Vähän kävi sääliksi paria tyttöä päiväkodin joulujuhlissa.

  • Viestiketjun aloittaja olen varmaan kamala ihminen kun näin ajattelen
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Niinpä:
Sehän on tosiasia, ettei kaikilla ole varaa satsata hienoihin juhlavaatteisiin. Niin ja voi olla sellaisia perheitä, missä juhlapukeutumista ei pidetä mitenkään tärkeänä. Lapset ja vanhemmat tulevat juhliin arkikamppeissa ja se on heidän valintansa. Silloin mua pistää sydämeen, jos esim. jostain lapsesta huomaa, että häntä vaivaa suttuiset vaatteet. Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että jos vaikka ei juhlavasti ole varaa tai ei halua pukeutua - voisi hiukset edes kammata. Se on minusta se pienen pieni juttu, jolla arkinenkin asu saa pienen "kimalluksen". Jos on pitkä tukka tytöllä, sen voisi laittaa jotenkin kiinni. Minusta siinä ei ole mitään pahaa, jos haluaa lapsilleen opettaa juhlapäivien tai juhlatilaisuuksien kunnioittamista. Kunnioittamisella tarkoitan lähinnä sitä, että juhlapäivät eroavat arjesta juuri sillä, että silloin pukeudutaan paremmin/siistimmin, syödään juhlavammin tms. Jos kaikki pyhät ja juhlat pudotetaan arjen "tasolle", on elämä aika tasapaksua tallustamista...
Mutta parhaimmassa tapauksessa tasapaksua onnea. Miksi ei voisi koko ajan nauttia elämästä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja HoNdaLaDy:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja HoNdaLaDy:
no nykyään ei osata kunnioittaa mitään juhlaa enään
Riippuu mitä juhlakutsussa sanotaan. Ennemminkin juhlien järjestämisen ja kutsujen laadinnan taito on unohtunut.
yleensäkkin kaikki kevätjuhlat yms tullaan verkkareissa...toista se oli sillon ku ite olin pieni.Ja meillä lapset pukeutuu juhlavasti kuin myös minäkin esim just kevätjuhliin,joulu yms...
Meillä taas noihin riittää siistit vaatteet, oli ne sitten farkkuja tai verkkareita.

sepä on juuri sitä kun ei juhlaa pidetä minään.. :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja tätä meinasin:
Alkuperäinen kirjoittaja DevilishDream:
Kokemuksen rintaäänellä voisin sanoa, että kyse on aika monella elämänhallinnan puuttumisesta. Olen tällaisia perheitä läheltä seurannut niin työn kuin henk.koht elämän tiimoilta ja joskus kyllä ihmetyttää miten voi olla niin tiukka ette pysty vaikka sitä mekkoa ostamaan jos rahaa on muuhunkin, kaljaan esimerkiksi.
Tai sitten ihan arkielämän ymmärtämisessä on puutteita. Jokainen varmasti tietää, että tarhassa on joulu- ja kevätjuhlat ja muutenkin ainakin omilla lapsillani on aina joku sopiva juhlavaate kaapissa siltä varalta, että joku juhla tulee. Ostan paljon kirpparilta, vaikka varaa olisi pukea parempiinkiin uusiin merkkeihin, ja vasta pari viikkoa sitten ostin ensi kesäksi juhlamekon, kun tuli kiva ja halpa vastaan. Vaikka eihän oikeasti köyhällä tietty olisi tänään varaa sijoittaa kahta euroa siihen mekkoon kun olisi ollut talvitamineita hakemassa.
Aivan totta. Perheillä, joissa on moniongelmaisuutta esiintyy juuri tuota arjen ymmärtämisen puutetta. Ei osata käyttäytyä, ei opeteta lapsille käytöstapoja..tällaista näkee usein. Olen tällaista seurannut läheltä muutamissa juhlissa, jonne tullaan suoraan sanottuna paskaisissa vaatteissa, ei osata olla hiljaa esitysten aikana, kiroillaan, kuljeskellaan paiksta toiseen..voi luoja sitä myötähäpeän määrää välillä.

 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Niinpä:
Sehän on tosiasia, ettei kaikilla ole varaa satsata hienoihin juhlavaatteisiin. Niin ja voi olla sellaisia perheitä, missä juhlapukeutumista ei pidetä mitenkään tärkeänä. Lapset ja vanhemmat tulevat juhliin arkikamppeissa ja se on heidän valintansa. Silloin mua pistää sydämeen, jos esim. jostain lapsesta huomaa, että häntä vaivaa suttuiset vaatteet. Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että jos vaikka ei juhlavasti ole varaa tai ei halua pukeutua - voisi hiukset edes kammata. Se on minusta se pienen pieni juttu, jolla arkinenkin asu saa pienen "kimalluksen". Jos on pitkä tukka tytöllä, sen voisi laittaa jotenkin kiinni. Minusta siinä ei ole mitään pahaa, jos haluaa lapsilleen opettaa juhlapäivien tai juhlatilaisuuksien kunnioittamista. Kunnioittamisella tarkoitan lähinnä sitä, että juhlapäivät eroavat arjesta juuri sillä, että silloin pukeudutaan paremmin/siistimmin, syödään juhlavammin tms. Jos kaikki pyhät ja juhlat pudotetaan arjen "tasolle", on elämä aika tasapaksua tallustamista...
Ihan oikeesti siistejä, nättejä mekkoja saa tytöille vaikka H&M alennuksista ihan vitosella-kympillä. Niin tiukassa ei kenenkään rahat saa olla, ettei ole kerta vuoteen varaa edes tähän. Ja ihan turha saivarrella, kyllä sen vitosen jostain voi nipistää, ei tarvitse räsyissä olla. Miten ihmeessä minäkin kotihoidontuella pystyn lapsilleni siistit vatteet järjestämään =/
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja HoNdaLaDy:
sepä on juuri sitä kun ei juhlaa pidetä minään.. :/
En oikein ymmärrä juhlan funktiota muuna kuin tapana, hieman kuten kättely. Ja juhlaan pukeutumisesta valittaminen on hieman kuin valittaisi kättelytavasta.

Tunnustan että minulla on joskus vaikeuksia sosiaalisten kiemuroiden kanssa, mutta ne eivät vain ole kaikille niin helppoja ymmärtää.
 
Ja mun mielestä juhlapukeutuminen kuuluu nimenomaan käytöstapojen opettamiseen lapselle. Jos ei ole varaa ostaa kaupan hienointa mekkoa niin voi silti pukeutua siististi, halvallakin saa siistejä vaatteita ja voihan niitä ostaa kaappiin alesta varta vasten.
 
Niinpä
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Niinpä:
Sehän on tosiasia, ettei kaikilla ole varaa satsata hienoihin juhlavaatteisiin. Niin ja voi olla sellaisia perheitä, missä juhlapukeutumista ei pidetä mitenkään tärkeänä. Lapset ja vanhemmat tulevat juhliin arkikamppeissa ja se on heidän valintansa. Silloin mua pistää sydämeen, jos esim. jostain lapsesta huomaa, että häntä vaivaa suttuiset vaatteet. Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että jos vaikka ei juhlavasti ole varaa tai ei halua pukeutua - voisi hiukset edes kammata. Se on minusta se pienen pieni juttu, jolla arkinenkin asu saa pienen "kimalluksen". Jos on pitkä tukka tytöllä, sen voisi laittaa jotenkin kiinni. Minusta siinä ei ole mitään pahaa, jos haluaa lapsilleen opettaa juhlapäivien tai juhlatilaisuuksien kunnioittamista. Kunnioittamisella tarkoitan lähinnä sitä, että juhlapäivät eroavat arjesta juuri sillä, että silloin pukeudutaan paremmin/siistimmin, syödään juhlavammin tms. Jos kaikki pyhät ja juhlat pudotetaan arjen "tasolle", on elämä aika tasapaksua tallustamista...
Mutta parhaimmassa tapauksessa tasapaksua onnea. Miksi ei voisi koko ajan nauttia elämästä?
No mutta mistäs sellainen käsitys tuli, että juhlapäivien tai juhlien "kunnioittaminen" tekisi arjesta ei-onnellista? Mä ainakin koen perheen kanssa ihan päinvastoin tämän. Minusta on ihana kokoontua yhdessä viettämään joulua, itsenäisyyspäivänä syödään paremmin ennen kuin naisväki aloittaa linnanjuhlien seuraamisen, vietetään pääsiäistä, juhannusta jne. Mä ainakin huomaan lasten odottavan juhlapyhiä ja niitä perinteitä mitä meillä niihin juhliin kuuluu. Mä olen äärettömän onnellinen tästä omasta tasaisesta arjestani. Mä en kaipaa, enkä edes halua mitään "vuoristorata-elämää" siis että elämä olisi nopeita nousuja ja laskuja. Minusta juhlapyhät ovat kiva piristys arkeen =)
 
Niinpä
Alkuperäinen kirjoittaja DevilishDream:
Ja mun mielestä juhlapukeutuminen kuuluu nimenomaan käytöstapojen opettamiseen lapselle. Jos ei ole varaa ostaa kaupan hienointa mekkoa niin voi silti pukeutua siististi, halvallakin saa siistejä vaatteita ja voihan niitä ostaa kaappiin alesta varta vasten.
Minä peesaan tätä. Ihan kuin minun näppäimistöltä. Tämä kirjoittaja on osannut sanoa asian lyhyesti ja ytimekkäästi =)
 
Täytyy vain todeta,että mä en sääli ketään jolla on vaatteet päällä eikä näytä kärsivältä.Eniten ärsyttää se,että vaatteilla koreillaan.(rumat ne vaattehilla koreeloo)ei ne vaatteet kerro siitä onko lapsi onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä vai ei.
 
vieras
meillä ei satsata juhlavaatteisiin vaan perus arkivaatteisiin jotka ovat siistejä.minusta rahat menee hukkaan kun juhlat on kerran vuodessa tyyliin ja ostat 40e lenigin lapselle,joka menee tasan sen yhden kerran.niin ja me ollaan niin huonoja ihmisiä että harvoin mennään edes juhliin,kun ei jaksa kiinnostaa
 


Miun marakatilla on tukka aina takussa ja söhöttää joka maailman ilmansuuntaan vaikka ois just harjattu ja nätisti laitettu. Mokoma harakanpesä koko tukka. Äireen oma söhötukka... :heart:

Nii ja sukkahousutkii saattaa olla makkaralla tai kierteillä tai jopa väärinpäin kun haluaa niin ite ite ite tehä kaiken.

Mitähän kauheeta miun pyryharakasta sitte aatellaan... :xmas:
 
A shadieeyah
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Niinpä:
Sehän on tosiasia, ettei kaikilla ole varaa satsata hienoihin juhlavaatteisiin. Niin ja voi olla sellaisia perheitä, missä juhlapukeutumista ei pidetä mitenkään tärkeänä. Lapset ja vanhemmat tulevat juhliin arkikamppeissa ja se on heidän valintansa. Silloin mua pistää sydämeen, jos esim. jostain lapsesta huomaa, että häntä vaivaa suttuiset vaatteet. Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että jos vaikka ei juhlavasti ole varaa tai ei halua pukeutua - voisi hiukset edes kammata. Se on minusta se pienen pieni juttu, jolla arkinenkin asu saa pienen "kimalluksen". Jos on pitkä tukka tytöllä, sen voisi laittaa jotenkin kiinni. Minusta siinä ei ole mitään pahaa, jos haluaa lapsilleen opettaa juhlapäivien tai juhlatilaisuuksien kunnioittamista. Kunnioittamisella tarkoitan lähinnä sitä, että juhlapäivät eroavat arjesta juuri sillä, että silloin pukeudutaan paremmin/siistimmin, syödään juhlavammin tms. Jos kaikki pyhät ja juhlat pudotetaan arjen "tasolle", on elämä aika tasapaksua tallustamista...
Ihan oikeesti siistejä, nättejä mekkoja saa tytöille vaikka H&M alennuksista ihan vitosella-kympillä. Niin tiukassa ei kenenkään rahat saa olla, ettei ole kerta vuoteen varaa edes tähän. Ja ihan turha saivarrella, kyllä sen vitosen jostain voi nipistää, ei tarvitse räsyissä olla. Miten ihmeessä minäkin kotihoidontuella pystyn lapsilleni siistit vatteet järjestämään =/
vaan kun kaikkialla ei ole niitä henkka et möykkä liikkeitä eli se siitä halvalla saanti.
Ja juu kyllä aikuisten oikeesti voi olla jossakin perheessä että se 5-10euron laitto on liikaa ja varsinkin jos on 2lasta(taisi olla esimerkki tapauksessa niin se on silloin 20euron satsaus maksimissaan joka vaikuttaa todella paljon tiukassa tilanteessa olevan perheen arkeen).

mutta pääasia että lapsilla olivat vaatteet päällä ja eivät olleet vaivaantuneita. Ehkä heilläkin on ne paremmat mekot(ehkä ) mutta eivät syystä tai toisesta laittaneet(mennyt kenties likaiseksi..siitähän olisi poru täällä noussut)..
tai kuten joku mainitsi että vaikka mitenkä kampaa ja harjaa lapsen tukkaa niin on sähikäinen että se on jatkuvaan pörhössä
 
vieras
Minusta riittää että vaatteet on puhtaat ja miellyttävät. Nypyt sukkahousuissa ei haittaa eikä pesussa haalistuneet värit. Jos ei ole rahaa, on minusta turha ostaa yhden tai kaksi kertaa pidettävää juhlamekkoa kun senkin rahan voisi käyttää johonkin hyödyllisempään. Meidän lapsilla on käytettyjä juhlavaatteita ja ihan hyvin ne ovat toimineet. Kunnioitan kyllä juhlaa pukemalla lapseni siististi. Jos se ei osoita tarpeeksi kiitollisuutta/ kunnioitusta juhlaa kohtaan tai opeta käytöstapoja niin sille ei voi mitään.
 
vvv
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Niinpä:
Sehän on tosiasia, ettei kaikilla ole varaa satsata hienoihin juhlavaatteisiin. Niin ja voi olla sellaisia perheitä, missä juhlapukeutumista ei pidetä mitenkään tärkeänä. Lapset ja vanhemmat tulevat juhliin arkikamppeissa ja se on heidän valintansa. Silloin mua pistää sydämeen, jos esim. jostain lapsesta huomaa, että häntä vaivaa suttuiset vaatteet. Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että jos vaikka ei juhlavasti ole varaa tai ei halua pukeutua - voisi hiukset edes kammata. Se on minusta se pienen pieni juttu, jolla arkinenkin asu saa pienen "kimalluksen". Jos on pitkä tukka tytöllä, sen voisi laittaa jotenkin kiinni. Minusta siinä ei ole mitään pahaa, jos haluaa lapsilleen opettaa juhlapäivien tai juhlatilaisuuksien kunnioittamista. Kunnioittamisella tarkoitan lähinnä sitä, että juhlapäivät eroavat arjesta juuri sillä, että silloin pukeudutaan paremmin/siistimmin, syödään juhlavammin tms. Jos kaikki pyhät ja juhlat pudotetaan arjen "tasolle", on elämä aika tasapaksua tallustamista...
Ihan oikeesti siistejä, nättejä mekkoja saa tytöille vaikka H&M alennuksista ihan vitosella-kympillä. Niin tiukassa ei kenenkään rahat saa olla, ettei ole kerta vuoteen varaa edes tähän. Ja ihan turha saivarrella, kyllä sen vitosen jostain voi nipistää, ei tarvitse räsyissä olla. Miten ihmeessä minäkin kotihoidontuella pystyn lapsilleni siistit vatteet järjestämään =/

KATO KUN JOTKUT JOUTUU NIPISTÄMÄÄN MUUHUNKIN!
Täällä on nyt vaahdottu päiväkausia, että "pakko olla varaa joululahjoihin kun nipistää joka kuussa vähä koko vuoden".
Nyt olet sitä mieltä että mekkoonkin tulee nipistää ja mihin vielä?!
Kenties vanhempien opintolainoihin, korkoihin, muihin kuluihin.

JOSTAIN ON TINGITTÄVÄ! Kaikkeen ei voi järjestää kaikkea, joku on jätettävä ostamatta ja kaikki ei pistä etusijalle juhlamekkoa jota tarvitsevat ehkä kerran vuodessa, vaan ostavat vaikka ennemmin ne vitun joululahjat tai kenties hajonneen hyödyllisen kodinkoneen.
 
vieras
En jaksanut koko ketjua lukea, enkä siis tiedä sanoiko joku jo tämän, mutta vaikka en itseäni niin köyhäksi mielläkään, niin ei kyllä tulisi mieleenkään ostaa joka juhlaan uusia vaatteita. Meillä on neljä lasta ja aina olen ajatellut että riittää kun vaatteet ovat siistit ja puhtaat!

Toinen juttu sitten onkin jo se, että eivät meidän tytöt ole pienenäkään tykänneet pukeutua mekkoihin.
 
joo olet kyllä
Olet kyllä nimimerkkisi mukaisesti kamala ihminen. Syynäät siellä toisten lasten vaatteita, etkä nauti esityksistä (edes omiesi?)?
Köyhyyttä on Suomessakin. Omat lapseni ovat aina nätisti laitettuina ja juhlavaatteissa juhlissa, mutta ei me osteta niitä useinkaan uusina eikä jokaiseen juhlaan varsinkaan erikseen. Mun mielestä sellainen olisi epäekologista ja lyhytnäköistä. Kauniisti voi osata käyttäytyä ja toisia huomioida (usein jopa kauniimmin) vaikkei kaikki olisikaan ulkoisesti aivan priimaa. Mistä voit tietää myöskään miten kiireinen perhe oli, jos olivat vaikka juuri päässeet töistä, käyttäneet isompaa tai pienempää sisarusta lääkärissä ja juuri ja juuri ehtineet juhlaan?
Kaikki eivät myöskään arvosta ulkoista, eikä se kerro suinkaan älyllisestä, taloudellisesta tai muustakaan puolesta yhtikäs mitään. Omassa lapsuudessani kaksi korkeasti koulutettua vanhempaa vähät välittivät esim. sisustuksesta, eivät juuri piitanneet siivouksesta, rahat kuluivat henkisen pääoman hankkimiseen ja esim. matkusteluun ja kokemusten hankkimiseen. Lapset saivat henkistä pääomaa ja hyvät eväät elämään, vaikka olivatkin päiväkodin juhlissa arkivaatteissa ja tukatkin usein takussa. Elämää voi tarkkailla myös oman navan ulkopuolelta, jos osaa...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja DevilishDream:
Ja mun mielestä juhlapukeutuminen kuuluu nimenomaan käytöstapojen opettamiseen lapselle. Jos ei ole varaa ostaa kaupan hienointa mekkoa niin voi silti pukeutua siististi, halvallakin saa siistejä vaatteita ja voihan niitä ostaa kaappiin alesta varta vasten.
Hyvä, just näin. mäkään en ymmärrä niitä, jotka eivät viitsi vähääkään välittää lapsen ulkonäöstä...
 
vieras
Nuhruset vaatteet ja takkuinen tukka eivät välttämättä ole merkki mistään muusta kuin erilaisesta arvomaailmasta. Meillä ei juhlavaatteilla prameilla muuten kuin häissä ja hautajaisissa. Niissä tilanteissa joissa kunnioitetaan juhlakalua läsnäololla. Ja silloinkin tärkeintä lienee osallistuminen.
 
onhan toi surku,,mutta luulen että tytöt nauttivat joulujuhlasta saman verran kuin siististi pukeutuneet lapset,,

minä en osta joka kemuihin uutta kolttua,neljän tytön äitinä en vaan raaski,,lasten kaapeissa on paljon siistejä mekkoja ja neuleita sun muita poleroita joita sitten yhdistellään sen mukaan mikä mihinkin sopii,,ja muutenkaan en halua ylipukea lapsia mihinkään hörhötyksiin vaikka ne olis kuinka ihania :/
 
hoitaja
Meillä on tulevan joulujuhlan varalle lapsille tonttupukuja, jotka voivat halutessaan laittaa juhlaan. Me aikuiset emme laittaudu sen kummemmin, ihan käytännön syistäkin, osa juhlaamme on että leivomme yhdessä lasten kanssa, tämän olemme perheillekki kertoneet, eli ihan arki vaatteet kelpaa. Toki jotkut aina haluavat juhlistaa kauniilla vaatteilla, ja se sallittakoon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja HoNdaLaDy:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja HoNdaLaDy:
no nykyään ei osata kunnioittaa mitään juhlaa enään
Riippuu mitä juhlakutsussa sanotaan. Ennemminkin juhlien järjestämisen ja kutsujen laadinnan taito on unohtunut.
yleensäkkin kaikki kevätjuhlat yms tullaan verkkareissa...toista se oli sillon ku ite olin pieni.Ja meillä lapset pukeutuu juhlavasti kuin myös minäkin esim just kevätjuhliin,joulu yms...
olen hondaladyn kanssa samaa mieltä. joulu- ja kevätjuhlat ovat JUHLIA. minä ainakin tykkään pukea tytöt nätteihin mekkoihin ja pojan suoriin housuihin, -paitaan ja kravattiin.

itse pistän vain tavallista siistimmät vaatteet päälle. (suorat housut, nätti paita jne)
 
niinpä
Tämä ketju on vähän lähtenyt raiteiltaan jossain vaiheessa. Hirveä urputus siitä, ettei halua eikä ole varaa ostaa joka juhlaan kalliita mekkoja tms. Mun pointti oli vain se, että minä haluan opettaa lapsilleni juhlan ja arjen eron. Ei se vaadi joka juhlaan uusia mekkoja tai liivipukuja. Itse mieluummin nipistän jostain muualta ja pidän huolen, että kaapista löytyy ainakin yksi parempi asu juhlaan. Niitä asuja kun saa ale-myynneistäkin kivasti, kun osaa ostaa oikealla hetkellä. Ei se vaadi H&M liikettä joka nurkalle...
 

Yhteistyössä