Vauva 2020?<3 (Suljettu ryhmä)

@hanba Kuulostaa kovin tutulta toi kahden viikon sykleissä eläminen :D Paitsi mulla vähän pidempi kierto niin tuntuu että ovikseen on ikuisuus, niinkun nyt kun menkat just loppuneet ja pari viikkoa pitäs odotella.

Lisäks tuntuu, että PMS-oireet tulee nykyään potenssiin tuhat, varsinkin kun on aina ihan varma ettei taaskaan tärpännyt. Viime kuussakin itkin peiton alla koko aamupäivän, kun tein negatestin päivää ennen menkkojen alkua. Ei oo yhtään mun tapasta ihan noin voimakas reagointi. Jotenkin oon muutenkin ollut tosi allapäin koko alkuvuoden sen keskenmenon jälkeen ja pelottaa jos se toistuu, että miten siitä selviää.. Aina kuitenkin kummasti piristyy yleensä kun uus kierto alkaa ja aina se toivo syttyy :D
 
Voin niin samaistua tuohon kahden viikon sykleissä elämiseen.
Itsellä kyllä aina ollut aika epäsäännöllinen kierto ja yrityksen aloittamisen jälkeen monta kertaa tapahtui niin, että joku kuukausi jäi välistä. Silti tuntui, että eli aina pari viikkoa toivoa täynnä, jonka jälkeen sit pelättiin niitä kuukautisia!

Se hyvä puoli hoidoissa on, että varmuudella ei jää kuukausi välistä, jos vaan on hoitokierto päällä. Välillä jouduttu pitään väli kierto, jolloin sit jännätään tuleeko menkkoja siinä kuussa vai ei.
Hoitokierto on kyl oikeesti kahden viikon sykleissä kulkemista, koska meillä on ensin pari viikkoa lääkkeet ja sitten pari viikkoa odotetaan. :ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: hanba ja Sanniemoi
@Sanniemoi Joo, välillä mietin itekin sitä että eihän tämä meidänkään yritysaika ole vielä aika eikä mikään. Yritän silti miettiä sitä enemmän niin, että kun kyseessä on se suurin unelma, mistä on haaveillu lapsesta asti, niin eihän se ihme ole että se herättää näin kovin suuria tunteita ja ne tunteet on aina tosi äärimmäisiä. Se pettymys kun ei tärppää, on suurta mutta voin vaan kuvitella miten sekoan onnesta jos/kun tämä toive käy toteen.:love:
Toivotaan, että tärppi käy kaikilla meillä nopeasti. :love: itsellä alkaa piinaviikko, kun tosiaan viikon päästä pitäisi menkat alkaa.
 
Moikka! :) Luin täältä kaikki teidän viestit ja osa viesteistä oli kuin suoraan omasta suusta ja pystyn niin samaistumaan! Kiva että täällä on näin aktiivista keskustelua ja vähän pienemmällä porukalla kuin tuolla haaveena vauva 2020 ryhmässä missä oon kans mukana ollut. Se alkaa vaan olemaan niin iso ryhmä että tämmöinen tiiviimpi porukka kiinnostais! :) Kyselen siis että mahtuisko mitenkään vielä mukaan tänne? :)
 
Täällä alkaa vihdoin keskenmeno olemaan takana, vuodot loppumassa ja raskaustestissä olemattoman pieni haamu. Eli uutta vaan putkeen!

Ite oon yrittäny unohtaa ajankulun, näissä keskenmenoissa kun tuppaa vuotamaan niin pitkään, että sitä tuskastuu. Nyt jo valonen mieli, koska ovis saattais tulla jo viikon sisään!

Meillä mies pitkään jarruttelu vastaan. Kierukan otin pois jo 8/17 kun se olis pitäny vaihtaa. Tätä ennen jo pitkään olin kuumeillut, mutta halusin, että oon valmistunu ja ollu puol vuotta töissä ennen äitiyslomaa.

Mies ei ollut vielä valmis ja vuos sitten valmistuin. Pitkään keskusteltiin ja aina mies keksi syitä, että miks ei vielä. Sanoi kyllä, että jos raskaus alkaa niin sitten alkaa. Meillä siis oli keskeytetty käytössä, ei mitään kunnollista ehkäisyä ja sillä mentiin yli vuos. Sitten vähän lipsahti ja olin raskaana :ROFLMAO: Nyt sitten sen keskenmenon jälkeen alettiin yritys ihan tosissaan, toka keskenmeno oli aika karvas ja nyt hirvittää tuleva.
 
  • Tykkää
Reactions: Sanniemoi

Lisään, että mä valmistuin siia terkkariks vuos sitten ja vakipaikka on, siitä onnekas!
 
Joo samat selitykset meilläkin. "Sitkun työtilanne vähän selviää" tms.. Mä taas toivoisin, etten ainakaan ensimmäisestä yrityksestä tulis raskaaks :D syksy -20 vauva ois meidän elämäntilanteeseen otollisin, silti mennään ens kuusta alkaen ilman ehkäisyä vähän riskillä
 
Yksin kotona mäkin vietän vappua, eikä haittaa yhtään

Mulla välillä ailahtelee mieli raskautumisen suhteen.. rakastan vapautta, matkustelua, pitkään valvomista ja nukkumista, kahdenkeskistä parisuhdeaikaa yms. Tänään taas ollut sellanen päivä, että kaduttaa pillereiden lopetus. Huomenna ehkä jo taas vauvahulluus päällä
 
Joo toi alkoholista kieltäytyminen juhlissa on oma lukunsa.. miten se tuntuukin olevan niin vaikeasti ymmärrettävissä, että joku ei vaan yksinkertaisesti halua juoda. Mä en ole koskaan tykännyt juomisesta ja aina saanut selitellä sitä/ keksiä tekosyitä yms
 
Kyllä muakin ajoittain mietityttää se elämän muutos ja parisuhteeseen tulevat haasteet. Kuin helppoa elämä on ilman lapsia. Mutta mä joka tapauksessa haluan joskus lapsia ja haluan ne nuorena.
Nyt vaan ajatus vauvasta on kamalan kaukaisa kun kaksi epäonnistunutta raskautta. Ehkä nyt sitten kolmas kerta todensanoo :censored:
 
Kiva kuulla että muutkin välillä mietiskelee, ehkä se on siis ihan normaalia. Ja tosiaan kuitenkin suurimman osan ajasta miettii oisinpa raskaana tai olisinpa jo äiti. Mäkin oon kuitenkin aina halunnut suht nuorena lapsia, ja varsinkin nyt tullut hätä kun oma keho on sekoillut pahasti. Jos se lapsi nopealla aikataululla ilmoittaisikin tulostaan, en usko että tulisin koskaan katumaan. Ja toisaalta onko sillä niin suurta merkitystä tekeekö sen nyt vai vuoden päästä, jos kuitenkin haaveissa lähiaikoina on.
 
  • Tykkää
Reactions: hanba
Täällä myös koti vappu! Ollaan molemmat miehen kanssa enemmän kotihiiriä ja kumpikaan ei kauhean usein käy viihteellä. Mies välillä työnavereidetkanssa muutamalla ja minä muutaman kereke vuodessa työkavereiden kanssa iltaa istumassa.
Ajateltiin siivoilla ja katsoa elokuva tänään ja ladata akkuja :)

Olen tässä pohdiskellut paljon viime päivät mahdollista IVF-hoitoon joutumista. Itse hoito ei niin ehkä ahdista, mutta se mikä jono sinne saattaa olla... Menee varmaan pitkälle syksyyn ennen kuin päästään aloittamaan (n) No on tässä vielä yksi inssi edessä, että täytyy vain luottaa siihen... Ehkä tammikuussa sitten pääsisi äippälomalle...

Miten maca- jauhe auttaa? En ole aikaisemmin siitä kuullut käytettävän lasta yrittäessä..
 
@Owlet "Macalla on kolme vaikutustapaa. Se on voimakas adaptogeeni, joka tukee munuaisten toimintaa, lisää fyysistä suorituskykyä, antaa energiaa ja lievittää stressiä. Lisäksi se tukee sisäeritystä ja tasapainottaa hormoneja sekä on seksuaalitoonikumi, joka parantaa sekä miesten että naisten hedelmällisyyttä."
 
  • Tykkää
Reactions: Miauw ja Owlet
Mullakin vauvakuume taas päällä on tää naisen mieli ihmeellinen.. Silti mulle ois otollisempaa raskautua mielummin vasta aikaisintaa kesäkuussa, saa nähdä aloitetaanko yritys jo toukokuussa vai siirtyykö kesään
 
Täällä alkaa vihdoin keskenmeno olemaan takana, vuodot loppumassa ja raskaustestissä olemattoman pieni haamu. Eli uutta vaan putkeen!

Ite oon yrittäny unohtaa ajankulun, näissä keskenmenoissa kun tuppaa vuotamaan niin pitkään, että sitä tuskastuu. Nyt jo valonen mieli, koska ovis saattais tulla jo viikon sisään!

Meillä mies pitkään jarruttelu vastaan. Kierukan otin pois jo 8/17 kun se olis pitäny vaihtaa. Tätä ennen jo pitkään olin kuumeillut, mutta halusin, että oon valmistunu ja ollu puol vuotta töissä ennen äitiyslomaa.

Mies ei ollut vielä valmis ja vuos sitten valmistuin. Pitkään keskusteltiin ja aina mies keksi syitä, että miks ei vielä. Sanoi kyllä, että jos raskaus alkaa niin sitten alkaa. Meillä siis oli keskeytetty käytössä, ei mitään kunnollista ehkäisyä ja sillä mentiin yli vuos. Sitten vähän lipsahti ja olin raskaana :ROFLMAO: Nyt sitten sen keskenmenon jälkeen alettiin yritys ihan tosissaan, toka keskenmeno oli aika karvas ja nyt hirvittää tuleva.
Ihan kamalaa, että oot joutunut kärsimään keskenmenon kahdesti :( Itseänikin hirvittää, että mitä jos se toistuu ja miten siitä taas selviäisi... Siinä tulee kyllä käytyä niin synkissä vesissä. Mä lievästi sanottuna järkytyin myös siitä, miten yksin keskenmenon jälkeen jää eikä mitään tarkastuksia ainakaan täälläpäin ole, neuvolasta käski vaan puhelimitse mennä päivystykseen jos ei pärjää kipujen kanssa ja että raskaustestin voi tehdä sitten kolmen-neljän viikon päästä, ja sitten vaan että heippa :D
 
Mun tuli kyllä nollattua eilen ihan kunnolla, tänään taas muistaa miks käyn nykyään aika harvoin ulkona... Tuli taas aidosti sellanen fiilis että vaikka toi juhliminen ystävien kanssa ihan mukavaa onkin, niin kyllä tässä sitä on tullut ihan riittävän monta vuotta harrastettua ja olisin ihan valmis asettumaan ja viettämään juhlapyhät lapsen kanssa kotosalla tai muuten rauhallisesti.
 
Mun vappu meni työn merkeissä. Työskentelen ohjaajana (sosionomi) haastavasti käyttäytyvien autistien kanssa, ja väkivallan uhka on läsnä kokoajan. Joten jos/kun raskaaksi tulen, joudun varmaan aikalailla heti kertomaan työnantajalle koska haluan suojella pientä alusta asti. Työskentelen itse suhteellisen rauhallisessa "tiimissä" mutta myös joskus muissa tiimeissä, joissa väkivaltaa on enempi. Mullahan töitä on elokuun alkuun ja toki siitä eteenpäinkin luvattu suullisesti. Jos nyt olisin raskaana ennenkuin uusi sopimus tehtäisiin, tiedän että raskaus ei olisi pätevä syy olla palkkaamatta minua (onneksi). :ROFLMAO:mut toki sen varmaan sais jotenkin keploteltua halutessaan mua vastaan mutta en usko, koska meillä on kokoajan tarve työntekijöistä.
 
Ihan kamalaa, että oot joutunut kärsimään keskenmenon kahdesti :( Itseänikin hirvittää, että mitä jos se toistuu ja miten siitä taas selviäisi... Siinä tulee kyllä käytyä niin synkissä vesissä. Mä lievästi sanottuna järkytyin myös siitä, miten yksin keskenmenon jälkeen jää eikä mitään tarkastuksia ainakaan täälläpäin ole, neuvolasta käski vaan puhelimitse mennä päivystykseen jos ei pärjää kipujen kanssa ja että raskaustestin voi tehdä sitten kolmen-neljän viikon päästä, ja sitten vaan että heippa :D
Toisaalta keskenmenot on biologian kannalta "arkipäivää" eikä lääketieteellisestikään mitään syitä ole keskenmenoa sen enempää seurailla ja tarkistella. Toki keskenmenon kokeneille yhdistykset tarjoaa tukea.

Kävin tietty itsekin syvällä keskenmenojen jälkeen, mutta toisaalta ymmärrän miksi keskenmenoja tapahtuu ja ymmärrän kuinka yleisiä ne on. Ei se silti helppoa ole.
 
@hanba Meillä ollaan vakinaistamassa pari työntekijää kait kesän lopulla ehkä, tosin ei taida vielä olla mun vuoro kun oon sillon ollut talossa vasta vuoden :D mut mä en näitä vauvahaaveita siirrä työn takia, koska ei voi tietää kauanko vielä menee..
 
Jeij, vuoto loppu ma/ti, loppuaika oli ihan pientä tiputtelua. Nyt pieniä oviksen lähenemisen oireita :D
 
Yhteistyössä