Vauva haaveissa vuodelle 2013 - 2014

Kääkkis82, ikävä kuulla että jouduit koirasta luopumaan. :( koirat on ihania ja iso osa munkin elämää. Meillä kolmannen lapsen yrittäminen pakotti mut tekemään tosi raskaan päätöksen; jos alan odottaa kolmatta pitää meidän luopua 1-2 koirasta (meillä on siis 4), nuorimmaisista jotka vaatii eniten aikaa. Joku vois sanoo et no miksei voi odottaa vähän muksun kanssa,no mulla tää kolmonen on nyt tai ei koskaan ja sen jälkeen (tai jos en raskaudu viim maaliskuun kierrosta, meen sterilointiin. Toisten mielestä julmaa koirille, mutta taas mä näen sen viisautena; aktiivinen rotu ja nuorimmille ei jäisi tarpeeksi treeniaikaa, kaksi vanhinta on iisimpiä ja niille riittää vähempi. Nuoremmat sais sit uudessa kodissa riittävästi aikaa nyt kun ovat nuoria ja kun ne ei ole ongelmakoiria vaan huippuja koti- ja harrastekoiria. Syvällä päätös on tehty ja katsotaan sitten jos tulee ajankohtaiseksi mitä tehdään ja mistä uudet kodit. Nuorin olisi erittäin potentiaalinen agikoira, mun kouluttaja on ottanu sen työstettäväkseen mutta ei voi omaksi ottaa. Ja voitteko uskoa ne on kaikki lapsiin tottuneita :LOL:

Ja pidetään peukkuja kääkkiksen plussaantumiselle ;)

Täällä ei uutta oireissa, mä vaan haluaisin jo tehdä ton digin kun olis vaan päiviä tarpeeksi.. *huoh* nojoo, koulunpenkille jos lähtis taas illaksi. :)
 
heippa ihmiset! Oli pakko liittyä tänne ku päivittäin lueskelen tätä foorumia, niin minäkin haluaisin vähä vastauksia;)
mulla oli ovu perjantaina 18päivä, parast täs on se että mulla on pari päivä, ollu hirveet menkka kivut ajoittain ja ala selkä särkee, aika outoo et näin nopeasti tämmöst mutta mä oon 100varma et en vain kuvittelee tämmöst, koska ollaan nii kauan yritetty ja oon monesti ennenki ollu sitä mieltä että ehkä nyt on natsannu mut en ole tuntenu tällast kummiskaan.
mä niin toivon et ois tärppänny nytten, onkos jollain muullaki alkanu näin aikasin tämmöset oireet ja miten kävi sitte, oliko plussaa?
Mä tiedän et liian aikasin aatella tämmöst, ja km riski on niin suuri jne jne...mutta kaikki jotka on yrittänyt pitkään saada vauvan niin tietää milt must tuntuu, ku ei vaan maltais odottaa ja haluu vaa sen pikkusen<3
 
Täällä kp 8/28. Tänään kävin gynellä ja munasarjassa näky kysta. Sain Terolut-kuurin ja nyt seurataan kuinka ne munasarjat toimii vai toimiiko ollenkaan. Sitte clomi-avusteisena kierto ja jos ei tulosta tuu ni lähete keskussairaalaan.
Huoh. En osannu aavistaa, että tuolla oikeasti vois jotain häikkää olla mut toisaalta helpottaa se, että ainakin nyt on suurempi mahdollisuus raskautua kun ilman mitään lääkkeitä.
Anteeksi omanapa!
 
reason, miten noihin tutkimuksiin pääsee? Itellä yk 5 alkoi juuri ja oliskohan mitään toivoa päästä vilkaisemaan jonnekin gynelle, että onko kaikki ok. Jotenkin tuntuu turhalta tuhrata, jos vaikka onkin jotain ongelmaa. Tuntuu ettei välttämättä ole ollut ovista viimeisessä 2 kierrossa :(
 
Mä tajusin NYT et mulla on tänään vasta dpo8,eli ke vasta dpo10!! :( mä olin nii et huomenna testi... Taidan kiukutella ja odottaa samantien lauantai aamuun dpo 13. Nih.

Reason ikävä kuulla kystasta mutta tilanne selvillä ja helpompi katsoa eteenpäin kun ei tarvii arvuutella. Tsemppiä ja toivotaan pikaista plussaa silti!!
 
Kiitos tykkäyksistä ja onnitteluista. Ne meni kuitenkin hukkaan. Pläääähh, nolo mä. Innostuin taas turhaan :( ei ne menkat alkanutkaan. Valkovuotoa vaan tulee hirveesti ja rinnat vähäsen aristaa (?!).
Turhautuminen aika rankkaa taas mut nyt yritän saada pään kasaan...tuskin tää kierto ihan koko vuotta kuitenkaan kestää. :LOL:
Ootte ihanan tsemppaavia!

Joten samassa veneessä ollaan edelleen Niiskuneiti! Huokaus. Onko sulla arvauksia miksi sun kierto venyy? Mulla itsellä tässä sen verran stressiä, että pientä unettomuuttakin ollut, joten eipä ihme että kierto venyy ja paukkuu...

Mylvinen, :hug:

Hahaa, kääkkis, mäkin huvitin itseäni eilen lueskelemalla juttuja pitkästä kierrosta plussanneista, niitäkin ON :D toivon sulle PALJON onnea, että todella saisit oviksen kylään nyt :heart:

mitäs se Maana-mamma opiskelee? :) (sori jos on ollut puhetta tästä, mennyt multa ihan ohi..)

mary866, en oikein osaa vastata tohon että kuinka nopeasti oireet voi tulla, koska itse tein esikoisesta plussatestin vasta kun menkat oli pari vkoa myöhässä. Tajusin siis olevani raskaana siitä, että alkoi menkkajomotus kesken työpäivän ja olin tuntevinani et jotain lorahti housuun joten menin äkkiä laittaa siteen. Illalla kuitenkin tajusin ettei mikään vuoto ollut edes alkanut ja vessassa kun kokeilin rintoja, ne oli tosi arat. Siitä tajusin että raskaana ollaan. Menkkaoireet oli siis mulle merkki raskaudesta :) Voi olla että oireita oli jo aiemmin, todennäköisesti olikin, mutta en vain tajunnut yhtään tarkkailla niitä...
 
Peity voi kökkö! sais nyt kerrankin alkaa, harvoin kyllä tosiaan sitä varsinaisesti pääsee toivottaan.

ja opiskeluista ei oo varmaan ollu ees puhetta. Mä oon ammatiltani kemian laborantti ja lasten vuoksi oon ollu useamman vuoden pois oman alan duuneista, lähdin sit seuraavaa korkeampaa tutkintoa suorittaan aikuispuolella et pääsis "oikeisiin töihin" taas. Eli laboratorioanalyytikoksi (amk) opiskelen iltaisin ja viikonloppuisin. :)
 
  • Tykkää
Reactions: TauTau ja Peity
YAW
Peitylle vuoto onnittelut :D *muoks: no hö! Alkais nyt sitte oikein rytinällä!

Kyäs nii ottaa kupoliin kun on niin hirviät oviskivut päällä ja tietää, ettei täs auta ku oottaa vaan kierron vaihtumista :headwall: yk 12(13), musertava luku...
Kroppa vaan huutaa että no niiin, täältä ois yks megaovis taas tulossa... aika vaikeeta unohtaa näillä kivuilla taas :stick:

ajattelin myös kävästä gynellä vähän juttelemassa tilanteesta lähipäivinä, sit ootellaan että tää kierto humpsahtaa ohi ja sitte ruvettas tutkiin ja hutkiin...
 
Viimeksi muokattu:
peity toivotaan että se vähäinen vuoto oli varoitus siitä että vuoto alkaa kohta kunnolla..:) Mulla ennen toisen odotusta oli tuollaista 2-3pvä ennen menkkoja..
Taas yksi nega tehty,no tienaapahan raskaustestejen valmistajat kun niitä tulee turhaan tehtyä:D
oireet ennen plussaa edellisissä onollut vähäisiä..Ekasta luulin että nivunen oli venähtänyt töissä kun oli kipeä kävellessä.Päätä särki ja oli paha olo mutta siihen aikaan tein yövuoroa niin luulin johtuvan väsymyksestä..:p Toisesta ei ollut muuta kuin että tuhruttelu jäi pois ennen menkkojen alkamispäivää..
Huomenna ne menkat saa luvan alkaa niille ketkä niitää kaipaa:attn:
 
reason: Minulta löytyi vähän niin kuin vahingossa munasarjasta kysta selkätutkimuksen yhteydessä. Pääsin gynekologille jossa se oli tarkoitus ultrata tarkemmin mutta se olikin jo hävinyt. Oli ollut läpimitaltaan n.5cm ja ilmeisesti ns.toiminallinen kysta. Keltarauhanen jatkaa kasvamistaan ja kerää itseensä nestettä. Tämä kuitenkin hävisi itsestään eikä aiheuttanut mitään oireita tai jatkoseurantaa. Gynekologi sanoi että nämä ovat vaarattomia ja aiheuttavat vain kierron lyhentymistä silloin kuin muodostuvat. Näin siis minulla. Toivottavasti sinunkin kystasi oli täysin vaaraton.
Samalla reissulla gynekologi "kehui" munasarjojani :LOL: ja kehoitti olemaan varovainen jos ei vauvaa tahdota. Sen verran hyvässä vireessä näyttivät siis olevan. Eipä kukaan ole ennen munasarjojani kehunutkaan..:popcorn:

Oireista: Itsellä molemmmista raskauksista hyvin vahva sisäinen tunne siitä että raskaana ollaan.:heart: Testitulos ei yllättänyt. Ensimmäinen kunnon fyysinen oire oli kipeät rinnat, varsinkin esikoisesta ihan hirmu kipeät. Muut oireet tulevat sitten vasta parin viikon päästä.
 
Kun esikoinen teki tuloaan, minä en tosiaan tiennyt olevani raskaana, koska olin tehnyt kaksi negaa (kuukautiset oli vähän myöhässä, mutta ei oireita) eikä ollut mitään raskausfiiliksiä. Rv 8 tjn en kyennyt juomaan kahvia ja tein testin, sitten oli tosi selvä plussa. Eli ennen rv8 ei mitään oireita (ei kipuja, jomotuksia, nipistelyjä, rintojen arkuutta).

Luulen, että on eri asia nyt kun yrittää toista, koska oviskin tuntui selvästi kehossa ja kuukautiskivut on nykyisin kovemmat.

Tekis niiiiin mieli testata.... :D
 
  • Tykkää
Reactions: Maana-mamma
Tiistai 22.1.2013





Yritys/TJOTtailu alkanut:

*kääkkis82(30).........kp 82/??..............yk 1..........ya 10/12.........4.

*minmaria................kp 77/36..............yk 2..........ya 8/12...........1.
*Annatto.................kp 71/48...............yk 2..........ya 9/12...........1.

angelblue.................kp 54/30-32..........yk 5 (C).................1.yhteinen
*-PikkuMyy-.............kp 53/36............... yk 10.........ya 1/12.........1.

haave_ilija................kp 48/28-38............yk 3................................
Niiskulineiti86(26).......kp 42/27.................yk 4.............................1.
Peity........................kp 42/30................................ya 12/12........2.
avantasia(26)...........kp 41/30-35.............yk 2..............................3.

Minde87...................kp 38/34.................yk 9.............................2.
Tintti83....................kp 34/33................yk 6...........ya 7/12.........3.
kahvikuppi(26)..........kp 32/?...................yk 1...........ya 12/12.......1.
Miukula....................kp 30/?..................yk 3...........ya 10/12........2.

äippä 84..................kp 28/29................yk 2................................4.
Maana-mamma.........kp 28/27-31.........yk 1............ya 1/13.........3.
Taike80(32)..............kp 28/28...............yk 12.........ya 2/12.........2.
SuAnn(30)...............kp 27/41...............yk 3.............ya 6/12........1.
Villemo.....................kp 26/26-29...........yk 2...........ya 10/12.......1.
pienitiikeri.................kp 26/??...................................... ...............
marianna87..............kp 25/35-40............yk 3.............ya 10/12.....1.
Mylvinen(24)............kp 24/29.................yk 5...............................1.
Markke.....................kp 24/30.................yk 7..............ya 6/12.....2.
Luna85(27)..............kp 23/29-48............yk 10............ya 2/12.......1.
TauTau....................kp 23/28...................................... ..............2.
Alexandra89.............kp 22/28-35............yk 1.............ya 01/13.....1.
Mommytobe?(27)........kp 21/?..................yk 1.............................
Jeccika.....................kp 21/26-28.............yk 3...........ya 11/12.......3.
FLV..........................kp 20/?...................yk 1..........ya 1/13........3.
kolmas(ko?)..............kp 20/25-28...............................................3.

ViiruP(25).................kp 17/29....................yk 5..........................3.
Sanna-M..................kp 17/29-31...................................... ............
laruu.......................kp 17/28-31................yk 1..........ya 1/13........1.
Apatus.................... kp 15/28-29.............yk 2...............................
Nyytti88..................kp 15/32...................yk 9.............................2.
YAW........................kp 14/24-26.............yk 11..........................5.
Säihkiss(33).............kp 12/28..................yk3............ya 11/12......1.
pinkkihevonen(26).....kp 11/27..................yk 7...........ya 8/12.......1.

Slallu........................kp 9/33-41...........yk 4...........ya 9/12........1.
reason.....................kp 9/28................yk 11..........ya 5/12........1.
jadeka.....................kp 7/28................yk 4...........ya 11/12.......1.
Beyond....................kp 7/27-32...........yk 4...........ya 10/12.........
Mom09.....................kp 6/28-35...........yk 9...........ya 6/12.........2.
verppu.....................kp 2/28...............yk 3.............ya 10/12.......1.
ralliruutu..................kp 2/29................yk 5............ya 10/12......1.
Slartibart(25)............kp 2/28...............yk 5 (C)......ya 3/12..........1.



Day Past Ovulation:
Mylvinen.................DPO 13
Maana-mamma.........DPO 9
kolmas(ko?).............DPO 8
TauTau...................DPO 7
Luna85....................DPO 2
ViiruP......................DPO 2



Yrityksen myöhemmin aloittavat:
eleonoora86
Villihiiri
Susimieli
Nato
Klementiini



Taustailijat:
Neiti Näpsän Äiti
Isbla
piupiu
Pionia
another
viisikko <3
mavli
Viljonkka
nibander
Katiliin84
kolmas(ko?)
Villanen




Plussanneet:
Tammikuu 2013: miss_piggy (yk8)
Joulukuu 2012: AnnuLiisa (yk5), pink dream (yk2), Ambrosia85 (yk23), Ainolinnea (yk15), Bambini (yk4), Amiraali (yk3), Lintsa (yk2), Pintsu (yk5), Sunshine84 (yk2), eufemia, Sanna-M (yk2), suan (yk1)
Marraskuu 2012: nanna_ (yk1), BDU (yk1), Epa_88, hopestar (yk10), jeennaa (yk3)
Lokakuu 2012: Emppuli83 (yk3), wilma79 (yk1), Minix (yk1), amylee
Syyskuu 2012: Heiverö (yk1), Chrissy72 (yk4), Hetami (yk2), emily90
Elokuu 2012: eufemia (yk2), hintrikka (yk14), haave2 (yk2)
Mi&Ma (yk1), panzkus (yk4)
Heinäkuu 2012: Leenuliinukka (yk2), Kamomillatee (yk2)
Kesäkuu 2012: Vissyliini (yk6), lenkkari (yk10)





kp = kiertopäivä
yk = yrityskerta/-kierto
ya= yritys aloitettui
TJOT = tulee jos on tullakseen
dpo = days past ovulation, päivät ovulaation jälkeen
TT=Teroluttauko
T= Terolut
C= Clomifen
CT = Clomitauko

Päivittäjät:
SuAnn & -PikkuMyy-

***Mikäli kiertosi venyy yli kp56, niin ilmoitathan siitä.
Muussa tapauksessa sinut siivotaan listalta pois.***

*-merkillä merkitty aktiiviset pitkän kierron naiset, joita ei siivota yllämainituin perustein.

Ilmoitathan listalle tulevat/muuttuvat asiat korostaen.




+++++ PLUSSARIKASTA TAMMIKUUTA+++++


Plussanneille löytyy oma pino täältä ------>
 
Viimeksi muokattu:
Tsemppiä kaikille kuukautisten alkamista innokkaana odottaville ja niille jotka toivovat, että niitä menkkoja ei todellakaan tulisi :)

Aika monen tiedän hankkineen itselleen uuden ammatin tai koulutuksensa päivitystä hoitovapaan aikana. Näin myös toivon itsekin, jos joskus vielä saan sellaista viettää. Nyt alkaa olla mulla niin paljon työhistoriaa takana, että olis jo ihan kiva päästä päivittämään tietojaan ennenkun ihan homehtuu ;)

ON: taitaapi olla dpo1 käsillä tänään. Kaikki mitä pystyttiin (ja jaksettiin) tehtiin, joten nyt sitten vaan odotellaan ;) Ajattelin, että jos ei tästä nyt tapahdu mitään, lähen minäkin kyllä tikuttelemaan ovista. Vaikka vähän meinasin, että siihen en lähde, mutta nyt jo alkaa leipäännyttää tää oviksen arvailu, joten ehkä mä kuitenkin ratkean tuohon tikutteluun.. En tiedä lisääkö se vielä tätä ressiä tämän asian ympärillä vai ei? Miten olette muut kokeneet?
 
Mä en koskaan aiemmin tikuttanu ovista, nyt oli eka kerta. Mulla nosti stressitasoa kyllä, mutta halusin vähän "kuunnella" itseäni ja käyttää ovistikkuja avuksi et jos sitä oppis tunnistamaan oviksensa. No ei toivoakaan siitä. :D hauskaa ja vaihtelua mutta hiukan stressaavaa. Nyt jos ei tärppää niin voi olla et seuraava kierto "luomuna" JOS maltan, kun olis vähän toi aikataulu joka painaa päälle... :D
 
Viimeksi muokattu:
Peity No on tässä ollu stressiä ja sitten stressaan tästä tilanteesta. Kun ei tule kuukautisia. Mulla ei ole mitään muistikuvaa kuinka pitkä on mun normi kierto, kun siittä on kymmenen vuotta kun aloitin pillerit. Muistan vaan että epäsäännölliset, runsaat ja kivuliaat. Mä mietein että olisko mahdollista, että mun ovis olis ollut silloin kp27 kun sain ovis+ monena päivänä? Oli sellaset oireet. Kipua vasemmalla, runs vuodot. Nyt on alkanut kuivakausi. Eli niiden mukaan kuukautisten pitäis alkaa kohta. Koska silloin sain vahvimmat plussat kuin ennen.
Siksi odotan tuota koissulia meille, että saan ajatukset muualle. :)
 
Maana-mamma heh olipa lähellä etten itekki tänään tehny :D täälä kuitenki Dpo 7 vasta :D kp 21- 26-28 on täälä tänään, listassa näyttää olevan päivän jäljessä, mutta no problem :)
Sunnuntaihin asti meinasin malttaa jos maltan xD
Mulla oli ummetusta pari päivää ja eilen poltteli vattaa koko päivän, ilmavaivoja ollu kans eilisestä ja tänään on ihan vatta sekasin!! Melkein voisin jo toivoa ihmettä kun esikoisesta oli samanlaista , mutta ekassa kierrossa luulin kans olevani raskaana, mutta pah , joten mennään näilä!
 
Alan olee aika väsyny.......viikon nyt käytännössä valvonut, viime yönä sitten mies alkoi oksentamaan...jeeh...hermot on niin riekaleina että voisin vaan itkeä. Ja töissäkin sellaista humppaa ollut jo pitkään, vasta kahden viikon päästä seuraavat kunnon vapaat (eli viikonloppuvapaa, monta viikkoa taas ollut vaan yks vapaa siellä ja toinen täällä..) ja muutto pitäis jaksaa hoitaa tän viikon lopulla. Ottaa jotenkin päähän tää tilanne. Haluisin jo hirveesti äitiyslomalle koska en jaksa tota työtä enää, perheelliselle se on tosi perseestä. Mutta äitiyslomalle ei pääse jos ei tule KUUKAUTISIA. Tällaista tänään. Odotan niin paljon, että päästäis jo muuttaa omaan kotiin, mun hermoparat sais ehkä vähän lepiä...

Maana-mamma, toivon että nega muuttuu vielä plussaksi! :flower:
avantasia lohduttavaa kuulla, että se pieni tuhru SAATTOI kuitenkin olla merkki tädistä muutaman päivän sisään. Toivon niin paljon....
Slartibart, onnea vuodosta! :D tai lähinnä siitä, että se alkoi luonnollisesti, ilman teroja! mäkin vissiin otan nyt kiintopisteeksi sen 60päivää...
 
  • Tykkää
Reactions: Maana-mamma
Olen viettänyt aikalailla hiljaiseloa täältä mutta olen kyllä käynyt kuulumisia lueskelemassa. Peity mulla on ihan samanlaisia fiiliksiä sen suhteen, että haluaisin niin kovasti pian jäädä äitiyslomalle, että saisi pienen tauon tähän työhullunmyllyyn... Eihän se siis se syy ole miksi lapsen haluan mutta kyllä semmoinen reilun vuoden tauko, tai vaikka vähän pidempikin, noin kymmenen vuoden työssäolon jälkeen tuntuisi aika ihanalta ajatukselta.

Täällä siis menossa kp 12/28 ja ovista odotellaan... Luojan kiitos on seuraavat kaksi viikkoa aika haipakkaa töiden puolesta, joten luulisi menevän nopeasti nuo piinaviikot. Täällä on tosin ollut niin kummallisia tuntemuksia jo monta viikkoa että mähän jo viime viikolla tein varuilta raskaustestin kun nuo viimeiset menkat kesti vain päivän verran ja alamahan jomotukset jatkui vielä sen minivuodon jälkeenkin. No, en ole raskaana, uskottava se on =)

Tsemppiä kaikille kierron eri vaiheisiin! Tulkoon kuukautiset niitä odottaville ja plussia tästä kierrosta itse kullekin! :)
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa!
Näin alkuun tsemppiä kaikille piinailuun ja pitkää pinnaa pitkä kiertolaisille. Onnittelut plussanneille ainakin Miss Piggy :)

Itsellä nyt kp 30 ja olo on todella märkä ja ovistestjit näyttää vahvaa plussaa. Pupuiltu on kp 15 kun testi oli plussaa sekä kp 21 kun oli ovis tuntemuksia ja digiin tuli hymynaama. Vielä kp 28 on pupuiltu ja kostee olo vaan lisääntyy. Tiedä nyt sit koska ovis on kun testit näyttää plussaa ja limoja ollut jo viikon. Pari raskaustestiä on tehty ja haamui näyttää, mut niin näytti myös viime kierrossa, vaikka ovist ei edes tapahtunut.

Eli pitkittynyt kierto yleensä on ovuloimaton ja kohonnut lh-arvo saattaa pitää ovistestit positiivisina ja tehdä haamui raskaustesteihin. No ainakin on täs kierros yritetty, jospa se ovis olis tapahtunut. Vielä jos tänään pupuilis ja tosiaan terolutit vois loppu viikost aloittaa, jotta kierto ei veny loputtomasti. Ja terolutit myös tukee kiinnittymistä, jos hedelmöitys tapahtuu
 
Viimeksi muokattu:
Heippa!

Uskaltaiskohan tänne tulla kuumeilemaan. Mulla on siis 1 typykkä joka täyttää tällä viikolla 1v. On tässä jo vähän aikaa ollut pieni vauvakuume joka tulee ja menee. Yleensä sen mukaan onko lapsi hankalla tuulella vai ei. :LOL:
Me ollaan menty koko ajan ilman ehkäsyä mutta mä olen koko ajan naiivisti ajatellut etten mä tule kun ei ole vielä menkat alkanut ja imetän ja ja ja Uutena vuotena sit juteltiin miehen kanssa ja päädyttiin että pikku kakkonen saa tulla jos on tullakseen. Eli tjottaillaan. :D
Mullahan oli tässä joku aika sitten paljon oireita ja netti ei oikein auttanut tässä asiassa koska joka ikinen oire oli raskausoire ja mun 10 testistä varmaan 8 tein. Sitten oireisiin selvisi syy, menkat alkoi ekan kerran. Sainhan mä olla melkein 2 vuotta ilman ja nyt voin todeta että sais jo jäädä pois. :LOL: eli kierrosta en osaa vielä sanoa mitään. :whistle:
Mulla on myös sellanen että jos ei nappaa niin vuoden kuluttua menen takasin kouluun mutta jos onnistuu niin taas joutuu laittamaan opelle viestiä että en mä taida sittenkään vielä tulla. Kerkeehän sinne kouluun mennä myöhemminkin, varsinkin kun ei tässä ainakaan enää nuoremmaksi muutu. Ikää tulee tänä vuonna 31 täyteen.
Tää nyt tais olla vähän sekavaa tekstiä mut koittakaa kestää. :D
 
  • Tykkää
Reactions: TauTau ja Jeccika
No niin huomenna onkin sitten kp 1/33 kierron pituus vi kyllä olla mitä vaan:D mutta tosiaan aamusta asti tuhrutellut ja iltaan kohti alkanut muuttumaan punaisemmaksi..Jo on ihme jos ei ne ei huomenna ala kunnolla|O
Peity toivotaan että sullakin alkaa pian vuoto kunnolla ja samaa niiskulineidille sekä muille sitä kaipaaville=)
Tervetuloa Daisy D. :wave:
 
  • Tykkää
Reactions: TauTau

Yhteistyössä