Vauva haaveissa vuodelle 2013 - 2014

Piinapäiviä elellään täälläkin... tää kierto on mennyt täysin stressittömästi. En oo melkein ollenkaan ajatellut mitään kiertopäiviä, raskautumista jne. Mutta tänään havahduin ihmeellisiin nippailuihin mitkä tuntuu ihan alavatsalla ja pari kertaa semmosta repimistä ja menkkakipua. Tosin nyt vasta dpo5 joten ei kai mitään oireita tässä vaiheessa oo.. taidan taas kuvitella!! Parempi ettei ajattele mitään koska joutuu kuitenkin pettymään... taas :(

Plussatuulia toivotteleepi Minde!!:heart:
 
Mä palaan tänne koska keskenmeno tuli eilen. Ensin alkoi mahakivut ja sen jälkeen vuoto. Olo oli eilen tosi surkea, itkin koko ajan ja tuntui että miten voin jatkaa yrittämistä kun kävi näin. Mutta yritys jatkuu kunhan vuoto loppuu.

Sanna-M kp 2/29-31
 
Sannalle :hug:..Voimia kovasti.

Lisäys keskusteluun miesten empimisestä ym: Minä olen ihan vauvahankinnan hurmiossa eli en lähes mitään muuta pysty enää ajattelemaankaan. Kaikki koti ja perhejutut ovat niin in, erityisesti nyt kun polttelee. Olen meistä se puolisko, joka on käyttänyt harrastamiseen ja "vapaaseen" vähemmän aikaa; näin omasta tahdostanikin. Miehelle lapset ovat äärimmäisen tärkeitä ja rakkaita, mutta tarvitsee ehdottomasti harrastuksensa kaiken rinnalle(minä taas en tartte har. yhtä voimakkaasti). Mies on meistä myös kovempi nukkuja. Asetelmat ovat sellaiset, että on helppo tulkita kumpi on kolmannen lapsen kannalla ja kumpi siirtyisi pikkuhiljaa takaisin vauvattomaan elämään kasvavan "oman ajan" kera:whistle:...Pehmitellään:cool:...Tietysti mieleen tulee, että joutuuko sitä tälleen pehmittäjänä siihen asemaan, ettei kehtaa sit myöhemmin vinkastakaan, et on niin väsynyt/hyssytä sinä/miksi minä olen aina se joka../en millään jaksa..:| ..No mitä näitä miettimään:).
 
Tiistai 8.1.2013





Yritys/TJOTtailu alkanut:

*kääkkis82(30).........kp 68/??..............yk 1..........ya 10/12.........4.
*minmaria................kp 63/36..............yk 2..........ya 8/12...........1.

*Annatto.................kp 57/48...............yk 2..........ya 9/12...........1.

Taike80(32)..............kp 44/??...............yk 10.........ya 2/12..........2.
Slartibart(25)............kp 44/28...............yk4 (C)......ya 3/12..........1.
angelblue................kp 40/30-32..........yk 5 (C).................1.yhteinen

-PikkuMyy-...............kp 39/36............... yk 10.........ya 1/12.........1.
Slallu........................kp 36/33................yk 3...........ya 9/12..........1.
miss_piggy(31)...........kp 35/29................yk 8...........ya 03/12........1.
haave_ilija................kp 34/28-38............yk3.................................

Niiskulineiti86(26).......kp 28/27.................yk 4.............................1.
Peity........................kp 28/30.................................ya 12/12........2.
avantasia.................kp 27/30-35.............yk 2..............................3.
YAW........................kp 26/24-26.............yk 10............................5.
Säihkiss(33)..............kp 26/28..................yk2............ya 11/12......1.
pinkkihevonen(26).....kp 24/28..................yk 6...........ya 8/12.........1.
Minde87...................kp 24/34.................yk 9..............................2.
jadeka.....................kp 21/28................yk 3...........ya 11/12........1.
ralliruutu..................kp 21/28................yk 4............ya 10/12.......1.
reason.....................kp 21/28................yk 10..........ya 5/12.........1.
Tintti83....................kp 20/33................yk 6...........ya 7/12.........3.
Beyond....................kp 20/27-32...............................................

Miukula....................kp 16/?..................yk 3...........ya 10/12........2.
äippä 84..................kp 14/29................yk 2...............................4.
Maana-mamma.........kp 14/27-29.........yk 1............ya 1/13............3.
SuAnn(30)...............kp 13/41...............yk 3.............ya 6/12..........1.
Villemo.....................kp 12/26-29............yk 2.............ya 10/12......1.
marianna87..............kp 11/35-40............yk 3.............ya 10/12.......1.
Mylvinen(24)............kp 10/29.................yk 5................................1.
Markke.....................kp 10/30.................yk 7..............ya 6/12.......2.

Luna85(27)..............kp 9/29-48............yk 10............ya 2/12..........1.
TauTau....................kp 9/28.................................................2.
Mommytobe?(27)........kp 7/?.....................yk 1................................
Jeccika.....................kp 6/26-28.............yk 3...........ya 11/12.........3
FLV..........................kp 6/?.....................yk 1...........ya 1/13.........3.
ViiruP(25).................kp 3/29.....................yk 5.............................3.
Sanna-M..................kp 3/29-31.....................................................



Day Past Ovulation:



Yrityksen myöhemmin aloittavat:
eleonoora86
Villihiiri
Susimieli
Nato



Taustailijat:
Neiti Näpsän Äiti
Isbla
piupiu
Pionia
another
viisikko <3
mavli
Viljonkka
nibander
Katiliin84
kolmas(ko?)
Villanen




Plussanneet:
Joulukuu 2012: AnnuLiisa (yk5), pink dream (yk2), Ambrosia85 (yk23), Ainolinnea (yk15), Bambini (yk4), Amiraali (yk3), Lintsa (yk2), Pintsu (yk5), Sunshine84 (yk2), eufemia, suan (yk1)
Marraskuu 2012: nanna_ (yk1), BDU (yk1), Epa_88, hopestar (yk10), jeennaa (yk3)
Lokakuu 2012: Emppuli83 (yk3), wilma79 (yk1), Minix (yk1), amylee
Syyskuu 2012: Heiverö (yk1), Chrissy72 (yk4), Hetami (yk2), emily90
Elokuu 2012: eufemia (yk2), hintrikka (yk14), haave2 (yk2)
Mi&Ma (yk1), panzkus (yk4)
Heinäkuu 2012: Leenuliinukka (yk2), Kamomillatee (yk2)
Kesäkuu 2012: Vissyliini (yk6), lenkkari (yk10)





kp = kiertopäivä
yk = yrityskerta/-kierto
ya= yritys aloitettui
TJOT = tulee jos on tullakseen
dpo = days past ovulation, päivät ovulaation jälkeen
TT=Teroluttauko
T= Terolut
C= Clomifen
CT = Clomitauko

Päivittäjät:
SuAnn & -PikkuMyy-

***Mikäli kiertosi venyy yli kp56, niin ilmoitathan siitä.
Muussa tapauksessa sinut siivotaan listalta pois.***

*-merkillä merkitty aktiiviset pitkän kierron naiset, joita ei siivota yllämainituin perustein.

Ilmoitathan listalle tulevat/muuttuvat asiat korostaen.




+++++ PLUSSARIKASTA TAMMIKUUTA+++++


Plussanneille löytyy oma pino täältä ------>
 
Kiitos kaikille, kyllä tuo koville otti ja eilenkin kaikki rupesi itkettämään. Mun mies on ollut kyllä ihana ja on tälläsenä vaikeana aikana ollut mulle se paras tuki. Ottaa syliin ja halaa eikä tarvitse sanoa mitään, on vain siinä ja pitää lähellä. :heart:

Olo on sen verran parempi että odotan innolla uutta yritystä alkavaksi. Otan taas ovulaatiotestit käyttöön ja testaan niillä kun testasin viime kierrossakin ja sainkin ovisplussan ja tulin jopa raskaaksi, vaikka huonosti kävikin. Nyt on onneksi 2 vapaata ja lapset on mun kanssa kotona. Lapset on kyllä se paras asia, ne piristää mua kun välillä meinaa surku tulla.

Sanna-M kp 3/29-31
 
Voi ViiruP ja Sanna-M, oon kovasi pahoillani. :'( jaksamisia kovasti. Melkonen vastatuuli alko plussa-aallon perään. Hus pois!

ON: mä en vissiin enää muuta kirjoittele kuin et mä oottelen ovisplussaa :p koska sitä mä ootan ja ei näy ei kuulu. Silti varmuuden maksimoinniksi oon pitäny miehen kiireisenä. Eilen illalla pirulainen jopa kieltäytyi :LOL: tässä oviksen tikuttelussa muussa on kyllä joku kauhee psykologinen väänne, aikaisempia kun ei oo tikuttanut niin kaikki on menny vaan ja stressittä ja kunhan pidetty miehen kanssa hauskaa. Nyt mulla on ressi. :O voi taivas että voi ihminen tehdä elämästään vaikeeta. No, minä se mietin koko asiaa aamusta iltaan ja oon jotenkin ihan herkilläni koko ajan, positiivisella tavalla. Toisaalta mietin voiko mun mielialan parantuminen ja nää tuntemukset johtua myös kierukan poistamisesta. :confused: äkkiseltään kävis yksiin koko kuvion kanssa. Mutta toisaalta kun tää tulee olemaan varmaan meidän viimeinen lapsi, niin ihan kiva hössöttää vähän uudella tavalla jo alusta asti.

Ja siitä miehen suostuttelusta; meilä kävi niin että MINÄ julistin kaikille että kaksi riittää ja siihen jää! Ja ukko oli että kyllähän se sitte riittää. Siten kun kaksi hyvää ystävääni alkoi odottaa, niin mulle iski ihan kamala vauvakuume jollaista ei ennen ole nähty. Ukkokin nauroi että on se nyt ihan mahdoton. Saäatiin me asiasta ihan kunnon taistelukin pystyyn! Mun kanssa se ei oo vaikeeta. ;) mutta jossain vaiheessa kun annoin jopa miehen puhua välillä ja aloin kuunnella, löytyi sieltä mulle ihan uusi tieto. Miestä oli harmittanut se mun julistaminen siitä että yhtään enempää lapsia ei haluta.
Toki mun miese on aika hidas mtekemään päätöksiä niin halusi miettiä raha- ja opiskelukuviot ja työt kuntoon ennen lopullista päätöstä. Ja mokoma mun riemuksi vielä piruuttaan pantasi päätöstä siihen asti että rauhotuin :LOL: me ollaan outoja... Mutta loppuviimein tehtiin päätös yhdesä kun mies sai sanottua että haluaisi kolmannen ja sillä tiellä ollaan nyt. Enkä m kanssasisaret teitä syytä ettette kuuntelisi miehiänne, vaan lähinnä kerroin vähän erilaisen tilanteen ja miten mä melkein itse ryssin tän tilanteen olemalla malttamaton oma itseni. Tsemppiä ja mielenmuutoksia miehille toivottaa,

Maana ja kateissa oleva ovisplussa :headwall:
 
Voi ViiruP ja Sanna-M, oon kovasi pahoillani. :'( jaksamisia kovasti. Melkonen vastatuuli alko plussa-aallon perään. Hus pois!

ON: mä en vissiin enää muuta kirjoittele kuin et mä oottelen ovisplussaa :p koska sitä mä ootan ja ei näy ei kuulu. Silti varmuuden maksimoinniksi oon pitäny miehen kiireisenä. Eilen illalla pirulainen jopa kieltäytyi :LOL: tässä oviksen tikuttelussa muussa on kyllä joku kauhee psykologinen väänne, aikaisempia kun ei oo tikuttanut niin kaikki on menny vaan ja stressittä ja kunhan pidetty miehen kanssa hauskaa. Nyt mulla on ressi. :O voi taivas että voi ihminen tehdä elämästään vaikeeta. No, minä se mietin koko asiaa aamusta iltaan ja oon jotenkin ihan herkilläni koko ajan, positiivisella tavalla. Toisaalta mietin voiko mun mielialan parantuminen ja nää tuntemukset johtua myös kierukan poistamisesta. :confused: äkkiseltään kävis yksiin koko kuvion kanssa. Mutta toisaalta kun tää tulee olemaan varmaan meidän viimeinen lapsi, niin ihan kiva hössöttää vähän uudella tavalla jo alusta asti.

Ja siitä miehen suostuttelusta; meilä kävi niin että MINÄ julistin kaikille että kaksi riittää ja siihen jää! Ja ukko oli että kyllähän se sitte riittää. Siten kun kaksi hyvää ystävääni alkoi odottaa, niin mulle iski ihan kamala vauvakuume jollaista ei ennen ole nähty. Ukkokin nauroi että on se nyt ihan mahdoton. Saäatiin me asiasta ihan kunnon taistelukin pystyyn! Mun kanssa se ei oo vaikeeta. ;) mutta jossain vaiheessa kun annoin jopa miehen puhua välillä ja aloin kuunnella, löytyi sieltä mulle ihan uusi tieto. Miestä oli harmittanut se mun julistaminen siitä että yhtään enempää lapsia ei haluta.
Toki mun miese on aika hidas mtekemään päätöksiä niin halusi miettiä raha- ja opiskelukuviot ja työt kuntoon ennen lopullista päätöstä. Ja mokoma mun riemuksi vielä piruuttaan pantasi päätöstä siihen asti että rauhotuin :LOL: me ollaan outoja... Mutta loppuviimein tehtiin päätös yhdesä kun mies sai sanottua että haluaisi kolmannen ja sillä tiellä ollaan nyt. Enkä m kanssasisaret teitä syytä ettette kuuntelisi miehiänne, vaan lähinnä kerroin vähän erilaisen tilanteen ja miten mä melkein itse ryssin tän tilanteen olemalla malttamaton oma itseni. Tsemppiä ja mielenmuutoksia miehille toivottaa,

Maana ja kateissa oleva ovisplussa :headwall:
Ihana tämä sinun vuodatus. :) Piristää kummasti vaikka keskenmenon jälkeinen vuoto ja kivut vielä kiusana onkin. Tuntuu että ihan nuo asiat olis tapahtuneet meillä. :D Minä kun päätin että haluan kolmannen niin mies tuli päätösensä kans muutaman viikon perästä. Mies tuumasi että hänelle olis riittäny kyllä nämä kaksikin mutta kun meidän äiti jotain päättää niin hänen ei auta kun myöntyä. :D Kyllä sieltä sitten tuli että olishan se mahtava olla isä pojalle. Meillä kun tämä akkavalta jyllee! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Maana-mamma
ViiruP: :hug: Kyllä nyt tosiaan on huonoja uutisia : /

Samoin MissPiggy: sinulle halit :hug: Kuulostaa sinunkin tilanteesi todella ahdistavalta : / Kauan jo yritystä ja aina saa pettyä. Toivottavasti kuitenkin se plussa sinullekin tulee :heart:

Täällä ei todellakaan ole terve olo, hirveä limaklöntti kurkussa ja kolottaa vähän joka paikkaa :( Myös tuo alavatsa on taas toiveikkaasti hellänä ja pinkeenä, mutta en usko sen merkitsevän yhtään mitään. Varmaan johtuu vaan tästä taudista, mikälie sitten onkaan. Yskittää aivan vietävästi kaikenpäälle ja tuntuu, että suoni repee kohta päästä |O

kp 68 eikä loppua näy
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
ViiruP ja Sanna-M Surumielen toivottelen teidät takaisin pinoon! Osanotto ja toivottavasti pian pääsisitte takaisin arkeen ja takaisin yrittämään uutta pikkuista!

Maana-mamma Mä taisin olla meistä se joka julisti kovaan ääneen turuilla ja toreilla ettei meille mitään lasta tule pitkääääään aikaan, koska enhän mä turhaan ole yliopistossa viettänyt vuosia, että voisin kotiin vaan jäädä kotiäidiksi ;)
Ensin ura ja lapset sitten joskus kolmenkympin tuolla puolen!
Noh kummasti se mieli muuttui ja uskomatonta mutta totta isäntä oli ihan heti mukana hommassa :O Sanoi vaan, että "no lapset tehdään silloin kun sulle ja sun elämääs ne sopii parhaiten"...Olen siis juuri valmistumassa ja ajattelin ensin ettei kukaan ole niin hullu, että tekisi lapsen ennen sitä perinteistä "vähintään 2-3 vuotta työuralla ja sitten voi jäädä juuri ja juuri 9kk kotiin"...
Noh mutta toisin kävi ja lasta tässä kovasti toivotaan molemmat :) Mies kyllä puhuu edelleen että "sitten joskus kun lapsia saadaan" vaikka yhdessä ollaan kierukka käyty poistamassa viime kesänä ;)
 
YAW
Eli negaa näyttää testi...kp 26/24-26,
Ja sitä vuotoo ei vieläkään näy, ainostaan eilen vain vähän vaaleanpunaista limamaista ällöö ja samanlaista oli tuossa 3.1.
Muttaku, ei oo vieläkään tunne että menkat alkaa, eikä oo tunnetta raskaudesta.
Ootellaan ny sitte vaa. tekis niin mieli vetää pytystä alas nuo davidin testit! Mutta en lähtenyt apoteekkiinkään kunnon testiä ostamaan, koska kyllä noissakin onnettomissa liuskoissa nyt_jotain_pitäis näkyä_kai. ARGH!
Kai se yk 11 jossain kohti alkaa...

Ja pahoittelut ViiruP ja Sanna-M :hug:
 
Viimeksi muokattu:
ViiruP ja Sanna-M pahoittelut :hug:

Eilen oli pari kertaa kova repäsevä kipu munasarjojen ja kohdun seudulla. Muuten ei oikeestaan mitään. Iltasin oon palellu mikä ei miulle oo kauheen yleistä. Mahassa on mellastanu aika lailla, tosin loman aikana tuli syötyä ja juotua vaikka mitä, olin pari kertaa humalassakin 1½ vuoden tauon jälkeen. Ja noroa ym liikkuu aika runsaasti ni voi olla jotai sellastaki. Jos viikonloppuna testais taas ku menkkaoireita ei ainakaan vielä oo.
 
miss_piggy
Mulle vois päivittää ehkä TT, koska nythän on tauko teroluteista, ja siksi tuo kiertokin saattaa venyä.

Tilasin jo viime torstaina Kotitesti-sivulta r- ja o-testejä mutta vieläkään ei oo tullu :O Mulla on muuten ollu nyt eilen dpo 7 ja tänään dpo 8 ummetusta...en tiä johtuuko kun aloin syömään maitohappobakteereita, vai oisko jostain muusta johtuvaa :)
 
Voi Sanna-M ja ViiruP :hug: miten surullista! Ihan hirveästi lykkyä teille uuteen kiertoon ja voimia surun kanssa! Menetyksen tunne on varmasti suuri.

YAWlle myös tsempit! Kyllä nuo negatestit koettelee...

kääkkis, tänne myös inhottavat flunssaoireet taaaaaas rantautuneet :( tää on käsittämätöntä...mä olen käytännössä ollut koko ajan flunssassa elokuusta lähtien. Aina välissä pari päivää terveenä ja taas joku uusi flunssa. Mulla ei ole näköjään vastustuskykyä enää ollenkaan. Siis mitä vitamiineja ja lisäravinteita mun pitäis syödä et saisin itteni kuntoon? Tää on niin raivostuttavaa!

Meillä myös mies ollut koko ajan se vauvahöperö ja puhunut meidän esikoiselle jo piiiitkään että "Haluatko jo pikkusiskon?" :D Nyt vasta mullakin ajatukset lämpeni kunnolla toiselle vauvalle...:heart:


ON: tänään ollut raskausoireiden kyttäily ihan poissa. Mulla oli tatuointiaika päivällä ja sitä jännätessä + sitä tehtäessä hurahti vapaapäivä. Aamulla oli kyllä tosi paha olo, oksensin jopa vähän vettä jonka olin hetkeä aiemmin juonut, mutta luulen että se johtui vitamiineista joita vedin runsaasti tyhjään mahaan :LOL: Tosin oli se paha olo jo ennen niitä vitamiinejakin, mutta sitten paheni ihan vellovaksi oksetukseksi....mutta yhtään raskautunut olo ei ole enää, joten aattelin kyllä olla testaamatta vielä torstaina ellei olo radikaalisti muutu. Luulen että kuukautiset alkaa kuitenkin ehkä (toivottavasti, jos on alkaakseen) jo tällä viikolla.
 
Voi miten surullisia uutisia täällä on :( kaikille keskenmenon saaneille virtuaaliset halaukset.

Olen uusi taustailija joka ehkä uskaltautuu ottamaan ensimmäisen rohkean askeleen kohti nettivertaistukea. Olen 35-v kahden lapsen (05 ja 06) äiti joka varovaisen toiveikkaasti on aloittanut haaveilemaan iltatähdestä. Joulukuun alusta on ollut lapsi tervetullut ja ensimmäinen kierto päättyi kuukautisiin. Nyt mennään kp 1/28-29. Ensimmäistä lasta yritettiin reilu vuosi ja toinen sai alkunsa ensimmäisestä kierrosta. Ikää on runsaasti edellisiä enemmän joten varautuminen pitään prosessiin on henkisesti jollakin tasolla ainakin aloitettu. Mutta hämmentävää tämä silti on, aina se odottamisen tuska löytää tiensä perille. Odotusta, jännitystä, toiveita, unelmia, suunnitelmia, tuskaa, pettymystä, luovuttamista, kyyneleitä ja kaikkea tuolta väliltä mahtuu kierron 28 päivään. Ihmeellinen on naisen mieli ;)

Kiitos jos mahdun teidän konkarien joukkkoon, on ollut ainakin näin taustalta seurattuna mahtavaa nähdä miten täällä vertaisuus kantaa vaikeidenkin asioiden läpi ja miten yhdessä voi aidosti iloita niistä plussista joita me kaikki täällä niin malttamattomina odotamme :)

Siis Apatus kp 1/28-29, yk2
 
  • Tykkää
Reactions: Maana-mamma
Pahoittelut myös ViiruP:lle :hug:

Ärsyttävää tämä odottelu, vaikka ei tässä ole kuin päivä mennyt :attn: Valkovuotoa on niin että muille jakaa ja paksua. Vihlasuita ja repäisy kipuja tuntuu molemmilla puolilla, eikä vuoto ole vielä alkanut... Niin raskautunut olo ja sitten vielä se ovis testi oli vahva plus. Niin vahva etten ole ennen saanu... En käsitä... No ei muuta kuin odotellaan! :ashamed:

Mulla niin suuri vauvakuume, että päätettiin nyt alkaa etsimään meille koiraa. :p Mulla on niin paljon hellyyttä ja rakkautta antaa että mies on jo ihan kuumana kun hellin sitä liikaa. :kiss:
 
Hei kaikille, ja tervetuloa mukaan Apatus! :wave:

Sanna-M ja ViiruP monenlaisia tunteita teillä varmasti ilmassa, muistakaa, että kaikki tunteet ovat sallittuja ja auttavat asian käsittelyssä. voimahalit molemmille!:hug:

koskaan sitä ei tiedä, mitä elämässä tapahtuu seuraavaksi.
voi saada lottovoiton tai jäädä auton alle. elämään pitää kuitenkin suhtautua avoimin mielin, elämä kantaa ja kuljettaa kyllä.

välillä positiivinen ajattelu on vain niin haastavaa. mutta tiedostaen sen, oppii kääntämään asioista esille hyvän puolen. minä jännitän täällä kovasti ja tiedän, että mahdollinen tädin tulo aiheuttaa ison pettymyksen. tänään ratsastaessa tunsin pistävää kipua alamahassa vasemmalla (munasarja?) ja välillä keskellä mahaa tuntuu viiltävää kipua hetken. ja issias tuntuu heikosti taas. ja minua palelee usein.

Slallu, YAW, Peity, Niiskulineiti86 ja muut jännääjät toivotaan, että oireet kertovat raskaudesta meillä!

kääkkis82 voimia sinulle kierron kanssa. ainakin se kasvattaa kärsivällisyyttä=)

Niiskulineiti86 minulla on kaksi ihanaa, karvaista koiraa, jotka saavat paljon rapsutuksia ja hellyyttä joka päivä. On ne niin suloisia ja piristävät päivän ku päivän. :heart:
samoten hevoseni antaa minulle paljon. kannatan koiranhankintaa:D
 
Sanna-M ja ViiruP: Suuret pahoittelut. :hug:

Onneksi täällä on muitakin joiden mies haraa kunnolla vastaan. Itsellä kun tuntuu että lähipiirissä monen mies suostuu ties kuinka moneen lapseen sen suurempia ylipuhumisia. :ashamed: Omasta mielestä kun kolme ei määränä ole kuitenkaan mikään hirveän suuri.
Mutta päivä kerrallaan.

Plussatuulia niitä odottaville!++++ =)
 

Yhteistyössä