Veisitkö lapset katsomaan kuollutta, jos he niin itse tahtovat?

Mullekin tuli mieleen tuo, että onko se Jee-asia. Päästään kuollutta katsomaan, ja sitten kerrotaan kavereille isona juttuna.
Itse kävin faijaa katsomassa. Jos uudelleen saisin päättää, tuskin menisin. Se kuollut kuva on mielessä, mieluummin en näksi sitä, vaan jonkun hetken kun oli elävä.

 

Varmaan veisin, kun itse pyytävät. Jos jättäisi viemättä, niin lapsille voisi syntyä mielikuva, että kuolema tai kuollut ihminen on jollain tapaa pelottava tai kauhea.

Jos kuolleessa näkyisi esim. väkivallan jälkiä tai olisi muita huomattavia jälkiä ruumiissa, niin en veisi.

 

En veisi.
En keksi yhtään syytä miten lapsi hyötyisi siitä.

Eikä se ole se ruumiin pelottava ulkonäkö, vaan se yleinen tunnelma voi olla tosi ahdistava ja sen lapsi aistii.
Kolkkoa, aikuset suree ja käyttäytyvät erilailla, mummu makaa siinä mutta ei näytä omalta itseltään.
Kyllä mä haluaisin ennemmin lapseni muistavan mummun sinä eläväisenä itsenään, en sinä makaavana ruumiina.

Tiedän useamman ihmisen joka on saanut painajaisia pitkäksi aikaa tuosta.

 

Totta kai veisin. Kävivätkin hyvästelemässä isäni. Sama pappahan se lapsille oli kuoltuaankin. Ei vain hengittänyt enää, eikä sydän lyönyt ja "papan ajatukset olivat lähteneet taivaaseen". Ihme homma olisi olla päästämättä lapsia katsomaan kuollutta läheistään ja sitä kautta opettaa heille, että kuollessaan ihminen muka muuttuu jotenkin vastenmieliseksi ja pelottavaksi. Eri asia sitten on, jos on menehtynyt onnettomuuden takia ja ruhjoutunut, tai kuolemasta on jo pidempi aika, jolloin vainaja muuttunut hyvinkin eri näköiseksi.

 

Minäkin toivon, etten ikinä joutuisi ruumista näkemään. Äitini kuoli kaksi vuotta sitten enkä mennyt sairaalaan katsomaan hänen ruumistaan. Sen sijaan kävin 8 kk:n aikana katsomassa äitiä sairaalassa lähes joka päivä, kun hän eli. Mun veli kävi katsomassa äidin ruumista ja sanoi, että olisi voinut jättää sen kokemuksen väliinkin. En koe itse, että ruumiin näkeminen jalostaisi minua tai lapsiani mitenkään, tai toisi kuolemaan mitään uusia ulottuvuuksia.

Näin minäkin ajattelen ja olen jotenkin hämmentynyt näistä vastauksista. En tiedä onko tässä asiassa jotain alueellisia vaihteluja tms., mutta ei meilläpäin ole edes käsittääkseni tapana käydä vainajia katsomassa. Edes omat vanhempani, molemmat päälle 65v, eivät ole koskaan ruumista nähneet. Enkä kyllä lähipiiristä edes kovin monen ole kuullut sanoneen, että olisivat kuolleita käyneet katsomassa. Sen sijaan eräs työkaveri kertoi, että heidän suvussaan (en muista mistä päin hän on) on ollut tapana, että suvun naiset yhdessä "valmistelevat" vainajan; pesevät, pukevat jne. mitä siihen nyt kuuluu. Heidän suvussaan normaalia, meidän suvussa tuo olisi vähän friikkiä touhua.

Itse juuri pelkäisin, että lapsille jää muisto vain siitä kuolleesta ruumiista, sen sijaan että muistelisi sitä aikaa kun vainaja oli elossa. Ja sitten juuri tuo, että tietyssä iässä varmaan etenkin pojille ruumiin näkeminen voisi olla aika "cool" juttu, jolla voisi vähän kehuskella kaveripiirissä. Niin, kunnes sitten oikeasti se ruumis on siinä edessä ja tajuaa, mistä todella on kyse.

 

Onhan se monelle ollut sellainen konkreettinen asia nähdä ja tajuta että kuollut on tosiaan vain kuori. Minulle lapsena ukin näkeminen jotenkin auttoi käsittämään sitä asiaa sen pelkän arkun ja luulojen sijaan. Ei siinä draamaa ollu, hautuumaalla arkku oli auki ja omaiset kävi hiljaa jättämässä hyvästit.

 

Te jotka sanotte ettette ikinä halua nähdä vaivajaa niin miksi? Mitä te pelkäätte? Entä jos vainaja olisi vieras eikä ketään aiemmin tuttu, entä sitten?

Ellei vainaja ole joutunut esim onnettomuuteen ja siksi ruhjoutunut tms niin ei siinä ole mitään pelottavaa. Toki vainaja on erilaisen näköinen kuin elävä ihminen, mutta ei mitenkään pelottava. Kasvot ovat kalpoeammat ja yleensä vainaja on hieman pienemmän näköinen kuin elävänä. Mutta muuten ihan ihmisen näköinen.

 

[QUOTE="ihmettelen";29543558]Te jotka sanotte ettette ikinä halua nähdä vaivajaa niin miksi? Mitä te pelkäätte? Entä jos vainaja olisi vieras eikä ketään aiemmin tuttu, entä sitten?

Ellei vainaja ole joutunut esim onnettomuuteen ja siksi ruhjoutunut tms niin ei siinä ole mitään pelottavaa. Toki vainaja on erilaisen näköinen kuin elävä ihminen, mutta ei mitenkään pelottava. Kasvot ovat kalpoeammat ja yleensä vainaja on hieman pienemmän näköinen kuin elävänä. Mutta muuten ihan ihmisen näköinen.[/QUOTE]

Juurikin näin. Eikä heti kuoleman jälkeen (tai muutaman tunnin) vainaja ole edes "pienentynyt". Muuttunutta ihonväriä lukuunottamatta ihan normaalin näköinen.

 

[QUOTE="ihmettelen";29543558]Te jotka sanotte ettette ikinä halua nähdä vaivajaa niin miksi? Mitä te pelkäätte? Entä jos vainaja olisi vieras eikä ketään aiemmin tuttu, entä sitten?

Ellei vainaja ole joutunut esim onnettomuuteen ja siksi ruhjoutunut tms niin ei siinä ole mitään pelottavaa. Toki vainaja on erilaisen näköinen kuin elävä ihminen, mutta ei mitenkään pelottava. Kasvot ovat kalpoeammat ja yleensä vainaja on hieman pienemmän näköinen kuin elävänä. Mutta muuten ihan ihmisen näköinen.[/QUOTE]

Olen kyllä nähnyt, kolmekin vainajaa ja juuri siksi en halua lapseni sitä näkevän.

Itselleni on jäänyt se muisto "pinon päällimmäisiksi", ja se hieman harmittaa. Vaikka tilanne oli rauhallinen eikä pelottava, en haluaisi muistaa mummoani siitä tilanteesta, koska mummoni ei ollut enää siinä.
Mutta en voi "nollata" tuota muistoa, se vaan tulee aina mieleen.

Yksi kerta oli lapsena ja silloin koin tilanteen ahdistavana, en pelännyt sitä itse vainajaa ja näkemistä, vaan se tilanne oli niin poikkeava, tunnelma erilainen, aikuiset käyttäytyivät erilailla jne, ja tämä on vaikuttanut silloin lapsena.
Ei pahasti, mutta niin että muistan sen negatiivisena asiana.

 

En pelkää enkä vierasta kuolemaa tai vainajia, olen hautausmaalla töissä Mutta tunnen itseni sen verran hyvin että tiedän oman mieleni. En ole halunnut nähdä tuntemiani ihmisiä kuolleena koska tiedän että se kuollut ihminen on nimenomaan se mielikuva mikä aina ensimmäisenä tulisi mieleeni. Tahdon muistaa läheiseni elävänä.

Jos joku läheinen kuolisi ja poikani tahtoisi hänet nähdä niin tottakai antaisin luvan. Mies voisi viedä katsomaan. Itse en vaan halua nähdä. Tuntematon vainaja ei häiritsisi samalla tavalla..

 

No en ottaisi mukaan...isotäti. Haloo!
Sisarta, äitiä, isää tai mummoa ja pappaa voisin ottaa katsomaan, riippuen miten läheisiä olivat, muuten en.

 

Yksi kerta oli lapsena ja silloin koin tilanteen ahdistavana, en pelännyt sitä itse vainajaa ja näkemistä, vaan se tilanne oli niin poikkeava, tunnelma erilainen, aikuiset käyttäytyivät erilailla jne, ja tämä on vaikuttanut silloin lapsena.
Ei pahasti, mutta niin että muistan sen negatiivisena asiana.

Tän mä uskonkin. Mutta tuo tilanne on hautajaisissakin vaikka vainaja on arkussa ja kansi kiinni. Ihmiset itkevät, käyttäytyvät erilailla jne. Etkö vie lapsia hautajaisiinkaan?

Väkisin en omia lapsiani veisi katsomaan vainajaa, mutta jos itse haluaisivat niin ilman muuta pääsisivät.

 

En mäkään väkisin ketään veisi vainajaa katsomaan. Mutta jos ovat kiinnostuneita ja halukkaita niin veisin. Eikä mua varmaan häiritsisi sellainen into vanajan näkemisessäkään. Kunhan käyttäytyvät paikan päällä. Lapset on lapsia, eikä mielestäni voi vaatia heitä kyynelsilmin ajattelemaan kaikkia kuolleita. Tai muutenkaan, toisten tunteita ei voi kontrolloida eikä määrätä.

Oli itsellänikin sellainen jee jee-fiilis kun pääsi seuraamaan ruumiinavausta. So what? En minä sitä kenellekään näyttänyt mitenkään. Sama sairaalassa joidenkin toimenpiteiden seuraamaan pääsy ekaa kertaa tuntui aina vähän jännältä, eka kerta leikkaussalissa, eka kerta kun "pääsi" laittamaan vainajaa jne.

Senkin ymmärrän ettei kaikki halua lapsiaan viedä vainajia katsomaan. Kyllä mullekin jäi mummostani vain se kuolleen vanhuksen kuva päähän ikuisiksi ajoiksi, vaikka olin tosi pieni kun mummo kuoli. Muistan aina sen kellertävän ihon ja keltaiset hiukset (vaikkei ne nyt kuollessaan sellaisiksi muuttuneetkaan).

Ei mielestäni tässäkään asiasssa kukaan oikein voi sanoa miten kaikkien pitäisi toimia ja ajatella. Erilaisia ollaan.

 

Meidän perällä on aina hautajaiset järjestetty niin, että kappelin alakerrassa ennen siunauksen aloittamista on mahdollisuus käydä katsomassa vainajaa viimeisen kerran (edellyttäen, että vainaja ei ole nk. huonossa kunnossa). Ja aina on käyty katsomassa, eikä siinä ole minusta mitään outoa, pelottavaa tmv. koskaan ollut. Siis myös lapset on saaneet halutessaan käydä katsomassa vainajaa. Pakotettu ei tietty ketään ole.

Olin itse aivan yllättynyt, kun moni työkaverini (aikuisia ihmisiä) piti tätä tapaa jotenkin outona ja ilmoittivat, etteivät he koskaan olleet nähneet esim. kuolleita isovanhempiaan tai muita läheisiään.

Kuolema on kuitenkin normaali osa elämää ja tietty lapsesta riippuu, miten kuolemasta voi puhua ja asiaa käsitellä. Jos lapset ovat jo tuon ikäisiä ja itse haluavat mennä katsomaan, niin veisin. Olettaen, että et itse romahda tilanteessa, sillä hysteerisesti itkevä aikuinen on monta kertaa pelottavampi asia lapselle kuin itse ruumis.

 

No en ottaisi mukaan...isotäti. Haloo!
Sisarta, äitiä, isää tai mummoa ja pappaa voisin ottaa katsomaan, riippuen miten läheisiä olivat, muuten en.

Höh, mulle isosetäni oli läheisempi kuin mummot tai papat.

 

Se kun sanotaan ettei haluta mennä katsomaan vainajaa, kun halutaan säilyttää ne "elävät" muistot, eikä viimeisimpänä jää se kuollut mieleen, ni ei kyllä ainakaan omalla kohdalla pidä paikkaansa. Ajatteleekohan kukaan niin, jos on edes yhtään vainajaa mennyt katsomaan..? Ei ne "elävät" muistot mihinkään katoa ja harvemmin vainaja nyt on todella pahan näköinen, silloin titysti voi itse mennä ensin ja varmistaa, ettei silmät oo vainajalla auki tai suu jotenkin pelottavalla tavalla, mutta näin harvemmin.

Kuolema on tabu, mut jos on tollainen tilanne et omat lapset haluaa mennä katsomaan, ni ehdottomasti, siitä voi sitten rauhassa myös keskustella, siis kuolemasta jne.

 

Se kun sanotaan ettei haluta mennä katsomaan vainajaa, kun halutaan säilyttää ne "elävät" muistot, eikä viimeisimpänä jää se kuollut mieleen, ni ei kyllä ainakaan omalla kohdalla pidä paikkaansa. Ajatteleekohan kukaan niin, jos on edes yhtään vainajaa mennyt katsomaan..? Ei ne "elävät" muistot mihinkään katoa ja harvemmin vainaja nyt on todella pahan näköinen, silloin titysti voi itse mennä ensin ja varmistaa, ettei silmät oo vainajalla auki tai suu jotenkin pelottavalla tavalla, mutta näin harvemmin.

Kuolema on tabu, mut jos on tollainen tilanne et omat lapset haluaa mennä katsomaan, ni ehdottomasti, siitä voi sitten rauhassa myös keskustella, siis kuolemasta jne.

Mulla kyllä jää, edelleen se viimeinen kuva ihmisestä kuolleena päähän. Oli hän sitten ns. kuka tahansa. Vaikka olen pitkäänkin hoitanut k.o henkilöä. Toki muistan hänestä muutakin, mutta se kuolema jää kyllä päälimmäiseksi mieleen. Joskus niitä jää vielä pitkäksi aikaa "kelaamaan", että miten tuossa nyt noin kävi, noin äkkiä, ja olinko tarpeeksi läsnä jne.

Mutta ainoan läheiseni olen kuolleena nähnyt aivan pienenä lapsena, alle 10v:nä. Joten ehkä se kuoleman "kohta", kuolleena näkeminen läheisen ihmisen kohdalla voisi mennä eri tavalla?

 

Se kun sanotaan ettei haluta mennä katsomaan vainajaa, kun halutaan säilyttää ne "elävät" muistot, eikä viimeisimpänä jää se kuollut mieleen, ni ei kyllä ainakaan omalla kohdalla pidä paikkaansa. Ajatteleekohan kukaan niin, jos on edes yhtään vainajaa mennyt katsomaan..? Ei ne "elävät" muistot mihinkään katoa ja harvemmin vainaja nyt on todella pahan näköinen, silloin titysti voi itse mennä ensin ja varmistaa, ettei silmät oo vainajalla auki tai suu jotenkin pelottavalla tavalla, mutta näin harvemmin.

Kuolema on tabu, mut jos on tollainen tilanne et omat lapset haluaa mennä katsomaan, ni ehdottomasti, siitä voi sitten rauhassa myös keskustella, siis kuolemasta jne.

Miksi kuolema on tabu? Mitä tuohon muistoihin tulee, mulla itelläni on päällimmäisenä se arkku kuva vainajasta, vaikka näinkin häntä elävänä. Hatarammin muistan niitä tapahtuneita. En ole siksi halunnu katsoa muita. Mutta jos ihan läheisen menettäs ni varmasti haluisin nähdä ja jättää jäähyväiset. Toisaalta sekään ei oo minusta järkevää että asennetta ja kokemuksia siirretään omille lapsille, he omilleen jne....mitä tule tuohon että itellä sellanen kokemus minkä takia salaa lapsiltaankin. Vaikka ne omat lapset vois suhtautua eritavalla asiaan.

 

Olin ala-asteella kun vaarini kuoli. Olin mukana katsomassa häntä viimeisen kerran. Hyvin kaunis tilaisuus, jäi kaunis muisto rauhassa pois nukkuneesta rakkaasta. Veisin, jos kokisin, että lapsi on siihen valmis.

 

Miksi kuolema on tabu? Mitä tuohon muistoihin tulee, mulla itelläni on päällimmäisenä se arkku kuva vainajasta, vaikka näinkin häntä elävänä. Hatarammin muistan niitä tapahtuneita. En ole siksi halunnu katsoa muita. Mutta jos ihan läheisen menettäs ni varmasti haluisin nähdä ja jättää jäähyväiset. Toisaalta sekään ei oo minusta järkevää että asennetta ja kokemuksia siirretään omille lapsille, he omilleen jne....mitä tule tuohon että itellä sellanen kokemus minkä takia salaa lapsiltaankin. Vaikka ne omat lapset vois suhtautua eritavalla asiaan.

Ei se ole mitään salaamista, veisin varmasti katsomaankin omista huonoista kokemuksista huolimatta, jos mielestäni siinä olisi jokin hyöty lapselle?
En vain keksi yhtään syytä miksi lapsi hyötyisi siitä vainajan näkemisestä ja sitten kuitenkin omasta kokemuksesta löytyy useita syitä miksi se voisi olla enemmänkin haittaava asia.

Joten selväähän se noilla spekseillä on etten lastani vie vainajaa näkemään?

Se kuolema kuitenkin käsitellään lapsen kanssa hautajaisissa, sen jälkeen/ennen kotona.

Aikuisille se vainajan näkeminen on ymmärrettävää ja joillekin varmasti hyödyllistä, ja pystyvät käsittelemään asian.

Mutta mitä teidän mielestä lapsi hyötyy siitä vainajan näkemisestä?

 

Lapsena koin sen vain helpottavana huomata kuinka kauniisti ja rauhassa vainaja makasi. Lapsi saattaa näin saada luonnollisemman kuvan poismenosta. Lapsi saattaa omassa mielessä luoda kuolemasta hyvin ikävän kuvan. Mutta näkeminen voi rajata noita oman mielikuvituksen luomia pelkoja.

 

Kun äitini kuoli viisi vuotta sitten poikamme oli 7 v. Ennen hautajaisia sai mennä katsomaan ja poika sinne juoksi niin nopeaa etten ehtinyt perään mennä. Hän vain halusi nähdä mummon vielä kerran. Sai jättää hyvästit ja eilen juuri sanoi että oli hyvä kun meni, sai vielä kerran läheisen mummon nähdä.

 

Ei se ole mitään salaamista, veisin varmasti katsomaankin omista huonoista kokemuksista huolimatta, jos mielestäni siinä olisi jokin hyöty lapselle?
En vain keksi yhtään syytä miksi lapsi hyötyisi siitä vainajan näkemisestä ja sitten kuitenkin omasta kokemuksesta löytyy useita syitä miksi se voisi olla enemmänkin haittaava asia.

Joten selväähän se noilla spekseillä on etten lastani vie vainajaa näkemään?

Se kuolema kuitenkin käsitellään lapsen kanssa hautajaisissa, sen jälkeen/ennen kotona.

Aikuisille se vainajan näkeminen on ymmärrettävää ja joillekin varmasti hyödyllistä, ja pystyvät käsittelemään asian.

Mutta mitä teidän mielestä lapsi hyötyy siitä vainajan näkemisestä?

Eikö se ole jo syy että lapsi itse haluaisi vielä nähdä ja hyvästellä? Kyllä se voi hyödyttää kuten 46 ja 47 myös ovat mieltä. Jos lapsi haluaa itse, niin en näe syytä kieltää vain siksi että itse ei halua eikä tiedä miksi lapsen pitäs.

 

Veisin katsomaan, jos niin haluavat.

Itsekin pienenä olin sukulaisen hautajaisissa, joissa arkku oli auki. En traumatisoitunut, vaikka näinkin ruumiin reikä päässä... Näytti vain nukkuvalta.

Lisäksi teininä kävin pappaani katsomassa, kun oli kuollut edellispäivänä. Ihanan levolliselta pappa näytti, eikä haittaa yhtään muistaa miltä pappa näytti arkussa maatessaan. Ja tunnelmakin oli hyvin tyyni ja rauhaisa, kun pappa oli pitkän kärsimyksen jälkeen päässyt pois ja siellä muutaman ihmisen kanssa käytiin pappaa muistamassa ja hyvästit jättämässä laulaen.

Kaduttaisi kyllä, jos en olisi käynyt.

 

Kyllä veisin, ehdottomasti, mikäli he sitä haluavat.
Itse olen tosi pahoillani siitä, etten päässyt hyvästelemään äitini äitiä.