Yksinäinen nainen keinohedelmöityksessä?

Löysin sattumalta pinonne ja päätin kirjoitella omat kokemukseni. Olen yli 30-v sinkkuäiti, joka on saanut lapsen hedelmällisyyshoitojen avulla. Tytär on nyt vuoden ikäinen. Kävin hoidoissa lähes 2 vuotta ennen kuin tärppäsi (muistaakseni 6 inssiä, 2 IVF, 1 PAS). 8 tuloksettoman hoidon jälkeen hoitava lääkäri antoi ymmärtää, että viimeisiä kertoja yritellään. Hän pyysi totuttelemaan ajatukseen, että jään lapsettomaksi. Siinä sukelsin aika syvälle, joten hoidan jälkeinen raskaus oli elämäni paras uutinen.

Ja lapsi on ehdottomasti parasta mitä elämässäni on tapahtunut.

Selkeästi itsestäni huomasin, että projektiin kannattaa ryhtyä vasta siinä vaiheessa, kun luottaa tarpeeksi / on tyytyväinen itseensä. Hyvä itsetunto helpottaa niiden vaikeiden asioiden käsittelyä, mitä väistämättä tulee eteen, kun lapsella ei ole isää.

Jotkut ovat kyselleet pärjäämisestä ja jaksamisesta. Itse olin hoitanut jonkin verran sukulaisten lapsia ja tylsien päivärutiinien toistuminen ei tullut yllätyksenä. Välillä ei pääse / jaksa lähteä ulos ja jos 1-vuotias on päivän ainoa juttukaveri, niin vähemmästäkin ahdistuu. Mutta tärkeintä olisi, että äiti saisi nukkua riittävästi. Tukiverkosto on oikeasti kullanarvoinen! Itse olin henkisesti varautunut pahimpaan (lapsi ei nuku, imetys on hankalaa, lapsella korvakierre jne.), joten kun tytär olikin hyvä nukkumaan ja terve, niin kaikki tuntui ihanan helpolta!

Tsemppiä kaikille hoidoissa käyville! Kaikki se vaiva kannattaa, ehdottomasti!

 

Kiva kuulla katannelin tarinaa. Mahtavaa, että olet noin tyytyväinen elämääsi. Tukiverkon merkitystä ei varmasti voi liikaa korostaa. Siihen minäkin panostan. Tärkeimpänä oma äiti. Hän on ihan innoissaan ja luvannut auttaa niin paljon kuin vain tarvitsen. Hänellä on jo muutama lapsenlapsi ja olen nähnyt miten paljon hän lasten kanssa on, ja miten paljon siitä tykkää.

Minulla taas piina päällä. Kolmas inssi eilen, munis 20 mm ja limis 10 mm, kuulemma hyvältä vaikuttaa. Olo on outo, toisaalta olen jo ihan luovuttanut, mutta toisaalta vankka tunne, että nyt onnistuu. Argh. Melkein kaksi viikkoa tätä edessä.

Hyvää raskautta Leenalle! Voiton puolella jo. Ja s1980, kerrohan kuulumisia alkuraskaudesta!

 

Inssistä viikko, joten vielä pitäisi toinen mokoma sinnitellä. Tunnelmat vaihtelee "ei tästä ikinä mitään tuu" ja "nyt ihan varmasti onnistuu" välillä. Vaikka olen yrittänyt olla liikaa analysoimatta "oireita", tällä kertaa inssin jälkeen valkovuoto on ollut runsasta. Liekö merkki? Auts, tähän ei voi olla syyllistymättä.

Projektin varrella on kyllä tullut mieleen, ettei lapsien tekoa näin ole tarkoitettu. Ei ole hyväksi ihmiselle olla tietoinen oma kehon joka nipsauksesta, munarakkuloiden määristä ja koista, limisten paksuuksista, jne. Mutta ei auta tässäkään valitus. Päämäärä on tiedossa, joten täyttä höyryä sitä kohti käytettävissä olevilla keinoilla!

Mitäs teille muille kuuluu?

 

Jennuli, toivon sinulle mielen lujuutta piinailuun! Eka kerta siinä tilanteessa on ihan erilaista kuin etukäteen kuvitteli. Sitä luulee pystyvänsä pistämään asian syrjään ja viileästi tekemään testin kun aika on, mutta asia on mielessä koko ajan. Siitä ei vaan pääse eroon.

Simpat varmasti pysyvät hengissä niin pitkään kun tarve on. Eivätköhän ne keskivertosimppoja sitkeämpiä ole kun ovat sulatuksestakin hyvälaatuisina selvinneet. Ja kun inssi tehtiin niin follikkelikin oli varmasti ihan riittävän kokoinen.

Femareista ei tullut minulle minkäänlaisia haittavaikutuksia. Jännä miten eri ihmisten kehot reagoivat eri tavalla.

Argh, miten kokonaisvaltaista tämä lapsenteko on. Olen sattuneesta syystä viime aikoina ollut tekemisissä useiden raskaana olevien kanssa. Toiset tyytyväisempiä raskauteensa kuin toiset. Joillain itsestään huolehtiminen ihan hunningolla, mm. tupakkaa menee, veren sokerit pielessä, jopa huumeita on käytössä. Lisäksi olen tavannut naisia keskenmenon ollessa käynnissä. En tietenkään mitenkään heittäydy mukaan ko. naisten iloon/suruun, mutta silti tässä tilanteessa kohtaamiset tuntuvat jotenkin kiusallisilta, vaivalloisilta. Joutuu ponnistelemaan oman kateuden, ärsyyntymisen, ja pelon kanssa.

 

Hei!
Olen 30-vuotias nainen pääkaupunkiseudulta. Olen samassa tilanteessa kuin suurin osa teistä, mieleni on jo vuosia sitten kypsynyt siihen että luultavasti en löydä ketään ja silloin jo päättänyt että vauvan haluan vaikka sitten yksin. Kumppanit joita on viimeisen 10 vuoden aikana ollut 2, ovat tyyppejä jotka ei sitten kuitenkaan halua lasta...no enpä viitsi siitä sen enempää, rupeaa raivostuttamaan... :/ Nyt tässä viimeisimmän suhteen raunioilla on todettu viimein että minulla on PCOS. Sain lääkäriltä metformiinit ja syön myös teroluteja jatkuvasti. Paino on ruvennut putoamaan todella vauhdilla (kiitollisena tässä olen..)Viime heinäkuussa tulin raskaaksi, se oli tuulimuna ja päättyi spontaaniin keskenmenoon. Mutta gynen mielestä se oli positiivista että tulin raskaaksi, koska se on nyt todistettu mahdolliseksi. Teidän palstanne oli ainoa, jonka olen onnistunut löytämään tästä aiheesta. Haluaisin kysyä tässä matkani alussa teiltä kuinka olette itse päässeet alkuun näissä hoidoissa ja törmasittekö vastustukseen klinikoilla, jotka antaa hoitoja ja mitkä nämä paikat on, jotka tekee yksinäisille naisille hoitoja? Ymmärsin että monet käy Virossa, mutta ketkä tekevät hoitoja Suomessa (nettisivuilla huonosti tietoa). Onko hinta ainoa syy miksi olette päätyneet Viroon? Kiitos vastauksista etukäteen ja tsemppiä teille! :heart:

 

Ihan ensimmäisenä hirmuisesti peukutusta Marialle ja Jennulille! Marialla oli inssi samana päivänä kuin hyvällä ystävälläni, joten nyt saan peukuttaa moneen suuntaan. Aika tutunkuuloisilta nuo Marian ajatukset näistä jutuista kuulostavat. Täytyy sanoa, että näin sivusta seuraajalle tuo pari viikkoa on äärettömän paljon lyhyempi aika kuin sille, joka itseään ja fiiliksiään tarkkailee...

Lämpimästi tervetuloa pinoon Luttana! Minulla tämä matka on vasta aivan alussa. Miehettömiä naisia hoitavista klinikiosta on erilaista tietoa, parasta on soittaa suoraan paikkoihin ja kysellä. Ja kun on päätöksensä tehnyt, niin aikailla ei kannata.

Itselläni on ollut koko ajan tarkoitus aloittaa prosessi loppukesästä. Onneksi tulin lähettäneeksi postia monien suosittelemalle Fertinovalle jo muutama viikko sitten. Vastauksesta paljastui, että koska luovutettua spermaa on niin heikosti saatavilla, ottavat he vain yhden uuden naisen/naisparin viikossa hoitoihin. Jonoa siis kertyy ja oman ensikäyntini aika menikin syyskuulle asti.

No, tuo Fertinova on minulle toistaiseksi vain varmistus. Lahdentaakse sain ajan toukokuun loppuun, samaiselle s1980:n käyttämälle lääkärille. Silloin sitten kuulen, miten homma etelänaapurin puolella etenee. Tällähetkellä siis Viro on mulle hyvä vaihtoehto PAITSI hinnan, myös jonon takia.

 

Luttanalle: tein puhelinkierroksen Helsingin klinikoihin reilu vuosi ennen hoitoon hakeutumista. Tietoni ovat siis muistin varassa ja mahdollisesti vanhentuneet mutta Fertinova ja Väestöliitto varmasti antavat hoitoja yksinäisille. Felicitas ei, Diacor muistaakseni ei. Viroa en harkinnut. Jos pitää siirtyä IVF-hoitoon, Viro voisi olla vaihtoehto jos säästö olisi huomattava. Olen vaan sen verran mukavuudenhaluinen, että Virossa ramppaaminen tuntuu vaivalloiselta.

 

Kiitoksia vastauksista, pitänee pistää pallo pyörimään, minulla on tosin tämä pcon kanssa se ongelma että paino on saatava alemmas ennen kuin mitään ruvetaan yrittämään...

Plussatuulia ja tsemppiä kaikille! :heart:

 

Painonpudotusta suunnittelevalle suosittelen lämpimästi tutustumista osoitteeseen karppaus.info ja wikistäkin löytyy asiatietoa samalla sanalla. Homman kun voi tehdä myös helposti...

tnm: miinus yhdeksän kiloa kevennystä tänä keväänä, itsestään

 

minäkin piipahdin täällä! Hauska taas lukea, että löytyy lisää "meitä", jotka kovasti omaa lastaa kaipaavat tyhjään syliinsä ja ovat päättäneet/päättämässä hakeutua hoitoihin.

Kovasti tsemppiä piinailun päiviin ja superplussaisia tuulia Marialle ja Jennulille!

Oma raskauteni on edennyt mukavasti, rv 12 jo täynnä. Vatsa pyöristyy ja muutenkin raskaus alkaa konkretisoitua niin fyysisesti kuin omassa mielessäkin. Täytyy toivoa, että kaikki sujuu hyvin ja tyyppi pysyy matkassa hyvinvoivana mukana edelleenkin.

Klinikoista sen verran, että kannattaa myös muistaa Tampereen AVA-klinikka. Ja Väestöliitto (Hki) hoitaa myös. Aiemmin tässä ketjussahan näistä oli jo puhettakin. Klinikoiden nettisivuilta ei saa kaikkia tarvittavia/ajantasaisia tietoja, joten suora soitto lienee paras tapa lähestyä. Itse muistan meilailleenikin klinikoille.

Aurinkoisia kevätpäiviä ja lystikästä Walpuria kaikille!

 

Kiitoksia tsempeistä! Testipäivä olisi perjantai. Olen tuntenut outoa täyteyttä vatsalla, kuin olisi ummetusta vaikka ei ole. Parina päivänä myös lievää menkkamaista kipua. En olisi halunnut lähteä tähän "oireiden" analysointiin, mutta vaikka laitoin vastaan, toiveet heräsivät..

Tänään heräsin aikaisin, ja matkalla vessaan nappasin hetken mielijohteesta testin mukaan. Ja kuinka kävikään - plussa! Siltä se näyttää vaikka sitä mihin suuntaan kääntelin, vertasin paketin kuviin, katsoin taas tikkua, pakettia, tikkua. Plussa se on! Apua, nyt sitä mennään =)

En vielä uskalla riemusta ratketa kun niin moni raskaus menee kesken pienillä viikolla. Nyt ei voi kuin odotella ja toivoa, että pikkutyyppi kasvaa ja jaksaa sinnitellä mukana tammikuuhun asti.

Jaahas, se on sitten kuiva vappu edessä. Ihanaa!

 

Lämpimät onnittelut plussasta!!!

Muistan tuon saman onnen ja epäuskon tunteen... Onko se nyt todellakin totta, sitä ihmettelee tikkua tuijottaen?! Pidän kovasti peukkuja, että pieni alku pysyy matkassa mukana.

Onnellista ja aurinkoista vappua!

 

Jennuli, joku aina onnistuu eka kerrallakin. Ehkä se olet sinä. Toivotaan niin!

Kyselit tuntemuksista. Mitään valtavaa ei ole ollut, mutta jos vertaan aikaisempiin miinuskiertoihin. Ekalla kertaa oli alavatsalla kaikenlaista nippailua ja vihlaisuja. Olin ihan innoissani, että nyt jotain tapahtuu. Joo ei. Toka kerralla ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Nyt sitten eka poikkeavuus oli hentoisen vaaleanpunertava valkovuoto pari päivää inssin jälkeen. Muutenkin valkovuoto on ollut hieman runsaampaa. Painontunnetta alkoi olla viikko inssin jälkeen. Sekin on jaksoittaista eikä jatkuvaa. Päivänä 10 inssin jälkeen oli lieviä menkkamaisia kipuja. Lisäksi tuntuu, että olisin ravannut vessassa tavallista useammin. Ehkä myös olen nukkunut enemmän ja pidempiä päiväunia.

En tiedä, onko selostuksesta sinulle apua. Sitähän plussataan ilman mitään oireita ja minunkin oireet olisivat voineet jäädä huomaamatta ilman tarkempaa itsetutkiskelua. Ja esim. tällä hetkellä ei ole kyllä ole minkäänlaista tuntemusta missään. Paitsi tietysti päässä..

 

Sullahan kuulostaa lupaavalta =) Aika kertoo, vaikka ei millään malttaisi odottaa.

Mulla on aika paljon sinkkukavereita, joiden kanssa lapsiasia on ollut esillä viimeisen kahden, kolmen vuoden aikana. Mutta asiasta on puhuttu ihan yleisellä tasolla, kuka haluaisi joskus lapsia, kuka ei. Entä jos miestä ei löydy. Tuolloin olen tuonut esiin, etten halua jäädä lapsettomaksi jos asia on minusta kiinni. Kun puheet muuttuivat suunnitelmaksi olen kertonut kolmelle lähimmälle ystävälle, siskolleni ja vanhemmilleni. Kaikilla on ollut ollut todella kannustava asenne. Etukäteen jännitin vanhempieni suhtautumista. Varsinkin kun tiesin, että tästä projektista en selviä ilman heidän tukea ja apua. Tai selviä ja selviä, tottakai selviän, mutta kun he ovat messissä kaikki on paljon helpompaa. Ja kun lapselta isä puuttuu, on minusta tärkeää, että suhde isovanhempiin on mahdollisimman läheinen.

Olen jo miettinyt mitä kerroin muille kun asia tulee ilmi. Taidan kertoa avoimesti alkuperän, ettei tarvitse pohtia millaista rietasta elämää citysinkku elää. Ystäville uutinen ei varmaankaan ole suuri yllätys. Puolitutuista ei ikinä tiedä. En kuitenkaan usko saavani pahemmin paheksuntaa. Ehkä enemmän sitä, että "sitä ollaan niin, ettei kukaan kelpaa". Mutta koska sekään ei osu kohteeseen niin kommentit voi jättää omaan arvoonsa. Ja sanoa jotain näpäkästi vastaan.

Pitää vielä lisätä, että lyhytaikaisia menkkamaisia kipuja on ollut tänään pitkin päivää. Ilman eilistä testiä odottelisin vuodon alkua.

 

Olen seurannut keskustelua tällä palstalla jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt rohkenen liittyä itse mukaan. B) Ihanaa lukea noin positiivisia uutisia Maria ja Wilma ja kaikki muut plussanneet! Antaa uskoa omaankin tilanteeseen!"Järjen sumentamaa?" vauvakuumetta olen potenut jo pidemmän aikaa..

Minulle on tehty kaksi inssiä, toinen luonnolliseen-, toinen femarilla tuettuun kiertoon. Ensimmäisellä kerralla epäilin oireista päätellen saaneeni varhaisen keskenmenon, mutta tiedä häntä? Ajoitus ei ehkä osunut ihan kohdalleen, koska rakkula oli jo puhjennut siinä vaiheessa, kun inssiä viikonlopun jälkeen tehtiin. Kolmatta inssiä olisi tarkoitus tehdä nyt ensi viikolla, jos vain johtofollikkeli on tarpeeksi suuri...Tiedän kyllä, mikä on todennäköisyys tulla raskaaksi yhden inssin jälkeen ja että luomumenetelminkin useimmat joutuvat yrittämään lasta pidemmän aikaa. Aktiivista yritystähän pitäisi olla takana vuosi ennen kuin edes tutkimuksiin mennään. Silti vähän masentaa, kun toinen inssi ei vielä tuottanut tulosta. Miten sitä osaisikin ottaa rennosti, kun jännittäminen ja pelkääminenkin varmaan vaikuttaa kiertoon...Miten Te muut olette psyykanneet itseänne?

Välillä pelottaa, että jos raskaaksi tulemiseni on nyt sitten jostakin syystä nyt sitten vaikeutunut?

Oma tilanteeni on siinä mielessä erilainen, että minulla on yksi rakas, luomumenetelmin maailmaan saatettu, lapsukainen. Sillä kertaa tulin raskaaksi helposti. Ongelmia ei myöskään ollut pari vuotta sitten, jolloin tulin tulin raskaaksi helposti, mutta raskaus päätyi keskenmenoon. Ongelmia ei siis periaatteessa pitäisi olla, mutta onkohan niin, että kun raskautta näin paljon toivoo, jännitys alkaa jo vaikuttaa kiertoon? Lääkäri tosin lohdutti, että minulla on aiemmilla kerroilla käynyt todella hyvä tuuri: Että on normaalimpaa, että raskautta joutuu odottamaan pidemmän aikaa. Silti masensi, kun ensimmäinen ja toinen kerta eivät vielä tärpänneet. Toivottavasti nyt kolmannella kerralla onnistaisi, ettei enää tarvitsisi popsia femareita, jotka tuntuvat vaikuttavan vähän mielialaankin.


Päädyin hoitoihin, koska haluan ehdottomasti, että molemmat lapseni ovat isä-kysymyksen suhteen tasa-arvoisessa asemassa. Olisi väärin olemassa olevaa lasta kohtaan, jos tulevalla sisaruksella olisi läsnäoleva isä. Omalle lapselleni on pienestä pitäen puhuttu erilaisista perhemalleista ja siitä, että on ihan hyväksyttyä ja normaalia syntyä tällaiseen perheeseen. Itselleni tällainen sinkkuäitiys on nyt vain tuntunut luontevimmalta vaihtoehdolta. Olen vain tuntenut olevani äitityyppiä, vaikken ehkä ihan perinteisin mami olekaan.

Jotkut ovat suunnitelmistani kuullessaan kauhistelleet jaksamistani.Yhden lapsen yksin kasvattaneena en oikeastaan osaa vetää siitä hirveästi paineita: Olen nyt ajatellut järjestää muun elämäni sellaiseksi, että JAKSAN lasten kanssa. Itse en ole kokenut pelkkää lastenhoitoa raskaana, vaikka lapsen kanssa olisikin yksin. ( Voi tietenkin olla, että aika ja vauvakuume kultaavat muistot.) Raskaammaksi yhtälö muuttui vasta siinä vaiheessa, kun piti yrittää tehdä jotain "uraakin." Mutta tällä kertaa olisin viisaampi: Asiahan on järjestelykysymys: Ensimmäiset kolme vuotta voisi hyvin olla kotona ja senkin jälkeen tehdä töitä sen verran, että jaksaa vielä äitinäkin. Näin olen siis ainakin suunnitellut... Ensi viikolla pitäisi kuitenkin mennä sinne inssiin..

 

Jennuli, onhan tässä vielä aikaa tuohon klinikan kesätaukoon, niin että taaperomme ehtivät vielä tulla maailmaan tammi-helmikuussa.

Jotenkin tuntuu, että tässä asiassa suhteellisuudentaju aina välillä katoaa. Omaa vauvaa kaipaa niin paljon eikä aina muista, että raskautta joutuu yleensä vähän aikaa yrittämäänkin.

Toisaalta luomumenetelmin yrittäminen on ehkä helpompaa, kun yrityskertoja yhtä kiertoa kohden voi olla useampana hedelmällisenä päivänä.

Inseminaatiossa oikea ajoitus on ehkä sittenkin vaikeampaa. Kyllä ensi tai seuraava kerta jo varmasti tärppää, ellei oma tammi-vauvasi ole jo päättänyt tulla maailmaan.

 

Täällä yhden ihanan 4v pojan äiti, toista lasta olisin nyt yrittämässä keinohedelmöityksellä Tampereen AVAlla, koska olen yksin lapseni kanssa.... aika käy vähiin täälläkin, enkä halua sen takia "metsästää" vääränlaista miestä, että saisin haluamani isomman perheen. Ihanaa, että teitä on muitakin ja jos tapaatte niin tulen kyllä mukaan! Kyllähän isästä huolimatta jokainen saa lapsilisät, elatustuen maksaa kunta jos isä ei voi (siis tässäkin tapauksessa), mutta yksinhuoltajilla ei kylläkään ole maksuton päivähoito, minä maksan kyllä siitä yli 100e... itsekin mietin adoptiota, mutta prosessi on niin pitkä ja kuitenkin mulla on sellainen olo että oma iso maha olisi ihana lähtökohta asialle... mulla tutut tietää ja suhtautuvat ihan hyvin, sanovat vaan että mulle sopisikin paljon lapsia . Vaikka itsehän se pitää päättää, sanoi muut mitä hyvänsä. Tukiverkko kannattaa miettiä etukäteen, samoin se voiko kirppareita hyödyntää. Mulla kallein hankinta lapselle on ollut kantoliina, noin 120e ja ilman sitä en kyllä vauvan kanssa haluaisi olla! Vapauttaa molemmat kädet! Mutta- syrjäydyin aiheesta; TSEMPPIä kaikille kovasti! Itsellä on kaikki vielä edessä ja aikakin varaamatta... ottakaa yhteyttä Tampereenkin mammat jos haluatte kokoontua!

 

Voi surkujen surku. Riemu loppui lyhyeen kun runsas vuoto alkoi ja plussa vaihtui miinukseksi :'(

Rebecca ja Mimosa, tervetuloa kivaan pinoomme! Koita Jennuli jaksaa piinailla. Onnea kaikille yrityksiin.

 

Voi itku! Voimia. :hug:

 

Voi ei Maria, äärimmäisen surullista! Olen tosi pahoillani sun puolesta. Lämpimät halaukset! Voimia sulle kovasti ja jaksamista.

 

Mieli maassa. Olo lannistunut. Taas alkupisteessä. Mielessä pelot siitä, että jos tämä ei onnistukaan. Koskaan. Teenkö jotain väärin. Olenko liian vanha. Kelvoton. Miksi en tajunnut nuorempana. Miksi en pitänyt kiinni siitä ainoasta miehestä, jota rakastin.. Aika kuluu, yritykset valuu hukkaan. Itkettää..

Teille kiitos. Ryven pari päivää. Sitten taas täysillä inssiin, siihen viimeiseen.

 

Jennuli, käyn myös hoidoissa tuolla samaisella Fertinovalla niin että tiedä, vaikka joskus oltaisiin siellä aulassa törmättykin.. =)Eka inssi tosin tehtiin Ava-klinikalla Tampereella, kun en silloin vielä tiennyt, että Helsingissäkin voi hakea hoitoihin yksin.

Pahoitteluni Maria, että kävi nyt näin!!Jaksamista ja eikun uuteen yritykseen! :hug:

En tiedä lohduttaako se nyt ollenkaan, että useimmat luomumenetelmin lasta yrittävät joutuvat oikeasti odottamaan raskautta useita, useita kuukausia, toiset vuosiakin, kunnes sitten tärppää. Monet käyvät hoidoissakin vuosia ennen kuin kaivattu vauveli sitten syntyy. Kannattaa joskus jo oman mielialansa takia vierailla vauvakuumeilijoiden palstalla, jossa useimmilla on yritystä takana useampi kuukausi...

Totta kai sitä itsekin toivoi, että jo heti ensimmäinen inssi olisi johtanut raskauteen, mutta sehän olisi ollut aivan superhyvää tuuria. (Itsekin tosin ilmeisestikin sain varhaisen keskenmenon ekan inssin jälkeen.)

Ja todennäköisyys, että raskaus alkaa ei ole inssissä juuri kummoisempi kuin luomumenetelmin yritettäessä. Itse olen tosiaan miettinyt, että ehkä koti-inseminaatio tai luomumenetelmä voi olla jopa inssiä parempi menetelmä, koska yrityskertoja voi silloin olla useampi kiertoa kohden.

Keskenmenot noin alkuvaiheessa ovat tosi tavallisia niin ettei Sinussa tuon perusteella varmasti ole mitään vikaa etkä varmasti ole liian vanha. Pitkästi yli nelikymppiset saavat kyllä lapsia hoidoilla tai ilman!

Ja jos testi oli positiivinen, raskautuminen on siis mahdollista!

 

Muutama tunti intensiivistä itsesääliä ja elämä alkaa taas näyttää valoisammalta. Viisas ihminen kerran sanoi, että asiat eivät ikinä ole niin huonosti tai niin hyvin kuin miltä vaikuttaa.

Kiitos teille ihanille naisille :hug: Saisivat olla tyytyväisiä, että me täytämme maan =)

 

Voi Maria. :hug:

Kysely kierros sähköpostilla tehty, tässä yhteenveto:

Ovumia Tampere,
Ava-clinic Tampere-Turku,
Väestöliitto Helsinki, Turku, Tampere, Oulu
Fertinova Helsinki

Nämä kaikki tekevät yksineläville naisille luovutetuilla sukusoluilla hoitoja.

Suomalaisia siittiöitä ei tuntunut olevan oikein kellään, mutta eikös sitä ollutkin joku tutkimus, ettei ne itse asiassa olekaan olleet niin laadukkaita... Noh, leikki leikkinä...

tsemppiä kaikille! :heart:

 

Olen ollut palveluun Fertinovassa ihan tyytyväinen: Henkilökunta on ystävällistä ja hyvin ovat minua kestäneet, vaikka olenkin muutaman kerran sinne soitellut. =) Aluksi inssin ajoittaminen noiden liuskamallisten ovulaatiotestien avulla tuntui minusta epävarmalta: En ollut tehnyt testejä aiemmin ja pelkäsin tulkitsevani viivojen paksuutta väärin. Onneksi silloinkin oli mahdollisuus tarkistusultraan. Ja sen jälkeen olen luottanut digitaaliseen testiin.

En tiedä Jennuli, voiko positiivisella asenteella vaikuttaa raskauden alkamiseen ja jatkumiseen? =) Samaa olen kyllä itsekin miettinyt...Lääkärit ja kätilöt tietenkin väittävät ettei noin alkuvaiheessa nainen voisi juuri millään tavalla vaikuttaa asiaan. Esim. joissakin köyhissä Afrikan maissa, joissa raskaudet alkavat, vaikka naiset elävät aliravittuina, todella stressaavissa oloissa sotien ja katastrofien keskellä. Toki jotkut lääkärit varovasti arvelevat, että naiset ovat yksilöitä eikä nyt tietenkään ihan sataprosenttisen varmasti voida tietää, vaikuttaako esim. todella kova stressi raskauden jatkumiseen.

Mutta ei kai rennosta ja positiivisesta mielestä koskaan mitään haittaakaan ole.