“En osaa olla lapseni kanssa, enkä edes pidä hänestä” – Kun suhde omaan lapseen takkuaa, taustalla on usein neljä syytä
Jos et tykkää lapsesi käyttäytymisestä, suurin vastavoima tunteelle on hyväksyntä: on ihan ok tuntea tälläkin tavalla.
Vanhemmuuteen liittyvät turhautumisen ja keinottomuuden tunteet ovat yleisiä. Monet vanhemmat kokevat, ettei oman lapsen kanssa vietetty aika ole sellaista kuin he toivoisivat.
Aina vanhemmuus ei tuota iloa ja onnistumisia, vaan pikemminkin huonommuuden ja epäonnistumisen kokemuksia. Vuorovaikutus oman lapsen kanssa ei ehkä olekaan luontevaa ja sujuvaa, vaan vaikeaa, kuormittavaa ja ärsyttävää.
Jokaisen lapsen pitäisi voida kokea, että oma vanhempi on hänestä ylpeä ja rakastaa häntä. Mutta vanhemmasta ei läheskään aina tunnu siltä. Lapsen päivittäiset touhut saattavat lähinnä hävettää tai huolestuttaa. Jopa rakkaus voi joskus tuntua olevan vähissä.
“Rakastan lapsiani, mutta en aina pidä heistä”, kiteyttää tietokirjailija Frankli Bagdade. Rakkaus omaa lasta kohtaan on arvo – asia, joka on elämässä tärkeää ja jonka hyväksi olemme valmiita tekemään töitä. Oman lapsen rakastaminen on ennen kaikkea elämänarvoihin perustuva päätös.
Lapsesta tykkääminen on puolestaan on tunne, joka voi vaihdella eri päivinä tai eri elämänvaiheissa.
Lue myös: Äitiys kaduttaa: ”Voisin sen sijaan olla hyvä isä” – Tutkijat perehtyivät vaiettuun ilmiöön
Hankaluuksien taustalla usein neljä syytä
Silloin kun omasta lapsesta on vaikea tykätä, taustalla on usein jokin neljästä taustatekijästä:
1. Perhedynamiikan muutosvaihe
Perhe-elämässä on tapahtunut jotakin, minkä vuoksi perheen dynamiikka on muovautumassa uuteen muotoon. Elämäntilanne voi olla haastava esimerkiksi vanhempien eron, uuden lapsen syntymän, lapsen oireilun tai erityispiirteiden vuoksi.
Usein vanhempi potee suorituspainetta arjessa selviytymisessä ja yrittää tehdä parhaansa, jotta vuorovaikutus lapsen kanssa olisi kivaa ja sujuvaa. Lapsi kuitenkin aistii jännittyneen tunnelman eikä välttämättä täysin luota vanhempansa pärjäämiseen.
Onneksi perhedynamiikka muuttuu kaiken aikaa. Yhdessä elämänvaiheessa suhde lapseen voi olla haastava ja seuraavassa vaiheessa kaikki sujuukin hyvin.
2. Lapsella on samanlaisia piirteitä kuin (entisellä) puolisolla
Jos lapsen piirteet, käyttäytyminen ja ongelmat ovat samantapaisia kuin toisella vanhemmalla, lapsen käytös voi herättää “extralatautunutta” ärtymystä ja huolta. Vanhempi ei ehkä osaa nähdä lapsen tekemisiä ja sanomisia tavallisena lapsuuteen ja kehitykseen kuuluvana asiana, vaan toisen vanhemman varjona. Varjona, joka ei katoa, vaikka sen päälle tallaa ja sitä juoksee karkuun.
Vanhempi saattaa tietoisesti tai tiedostamattaan yrittää kitkeä toisen vanhemman piirteitä pois lapsestaan. Taustalla voi kyteä pelko siitä, että lapsi joutuu kohtaamaan elämässään samat vastoinkäymiset kuin toinen vanhempansa.
Varjoa ei voi poistaa, sen voi ainoastaan jättää vähemmälle huomiolle ja hälventää sitä jokapäiväisillä myönteisillä valinnoilla, sanoilla ja teoilla.
3. Lapsen ja vanhemman erilaiset kiinnostuksen kohteet.
Lasta on helpompaa ymmärtää ja ohjata myötätuntoisesti, jos lapsi on innostunut samoista asioista kuin vanhempansa. Joskus lapsen ja vanhemman käsityksen hauskasta ja kiinnostavasta tekemisestä ovat kuitenkin hyvin erilaiset. Jos vanhemman kiinnostuksen kohteet ovat juuri päinvastaiset kuin lapsen, hauskaksi tarkoitetut hetket saattavat nopeasti kääntyä kitinään ja ärtymykseen.
Vanhemmalta vaaditaan viisautta ja kärsivällisyyttä ottaa selvää, mikä omaa lasta oikeasti kiinnostaa. Mukavaan yhdessäoloon tarvitaan rentoa, joustavaa mieltä ja vähän huumoria. Tärkeintä on, että vanhempi huomaa lapsessaan hyvän, arvostaa sitä ja sanoo sen ääneen.
4. Vanhemman epärealistiset odotukset
Joskus vanhemmalla voi olla jäykkä, joustamaton kuva siitä, millaista vanhemmuuden ja perhe-elämän tulee olla ja millainen lapsen pitäisi olla.
Jos vanhempi ei ole hankkinut riittävästi tietoa lapsen kehityksestä, hän saattaa odottaa lapselta käyttäytymistä ja taitoja, joihin lapsi ei vielä kykene. Vanhempi voi myös pitää lapsen kehitysvaiheeseen kuuluvaa vilkkautta, itkuisuutta tai uhmakkuutta ongelmana tai merkkinä kehityshäiriöstä.
Faktojen puute ja epäluotettavat tiedonlähteet voivat häiritä myös asennoitumista lapsen kehitysviiveeseen tai erityispiirteisiin. Vanhemmalla saattaa olla omat näkemyksensä siitä, miten kehityksen haasteet hoidetaan kuntoon. Jos lapsen käytös kuitenkin heikentyy entisestään näillä keinoilla, voi lapsen ja vanhemman suhde vahingoittua.
Perhedynamiikka muuttuu oikeiden sanojen ja tekojen kautta
Jos suhde omaan lapseen on haastava, suurin vastavoima turhautumiselle on hyväksyntä:
”Olen tässä elämänvaiheessa lapseni kanssa.”
”En voi muuttaa lastani, itseäni enkä olosuhteita yhdessä yössä.”
”Meillä on nyt nämä haastavat tilanteet, jotka opimme käsittelemään päivä päivältä paremmin.”
Huomaa pienetkin onnistumiset ja kerro ne ääneen. Kun huomio kiinnittyy onnistumisiin, ne alkavat kasvaa ja tuottaa hyvää mieltä.
Huomioi myös omat päivittäiset onnistumisesi vanhempana. Vaikka koko päivä ei sujunutkaan täydellisesti, siihen mahtuu monia hyviä ja arvokkaita hetkiä.
Ympärilläsi voi olla ongelmakeskeisiä ihmisiä. He eivät useinkaan huomaa lapselle ja sinulle tärkeitä, hyviä hetkiä, vaan keskittyvät lapsen virheiden raportointiin ja ennustavat lapselle vaikeaa tulevaisuutta. Onneksi ongelmakeskeiset ihmiset eivät ole kuitenkaan ennustajia.
Perhedynamiikka muuttuu hiljalleen, kun vuorovaikutusta muutetaan aktiivisesti. Oikeiden sanojen ja tekojen voimasta vaikeudet alkavat jossain vaiheessa helpottua ja tilalle tulee enemmän iloa, rentoutta ja lempeyttä.
Jaa oma kokemuksesi