Kasvatus 06.06.2024 Päivitetty 11.06.2024

Kun lapsi puree toista, on vanhempi vaikean tilanteen edessä – toimi näin, vinkkaa asiantuntija

Mitä tehdä, jos lapsi puree muita? Puremisen saa parhaiten hiipumaan, kun kasvattajana muistaa muutaman seikan.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Pienen pienet hampaat uppoavat koostaan huolimatta kipeästi vanhemman poskeen tai kaverin käsivarteen. Tilanne on yleensä tuskainen sille, jota lapsi puree. Toisaalta hetki on usein hankala paikka myös vanhemmalle, joka pohtii, miten olisi voinut estää tapahtuneen.

Varhaiskasvatuksen opettaja ja Kasvat-kasvatusneuvontapalvelun perustaja Anniina Teräväinen muistuttaa, että vaikka pureminen aiheuttaakin harmia, se on pienillä lapsilla todella yleistä ja normaalia käytöstä noin yhden ja kolmen ikävuoden välillä.

– Lapsi ei ole ilkeä, paha tai aggressiivinen, vaikka hän puree. Pureminen on lapsen impulsiivinen keino reagoida johonkin asiaan, Teräväinen selittää.

Syitä puremisen taustalla on monia

Jo vauvat tutustuvat maailmaan erityisesti suun avulla. Pienen lapsen suu on herkkä, ja hän tunnustelee asioita mielellään suullaan. Hampaiden kasvamisen myötä pureminen tulee mahdolliseksi ja helposti saatavilla olevaksi keinoksi reagoida asioihin ja tunteisiin.

Puremisen taustalla voi olla useita erilaisia tunteita. Niitä kannattaa yrittää sanoittaa, jotta lapsi hiljalleen oppii tunnistamaan omia tunteitaan ja reagoimaan niihin järkevämmillä tavoilla.

Usein pieni lapsi puree ollessaan voimakkaan tunteen vallassa kuten suuttuessaan. Pienellä lapsella ei välttämättä ole vielä muuta tapaa purkaa tunnettaan tai pettymystään. Hän ei osaa sanoa, mikä harmittaa, sillä taito on vasta kehittymässä. Reaktio on impulsiivinen, eikä lapsi osaa vielä itse säädellä sitä.

Joskus puremisen syynä voi olla myös uteliaisuus. Lapsi puree kokeillakseen, miltä se tuntuu ja millaisen reaktion teko saa toisessa aikaan. Pieni lapsi ei vielä pysty asettumaan toisen asemaan vaan harjoittelee asiaa vielä pitkään.

Mitä tehdä, jos lapsi puree?

Teräväinen muistuttaa, että parasta olisi, jos puremistilanteen voisi välttää ennakoinnilla. Vanhempi tai varhaiskasvatuksen työntekijä saattaa huomata, että lapsi on taipuvainen puremiseen tietyissä hetkissä.

– Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että ennakoiminen on hyvin vaikeaa. Lapset ovat aivan super nopeita. Jos lapsi ehtii purra, tilanne kannattaa pysäyttää napakasti mutta lempeästi.

Lapselle on sanottava, että huomaan sinun olevan suuttunut, mutta purra ei saa, koska se sattuu kovasti. Myös purtua lasta on huomioitava ja pidettävä huoli, että hän saa lohdutusta. Mahdollinen puremajälki on myös hyvä tarkistaa.

Kun tilanne on rauhoittunut riittävästi, on tärkeää nimetä lapsen kanssa tunne ja puhua siitä, mikä luultavasti johti puremiseen, kuten: ”Sinua harmitti, kun kaveri otti lelun kädestäsi.”

Jos lapsi puree muita usein, voi hänelle koittaa tarjota myös vaihtoehtoisia toimintamalleja tunteen fyysiseen purkamiseen. Kolmevuotias saattaa jo pystyä turvautumaan esimerkiksi tyynyn puristeluun hetkessä, kun tekisi mieli purra.

– Missään nimessä lapselle ei kannata alkaa huutaa ja suuttua kovasti. Se ei vie tilannetta lainkaan eteenpäin. Aikuisen rauhallisuus on aivan ykkösjuttu.

Lapselle kannattaa pyrkiä antamaan mahdollisimman paljon positiivista palautetta silloin, kun leikki sujuu hienosti. Näin hän hiljalleen oppii toimimaan muiden kanssa rakentavasti.

Hävettää, kun oma lapsi puree

Kun oma lapsi on purrut toista lasta, kannattaa asiasta puhua myös aikuisten kesken. Vanhemman kannattaa todeta avoimesti, että on pahoillaan lapsen käytöksen vuoksi ja hänestäkin tuntuu pahalta.

Aikuisen esimerkki tukee myös lapsen kykyä oppia sanoittamaan tunteitaan.

– Vanhemman kannattaa muistaa, että hän ei ole tehnyt mitään väärin, vaikka lapsi puree. Lapsi vielä harjoittelee muiden kanssa olemista.

Rakastavalla ja määrätietoisella ohjauksella pureminen kyllä lopulta loppuu. Siihen kannattaa luottaa, asiantuntija muistuttaa.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X