Vanhemmuus 21.04.2017 Päivitetty 27.05.2024

Näin isä ei jää ulkopuoliseksi raskaus- ja vauva-aikana – 5 vinkkiä

Osa isistä tuntee ulkopuolisuutta lapsen elämän alkutaipaleella. Neuvolassa huomio voi keskittyä äitiin, ja nainen voi omia vauvanhoidon itselleen. Listasimme vinkit, joiden avulla lapsen ja isän suhde alkaa vahvistua jo raskausaikana.

Teksti
Janica Brander
Kuvat
123rf

Isä voi jäädä ulkopuoliseksi raskaus- ja vauva-aikana, jos nainen ei anna miehen osallistua pesänrakennukseen ja vauvanhoitoon. Isän etäisyys voi johtua myös mallista, jonka hän on oppinut omassa kodissaan. Jos miehelle on opetettu, että lastenhoito on naisen työtä, hän voi tuntea itsensä kömpelöksi ja avuttomaksi, vaikka haluaisi hoivata vauvaa.

Isän osallistuminen vaatiikin joskus tietoista työtä molemmilta vanhemmilta. Listasimme vinkit, joiden avulla miehen side vauvaan alkaa vahvistua alkuraskaudesta lähtien.

1. Seuratkaa yhdessä raskauden etenemistä

Vauvan kehittyminen naisen sisällä on suuri ja kiehtova muutos. Se voi kuitenkin jäädä miehelle mystiseksi, jos hän ei pääse seuraamaan raskauden etenemistä.

Miehen on helpompi samaistua naisen tunteisiin ja kehon muutoksiin, kun nainen kertoo niistä hänelle. Voitte seurata raskauden etenemistä yhdessä raskausviikkolaskurin avulla ja jutella siitä, miten raskaus näkyy ja tuntuu kehossasi.

Vauva oppii tunnistamaan tuttujen ihmisten äänet jo kohdussa. Isä voi pitää vauvalle iltaisin juttelutuokion, jolloin hän painaa päänsä naisen vatsaa vasten, silittelee sitä ja puhuu vauvalle. Nämä läheisyyshetket vahvistavat myös vanhempien suhdetta.

Vauvan sydänääniä voi kuunnella kotidopplerilla. Raskauden loppuvaiheessa mies voi kuulla sydänäänet jopa painamalla korvansa naisen vatsalle. Sykkeen kuuleminen konkretisoi pienokaisen olemassaolon miehelle, joka ei voi tuntea tämän liikkeitä samalla tavalla kuin äiti.

Raskaus kuukausi kuukaudelta

Näin äidin keho ja vauva muuttuvat alkuraskaudessa

Näin äidin keho ja vauva muuttuvat keskiraskaudessa

Näin äidin keho ja vauva muuttuvat loppuraskaudessa

2. Käykää kaksin neuvolassa

Vaikka nainen kantaa, synnyttää ja imettää lapsen, kyse on yhteisestä elämänmuutoksesta. Käymällä neuvolassa mies pysyy paremmin kartalla naisen voinnista ja raskauden etenemisestä. Hän voi ottaa esille myös itseään mietityttäviä asioita.

Isän osallistuminen osoittaa myös neuvolan henkilökunnalle, että molemmat vanhemmat ovat sitoutuneita lapsen hoivaamiseen. Vaikka tasavertaista vanhemmuutta tuetaan neuvoloissa koko ajan paremmin, huomio voidaan keskittää joskus vain äitiin. Tällöin isän kannattaa osallistua oma-aloitteisesti keskusteluun ja muistuttaa, että raskaus koskettaa myös häntä.

Kun lapsi on isompi, hänen neuvola- ja lääkärikäynteihin liittyvä jännityksensä voi helpottua, kun sekä isä että äiti ovat mukana. Jos vain toinen vanhemmista pääsee neuvolaan, vanhempien kannattaa jutella käynnistä jälkeenpäin yhdessä.

Nämä 10 asiaa odottajalta tarkistetaan neuvolassa

Mitä neuvolassa tapahtuu vauvavuoden aikana?

3. Ota isä mukaan pesänrakennukseen

Naiselle voi iskeä raskausaikana voimakas pesänrakennusvietti, joka purkautuu vauvanvaateshoppailuun ja lastenhuoneen sisustamiseen. Isää ei kuitenkaan kannata jättää pesänrakennuksen ulkopuolelle.

Kysy miehen mielipiteitä vaatteista ja vauvantarvikkeista ja anna hänen hankkia niitä. Voitte myös jakaa vastuualueet: toinen täyttää vaatekaapin ja sisustaa lastenhuoneen, toinen etsii sopivan turvakaukalon ja hoitovälineet.

4. Anna isän hoitaa vauvaa omalla tavallaan

Osa äideistä omii vauvan itselleen, koska mies ei osaa heidän mielestään hoitaa lasta. Miehen kykyjen mitätöiminen on epäluottamuslause häntä kohtaan, ja isä voi vetäytyä lapsenhoidosta, koska pelkää tekevänsä virheitä.

Vaikka naisella olisi omat hoitorutiininsa, hänen on annettava miehen luoda omansa. Hyvään lopputulokseen voi päästä usealla eri tavalla. Tärkeintä on se, että vauva on ravittu, kuiva ja puhdas, ei se, ovatko hänen kaikki vaatteensa samaa sävyä.

Jos et luota miehen taitoihin, älä lannista häntä, vaan harjoitelkaa hoitamista yhdessä. Kehu miestä onnistumisista ja kyseenalaista omat standardisi. Voisiko kyse olla siitä, ettei mies tee asioita värin, vaan eri tavalla? Voisitko sinä oppia häneltä hyviä niksejä?

Jakakaa hoitovastuu – anna isän hoitaa vauvaa

5. Kannusta isää ”vain olemaan” lapsen kanssa

Nykyisän rooleja tutkinut kasvatustieteilijä Jouko Huttunen erottaa toisistaan osallistuvan ja hoivaavan isyyden. Osallistuva isä hoitaa lasta ja tekee tämän kanssa mukavia asioita. Hän ostaa vaippoja, käy vauvauinnissa ja lapsen urheilukisoissa. Huttusen mukaan tämä ei kuitenkaan riitä syvän isä-lapsi-suhteen kehittymiseen.

Hoivaava isä on läsnä lapsen arjessa, ei vain harrastuksissa ja huvituksissa. Hän antaa lapselle emotionaalista tukea kuuntelemalla ja lohduttamalla tätä, eivätkä omat ajatukset ja työasiat täytä koko ajan hänen mieltään.

On hienoa, jos miehelle ja lapselle kehittyy yhteisiä harrastuksia. Isää pitää kuitenkin kannustaa ja tarvittaessa vaatia myös vain olemaan lapsen kanssa. Arkinen oleilu on esimerkiksi sylikkäin makoilua ja vauvalle jutustelua. Kun lapsi kasvaa, myös kotitöistä ja läksyhetkistä voi muodostua mukavia yhteisiä hetkiä.

Tommi Evilä: ”Kun vaimo palaa töihin, minä jään koti-isäksi”

Lähteet: Kellybear, Perheaikaa, Terveyskirjasto, Vau.fi

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X