Vauva 14.05.2024

Aada, Otso ja 13 muuta vanhaa nimeä, joista on tullut suosittuja vasta nyt

Monet nimet ovat olleet käytössä jo 1900-luvun alussa mutta puhjenneet kukkaan hiljattain.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Aino ja Eino olivat vuonna 2023 syntyneiden lasten suosituimmat nimet. Monet muutkin 1900-luvun alun hittinimet, kuten Onni, Helmi ja Hugo, komeilevat tämän hetken listojen kärjessä.

Ei ole sattumaa, että juuri nämä nimet miellyttävät nykyvanhempia. Nimistöntutkimuksen dosentti ja Yliopiston almanakkatoimiston johtaja Minna Saarelma-Paukkala on todennut useissa Kaksplussan haastatteluissa, että nimimuoti vaihtelee noin 80–100 vuoden sykleissä. Suunnilleen niin kauan kestää, että jokin nimi alkaa kuulostaa taas tuoreelta uuden sukupolven korvissa.

On kuitenkin myös nimiä, jotka ovat olleet käytössä kauan aikaa sitten mutta tulleet suosituiksi vasta nyt. Kokosimme listan vanhoista nimistä, jotka eivät olekaan uusintakierroksella vaan ensimmäistä kertaa suosionsa huipulla.

Tyttöjen nimet

Aada. Heprealaislähtöisen, jalokivikorua tarkoittavan Aadan suosio räjähti vuosituhannen vaihduttua. Ennen 1940-lukua nimellä oli yhteensä 725 kantajaa, mutta tällä vuosituhannella Aada-nimeä on annettu pitkälti yli 10 000 kappaletta.

Aurora. Aamuruskoa tarkoittava Aurora-nimi keräsi jonkin verran suosiota 1800-luvulla ja 1900-luvun taitteessa mutta sai enää joitain satoja kantajia 1900-luvun alussa. Nyt tilanne on aivan toinen: 2000-luvun aikana Aurora-nimen on saanut jo reilusti yli 21 000 tyttöä.

Hilla. Tämä luontoaiheinen nimi oli hyvin harvinainen 1900-luvun alussa. Tätä nykyä Hilla lukeutuu tyttöjen suosituimpiin etunimiin lähes 4000 kantajallaan.

Nelli. Viime vuosisadan alussa Nelli annettiin nimeksi vain muutamille kymmenille naisille per vuosikymmen. Variantti Nelly oli selvästi suositumpi. Siinä missä Nelly-nimeä annetaan yhä lukumäärällisesti saman verran kuin aiemmin, Nellin suosio on kirinyt ohi 2000-luvun aikana: se on annettu lähes 3400 tytölle. Nelli tulkitaan lyhentymäksi nimestä Eleonora.

Olivia. Tämän hetken toiseksi suosituin ensimmäinen etunimi, Olivia, ei ollut aiemminkaan täysin tuntematon. Ennen 1940-lukua nimi oli annettu lähes 2000 naiselle, joista yli 800 sai nimensä 1800-luvun aikana. Nimen nykyinen suosio on silti ennennäkemätöntä, koska 2000-luvun aikana uusia kantajia on tullut yli 22 000.

Venla. Ennen 1940-lukua Venla annettiin nimeksi vain muutamille kymmenille naisille per vuosikymmen – siitä huolimatta, että nimi tuli tunnetuksi jo 1870-luvulla Aleksis Kiven romaanista Seitsemän veljestä. Todellinen kukoistuskausi ajoittuu tälle vuosituhannelle, jolloin nimen on saanut tähän mennessä lähes 9000 naista.

Vilja. Vilja oli erittäin harvinainen nimi 1900-luvun alussa, mutta 2000-luvun aikana nimi on saanut yli 2500 kantajaa. Vilja on muinaissuomalainen nimi, joka esiintyi alun perin paikannimissä, sukunimenä ja myöhemmin miehennimenä. Naisen nimeksi se kuitenkin vakiintui jo 1800-luvulla.

Poikien nimet

Aaron. Aaron-nimen sai yhteensä 440 miestä 1800-luvun aikana ja 1900-luvun alussa. Tällä vuosituhannella suosio on moninkertaistunut yli 6700 kantajallaan. Heprealaisnimen on tulkittu tarkoittavan vuorella asuvaa tai valaistunutta.

Benjamin. Ennen 1940-lukua Benjamin annettiin nimeksi noin sadalla miehelle per vuosikymmen. Nimen suosio alkoi kasvaa kohisten 1990-luvulla, mutta suosituimmillaan se on ollut tämän vuosituhannen aikana saaden liki 10 000 kantajaa. Heprealaislähtöinen Benjamin tarkoittaa suomeksi onnenpoikaa.

Eemi. Nimen perinteisemmät esikuvat Emil, Eemil ja Eemeli ovat olleet suosittuja sekä 1900-luvun alussa että 2000-luvun aikana. Sen sijaan Eemi on yli sadan vuoden takaisissa tilastoissa harvinaisuus, kun taas tällä vuosituhannella nimen on saanut yli 2200 poikaa.

Lenni. Lenni-nimen oli saanut noin 300 miestä 1940-luvulle tultaessa. Tällä vuosituhannella nimi on moninkertaistanut suosiotaan noin 4500 kantajaan. Lenni on Lennartin ja Leonardin kutsumamuoto.

Luukas. Raamatullisesta alkuperästään huolimatta Luukas oli erittäin harvinainen nimi 1800-luvun aikana ja 1900-luvun alussa. Sittemmin suosio on kasvanut yli 3500 kantajaan.

Nuutti. Samoin Nuutti-nimeä voisi kutsua suorastaan epäsuosituksi aikanaan, mutta tällä vuosituhannella nimi on annettu yli 2600 pojalle. Nuutti on suomalainen muunnos nimestä Knut, joka eri tulkintojen mukaan viittaa joko solmuun tai ylpeyteen ja reippauteen.

Oliver. Ennen 1940-lukua Oliver oli harvinaisuus yhteensä 135 kantajallaan. Nyt nimi on yksi suosituimmista: tällä vuosituhannella nimeä on annettu yli 19 000 kappaletta.

Otso. Karhua tarkoittava Otso oli varsin harvinainen nimi ennen tätä vuosituhatta. Nimeä on annettu 2000-luvulta alkaen yli 4000 pojalle, joten siitä on tullut yksi suosituimmista tämän hetken etunimistä.

Lähteet: Digi- ja väestötietovirasto, Kotus, Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja (1999, WSOY)

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X