Imettävän äidin muistilista viihteelle – 5 tärkeää huomiota ja nyrkkisääntö, joka on helppo muistaa
Maidon pumppaaminen illan aikana voi olla hyvä idea, vaikkei alkoholin vaikutuksen alaisena lypsettyä maitoa saakaan antaa lapselle.
Imettävä äitikin saattaa joskus kaivata pientä irtiottoa arjesta. Illallinen ystävien kanssa, keikalle meneminen tai juhliin osallistuminen voi tarkoittaa myös sitä, että luvassa on alkoholin nauttimista.
Alkoholia on suositeltavaa välttää, jos imettää. Nykytiedon valossa vauvalle ei ole haitallista, jos imettävä äiti ottaa satunnaisesti lasin viiniä tai vaikkapa saunasiiderin. Säännöllinen tai runsas alkoholinkäyttö on kuitenkin haitaksi sekä vauvalle että äidille.
Muutama asia on hyvä pitää mielessä, jos imettävä äiti suunnittelee nauttivansa alkoholia vapaaillan tai muun tilaisuuden aikana. Listaus pohjautuu Imetyksen tuki -järjestön laatimiin ohjeisiin.
1. Vauva tarvitsee vesiselvän hoitajan
Alkoholin nauttimiseen imetysaikana ei liity pelkästään huoli siitä, voiko alkoholi kulkeutua rintamaidon mukana myös lapsen kehoon. Vaikka humalatila olisi lievä, vaikuttaa se vanhemman yleiseen kykyyn hoitaa lasta.
Vapaaillan ajaksi on siis sovittava toisen vanhemman tai muun luotettavan ja vauvalle tutun hoitajan kanssa siitä, että tämä pitää huolen lapsesta äidin poissaolon ajan. Hoitaja ei saa nauttia alkoholia lapsenvahtina toimiessaan.
2. Varaudu etukäteen
Jos haluaa, että vauva saa äidin rintamaitoa myös poissaolon ajan, on pumppaaminen parasta aloittaa hyvissä ajoin. Päivien kuluessa pienistäkin määristä maitoa voi kertyä mukava potti, Imetyksen tuki muistuttaa.
Hoitaja tarvitsee lisäksi selkeät ohjeet, miten maidon voi syöttää vauvalle. Jos vauva ei osaa tai halua syödä tuttipullosta, muitakin keinoja syöttämiseen on olemassa.
3. Rintapumppu tarvittaessa mukaan
Äidin kannattaa pakata rintapumppu mukaan rientoihin, jos hänellä on tapana imettää usein tai jos häneltä tulee paljon maitoa.
Alkoholin vaikutuksen alaisena lypsettyä maitoa ei saa antaa vauvalle, mutta pumppaaminen tai maidon käsin lypsäminen ehkäisee tukoksia maitotiehyissä sekä ikäviä tuntemuksia rintojen alueella seuraavana päivänä. Kurjimmillaan tiehyisiin muodostunut tukos voi aiheuttaa rintatulehduksen.
4. Varovaisuus kunniaan
Imetysaikana kehon kyky käsitellä alkoholia on heikentynyt. Äiti voi päihtyä huomattavasti pienemmästä määrästä alkoholia kuin aikaisemmin. Omaa vointia on siis kuulosteltava illan aikana ja juominen kannattaa lopettaa ajoissa.
Kotiin palattuaan äidin on tärkeää muistaa, että perhepedissä eli vauvan vieressä nukkuminen ei ole sallittua, jos on nauttinut alkoholia.
5. Entä vapaaillan jälkeen?
Yksittäisen alkoholiannoksen jälkeen on suositeltavaa odottaa vähintään kaksi tuntia, ennen kuin imettää vauvaa tai lypsää vauvalle annettavaa maitoa talteen.
Äidin poissaolon jälkeen on mahdollista, että vauva viihtyy rinnalla tavallista enemmän. Rinnalla vauva ikään kuin tankkaa läheisyyttä samalla varmistaen, että maitomäärä pysyy sopivalla tasolla.
Vauva voi myös saada rintaraivareita tai muita hepuleita, jos maidon maku on väliaikaisesti muuttunut tai maitoa tulee täysistä rinnoista tavallista runsaammin. Maito voi maistua erilaiselta vielä silloinkin, kun alkoholi on poistunut siitä täysin.
Jos edellisilta viihteellä on ollut railakas eikä äiti ole varma, milloin vauvaa voi seuraavan kerran imettää, voi hän arvioida asiaa promillelaskurilla. Laskuri näyttää, milloin alkoholi on poistunut kehosta kokonaan tai tarpeeksi imetystä ajatellen. Alkoholi ei varastoidu maitoon vaan poistuu siitä samaa tahtia kuin äidin verestä.
Oman olon kuulostelussa hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää, että jos on ajokunnossa, voi myös imettää.
Lähteet: Imetyksen tuki ry, Terveyskirjasto
Artikkelia on päivitetty 22.6.2023 klo 9.18.
Jaa oma kokemuksesi