Rintaraivarit ovat yleisiä – ongelman avuksi voi kokeilla kaikenlaista, mutta yksi seikka on kaikkein tärkein

Rintaraivarien tai -lakon vaihe voi olla ikävä ja stressaava. Yleensä syytä huoleen ei kuitenkaan ole.

Teksti
Saana Sjöblom-Hasselblatt
Kuvat
iStock

Rintaraivarit on nimitys sille, kun vauva alkaa hermostua ja lakkoilla rinnalla yllättäen. Se on yleistä ja yleensä ohimenevää, joten panikoida ei tarvitse. Rintaraivareita ilmenee vauvoilla erityisesti 2–4 sekä 8–9 kuukauden iässä.

Monet vauvat reagoivat syömiseen jossain vaiheessa raivoamalla tai lakkoilemalla imetyksessä. Samaa voi esiintyä myös pullosta syövillä. Rintaraivareille tyypillinen venkoileminen, hermostuminen, itkeminen tai kokonaan kieltäytyminen voi alkaa jo imetyksen alussa, mutta myös maidon herumisen alkaessa tai loppuessa.

Vaihe on tavallinen ja liittyy usein kasvuun ja rytmin muutoksiin. Vauvan kasvaessa hänen ei tarvitse syödä yhtä usein, minkä takia esimerkiksi syöttäminen entiseen tahtiin voi hermostuttaa häntä. Toisaalta moni muukin asia voi laukaista rintaraivarit.

Lue myös: Kaikki imetyksestä – imetysasennot, ruokavalio, alkoholi ja muut kiperät kysymykset

Kun vauva saa rintaraivarit, voi häiriötekijöitä olla liikaa

Rintaraivareihin ei ole yksiselitteistä syytä ja niitä voi ilmetä vauvalla kausina eri syistä. Ensimmäisen muutaman kuukauden iässä imemisheijaste muuttuu refleksistä tahdonalaiseksi, jolloin uusi taito voi alkaa hämmentää pientä.

Myös iän kanssa kehittyvä näkö voi tehdä ympäristöstä niin kiinnostavan, ettei vauva malta syödä päivällä vaan tankkaa tarpeensa yön hiljaisuudessa. Vaikka lisääntyvät yöherätykset eivät varmasti ilahduta ketään, kannattaa päivällä yrittää suhtautua hankaliin syöttötilanteisiin mahdollisimman rennosti – vaihe menee todennäköisesti ohi ajan kanssa.

Vauvaa voi yrittää syöttää rauhallisimmillaan unisena tai jopa nukkuessa. Myös syöminen hämärässä harson suojassa tai mahdollisimman hiljaisessa tilassa saattaa rauhoittaa. Arjen menoissa voi kuitenkin olla mahdotonta luoda vauvalle täysin rauhallista syöttöhetkeä, joten vedä syvään henkeä; teet parhaasi!

Rintaraivarit voivat helpottua eri imetysasentojen ja äidin rentoutumisen myötä.

Rintaraivareita voi kestää kuukaudenkin

Vauva osaa ilmaista mielipiteensä monestakin asiasta, mutta viestejä voi olla mahdoton ymmärtää. Rintaraivariin voi liittyä heruminen liian hitaasti tai nopeasti, ikävä muisto esimerkiksi pelästymisestä rinnalla, epämiellyttävä asento tai se, ettei vauvalla yksinkertaisesti ole nälkä.

On tärkeää pysyä rintaraivareiden aikana rauhallisena ja luottaa imetykseen – maito ei lopu hetkessä! Jotkut voivat lakkoilla muutaman päivän kokonaan, toiset päiväsaikaan jopa kuukauden ajan. Maidon lypsäminen tai pumppaaminen on kannattavaa, jos imetyskerrat vähenevät huomattavasti tai loppuvat, sillä se auttaa ylläpitämään maidontuotantoa.

Totaaliset imemislakot ovat tavallisempia isommilla vauvoilla, jotka syövät kiinteitäkin. Imetyksen tuen mukaan vauvan voi saada takaisin rinnalle vielä viikonkin kuluttua rintalakon alkamisesta.

Lue myös: 4 kuukauden hulinat ovat vauvavuoden tärkeä kehitysaskel – Näin autat vauvaa ja itseäsi nukkumaan paremmin

Rintaraivarit ja kipeä vauva tulee erottaa toisistaan

Rintaraivareihin voi löytyä tehokkain apu harhautus-taktiikasta, eli  lähes minkä tahansa normaalista syöttötilanteesta tai -paikasta poikkeavan kokeilemisesta.

Vauvan iästä ja taidoista riippuen häntä voi yrittää imettää istuen, maaten tai seistenkin, ja joko pimeässä, valoisassa, äänekkäässä tai hiirenhiljaisessa tilassa. Taustalla voi koittaa soittaa musiikkia tai erilaista kohinaa, ja kaulaan voi ripustaa kiinnostavan imetyskorun tutkailtavaksi samalla. Myös ihokontaktia suositellaan.

Huolestua on syytä vasta, jos vauva ei pissaa normaalisti eli se on vähäistä, tummaa tai tuoksahtavaa. Tämä voi kertoa liian vähäisestä nesteensaannista. On hyvä kääntyä neuvolan tai lääkärin puoleen myös, jos vauva kieltäytyy syömästä selvästi tukkoisuuden tai kivun vuoksi.

Lähteet: Imetyksen tuki ry

Lue myös: Imetys ei onnistu, pullo ei kelpaa? Näin toimivat hörppy, ruisku ja lusikka maidonsyötössä

Kommentit (1)

Nälkä ehtii liian kovaksi niin ihokontakti on ainoa mikä tepsii.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X