Vauva 19.03.2024 Päivitetty 18.09.2024

Nämä ovat Suomen suosituimmat etunimet vuosikymmenittäin – katso taulukot yli sadan vuoden ajalta

Ei ole sattumaa, että juuri nämä nimet ovat yleistyneet kautta aikain. Vuosikymmenien trendeissä on kuitenkin eroja.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock
Video
Beda Salmi

Moni tietää, että Suomen suosituimmat etunimet ovat Maria ja Juhani. Se on kuitenkin vain pitkän aikavälin totuus. Vuosikymmenissä on selviä eroja, kun nimitilastoja vertaa keskenään.

Nimimuodin vaihtelu kertoo kunkin ajanjakson arvoista ja ihanteista. Näissä taulukoissa on huomioitu kaikki etunimet eli ensimmäisten nimien lisäksi toiset, kolmannet ja neljännet etunimet. Taulukot on koottu Digi- ja väestötietoviraston tiedoista.

Oletko nimesi puolesta aikasi lapsi? Katso oman syntymävuosikymmenesi, perheenjäsenesi syntymävuosikymmenen tai jonkin muun sinua kiinnostavan ajanjakson suosituimmat nimet!

1900–1909

Suomalaista nimistöä leimaavat 1800–1900-lukujen taitteessa toivenimet, joilla ilmennetään lapselle toivottavia ominaisuuksia tai sitä, mitä lapsi merkitsee vanhemmilleen. Viime vuosisadan alussa tällaisista nimistä suosituimpien listalle nousevat Hilja, Tyyne, Toivo ja Armas.

Naisten suosituimmat etunimetMiesten suosituimmat etunimet
1. Maria1. Johannes
2. Anna2. Eino
3. Sofia3. Väinö
4. Aino4. Toivo
5. Helmi5. Ilmari
6. Martta6. Olavi
7. Hilja7. Lauri
8. Johanna8. Emil
9. Matilda9. Armas
10. Tyyne10. Vilho

1910–1919

Edellisen vuosikymmenen tapaan kaksi suosituinta etunimeä ovat Maria ja Johannes. Nimi Aili, joka on saamelaista alkuperää, nousee naisten listalla kuudennelle sijalle. Miesten listalla samalla sijalla komeilee Veikko, joka tarkoittaa veljeä.

Naisten suosituimmat etunimetMiesten suosituimmat etunimet
1. Maria1. Johannes
2. Anna2. Olavi
3. Aino3. Eino
4. Sofia4. Toivo
5. Helmi5. Ilmari
6. Aili6. Veikko
7. Helena7. Väinö
8. Aune8. Armas
9. Tyyne9. Vilho
10. Martta10. Viljo

1920–1929

Tässä kohtaa naisten nimissä muotiin tulevat -kki-päätteiset etunimet, joista Annikki ja Kyllikki nousevat suosituimpien nimien joukkoon. Miesten nimitrendeissä elävät rinnakkain niin omakieliset nimet, toivenimet, kristilliset nimet kuin muilta kielialueilta lainatut mutta suomalaiseen ääntämykseen muunnellut nimet, kuten Pentti ja Erkki.

Naisten suosituimmat etunimetMiesten suosituimmat etunimet
1. Maria1. Johannes
2. Annikki2. Olavi
3. Helena3. Veikko
4. Aino4. Ilmari
5. Kyllikki5. Eino
6. Marjatta6. Erkki
7. Kaarina7. Toivo
8. Liisa8. Pentti
9. Anna9. Kalevi
10. Kerttu10. Armas

1930–1939

Maria menettää ykkössijansa Annikille. Listalle ilmestyy Anneli, joka ei poistu sieltä ennen 1980-lukua. Miesten listalle ilmaantuvat nimet Antero ja Matti, jotka puolestaan pitävät suosionsa aina tähän päivään asti.

Naisten suosituimmat etunimetMiesten suosituimmat etunimet
1. Annikki1. Johannes
2. Marjatta2. Olavi
3. Maria3. Kalevi
4. Liisa4. Juhani
5. Kaarina5. Antero
6. Anneli6. Ilmari
7. Kyllikki7. Matti
8. Helena8. Pentti
9. Anja9. Veikko
10. Inkeri10. Erkki

1940–1949

Suuret ikäluokat tulevat joukolla maailmaan vuosina 1946–1950. Suomi on kärsinyt sodassa raskaita tappioita, mutta säilyttänyt itsenäisyytensä. Sekä naisten että miesten nimissä suositaan tänä aikana nimiä, jotka ilmentävät suomalaisuutta.

Vaikka enemmistö nimistä on edelleen ulkomaalaista alkuperää, runolliset hienoudet ja vieraskieliset kotkotukset ovat tipotiessään. Huomionarvoista on, että miesten nimistä Juhani peittoaa ensimmäistä kertaa Johanneksen ja Maria tipahtaa listan häntäpäähän tehden tilaa omakielisemmältä kuulostaville nimille.

Naisten suosituimmat etunimetMiesten suosituimmat etunimet
1. Marjatta1. Juhani
2. Anneli2. Olavi
3. Kaarina3. Antero
4. Liisa4. Kalevi
5. Helena5. Johannes
6. Annikki6. Matti
7. Leena7. Ilmari
8. Maria8. Tapio
9. Ritva9. Seppo
10. Tuulikki10. Erkki

1950–1959

Suurten ikäluokkien riemumarssi näkyy koko vuosikymmenen nimitilastossa. Naisten listan kolmannelle sijalle pomppaa Hannele, joka pysyttelee muodissa vielä seuraavat kolme vuosikymmentä. Miesten listalla piipahtaa Kari, joka seuraavana ajanjaksona tipahtaa kymmenenneltä sijaltaan valtavasta suosiostaan huolimatta. Helenasta tulee naisten suosituin nimi, kun taas Juhani pitää kärkipaikkansa.

Naisten suosituimmat etunimetMiesten suosituimmat etunimet
1. Helena1. Juhani
2. Anneli2. Olavi
3. Hannele3. Antero
4. Kaarina4. Tapani
5. Marjatta5. Tapio
6. Liisa6. Kalevi
7. Maria7. Johannes
8. Riitta8. Matti
9. Leena9. Pekka
10. Pirjo10. Kari

1960–1969

Ajan muotinimet ja yleiset ensimmäiset etunimet Jari, Juha, Sari ja Päivi näyttäytyvät suosituimpien nimien listalla – heitä on siis paljon! Sen todistaa tilasto, joka kuvaa tämän hetken yleisimpiä etunimiä: kaikki neljä kuuluvat nykyään top 6 -listalle.

Naisten suosituimmat etunimetMiesten suosituimmat etunimet
1. Helena1. Juhani
2. Hannele2. Tapani
3. Anneli3. Tapio
4. Maria4. Antero
5. Maarit5. Olavi
6. Kristiina6. Pekka
7. Kaarina7. Jari
8. Johanna8. Kalevi
9. Sari9. Juha
10. Päivi10. Johannes

1970–1979

Naisten nimistä Johanna nousee ensimmäistä kertaa kärkeen, vaikka sen maskuliininen vastine Johannes on ollut listan ensimmäisenä jo useita vuosikymmeniä aiemmin. Rakenteellisesti samankaltainen nimi Susanna kerää huimasti suosiota.

Ajan muotinimet Maarit, Marika ja Minna sekä Petteri, Marko ja Kristian edustavat vahvoina. Petteri paistattelee suosiossa vielä seuraavat kaksi vuosikymmentä, listalle ensi kertaa ilmaantunut Mikael pitää pintansa tähän päivään asti.

Naisten suosituimmat etunimetMiesten suosituimmat etunimet
1. Johanna1. Juhani
2. Maria2. Tapani
3. Susanna3. Petteri
4. Maarit4. Mikael
5. Hannele5. Antero
6. Kristiina6. Tapio
7. Helena7. Olavi
8. Marika8. Johannes
9. Anneli9. Marko
10. Minna10. Kristian

1980–1989

Kauan kadoksissa ollut Sofia on tehnyt paluun! Myös Maria ottaa takaisin ykkössijansa viiden vuosikymmenen tauon jälkeen; yhtä kauan Anna on pysynyt poissa listalta. Miesten nimistä ajan muotia ilmentävät Antti ja Mikko, naisten nimistä Elina ja Emilia.

Naisten suosituimmat etunimetMiesten suosituimmat etunimet
1. Maria1. Juhani
2. Johanna2. Johannes
3. Elina3. Tapani
4. Emilia4. Mikael
5. Susanna5. Antero
6. Kristiina6. Petteri
7. Anna7. Olavi
8. Helena8. Tapio
9. Hannele9. Antti
10. Sofia 10. Mikko

1990–1999

Sekä naisten että miesten nimien osalta taulukko näyttää hieman erilaiselta kuin kymmenen vuotta sitten. Peruspilarit, kuten Maria, Anna, Juhani ja Johannes ovat yhä voimissaan. Naisten nimissä -liina-loppuiset nimet ovat muotia, mistä kertoo Karoliinan ja Eveliinan suosio. Ysärinimet Aleksi ja Matias ovat suosituimpien nimien listalla ensimmäistä kertaa.

Naisten suosituimmat etunimetMiesten suosituimmat etunimet
1. Maria1. Juhani
2. Emilia2. Mikael
3. Sofia3. Johannes
4. Johanna4. Petteri
5. Katariina5. Aleksi
6. Karoliina6. Matias
7. Anna7. Olavi
8. Elina8. Kristian
9. Kristiina9. Tapani
10. Eveliina10. Oskari

2000–2009

Matilda tekee paluun sadan vuoden takaa. Tämän hetken hittinimet Aurora, Olivia ja Elias tulevat ensimmäistä kertaa suosituiksi. Aino on tuttu jo 1900-luvun alusta, mutta tulee Matildan tavoin uudelleen muotiin. Kristian käy jälleen vierailulla sitten viime näkemän eli 1970-luvun. Oskari kasvattaa suosiotaan viime vuosikymmenestä.

Naisten suosituimmat etunimetMiesten suosituimmat etunimet
1. Maria1. Juhani
2. Sofia2. Johannes
3. Emilia3. Mikael
4. Olivia4. Matias
5. Aurora5. Olavi
6. Aino6. Oskari
7. Amanda7. Elias
8. Matilda8. Ilmari
9. Katariina9. Aleksi
10. Johanna10. Kristian

2010–2019

Kappas, Helmi on vierinyt takaisin 1910-luvulta! Naisten listan uutuus on Ilona. Miesten nimistä Onni ja uudempi tuttavuus Oliver keräävät jättisuosion. Onni on peräisin jo yli sadan vuoden takaa, mutta yltää ensi kertaa suosituimpien nimien listalle.

Naisten suosituimmat etunimetMiesten suosituimmat etunimet
1. Maria1. Juhani
2. Sofia2. Johannes
3. Emilia3. Olavi
4. Aurora4. Mikael
5. Olivia5. Oliver
6. Aino6. Onni
7. Amanda7. Elias
8. Matilda8. Ilmari
9. Helmi9. Matias
10. Ilona10. Antero

2020–

Tätä vuosikymmentä on eletty vasta muutama vuosi, joten taulukko voi muuttua ajan saatossa. Tällä hetkellä Olavi on suositumpi kuin ikisuosikki Juhani, joka on pitänyt kärkisijaa 1940-luvulta asti. Hittinimi Leo komeilee kymmenennellä sijalla. Ensimmäisenä etunimenä se on ollut suosituin koko tähänastisen 2020-luvun ajan.

Naisten nimistä Linnea on listan uusin tulokas. Sekä naisten että miesten nimissä näkyvät selkeät trendit, eli e-kirjaimen suosiminen, r-kirjaimen välttely, kansainvälisten nimien suosiminen sekä pehmeät ääntämisasut. Lue lisää tämän hetken nimitrendeistä täältä.

Naisten suosituimmat etunimetMiesten suosituimmat etunimet
1. Maria1. Olavi
2. Sofia2. Juhani
3. Aurora3. Johannes
4. Olivia4. Mikael
5. Emilia5. Oliver
6. Aino6. Ilmari
7. Matilda7. Onni
8. Linnea8. Elias
9. Ilona9. Eino
10. Helmi 10. Leo

Kaikki vuosikymmenet 1900–2020

Ei ole sattumaa, että juuri nämä nimet paistattelevat kaikkien aikojen suosituimpien nimien taulukossa. Vuonna 2022 Kaksplus haastatteli aiheesta nimistöntutkimuksen dosenttia ja Yliopiston almanakkatoimiston johtajaa Minna Saarelma-Paukkalaa, joka totesi, nimimuodin vaihtelu näkyy selvemmin ensimmäisissä etunimissä kuin jälkimmäisissä nimissä.

Naisten suosituimmat etunimetMiesten suosituimmat etunimet
1. Maria1. Juhani
2. Helena2. Johannes
3. Johanna3. Olavi
4. Anneli4. Antero
5. Kaarina5. Tapani
6. Marjatta6. Kalevi
7. Anna7. Tapio
8. Liisa8. Matti
9. Sofia9. Mikael
10. Annikki10. Ilmari

Jälkimmäisillä etunimillä usein ilmennetään perhesuhteita: lapsenlapsia nimetään isoäitien ja -isien mukaan ja monissa perheissä suositaan pidempäänkin suvussa kulkeneita nimiä. Luonnollisesti jälkimmäisiä etunimiä kertyy koko kansan mittakaavassa enemmän kuin ensimmäisiä, joten ne edustavat vahvoina suosituimpien nimien listoilla.

Vuosikymmenien saatossa tietyt nimet ovat siis yleistyneet, mutta alun perin ne ovat rantautuneet meille kristinuskon vaikutuksesta. Viimeisen taulukon naisten nimistä jokainen on kristillistä alkuperää. Myös miesten osalta seitsemän kymmenestä nimestä pohjautuu kristinuskoon. Sen sijaan Kalevi, Tapio ja Ilmari ovat muinaissuomalaisia nimiä. Lue lisää nimien taustoista täältä.

Lähde: Digi- ja väestötietovirasto

Lue myös: Nimikoneessa on nyt yli 20 000 nimeä! Tee nimihaku omilla ehdoillasi ja löydä oman perheesi pikku Marjet, Ile tai Unikko

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X