Vauvan kehitys 25.03.2024

Tämä vauvan ele sulattaa vanhemman sydämen, mutta käytöksen syy on muu kuin luulisi

Vastasyntyneen hellyttävä ilme kesken unien ei välttämättä kerro hänen mukavasta olostaan.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Vilkaisu pinnasänkyyn tai lastenvaunuihin, ja mitä vanhempi näkeekään: uinuvan vastasyntyneen kasvoilla nykii hymy! Helposti mieleen juolahtaa, että nyt vauvan on erityisen hyvä olla tai että hän näkee suloista unta.

Valitettavasti näin suoraviivainen johtopäätös ei välttämättä pidä paikkaansa, niin mukava kuin ajatus tyytyväisestä vauvasta onkin.

Miksi vauva hymyilee unissaan?

Tiede ei ole onnistunut vielä selvittämään, mitä vastasyntynyt vauva tarkalleen ottaen kokee hymyillessään. Todennäköisesti nukkumisen aikainen hymy on refleksi, jonka tarkoituksena on kehittää hymyilyyn tarvittavia valmiuksia.

Vauvat ilmeilevät unissaan muutenkin kuin hymyillen. He saattavat nukkuessaan esimerkiksi kurtistaa kulmiaan tai imeskellä huuliaan.

Yhdysvaltalaisen Parents-lehden haastattelema lääkäri Amaka Priest toteaa, että refleksinomaisen ilmeilyn tarkoituksena on kenties vahvistaa eri ilmeisiin tarvittavia kasvolihaksia. Refleksihymy voi levitä vauvan kasvoille myös silloin, kun hän saa helpotusta ilmavaivoihinsa. Silloin hymy vaikuttaa jo tarkoituksenmukaisemmalta!

Niin tai näin, unissaan hymyilevä vauva on ihana näky. Vaikkei vanhempi voi olla täysin varma, miksi vauva hymyilee unissaan, ei ainakaan ole syytä olettaa, että ilme viestisi vauvan ahdingosta tai että siihen olisi muuten puututtava.

Lue myös: Tutkimus sen todistaa: Tässä varma keino naurattaa vauvaa

Entä ensimmäinen tietoinen hymy?

Unen aikaisen ilmeilyn ansiosta on tavallista, että vanhempi bongaa lapsen ensimmäisen hymyn tämän nukkuessa. Kuitenkin jos vauvan ensimmäiseksi hymyksi lasketaan tarkoituksellinen ja vuorovaikutuksessa syntyvä hymy, voidaan sitä odottaa parin ensimmäisen elinkuukauden kuluessa.

Jo vastasyntyneellä on motorinen valmius hymyilyyn, mutta tietoisen hymyilyn alkaminen on yksilöllistä. Hymyn ilmaantuminen on yksi kehityksen mittari. Voi vaatia lisäselvityksiä, jos hymyä ei ole esiintynyt kolmeen ikäkuukauteen mennessä.

Yleensä vauvan ensimmäinen vuorovaikutteinen hymy nähdään ensimmäisen ikäkuukauden lopulla tai toisen kuukauden aikana. Vauvan synnynnäinen temperamentti vaikuttaa siihen, miten paljon hän reagoi hymyllä ympäristöönsä ja sosiaalisiin tilanteisiin. Vauvaa voi kannustaa hymyilemään juttelemalla, laulamalla ja tietenkin hymyilemällä vauvalle itse.

Silti on hyvä muistaa, että keskenään erilaiset temperamentit ovat yhtä arvokkaita. Luonteeltaan varautuneempi vauva ansaitsee yhtä paljon hellyyttä ja huomiota kuin vauva, joka vastaa pirteästi vanhemman hymyyn.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X