Vauvan terveys 14.06.2021 Päivitetty 29.05.2023

Maailman ennenaikaisin vauva juhli 1. syntymäpäiväänsä – 4 kk ennen laskettua aikaa syntyneen pojan selviytymisennuste oli nolla

131 päivää ennenaikaisesti syntyneen Richard-vauvan ei uskottu selviävän, mutta nyt hän on juhlinut ensimmäistä syntymäpäiväänsä.

Teksti
Kia Toivanen
Kuvat
iStock

Maailman ennenaikaisin vauva on juhlinut 1-vuotissyntymäpäiviään, kertoo maailmanennätyksiä valvova Guinness.

Pieni Richard-vauva syntyi amerikkalaisille vanhemmilleen 5. kesäkuuta 2020 lähes neljä kuukautta ennen laskettua aikaa.

Vauvan laskettu aika olisi ollut vasta 13. lokakuuta, mutta äidin kokemien komplikaatioiden vuoksi synnytys käynnistyi odottamattomasti, kun raskautta oli takana 21 viikkoa ja 2 päivää.

Lue myös: Synnytystä ennakoivat oireet – Näistä merkeistä tiedät, että synnytys on käynnistymässä

Ensimmäisiä syntymäpäiviään juhlittuaan Richard on täten virallisesti maailman ennenaikaisin vauva, joka on selvinnyt elossa.

Maailman ennenaikaisin vauva pääsi kotiin puolivuotiaana

Vanhempiensa kämmenelle mahtuneen Richardin ennuste oli aluksi kaikkea muuta kuin hyvä. Vauvan ei uskottu selviävän.

Richardia on kutsuttu jo hänen ensipäivistään asti ihmevauvaksi, eikä syyttä.

Richard painoi syntyessään vaivaiset 340 grammaa, eli vain noin kymmenesosan keskiverron, täysiaikaisena syntyneen vauvan painosta. Pituutta hänellä oli 26 cm, kun tavallisesti pituus on 50 senttimetrin luokkaa.

Richardia hoidettiin sairaalassa yli puolen vuoden ajan. Hän pääsi ensi kertaa kotiin sairaalasta kuusi kuukautta syntymänsä jälkeen, joulukuussa 2020.

– Kun hän tuli kotiin, hänelle annettiin edelleen lisähappea, ja hänellä oli syke- ja happisaturaatiomittari sekä ruokintaletku, Richardin äiti Beth kertoi Guinnessille.

Beth-äidin mukaan nyt vuoden ikäinen Richard on hyvin iloinen lapsi, jolla on aina hymy kasvoillaan.

Muiden ennenaikaisesti syntyneiden vauvojen vanhemmille äidillä on yksi neuvo: älä anna periksi. Tämä pätee etenkin mahdollisesti pitkiin ja rankkoihin ajanjaksoihin sairaalassa.

– Puolla lastasi niin paljon kuin vain voit. Utele, sillä se on sinun lapsesi, ja ansaitset tietää, mitä milloinkin on tapahtumassa, Beth totesi päättäväisesti.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X