35+ Lapsettomat

Oikeasti Femar on rintasyöpään käytettävä lääke, mutta on huomattu,että sillä saadaan myös munasolut kasvamaan hyvin. Toimii periaatteessa samoin kuin Clomifen, mutta siinä ei ole sivuvaikutukset niin pahat ja on tehokkaampi. Yleensä tätä kokeillaan jos Clomifen ei auta.

Kuulostaa kamalalta, mutta eipä taida olla sen ihmeempi kuin esim. clomifen ym vastaavat lääkeet. Jollakin on käytössä samaa lääkettä eri nimellä. Olisikohan ollut Arimidex. Voi olla että on muillakin nimillä vielä olemassa.
 
Iines ja Miisamari, kiitos positiivisesta kannustuksesta, mutta mä olen alkanut ajatella, ettei toi Lugesteron vaan yksinkertaisesti sovi mulle, reagoin siihen kovin voimakkaasti. Sama turvotus tänäänkin. Samoin alavatsavihlaisuja ja melkein jatkuva päänsärky, johon Panadol ei tunnu auttavan. Joka hoidossa olen reagoinut hormoneihin voimakkaasti, enkä silti ole ollut raskaana. Nyt riesana turvotus.

Iines, hyvä että hoidat nyt itseäsi taistelukuntoon. Ja hyvä, että edes välillä saat nukuttua. Toivon, että tästä tulee sulle oikein hyvä, ihana kevät vauvahaaveiden toteutumisen suhteen. Samoin kuin Miisamarille ja kaikille teille!

sela,mäkään en ennen ole kuullut Femarista, mutta olipas mielenkiintoista tietoa.

Mun pitää tehdä vielä hetken aikaa töitä.

Chloe Pallomaha, pp 6
 
Sela, minä popsin tässä hoitokerrassa 5 pvää just sitä Arimidexiä. Etukäteen sivuvaikutukset kuulostivat hurjilta, mutta käytännössä en huomannut mitään. Hiuksiakin on vielä päässä, vaikka niiden lähtöä peloteltiin käyttöohjeessa. :eek: Syöpään käytettäessä sitä taidetaan syödä pitkään.
 
Chloe näemmä lugejen valmisteyhteenvedossakin on et haittavaikutuksena voi olla nesterentio (?) ja vatsan turvotus. Mitä se nesterentio sit tarkkaan ottaen onkaan, onko se nesteen kertymistä? Niin ja vielä se päänsärky oli yhtenä haittavaikutuksena mainittu. Toivottavasti olo siitä helpottuu ja toivottavasti osaksi aiheuttajat olis ne uudet asukkaat ;)
 
Olisiko niin, että on vielä harvassa lääkärit ketkä sitä Femaria määrää koska mulle sitä tarjottiin tai puhittiin siitä heti kun sain clomi kuurin. Siis jos se ei auta niin on olemassa myös tällainen lääke.
Heh, meillä lääkäri vaan ei uskaltanut sanoa suoraan mulle, että se on syöpälääke(silloin kun kirjoitti sen reseptin) vaikka sitä kysyin et miten eroaa clomeista ja mikä lääe se on =) Vähän hymyilytti kun olin itse jo ottanut lääkkeestä selvä.
Pottu70 Ei varmaan kerkiä kaikkia sivuvaikutuksia tulee kun normisti kuuri on ton viisi päivää. En minäkään ole mitään huomannut. Clomeista tuli hiki
 
Heissan!

Tulin kurkkiin onko sinivatukasta vielä kuulunut mitään, et miten punktio meni? Eikös se ollut tänään?

Entäs Chloe, onko vatsa vieläkin pallona? Onko olo muuten ok?

Mitkäs potun ultranäkymät oli? Joko punktiopäivä varmistui?

Hyvät viikonloput kaikille!
 
Tänään taas ultra, yllättävän reipasta kasvua kahdessa päivässä. Seuraava tsekkaus su, jolloin selviää punktion ajankohta. Edelleenkään ei puhuta monesta rakkulasta, mutta ovat kasvaneet näillä lääkkeillä nopeammin kuin aikaisemmissa yrityksissä.
 
Iines kullanmuru aina muistaa meitä muita! :hug: Kiitos kysymästä, pallona ollaan edelleen, alavatsan vihlontaa ollut tänäänkin, samoin palelua. Tää on kyllä suoraan sanottuna NIIIIN perseestä tää odottelu ja hermopaine. On kuin pelaisi upporikasta tai rutiköyhää. (en kyllä ole ikinä pelannut sitä) Kun ei tiedä, mistä oireet johtuu, yksinomaan lugeista vai olisiko myös jopa tärpännyt. Mieheenkin on tarttunut, se kyselee koko aika oireita ja spekuloi olenko raskaana. Sitä aina odottaa ja odottaa, että pääsis piinaileen ja sitten kun se on päällä, se TODELLAKIN ON PIINAA, jännitystä! Vaikka koittaa ajatella ja tehdä kaikkea muuta, niin koko ajan ajatukset kiertää samaa kehää, olenko raskaana vai enkö ole. Noh, kyllä te tiedätte.

Sinivatukkaa huhuillaan täälläkin! :attn:

Pottu, onnea hyvistä ultranäkymistä!

terv Chloe pp 7
 
Pikaisesti kuulumisia, lopulta saatiin vaan 2 kypsää munasolua, huomenna soittavat onko kumpikaan hedelmöittynyt. Ei järin luottavainen olo :(
Menin sitten klinikalta suoraan töihin, en jaksanu mitään sairaslomahässäkkää.
Eipä sitä ollut oma tehokas itsensä ja neljän maissa tais haihtuu viimeisetkin lääkeaineet verestä koska tuli ihan krapulainen olo :x
Joo, hiton järkevää...

Vitsi Chloe mua jännittää sun puolesta!
 
Ihan ekaks Chloe, nyt mulla on ihan semmonen kutina että sulla on tosiaan tärpännyt! Sulla on ihan oireet, enenevässä määrin. Eikös se tärppi tee sitä turvotustakin. Ja kun ne oli jo 4 vai 5 päiväisiä, eikö ne silloin ole jo tarranneet joku päivä sitten? Nytpäs jännät paikat järjestit, hui ;)

pottu onnittelut tosiaan hyvistä ultranäkymistä! Montaa ei tarvitakaan, kun kypsyttelet siellä laatutavaraa :D

sinivatukka huh, mä en tosiaan olis punktion jälkeen ollut työkunnossa, suoraan painuin nukkumaan. Mä pidän peukkuja ja varpaita että molemmat on huomenna hedelmöittyneet d :) b
 
Chloe, kuulostaa ihan siltä, että sinun kropassa on jotain mullistavaa tekeillä! Voi hurja, miten pidät meitä muitakin jännityksessä!

Miten Mullun piinailu etenee? Onko ajatukset pysyneet yhtään raiteilla?

Sinivatukka, voi miten toivonkaan, että niistä kahdesta solusta löytyy tarvittavaa potkua! Odotan kovasti kuulumisia.

Miten Meriharakan piikittely on sujunut?

Iinekselle toivotan paranevaa vointia ja piteneviä yöunia.

Meillä meni viikonloppusuunnitelmat uusiksi, koska huomenna on ultra, mutta toisaalta hyvä, koska molemmat oltiin eilen ihan rättipoikki ja pientä flunssaoireiluakin on ollut.
 
Te olette ihania, mutta mä en jaksa uskoa, että olisi onnistunut, kun niiden alkioiden kanssa oli ongelmia. Lugesteron on siitä pirullinen, että teettää kaikenlaisia oireita ja näköjään vaihtelevasti... Jotenkin olen henkisesti aivan ylikierroksilla, hirveän vaikea pysyä rauhallisin mielin tai ajatella mitään muuta. Nyt tulee inhokkiasiaa: yöllä oli tullut ohutta, melkein juoksevaa valkovuotoa aika paljon, varmaan ruokalusikallinen, siis erilaista kuin se tyypillinen tahmainen lugevuoto. Ja silti musta tuntuu, että mun kroppa tekee taas kaikki mahdolliset temput vain kiusatakseen mua turhan takia. Nämä hoidot totta tosiaan tekee ihmisestä sellaisen, että tarkkailee aivan liikaa oma kroppaansa ja joka ikistä pientä merkkiä ylitulkitsee. Olen ennenkin reagoinut hormoneihin voimakkaasti, mutta tää on nyt taas vähän erilaista, turvotus on jotain käsittämätöntä, mitä ei ennen ole ollut näin voimakkaana. Mies on niin varma, että nyt on onnistunut: kuten aina. Pelkään taas tuottavani sille pettymyksen. Ja ennen kaikkea en tiedä, miten taas saan kasattua itseni, olen henkisesti aivan uuvuksissa. Ja mä hölmö vielä oikein rääkkään itseäni ja kaivoin esiin ne raskausaikana ostamani nutut. Tuleekohan niille ikinä käyttöä? Jos ei tule, olen päättänyt lahjoittaa ne jollekin köyhälle äidille. Saa pieni kauniita vaatteita, todella kauniita.

Tunnen tämän lapsenkaipuun melkein fyysisenä tuskana, niin kovasti omaa lasta toivon!

Olispa tosiaan kiva kuulla, onko Mullu yhtään rauhallisempi kuin minä?

Pottu, onko teillä siis sunnuntaina ultra? Toivottavasti on hyvät näkymät!

Sinivatukan kuulumisia täällä kanssa jännätään. Tulehan kertomaan miten kävi?

Iines, joo jos alkiot tai jompi kumpi on kiinnittyneet, niin se on tapahtunut sunnuntain ja tiistain välillä. Joko sulla on alkanut jännitys tiivistymään, kun hoito lähestyy?

Mies on lenkillä ja ehdotti, että lähdettäis ulos syömään. Noh, jos sais muuta ajattelemista...

Chloe pp 8, paksukaisena ja hermot riekaleena
 
Lauantaita kaikille!

Chloe kyllä mä edelleen vahvasti uskon että se on syt SITÄ. Eikös jollain, olisko ollut idaliina, ollut kanssa tota runsasta ohutta valkovuotoa? Mä tiedän että se piinailu on kauheeta, sitä mahdollista pettymystä pelkää jo valmiiks eikä uskalla edes toivoa sitä parempaa lopputulosta. Ai niin, koska aiot alkaa testaileen? Mua jännittää ihan kauheesti nyt sun puolesta :$

Menkkoja odottelen ens viikon lopulla, eli kohta se pistely sit alkaa. Pitäis kai mennä tilaan lääkkeet alkuviikosta. Ei mua jännitä se hoidon alkaminen, sitä on jo niin kauan odoteltu. Vielä kun sais jostain uskoa siihen että siinä on jotain järkeä :ashamed:

pottu kiitos taas :hug:
 
Chloe tuuthan sit kertoon mitä lääkäri sanoi? Nautiskelkaahan ideaparkissa!

(miten muuten voi olla, et satun tuleen kurkistaan sun kuulumiset aina pieni hetki sen jälkeen kun oot käynyt? meillä toimii tänään joku telepatia selvästi :LOL: )
 
Ihan lyhyesti, kiitos kun olitte kyselleet piiniskuulumisia - mä olen ihan karsean flunssan kourissa, mut en uskalla pahemmin lääkitä itteäni. Torstaina läksin kesken päivän töistä pois, kurja olo jatkuu edelleen. Toiveet onnistumisesta on aika vähissä, mut Chloella on kyl jännät paikat! Tuuthan kertomaan mitä lääkärissä sanottiin. Muidenkin kuulumisia luen innolla. Ja nyt taas pehkuihin lepäilemään...

Mullu pp11
 
Joo Iines, meillä telepatia pelaa! Parhaassa tapauksessa asutaan vielä ihan lähekkäin. :LOL: Voinko kysyä missä päin Tamperetta asustelet? Ei ole tietenkään pakko kertoa, jos et täällä halua.

Noh, lääkäri oli yleislääkäri. Menin sinne uusimaan yhtä reseptiä atooppiseen käsi-ihottumaan ja samalla kysyin tästä vatsasta, vaikka nolotti sitä kaikessa muhkeudessaan näyttää mieslääkärille. Hän tutki sen ja sanoi, että turvotusta on, muttei mitään vakavaa askitista (onko oikea sana?) Hän arveli sitä lugesteronia tai sitten alkuraskauden turvotusta ja myönsi suoraan, ettei tiedä noista asioista paljoakaan. Mutta olisi antanut sairauslomaa, niin pinkeä maha on! Hän ehdotti myöskin sinne naistenpolille menoa, jos olo pahenee. Ei auta kuin odotella.


Mullu, tulipas sun flunssa pahaan aikaan. Toisaalta, alkio on kyllä jo kiinnittynyt, jos on kiinnittyäkseen silloin kun sun flunssa iski torstaina. Eli: plussaaminen on vielä hyvinkin mahdollista. Peukutan sulle piiniskamu! :wave:
 
Hei, en ole ennen kirjoitellut tällaiselle palstalle. Lueskellut olen kyllä monta kertaa tätä teidän palstaa. Meillä alkaa huomenna Gonal Fllä kolmas ivf tai icsi hoito. Olen 37v ja mies 45v. Meillä on yksi luomuihme 2005 syntynyt poika, mutta toista ei sitten ole kuulunutkaan. Ekasta ivfstä alkoi raskaus joka päättyi hematoomaan rv 9. Jouduin kaavintaan koska keskenmeno ei käynnistynyt lääkkeillä. Syksyllä tehtiin toinen ivf ja pas oli marraskuussa viime vuonna. Nyt pakkanen tyhjä ja uuteen hoitoon. Ongelma meillä mun pco ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Jännittää ja pelottaa nää hoidot. Kauanko näitä jaksaa? Aina toivoa ja pettyä. Olemme odottaneet jo neljä vuotta, ja adoptioon olemme liian vanhoja. Onko ketään muuta jolla kokeiltu Pergoverista puolesta välin piikittelyjä?
 
Gravid. Raskaana. Niin luki eilen digitaalisessa testissä ja vahvisti sen, mitä jo kolmessa aikaisemmassa testipuikossa oli tuloksena. Mä en voi uskoa tätä. Ja mä en melkein uskalla kirjoittaa tätä. Ja mä en eilen meinannut uskaltaa heittää sitä testirepertuaaria roskiin, koska se olis jotenkin tehnyt sen asian epätodeksi.

Nyt mä panikoin, että onko se kohdunulkopuolinen, meneekö se justiinsa kesken ja näinkö mä sittenkin unta.

Mehän oltiin jonossa inssiin, tammikuussa piti olla eka, mutta ei mahduttu jonoon. Kaikenlaista näköjään tapahtuu...

Mä varmaan siirryn (hetkeksi?...) muualle ihmettelemään tätä asiaa.

Te olette ihania naisia jokainen! :heart:

T. Shokissa oleva Wäinö, rv jotain 4
 
Onnea Wäinö :flower: ! Ja tervetuloa Villiheinä!

ON: Tein tänä aamuna sen tammikuussa vanhaksi menneen r-testin - ja testiajan sisällä ruutuun tuli kaksi viivaa! Nyt pohdin että voiko vanha testi näyttää väärää positiivista? No, tiistain veritestissä selviää lopullinen tulos.

Mullu pää pyörällä pp12
 
Jeskamandeera, täällähän sataa plussia!!!
Wäinö, olet oiva esimerkki siitä miten ihmeitä tapahtuu. Toivottavasti pystyt olemaan panikoimatta liikaa ja kaikki menee hyvin tästä eteenpäin! Käythän välillä kertomassa meille kuulumisia.
Mullu, jos testi näytti selvää plussaa niin on vaikea uskoa, että vanhakaa testi olisi ihan väärässä. Ja kun veritestin ottokin on niin lähellä niin luulisi tuon olevan totisinta totta!

Villiheinä, tervetuloa joukkoon! :wave: Meillä on kolmas IVF/ICSI ja tässä hoidossa kokeillaan Pergoveristä ja Gonalia peräkkäin.

Chloe, hyvä että kävitte lääkärissä vaikka ei ollutkaan alan spesialisti. Voin vain kuvitella miten piukea olo sinulla on kun minullakin jo tämä vähäinen turvotus tuntuu tukalalta.

Meidän ultranäkymät näyttivät tänään siltä, että keskiviikkona on punktio. Rakkuloita muutama, joista pari isoa ja muut pienempiä. Olen vähään tyytyväinen kunhan vaan päästäisi siirtoon saakka. Aina sama toive.
 
Hyvää ystävänpäivää teille kaikille! :heart: Olette olleet todellisia ystäviä, vaikka se tuntuu hassulta sanoa näin, kun ei olla koskaan edes tavattu.

Mullu, voisitko ihanampaa ystävänpäivänlahjaa saada! Olen todella todella iloinen puolestasi! :heart: :heart: :heart: :flower: :flower: :flower: Ei se testi voi "tekaista" raskaushormonia, jos sitä ei virtsaan ole erittynyt, vaikka testi oliskin vähän vanhentunut. Ehkä se vanheneminen tarkoittaa, ettei testi välttämättä enää näytä, jos onkin raskaana, mutta teillähän ei ole siitä kysymys. Onnittelen sua oikein kovasti! Olette todella tämän ansainneet ja te olette niin hyvä esimerkki siitä meille muillekin, että kesken ei kannata luovuttaa ja antaa periksi. Ihan liikutun täällä. Paljon onnen haleja! :hug:

Ja samaten Wäinölle oikein tuhannesti onnea!!! :heart: :heart: :heart: :flower: :flower: :flower: :flower: Maailma on ihmeitä täynnä!

Potullekin onnea hyvistä ultranäkymistä!

Ja Villiheinälle tervetuloa!

Täällä on usko hiipunut, en tiedä miksi. Tuli vaan sellainen tunne. En jaksaisi aina pettyä. Olen päättänyt, etten testaa ennen tiistaita, katsotaan kestääkö hermot.

Chloe pp 9
 
MITÄMITÄMITÄ?!?

Nyt vasta ehdin kurkistaan päivän kuulumiset, ja täällähän tapahtuu vaikka mitä :eek:

Siis Wäinö, mahtavaa! :flower: Jopas yllärit järjestit. Mielettömästi onnea, toivottavasti kaikki sujuu loppuun asti hyvin. Käythän välillä kertomassa meille kuulumisia?

Ja sitten Mullu, sullekin mahtavat onnittelut! :flower: Kyllä mäkin uskoisin et se testi ihan oikein näyttää. No, laitetaanko sut kuitenkin sitten tiistaina tonne plussanneisiin, kun itsekin uskot asian?

pottu hienoa että ultrassa näytti hyvältä. Kypsyttele niitä vaan vielä keskiviikkoon, että on sitten laatutavaraa.

Chloe älä nyt menetä uskoas, mä uskon suhun ihan täysillä! Hyppäät junan kyytiin vaan, kun Wäinö sen kerran starttas. Enpä taida tässä sen enempää kertoilla missä päin asustelen. Muuten mullakin on atooppisen ihon kanssa pulmia, näin talvisin mun harrastuksiin kuuluu mm. raapiminen ja rasvaaminen :LOL:

Villiheinä tervetuloa porukkaan!

Mulla on jo menkkakivut alkaneet, ettei vaan totuus pääse unohtuun. Ärsyttää tääkin kivistys jo viikkoo etukäteen...
 
lyhennetyllä listalla nyt hoidossa olevat ja hoitoa odottavat

alkuperäinen lista löytyy sivulta 83

Sunnuntai 14.2.

Mullu 41/41................3.icsi:n 2.pas......+testattu pp12
Chloe70 39/42..........1.ivf:n 2.pas........5.2. (19.2.)
Sinivatukka 40/37v....3.ivf...................12.2.
pottu70 39/41............3.ivf...................17.2.
Villiheinä37/45..........3.ivf/icsi...............vko 8
Vesiheinä 39/43........2.ivf:n 1.pas.......helmikuu
toivorikas-72 37/46...3.icsi:n 1.pas......helmikuu
meriharakka 36/37....2.ivf....................helmikuu
Liisa34 35/35.............................ensikäynti helmikuussa
karmilla 35/40...................käyntiaika maaliskuun alussa
Iines-74 35/40...........2.ivf....................vko 10
wellamo 38/41.......... 1.ivf:n 3.pas.......huhtikuu
Susanna74 36...........3.ivf....................kevät
Miisamari 36/36.........4.icsi...................kevät
Rosmariini -7435/36.. ivf/icsi................elokuu?
Cris 36v.....................4.icsi...................?
Sitronella 35/41........ 4.ivf....................?
Toivoja.......................2.ivf....................?
Nipsu72 37................ 2.ivf...................?
marigold 35/35..........2.ivf....................?
Marjaana71 37/34.....clomit
Soulmama 36/39........tutkimukset
sela 40/38.................1.ivf keskeytetty

Plussanneet :heart:

Tikru70, tyttö syntyi 22.8.09.......... (3.ivf)
Maaria, poika syntyi 17.12.09........ (5.icsi)
Vaahtokarkki, tyttö syntyi 13.1.10 ..(3.icsi)
sarina13, LA 19.2.10...................... (1.ivf:n 1.pas)
talvikauris....................................... (1.ivf)
tiki-71, LA 24.5.10 (tuplat).............. (3.ivf)
vilhelmiina72 (tuplat)..(1.siirto luovutetuilla, taustalla 6 ivf:ää omilla)
Auringonkukka............................... (3.icsi)
tyhmäblondi73............................... (?1.ivf:n 1.pas)
idaliina, LA 13.7. ............................ (2.icsi)
Möhkö-72...................................... (1.ivf/icsi)
mileena......................................... (luomu)
Wäinö............................................(luomu, inssiä odotellessa)

 
Mullulle ja Väinölle mahtavat onnittelut plussasta!!! Chloe, jännittää sun puolesta. Milloin testaat? Ne Luget on kyllä aika ärsyttäviä lääkkeitä. Mulla ainakin tulee aina kaikki raskausoireet, paitsi palelu ei kait kuulu lugejen aiheuttamiin oireisiin... Meillä muuten kolmas ivf/icsi. Gonal alkoi tänään ja perjantaina on eka ultra. Punktio luultavasti viikolla 8. Meillä ongelma on ollut siinä, et soluja on tullut aika hyvin, mutta suurin osa on ollut raakoja. Siksi nyt Tays ehdotti sitä LH-lisää Pergoveriksen muodossa. Mua jännittää hirveesti, kun saan aina kaikki mahdolliset sivuvaikutukset ja oon allerginenkin. Gonalista ei tuu mitään, mutta Cetrotidee (jarrulääke) ennen otan allergialääkettä, muuten kurkku menee ihan tukkoon. Siinä kun on histamiinia. Se jolla on kokemusta Peroveriksesta niin kertoisitko onko sulle tullut jotain sivuoireita ja miten se sekoittelu on sujunut? Monet on kirjoitelleet, että aine kirvelee kovasti. Hyvää ystävänpäivää teille kaikille ja toivotaan monille niitä kauan odotettuja plussia tänä vuonna.
 

Yhteistyössä