40+ ODOTTAJAT, vol 2

Discovery mulla luultavasti sama juttu siinä sokerirasituksessa, molemmat arvot 1 h ja 2 h olivat saman 12,2..eli ehkäpä sen takia se huono olo oli sitten loppupäivän, ja mulla oli se rasitus silloin raskausen alussa jolloin muutenkin oksentelin..jopa töissä, mä kun olen hoitoalalla niin ne kaikenlaiset ihmiseritteet on koko ajan esillä ;)
Toivotaan että kätesi antaa myöten, mulla ollut samaa vaivaa ja tiedän että ne yöt voi olla kauheita!
Niin ja ne jehovat...mulle tuli eilen mieleen, että jos on oikein masentunut/ahdistunut ihminen, vaikkapa sitten raskausmasennus, niin voi tulla pahojakin seurauksia kun tullaan kotiin paasaamaan maailmanlopusta! Mä sanoin heille erittäin painavasti, etten halua kuulla näin loppuraskaudessa tuollasta tekstiä..mut heille se maailmanloppu on iloinen asia kuulemma; tänne tulee paratiisi ja paha poistuu..mä sanoin tyyliin että sehän kiva, antaa heittää siitä :LOL: kolme vihkosta ne mulle jätti; yksi kertoo siitä maailmanlopusta, toinen siitä miten saisin tupakoinnin lopetettua ja kolmas siitä että mitä ne jehovat on. Onneksi on takka :LOL:

mur-mur mä toivon sydämestäni sulle nyt plussaa ja lähetän täältä isoja peukutuksia :heart:

Pinkille toivon jakaantumista pikapuoliin :)

tete-a-tetellä on selvästi h-hetki lähestymässä ja nyt se pieni siellä antaa mammalle vähän esimerkkiä tulevasta :)

Mulla on hammaslääkäri 12.15, lohkesi sunnuntai-iltana paikasta pala ja nyt on kielessä jo arka paikka..jäi rosoiseksi se reuna tietty ja nyt hankaa koko ajan. Inhottaa mennä sinne tälläsen mahan kanssa makaamaan, mä kun oksennan jo purkasta ja hammasharjastakin, niin on varmaan mielenkiintoista...onneksi ihana (ja söpö..) lääkäri =)

Mulla ei meinaa enää housut riittää, olen kotona käyttänyt jotain college-housuja ja verkkareita vielä, mutta ärsyttää kun tuo mahaosa rullaantuu tuonne alas nyt...koko ajan sellanen olotila että housut tippuu :whistle: mä tykkään kotona olla rennosti, jotenkin vierastan ajatusta vetää noita virallisempia mammahousuja jalkaan siivoukseen :D
 
Ja Siirin vauva kasvaa... painoa ja huimat 680g :) Kaikki ultrassa hyvin, tarkistettiin ne kohdun suonet, lapsen sydän (jota ei rakenneultrassa oikein kunnolla saatu kuvaan) ja istukan paikka. Ultraamassa mukana oli myös kandi, joka ei varmaan aiemmin ollut edes ultralaitetta pidellyt, joten aika kattavan sepustuksen sain sydämen toiminnasta -lääkäri selitti kandille kaiken ihan juurta jaksain. Peppu oli alaspäin ja kädet ja jalat naaman edessä, joten vieläkään ei siis kunnon kuvia. : /
Mutta siis kaikki hyvin, enää ei tarkkailla verenpaineen takia, jollei sitten jotain häikkää tule. Istukka on takana ihan alhaalla, se vielä katsastetaan ainakin yhdessä ultrassa ennen rv:tä 30. Sellainen päivä. Nyt peiton alle kera kuuman mustaherukkamehun, josko vaikka viikonlopuksi paranisi, että pääsisi kunnolla juhlimaan ystävien häitä!

- Siiri S, 24+2
 
Moikka!

Eilen sain lähetteen äitiyspolille ultraan ja ihan oikeasti kohdussa oli sellainen pyörylä!! :heart:
Voi kuinka helpottunut olinkaan!! Itku pääsi kun lääkäri sanoi, että ihan oikeassa paikassa on!
Ja lähtiissä tuli vallan halattua lääkäriä, kun oli niiiiiiiiiin onnellinen olo! :heart:

Ensi viikon pe on uusi ultra ja silloin pitäisi jo alkionkin näkyä, jos kaikki normaalisti.
Noh, kun eilisen onnen tunteesta tässä tasaannuttu, niin arvaatte varmaan, että nyt on alettu sitten pelkäämään ettei tulevassa ultrassa olekkaan mitään. Voi voi minnuu!

Tänän masua juilinut aikaslailla mutta olen tässä yrittänyt ajatella, että ehkä ärtyi kaikista eilisistä kopeloinneista....

Ihanaa päivää kaikille!

Rominas ja rv 4+5
 
Mur murille paljon peukutuksia! :heart:
Rominas Nyt vasta hokasin että sähän olet siirtynyt tänne! Onnea paljon :flower: Tiedän tunteen, että ultran jälkeen ehkä päivän kaks olo on luottavainen ja sit alkaakin jo epäilyttämään. Ihme mieli :ashamed: Ja ne viimeiset päivät ennen seuraavaa ultraa on jo ihan epätoivoisia ja pelottaa kovasti, mutta uskotaan ja toivotaan että kaikki menee nyt hyvin :flower:

Rva Siirille paranemisia toivottelen :snotty: Oot saanut oikein kunnon selostuksen, mä voisin ottaa sellaisen kandin vaikka joka kerta seuraamaan tilannetta ja siinä sivussa kuulla KAIKEN mahdollisen ;)

Hei, onkos teillä mitään keinoja millä mä saan vettä alas kun ei mee vaan vesi kurkusta alas ilman että meinaa yrjö lentää :( Tätä on jatkunut jo kauan aikaa ja oon yrittänyt maustaa sitä vettä sitruunalla, juoda jäisenä vaan ei onnistu. Vähän ajan päästä se tulee väkisinkin ylös. Harmittaa juoda sitten noita kaikkia Spriteja sun muita sokerilitkuja, kun vesi ois kuitenkin se paras janonsammuttaja... Oisko jotain muita veden maustamisvinkkejä, millä sen sais "menevämmäksi"?
 
Voi Rominas, kauheesti tarraa ja hermoja sinulle. On tuo vaan niin raastava vaihe! Ja mur-murille peukutukset myös.

Heh Little Bear... just noin miekii ajattelin. Äitini kertoi, että sillä oli ollut mua synnyttäessäkin (aika tasan tarkkaan 40 v sitten, eli jos Minni päivittää listaa niin iän voisi pyöräyttää seuraavalle kympille) joku kandi seuraamassa/osallistumassa kera kätilöiden ja kaikki oli mennyt erinomaisesti, koska se kandi oli ollut mukana ihan alusta loppuun äitini kanssa (siihen aikaan ei vielä isät/tukihenkilöt olleet mukana) ja kaikki oli kokoajan puhuttu ääneen eikä vaan tehty jotain kertomatta mitä tehdään... Mun tän päivänen ultraaja vaikutti tosi ammattitaitoiselta ja nyt se tosiaan selitti kaikki suonten ja kammioiden virtaukset ja läpät ihan juurta jaksain ja joka vaiheesta otti vielä kuvan sitä kandia varten. Puolet (ainakin) meni minulta(kin) ohi, mutta tulipahan ainakin tarkastettua kunnolla. Ehkä ilman kandia solis vaan todennut, kaikki ok.
Mä en ole kauheasti vettä juonut (en juo normistikaan), mutta se vähän mitä juon niin juon jääkaappikylmää kannusta. Varmaan yritän huijata itseäni kuvittelemaan että se on jotain limpparia tai jotain :ashamed:

- Siiri S, 24+2
 
Viimeksi muokattu:
tete ja siiri hyvä kuulla, että ei ihan vielä ole tuo sokerirasitus edessä.

Siiri ihanaa, että kaikki on hienosti ja hyvä tuuri tuo kandinmukanaolo.

Rominas niin se on kuin LB tuossa jo sanoi heti kohta alkaa ultran jälkeen jännittämään seuraavaa vaihetta. Jaksamista odottamiseen.

Minä kävin sitten tänään ysityisellä ja tuli hyvä mieli, kaikki oli kunnossa esim. supistukset ja kivut eivät ole vaikuttaneet ja tosi hienosti ja tarkasti kertoi tuo lääkäri tilanteen. Tuli taas rauhallinen olo ainakin hetkeksi :)
 
LB vedestä unohdin sanoa, että minulle ainankin annettiin ohjeeksi jouda mehuja ja kivennäisvettä silloin, kun oli kuuma. Vieläkin juon pääasiassa mehuja ( sokerittomia kylmäpuristettuja marjamehuja laimennetuina tai tuoremehua ) tai kivennäisvettä.
 
Oivikki Hyvä, kun sait selvyyden asiaan. Jokaisella on kuitenkin oma kokemuksensa kivuista, ja niiden takana voi olla kasvukivut tai sitten jotain muuta. Raskaus on siitä hassu tila, että vaikka kuka sanoisi mitä, niin aina on huolissaan. Nyt sitten relaat ja nautit niistä kivuistakin - nehän kertoo siitä, että kohtu ja vauva kasvaa (jos nyt kivuista voi varsinaisesti nauttia).

Siiri Yleensä nuo kandit ym. opiskelijat on arkoja ja varovaisia ja on tunne, että itse tietää paremmin kuin he, mutta sulla kävi tuuri. :)

Unna Onko sulla lantiofarkkuja? Mä yllätyin, kun helteiden jälkeen otin omat lantiomalliset käyttöön ja pysyvät päällä vyön kanssa. Hankin kyllä jo keväällä semmosen housujen nappilevennysjutun, mutta saman asian ajais kuminauha. Eli käytän tätä levennintä, vyötä ja päällä isoja paitoja, jotka peittää sen, että housut eivät ole kunnolla kiinni.

Little Bear Tuo vesi voi todellakin etoa. Mä join kaikkia happamia mehuja, kun vesi ei mennyt kertakaikkiaan alas. Kivennäisvedet vois olla ok ja sitten ne sellaset Hyvää päivää- ym. juomat.

Rominas Tiedän tunteen, kun ensin itkee onnesta ja helpotuksesta ja sitten alkaa pelko. Hermoja se vaatii. Luota kuitenkin siihen, että kun kerran on todettu vauvanalun olevan oikeassa paikassa, niin siellä se pysyy. Lähetän sulle paljon luottavaisia ajatuksia.
 
Kiitti juomavinkeistä girls :)
Pitää nyt käydä taas notkumassa tuolla kauppojen juomahyllyjen edessä, täällä on vaan vähän rajoittunut valikoima noita juomia, tai siis tossa meidän lähikaupassa. Isoissa marketeissa on sitten laajempi valikoima ja sieltä saattais löytyä jotain sokerittomia mehujakin.
Muuten mun ykkösjuoma tällä hetkellä (se luultavasti alkaa etomaan piakkoin) on lasten kaakaojuoma 2dl purkista pillillä imettynä :D

Oivikki Kiva kuulla että vauvalla kaikki kunnossa :heart: Nyt taas luottavaisin mielin eteenpäin porskutellaan!
 
Hei, en meinaa millään tottua tähän sivun muuttuneeseen ulkoasuun....
Kiirettä pitää täällä,kun pumppailen käsipumpulla rintamaitoa vauvalle ja yritän imettää välillä.
Hän kyllä imee "tissiä' mutta tuntuu ettei jaksa tarpeeksi, tai saa tarpeeksi ulos, ja on sitten jo puolen tunnin kuluttua nälkäinen ja kun annan pullosta imee pullon nopeasti tyhjäksi.
Huomenna käymme neuvolassa, näkee miten paino on kehittynyt, syntymäpaino siis oli 2660 ja lähtöpaino sairaalasta 2500 gr joten nousua pitäisi jo tulla.
Vauva on kuulkaas niin ihana että olen aivan super hyper rakastunut häneen, onkohan tämä jo vaarallista, saadaanko me ikinä tätä symbioosia purettua???? Kyll kai, onhan mulla nämä murkut kotona ja tiedän että kyllä se ikä tulee kun äidistä otetaan pesäeroa.
Ihanaa katselle miten murkut käy vauvaa silittelemässä ja juttelemassa hänelle, tekee todella hyvää tuon ikäisille pojille että kotona tämmöinen ihana olento jota saa halia ja pussailla ihan ilman estoja, ei tarvi ujostella.
Eilen kävin yläasteen vanhempainillassa ja isoveljet hoiti täällä silllä aikaa 1,5 tuntia: sain yhden tekstarin että tuutko jo pian, kun on vauvalla kova hikka ja kakka vaipassa hajusta päätellen.......
Niin perustetaanko me jatko tälle palstalle, että ne ketkä on vauvan saaneet siirtyy "vauvaosastolle"
40+ vai jatketaanko kirjoittelua täällä raskaana olevien seassa?
Kyllä sekin sopii, koska itse ainakin huomaan ettei ole niin paljon aikaa kirjoitella kun täytyy vauvaa hoitaa, joten tuskin me vauvan saaneet tukimme koko palstaa.
Mitä mieltä olette?
 
Eiks ole kumma vauvatoive10 kun siihen vaaviin rakastuu ihan hulluna. Mä ainakin nautin tästä kotonaolosta vauvan kanssa ihan hirveesti ja olemme jo miehen kanssa suunnitelleet yrittävän uutta....mutta ei vielä, ehkä keväällä sitten voi aloittaa.

Mä voin perustaa sen 40+ pinon vauvaosastolle ja ylläpitää sitä (siellähän kyllä on 35+).

- Minni
 
vauvatoive ihanaa, että teillä sujuu hyvin vauvan syöminen ja isoveljetkin osallistuu hänen hoitoon.

tete juu aina huoli jostain. Nyt istun kuumemittari kainalossa, kun vatsa on kuralla, kurkku karhea ja palelee. Tietysti pelkään, että on listeria tai joku muu kamala infektio, joka aiheuttaa km :|
 
Neuvolalääkärillä käyty ja meillä on niin hätäinen lääkäri et on tosi nopeesti valmis joten kommenttina oli että kaikki kunnossa, mitään ei eritellyt. Uskottava se sitten vaan on! RAuta-arvot oli heti laskenut 120:sta 116:een kun vähän vähensin rautaa eli täytyy jatkaa rautaisella linjalla. Tosiaan syön myös sitä pitkävaikutteista c-vitamiinia raudan imeytymisen parantamiseksi. Ja rautalääkkeet kannattaa ottaa tyhjään vatsaan ja olla syömättä seuraavat kaksi tuntia. Mulla on ummetukseen auttanut tuo obsidan-kuuri joka on löysentänyt sopivasti mahaa.

Oli sitten tytärkin mukana siellä lääkärineuvolassa ja näytin niitä näppylöitä terkalle ja lääkärille. Lääkri ei ollut iloinen että hoidatin tyttöäni samalla kertaa. Totesi kuitenkin että mitään rokkoa tuo ei ole. Loppu jäikin epäselväksi eli en mtiedä mistä johtuu mutta tänäänkin tullut parin sentin (halkaisijaltaan) paukamia eri puolille kehoa. Kuumetta ei enää ole. Terveydenhoitaja sanoi että mahassa näpyt näytti vähän enterorokolta mutta muut paukamat olivat sellaisia joita hän ei ollut koskaan ennen nähnyt. Rokotteesta kuulemma tuskin voi tuollaisia tulla. Nyt ei auta muu kuin odotella jos paukamat häviää itsestään tai muuten täytyy mennä erikoislääkärille. Mulla siis tänään rv 27+0.

Vauvavakuutuspäätös tuli vihdoin iffiltä ja sain kuin sainkin sen lisäselvitysten jälkeen!
 
Kaunis kiitos flikat peukutuksistanne:kiss:..mutta se saamarin täti ryökäle TAAS miut muisti - tietenkin, mites muuten..:ashamed:

No, nenu uutta yritystä kohden vain:)..aika kun rientää..

Mukavan muhkeita oloisia kaikille!!:heart:
 
jääräpää nuo teidän tyttären paukamat kuulostaa vähän samanlaiselta kuin tuon mun nuoremman neitosen...Meidän 13 v. on ollut pienestä pitäen allerginen niin hassulle asialle kuin lämpötilan vaihtelulle. Kun ilma viilenee, nousee ympäri kehoa isoja paukamia ja "kelloja". Muistan joskus pienenä, kun vedin sitä pulkassa lumisateessa, niin tytöllä turposi kasvot niin ettei silmiä nähnyt..samalla lailla oireilee uimassa, sekä järvessä että uimahallissa. Paukamia on ympäri kehoa, meillä alkoi viime syksynä muistaakseni polvista, sieltä levisi pyllyyn ja lopuksi oli joka puolella. Viime talvena oli koulussakin kurjaa kun oli kasvot vähän väliä täynnä isoja, parin sentin paukamia, niihin saatiin kortisonivoide sekä ihan allergialääkkeet. Tosin niitä tabletteja ei voi ottaa koulupäivinä aamusta, kerran otti ja oli lähestulkoon koko päivän koulussa meinannut kuorsata =) nukkui sitten koulusta tullessa neljä tuntia..mutta tuolla tytöllä on tuo ikä hankala, nolottaa kovasti tietysti..
Siis en toki sano, että teillä samaa, mutta ajattelin että jos seuraisit allergian mahdollisuutta, tuossa rokotteessakin voi olla aineita josta tällänen urtikaria voi tulla.. Urtikaria ja angioödeema – TherapiaFennica

mur-mur :hug:
 
jääris hvyä, kun kaikki oli kunnossa. Olipa ikävää, kun ei olisi halunnut tyttöä samalla katsoa, kun kuitenkin juuri on hänellä ollut rokotus. Olisko pitänyt erillinne aika tilata:O

Mur-Mur harmitus tädistä. Kiitos taudin karkoittamisesta, minä täällä sitä yrtiän pitää loitolla lepäämällä ja juomalla paljon. Kuumetta ei ole, mutta ei minulle sitä yleensäkkään tule.
 
neuvolassa käyty. Kesti vain nopeat 15 min. Neuvolantäti sanoi, että käsituntumalla olisi normikokoinen vauva. Hemppa oli pudonnut 116-->110, koska sijainen kehotti aiemmin vähentämään kaksi rautapilleriä yhdeksi. Taidan alkaa ottamaan ihan omatoimisesti sen kaksi. Synnytyshän voi viedä hempan vielä alemmaksi eikä tuossa ole juuri varaa.

Kysyin terkalta kuinka kokematon heidän neuvolalääkärinsä oikein on, kun ei osannut mitata kohdun korkeutta ja sydänäänien kuuntelukin vei aikaa eikä meinannut niitä saada kuuluviin ja muutenkin oli niin kokemattoman oloinen. Terkka sanoi, että on heillä nyt ekaa kertaa. Diplomaattinen vastaus. Lisäsi vielä, että onneksi pääsen äitipolille. Niin, onneksi! Eli maanantaita odotellen.

Olen muuten touhunnut kuin elohopea kotihommia pari päivää. On sellainen olo, että pitää saada kaikki tehtyä ennen hoohetkeä. :)
 
Huomenta-päivää!

Sivu tökki tossa aiemmin...nyt tänne ainakin pääsin mut saa nähdä katoaako kirjoitus taas bittiavaruuteen :mad:

Tete...mulla kans kauhee kodin puunaus ja touhuuminen ollu käynnissä jo jonkun aikaa. Oon tehny viime viikot käsitöitä, kaikki mahdollinen on kohta pesty ja mies on onnesta soikeena kun leivon vähän väliä jotain. Selvispä sit sekin et mistä miehetkin ne raskauskilonsa saa :D

Nojoo...jollain nää päivät täytyy täyttää kun ei oikein kunnon lenkillekään kykene ja yöt nukun huonosti. Täytyy yrittää keksiä touhua niin et pysyy hereillä suurimman osan päivää.

Mutta tänne ei sit ihmeempiä...ootellaan. Neiti ei kyllä vielä vihjettäkään anna et haluis muuttaa pois yksiöstään...

Pinkkis 39+4
 

Yhteistyössä