Aivanko tosiaan, syötte niitä valmisruokia?!

  • Viestiketjun aloittaja I as I
  • Ensimmäinen viesti
ohis
Alkuperäinen kirjoittaja mamizuukkeli:
no ei se nyt ole suurimpia kohokohtiani, mutta jotkut eivät osaa tehda edes sitä. B) enkä mä pahalla mutta ihmetyttää.
Jollei se ole sun suurimpia kohokohtia, niin vielä enemmän ihmetyttää, miksi sulle on tärkeää painottaa että sinä osaat sen tehdä ja jotkut ei? Tai miksi sinua ihmetyttää että toiset osaa ja toiset ei? Mua ei ole koskaan ihmetyttänyt miksi toiset osaa piirtää ja toiset laulaa, jne.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja I as I:
Niin siis nuo pakastepizzat ja ranskikset sekä ihan sitten nuo vakuumipakatut muusit lisukkeilla? Että mikroon vain ja sillee?
Ihan lapsillennekin syötätte??
Ei koskaan syödä. Noin kolmesti vuodessa syödään pizzeriassa pizzaa tai hampurilaispaikassa jotain. Ranskiksia ei osteta koskaan, muusit tehdään itse, samoin pizzat.
 
Tottakai. Viimeksi perjantaina (Saarioisten valmispitsoja :whistle: ja olipa hyvää ).

Minun isoäitini on sanonut, että mitään muuta hän ei inhoa kuin ruoan valmistusta. Ja se on ihan ymmärrettävää. Hän on syntynyt 30- luvun alussa ja tehnyt ruokaa 3 lapselle ja yhdelle miehelle ja joutunut vääntämään ne alusta asti itse. Siihen päälle veden haut ulkoa, veden lämmitys puuhellalla, käsintiskaus ja kaikki se väh. 4 päivässä. :/

Joten eläköön nykyaika ja valmisruoat, lämmin juokseva vesi ja tiskikoneet. :D
 
Kyllä aivan tänäänkin ostin itselleni tonnikalapastan kaupasta.Aion syödä sen huomenna töissä.
Kaikkea muuta paitsi valmispizzoja meillä syötetään ihan surutta lapsillekin ja jopa tykkäävät.Mieluummin se kuin antaa olla ilman ;)
 
elli
Viiden vuoden päästä me kaikki syömme noita, koska teollisesti valmistetaan perhekoon aterioita. Mistä tiedän?

1)No 20 vuotta sitten oli ääretön häpeä tarjota vieraille kaupasta ostettua pullaa tai keksiä. Kaikki piti leipoa itse.
2)10 vuotta sitten kauppoihin tul inuita eineksiä. Joka sortin muuseja lisukkeineen ja ihmiset kauhisteli. Nyt ne ovat jo ihan ok ruokaa meille kiireisille suomalaisille.

3)Nykyään harva leipoo enää pullaa.
4) 10 vuotta sitten kaupoista ei löytynyt valmiiksi raastettua juustoa. Ei ollut pakastepulliakaan.
5) tätä menoa 10 vuoden päästä kaupasta ei löydy sellaisia tarvikkeita, joista valmistetaan itse ruoka.

Että alahan ap sinäkin vaan kantamaan kotiin niitä alumiinivuokia täynnä maksalaatikkoa, muuseja ym...Olet ajasta jäljessä.

Kyllä jonkun verran syödään. Oollannin pakasteperunamuusia, pinaattilettuja, kalapuikkoja, ja nakkeja syödään meillä.

Ja paljon parjattuja pussikeittojakin.
Mutta jos kun tuleeiillalla kotiin kolmen väsyneen ja nälkäisen lapsen kanssa, ja itsekin on vähintääkin väsynyt, on sitä ruokaa oltava välillä hyvin nopeasti tarjolla. Ja aina ei ole ennalta valmistettua itsetehtyä odottamassa.
 
Ugh, olen puhunut
Maksalaatikkoa, lihapullia, kalapuikkoja ja ranskalaisia syödään eniten.

Ja pari kommenttia aiempiin. Joku yritti selittää, että liian suurina annoksina mikä tahansa on myrkkyä, se ei vissiin oikeen auennut. Vesikin on myrkkyä, jos sitä juo liikaa. Sellaista ei olekaan kuin absoluuttinen myrkky, kaikki on suhteellista. Valmisruokia kuten mitä tahansa, voi syösä sopivassa määrin. Mikä taas on se sopiva määrä, sitä ei tiedä kukaan. Eikä tiedä mistään muustakaan aineesta ennen kuin kaikkien tautiemme syyt on selvitetty. Elämme tämän hetkisen tiedon pohjalta kaikissa asioissa.

Niin ja sitä en ymmärrä miksi NAISTEN pitää osata tehdä ruokaa, miksei miesten, siis kaikkien ihmisten???
 
vieras
hyvä, että on vaihtoehtoja tarjolla, joskus sitä on tyytyväinen että edes jotain ruokaa on itselle ja lapsille. Useimmiten on kivampi tehdä itse, mutta joskus ei vaan jaksa. Ei sen ole niin väliä.
 
äiti neljälle
Itse teen ruuat tuoreista raaka-aineista ja vieläpä luomuna jos mahdollista.
Ristiriitaa aiheuttaa usein meilla se, kun mieheni lapsuudessa tottunut syömään kaiken maailman valmisruokia ja sortuu ostamaan niitä vieläkin meille. Tosin nykään harvoin, ja silloinkin perheenä todetaan, että voidaan kyllä elää ilman E-kirjaimia ja makukin on aivan hirveä ja lapset usein sanovat ettei enää isä ostaisi tuollaista pahaa moskaa--
 
ohis
Alkuperäinen kirjoittaja äiti neljälle:
Ristiriitaa aiheuttaa usein meilla se, kun mieheni lapsuudessa tottunut syömään kaiken maailman valmisruokia ja sortuu ostamaan niitä vieläkin meille.

Minkä ikäinen miehesi on? Mä olen 30v eikä mun lapsuudessa ollut mitään valmisruokia tai eineksiä...

Ja mä en oikein ymmärrä tuollaista ruokanatsismiakaan. Miksi juuri sinun valitsemat ruoat on hyväksyttäviä ja miehen ei?
 
ruokaa
ja mitä jengi syö esim. viikonloppuna, tyyliin nyt itsenäisyyspäivänä, eli oli makkarakastiketta, hernekeittoa, pitserian pitsaa jne. Se aina sanoo, että onneksi meillä syödään arkena tyyliin tuota ja viikonloppuna ja juhlapyhinä parempaa, eihän sitä muuten erota arkea pyhästä.

Mun tuttavista ja kavereista 90% on niitä jotka ei tee mitään ruokaa, ei osaa eikä kiinnosta. Esim. viikonlopuksi ostetaan 4x saarioisten maksalaatikko.. kyllä on säälittävää touhua. Ja jep, kyllä muuten ovat aina kipeinä myös. Minusta ruoanlaittotaito on oikeasti tärkeä ja hieno taito!

T. 35v äiti
 
Alkuperäinen kirjoittaja oovee:
Heh. Tää on taas näitä juttuja. Pakko kysyä, että jos teillä ei kukaan koskaan syö valmisruokia, niin miten voit olla niin tietoinen siitä, miltä kaikki valmisruoat maistuu? Ja jos nämä mielipiteesi perustuvat 10 vuoden takaisiin opiskeluajan kokeiluihin, niin kannattaa päivittää vähän itseään ja kokeilla uudelleen. Lämpimästi voin suositella esim. Vian thai-kanacurry -ateriaa. Huonompia annoksia olen saanut monesta "thaimaalaisesta" ravintolasta...
Sen takia tiedän, kun oma äiti ei osaa laittaa ruokaa ja aina välillä joudutaan sen luona vierailulla syömään eineksiä, kun ei kehtaa kieltäytyäkään.

:saint:
 
ov
Alkuperäinen kirjoittaja Jellicat:

Eli te siis syötte eineksiä. Koko poppoo.
 
Neljän lapsen äiti
Alkuperäinen kirjoittaja *:
Mä en syö, yöks! Ostan laadukasta kalaa, pistän ne tehosekoittimeen, muotoilen puikkoja ja uitan ne korppujauhossa ja munassa. Sitten kaveriksi viipaloin perunoita, joista teen ranskiksia. Pieni nälkä töitten jälkeen vain parantaa ruokahalua, kun lapset joutuvat odottamaan mun puikkojani.

Pitsoja tietenkin leivon aina itse. Koskaan ei roiskeläppiä syödä, never ikinä! Ihan tosiko te ihmiset voitte syödä valmisruokia. Mä leivon leivätkin itse. Eka oon 8 tuntia töissä ja sitten kun tulen kotiin vaivaan taikinaa. Aamulla olen herännyt tekemään leipätaikinan odottamaan jo klo 5.00. Eikö muut tee näin???? Vähän ootte laiskoja.
Heh, just näin! Joo, siis asiaan... Kyllä meillä valmisruokia syödään siinä kuin muutakin ruokaa. Ja ihan hyvällä omallatunnolla. : )
 
Neljän lapsen äiti
Alkuperäinen kirjoittaja ruokaa:
ja mitä jengi syö esim. viikonloppuna, tyyliin nyt itsenäisyyspäivänä, eli oli makkarakastiketta, hernekeittoa, pitserian pitsaa jne. Se aina sanoo, että onneksi meillä syödään arkena tyyliin tuota ja viikonloppuna ja juhlapyhinä parempaa, eihän sitä muuten erota arkea pyhästä.

Mun tuttavista ja kavereista 90% on niitä jotka ei tee mitään ruokaa, ei osaa eikä kiinnosta. Esim. viikonlopuksi ostetaan 4x saarioisten maksalaatikko.. kyllä on säälittävää touhua. Ja jep, kyllä muuten ovat aina kipeinä myös. Minusta ruoanlaittotaito on oikeasti tärkeä ja hieno taito!

T. 35v äiti
Juu, tuleehan tuota ruokaa laitettua, kiireessä ja vähemmän nautiskellen kitisevät lapset jaloissa pyörien. Sen mä itsestäni tiedän kuitenkin, että ruoanlaittoa tulen vielä harrastamaan intohimolla, gastronomi kun olen. Mutta se tosiaan tapahtuu sitten, kun noi lapset on jo kasvaneet isoiksi...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ov:
Alkuperäinen kirjoittaja Jellicat:
Alkuperäinen kirjoittaja oovee:
Heh. Tää on taas näitä juttuja. Pakko kysyä, että jos teillä ei kukaan koskaan syö valmisruokia, niin miten voit olla niin tietoinen siitä, miltä kaikki valmisruoat maistuu? Ja jos nämä mielipiteesi perustuvat 10 vuoden takaisiin opiskeluajan kokeiluihin, niin kannattaa päivittää vähän itseään ja kokeilla uudelleen. Lämpimästi voin suositella esim. Vian thai-kanacurry -ateriaa. Huonompia annoksia olen saanut monesta "thaimaalaisesta" ravintolasta...
Sen takia tiedän, kun oma äiti ei osaa laittaa ruokaa ja aina välillä joudutaan sen luona vierailulla syömään eineksiä, kun ei kehtaa kieltäytyäkään.

:saint:
Eli te siis syötte eineksiä. Koko poppoo.
Onpas sulle kovin tärkeätä selvittää meidän ruokailutottumuksia.
Joo, me syödään eineksiä kohteliaisuuden vuoksi vieraisilla. Lapset ei syö silloinkaan koska eivät tykkää ja en aio pakottaa (vanhin lapsi 2v11kk).
Emme syö ikinä eineksiä kotona, koska osaan ja viitsin laittaa (hyvää) ruokaa. Oletko tyytyväinen?
 
Yhteistyössä