Alhainen anti-Muller hormoni ja ivf

Kesäheinä :hug: Olen niin pahoillani sun puolesta. Rankkaa on. Keskenmenoon liittyy kaikki tunteet, siinä käy koko tunteiden kirjon läpi. Siitä toipuu hiljalleen, vaikka haavat jää loppuelämäksi ja tottakai jääkin, menetys on niin suuri. Siitä akupunktio paikasta, oon käynyt Akupisteessä Helsingissä.
Cityprinsessa sulla jännät paikat, mutta luulisi ettei kaavinnan jälkeen enää tuollaisia hcg arvoja vaan ois oikeasti lottovoitto =)
Äiti seiskanelonen kaiken järjen mukaan ovis ei voi olla viikon välein. Kun ovulaatio tapahtuu siihen follikkelin tilalle tulee keltarauhanen, joka estää uusien / toisten munasolujen kehittymisen ja irtoamisen. Ja jos taas raskaus olisi alkanut niin alkuvaiheessa raskauden ylläpidon, kunnes istukka alkaa toimia. Silloin kun munasoluja irtoaa useampi luonnollisessa kierrossa, ne. Irtoavat suunnilleen yhtä aikaa.
Hiskias mitä sulle kuuluu?
Risukasa :hug: älä syytä itseäsi ettet mennyt ultraan kun oireet loppuivat rv 8+ 6, ei kaikilla alkuraskauden oireet kestä rv12 asti! Ja jokainen raskaus voi olla tosi erilainen, oireeton vaikka toinen raskaus ois ollu todella voimaks oireinen. Ja vuotoja tulee aika yleisesti alkuraskaudessa. Mulla ollut alkuraskauden vuotoa kuopuksesta rv 9- 11. Niukkaa sellaista kylläkin. Kaksosista mulla oli hematooma joka vuoti niin paljon, että lähenteli välillä menkkavuodon määrää ja pelästytti kunnolla. Vuotoa oli rv 11-17.

Jaksamista ja voimia sekä onnellisempia aikoja meille kaikille toivoen :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Kesäheinä :hug:, niin toi sinun kirjoituksesi oman viime kesän mieleen. Surutyöhön ilmeisesti kuuluu etsiä järkeen käypää syytä, että mikä kkm:n aiheutti. Itseäni ainakin olisi auttanut, kun vain olisi löytynyt joku syy. Lääkäri ihmetteli polilla, että miten kkm oli jo nyt löytynyt (9+4), kun yleensä ne löytyvät juurikin nt-ultrassa. Mulla kävi tuuri, kun meillä on neuvolalääkärillä ultra ja joka käynnillä ultrataan, joten ”jäin kiinni” ekalla kerralla. Ja totta varmaan tuo, ettei niitä isoissa sairaaloissa kiinnosta, kun niiden mielestä keskenmenoja tulee ja menee. Eivät osaa asettua meidän lapsettomien maailmaan, kun ensin työn ja tuskan takana on ollut saada raskaus alkamaan ja sitten kun sitä ei enää olekaan, niin tarvittaisiin paljon enemmän sympatiaa. Meillä naistentautien poli on samassa yhteydessä lapsettomuusklinikan kanssa, joten olin siellä jo niin tuttu naama kaikille, että sain mielestäni tarvittavan määrän tukea ja huomiota. Sitten vielä kun tyhjennyskin epäonnistui, niin siihen ei enää auttanut kun musta huumori, että siitä kaikesta selvittiin hengissä.

Cityprinsessa, taitaa olla sitä itteään :heart:

risukasa, pidän sulle peukkuja, että pian olisi jo sun vuoro :attn:

Äiti seiskanelonen, ei mulla ennen olekaan ollut limiksen kanssa ongelmia, paitsi nyt joulukuun hoidossa, jossa se ekaa kertaa teki tenän. Se olikin ensimmäinen hoito, kun en ollut syönyt e-vitamiinia koska ajattelin limiksen aina kasvaneen niin paksuksi stimulaatiohormoneilla. Noh, toisin kävi. Tästä oppineena on tankattava entistä enemmän :p

Pötkylää odotellen, kiitos kysymästä, tässähän tämä menee. Sain diagnoosiksi mykoplasma, joten siihen tyssäsi tähän kiertoon aiottu pas. Seuraavaa kiertoa odotellessa. Sopii vaan toivoa, että tämä loputon flunssailu loppuisi nyt tähän.

Aivan mahtavia päiviä ollut, kun aurinko paistaa! Voimia meille, toivotaan kevätauringon keräävän plussia!
 
Voi risukasa, ihan just samoja ajatuksia on pyörinyt päässä täälläkin. Ja tietämättömyys, se rassaa, vaikka teidänkin, ettei kaikelle vain löydy selitystä. Tuo kunnallinen neuvolasysteemi tuntuu meikäläisittäin (erityisesti tässä tilanteessa) todella tehottomalta ja älyttömältä. Meillä oli eka neuvola viikolla 10+, jolloin sikiö oli ollut kuolleena mun sisällä jo kolme viikkoa. Kerroin oireettomuudestani, mutta kätilö (sairaanhoitaja?) ei ottanut siihen kantaa, koska kaikilla oireita ei ole. Niitä alkuraskauden vuotojakaan mulla ei toisen varhaisultran jälkeen enää ollut, mutta ne eivät mun kohdalla vissiin sitten tienneet hyvää. Siinä me sitten neuvolantädin kanssa ihan pokkana buukkailtiin neuvola-aikoja ja käytiin läpi perhevalmennusaikatauluja sun muuta, vaikka mitään raskautta ei enää edes ollut. Seuraavana päivänä mä kävin verikokeessa, jonka tuloksista raskauden keskeytyminen olisi todennäköisesti näkynyt, jos joku olisi katsonut, mutta eipä katsonut tarpelliseksi katsoa. Ei niitä olisi varmaan kukaan katsonut ikinä, ellen olisi eilen soitellut tulosten perään. ÄLYTÖNTÄ! Myös mä aion myös seuraavassa raskaudessa rampata ultrassa harva se viikko. En halua joutua tällaiseen tilanteeseen enää. Ja kyllä ne blastot vielä kiinnittyy, sekä sulla risukasa että mulla!

Mä vaan toivon sydämeni pohjasta, että tää keskenmeno hoituis nyt kerralla loppuun, enkä joutuisi minkään jälkitilojen valtaan.

Kiitos lohdutuksesta Pötkylä, joka ikinen positiivinen viba tulee nyt tarpeeseen. Jotenkin lohduttavaa (vaikka en missään nimessä toivoisi, että kukaan joutuisi käymään näitä asioita läpi!), että meitä on monta tässä samassa veneessä. Vastoinkäymisiä tulee ja niistä selvitään ja elämässä pääsee eteenpäin. Ja kyllä se onni meillekin vielä kolkuttelee.

Hiskias, niinpä, syytä minäkin kaipailisin. Ja ehdottomasti ultrausta joka neuvolakäynnillä! Olisi tämänkin karmeus voinut selvitä jo muutamaa viikkoa aiemmin.

Mäkin haluaisin ajatella yhtä kliinisesti kuin “ammattilaiset”, että keskenmenoja nyt tulee ja menee, mutta kun tulevaisuus pelottaa. Mitä jos en tule enää raskaaksi? Mitä jos hoidot joudutaan jossain vaiheessa lopettamaan tuloksettomina enkä saa omaa vauvaa syliin ikinä? Ja siinä vaiheessa rahatkin on tietysti loppu. Miten elämä sitten jatkuu? Tai mitä jos tulee uusi tärppi, joka sekin päätyy keskenmenoon?

No, tässä vaiheessa olen kyllä vielä positiivinen, että kyllä tämä meillä vielä iloksi muuttuu. Olen “vasta” 36 (melkein 37…), joten hoitoja on aikaa jatkaa vielä useampikin kierros. Ja tämä viimeisin IVF oli aika lupaava: 6 solua, joista 4 alkiota, joista jopa kolme viisipäiväistä pakkasessa. Klinikalla, jonka pakastustekniikan pitäisi olla maan parasta. Dextralla PASsien onnistumisprossa on muistaakseni jotain 60–70 luokkaa (tuoresiirroissa huomattavasi matalampi).

Cityprinsessa, mikäs siellä tilanne?

Tänään herätessä keskenmeno ei ollut ensimmäinen mieleen tullut ajatus, joten alkaisiko elämä jo voittaa. Auringonpaiste tekee ainakin mielelle todella hyvää, joten taidan vetää ulkoilukamppeet niskaan ja lähteä heittämään pienen lenkin ennen töihin paneutumista. Aurinkoista, iloista ja reipasta päivää ja viikon jatkoa kaikille! Kyllä me vielä onnistutaan!
 
Mun mielestä myös tuntu jotenkin vähättelevältä ja liiankin huolettomalta se neuvolan asenne, vaikka kai se yritti vaan rauhotella etten ois ressannu niin hirveesti.. mistäs sekään ois voinu tietää että se mun paniikki oli valitettavasti ihan aiheellista. Kyllä ne pahat aavistukset tavallaan kokoajan voimistu sen oireiden vähenemisen jälkeen mutta yrittihän sitä viimeseen saakka toivoo ja vakuutella itellekin että todennäkösemmin kaikki on ihan hyvin ja oireet voi vaihdella paljonkin eri raskauksissa, pieni vuotokin on tosi tavallista, yleensä ihan vaaratonta jne. Eikä sitä kai ihan oikeesti uskonukaan että just itelle on käyny paskin mahdollinen, ennenkun se murheellinen totuus aukes ultran ruudulle.. Mutta kuitenkin kokoajan hämäs aina vaan enemmän kun ei kohtu alkanu tuntuun mitenkään mahaa painelemalla eikä niitä sydänääniä ruvennu tietenkään kuuluun.. siitäkin yritti ajatella että ehkä istukka on edessä, sikiö jossain kohdun takaosassa, kääntyny sellaseen asentoon ettei siks kuulu ym., mikä ois ollu parempi selitys ja neuvolassa arveltiin että kohtu vois olla taaksepäin kallistunu (no eipä oo kukaan sellasta koskaan todennu) tai jotenkin "litissä" ettei siks tunnu eikä kuulu..joo joo. Vaikka noistakin tiesi että kyllähän sen varsinkin hoikalla pitäs kuulua jo aikalailla siinä rv8-9 ja viimestään 10+, kun monilla muillakin on kuulunu, oli mitä asentoja tahansa. Ja eipä oo koskaan vähintäkään punerrusta vuodossa tullu elävien alkioiden kans....että kyl sen omalla kohdalla tästä lähin ainakin tietäs ettei kaikki oo todellakaan hyvin jos sellasta näkyy, ja luotan jatkossa entistä enemmän vaan omiin aavistuksiin. Mulla oli eka aika neuvolassa just joskus sillä viikolla 8+ millon ne kuoli. Jatkossa aattelin etten ota sinne mitään aikoja ennenkun ois selvinny niistä alun ultrista sen 1. kolmanneksen. Niitä on vaan niin paskamaista joutua sitten peruun...viimekskään en ois vielä halunnu varata niitä mutta se täti vaan rupes heti laittaan niitä jo valmiiks, kun jouduin käymään pyytään kilpirauhasverikoelähetteen sieltä heti plussan jälkeen. Jos vielä joskus sama tilanne, aion kieltää laittamasta mitään aikoja varhasilla viikoilla.

No mut ehkä tää tästä, meillä jokaisella vielä iloks muuttuu ja nää ajat ois joskus pelkkä haalistuva katkeransuloinen muisto vaan jossain kaukana menneessä... Kiitos kaikille Pötkylä, Hiskias, Kesäheinä :heart: ja onnea tulevaan!
 
Viimeksi muokattu:
Todella kovan flunssan kourista pikainen päivitys: kyllä, olen raskaana! Viimeksi ICSIn ja keskenmenon jälkeen lupasin itselleni, etten seuraavalla (hoito)kerralla käy ravaamassa hcg-mittauksissa ENKÄ mene ultraan, kuin vasta joskus viikolla 12, mutta nyt luettuani teidänkin todella kurjia kokemuksianne olen tullut siihen tulokseen, että kyllä se on parempi itse tietää mitä varhemmin, kuin olla tietämättä (että mahdollinen keskenmeno esim.) Joten... kävin privaatissa ultrassa :) ja siellä näkyi normaalinmuotoinen sikiöpussi ja ruskuaispussi. Ei ole siis kohdunulkoinen eikä ilmeisesti tuulimunakaan. Ehkä viikon kuluttua voi näkyä sydänäänet. Ja vielä lohdutukseksi monelle muulle, AMH siis 0.5 ja luokiteltu toivottomaksi tapauksesi jo ja luomuna lähti tämä raskaus liikkeelle heti kaavinnan jälkeen. Nyt en uskalla uskoa, että kaikki menisi hyvin, mutta uskallan jo vähän toivoa kuitenkin. Päivä kerrallaan. Tai ehkä kuitenkin viikko kerrallaan. Ja juu, viimeksi lupasin myös itselleni, etten testailisi sitä raskaustestiä kuin vasta 2 viikkoa vuodon jälkeen, mutta kyllähän siihen taas upposi omaisuus, kun piti alkaa testailemaan jo 9 päivää ovulaation jälkeen :) :) Haamuja tuli heti :) Ja meinaan kyllä käydä ultrissa vaikka joka viikko, jos siltä tuntuu (ja talous kestää), niin suuri on keskenmenon pelko.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Nerdee
Cityprinsessa, onnea kovasti :flower: ja toivotaan hyvälaatuista (ja pitkää) raskautta nyt!

Mites muilla menee? Itse aloitin taas omatoimiset menopur pistokset (kp8 ja yksi paketti oli vielä jääkaapissa). Ainakin ne näytti viime kierrossa parantavan keltarauhasta kun ei tiputtelua esiintynyt ennen kp28.

Ai niin, ekaa kertaa pistoksissa kävi niin, että sinne ruiskuun (aineen sekaan) purskahti verta kun olin saanut iskettyä sen nahkaan. Onks kellään muulla käynyt niin? Oli aika ilkeen näköstä, mutta ei se nyt miltään pahalta tuntunut....
 
Viimeksi muokattu:
Hurjasti onnea, Cityprinsessa! Ihan mieletöntä, että näillä surkeilla amh-lukemillakin voi tapahtua luomuihme! Nyt sormet ja varpaat ristiin, että kaikki menis loppuun asti hyvin! En mä tiedä tarviiko siellä ultrassa sykkeen havaitsemisen jälkeen ihan jatkuvasti ravata, jos olot muuten viittaa raskauteen eikä mitään ylimääräistä vaivaa (kuten tiputtelua) ole, mutta mulla raskausoireiden vähyys/väheneminen oli kyllä selvästi huono merkki, ja seuraavalla kerralla kuulostelen omia olojani ja luotan enemmän niihin.

Äiti seiskanelonen, mitä hyvää noi stimulaatiolääkkeet luomuyrityskierrossa tekee? Kasvaako/kypsyykö muniksia enemmän? Lähteekö ne kaikki ovulaatiossa liikkeelle? Paraneeko hedelmöittymis-/kiinnittymismahdollisuudet? Mäkin just tajusin, että mulla on jääkaapissa ylimääräinen Menopur-paketti, ehkä sitä voi säästellä jotain tulevaisuuden tarvetta varten. Tosin mulla Menopur ei saanut aikaiseksi juuri mitään, siinä missä Pergoveriksella kasvoi viime IVF:ssä ennätysmäärä soluja.

Onko muilla hoitoja käynnissä?

Mä tein eilen (alle pari viikkoa tyhjennyksestä) raskaustestin ja haamuahan se edelleen näytti. Varsinaisella testiajalla ihan hailakkaa haamua, mutta pian testiajan jälkeen aika vahvaakin viivaa. Perse. Uskalsin jo toivoa ihan puhdasta negaa, kun vuotokin on jo loppunut/loppumaan päin, mutta kai siellä jotain hormoneja vielä jyllää. Toisaalta naikkari ohjeisti tekemään testin vasta kuukauden päästä tyhjennyksestä, että ehkä mä taas hätäilen.

Soittelin eilen klinikalle ja kyselin muun asian yhteydessä siitä kromosomiseulan hCG-arvosta. Kätilön mielestä kyseessä on sama arvo kuin raskaustestissä, eli mulla olis viikolla 10+, kolme viikkoa raskauden (ja keskenmenon) keskeytymisestä, ollut hCG enää vaivaiset 73. Eli tosiaan raskauden keskeytymisen olis nähnyt verikokeen tulosta vilkaisemalla, mutta sen sijaan kukaan ei vilkaissut, vaan mä vietin auvoisissa raskausoloissa vielä kaksi viikkoa. Ai että mua risoo.

Koskahan sitä kannattais tehdä seuraava raskaustesti? Ja käydä ultrassa tsekkaamassa tilanne? En halua mennä liian aikaisin, ettei vain mene rahan tuhlaamiseksi, mutta en myöskään haluaisi turhaan pitkittää asiaa, jos sieltä ei vaikka olisikaan kaikki tyhjentynyt. Mitähän toi testihaamu oikein mahtaa tarkoittaa? Että siellä vähäiset hormonit sahaa eestaas vai että sinne on ehkä jäänyt jotain, mikä pitää hormonit koholla?

Parin viikon päästä on tiedossa pieni reissu, jonka jälkeen vois sitten alkaa suunnitella sitä PASia. Jos kaikki on värkkien osalta kunnossa, siis.

Olen vähän seuraillut taustalta tuota IVF-ketjua ja yli 35-vuotiaiden ketjua, mutta en oikein tunne omakseni muita kuin tämän, joka on kyllä melko hiljainen. Ehkä hyvä niin, ettei tule roikuttua täällä ihan jatkuvasti :p.
 
Pitäsköhän munkin vielä vaivata niitä ja udella jostain sitä seulan arvoo jos mullakin ois nähny jo siitä km:n ja paljonko oli.. ainakin myöhemmin otan taatusti tän esille, jos vielä joskus vastaavaan tulee aihetta. Vaikka mitäpä sillä nyt enää on väliä. Mutta vois antaa ainakin palautetta tiedon pimityksestä, tai ainakin välinpitämättömyydestä jos ei muuta.

Mulla tais näyttää testit (rfsu ja pc) negaa tai jotain tositosi hailua 3 viikkoo tyhjennyksestä, ja 4 viikon jälkeen selkeesti negaa. Tein noita viikon välein. No sehän ei mun tapauksessa tarkottanu kuitenkaan etteikö siellä ois vieläkin ollu materiaalia.. kävin tarkistusultrassa ekojen tyhjennyksen jälkeisten kuukautisten jälkeen, kun aattelin että sillon viimestään pitäs kaikkien jämien olla poistunu, mitkä itsestään on tulossa.

Ainiin ja tietysti onnittelut Cityprinsessalle! Aina joskus niitä ihmeitä joillekin tapahtuu.... =)
 
Viimeksi muokattu:
Cityprinsessa Onnea :flower: ihana luomuihme, toivottavasti kaikki sujuu nyt hyvin!
Äiti seiskanelonen toivottavasti menopur kasvattaa useamman follikkelin ja ois hyvänlaatuisia munasoluja ja tulis teillekin luomuihme :saint:
Hiskias :hug: ei voi olla mahdollista, niin syvältä. Toivottavasti nyt vihdoin tuut kuntoon ja kaikki natsaa hoidon suhteen. Mielenkiinnosta muuten kyselen miten teidän klinikalla pas hoitojen kanssa siirrot ?mä nimittäin alustavasti jo kyselin lääkäriltä pas hoidosta ja se sanoi että parhaimmat tulokset on luonnolliseen kiertoon totetutetulla hoidolla, mutta siinä se ongelma, että viikonloppu voi estää siirron. Sanoi, että femar lääkkeellä voi vähän säätää luonnollisen kierron hoitoa, joka helpottaa oviksen ajoitusta. Mikä poliitiikka teidän klinikalla on,jos luonnollinen pas ?
Kesäheinä toivottavasti nyt parin viikon aikana hcg laskee ja pääsette suunnittelemaan pas:ia.

(.) täällä kp 5 ja ens viikolla perjantaina hoidon suunnittelu. Jos menkat alkaa normaalisti,niin näyttäisi siltä, että hoito ehditään tehdä hyvin. Eka punktio olis ennen pääsiäistä ja toka sitten pääsiäisen jälkeen. Ja sitten tosiaan alkiot pakkaseen ja siirto ois joko toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa. Täytyy touhuta mahdollisimman paljon ettei ajattele liikaa, onneks on yhdet juhlatkin järjestettävänä. :popcorn:
 
Viimeksi muokattu:
Kesäheinä, vai sellaista se kätilö sanoi, että olisi sama arvo :|. Mä tein testin 2 vkoa ensimmäisestä tyhjennyksestä + kaavinnasta (kun jälkivuoto jatkui yhä) ja olin täysin varma, että negaa näyttää. Ja paskat se mikään nega ollut, haamu se oli ja kyllä vitutti (eniten se, että ensin raskaus ei ala ja sitten sitä ei saada edes päättymään, vaikkei mitään raskautta olekaan). Seuraavana päivänä alkoi se mahtivuoto joka johti toiseen kaavintaan. Hcg oli silloin vielä jotain 80 ja sitä piti yllä se 2,5 cm palanen istukkaa. Sen jälkeen en enää testaillut, kun lääkäri sanoi ettei tarvitse. Toisesta kaavinnasta 2 vkon päästä alkoi menkat. Mä olen muuten kirjoitellut sinne toiseenkin ketjuun, mutten nyt viime aikoina. Nythän siellä on se suljettu kerhokin olemassa, johon voisi liittyä.

Pötkylää odotellen, meillä on tehty vain lääkkeellisiä paseja sen jälkeen kun 2 luonnolliseen kiertoon yritettyä meni hutiin. Ja varmaan sen joulukuisen limakalvoepisodin jälkeen ei muuta enää kokeillakaan kun sitä, että zumeilla saataisiin se kasvatettua sopiviin mittoihin. Femareista/Letrozoleista varmaan olisi apua limakalvon kasvattamisessa ja jos sitten käytetään vielä irrotuspiikkiäkin, niin niillähän sitä ovista pystyisi jonkin verran säätelemään. Mä en enää taida jaksaa kysellä muutoksia, kun viimeisiä viedään.

Äiti seiskaneloselle tsemppiä pistelyyn :saint:. Mulle ei ole koskaan verta näkynyt ruiskussa, joskus olen kyllä miettinyt, että miten olen osannutkin pistää niin, ettei pintasuonistoon ole osunut.

Cityprinsessalle Onnea matkaan :heart:
 
Moikka kaikille täältä taustalta. Olen seuraillut teidän vaiheitanne hiljaisella modella. Meidän oli nieltävä tappiomme omien solujeni osalta. Vuoden sisällä kolme stimulaatiota joista yhteensä yksi solu ja siitä epäonninen kohdunulkoinen raskaus. Ihmeitä ei AMH-arvolla <0.2 ja FSH-arvoilla välillä 14.7-72 ei enää minun kohdallani tehty. Tammikuun lahjamunasoluhoito sen sijaan teki ja nyt odotellaan vauvaa rv8. Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti.

Tsemppiä kaikille, toivottavasti jokainen teistä saisi lapsen tavalla tai toisella :heart:
 
Anteeksi kun kuokin (kärsin itsekin alhaisesta amh arvost ja luen pinoanne välillä) mutta nyt pisti silmään toi teidän pohfinta hcg arvosta. Mullakin se oli vikassa raskaudessa seulassa vajaa 80 . Tuo arvo seulassa on ollut teillä ihan normaali riippuen tietysti siitä viikosta milloin se on otettu. Googlatkaapa sikiöseul hcg tai esim tässä keskustelussa on linkki labrasivulle jota en saa suoraan kopioitua. http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/2056948-hcg-arvo-sikioseulontaan-menoa-varten/ siinä näkyy taulukko kaavio miten toi hcg menee.
Suuret pahoittelut menetyksen kohdanneille. Tunnen tuskanne!!
 
Kiitos Tammityttö! Selvensi jo paljon se linkki mikä löyty linkistä..
http://huslab.fi/ohjekirjan_liitteet/seulonta_alkuraskaudessa.pdf
Lukuisissa tutkimuksissa on osoitettu, että 21 trisomiaa sairastavien sikiöiden äideillä on keskimääräistä matalampi veren raskauteen liittyvän istukkaproteiini A:n (PAPP-A) ja korkeampi koriongonadotropiinin (HCG) ja sen vapaan beeta alayksikön (HCG ß) pitoisuus raskauden ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana.

Noi arvojen tulokset ois kyl ihan kiintoisaa tietää, oliko niissä itellä jotain viitteitä alkioiden sairauteen (ilmeisesti muita kehityshäiriöitä ei selvitä kun down riskiä?), vaikka siis varsinaista riskilukua ei tietenkään voitukaan laskee.
 
Kiitos Tammityttö! Just tota yritin kysellä sekä naikkarin henkilöltä (en nyt muista oliko kätilö vai sairaanhoitaja) ja oman klinikan kätilöltä, että onko sama arvo vai joku muu, mutta kumpikaan ei osannut varmasti sanoa. Jännä. Naikkarin tyyppi ei tiennyt yhtään, se ei tiennyt edes raskaustestin hCG:stä mitään (?!?), ja oman klinikan kätilö arveli sen olevan sama arvo. Yritin myös googlailla, mutta en osannut tulkita löydöksiäni. Toi olikin hyvä ja selkeä materiaali kaikin puolin.

Mutta siis tuo selittääkin paljon, eli kyseessä on hCG-beeta. Jännästi mulla muuten tuo arvo on ollut normaali, vaikka alko on ollut tuossa vaiheessa kuolleena jo useita viikkoja… No, noita ei tosiaan ole tarkoitettu arvioitavaksi erikseen, mutta mulla oli hirveä tarve tietää, että olisiko raskauden keskeytymisen voinut nähdä niistä verikoetuloksista JOS niitä olisi katsottu.

Risukasa, mulle erittäin painokkaasti (suorastaan töykeästi!) sanottiin, että "niitä EI katsota" erillään siitä niskaturvotusarvosta, eli se nyt vain ei kuulu heidän prosessiinsa. Downin lisäksi niissä mitataan kahta muuta trisomiaa, mutta en tiedä kertovatko ne veriarvot yksinään mitään. Mutta ehkei kannata pohtia asiaa enää sen kummemmin, mäkin lupaan yrittää olla pohtimatta :D.

Huh, mä en muuten missään nimessä halua mitään yllättävää mahtivuotoa, erityisesti kesken mun lomamatkan! Taidanpa tehdä seuraavan testin maanantaina ja jos se vieläkin näyttää jotain haamua, käyn viikolla ultrattavana ja tsekattavana.

Ja superisot onnittelut Lempiviolallekin! Olen sunkin matkaa seurannut taustalta jo pitkään, hienoa että lahjasolut toivat tulosta. Pidän peukkuja, että kaikki menee hyvin!

Kivaa päivää kaikille! Mulla alkaa olla jo ihan positiiviset fiilikset (vaikka uutinen äitiyspakkauksesta puristi kyllä sydänalasta :(), ja uuteen hoitoon ollaan lähdössä hyvin ja toiveikkain mielin. Jahka sen aika on.
 
Lempiviola: Hurjan paljon onnea ja hyviä vointeja! Itsekin mietin luovarihoitoja jo, mutta ensin pitäisi saada muut asiat raiteilleen (työpaikka nyt ainakin ensin, että olis varoiksi hoitoon edes mennä)

Aattelen, et se menopur kypsyttää varmasti sen/ne follit ja mahdolliset solut niissä(?) Ei ne hedelmöittymiseen/kiinnittymiseen mitään kai auta. Ja jotenkin sain sen kuvan lääkäriltä, että solun laatukin voi parantua, mutta en tiedä uskonko siihen. Aloitin kierron letrozoleilla, joten ne on kyllä jo aiheuttaneet follivalinnan, ettei niitä sen enempää ole tulossa vaikka mitä aineita ottais. Olen kyllä tässä niin turvoksissa, että en tiedä mitä ajatella. Jos viime kierrossa en ollut yhtään turvoksissa, niin nyt sitten kaksinverroin. Päätin tuon menopurin nyt käyttää, kun ei omilla soluilla enää hoitoa tehdä. Akupunktioon en nyt ehtinyt, jos sitten joskus kun ei mitään droppeja ole mukana. Mulla ei onneksi ole mitään kokemusta noista km:stä, joten siihen keskusteluun en osaa mitään sanoa.
 
Joo, ehkä se pitäs antaa vaan olla jo, eipä se asia siitä enää vatvomalla ja kyselyillä muuks muutu...lähinnä aatteli et sellanen ois ollu jotenkin "hyväksyttävämpi" syy jos niissä ois näkyny selkeesti joku kehityshäiriö, mille ei oo ite voinu mitään eikä oo esim. syöny jotain väärää tms. mikä ois voinu aiheuttaa sen.. mut tälläset nyt varmaan on niitä juttuja jotka jää ikuisesti hämärän peittoon.

Lempiviolalle myös onnittelut!
 
Kiva jos auttoi :)
Yksittäiset verikoe arvot ei sinänsä ole hyviä arvioimaan yhtään mitään. Arvoista (hcg ja pappa) lasketaan uudet arvot sen mukaan millä rv ne on otettu. Ja LISÄKSI tämä suhteutetaan ikään ja nt turvoukseen ja tästä lasketaan se riski joka on se 1:jotain. Nuo verikokeesta lasketut uudet koearvot tulisi olla lähellä yhtä (sekä hcg että pappa ) mutta monenlaisilla arvoilla on raskaus ollut normaali. Sanotaan että down raskaudessa pappa on matala ja hcg korkea koska istukka kehittyy huonosti. Hcg:hän laskee raskauden edetessä ja down raskaudessa se laskee ns myöhemmin kuin normisti. Sitten seulassa katsotaan myös trisomia 13 ja 18 riski. Näissä taas seula- arvo (joka yleensä 1 ) jää molemmilta arvoilta alhaiseksi.
Joten periaatteessa yhdestä verikokeesta ei voi sanoa olisiko sikiö ollut sairas.
Sekava seltys mutta toivottavasti auttoi :)
Mä luin näitä paljon kun vikassa raskaudessa seula hälytti matalan pappa arvon takia. Vauva oli kuitenki terve :)
 
Mutta hei.. älkäähän nyt :hug: suurin osa km on sikiö peräisiä eli koko homma on jo alunperin vialla. Etenkin näillä meidän vähillä muniksilla se riski on olemassa. Sikiö on kuitenki hirmu hyvin suojassa kaikelta ja niin moni on tietämätön raskaudesta ja elää vaikka mitä elämää ja silti sikiö kasvaa vauvaksi. Jaksuja kaikille. Olette mielessä.
 
Lempiviola :flower: Lämpimät onnittelut, ihanaa, että kivikkoinen tie on tuottanut teille vihdoin toivotun tuloksen.

(.) Jep,jep olin sitten miehen kanssa hoidonsuunnittelussa ja arvatkaapas mikä lisä jännitysmomentti tuli. No sielläpä kun ultrailtiin niin kystahan se kurkisteli ruudulta :headwall: kun vuoto alkaa tarkistetaan,että se on pienentynyt, muuten hoito siirtyy. Kystan takia alkaa 14.3 zumenon. Lisäksi lääkäri ehdotti, ettei tehdä double stimulation hoitoa ennen syksyä. Sanoi, että kun tutkimuksia käynyt ison kasan läpi, olisi kuitenkin tässä meidän tilanteessa parempi, että dhea ollut yli puol vuotta. Munasolun kypsymisaika kun on sen 6-9 kk, niin dhea ehtinyt olla alkukuukausista sitten jo mukana. Lääkäri sanoi, että jos me nyt keväällä halutaan yrittää hoitoa, niin tehdään vaan ensimmäinen osa siitä double stimulationista. Siihen me päädyttiin. Jos kysta estää hoidon, ehditään kuitenkin huhtikuun lopulla ennen vappua tehdä hoito. Jos nyt päästään heti hoitoon, siirtokin ehtii olla ennen sitä toukokuun reissua, jos siirrettävää on. Siispä suunnitelma seuraava: Kun menkat alkaa , viimeistään kp 3 ultraan kurkkaamaan kystan tilanne. Jos kaikki ok, kierron 3 pv alkaa clomifen. Femar kp 3-6. Menopur 150 iu kp 5 alkaen, joka toinen päivä ,clomifen menee siinä kokoajan rinnalla.Ultra kp 10 ja punktiopäivän suunnittelu. Punktion jälkeen alkaa primolut, jotta vuotaa kunnolla ennen siirtoa. Sitten pas lähes luonnolliseen kiertoon, tueksi kuitenkin femar, jotta voidaan hiukan säätää pregnylin kanssa ovulaatiota.

Mitä muille kuuluu? Lämmin halaus kaikille :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Hei,

Onnittelut tosiaan Lempiviola, hieno homma!

Pötkylää odotellen, mites sinne semmonen kysta nyt on tullut? Miten siis käytännössä... onko se joku folli mikä ei oo irronnut vai kertoiko lääkäri mitään? Toivottavasti saatte nyt tuon hoidon ennen kesää kuitenkin, ettei mitään muuta yllättävää tule eteen. Mielenkiinnolla odottelen kuulumisia, miten nuo hoidot etenee.

Täällä ei kurjuutta kummempaa. Alkaa oleen mitta ihan täynnä kaikkea tätä :( Kevätmasennus?? Tässä kierrossa menossa dpo8 (?) ja talletuksia ei päästy tekeen kuin kerran ja sekin todennäköisesti yli 12 tuntia oviksesta, joten hieman on ohut lanka....ei oo mitään oireitakaan. Ens kierrosta ei enää mitään lääkkeitä edes jäljellä, joten sit siirrytään luonnollisuuden maailmaan.
 
Viimeksi muokattu:
Äiti seiskanelonen en hirveästi kysellyt enempiä siitä kystasta,mulla kun aiemmin ollut taipumusta kystiin. Ne ovat yleensä tulleet ovulaation jälkeen, jotkut follikkelit eivät ole puhjenneet vaan alkaneet kerätä nestettä sisään ja kasvaa. Lääkäri epäili ettei tosiaan kyseessä olisi toiminnallinen kysta, eli vielä kasvava, mutta se tarkistetaan sitten kun menkat alkaneet. Toiminnallisesta kystista kun voi olla se haitta, että niiden ympärillä oleva solukko erittää hormoneja, näin se lääkäri mulle kertoi. Toivon todella, että kysta nyt pienenee, lauantaina alkaa tosiaan zumenon just kystan takia.
Voimia ja tsemppiä sulle luomuiluun.
 
Kävin nyt tänään mittauttamassa myös tän amh:n ja tuloksiin menee pari viikkoa.. saa nähdä ehtiikö ennen ivf-suunnitteluaikaa. Miten voikin yhden arvon selvitys sekin maksaa palvelumaksuineen likemmäs 100e..! No, pienimpiä kuluja se tässä kaikessa on.
Jouduin käymään samalla vielä kysymässä elokuisia infektiotestituloksia neuvolasta, mitkä otettiin raskausviikoilla, kun niitä ei labrastakaan annettu tai ei ollu niillä. Varmaankin joudun kuitenkin otattaan nekin uusiks kun noissa ei oo kaikkia hepatiitteja tutkittuna.
Samalla sitten tuli vielä kysyttyä niitä seulonta-arvoja ja epänormaalin alhasiltahan ne kuulostaa. En tiedä mitkä alaviiterajat on tai vaikuttaako se jotain että ne oli ollu siinä vaihees kuolleena jo melkein 2 viikkoo, mutta rv10+4 otetussa testissä PAPP-A 310 ja Hcg-B 28. Mediaanit noilla viikoilla ois likemmäs 1000 ja vähän yli 60. Jo rv9 ton ekan pitäs olla 500 paikkeilla, ja jälkimmäisen vielä rv13 40 tuntumassa (tämän arvon käyrä on siis laskeva viikkojen edetessä). Matalat arvot viittaa jonkinlaisiin kehityshäiriöiden riskeihin, esim. trisomia 13 tai 18. Luultavasti downia ei ois ollu, koska sillon toi vapaa Hcg ois pikemminkin tavallista korkeempi. Noista sitten jotenkin lasketaan joku MoM-arvo vielä, mutta en tiedä miten se sitten menee. Muistan kyllä että se ultraajakin mainitti jotakin että "kyllä täällä selvästi niskaturvotustakin löytyy", vaikka sitten joku lääkäri sano myöhemmin ettei sellasta pystytä vielä rv8+ kokosista mittaan. Mutta ehkä luotan kokeneen ultraajan silmään, että niska ei näyttäny normaaliltakaan.
Kyllä nää nyt edes hiukan jotain lohtua antaa että ne alkiot oli luultavasti pahasti sairaita, ja jos ja kun tilanne oli mikä oli, niin parempi varmasti näin että kuoli ittekseen ja noinkin varhain, kun että ois eläny myöhemmille viikoille ja sit ois ehkä joutunu tekeen vaikeita päätöksiäkin.
 
Hiskias miten jakselet? Toivottavasti oot kunnossa ja oot pääsemässä PAS:iin.

(.) zumenon alkoi tänään ja toivon kystan alkavan sulaa... Välillä on tuntunut kipua, joka varmasti aiheutunut just kystasta :stick: Jännäksi siis menee. Ens viikolla pitäis alkaa menkat, ja sitten ultra ja toivottavasti heltiää lupa aloittaa hoito :saint:
 
Cityprinsessa, paljon onnea hyvistä ultrakuulumisista. Peukut on pystyssä, että homma jatkuu yhtä mallikkaasti :heart:

risukasa, ikävää jos sullakin tuntuu olevan vain huonoja soluja. Itsellä on vähän sama olo. En vaan tiedä miten saisi edes yhden hyvän solun syntymään (tietenkin muutkin ajoitukset pitäisi olla kohdillaan). Eikös sulla kuitenkin ole stimulaatiossa tullut jonkun verran soluja, tuskin sulla nyt ihan alinta arvoa amh on. Toivotaan nyt niin. :hug:

Pötkylää odotellen, peukut pystyssä, että kysta on hävinnyt!

Meillä ainut tie eteenpäin näyttäs olevan luovarihoidot (viime kiertokin päättyi pettymykseen), mutta voi sekin tie olla pitkä ja kivinen. Olen alkanut itsekin epäröimään, kun ei siinä sitten olisi minun perimääni ollenkaan :( Ja kun tuosta yhdestä muksusta jo tunnistaa omia piirteitään jonkunkin verran :heart: (Onneksi on edes tää yksi ihme, jonka takia jaksaa eteenpäin)

Muuten olen aika katkeroitunut tällä hetkellä koko sekundääriselle lapsettomuudelle. Kolmen vuoden aikana on mennyt säästöt, työpaikka, terveys ja parisuhdekin on ihan hilkulla. Painokin on ylimmillään sitten moneen vuoteen. Olishan se ollut kiva saada se nyytti syliin kaiken vastapainoksi. Tää on....sanonko mistä...!?!?

Tekis mieli sanoa, hyvää kevään jatkoa, mutta sitä lunta ja pakkasta kun vielä saattaa tulla, niin en sano mitään.... :p
 

Yhteistyössä