Ekat raskaus oireet??

(Tästä olen tehnyt jo uuden ketjun, muttei ole tullut vastausta, niin kirjoitan lyhyesti tännekin)
Mulla taas on tullut nyt ruskea tippa nyt pe, la ja tänään pikkuhousunsuojaan, tänään poikkeuksellisesti kaksi tippaa, muina päivinä yks (josko kiinnittymisvuotoa?) Pyyhkiessä haaleanrusehtavaa vuotoa, siis tosi tosi haaleaa. Tai valkovuodon seassa olevaa tuhrua. Oireina on ollut alavatsan juilimista (menkkamaista kipua, muttei menkkakipua, samaa kuin esikoisesta aikoinaan), ihme aivastuskohtauksia ja välillä (varsinkin aamuisin) saa niistellä (ei ole allergiasta), hirveää aamuväsymystä sekä runsastunutta ja vetistä valkovuotoa, tänään tuli uutena oireena pahoinvointia, luulin sen johtuvan huonosti nukutusta yöstä, mutta 3 tunnin päikkäreidenkin jälkeen pahoinvointi sen kuin vain jatkui, etova olo oli ja tuntui koko ajan, että tulee oksennus. Tänään myös huomasin, että alavatsa on pinkeä ja turvonnut häpyluun yläpuolelta. Kuukautiskiertoni ovat sekaisin, niin en tiedä mikä kierron pituus nyt kuuluisi olla, normaalisti on ollu 28 päivää, esikoisen synnytyksen jälkeen olen tapellut kuukautisten kanssa eri syistä. Viime kuukautiset alkoivat 27.6. Kortsua ollaan käytetty, mutta on voinut tulla tietysti "vahinko".
Positiivinen yllätyshän tämä olisi, vauvakuumetta ollut jo hetken taas, ensiviikon lopulla testailen varmuuden vuoksi, jos neg. ja kuukautisia ei siltikään kuulu, niin sen vkln jälkeen uudestaan sitten :)

Jaa suuren suuret onnittelut plussanneille! :hug:
 
Viimeksi muokattu:
Heissan kaikki, uusi palstalainen olen... =)


Hmm... Nyt on jännät paikat, huomenna ajattelin taas testailla. Itseasiassa mulla on jo kp. 46 ja kierto normisti sen 28-30, mutta koska testasin kp. 31 sekä 33 negat, ajattelin unohta vaan ja kokeilla reilusti myöhemmin uudestaan jollei menkat ala.

Jännää tästä tekee se, että mulla on ennenkin menkat siirtyny pariin otteeseen viikolla-puolellatoista, muttei koskaan reilulla 2vk... Ja yritystä on takana jo 1½ vuotta... =)

Mutta itse asiaan-eli oireisiin... Miltäs kuulostaa tällanen? :D Oon huomannut, että pissahätää edeltää n. 10-15min. menkkamainen kipu vatsassa ja sitten kun se hätä alkaa olemaan jo suurensuuri on kipuki on jo melko inhottava (ei kuitenkaan sietämätön, mutta eli siis kasvaa vessahädän kanssa samaan tahtiin). Ja kun vessasta tulee pois samalla huomaa, että se kipukin on kadonnut? Ja sama toistuu aina vain melkoisen tiheään tahtiin päivän (ja yön...) aikana.

Lisäksi oireita ovat
*ERITTÄIN lyhyt pinna, olen hyvällä tuulella tns. normaali pisimmän osan päivää, mutta ei paljoa vaadita että hermot menee.
*Aivan pohjaton ruokahalu. Lähes ähkyyn päätyneestä ruokailusta ei tarvitse kulua kuin 45min niin olen jo kaivamassa kaappia.
*Kahvin himo! En ole pitänyt kahvista ikinä.


Huomennapa se selviää oliko tämä kaikki vain mielikuvituksen aiheuttamaa harhaa:headwall: vai ehkä sitten kuitenkin.....:saint:
 
uaah. Ihme "oireita" (lieneekö mielikuvitusta tai jotain)
* Nipistelyä alavatsalla (ja alapäässä välillä :O)
* Nännit arat
* Ällötys-aaltoja
* Pissatus
Saa nyt ylihuomenna sitten nähdä joko sitä taas itketään...

Muoks. Alaselän jomotus on ajoittain ihan hillitön
 
Viimeksi muokattu:
LepikonHeta
Ihanaa, nyt pääsen minäkin tähän pinoon kirjoittamaan :)

Aiemmissa yrityskierroissa oireita ollut vaikka kuinka, mutta aina puhdas nega tullut. Tässä kierrossa ensimmäisen testin tein ihan vaan sen takia kun tuli mieleen se tehdä. Ei minkään erityisen syyn takia. Mutta tässä oireita, joita nyt takautuvasti tunnistan, ilmenemisjärjestyksessä:

- kuukautisrutistelut jäi pois, päinvastoin alavatsalla sellanen "lötköolo", rauhallinen olo
- Ajoittain hyvin pieniä vihlaisuita, venytyksen tunteita
- kylmä-kuuma aallot. Töissä vaihtui puolen tunnin välein tuntemukset.
- pissattaa, pissattaa, pissattaa
- Posket punotti/punottaa
- syketiheys nousi levossa, rytmihäiriötuntemukset
- rintojen kipeys, rappusia ala tullessa tai hyppiessä arat
- päänsärky
- ei menkkoja :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Tepias
josko minäki kantaisin korteni kekoon :)

tänään 4+1

* rinnat niin pirun kipeet, myös nännit! tämä alkoi dpo7 tienoilla, ennen menkkoja myös aina rinnat kipeät, mutta nännit ei koskaan! kipu on myös paljon isompaa :D
* menkkajomotteluja ja nipistyksiä, kouristuksia
* PISSARUMBA iltaisin
* TURVOTUS
* itkuherkkyys
* tänään aamulla hieman öklöoloa havaittavissa
* ei menkkoja :D

kokonaisuudessaan menisi melkein PMS-oireista ;) nyt nautin olostani, tätä on niin odotettu :heart:

Onnea vielä tätäkin kautta Hetalle :kiss:
 
Viimeksi muokattu:
Hei,
Olen uusi täällä. Tovin olen jo lueskellut näitä posteja ja nyt päätin liittyä kerhoon.
Jännityksellä odotan mitä tuleman pitää. Kaikenlaisia oireita on jo olemassa, mutta koska yritykseni on niin alussa, vasta toinen kierto, en ole laisinkaan varma, mitkä näistä oireistani olisivat normaaliin kuukaustiskiertoon liittyviä ja mitkä voisivat viitata raskauteen.
Mutta siis kaikkea on: nippailua ja nivussärkyä, lämmöt korkeammalla, rinnat turvoksissa, wc:ssä ravaaminen, päänsärky.
Yritän epätoivoisesti bongailla oireita, jotka todella selkeästi eroaisivat normaalista, mutta kyllähän sitä saa itselleen keksittyä vaikka mitä. :D

Mutta sitä haluaisin teiltä kysyä, että kun teillä on ollut metallinmakua suussa, onko se ns. raudan/veren makua, vai jotakin muuta? Itselläni on tänään tullut suun takaosaan hulvahtaen joku outo kalsea maku. Maku tulee suuhun vähän samalla tavalla kuin jos olisin laittanut silmätippoja, jotka valuisivat nenäontelon kautta suuhun.

Nyt on siis menossa kp 26/25-28. Yleensä aina kuukautiseni alkavat muutaman päivän tiputtelulla etukäteen, mutta nyt ei ole näkynyt mitään.
Tosin saattavat vaikka tänään alkaa. Täällä ollaan sitten sormet ristissä, että josko kuitenkin olisi näin nopeasti tärpännyt.

Onnea kaikille muillekin toivojille ja odottajille, sekä tietenkin jo plussanneille! :)
 
Jospas minäkin nopeasti kertoisin kuumeilustani. Vahinko tapahtui 28.8. (hedelmällisiä päiviä, jes!) ja menkkojen olis pitäny alkaa tänään tai eilen. Eilen testasin negan. Oireina väsymys, kuvotus (melkein oksettaa), repäisykivut noustessa. Ei kuitenkaan mitään selvää. Mutta toiveet olis korkealla! :) Vuoden päästä oli puhetta alkaa tehdä lapsia, mutta eihän ne miehet koskaan oo valmiita. Ja kyllä tämä tapaus kestää vahingonkin kun kerran kysyi, että katotaanko miten käy! :) Koskahan malttais testata uudelleen?
 
Eilen illalla meni nenä tukkoon niin kunnialla, oikeen itteeki ärsyttää tämä raskas hengittäminen. Menkkoja ei vielä ole hyvä niin. Ja mikä parasta, pelkästään se että saatan olla raskaana, sai rakkaan avomieheni eilen jättämään kortsun pois vallan käytöstä. Eli jos nyt ei tärpännyt, niin olen saanut virallisen luvan alkaa yrittämään! <3

Alaselkä on aika kipeä, oli asento mikä tahansa ja tänään on tullut muiden kuvailemia nippailukipuja. Voi jestas, kun on toiveet korkialla! :) Mutta onneks meitä on monta muuta samaan junaan, kestää tän piinan kanssatuen myötä paremmin!
 
moulinrouge, sama juttu täällä tukkoisuuden suhteen. Mökillä meni eilen ihan yhtäkkiä nenä tukkoon, aivastutti ja väsytti. Kurkku ei ole kipeä, ei yskitä, ei ole kuumetta (kuumeinen olo ja palelu kylläkin), vaan tämä tukkoisuus, joka on niin paha että oli pakko herätä näin aamuyöllä, kun en voinut nukkua >.< Voihan tämä olla ihan perus flunssa, mutta itse olen niin harvoin kipeänä niin ajattelen että jokin on vinossa.

Rasvan haju saa voimaan lievästi pahoin, itkuherkkä olo, iltaisin joutuu ramppaamaan vessassa, vatsa on turvonneen tuntuinen, päätä särkee ja hengästyn nopeammin kuin aiemmin.

Aikaisemmin on ollut ties mitä haamuoireita, mutta nyt mieskin ihmettelee, kun en ole yleensä kipeä. Menkat venyi viimekuussa ihan omituisen pitkäksi pikku tiputteluksi, nyt niitä ei näy eikä kuulu. Olisi pitänyt alkaa 8-10pvä. Teen testin tänään.

Ollaan kumpikin miehen kanssa toiveikkaita, josko nyt tärppäisi 6kk jälkeen :)

Edittiä: Testi näyttää negaa, menkkoja ei näy eikä kuulu edelleenkään, ei edes menkkakipuja. Uudestaan viikon päästä. Ruokahalu on tämän päivän aikana lisääntynyt ihan tolkuttomasti o_O
 
Viimeksi muokattu:
Mulla on seuraava "ongelma", että mulla on mirena kierukka ja olenkin koittanut etsiä tietoa vähän kaikkialta raskaus oireista.

Mulla oli normi menkat viimeks heinäkuussa. Seuraavak menkat tulikin 20 päivän kuluttua edellisistä ja teinkin testin silloin joka oli nega. Nyt menkkojen piti alkaa elokuun lopussa, mutta tulikin muutaman vkon myöhässä. Tein testin sitä ennen joka oli nega. Nämä menkat jotka tuli myöhässä alkoi kolmen päivän tiputtelulla ja sitten menkat kesti 3 päivää ja loppui kuin seinään. Muutoin ne on olleet niin, että tiputtelee 1-2 päivää sitten vuotaa 4-5 päivää ja tiputtelee vielä 1-2 päivää sen jälkeen.

Mulla on ollut kamalat alavatsa kivut ja nenä tukossa iltaisin. Päätä särkee aivan älyttömästi ja masu turvoksissa...

Piti vaan tässä samalla tiedustella (en jaksanut koko ketjua lukea läpi) että onko täällä kanssa sisaria, joilla olis mahd käynyt niin että testit näyttää negaa, mutta kuitenkin voisikin mahd olla raskaana???

Olen tässä aatellut, että pitää varmaan mennä pissaan purkkiin ja kiikuttaa se labraan, että saisi varmuuden asialle... =)

Ai niin. Kierukka ollut jo 3.5 vuotta ja mitään tällaista ei ole aiemmin tapahtunu...
 
Tässä olis mun oireet.. Haamujen haamun oon vasta saanu kp33 (normi 30-31 tai 38-39 (riippuen kummalta puolelta munis irtoo)) Noi päivät tarkottaa, että montako pv ennen haamutestiä oireet alko.

-3pv kestäny menkkajuilinnat (tosi kovia ja ne tulee ja menee omia aikojaan)
-3pv on ehtoosin nostanu lämmöt 37,2 ja 36,8 ja 36,9. Normi 36,2.
-3pv pää kipee, ekaks vaa illalla, ja sitte muuttu jatkuvammaks
-4-6pv rinnat arat. Eka turpos nii, että iho aiva kiilsi.. Sitte muuttu aroiks, ensi oikee ja sitte vasen. Enemmän oikee ja tosiaan sellasia kipeitä kohti. Varsinki noi sivut kainalon puolelta on kipeet.
-2pv mahas on sellanen olo ku siä ois hyytelöö
-eilen hillitön paistetun pekonin himo ja tonnikala-leipää oli pakko tehdä, salaattiin fetaa ja tonnikalaa (mikä lie natriumin puutostila)
-hillitön nälkä koko ajan (kahtena yönä neljän aikaan heräsin nälkään ja oli pakko mennä syömään.. En siis ikinä syö yöllä)
-Nii, ja ne itku-potku-raivari-nauru-kohtaukset.. sormia naupsauttamalla tulee itku ja eilen naureskelin ittekseni ku vedin pimennysverhoja alas. Isäntä vähä katto mun päälle!

Että tällasia tää, toivotaan, että viiva vahvistuu ja 8vko piinaviikot menis nopsaan..
 
Viimeksi muokattu:
Hei!
Kirjoitanpas minäkin tänne, kauan taustailleenna..
Alkaa olla jännät ajat ja IRL ei viitsi näitä asioita kellekään jauhaa, niin tää on kyllä hyvä paikka tähän tarkotukseen :D
Eli, ikää 27vee, esikoinen olis toiveissa.. Ilman ehkäsyä tullut oltua puolisen vuotta.

Tänään on kp 27/28-30 ja alkaa jänskättää.. Tuli touhuiltua (oletetun) oviksen aikaan ja nyt sitten oireet voi olla joko niitä raskaus- tai menkkaoireita.
Vähän ois kumminkin semmonen olo, että ois voinnu tärpätä.. Mutta mene ja tiedä.
So far olotila ollut kyllä melko kumma..
-Ainakin viikon on vatsa ollut järjettömän turvonnut! Ihankun ois jo pitkällä raskaana.. Varsinkin iltasin on kuin ilmapallo. Mutta ei ole kuitenkaan ilmavaivoja tms..
-Nänneihin tullut nystyröitä
-Tänään etovaa oloa!!
-Ei juurikaan menkkatuntemuksia.. Ehkä välillä ihan vähän mahassa semmonen menkkaolo.
-Väsyttää (no, niin mua kyllä aina..)
-Tissit olleet todella kipeät pari päivää (tänään ei tosin NIIIN kipeät enää)

Oon kyllä aika skeptinen, ihan hyvin voi kaikki luettelemani olla niitä menkkaoireitakin....... :kieh: No, oon vähän malttamaton ja ajattelin jo tänään testata jossain vaiheessa :xmas: Ilmottelen kuin käy..
 
  • Tykkää
Reactions: Tepias
Hei!
Kirjoitanpas minäkin tänne, kauan taustailleenna..
Alkaa olla jännät ajat ja IRL ei viitsi näitä asioita kellekään jauhaa, niin tää on kyllä hyvä paikka tähän tarkotukseen :D
Eli, ikää 27vee, esikoinen olis toiveissa.. Ilman ehkäsyä tullut oltua puolisen vuotta.

Tänään on kp 27/28-30 ja alkaa jänskättää.. Tuli touhuiltua (oletetun) oviksen aikaan ja nyt sitten oireet voi olla joko niitä raskaus- tai menkkaoireita.
Vähän ois kumminkin semmonen olo, että ois voinnu tärpätä.. Mutta mene ja tiedä.
So far olotila ollut kyllä melko kumma..
-Ainakin viikon on vatsa ollut järjettömän turvonnut! Ihankun ois jo pitkällä raskaana.. Varsinkin iltasin on kuin ilmapallo. Mutta ei ole kuitenkaan ilmavaivoja tms..
-Nänneihin tullut nystyröitä
-Tänään etovaa oloa!!
-Ei juurikaan menkkatuntemuksia.. Ehkä välillä ihan vähän mahassa semmonen menkkaolo.
-Väsyttää (no, niin mua kyllä aina..)
-Tissit olleet todella kipeät pari päivää (tänään ei tosin NIIIN kipeät enää)

Oon kyllä aika skeptinen, ihan hyvin voi kaikki luettelemani olla niitä menkkaoireitakin....... :kieh: No, oon vähän malttamaton ja ajattelin jo tänään testata jossain vaiheessa :xmas: Ilmottelen kuin käy..
Testaa pois vaan :) Kyllä ne tossa vaiheessa luulis jotakin edes näyttävän :) ! Ilmottelehan sitten ja plussatuulia sinne :heart: :hug:
 
Mä oon tossa aikasemmin kin tänne kirjoittanut...

Perjantaina käväsin tohtorin luona oli ihan synnytyslääkäri, joka tsekkaili paikat läpi, kun olin niin kauan kipuillut jos... Tiistaina oli vielä tk lääkärin mukaan kierukka paikallaan, mutta hupsista vain, niin ei ollutkaan... 3,5 vuotta ollut oireettomana se kapistus ja nyt (aikaa en tiedä), niin tullut kohdusta pois.

Se oli tuolla kohdunkaulassa...

Samalla se tsekkas noi mun munasarjat ja totesi siinä sitten, että munarakkula on puhjennut... Aikaa se ei kysynyt, että koska olen viimeksi seksiä ees harrastanut...

Tietenkin se joutui poistamaan sen kierukan, kun ei paikallaan ollut ja totesi siinä mulle vaan, että on erittäin todennäköistä, että olen juurikin näinä päivinä raskaaksi tulossa... Hämmennyin niin, että en edes tajunnut kysyä, että mistä se sen tietää...

Näkikö se jotain, mutta ei sitten maininnut mulle mitään...

Meinaan enne kuin se edes ultras höpisi, että ei siittiöt tykkää koko kapistuksesta... Mutta ultran jälkeen olikin toinen ääni kellossa...

Nyt tässä saa jännäillä pari vkoa, että tartteeko tehä testiä..

Kamala kipu ollut nyt pari pvää vasemmassa munasarjassa...
 
Kirjottelin aikaisemmin, ja tuli testi tehtyä..
Tyylipuhdas nega pamahti :( Kaippa ne menkat sitten huomenissa alkaa..... huoh.
Pitäs malttaa olla testailematta "etukäteen", nyt on päivä mennyt "naama norsuv...la" :|
 
Moi! Mulla kp 19 ja tälläisiä oireita: vatsakipu alavatsalla, painon tunne, turvotus (Farkut tekevät tiukkaa:), päänsärky, huippaus, palelu, nenän tukkosuus, aivastelu, nännien kosketus herkkyys, rinnoissa kipua jumpalla käydessä, ilmavaivat. Vatsakipu jatkunut siis edellisten menkkojen loppumisesta. Oli hassua kun ei ollut menkka kipuja edeltävästi eikä menkkojen aikana:eek:Normaalisti on. Testailla ajateltiin kp 25-26. Tällöin saattaa aikaisintaan menkat alkaa. Onko kellään kokemusta alkuraskauden vuodosta/ "valemenkoista?"
 
mun ekat oireet ilmesty melkee välittömästi oviksen jälkeen.

-hiivatulehdus
-arat nännit (tästä tiesin että oon raskaana, koska nännit ei oo ikinä ollu semmoset ennen)
-huimaus
-vatsan turvotus

nyt on menossa rv 14. oireena toista enää turvotus ja arat nännit.
lisäksi uusia, vatsalihakset tuntuu aroilta, ku ois tehny vatsalihaksia. ja sit välil repäseviä kipuja. nyt tuntuu jo pieniä muksumisia tietyissä asennoissa. <3
 
onnea sanyo!! :)
ja bambi kanssa! Kiinnitti huomiota tossa bambin kirjotuksessa toi, että vatsalihakset kipeät.. Koska olen huomannut saman, kipeät on ollu pari päivää vaikka en ole jumpannut.. Mistähän lie johtuu.

Koitan (taas) vissiin väkisin raskausoireita kehittää :xmas: On se tämäkin hullua touhua.. Eilen siis testasin negan ja tänään on kp 28/28-30 ja vielä ei ole hanat auenneet. Välillä on selkeitä menkkatuntemuksia, joten eiköhän ne sieltä tule. : /
 
Hei, ajattelin nyt minäkin kirjoittaa tänne. Olen tätä jo useamman päivän lueskellut ja toivonut omaa plussaa, ja tänään se taisi tulla! Vai onko pelkkä haamu? Kuinka tumma testiviivan pitäisi olla siihen kontrolliviivaan verrattuna, jotta se on varmasti positiivinen? Tänään kp 30/30-31.

Oireina on ollut hieman vuotoa varmaankin juuri hedelmöittymisen aikaan ja samoin seuraavalla viikolla silloin tällöin hyvin vähän vuotoa. Rinnat arat, lämpö koholla, ei tee mieli enää kaikkia samoja herkkuja mitä aikaisemmin, huonoa oloa, ihmeellistä makua suussa, ruuat ei maistu samalta kun ennen. Välillä alavatsassa tuntunut vihlontaa ja muita omituisuuksia, saman tapaista mitä ennen menkkoja. Ja vahva tunne onnistumisesta tuosta hedelmöittymisen aikaan tapahtuneesta vuodosta saakka.
 

Yhteistyössä