ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 - Elokuussa

Moi:wave:

Yritän pikaisesti kirjoittaa synnytyskertomusta. Mies lähti isomman tytön kanssa kauppaan ja kaksi pienintä lapsukaista on päikkäreillä:)

Mulla torstai-perjantai yönä jo alkoi olla sellainen olo, että tuleeko tästä lähtö sairaalaan. Supisteli todella kipeästi, mutta kun välit vaan oli siinä 10 min molemmin puolin, ja mietin jo että soitanko äitiä lapsenvahdiksi vai en. Jossain välissä kuitenkin huomasin, että olin taas nukahtanut.

Perjantaiaamulla sitten oli neuvola-aika ja aika kipeänä vääntäydyin sinne, kun ei synnytyskään ollut käynnissä vielä. Kerroin sitten tädille kuinka kipeänä olin ollut jo monena päivänä ja hän sanoi tutkivansa kohdunsuun tilanteen, kun huomasi mun olevan todella tuskainen valvomisesta ja kivuista. Kanavaa olikin enää sentti jäljellä, ja kohdunsuu auki 3-4cm. Arveltiin sitten, että pian pääsen tositoimiin ja lähdin kotiin. Täti käski mun lähteä sairaalaan, kun on tunnin supistellut säännöllisesti.

Kipeät supistukset jatkuikin heti kotiin päästyäni, ja puolilta päivin päätettiin miehen kanssa, että nyt viedään lapset hoitoon. Kyllä se tänään lähtö tulee. Pitkin päivää ne vaan sit jatkui epäsäännöllisenä, ja vasta 15.30 alkoi tulemaan tasan 5 min välein. 16.30 aikaan sitten päätettiin, että se on menoa nyt ja lähdettiin sairaalaan. Aluksi otettiin käyriä, ja kaikki näytti hyvältä. Kätilö teki tutkimuksen ja kanavaa oli hieman jäljellä, 4cm auki. Saatiin valita lähdetäänkö vielä kävelylle vai suoraan saliin. Halusin mennä saliin, ajattelin että voin sielläkin liikkua. Saliin kävellessä jo alkas kipu lisääntymään, ja mies lähti lämmitteleen riisipusseja. Olin hyvin tyytyväinen, etten lähtenyt kävelylle. Mies olis varmaan saanut kantaa mut takas sinne osastolle muuten:D

Synnytyssalissa aluksi makoilin sängyllä ja mies hieroi mun selkää lämpösillä riisipusseilla. Kivun lisääntyessä lähdin kuumaan suihkuun. Tuli jo sellainen olo, että apua voisko joku muu hoitaa tän homman mun puolesta. Aikani siellä suihkuteltua, tuli supistuksia jo minuutin välein ja kutsuttiin kätilöä. Kohdunsuu olikin vain 5cm auki ja tuskastuin etteikö tää ikinä edisty. Kello oli n. 19 silloin, ja supistukset vaan koveni ja lopuksi kyselin olisko jotain mikä lievittäis supistusten kipua.

Kätilö kutsui lääkärin ja multa puhkaistiin kalvot. Tilanne oli siinä vaiheessa 7cm auki ja lääkäri laittoi kohdunkaulan puudutteen. Heti 8cm auki ja kuvittelin ainakin kivun vähän lievittyneen. Kätilö lähti pois ja käski soittaa kelloa, kun tulee ponnistustarve. Pari supistusta tuli ja kipu vaan yltyi. Puristelin miehen käsiä kaikin voimin ja yritin vain keskittyä hengittämään ja kestämään kipua. Alkoikin jo ponnistuttaa. Käskin miehen kutsua kätilön, ja olin täysin auki siinä vaiheessa. Sain alkaa ponnistamaan ja 14.8.09 klo 19.33 meidän pieni prinsessamme näki päivän valon:heart: Onneksi loppuvaihe menikin niin nopeasti, että vimpat 5cm aukeni puolessa tunnissa ja ponnistuskin kesti vain 4 minuuttia. Ilman repeämiäkin selvisin. Olin niin onnellinen, kun sain vauvan syliini ja vain halailin ja pussailin vauvaa. Olin hyvin tyytyväinen itseeni, kun selvisin niin reippaasti, vaikka alkuun olin pelännyt synnytystä niin kovaa. Ihana kokemus oli!

RangaTanga + Tyttönen 5vrk
:heart:
 
4.8.2009 klo 12.56 syntyi meidän prinsessa pitkän odotuksen jälkeen käynnistyksellä 40+2. Mitat: pituus 50 cm ja painoa neidillä 4005g. Sen jälkeen ei olekaan enää ehtinyt muuta tekemään kuin tissittelemään. Onnea kaikille muillekkin synnyttäneille!!! ja tsemppiä vielä odottaville.
 
Vihdoin ja viimein, 17.08.09, rv 41+1 syntyi "yön vauhdikkain vauva" klo 01:44. Kaunis koko pään peittävä vaalea tukka, painoa 3100g ja pituutta 49cm. Synnytys käynnistyi spontaanisti hiljalleen voimistuvilla supistuksilla, sairaalaan mentäessä olin jo huimat kolme senttiä auki, vaikka en itse olisi ollut vielä edes lähdössä (anoppi työnsi meidät ovesta ulos) ja synnytyksen kokonaiskestoksi kirjattiin 6h45minuuttia, joista "ponnistusvaihe" kesti kokonaiset kaksi minuuttia kätlön arviolla.
Viimeisimpänä mainittu suoritettiin hymy kasvoilla, miesparka ja kätilö naamat valkoisina hämmästyksestä kun tyttö meinasi ihan tuosta vain hypätä maailmaan, pää oli jo ulkona valmiiksi kätilöä varten, joka oli vielä menossa mukamas muualle kiertämään, mutta mies sai sitten juostakin heti perään: "-heti takaisin, vauva syntyy nyt!" :D

Kätilö ihmetteli miten olin niin rauhallinen, tuumasin vain naurahtaen että "eihän tässä enää ole mitään hätää" ja annoin hartioiden sekä loppukropan liukua saliin :LOL: Eli siis nappi ajoitus epiduraalille, ponnistusvaihe oli täysin kivuton, ja yhtään repeämääkään en ehtinyt koko hötäkässä saada! Pahimmat kivut oikeastaan ajoittuvat johonkin viiteen senttiin, jolloin alettiin puuhastelemaan epiduraalia sekä samalla puhkaistiin kalvot. Tosi positiivinen synnytyskokemus jälleen kerran, kiitokset siitä rakkaalle miehelleni, sekä Jorvin henkilökunnalle jälleen kerran.

Tyttö saa kutsumanimen Nanna, on oikea aurinko, ja ääni on niin kaunis ja hento että itkuakin vain kuuntelisi hymyssä suin :) Kotiin päästiin tänään ja nyt alkaakin sitten toden teolla opettelu arkeen kahden pienen kanssa. Leevi ei tulokkaasta ole vielä toistaiseksi juuri mitään mieltä, pään tuumasi hyväksi rummuksi, joten pitihän sitä käydä vähän "taputtelemassa", mutta muuten lähinnä vielä tuijottelee ihmeissään ja puuhastelee omiaan :)

Tällaista tarinaa meillä. Voimia ja jaksamisia teille, ketkä olette vielä viime metreillä! Kyllä ne vauvat sieltä syntyy, vaikka itsekin aloin jo menettää jossain vaiheessa toivoni... ;)

kielletty & ihanainen Nanna 2pv & onnesta soikea isi & suloinen pikku-isoveli Leevi :)
 
Onnea tiltaltti, bettina1 ja kielletty:flower: :flower: :flower:

Tsemppiä Luminella ja muut, joilla on huomenna yliaikaiskontrolli :hug: Pian on pitkä odotus teidänkin osalta päättymässä :)

aurora81, siitä vaaleanpunaisesta limasta, veikkaisin että pääset pian synnyttämään :whistle: Mulla tais mennä pari vuorokautta sen liman jälkeen, kun vauva syntyi =)

RangaTanga
 
Bettina1 ja kielletty, onnea sylintäydeltä!!! :flower: :hug: :hug:

Kiitos tsempistä, RangaTanga. Mua oikeestaan vaan hirvittää tuleva koitos. Mä en ymmärrä, miten kestän sen kivun ja miten ihmeessä siitä ponnistusvaiheesta selviää... esikoista siis odotan ja varmaan siksi ihan kauhuissani, kun en tiedä mitä tuleman pitää. Se kipu on varmasti ihan järjetön... ja jotenkin pelkään sitä, että se, kun lapsi on tulossa ulos, on todella kivuliasta. Mä en ole ollenkaan sellain urhea tyyppi, joka pystyy ajattelemaan, että lapsi tarvii mun apua, että pääsee ulos ja siitä saisin voimaa. Toivon, että yllätän itseni ja olenkin vahvempi ja kestävämpi kuin luulen.

Luminella ja matkustaja 41+4
 
Onnea vauvansa saaneille! :flower: :flower:

Minä siis vieläkin pyörin täällä :/ On se kivaa kun kaks viikkoa sitten jo ennustettiin että "kohta tulee", viime viikolla terkkari sanoi että ei varata uutta aikaa kun olet silloin jo varmaan synnyttänyt, pari päivää sitten lääkärillä paikat oli jo sen 3 cm auki ja lääkäri vaikutti siltä että kohta pääsen tositoimiin. Eikä MITÄÄN, tänään on tullut ehkä kaksi kovempaa supistusta ja siinä se. Ihan romuna oon koko ajan enkä uskalla mitään oikein tehdä kun nivuset alkaa "vetämään suonta" jos seisoo ja jos istuu niin kauhea paine alapäässä... Makaaminen onnistuu, mutta sieltä ei meinaa päästä ylös tai saati sitten liikkeelle!

Kauheinta on etten mä pysty enää oikein leikkimäänkään ton lapsen kanssa... :(

Nooh, vali vali...

Kimalle rv 39+jotain...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Luminella:
Kiitos tsempistä, RangaTanga. Mua oikeestaan vaan hirvittää tuleva koitos. Mä en ymmärrä, miten kestän sen kivun ja miten ihmeessä siitä ponnistusvaiheesta selviää... esikoista siis odotan ja varmaan siksi ihan kauhuissani, kun en tiedä mitä tuleman pitää. Se kipu on varmasti ihan järjetön... ja jotenkin pelkään sitä, että se, kun lapsi on tulossa ulos, on todella kivuliasta. Mä en ole ollenkaan sellain urhea tyyppi, joka pystyy ajattelemaan, että lapsi tarvii mun apua, että pääsee ulos ja siitä saisin voimaa. Toivon, että yllätän itseni ja olenkin vahvempi ja kestävämpi kuin luulen.
Mulla oli esikoisesta se ponnistusvaihe kivuliain, kun epiduraali oli vienyt supistuksista kivut. En tuntenut ponnistustarvetta puudutteen takia ja oli vaikea ponnistaa, kun ei tiennyt millä kohdalla ponnistaa.

Tokasta ja kolmannesta taas avautumisvaiheen loppu oli kivuliain, kun ei ollut epiduraalia ja supistuksia tuli taukoamatta. Siinä vaiheessa, kun noissa kahdessa synnytyksessä alkoi ponnistusvaihe, niin se tuntui aivan taivaalliselta, kun avautumissupistusten kipu katosi yhtäkkiä.

Jos sulla on mies tulossa mukaan, niin siitä ainakin on paljon tukea kipujen kestämisessä =)

Mä oon joka supistuksen aikana loppuvaiheessa yrittänyt ajatella, että se on askel lähempänä ihanaa lopputulosta. Se kipu myös unohtuu oikeastaan heti, kun saa vauvan syliin :heart:
 
Onnea kaikille vauvaantuneille :flower: Minä en olekaan täällä kirjoitellut,häpeäkseni myönnän :ashamed: :ashamed:

Tummatukkainen prinsessa syntyi 11.8 klo 4.34 viikolla 40+5,pituutta 50 cm ja painoa 3625 g.Synnytys sujui (no sujui ja sujui.. :LOL: ) ilman kivunlievitystä.Istukka oli jokseenkin tiukassa;pieni pala aiheutti vuotoa,jonka takia tehtiin kaavinta.Pari tikkiä vielä konkreettisena muistona rankasta,mutta nopeasta (kesto 6h15min) synnytyksestä.
Neidillä on pari päivää ollut ilmavaivoja,jotka ovat valvottaneet koko perhettä :/ Nyt näyttäisi helpottumaan päin :)

Hemuli ja prinsessa 8 pv
 
unikuu108
Alkuperäinen kirjoittaja RangaTanga:
aurora81, siitä vaaleanpunaisesta limasta, veikkaisin että pääset pian synnyttämään :whistle: Mulla tais mennä pari vuorokautta sen liman jälkeen, kun vauva syntyi =)

RangaTanga
juu.mullon ekat limat bongattu 36+ ja kahteenkin otteeseen vaaleenpunaiset.. ja tässä vieläkin ollaan..
 
Onnea tiltaltti, bettina1 ja kielletty niin ja hemuli-79...
Voi niin paljon vauvoja, missä minun viipyy.. :heart: :heart: No onneks mulla olo on edelleenkin tosi hyvä.. Ainoastaan huoli vaavista on syy miksi haluisin sen jo ulos.. näkee paljon paremmin vauvan voinnin nyt on jotenki koko ajan että onkohan sillä kaikki hyvin.. jne..
no kaikki aikanaan.. :)
huomenna neuvolaan.. ja voi taas puntarille.. montakohan 1000g tällä kertaan tullut painoa..heh

voimia kaikille.. kyllä mekin ne omat nyytit varmasti kohta saadaan.. :heart:
piritta ja moggulaa 40+5
 
unikuu108
Alkuperäinen kirjoittaja Kimalle84:
Onnea vauvansa saaneille! :flower: :flower:

Minä siis vieläkin pyörin täällä :/ On se kivaa kun kaks viikkoa sitten jo ennustettiin että "kohta tulee", viime viikolla terkkari sanoi että ei varata uutta aikaa kun olet silloin jo varmaan synnyttänyt, pari päivää sitten lääkärillä paikat oli jo sen 3 cm auki ja lääkäri vaikutti siltä että kohta pääsen tositoimiin. Eikä MITÄÄN, tänään on tullut ehkä kaksi kovempaa supistusta ja siinä se. Ihan romuna oon koko ajan enkä uskalla mitään oikein tehdä kun nivuset alkaa "vetämään suonta" jos seisoo ja jos istuu niin kauhea paine alapäässä... Makaaminen onnistuu, mutta sieltä ei meinaa päästä ylös tai saati sitten liikkeelle!

Kauheinta on etten mä pysty enää oikein leikkimäänkään ton lapsen kanssa... :(

Nooh, vali vali...

Kimalle rv 39+jotain...
mä kirosin tänään samaa että meninkin samaan vanhaan lankaan.
sillon 36+ jotain tosiaan mullakin paikat oli auki ja ei kaulaa ja lääkäri povaili ettei mee kovin yli ja ei mee kauaa ja kutunv..

täälläsitä vaan.. :headwall:
ja siis 40 tasan
 
Onnea Hemulille!! :flower: :hug:

RangaTanga, mies on joo tulossa mukaan ja toivon, että siitä san voimaa ja että häenstä olis ihan konkreettista apuakin mm. hieronta, kauratyynyjen lämmittely, yms. Ja mun mies on kyllä niin ihana tsemppari muutenkin, joten uskon, et hänestä on tosiaan apua.

Huomenna siis yliaikaiskontrolli. Saas nähdä tuunko sieltä vielä kotiin odottelamaan synnytystä. Todennäköisesti.

Luminella ja matkustaja 41+4
 
Onnea tytöistä!

Mä olen tänään päivän makoillu, sitte katoin isoa tiskikasaa joka ihan selvästi huusi: "tiskaa meidät! Apua!..." No tiskasin sitte.. ja siitä sain jonku ihme inspiksen että siivoan kaikki keittiön kaapit niin myös tein :D Jonka jälkeen siivoaminen on vain jatkunut, näin perusteellisesti en oo varmaan ikinä siivoillu.. Ihan kaikki kaapit ja hyllyt :D

Mahassa on ollut tänään aika hiljasta... :eek: Liikkeitä ei oo ollu kun muutama, sellasia mihin oon kiinnittäny huomiota. Mutta liikkuu kuitenkin, ainakin nyt kun koneella tulin käymään.. Varmaan kun käy makaamaan ja katsomaan tv:tä niin se rumba taas alkaa :D
mutta eikös joku sanonu että liikkeet alkaa vähentymään kun synnytys olis lähellä?
Toivottavasti, tässä on menty jo 5 päivää yli..

tyttönen ja Sintti 40+5
 
Aamulla sitten matkaamme Naistenklinikalle synnytyksen käynnistämisyrityksille. Kovasti jännittää ja vähän pelottaakin, saapas nähdä tuleeko uni silmään tänä yönä.

Suuren suuret onnittelut kaikille vauvansaaneille! :flower:
Toivottavasti pääsen pian mukaan kokoajan kasvavaan joukkoon...

Pidelkäähän peukkua, että kaikki menisi hyvin...

Tikru 42+1
 
Tsemppiä Tikru!!! :flower: :hug:

Mä heräsin jo näin kauheen aikaisin. Varmaan jännittää se yliaikaiskontrolli, vaikka siinä sinällään mitään jännitettävää olekaan. :D

No aamupalaa ja teetä kurkkukipuun, joka on kyllä aika ärsyttäväksi äitinyt...

Luminella ja matkustaja 41+5
 
Huomenta!

Täällä näyttäis nyt jotain edistystä tapahtuvan. Veristä vuotoa bongattu, ja nyt on puolen tunnin sisällä 4-5 suht kipeääkin supistusta tullut. Heti alkoi paniikki iskeä, että kohta alkaapi synnytys. Vaikka sitähän tässä ollaan odotettu kun kuuta nousevaa :)

Edellinen synnytys lähti käyntiin edeltävänä iltana säännöllisillä supistuksilla ja neiti syntyi seuraavana iltana. Nytkin on tuota kanavaa enää (tai n. 2 vkoa sitten) sentti kanavaa jäljellä ja sentin auki. Voi tulla nopsakin lähtö. Mutta nyt täytyy lähteä laittaan tuota lapsikatraa valmiiksi kun esikoinen vietävä eskariin. Nuorin vielä nukkuu ja äiti kulkee täällä ihan hermona :D

Tikrulle tsempit ja peukuttelut täältäkin !!

amaria 39+3
 
Tsempit Luminella , Tikru ja amaria :hug: mahtavaa!!!

Mulla kans äoppäpolille puolenpäivänaikaan aika ja aion kyllä sanoa et nyt loppu tää odotus..pitäkeehän peukkuja et paikat sen verran auenneet luontaisesti et voidaan rueta käynnisteleen.... ehkä tavataan amaria sit nyyttienkaa sairaalassa :)

Niiskuneiti81 ja rv 40*1
 
Niiskuneiti Synnytätkö sinäkin K-PKS:ssa? Joo nyt on muksu viety ja aamupalan aika. En ehtinyt sitäkään syödä kun mietin että tänäänkö tulee lähtö (tuskin) ja kuka tulee lasten kans ja kaikkee muutakin turhaa... Onneks kassi on pakattuna. Eilen lisäsin sinne vielä mun yöimetyspaidan.

Ja JOS tänään tulee lähtö, niin onneks sain nukuttua viime yön hyivn :) Ois sitten virtaakin paristoissa :LOL: Mutta seuraillaan tämä päivä. Aika jännä että nuo supistukset ei niin paljoa tunnu alavatsalla (kuten mulla aiemmin) vaan tuolla kohdunsuulla sellaista polttavaa kipua. Ei mitenkään miellyttävää, mutta tämä oli tiedossa :(

Nyt kahville, jäi sekin hötäkässä juomatta.
 
Limatulppa irtos!!!! Kävin hetki sitten reilun kilsan aamukävelyllä ja seuraavalla vessareissulla jäi paperiin kunnon köntti. Toivottavasti tää homma nyt etenis tästä nopeesti!!

Ei sittenjkään täysin toivoton rimprenssa 41+1
 
Täällä supistelut jatkuu. Tulevat melko tiheään, mutta kestoltaan ei niin pitkiä. Polttavat jo "mukavasti". Kotihommia tässä samalla touhuan ja puuskuttelen sitten välillä. Mutta eivät nämä ole mitään verrattuna "niihin kunnollisiin", apuva!!

Rimprenssa: Noniin, hieno homma!! Hyvä jos alkais nyt itsestään tuo synnytys etenemään. Peukut sinne !!

amaria 39+3
 
En ole tänne kovin paljon kirjoitellut, mutta tulin ilmoittelemaan että meille syntyi pieni prinsessa sunnuntaina 16.8.2009 klo 10.43 rv:lla 40+6. :heart:
Painoa oli kertynyt 3326g ja pituutta 49cm. :heart:

Onnea kaikille vauvautuneille!!!
 

Yhteistyössä