♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

Julkiselle puolelle meillä on se lähete sitten myös kun soittelen sitten joulu/tammikuussa sinne yksityiselle gynelle jolla oon nyt siis kahesti käynyt. Googlettelin tossa eilen et ainaki joskus aiemmin tayssiin saanu ajan n.3kk päästä kun lähete on laitettu. Ehdimpähän ainakin tässä välissä syömään mun antibiottikuurin loppuun joka siis määrätty tulehdukselliseen akneen vielä ois 40kpl jäljellä.
 
Moikka kaikille! En ole tänne aikaisemmin kirjoitellut mutta lueskellut viestejänne kyllä.

Olemme nyt mieheni kanssa olleet sillä mielellä että tulee jos on tullakseen 1,5 vuotta ja nyt tässä kuluvassa kierrossa ensimmäistä kertaa tikutettu ovulaatio. Ja en ole ihan kartalla vielä tästä vauvanteosta.

Kiertoni on ollut aina tasan 28vrk. Olen aina tuntenut ovulaation selkeästi, se on hyvin kivulias. Olen aina kuvitellut että ovulaationi on silloin kun kivutkin mutta kävikin ilmi että toisin kuin olin ajatellut niin ovulaatio onkin päivää kahta aikaisemmin kuin mitä kivut.

Tässä kierrossa sitten oltiin viisaampia.

Nyt kuitenkin mietityttää semmoinen asia, että ovulaatio oli näin ollen viime viikon torstaina ja nyt tänään alkoi uudelleen tismalleen samanlaiset ovulaatiokivut ja samalla puolella oikealle. Säteilee tutusti lantion alueelle. Onko mahdollista että ovuloin kaksi kertaa? Ja jos näin niin onko mahdollista tulla edes raskaaksi?
 
Kinder_Kitty, mullahan on suhteellisen säännöllinen, yleensä on 26-28 päivää kierto. Mä oon ollut ilman hormonaalista ehkäsyä jo kohta kaksi vuotta ja ja sinä aikana on välillä kierto ollut 29 päivääkin ja joskus vaan 25. Viime kesänä oli kerran 31 päivää jolloin mä jo ehdin vähän luulla, että olisko viimein tärpänny, mutta sieltähän ne menkat taas alkoi.
Mä kävin gynellä syyskuussa ja sen mielestä on kierrot olleet sen mittasia et todennäkösesti ovuloin. (Oon jostain lukenutkin, että tuollainen pieni heitto on normaalia) Ovulaatiotestejä oon tehnytkin ja oon niissä saanut oviksen näkymäänkin. Gyne katsoi sillon ultralla ja kaikki oli ok, limakalvo, kohtu ja munasarjat. Kävin kiertopäivänä 11 ja silloin toisessa munasarjassa oli johtofollikkeli jonka epäili irtoovan parin päivän päästä.

Juteltiin siinä paljon ja hän kyseli tarkkaan kaikkia asioita läpi. Oli sitä mieltä, et me voitaisiin rauhassa vielä yrittää tämä loppuvuosi ja sit jos ei tärppää, kun se vuosi tulee täyteen, niin sitten hakemaan sitä lähetettä sinne tutkimuksiin. Kyllä mä sitä siinä ihmettelin, että jos nyt ainakin minulla on kaikki kunnossa, niin mikä sitten on, kun ei tärppää, kun kuitenkin jo 8 kuukautta oltiin siihen mennessä yritetty. Hän vastasi, että terveellä pariskunnalla joka kuussa on raskauden todennäköisyys/mahdollisuus noin 17%:n luokkaa. Eli tosi pienihän se on! Ajatelkaa. :eek: Oon nyt sitä yrittänyt toitottaa itelleni kaikkina epätoivon hetkinä. :LOL:

Hän sanoi, että simppatutkimukseen voisi yksityiselle mennä seuraavaksi, mutta ollaan miehen kanssa sovittu, että odotetaan niitä julkiksen puolen hoitoja, ettei nyt yksityiselle mennä ennen niitä, kun rahanmenoa on muutenkin.

Mä kyllä odotan vuodenvaihdetta tosi paljon. Tuntuu, että tää vuosi on ollut niin p*ska. Kyllä mä silloin alkuvuodesta ajattelin, että olisin jo tähän aikaan viimeestään raskaana. :( Nyt toivon Kinder_Kittyn tavoin, että edes ensi vuoden aikana tulisi raskaaksi.
 
Mustikka4 voin vaan kuvitella kuinka turhauttavaa on se ettei tärppää varsinkin kun on säännöllinen kierto :(. Mä taas oon jostain lukenut, et yleensä oletetaan et semmoset ovuloi jolla säännöllinen kierto mut se asia ei välttämättä olekaan niin. mut tiiä sitte et kuinka luotettava tieto. Hyvä kuitenkin et sulla on todettu ultralla et follit kasvaa ja ovulaatio tapahtuu.

On jotenkin tällähetkellä niin paska fiilis...en voi olla ajattelematta että oon niinku oikeesti täl hetkel hedelmätön..kun eipä ilman ovulaatiota mikään voi hedelmöittyä.. ehkäpä mä toivon mukaan oon raskaana ens kesänä :) ja toivon sitä meille kaikille!
 
Tsemppia laakariin meneville ja onnittelut toisille plussista!

Taalla alkoi tanaan yk4. Tuli muutaman paivan viivella, silla ovulaatiokin oli myohassa.
Jospa tuota stressia ei olisi tassa kierrossa niin paljoa niin voisi jotain tapahtuakin.. meinasin myos ruveta saannollisesti liikkumaan koska se on nyt jaanyt vahemmalle (stressia toista eika sitten enaa mikaan huvittanut toiden jalkeen). Nyt siis en enaa tuolla tyopaikassa ole, eli uudet tuulet :)

Minusta olisi ihana kertoa raskaudesta jouluna, mutta siis eihan silla oikeesti valia sama se on kunhan raskaaksi jossain vaiheessa edes tulisi :p

Tsemppia kaikille, toivottavasti on mukava viikonloppu tiedossa <3
 
Rakettitiedettä tosiaan. Ei onnistu niin kuin seksivalistustunnilla! :D

Täällä on hirveet ongelmat. Ovistahan en siis ole tikuttanu ja kuvittelin oviksen olleen viime lauantaina (kp11/29). Nyt kuitenkin keskiviikkona (kp15/29) tuli isommat ovisoireet. Tuo myöhempi tuntuu päivien kohdalla "oikeemmalta". Kaikkein tyhmintä tässä nyt kuitenkin on se, että eihän sillä ovispäivällä perjaatteessa ole mitään väliä, kun kuitenkin ollaan hommailtu säännöllisesti (vähintään joka toinen päivä) molempien epäiltyjen ovispäivien ympärillä. Mitä merkitystä sillä ees sitten on, että koska se ovis oli (vai oliko ollenkaan). Tyhmä minä. Mutta niin sitä vaan taas aattelee kaikkea epäoleellista :D
 
Kelokettu, isänpäivä olis kyllä hieno aika! Vielä jos sattuis olemaan jo sen verran viikkoja alla, että suurimmat keskenmenohuolet olis ohitettu! Ja toisaalta jouluna sitten muutkin sukulaiset sais tietää :)

Plussia siis olis tilattuna, jos joku jossain viitsisi niitä toimittaa...
 
kelokettu se on kylla hyva idea :)
tietty olisihan se loppujen lopuksi ihan sama kunhan se plussa jossain vaiheessa tulisi :p

Tulipa tuossa mieleen kun huvikseni tanaan uittelin ovistestia (mulla kp1) niin tuli melkein yhtavahva viiva eli mulla ainaki ovistesti nayttaa aina vahvaa viivaa menkkojen aikaan. Eli itse en kylla kokeilisi esim raskaustestin sijasta (jos testailisi ennen menkkoja).

Nyt suht hyva olo vaikka harmittaakin, ettei sita plussa tullut. Mutta ei tasta nyt stressia kannata ottaa kun vasta yk4 menossa.
Kaapissa odottelee 50 ovistestia.. hmm siis mitenka muka himotestaaja?? :p loytyi hyva tarjous netista (liuskatesteja) :D
 
kelokettu se on kylla hyva idea :)
tietty olisihan se loppujen lopuksi ihan sama kunhan se plussa jossain vaiheessa tulisi :p

Tulipa tuossa mieleen kun huvikseni tanaan uittelin ovistestia (mulla kp1) niin tuli melkein yhtavahva viiva eli mulla ainaki ovistesti nayttaa aina vahvaa viivaa menkkojen aikaan. Eli itse en kylla kokeilisi esim raskaustestin sijasta (jos testailisi ennen menkkoja).

Nyt suht hyva olo vaikka harmittaakin, ettei sita plussa tullut. Mutta ei tasta nyt stressia kannata ottaa kun vasta yk4 menossa.
Kaapissa odottelee 50 ovistestia.. hmm siis mitenka muka himotestaaja?? :p loytyi hyva tarjous netista (liuskatesteja) :D
Mist tilasit?
 
Mul on taas semmonen tilanne et tänne-kaikki-mulle-nyt-ja heti. Oon niin malttamaton ja mitään ei tapahdu! Kiva lukee semmosii juttuja et "yritetty 3 vuotta". Sillee niinku et MITÄ?! Ensinnäki miten ne on jaksanu yrittää ees niin kauaa.. Ei tietty siis varmaan vaihtoehtoja mut jos omalle kohalle sattuu näin ni ei jumakauta! Oon ihan ikäloppu siin vaihees jo.. Äääh en ala!
 
M|ira mulla sama,siis nyt menossa yk4 ja aattelen etta miten ihmeessa sita jaksaa just useamman vuoden. Tuntuu etta nyt jo rupeaa stressaamaan?? Tilasin ovistikkuja Amazonista, firma joka myy on Home Health UK (asun UK:ssa)50 testia 7.75 puntaa (en osaa sanoa myyvatko ulkomaille tai mika on postikulujen hinta jos myyvat).

Hipeltaja89 hyva vaan jos voit olla ilman niita ovistikkuja. Sitten kun niita rupee kayttamaan niin niista ei paase eroon (jaa koukkuun :p) :D Onko sulla miten pitka aika haihin ?:)
 
Ok. Mä tilasin raskauskeijusta.. Mut enhä mä muistanu (tienny)et asut ulkomailla.. Tilasin kasan r-testejä ja ovistestejä. Kumpiikaan en oo päässy käyttämään.

Nyt täl hetkel olisin onnellinen et kuukautiset alkais ( niit ei oo näkyny 5kuukauteen) ni jos ne alkais ni sit koht alkaisin vaaan olee kärsimätön siihen et enntuu raskaaks. Mikää ei kelpaa :mad: mut alkaispa silti kuukautiskierto!! Ennjaksa oottaa:confused::confused:
 
Mä en myöskään uskalla koittaa noita ovistikkuja, aivan varmasti jäisin koukkuun ja siitä vasta stressi tuliskin. Nyt pystyy kuitenkin suunnilleen päättelee, että kai se ovis on siinä puolessa välissä ja peitto heiluu sillon viikon aikana tiheeseen tahtiin. Myöskään raskaustestejä ei ole kuin yks kaapissa, muuten varmaan testailisin jo nyt samalla viikolla kuin ovis on ollu ja aina pettyisin :D


Ajattelin odottaa vuoden vaihtumiseen saakka rauhassa ja sitten kovat keinot käyttöön. Mun kovat keinot on siis noi testit ja greipit yms :)
 
M|ra en edes tieda, olenko taalla maininnut etta asun ulkomailla. Toivottavasti sinulla alkaisi ne menkat pian niin paasisit kokeilemaan testejakin! Varmasti hermoja raastavaa odotella menkkoja :S

Mietiskelin itsekin, etta tassa kierrossa meinasin etta olis viela noi ovistestit mutta jospa ensi kierrosta jattais ne pois (jos ei sita plussaa tule). Niin ei tarvitse sitten turhia stressailla. Ettei turhaan itselle aseta paineita sen suhteen..
 
M|ra en edes tieda, olenko taalla maininnut etta asun ulkomailla. Toivottavasti sinulla alkaisi ne menkat pian niin paasisit kokeilemaan testejakin! Varmasti hermoja raastavaa odotella menkkoja :S

Mietiskelin itsekin, etta tassa kierrossa meinasin etta olis viela noi ovistestit mutta jospa ensi kierrosta jattais ne pois (jos ei sita plussaa tule). Niin ei tarvitse sitten turhia stressailla. Ettei turhaan itselle aseta paineita sen suhteen..
Oon myös ehkä vähä aatellukki et oot jossain ulkomailla ku ääät ja ööt on aata ja oota.. XD
 
M|ra joo niihinkin tottuu eika edes tajua enaa :p

Hipeltaja89 jannat paikat sinulla!:) Onhan se semmoista aikaa, ettei malttaisi odottaa :) Minakin aiemmin ostelin ne ovistikut lahinna, etta tietaa suunnilleen milloinka se ovulaatio on. No nyt tulee vahan turhaankin testailtua..

Kuiske monestihan niista oireista sen oviksen tunnistaa. Kaikilla tietty ei niita oireita ole ja jos on epasaannollinen kierto niin voi olla hankalampaa. Kyllahan se testailu voi lisastressia tuoda.
 
Minä testasin viime kierron (yk4) ensimmäistä kertaa ovulaatiota. Meillä siis tilanne se että mies on reissuhommissa ja yhdynnät ajoittuu vain viikonlopuille. Tikutin ovisplussan tiistaina ja oltiin oltu yhdynnässä viimeksi perjantaina ja seuraavan kerran päästiin puuhailemaan vasta torstai-iltana. Kyllähän siinä paha mieli tuli kun ei päässyt hyödyntämään ovulaatiota. Toisaalta oli ihan kiva tietää että ilmeisesti sellainen tapahtui kun kerta plussa tikkuun tuli. Mutta totesin kuitenkin että ehkä oviksen tikuttaminen ei ole tällä hetkellä meidän juttu. Yritetään puuhailla viikonloppuisin niin paljon kuin ehtii/jaksaa/huvittaa ja sen on vain nyt riitettävä kun viikolla se on välimatkan vuoksi mahdotonta.

Toivotaan että jossain vaiheessa kaikki tähdet ja muut on kohdillaan ja meillekin tärppi tulisi. Meillä mies ei ollut alkuun innokas vauvan tulolle, vaikka antoikin luvan. Oli lähinnä helpottunut kun kierrot vaihtui ja kuukautiset aina tuli. Nyt kuitenkin kun aikaa on jo mennyt 4kk tässä tjottaillen niin mieskin alkaa innostua ja haluamaan vauvaa. Ihanaa kun sanoo että oikeasti haluaisi tärpin käyvän ja kyselee kaikkea ja tietää ilman erikseen sanomisia milloin ovulaatio mahtaa olla ym.
 

Yhteistyössä