♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

Pumpulipallero, missä ulkomailla asut?:)

M|ra, onko sun menkat myöhässä mistä syystä? Onko aiemmin ollut normaalit vai mitä häh täh? :)


Paputoive, harmi että mies tollases töissä että ei välttis edes ole kotona kun ois aika. :/ Onko se aina näin, että tekee kauempana töitä vai onko kiertoja jolloin olisi kotona?

Täällä olis menossa tällä hetkellä kp10/28-31 Eli alkais olee taas ovis lähellä. Tikut käytössä taas tässä kierrossa. Eilen jo pupuiltiin ja nyt sitten varmaan yrittäis siihen vähintää se joka toinen päivä.
 
Täällä on nyt toiveet korkealla. Ehkä liiankin korkealla. Elän siis kp27/28 ja testin aion tehdä keskiviikkona, jos ei menkkoja näy. Oireita on ollut jo muutaman päivän ajan: turvottaa, nännejä aristaa, yleistä huonoa oloa ja väsymystä, vatsassa painontunne ei voi kun nukkua selällään. Eli jos nämä ovatkin vaan mielikuvituksen tuotetta tai menkkaoireilua niin tipahdan kyllä korkealta.
Näin kuvan facebookissa kaverilla, joka oli mennyt viime vuonna naimisiin samaan aikaan meidän kanssa ja he olivat saaneet ihanan vauvan. Itsessä tuntui surua ja epätoivoa ettei tämä tule omalla kohdalle.:(
 
Kelokettu, peukkuja sinulle! :) Toivotaan että et tippuisi !
Joo onhan nuo tikut olleet käytössä eikä oo auttanut/tärpännyt vielä. Olen ajattelut tässä nyt että vielä tämä kierto ja sitten sinne gynelle ja terkkulaan. Vaikealta vaan tuntuu soittaa, tiiä yhtään miten ottaa vastaan tän asian. Huonoja kokemuksia noista terkkuloista.
 
Pumpulipallero, missä ulkomailla asut?:)

M|ra, onko sun menkat myöhässä mistä syystä? Onko aiemmin ollut normaalit vai mitä häh täh? :)


Paputoive, harmi että mies tollases töissä että ei välttis edes ole kotona kun ois aika. :/ Onko se aina näin, että tekee kauempana töitä vai onko kiertoja jolloin olisi kotona?

Täällä olis menossa tällä hetkellä kp10/28-31 Eli alkais olee taas ovis lähellä. Tikut käytössä taas tässä kierrossa. Eilen jo pupuiltiin ja nyt sitten varmaan yrittäis siihen vähintää se joka toinen päivä.
Oon lopettanu hormonaalisen ehkäsyn huhtikuus jollonka tuli viimeset menkat sen lopetuksen myötä.. Sen jälkee ei oo näkyny eikä kuulunu moisia.. HUOH..:cautious:
 
Täällä on nyt toiveet korkealla. Ehkä liiankin korkealla. Elän siis kp27/28 ja testin aion tehdä keskiviikkona, jos ei menkkoja näy. Oireita on ollut jo muutaman päivän ajan: turvottaa, nännejä aristaa, yleistä huonoa oloa ja väsymystä, vatsassa painontunne ei voi kun nukkua selällään. Eli jos nämä ovatkin vaan mielikuvituksen tuotetta tai menkkaoireilua niin tipahdan kyllä korkealta.
Näin kuvan facebookissa kaverilla, joka oli mennyt viime vuonna naimisiin samaan aikaan meidän kanssa ja he olivat saaneet ihanan vauvan. Itsessä tuntui surua ja epätoivoa ettei tämä tule omalla kohdalle.:(
Mul oli sama sillo joskus touko-kesäkuussa ku luuin et oon raskaana ja keksin päästäni kaikkii tommossii oireita.. Just kans kaikist naurettavin "oire"oli se et ei voi muka nukkua mahalleen ja olen siis mahalla nukkuja :LOL::ROFLMAO::ROFLMAO:
Mut hei.. Eihän sitä koskaan tiedä.. XD
 
Onnea Myya uuteen kiertoon!

Toivottavasti on napannu Kelokettu!

Annataika, mukavaa pupuiluaikaa. Täällä tulee kohta peiton heiluttelut jo korvista, kun tässä pari viikkoa on touhuttu vähintään se joka toinen päivä :D

Paputoive, hankalia nämä nykyajan työt. Mulla on mies joskus kans työreissussa, mut yleensä vaan lyhyesti esim yhden yön, niin ei sinällään haittaa. Mutta hienoa kuitenkin et se ovis löytyi, enää tarttis saada se ovis siis viikonlopulle :)

Mulla yks työkaveri kysyi tänään ihan ystävällisesti yleisellä tasolla, että oletteko ajatellu jossain vaiheessa hankkia lapsia. No vastasin että jossain vaiheessa. Onneks ei jatkanut aiheesta sen enempää, olis multa saattanu suusta tulla jotain ei niin ystävällistä.

Täällä ehkä dpo 5. Eilen juili vasemmalta puolelta mahaa käytännössä koko päivän. Vähän niinkun sieltä munasarjoista tai johtimesta tai jostain sieltä, en ole niiden anatomisesta sijainnista niin tietoinen. Oviksen aikana siis usein sattuu samoilta hoodeilta. Oletan kuitenkin vahvasti oviksen olleen jo viime viikolla (kp 11/29 TAI 14/29). Kyllähän yleensäkin kierron aikana on kaikkia vatsatuntemuksia, mutta outoa tässä oli se, että kipu tuntui oikeesti koko päivän. Ei kuitenkaan mitään niin kovaa, että olisin särkylääkettä tarvinnu. Tänään on muutaman kerran sattunu samasta kohtaa, et en nyt tiiä mikä sielä mahassa on ongelmana.
 
Paputoive onhan se hankalaa varmasti jos ei aina satu ovulaatio niita aikoja,milloin miehesi on kotona. Mutta tsemppia, eikohan se vauva sielta viela tule :)

Annataika olen asunut reilut 3v. Englannissa, mutta ensi vuonna tulee 10v. tayteen ulkomailla. Kiva silti tulla tanne Suomeksi asioista hopisemaan :)
Kohta sitten paaset jannaamaan ovista! Ja niinhan se taitaa olla, etta joka toinen paiva niita aikoja hyva olla puuhailemassa :)

Minni90 toivotaan, etta sulle tulee plussa :)
Sama juttu taalla. Muutamat kyselleet millonka niita lapsia tulee.. me mentiin naimisiin kesakuussa ja tietty siita lahtien saanut kuulla. No sanoin vaan etta niita tulee kun tulee.. ei sita nyt halua kaikille mainostaa etta kylla sita kovasti yritetaan.

Kelokettu jannaa!! Toivottavasti sinulla tulisi plussa :)
 
Annataika mies on koko ajan reissuhommissa, ei oo kotikaupungissa ollut työmaita sillä työantajalla jolle töitä tekee. Välilä on ollut yksittäisiä viikkoja kyllä ettei oo ollut töitä ollenkaan ja silloin on ollut kotona. Mutta on sitten joskus taas ollut pari viikkoa putkeen töissä jos kovin kiireistä työmailla ollut.

Minni90 voi ku oliski vaan yhden yön poissa, mutta kun on neljä yötä poissa :( Kotona on siis vähemmän aikaa kuin tuolla työhommissa.

Oviksen odottajille toivottelen superovulaatiota ja hedelmällisiä hetkiä vällyjen välissä! Piinailijoille toivon plussaa! :)
 
Heippa, mahtuukos tänne mukaan kirjoittelemaan yksi uusi esikoisen yrittäjä? :)

Päätimme kihlattuni kanssa nyt tämän kuun alussa alkaa yrittämään pientä, minä olen 21 ja mies 23. Ehkäisynä on ollut kondomit, joten ei onneksi tarvitse alkaa odottelemaan mitään hormonitoiminnan tasaantumisia. Tällä hetkellä kuukautisten toinen päivä menossa, eli pari viikkoa seuraavaan ovikseen, tilailin jo ovistestejäkin! :D

Olen hirveän malttamaton ja toivon että meillä tärppää nopeasti, mutta eipä siihen itse voi kovin paljoa vaikuttaa...:/ vähän pelottaa että oma alipaino vaikeuttaa raskautumista, mutta kovasti yritän syödä paremmin.
 
paputoive, toivottavasti nyt sattuis se ovis kivasti siihen kun mies tulee kotiin ! :)

Pumpulipallero; jos saan enemmän udella niin miten päädyit ulkomaille asumaan? Missä kaikkialla olet ollut?

Minni90, joo vähä alkaa tuntuu et menee kohta jo pakkopullaks koko touhu. Ja sekään ei oo kivaa.

Kelokettu, joko joko? :p

Täällä sama juttu, miehen veljet ja enot ym kaikilla on lapsia ja sitten kyselee että koskas teille tulee niitä lapsia? Kannatan että teette nuorena.... Nii no joo MMH. Enkä tosiaan mainosta tai oo puhunu että kyllä niitä yritetään. Sanon vain että joskus. Tulee vaan vähä semmonen kökkö fiilis ku niin kovasti oikeesti haluaisi. Tänään kävin työterveydessä ja alko vaan ahdistaa enemmän kun sano että myoomat jotka mulla on kohdussa voi olla syy miksi ei onnistu. Eli vissiin mentävä sinne gynelle varmistamaan että missä nämä ovat ja vaikuttavatko. :/ En yhtään muista mitä se gyne noista viimeksi sano että missä ovat ja kuinka vaikuttavat.
 
Voi ei Kelokettu, jaksamista tähän päivään ja tsemppiä uuteen kiertoon!

Tervetuloa mukaan Vaniliinikaneli!

Paputoive, jostain täysin epäluotettavasta lähteestä luin, että siittiöt vois elää jopa 5 vuorokautta?! Että siis neljä yötä ei ole aika eikä mikään :D No joo, sellasia supersiittiöitä kun olis (ja munasoluja) niin mehän oltais kaikki jo mahat pystyssä.

Annataika, kannattaa varmaan oman mielenrauhan takia käydä tarkistamassa? Vaikka kaipa sitä saa odotella raskautumista, vaikka kaikki olis kunnossakin. Viime gynekäynniltä pari vuotta sitten muistan ite vaan lähinnä sen, että kohtu löyty ja munasarjat, ja oli pissahätä kun ronkittiin. Ei ollu sillon vauva-hommat ajankohtasia, eli siis eipä nämä tiedot mua oikeen auta.

Ja niin mä taas vannoin lähes kolme viikkoa sitten, että nytpä lopetan tämän oireiden hakemisen, kuvittelun, toivomisen... keskityn vaan ihan muihin asioihin ja normaaliin elämään. Kyllä se vauva sieltä tulee jos on tullakseen ilman mun ajatuksianikin. Mutta sitten on taas dpo 6 ja mitähän mielessä pyörii... Olispa siistiä, jos heti oviksen jälkeen vois testata, että nappasko!! Sitten vois olla 3 viikkoa stressaamatta asiaa!
 
Tervetulo mukaan vaniliinikaneli! Toivotaan että teillä tärppää pian.

Pahoittelut menkoista ja uuteen yritykseen joutumisesta kelokettu! :( Hiljaiseksi vetää tuo teidän yrityskiertojen määrä. Oliko teillä ajatuksissa kysellä julkiselta tai yksityiseltä puoellta hoitoja?

Annataika
ehkä kannattaa käydä gynekologin juttusilla niin saat asiantuntevaa tietoa noista myoomista ja siitä voiko niillä olla vaikututusta raskauden alkamiseen. Saisit ainakin tiedon ja mielenrauhan.

Minni90 oon minäkin lueskellut, pähkäillyt ja laskeskellut just noita päiviä. Mut ei mekään sit välttämättä pupuilla ihan koko viikonloppua ja monesti just sunnuntaina jää hommailematta kun mies lähtee jo päivällä takaisin toiseen kaupunkiin töitä varten. Me nyt yritetään parhaamme ja toivotaan että se riittäis. Sulla onkin piinapäivät meneillään. Jännittävää. On tää koko yritys, piinailut ja kaikki niin yhtä jännitystä. Sit kun plussan saa niin alkaa jännitys siitä pysyykö kyytiläinen matkassa, miten raskausaika menee, eihän synny etuajassa, eihän mene yli, jos menee yli niin lähteekö itsestään tulemaan vai pitääkö synnytys käynnistää, miten synnytys menee jne. Eikä se jännitys ja ajatukset ja pelot lopu siihen vaan siitä ne jatkuu varmasti koko loppuelämän vauvan/lapsen/nuoren/aikuisuuden/lastenlasten ym ajan. :D


Juttelin tänään miehen kans puhelimessa ja murehdin sille jostain ihan typerästä pikkuasiasta. Sit se kommentoi mulle jotain et "no sitten kun oot äitiyslomalla..." vitsit miten hyvä mieli mulle tuli kun se oikeesti ajatteli noin. Tainnu vauvakuume iskee jo mieheenkin toden teolla. Mulle tuli vaan niin hyvä mieli tosta.
 
Paputoive, oon miettiny tota ihan samaa, ei se jännitys tähän yritykseen todellakaan lopu!! Mutta toivottavasti sitten kun yritys joskus vaihtuu odotukseksi, niin niiden "pettymyksien" rinnalle tulee niitä ilon hetkiä lapsen kanssa. Kunhan ensin vaan tulisi raskaaksi ja sitten vielä vauva pysyis ja kehittyis mahassa ja synnytys menis hyvin ja.....

Dpo 8 menossa omassa navassa, ei oireita!
 
Tervetuloa mukaan vaniliinikaneli! :)

Voi pahoittelut kelokettu kun jouduit taas uuteen kiertoon :( Tsemppiä seuraavan kiertoon!

Paputoive ihanaa kuulla, että mieskin on kunnolla mukana yrityksessä. Täälä kans mies kyselee aina millon on ovulaatio ja millon pitäis menkkojen alkaa ja on ollu myös tosi pettyny ku menkat onki alkana.

Mulla oli/on täsä just ovulaatio joka on kyllä hyödynnetty hyvin. Nyt on vaan ajatukset niin noisa ens viikon häisä, ettei kerkee varmaan mitään oireita itelleen kuvitteleen :D
 
Kiitos tuesta, se auttoi kasaamaan ajatukset.
Paputoive olemme ajatelleet odottaa vielä vuoden vaihteeseen ennen lääkäriin menoa. Emme ole vielä miettineet niin pitkälle että kummalle puolelle mentäisiin.
Hipeltäjä89 onnea häihin ja nauti vielä näistä viimeisistä suunnittelupäivistä. Se on vaan niin ihanaa aikaa suunnitella häitä. Ja tietenkin nauttia kaikesta mitä tapahtuu suurena päivänä!
 
Koko keskustelun läpi kahlanneena liittyisin mukaan :)

Domellan, 25v (mies 28v), ya 8/2015, yk 4

Vauva olisi enemmän kuin tervetullut. Juuri tänään alkoi yk 4 eli kp 1 :(

taustasta vielä sen verran, että kummallakaan ei vielä lapsia, seurusteltu 3v. Itsellä takana yksi välttämätön raskauden keskeytys pillereillä noin 9v sitten. Huolettaa tällä hetkellä vähän, että toivottavasti tuo keskeytys ei ole vaikuttanut hedelmällisyyteen.
 
Annataika en tarkemmin halua mainita, missa olen asunut (ihan vain varmuuden vuoksi jos joku tuttu tata lukee :D). Mutta siis Valimerella meni 6v ja sitten tanne Englantiin :)varasitko jo ajan gynelle? Toivottavasti kaikki on ok! Monesti omalla mielikuvituksella saa asioista paljon pahempia kun ne oikeasti on.

ladygreen voi harmi, etta sinun kierrot on venyneet :( voikohan syyna olla, etta olet alkanut stressaamaan? On se kylla janna, miten herkka ihmisen kroppa voi valilla olla. Toivon, etta kaikki olisi ok ja turhaan murehdit asioita. Uskon, etta se lapsi sielta viela tulee :) Ymmarran kylla, etta ahdistaa kun minullakin tulee vaikka mita mielikuvia mieleen. Eilen olin etta miksi ei aloitettu tekemaan lasta aiemmin.. jostain tietty luin, etta kun on (melkein) 30v niin se jo vaikuttaa.. (ensi vuonna taytan 30v) eli tulee nyt sitten pohdittua tammoista :p tsemppia, mika yk sinulla on nyt menossa?
 
Heippa, onpas tänne tullut juttua! Pahoittelut kaikille jotka uuteen kiertoon ovat joutuneet ja peukkuja pidän pystyssä niille joilla jännät päivät (y)

Pakko oli tulla vähän oma napailemaan, kun ajatukset kyllä niin sekaisin.. Ovista yritin tässä kierrossa tikuttaa joka venynyt nyt jo kp 39 (...) mutta en saanut kyllä sitä bongattua. Tosin mulla jossainvaiheessa loppui tikut kesken niin siinä tuli melkeen viikko etten pystynyt tikuttelemaan. Ahkerasti miehen kanssa ollaan peittoa heiluteltu, mutta ei kyllä mitään tuntemuksia ole että raskaana olisin. Maanantaina (kp 35) tein päiväpissasta raskaustestin, mutta täysin nega. Ja vaikka nyttenkin tekisin testin niin eiköhän se nega olisi.

Soitin tänään terveyskeskukseen ja vaadin aikaa lääkärille, että pääsisin edes keskustelemaan siitä mitä näille mun kieroille voisi tehdä. Oli kyllä tosi ihana sairaanhoitaja puhelimessa ja suositteli menemään yksityiselle ultrauttamaan, mutta sanoin että odotan vielä tuohon lääkärikäyntiin, jos onnistuisin häneltä vaikka kalasteleman lähetettä.. Jotenkin on tosi maahan lyöty olo, sillä mulla oli täysin normaalit kierrot ennen kuin aloitettiin yrittämään, ja keho petti sitten samantien kun yritys käynnistyi. Tällähetkellä mielessä kaiken maailman kauhukuvat muurautuneista munasarjoista ja olemattomista munarakkuloista. Pelottaa ihan hirveästi, että mitä jos täsä käy nyt niin kuin olen pelännyt ja jotenkin nuo miehen "älä pelkää" ja "eihän tässä vielä kauaa edes olla yritetty, meet asioiden edelle" lohdutukset/vähättelyt eivät auta. :(

Anteeksi tämä metrin pituinen avautumisviesti:oops:
Ootko käyttäny jotain särkylääkettä? Seki voi kainvaikuytaa kiertoon..?
 
Ladygreen, tosi inhottavaa että kroppa tekee tuollasen tempun just silloin kun ei todella tarvis tehdä! Toivottavasti kierto normalisoituu äkkiä! Itsellä muuten sen ainoan kaks kuukautta, kun kierto on ollu joskus sekaisin, niin olin kovin kipeä ja vedin hyviä lääkesekoituksia. Itse ajattelen tuon kierron sekoamisen ehkä johtuneen just särkylääkkeistä tai antibiooteista tai niiden yhdistelmästä.

Nyt mua alko todellä ärsyttään, tänään dpo 10 ja tissit tuli eilen kipeeksi. Mulla tulee aina tissit kipeeksi viikkoa ennen kuukautisia. Miten mä taas olen jotenkin alitajuisesti ladannu hirveet toiveet ja odotukset, vaikka tietoisesti koitan aatella ettei tässä nyt vielä ole kiire... enkä tiedä miten olis inhimillisesti mahdollista hyödyntää ovis paremmin kuin tässä kierrossa onnistuttiin ennen, aikana ja jopa jälkeen. Nyt tuntuu ihan siltä että seuraavaa kiertoa odotellessa. Pahoittelut vuodatuksesta. Onneksi mulla sentään alko lomaviikko, jos vaikka keksis jotain kivaa tekemistä uutta kiertoa odotellessa!


Paljon onnea piinailijoille ja Onnea peiton heilutteluun ovis-ihmisille!
 
minni90 toivottavasti tuo sinun tissikipu meinais raskautta :D meinasitko testailla kumminkin?
Minulla aina sama, etta oireita rupeaa tulemaan ennen kuukautisia, esim nannit tulee kipeeksi ja voivat olla siihen saakka kun kuukautiset alkaa. Yritan nyt olla liikaa tarkkailematta ettei ihan hoperoksi tule.. no itsella nyt tosin vasta kp9 menossa. Itse inhoan sita aikaa ovulaation jalkeen kun pitaa vain odotella ja stressata.. tsemppia ja ihanaa lomaviikon alkua :)
 

Yhteistyössä