Gallup Oletko onnellinen?

Olisiko se jotenkin hienompaa olla ei-onnellinen, jotta voisi sitten sillä ikäänkuin todistaa, miten hyvä ihminen on? Minusta sellainen kuulostaa oikeasti vaan masennukselta, johon kannattaisi hakea apua. Siis jos ei koskaan koe itseään onnelliseksi.

 

Olisiko se jotenkin hienompaa olla ei-onnellinen, jotta voisi sitten sillä ikäänkuin todistaa, miten hyvä ihminen on? Minusta sellainen kuulostaa oikeasti vaan masennukselta, johon kannattaisi hakea apua. Siis jos ei koskaan koe itseään onnelliseksi.

Minusta olisi omassa ammatissani jotenkin tekopyhää sellainen onni sen kaiken surun, menetyksen ja vammautumisen keskellä. Ei se hienompaa ole, voin sanoa olevani kateellinen ihmisille, joilla ei ole huolen häivää. En ehkä kuitenkaan vaihtaisi osia heidän kanssaan. Minä elän elämääni näin ja se sopii minulle. Olen mieluusti onneton, jos se antaa useammalle mahdollisuuden olla onnellinen.

 

Minusta olisi omassa ammatissani jotenkin tekopyhää sellainen onni sen kaiken surun, menetyksen ja vammautumisen keskellä. Ei se hienompaa ole, voin sanoa olevani kateellinen ihmisille, joilla ei ole huolen häivää. En ehkä kuitenkaan vaihtaisi osia heidän kanssaan. Minä elän elämääni näin ja se sopii minulle. Olen mieluusti onneton, jos se antaa useammalle mahdollisuuden olla onnellinen.

Mutta ei se sinun onnettomuutesi tee kenestäkään onnellista. Minun mielestäni, jos autat muita, sinun pitäisi olla onnellinen, koska olet etuoikeutettu ja koska sinulla on keinoja auttaa.

Tarkoitan, että sullakin on oikeus olla onnellinen, koska onnea ei ole olemassa joku rajoitettu määrä, eikä se ole kortilla.

 

Mutta ei se sinun onnettomuutesi tee kenestäkään onnellista. Minun mielestäni, jos autat muita, sinun pitäisi olla onnellinen, koska olet etuoikeutettu ja koska sinulla on keinoja auttaa.

Tarkoitan, että sullakin on oikeus olla onnellinen, koska onnea ei ole olemassa joku rajoitettu määrä, eikä se ole kortilla.

Ei ole sijaa onnelle minun päässäni, kun ympärillä on niin paljon kaikkea ikävää. Päivittäin kuolemaa ja muuta, menetettyjä mahdollisuuksia elämässä plus sitten näiden onnettomien puolelta tulevat tappouhkaukset meille töissä (ei onneksi kuin viikoittaista). Ei siinä ole varaa ja aikaa onneen.

 

Minä voin olla rinnallakulkija, ymmärtäjä jne, mutta se, että joku toinen ei ole onnellinen ei vie minulta onnellisuutta, tai oikeutta kokea sitä.
Eli lyhyesti: kyllä, olen juuri nyt onnellinen.

 

Ei ole sijaa onnelle minun päässäni, kun ympärillä on niin paljon kaikkea ikävää. Päivittäin kuolemaa ja muuta, menetettyjä mahdollisuuksia elämässä plus sitten näiden onnettomien puolelta tulevat tappouhkaukset meille töissä (ei onneksi kuin viikoittaista). Ei siinä ole varaa ja aikaa onneen.

Jaa. No mä toivon, että voisit löytää onnellisuuden, etkä pelkäisi sitä kuin sydänkohtausta sitten enää. Kaikesta kauheasta huolimatta, mitä näet ja kuulet.

 

Ei oma onnesi _aiheuttanut_ muille surua. Se ehkä oli itsekästä ettet ollut lohduttamassa kun jollain oli vaikeaa, mutta miten se olisi aiheuttanut särön onneesi? Vaikka empaattisena ihmisenä murehdin helposti muiden suruja, pitää silti osata erottaa että omassa elämässä on asiat hyvin ja olla onnellinen siitä. Ja siitä SAA olla onnellinen.

Joskus se oma onni vaan aiheuttaa jollekin toiselle surua, ja silloin sitä omaa onnea ei vaan voi tavallaan jakaa sen toisen ihmisen kanssa. Vaan joutuu valita pitääkö ns hiljaiseloa vai onko toisen tukena. Ja jos taas alkaa ajattelemaan sitä miten paha olla läheisillään on ei se oma onni enään tunnukaan onnelta.
Onnen tunnetta voi toki kokea asioista jotka ovat onnellisesti elämässä, mutta ei se tee onnelliseksi ihmistä. Ja suru jättää aina jäljet sieluun. Js ihminen on onnellinen sanan varsinaisessa mielesssä, niin hän ei silloin koe murhetta omista asioistaan tai kanna muiden murheita mukanaan. Ja siihen minä en ainakaan kykene.

 

olen onnellinen Rakastan lapsiani ja miestäni yli kaiken ja kahden viikon päästä taloamme ilostuttaa pienen pieni suloinen vauva. Elämä on mallillaan, paitsi hieman varjostaa pelko/jännitys tästä kahdesta viimeisestä raskausviikosta miten tämä mene tai siis että meneekö kaikki loppuun asti hyvin.

 

Olisiko se jotenkin hienompaa olla ei-onnellinen, jotta voisi sitten sillä ikäänkuin todistaa, miten hyvä ihminen on? Minusta sellainen kuulostaa oikeasti vaan masennukselta, johon kannattaisi hakea apua. Siis jos ei koskaan koe itseään onnelliseksi.

Niin jotkuthan myös väittää että ihmiset ovat masentuneita, koska masennus on muotitauti.
Mutta en ole yhtään ei onnellista tai masentunutt tavannut jotka olisvat ylpeilleet tilanteellaan.
Joskus mietin että heitätkö näitä kommenttejasi silkkaa ilkeyttä?

Masentunut ihminen muutes harvemmin jaksaa välittää muusta kun omasta olostaan. Mutta jos ei voi kokea olevansa onnellinen koska maailmassa on liikaa murhetta on melko ristiriidassa depression kanssa.

 

Niin jotkuthan myös väittää että ihmiset ovat masentuneita, koska masennus on muotitauti.
Mutta en ole yhtään ei onnellista tai masentunutt tavannut jotka olisvat ylpeilleet tilanteellaan.
Joskus mietin että heitätkö näitä kommenttejasi silkkaa ilkeyttä?

Masentunut ihminen muutes harvemmin jaksaa välittää muusta kun omasta olostaan. Mutta jos ei voi kokea olevansa onnellinen koska maailmassa on liikaa murhetta on melko ristiriidassa depression kanssa.

Minä en sano ilkeyttäni, mutta minun nähdäkseni se on ilkeää, sanoa onnellisia ihmisiä itsekkääksi. Vaikka sinä et ole onnellinen, moni muu voi olla. Kaikki ei halua rypeä onnettomuudessa ja maailman pahuudessa.

 

Olen onnellinen, mutta vähän varjostaa onnea stressi ja pieni huoli. Mutta päällimmäisin tunne on tyytyväisyys elämään ja sen suuntaan ja enemmän koen iloa kuin huolta päivittäin.

 

Joskus se oma onni vaan aiheuttaa jollekin toiselle surua, ja silloin sitä omaa onnea ei vaan voi tavallaan jakaa sen toisen ihmisen kanssa. Vaan joutuu valita pitääkö ns hiljaiseloa vai onko toisen tukena. Ja jos taas alkaa ajattelemaan sitä miten paha olla läheisillään on ei se oma onni enään tunnukaan onnelta.
Onnen tunnetta voi toki kokea asioista jotka ovat onnellisesti elämässä, mutta ei se tee onnelliseksi ihmistä. Ja suru jättää aina jäljet sieluun. Js ihminen on onnellinen sanan varsinaisessa mielesssä, niin hän ei silloin koe murhetta omista asioistaan tai kanna muiden murheita mukanaan. Ja siihen minä en ainakaan kykene.

Mä en kyllä vieläkään ymmärrä, miten onnellisuuteni voisi aiheuttaa muille surua. Esimerkiksi vakavasti masentuneita läheisiäni iloisuuteni piristää. Heidän mielialansa laskee entisestään, jos olen surullinen. Minusta silloin ei ole kykenevä tukemaan masentuneita, jos imee heidän pahan olonsa liikaa itseensä, siten, että se vaikuttaa negatiivisesti omaan mielenterveyteen, elämänhallintaan ja onnellisuuteen. Pitää osata erottaa oma suru ja toisten suru (vaikka toki rakkaan ihmisen suru koskettaa). Pystyn parhaiten auttamaan ja tukemaan läheisiäni, kun minulla itselläni on asiat hyvin. Ei se ole joko-tai-tilanne.

 

Teille jotka sanoitte, että voi olla onnellinen vain jos ei ole vielä kokenut mitään pahaa...:
Olen nyt onnellinen, tällä hetkellä. Olen kokenut viimeisen parin vuoden aikana paljon, aivan liikaa. Sairautta, uhkaa, kuolemaa, menetystä ja sairautta sairauden perään. Nyt toivo normaalista arjesta on vahva, ei uusia toimenpiteitä suunnitteilla, mahdollisesti uusi vauva jos Luoja suo... Perhe on lähellä, arki on tasaista siihen kuuluvine normaaleine murheineen. Mutta, voin siis sanoa olevani onnellinen. Selvisin tähän asti. Toivottavasti elämä jatkuu tasaisena.

 

Minä en sano ilkeyttäni, mutta minun nähdäkseni se on ilkeää, sanoa onnellisia ihmisiä itsekkääksi. Vaikka sinä et ole onnellinen, moni muu voi olla. Kaikki ei halua rypeä onnettomuudessa ja maailman pahuudessa.

Ja sä kuvittelet että ne jotka ei ole onnellisia HALUAVAT rypeä onnettomuudessa ja maailman murheissa? Kyse on ihmisen tunteista eikä haluista.
Mä koen että on itsekästä välittää vain omista asioistaan ja olla onnellinen siinä pienessä maailmassaan. Ehkä sitten kun tapaan ensimmäisen selkeästi onnellisen ihmisen joka välittää muidenkin murheista ja elää sen mukaan ilman jatkuvia itsekkäitä tekoja, niin mielipiteeni voi toki muuttua. Mun tuntemani onnelliset ihmiset kun ovat olleet niitä joko pumpulissa kasvaneita , joiden maailmassa suurin murhe on kynnen katkeaminen. Tai sitten hyvinkin itsekeskeisiä jotka puskevat vaikka läpi harmaan kiven koska he haluavat parasta itselleen. Muutama jalkoihin tallattu ihmisparka ei paljoa heitä hidasta.

 

Ja sä kuvittelet että ne jotka ei ole onnellisia HALUAVAT rypeä onnettomuudessa ja maailman murheissa? Kyse on ihmisen tunteista eikä haluista.
Mä koen että on itsekästä välittää vain omista asioistaan ja olla onnellinen siinä pienessä maailmassaan. Ehkä sitten kun tapaan ensimmäisen selkeästi onnellisen ihmisen joka välittää muidenkin murheista ja elää sen mukaan ilman jatkuvia itsekkäitä tekoja, niin mielipiteeni voi toki muuttua. Mun tuntemani onnelliset ihmiset kun ovat olleet niitä joko pumpulissa kasvaneita , joiden maailmassa suurin murhe on kynnen katkeaminen. Tai sitten hyvinkin itsekeskeisiä jotka puskevat vaikka läpi harmaan kiven koska he haluavat parasta itselleen. Muutama jalkoihin tallattu ihmisparka ei paljoa heitä hidasta.

Jaa, mun tuntemat onnelliset ihmiset juuri välittävät toisista.

 

Niin jotkuthan myös väittää että ihmiset ovat masentuneita, koska masennus on muotitauti.
Mutta en ole yhtään ei onnellista tai masentunutt tavannut jotka olisvat ylpeilleet tilanteellaan.
Joskus mietin että heitätkö näitä kommenttejasi silkkaa ilkeyttä?

Masentunut ihminen muutes harvemmin jaksaa välittää muusta kun omasta olostaan. Mutta jos ei voi kokea olevansa onnellinen koska maailmassa on liikaa murhetta on melko ristiriidassa depression kanssa.

Minä en ainakaan väitä. Se on tietämättömien ja empatiakyvyttömien ihmisten puhetta. Masennus on vakava sairaus ja itse teen kaikkeni auttaakseni masentuneita läheisiäni. Minusta onnellisuus on monen tekijän summa ja siihen vaikuttaa _terveillä_ ihmisillä myös oma asenne. Tämä ei koske masentuneita tai todella vaikeita vastoinkäymisiä läpikäyviä ihmisiä. Minusta tuo oli kuitenkin myös sinulta ajattelematolta sanoa onnellisia ihmisiä itsekkäiksi. Eikö sinusta olisi omituista, jos kaikki olisivat onnettomia?

 

Onnellisia ollaan.
Teen itse paatoksen olaa onnellinen tai onneton, paatin olla onnellinen.
Teen itse paivani , ei ymparistotekijat
.
loydan onneni pienista asioisa ,niinku oikea voi tai vesisade kuivalle perunamaalle.

Kristityn on helpompi olla onnellinen, uskoisin.

 

Mä en kyllä vieläkään ymmärrä, miten onnellisuuteni voisi aiheuttaa muille surua. Esimerkiksi vakavasti masentuneita läheisiäni iloisuuteni piristää. Heidän mielialansa laskee entisestään, jos olen surullinen. Minusta silloin ei ole kykenevä tukemaan masentuneita, jos imee heidän pahan olonsa liikaa itseensä, siten, että se vaikuttaa negatiivisesti omaan mielenterveyteen, elämänhallintaan ja onnellisuuteen. Pitää osata erottaa oma suru ja toisten suru (vaikka toki rakkaan ihmisen suru koskettaa). Pystyn parhaiten auttamaan ja tukemaan läheisiäni, kun minulla itselläni on asiat hyvin. Ei se ole joko-tai-tilanne.

Mietitääs joitain esimerkkejä miten toisen onni voi olla toisen murhe. Jos vaikka rakastuisit tulisesti ystäväsi exään. Samaiseen jonka perään ystäväsi yhä haikailisi. Voiskohan silloin sinun onni tuottaa toiselle murhetta?
Tai olisit onnellisesti raskaana samaan aikaan kun ystäväsi hautaisi oman lapsensa? Voisipa olla että ystäväsi ei kamalasti osaisi iloita onnestasi.
Ihmiset tuottavat usein huomaamattaan murhetta muille ihmisille, kun eivät vaan huomaa että toinen saattaa tuntea tuskaa siitä mistä itse parhaillaan hehkuttaa.
En mä ainakaan pystyisi tietoisesti hehkuttaa ihmiselle onneani jos tietäisin sen tuottavan toiselle tuskaa. Joten oma onni aina välillä saa säröjä siitä että tietää sen tosita satuttavan.

 

Riippuu siitä, mitä onnellisuudella tarkoitetaan. On muuten hauska huomata, kuinka innokkaasti ihmiset täällä pohtivat kysymyksiä, joihin maailmanhistorian tunnetuimmatkaan filosofit eivät ole aina osanneet antaa yksiselitteisiä vastauksia.

Kannan siis korteni kekoon minäkin...

Jos onnellisuus on 24/7 oleva positiivinen mieliala, niin en ole onnellinen. Jos taas onnellisuus tarkoittaa seesteistä elämänasennetta ja tyytyväisyyttä omaan elämään suurimman osan ajasta, niin sitten olen varmaankin onnellinen.

Jos taas onnellisuudella viitataan meditaatiossakin saavutettavaan zen-valaistumiseen, joka tarkoittaa yhtymistä maailmankaikkeuden ytimeen pelkän vaivaisen sekunninkin ajaksi, niin silloin olen ihan varmaasti onnellinen. Pelkkä vesipisaran tarkastelu lasissa, kun auringonsäde läpäisee sen uudesta kulmasta, riittää tekemään itseni onnelliseksi.

Olen zen-aatteiden kannattajia ja uskon, että onnellisuus on asenne. Jos päättää rakastaa helvettiä, tulee siitä paratiisi. Oman mielemme voima ylittää ymmärryksemme.

 

Kyllä, tunnen itseni tänään varsin onnelliseksi.

 

Ku olin nuorempi nain puolen kilometrin paasta uskovaiset ihmiset, heilla oli, ja onkai vielakin, hymy paalla. Avoimet ,iloset kasvot.

 

Ja sä kuvittelet että ne jotka ei ole onnellisia HALUAVAT rypeä onnettomuudessa ja maailman murheissa? Kyse on ihmisen tunteista eikä haluista.
Mä koen että on itsekästä välittää vain omista asioistaan ja olla onnellinen siinä pienessä maailmassaan. Ehkä sitten kun tapaan ensimmäisen selkeästi onnellisen ihmisen joka välittää muidenkin murheista ja elää sen mukaan ilman jatkuvia itsekkäitä tekoja, niin mielipiteeni voi toki muuttua. Mun tuntemani onnelliset ihmiset kun ovat olleet niitä joko pumpulissa kasvaneita , joiden maailmassa suurin murhe on kynnen katkeaminen. Tai sitten hyvinkin itsekeskeisiä jotka puskevat vaikka läpi harmaan kiven koska he haluavat parasta itselleen. Muutama jalkoihin tallattu ihmisparka ei paljoa heitä hidasta.

Sun teksteistä saa sen kuvan, että siinä onnettomuudessa olisi jotakin hienoa ja "itsekästä onnellisuutta" pitäisi välttää. Kaikki eivät voi mitään sille, etteivät ole onnellisia, mutta ei se mikään tavoiteltava tila ole. Kyllä minä välitän muista ja muiden asioista, vaikka olenkin onnellinen. En tajua, miksi ne sulkisi toisensa pois. Itse asiassa suurilta osin juuri siksi tunnen olevani onnellinen, koska kohtelen muita ihmisiä hyvin ja toimin moraalini mukaisesti. Se sitä onnellisuutta tuo.

Mä olen periaatteessa ns. pumpulissa kasvanut eli elänyt huolettoman ja turvatun lapsuuden ja selvinnyt ilman pahoja vastoinkäymisiä yms. En silti ole ikinä ollut mikään muista välittämätön, pinnallinen ihminen vaan olen aina yrittänyt olla avarakatseinen ja empaattinen. Elämän varjopuolia olen nähnyt läheisteni elämässä. En ole koskaan tehnyt kellekään mitään kovin pahaa, päinvastoin.

 

Minä en ainakaan väitä. Se on tietämättömien ja empatiakyvyttömien ihmisten puhetta. Masennus on vakava sairaus ja itse teen kaikkeni auttaakseni masentuneita läheisiäni. Minusta onnellisuus on monen tekijän summa ja siihen vaikuttaa _terveillä_ ihmisillä myös oma asenne. Tämä ei koske masentuneita tai todella vaikeita vastoinkäymisiä läpikäyviä ihmisiä. Minusta tuo oli kuitenkin myös sinulta ajattelematolta sanoa onnellisia ihmisiä itsekkäiksi. Eikö sinusta olisi omituista, jos kaikki olisivat onnettomia?

Mutta eikö se ole itsekästä että kantaa huolta vain omista asioistaan? Ja tässä nyt rajataan aika mustavalkoiseti onnellisuus ja onnettomuus. Luulen että aika moni ihminen ei ole onnellinen eikä myöskään onneton, vaan jotain siltä väliltä. Mulle onnellisuus on synonyymi vaaleanpunaisesta höttyelämästä jossa murheet ei paina ja kaikki on niin ihanaa että meinaa pakahtua siihen tunteeseen ( vertaisin sitä rakastumisen tunteeseen, suilloin kun oma rakkaus saa vastakaikua). Ja onneton ihminen taas ei näe missään muuta kun murhetta.

Joku totesi että kristityn on helpompi olla onnellinen. Mä luulen että kaikkien uskovaisten jotka osaavat vetää sen maallisuuden taka-alalle on helpompi olla onnellinen. Riippumatta uskonnosta. Mutta harvassa on varmaan ne uskovat jotka elävät täysin henkistä elämää, ilman itsekkyyden riivaavaa siementä.

 

Mietitääs joitain esimerkkejä miten toisen onni voi olla toisen murhe. Jos vaikka rakastuisit tulisesti ystäväsi exään. Samaiseen jonka perään ystäväsi yhä haikailisi. Voiskohan silloin sinun onni tuottaa toiselle murhetta?
Tai olisit onnellisesti raskaana samaan aikaan kun ystäväsi hautaisi oman lapsensa? Voisipa olla että ystäväsi ei kamalasti osaisi iloita onnestasi.
Ihmiset tuottavat usein huomaamattaan murhetta muille ihmisille, kun eivät vaan huomaa että toinen saattaa tuntea tuskaa siitä mistä itse parhaillaan hehkuttaa.
En mä ainakaan pystyisi tietoisesti hehkuttaa ihmiselle onneani jos tietäisin sen tuottavan toiselle tuskaa. Joten oma onni aina välillä saa säröjä siitä että tietää sen tosita satuttavan.

No joo, mutta tämä on jotenkin vähän kaukaa haettua. En ole ikinä ainakaan tarkoituksella ollut onnellinen kenenkään kustannuksella.

 

Sun teksteistä saa sen kuvan, että siinä onnettomuudessa olisi jotakin hienoa ja "itsekästä onnellisuutta" pitäisi välttää. Kaikki eivät voi mitään sille, etteivät ole onnellisia, mutta ei se mikään tavoiteltava tila ole. Kyllä minä välitän muista ja muiden asioista, vaikka olenkin onnellinen. En tajua, miksi ne sulkisi toisensa pois. Itse asiassa suurilta osin juuri siksi tunnen olevani onnellinen, koska kohtelen muita ihmisiä hyvin ja toimin moraalini mukaisesti. Se sitä onnellisuutta tuo.

Onnettomassa olotilassa ei ole mitään hienoa. Murheellinen ihminen on kaikin puolin surullinen. Ja mielestäni itsekeskeisyys ja itsekkyys ei ole mitenkään positiivinen piirre kenessäkään ihmisessä.
Mutta meitä on moneen junaan, en itse kykene tuntemaan onnellisuutta jos läheinen itkee niitä murheitaan mulle, vaan alan miettiä miten voisin toista auttaa. Mutta ei se onnelliseksi mua tee vaikka kuinka auttaisin. Sillä ne toisen murheet ovat yhä olemassa.
Onni ja onnellisuus on kaksi eri asiaa.