Heinäkuun Hellemasut-15 *Huhtikuussa*

Ipna ja StaRR, tää meno täällä meillä töissä on muutenkin lievästi sanottuna kummallista, ihmisille satelee melkein ilman syytä kirjallisia varoituksia ja kaksi baarimikkoakin irtisanoi itsensä tänään. Tuntuu että olisi helpompi vain hakea sairaslomaa kuin alkaa tapella työvuoroista.. Kummiskin helmikuusta asti olen niistä esimiehille sanonut ja koittanut saada niitä ymmärtämään ettei tässä olla enään missään maratoonikunnossa. Mahakin kun alkaa olla jo aika iso, niin asiakkaatkin tuijottaa jotenkin vinoon. Tänään selkää ja jalkoja alkoi särkemään jo kahden työtunnin jälkeen, ja tänään olisi taas tämä ah niin mukava tuplavuoro. Laskelin tuossa että ensi viikon keskiviikkona on 30pv jäljellä siihen kun kesälomani alkaa, niin varmaan silloin ensi viikolla haen sairaslomaa loppu ajaksi. Näin ei tarvitse sekoilla Kelan kanssa enempää ja työnantaja maksaa sairaslomakorvaukset. Ja yllättäen minkäänlaista vastausta en ole vielä saanut tältä pomoltani eiliseen sähköpostiini.. Tervetuloa siis kaikille Helsinkiin huippukokille töihin!! Täällä on mukava olla :D

Nelli IHANA masu! <3

Astrealle voimia, onneksi olet jo sairaalassa jos möllykkä päättää jo syntyä ja saatte kaiken mahdollisen hoidon heti <3

Minnimys & Mölli 26+1
 
Sirhelle tervetulotoivotukset!

Nellillä komia masu :heart: Kurjaa, kun tuollaisia vaivoja ja vielä useampia viikkoja jäljellä...ja kun ne olot ei varmasti parempaan suuntaan mene :(

StaRR: varpaalle paranemisia, on varmasti kipeä :(

Minnimyksen pomo aika uskomaton tapaus :( itse hakisin neuvolasta todistuksen ettei tuollaisia pitkiä vuoroja tarvitse tehdä...

Tinja86: tosiaan facebookryhmä on nyt ollut suljettuna jonkin aikaa, joten sinne ei enää valitettavasti pääse, mutta tervetuloa meidän kanssa jutustelemaan.

astrealle voimia lepäilyyn ja peukut pystyssä, että pysyttelee kasvamassa masun sisäpuolella vielä useita viikkoja. Varmasti pelottava ja ahdistava tilanne :hug:

Itsellä järkky lenssu päällä ja kuumekin näytti olevan 37.9...jos ei muutamassa päivässä mene ohi, niin täytyy työterveyteen ottaa yhteyttä. Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin virustulehdukselta...jos kuume nousee vaan tai kurkku tulee todella kipeäksi tai ääni menee, niin sitten taidan käydä näyttäytymässä lekurilla. Nyt kuitenkin omalla ilmoituksella saan olla pois sen maks. kolme päivää, on ihan kätevää, kun on työpaikka, jossa voi itse itselleen "määrätä saikkua". Huomenna olis ollu sokerirasitus, mutta oli pakko perua ja vaihtaa aikaa, koska arvot on varmasti katollaan, kun on kipeä eli en käy ainakaan huvikseen hakemassa väärää radi diagnoosia.

Täällä kans liitoskivut yltyneet ihan mahdottomiksi ja kävely pelkkää vaappumista, lenkit on lyhentyneet ja sängystä ei meinaa iskias ja noiden liitoskipujen vuoksi päästä ylös. Töissä myös tekee jo todella tiukkaa kyykistelyt ja potilaiden avustamiset :x vaikka akuuttiosastolla on myös paljon omatoimisia potilaita ja työkaverit ovat hienosti huomioineet olotilani. Laskin, että sellaiset 14 työpäivää näyttäisi olevan ennen kesälomaa ja sitten kesäloman jälkeen en kyllä ole palaamassa muutamaksi päiväksi töihin vaan haen suosiolla saikkua.
 
astrea, paljon voimia tuleviin päiviin ja viikkoihin. En kuulu tähän ketjuun, laskettu aika on 17.8 eli nyt 21+1 ja olen nyt jo 4vko ollut vuodelevossa tukilangan laiton jälkeen, toki kotona enkä sairaalassa mutta yhtä kaikki suuri pelko koko ajan läsnä. Olen rekisteröitynyt Kevyt-yhdistyksen keskustelu &bull; Etusivu keskosfoorumille. Jos ei ole keskoslapsen vanhempi , niin pääsee ainoastaan raskauspuolelle, mutta on muita samassa tilanteessa olevia/olleita (vanhoista ketjuista). Suosittelen, jos yhtään kiinnostaa. Jaksuhali täältä sängynpohjalta!
Niplis
 
Olen lueskellut ahkerasti alusta lähtien ja kertaalleen kirjoitellut, mutta muuten pysynyt sivustaseuraajana. Oma raskaus on nyt 26+0 ja raskaus on tähän asti sujunut todella helposti. Tulin tänään Berliinistä viikon kaupunkilomalta, jossa jaksoin viimeisen päivän flunssaa lukuun ottamatta edelleen kävellä ja kierrellä tavanomaiseen tapaan. Masu on edelleen tosi pieni täällä näkemiini vatsakuviin verrattuna. Tuskin edes huomaa, että olen raskaana, vaikka olen lähtökohtaisesti hoikka (joskin tavanomaisen leveälanteinen) nainen. Painoa on tosin kertynyt jo nyt lähes 9kg.

Ensisijaisesti halusin nyt kirjoittaa ja toivottaa tsemppiä astrealle!! Itselläni on veljenpoika, jota odottaessa veljen vaimo joutui sairaalaan viikolla 24+3, kun lapsivedet menivät ja synnytys käynnistyi. Synnytys saatiin kuitenkin onneksi pysäytettyä, lapsen keuhkoja kypsytettyä muistaakseni kortisonilla ja lapsi syntyi viikolla 27+2 ja painoin n. 1.1kg. Tänä päivänä hän on täysin terve 7 vuotias poika, jolla on keskosajoilta kaverina täysin terve viikolla 25 + 1 syntynyt samanikäinen poika. Onnellista on nyt se, että tilanteesi on ilmeisesti saatu vakautettua, jolloinka keuhkoja ym. voidaan vähitellen alkaa kypsyttää. Pidän peukkuja sinulle, lämmin halaus ja olet ajatuksissani!

Jaksamista teille muillekin erilaisten vaivojen ja vaikeiden elämäntilanteiden kanssa painiville!!
 
astrealle paljon halauksia ja untolle myös tsemppiä sinne masuun :heart: sun ei astrea tarvitse jaksaa/tehdä/miettiä mitään muuta kuin itseäsi ja vauvaa nyt ja vaikka varmasti todella vaikeaa onkin niin olla rauhallinen ja saada seesteinen olotila mikä on sulle ja vauvalle parasta =) varmasti ei kovin helppoa olla just nyt positiivinen mutta yrität varmasti. Joka päivä menee päivät ja viikot eteenpäin ja kasvattaa vauvelia jos nyt sattuisi että kovin aikaiseen meinais maailmaan tulla. Mulla on sormet ja varpaat ristissä että Untoli pysyy siellä turvassa masussa ja jaksaisit näiden vaikeiden aikojen yli :hug:

Mulla itsellä on sängystä ja jopa sohvalta/nojatuolilta nouseminen aikamoinen urakka nykyään. Tuntuu et koko lantio/alamaha räjähtää jos ponnistan. Mies toimii tätänykyä mun henkilökohtaisena nostajana :D Kovalta tuolilta suorasta asennosta on helpompi nousta mut jos vähänkin pehmeempi alusta ja nojausasento niin ei millän meinaa ylös päästä. Sama juttu sängystä noustessa.
Mulla on ollut muutamia kuukausia vasemmassa kainalossa sellainen patti jota lääkäri epäili rasvapatiksi tms. se oli ennen kivuton mut nyt muutama päivä sitten siihen tilalle/samalla kohdalle tuli punoittava jättipatti, oikeesti halkaisija n. yli 1cm. Kamalan kipeä, hankaa vaatteisiin ja kun nukunkin sillä kyljellä niin sattuu.. siinä ei oo ainakaan vielä mitään finnipäätä. huomenna onneks neuvola niin näytän siellä mut siihen en suostu et kukaan puristaa tai imee sitä sisusta neulalla, ois liian raakaa. Mut tosi kipee ja inhottava tuo on :( Saas nähdä osaako se toheloterkka sanoo tuosta juuta tai jaata.
Meillä käy aikamoinen pauke täällä kun näihin rivareihin uusitaan kattoja ja sen jälkeen alkaa takapihojen terassien aitojen uusiminen. Onneks koira ei välitä ja osaa olla rauhallinen =)
Mukavaa keskiviikkoa kaikille ja halauksia ja tsemppiä kaikille tasapuolisesti =)

StaRR 28+0
 
Astrealle lämpimät halaukset ja voimia :hug: Varmasti elämäsi raskaimmat ajat on nyt käsillä mutta yritä pysyä positiivisena ja keskity visualisoimaan itseäsi hoitamassa tervetta vauvaa, joka syntyy suloisena ja vahvana, vaikka hieman ennenaikaisesti tulisikin maailmaan :heart:

Minnimys, musta toi kuulostaa jo melkein laittomalta teettää kenelle tahansa tuollaisia vuoroja mitättömillä tauoilla ja varsinkin raskaana olevan kohdalla se on kyllä ihan edesvastuutonta. Nyt vaan neuvolasta todistusta että ei enää noita vuoroja tai sitten vaan saikkua jos ei työnantaja muuten ymmärrä. Voimia siis myös sinne ja pysy lujana :)

Uusille palstailijoille lämpimästi tervetuloa! :)

Lämpimät ajatukset myös teille liitoskipujen ym. kanssa painiville. Täällä on liitoskivuilta säästytty mutta viime viikolla alkoi yöllinen närästys, joka on yltynyt aivan jäätäväksi tällä viikolla. Olen luullut kärsineeni pahasta närästyksestä jo ennen raskautta ja alkuraskaudessa mutta nyt voin sanoa että en todellakaan ole. Viime viikolla tämä alkoi niin, että heräsin yöllä siihen kun luulin kylkiluun olevan poikki, niin karsea kipu oli ja juuri siinä kylkikaaren kohdalla. Sitä on nyt jatkunut joka yö (ja päivisinkin ruokailujen jälkeen) ja viime yönä rakensin itselleni varsinaisen linnan tyynyillä ja nukuin lähes istuma-asennossa. Oon kokeillut syödä erilaisia ruokalajeja ja olla syömättä monia mutta mikään ei tunnu auttavan. Ei myöskään Rennie. Apteekista hain Ranixal-poretabletteja, joita voi raskaana käyttää ja joskus se tuo pienen avun että pystyy nukahtamaan. En olis uskonut että tällainen vaiva voi alkaa kuin salama kirkkaalta taivaalta. Saa nähdä mitä tästä tulee sitten kun maha vielä kasvaa... Onko kohtalotovereita?

Sokerirasitus oli tänään ja nyt jännäillään tuleeko soittoa neuvolasta.. Toivottavasti ei, koska soittavat vain poikkeavista arvoista. Se litku oli kyllä yllättävän hyvä kun oli jääkaappikylmää :)

Iloa, valoa ja hyvää vointia kaikille!

Säihkiss 25+2
 
No niin, nyt on mieli saatu tasaantumaan. Eilen illalla olin jo sitä mieltä että vaikka muksu tulis keskosena niin terveenä se syntyy ja sitkeänä elämään. Ei oo vaihtoehtoja kun on tällaiset vanhemmat! Lääkäri kävi tänään ja antibioottia annetaan huomisaamuun asti(kaikki tähänastiset labrat on tulleet puhtaina takaisin) ja huomenna katsotaan myös jatkanko lepäämistä täällä vai Tampereella. Häät päätettiin siirtää vauvan syntymän jälkeiseen aikaan.

Kiitos Niplis ja Nohmu tiedoista!
Minnimys, tuo kuulostaa todella hurjalta! Sadistista!!
StaRR, voihan se patti olla tulehtunut rasvapatti ja täysin sinällään harmiton mutta jos neuvolas ei oteta kantaa niin mä kyllä kävisin varmistamas muualla. Raskaus kun sotkee noita hormonijuttuja ja kainalos on kaikkea imusolmukkeita yms. niin varmuuden vuoksi. Mulla toisaalta on sukurasitetta tässäkin siihen huonompaan suuntaan niin oon tällaisten takia hermoheikko.

En nyt pysty tarkistamaan aiemmilta sivuilta kuka on mitäkin kertonut mutta voimia kaikille olkoon vaivanne ja murheenne mitä hyvänsä! Tänne onneksi voi tuntojaan purkaa!
Niin ja tervetuloa uusille!

A&U 23+4 vielä yksi päivä
 
astrea hienoa että mieli tasaantuu, tekee hyvää sinulle ja vauvalle. Nyt vaan nautiskelet ettei tarvitse tehdä mitään. Katselet leffoja ja luet kirjoja (joskus kyllä sitä itsekin toivoisi että joutuisi pakkolepoon ;), vaikkei sitä ikinä loppujen lopuksi toivokkaan)

Säihkiss närästys on tuttua tosin nyt tämän radi ruokavalion kautta helpompi (viikon verran sitä syönyt kun rasituksessa arvot yli). Yhden yön olen tämän raskauden aikana nukkunut sohvalla istuallani. Mutta tuttua puuhaa noista aikaisemmissa raskauksista että välillä joutuu istualleen nukkumaan. Mulla nou nou juttuja aikaisemmissa on olleet ruisleipä ja kovin mausteiset ruoat.

Tässä olen miettinyt kun on nuo kaksi lasta jo ennestään että jos kovin vaivaiseksi tulen loppuraskautta kohdin niin miten sitä selviää. Vielä kuitenkin aikalailla kaikkea pystyy tekemään vaikka maha tiellä meinaa ollakin.

Pajunkissalle pikaista paranemista flunssan kourista, muistahan lääkitä itseäsi sillä jostain lukenut että kuume ei tee hyvää vauvalle ja suositellaan kuumetta alentavaa jos kuume nousee yli 38 asteen.

Tsemppiä kaikille ja hyviä vointeja!

ipna 26+3
 
Moikkelis!

Täällä taas uskomatonta taistelua työnantajan kanssa. Henkilöstöpäällikkömme tuli tänään aamulla lähestulkoon huutamaan päin naamaa että mulla ei ole oikeutta olla kenellekkään kärttyinen työvuoroistani. Kuukausipalkkalaiselle kuulemma kuuluu laittaa työtunnit sopimuksen mukaan, mutta työvuoroja ei voi muuttaa koska se ei kuulemma ole oikein muita kohtaan. Olin vähän että mitäs helvettiä. Itkuhan siinä tuli, tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta ja epätodelliselta tää touhu täällä.. Ehdottivat että lähdetään muuttamaan työsopimustani ja laitetaan vähemmän tunteja, mutta se taas näkyy palkassa. Ja tämähän on siis ihan täysin laitonta! Että ottaa kaaliin. :mad: :'(

Sovittiin että mennään ensiviikolla Diacoriin (eli työterveyslääkärille joka on työnantajan valitsema) joka arvioi työkykyni. Ja siis tämä henkilöstöpäällikkö vaatii tulla mukaan. Ja lääkärihän on siis mies ja normaali työterveyslääkäri, eikä mikään raskaana oleviin perehtynyt. Milläs helvetillä hän kuvittelee tajuavansa mitä täällä kropassa tapahtuu? Ja mikään mies puoskari ei todellakaan tee mulle mitään sisätutkimusta, joka pitäisi näiden supistusten takia tehdä. Onneksi oma mieheni on samassa firmassa töissä (ja aivan raivona tästä koko farssista mitä täältä tulee) ja hän tulee lääkäriin mukaan. Toivottavasti herra pysyy pöksyissään ja edes hiukka kohteliaana :D

Noh, soitin Pamiin tuosta sopimuksen muuttamisesta ja he sanoivat että ei todellakaan. Että työnantaja on velvollinen maksamaan 28pv ajalta sairaslomakorvausta kun en ole työkykyinen. Hohhoijaa. Eilenkin kökötin tiskinurkassa lasipakin päällä ja yritin lepuuttaa särkevää selkää ja jalkoja, eikä yhden ainutkaan esimies tullut ohi kävellessään kysymään että onko kaikki hyvin... Surullista. Itku meinaa tulla koko ajan kun ajatteleekin tätä tilannetta.. On se perkele kumma että vaikka tämä pirun firma ja erityisesti omistaja on jatkuvasti tvssä ja kaikenmaailman mainoksissa, olisi heillä jonkinlaista järkeä päässä kohdella työntekijöitään laillisella tavalla.

Jos tämä työterveyslääkäri ei kirjoita sairaslomaa, niin se on kyllä aivan varma että haen sen sitten jostain muualta joka osaa asiansa. :saint:


Säihkiss täällä on närärstys aivan kamalaa aina iltaisin, tuntuu että kurkku tukkeutuu ja yrjö lentää. Ikinä ennen ei ole närästänyt joten tää on kummallista :x
Erityisesti makuuasennossa närästää.

Tsemppiä Astrea !! Yritä pysyä positiivisena ja yritä edes piirunverran nauttia levosta. Kohta olet turvallisemmalla puolella :) <3

Kiukkuinen Minnimys & Hyppivä Mölli 26+2
 
Moikka.

Astrealle iha aluksi; onpa hyvä että olet saanut mielesi rauhoittumaan ja hieno ja terve taistelutahto paistaa läpi kirjoituksestasi. Nyt vaan jokainen päivä on voitto =)

Närästys Mulla oli alussa aivan kauhee, loppu rv12 jälkeen. Nykyään närästää jos en ole syönyt. Todella outoa :O. Ei kai siinä auta ku noita keinoja koittaa mitä ne nyt jo teette.

Minnimys Aivan kamala tilanne sulla töissä! Ihme nihilistejä siellä esimiehet. Ei pysty ymmärtämään! Onneksi miehesi tukee sinua ja lähtee lääkärille mukaan. Saikun saaminen sinun sijassassi ei pitäisi olla mikään ongelma . Jaksuja todella paljon. Pian helpottaa ja saat huilata =)

Omaa napaa. Kauheen raskas olo nii fyysisesti kuin psyykkisesti. Eilen romahdin aivan täysin ja itkin silmät päästäni. Sittenhän se supisteli pitkin iltaa ja kolotti joka kohtaan. Väsymys on jatkuvaa ja en erota onko fyysistä vai muuta. Onneks mulla on jatkuva kontakti psyk.polille ja aika sinne tällä viikolla. Sitten haluisin tukea tähän raskauteen ja vauvan hyvinvointiin. Mies soitti sille mun terkalle tänään ja ilamisi huolensa mun voinnista minun pyynnöstä. Niinku oon kertonut niin se on täysin vailla empatiakykyä. Eipä miehellekkään jääny selkeetä kuvaa tavottiko se mitä yritti puhua sille. Ylimääräinen aika ens keskiviikkona. Rohkaistuin js soitin sit ihan KYSin kätilölle tavoitteena että joku kuuntelis minua ja mahdollisesti ymmärtäisi. Oli sitä mieltä että psyk.polin lisäksi ä.neuvolan tulisi tukea yhdessä ä.polin kanssa minua/meitä tässä tilanteessa ja pitäisi neuvolasta nyt saada lähete lääkärille ultraan.. ihan vaan että näkisin vauvan ja saisin siitä iloa ja voimia jaksaa. Ahdistaa soittaa sille terkalle huomenna ja pyytää siltä kirjoittaisiko hän mahdollisesti mulle sen lähetteen. Mutta hyvä mieli jäi siitä että tämä kätilö kuunteli ja oli ystävällinen ja ottaantui.

Nelli & Timpsu 27+2
 
"salla07"
Toinen keittiössä häärivä täällä o/ tää kuu enää. En usko että jaksan pidemmälle seisoa, vaikka saan pitää taukoja ja istua vähänväliä. Multa kysellään kyllä päivittäin oloja, käsketään tauoille ja nostetaan painavat jutut mun puolesta.
Tää oli toinen päivä loman jälkeen hommissa, supistelee sillain pari kertaa tunnissa kun oon nyt makoillut sängyllä. Maha on kyllä tiellä ettei yletä ylähyllyille kuten normaalisti :D hurjaa että ihan just 26+0 jo
 
Hei kaikille!

Tervetuloa uusille ja voimia kolotusten kanssa kamppailijoille.

Ekstrahalit: Astrealle, asenteesi on iso plussa! Lisäksi Minnimykselle laittomasti toimivan työnantajan kanssa kamppailuun jaNellille raskaan elämäntilanteen vuoksi. :hug: Minnimys, jos lähiesimies tulee mukaan tth:lle, on kyseessä ns. kolmikantaneuvottelu. Perehdy etukäteen, mitä se sinun osaltasi tarkoittaa.


(.). Kävin tänään gynekologilla privaatisti supistusten takia. Kohdunkaula ok, mutta heti tutkiessa alkoi supistaa vähän kipeästikin. Kätevästi UÄ-laite oli siinä vieressä ja nähtiin, ettei supistus avaa kohdunkaulaa. Supistuksia on ollut vähemmän kuin viime viikolla, mutta yölläkin herään supistuksiin. Mitään hoidettavaa infektiota ei ole, joten asiaan ei auta kuin lepo, jos sekään.

Sain noottia, kun oli kärvistellyt suppareiden kanssa näinkin pitkään. :( Koetin hieman protestoida 3vko sairauslomaa, eilinen meni töissä ihan hyvin ja työnantaja tuli hienosti vastaan toimenkuvan vaihdossa. Protestini ei mennyt läpi ja köllöttelen nyt kotona. Ymmärsin, että kohdunkaulan hyvä tilanne ei välttämättä ennusta tilannetta muutaman vkon päähän, jos supistukset jatkuvat. Toisaalta ilmeisesti mitenkään ei pysty ennustamaan varmaksi, kuka supistavista myös synnyttää ennenaikaisesti.

Aika monta viikkoa sais tyyppi vielä pysytellä yksiössään. Mieli on kuitenkin rauhallinen, koska asia ei huolehtimalla parane ja lähes 8 viikon supisteluista huolimatta kohdunkaula oli ihan priima.

-Ninuka h 24+ jotain
 
Minnimys kuvaile lekurille seikkaperäisesti miltä susta tuntuu, sillä vaikka jollakulla olis samanlaiset vaivat, voi eri ihmiset kokea ne eri tavalla ja tärkeäähän on että miten ne sun olemiseen vaikuttaa. Painota myös stressiä joka asiasta aiheutuu ja joka voi olla haitallista raskaudessa. Tsemppiä! Oletko kokeillut tukisukkia ja jotain mahavyötä/tukivyötä pitämään masun aiheuttamaa lisärasitusta ja selkää tuessa?

astrea toivottavasti Unto pysyy kyydissä kun lepäilet. Oliko siinä mitään sellaista niin kuin jatkuvaa, etenevää häiriötä istukassa vai oliko kertaluontoinen juttu tai haava tms? Koska kyllähän keho korjaa itseään ja lapsivettäkin muodostuu koko ajan lisää. Jostain luin että sitä kiertäisi vuorokauden aikana 35 litraa. Eli voi hyvinkin olla (ihan näin maallikkona ja maalaisjärjellä ajateltuna) että homma paranee levolla. Tsemppiä!

Närästykseen ainakin joku sanoi että hällä on auttanut Valion Kefiiri. Se on ihan hyvän makuistakin, että voi ainakin kokeilla. Toivottavasti saatte jelppiä jostain. Närästys on inhaa.

Me ollaan huomenna lähdossä Tukholman risteilylle ja vähän jänskättää miten pystyn hengaamaan päivän kaupungilla. Napakka annos panadolia alle, tukivyö (apteekista Nextcare, tuntui aika napakalta ja pätevältä kun sovittelin kotona) päälle ja mukavat vaatteet. Onneksi ei kävely aiheuta kuin jonkun verran harjoitussuppareita, mutta liitoskipua on edessä keskellä. Mulla toisaalta kävely myös auttaa niihin kipuihin kun vaan jaksan sitkeästi taapertaa niin ilmeisesti keho tottuu tai kyllästyy ja kipu helpottaa. Hyvä kun tietää että vaikka juilii ja jomottaa niin se ei ole mitään vaarallista, vaan keho vaan muokkautuu. Mutta kieltämättä tuntuu siltä kuin joku sahais luuta hiljakseen katki. Ja niinhän se oikeastaan on. :)

Kaks kuukautta äitiyslomaan! Lauantaina on enää 100 päivää laskettuun aikaan.

Terhitär ja Kaneli 25+2
 
Heipat tasapuolisesti kaikille ja kiva, kun vielä uusiakin joukkoon saatu.

Astrealle ihan extratsempit tuohon tilanteeseesi, hyvä, että pystyt jo itse suhtautumaan tilanteeseen vähän rauhallisemmalla mielellä.

Minimukselle myös jaksamista, kuulostaa kyllä aivan älyttömälle tuo touhu työpaikassasi. :( Ei voi kuin ihmetellä!!! Onneksi otit itsekin yhteyttä ammattiliittoon.

Muuotoinkin porukalla näyttää olevan jo pienempiä ja suurempia vaivoja, toivottavasti kaikki kuitenkin pääsevät vielä monta viikkoa eteenpäin!

Omat kuulumiset melko olemattomia, niin ei ole tullut mitään aikoihin taas kirjoiteltua. Vointi on oikein hyvä ja puoleen vällin asti kiusanneet verenvuodot ja supistelutkin ovat rauhoittuneet. Hyvin jaksaa tehdä reippaita kävelylenkkejä ja käydä jumpissa, jotain pieniä nipistelyjä vain tuntuu. Mahakin on vielä todella maltillisen kokoinen, eilisessä neuvolassa rv 25+´1 sf mitta oli 19 cm. Painoa oli tullut kuutisen kiloa, mikä on saman verran kuin esikoisesta tuli koko raskausaikana. Toisaalta lähtöpainokin oli 5 kg alempi, mutta itsestäni hurjalta jo tuntui.

Töiden suhteen alkaa iskeä jo turnausväsymys, vaikka vointi hyvä onkin. Kevät on meillä tosi työläs ja vielä huhtikuun saa tehdä pitkää päivää. Ylityösaldot tosin täynnä jo nyt, mutta tällä kertaa se ei harmita, kun tietää että ne tulevat oikeasti käytettyäkin sitten äippäloman päätteeksi. Hurjasti kuitenkin jo odoton toukokuuta jolloin edessä pieni kevätloma ulkomailla ja työt muutoinkin jo tältä erää loppusuoralla. Mieli tekisi jo päästä keskittymään kodin valmisteluun uutta tulokasta varten!

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!

Littlelion 25+3
 
Uusille tervetuloa!

Minnimyksen työpaikka kuulostaa melko..noh, uskomattomalta. Tai kun oma kokemus on molemmista raskauksista se, että työnantajan puolelta hidastaminen ymmärretään ja suorastaan kehoitetaan välttämään tiettyjä asioita. Toivottavasti tilanne jotenkin ratkeaa, vaikka sitten sairasloman muodossa. Muista vaan että työnantajalle ei kuulu sinun terveystiedot vaan teidän tarvitsee ainoastaan keskustella sinun työkykyysi vaikuttavista asioista. Pääsethän ensin käymään yksin työterveyslääkärillä, jotta voitte luottamuksellisesti kaksistaan käydä läpi tilanteesi. Ja hyvä, että mies tulee mukaan!

Ihana masu nellillä! Ja onhan se totta, että suru ja huoli tuo omat puolensa raskauteen, mutta on myös tärkeää surra ne asiat nyt jotta sitten myöhemmin voi keskittyä muihin asioihin. Tsemppiä :hug:

Astrealle hurjasti voimia ja toivotaan, että Unto pysyy vielä hyvän tovin vatsan suojissa ja saa siellä kaiken tarvitsemansa. Onneksi olet nyt hoitavissa käsissä kuitenkin.

Närästys oli mullakin riesana jo heti alkuraskaudessa, mutta jostain syystä se on nyt väistynyt. Enkä pistä lainkaan pahakseni. Nää muut vaivat on riittämiin toviksi.

(.) omassa navassa on kaikki suhteellisen hyvin. Viime viikolla tuli töiden jälkeen tosiaan jo vähän napakampaa supistusta, joten tässä nyt kuulostelen, että mihin tilanne kehittyy. Kesälomaan on toisaalta vain kuukausi aikaa, joten pitkästi ei tarvitsisi enää selvitä. Eilen onneksi meni hyvin koko päivä.

Pääsiäinen veti aamupaastonsokeriarvot ihan sikinsokin vaikka söin niin säntillisesti kuin matkalla pystyi ja apuna oli insuliini. Arki auttoi ja nyt se 8 yksikön ilta-annos auttaa pitämään arvot kurissa, joten siitäkin on nyt hyvä fiilis.

Aika huikeeta ajatella, että 13 viikon päästä vauva saa jo ihan huoletta tulla maailmaan. Tosin luulen ja ehkä vähän toivonkin, että menee se 15 viikkoa. Tänään siis rv 25 täynnä :)

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Anskutin ja Muikku 25
 
Ipna:joo paracetamolia oon ottanut kuumetta alentamaan...jos ei sillä laskis, niin vielä on mahdollista ottaa buranaakin, kun ei olla vielä viimeisellä kolmanneksella.

Minnimys: Kuten Anskutin sanoikin, niin työnantajalle ei kuulu terveystietosi vaan ainoastaan työkykyäsi koskevat asiat eli alkukäynti kannattaa varata ihan omaa käyntiä varten ja sitten neuvottelutilaisuus, jossa lääkäriä koskee tietysti vaitiolovelvollisuus... Meillä osastonhoitaja Taysissa ei saa edes kysyä saikun syytä eli jos kerron sen sille, niin olen vain ystävällinen. Periaatteessa saan siis sairaanhoitajana "kirjoittaa" itselleni saikkua kolme päivää ja sitten lääkäri voi määrätä lisää ja mä toimitan lääkärintodistuksen palkkoihin, ilman että pomo edes näkee sitä. Sitten on eri asia, jos saikutan vähän väliä ja tietty määrä päiviä tulee vuodessa täyteen, niin sitten pitää pitää keskustelutilaisuus.
 
Suuri voimahali Astrealle . Toivottavasti pääsette vähän suuremmille viikoille pikkuisen kanssa. Päivä kerrallaan vaan.

Täällä oltiin muutama päivä reissussa ja olen aivan puhki. Eikö lomailu rentouta? ;) no jokatapauksessa hurjat autossa istumis ajat takana ja supistuksia tuli ja meni. Olen niin poikki ettei jaksa tehdä edes kotihommia.

Sokerirasitus oli viime viikolla ja arvot oli loistavat. Voin siis herkutella edelleen ;)

Tällä viikolla tuli jo rv25 täyteen ja vähiin käy aika. Pian on heinäkuu ja nyytit sylissä <3
 
EX4
Moikka

28+0 lähti jo eilen käyntiin! :)

Mitäs tänne "samaa vanhaa", viimeksi kehuin oloani ja vieläkin kyllä on yllättävän vähän särkyjä. Totta kai työpäivän jälkeen selkää särkee ja välillä työpäivän aikana nivuset vihloo oikein kunnolla.
Tukivyötä voisi harkita taas alkavansa käyttämään jos/kun säryt vahvenevat. Toiminut mulla lähes joka raskaudessa, esikoisen,toisen ja neljännen raskaudet oli kaikkein kivuliaimmat siis raskaus aikana.

Astrealle isot tsempit :hug:

Pian ollaan jo 30 viikoilla, hurjaa! Kesälomat jää tavallaan tältä vuodelta nyt pitämättä, kun äitiysloma alkaisi toukokuun lopulla mutta pyrin tekemään kesäkuun ensimmäisen viikon vielä töitä mahdollisesti toistakin, saas nähdä nyt muten kaikki sujuu :). Mutta säästyypää lomat tulevaisuuteen!

Olen selaillut paljon lastenvaunuja sun muita, aika varmasti meille tulee nuo Emmaljunga Duo Edget, aivan ihania värejä tullut vaihtoehdoiksi! :) Lisäksi turvakaukalo telakalla tarvitsee hommata ja vaatteita tietty, sitteriä ym. Pinnasänky odottaa varastossa jo! :)

Kaikille oikein hyvää alkavaa viikonloppua!

EX4 ja Eppu 28+1
 
  • Tykkää
Reactions: Pihlanen
Taas pikainen päivitys (ei muuten mut odottelen vierasta)

Äsken oli ultra. Untolla kaikki hyvin. Hematooma on edelleen mut sisältää vanhaa verta. Ei ihan heti olla lähdös tampereelle mut varmuuden vuoksi aletaan kypsytellä keuhkoja ja mulle aloitetaan verenohennus ettei tulisi veritulppaa tästä makoilusta. Lääkäri oli sitä mieltä että pitkä tuttavuus meillä kuitenkin tulee ja puhui jotain 13viikosta täällä, kaverihan on sitten täysaikainen jo. Toivottavasti ymmärsin väärin, lekuri kun puhuu murtaen suomea. Täys luotto mulla sen ammattitaitoon silti on!
 
Kävin tänään vielä muistaessani hakemassa SI--vyön apuvälineyksiköstä ja tuntuu siltä, että tää on juuri se apu, jota oon tuohon selkään ja lantioon kaivannut. Toivottavasti apu on pitkäaikainen :) Mutta suosittelen kyllä kysäisemään onko oman kunnan valikoimissa tällaista.

Anskutin ja M
 
astrea Ihanaa et vauvalla kaikki hyvin. Sä oot siellä nyt hyvässä hoidossa vaikka joutuisit tosiaan olemaan synnytykseen asti monta viikkoa niin kyllä se odotus ja kaikki tää palkitaan sitten. Voimia ja aurinkoa sinne teille!

Nellille myös voimia raskaaseen tilanteeseen.

Mulla oli tänään neuvola ja siellä vierähti pitkähkö tovi vaikkei mitään erikoista läpi edes käyty. Sain samalla lisää diabetestarvikkeita et pärjää taas hetken. Hb oli laskenut jo 117 asti joten rautatabut alotettiin tänään. Käytiin terkkarin kans yhdessä näyttämässä lääkärille tuota mun kainalon tulehtunutta pattia ja se lääkärikin on vähän, no, omalaatuinen. Ei siitä sen enempää mut antibiootin sain. Kamalan kipeä kyllä. Jos ei tarpeeks ollu siinä et varvas ja kainalo kipeinä niin eilen tuli myös kurkku/koko nielu ihan kamalan kipeäksi. Nielaisu sattuu ja muutenkin särkee ja vihloo kurkkuun ja korviin. Panadol tai Mynthonit ei auta ja muuta ei saa oikein syödä. Inhottava olo kaiken kaikkiaan mutta muuten kaikki kuitenkin hyvin niin tuntuu typerältä valitella. Toivottavasti en saa jotain megaflunssaa nyt kun oon koko raskausajan ollut suht terveenä. Ihan kuin olis joku megapiikkipallo kurkussa, tuntuu karhealta.

StaRR 28+1
 
"salla07"
Huh, 13 viikkoa olisi paljon !
Meille tuli brion got, oon ihan <3 enää odotellaan kehtoa ja imetystyynyä ja kaukaloadapteria rattaisiin. Kotiutumisvaatteet on kaupassa vielä :) Telakkaa mietin, mutta autoillaan ehkä 2 krt kuukaudessa (asutaan keskustassa), niin eiköhän sen verran jaksa kiinnitellä vöilläkin.
Huomenna kuopuksen 4v neuvola, pakko testiä rattaita vähän ja käydä vaikka kirppiksellä :D
 
Moikkelis!

Täällä mennään huomenna työterveyslääkärin arvioitavaksi ja "tutkittavaksi", vähän jänskättää et mitäs siellä sanotaan. Onneksi tuo mies tulee mukaan :heart: Työkaverini on myös raskaana viidennellä kuulla. Hänkin on raivona kun hänelle laitetaan niin paljon tuplavuoroja ja oltiin myös sanottu että kukaan ei ole etuoikeutta firmassa saamaan tiettyjä vuoroja. Hohhoijaa.

Meillä oli tänään ensimmäistä kertaa uusi neuvola kokeilussa ja sitä kautta myös uusi neuvolatäti. Aika nuori neitonen mutta tuntui osaavan asiansa ja oli oikein mukava. Kohdunpohjankorkeus oli kasvanut hurjasti (7cm) verrattuna viime neuvolakäyntiin josta on vain kolme viikkoa. Eli nyt se oli 23cm. Hemoglobiinit laahaa edelleen, ei olleet lähteneet nousuun edes rautatablettien avulla vaan oli vieläkin 108. Sain käskyn tuplata annoksen :)

Neuvolassa olivat ihan valmiita antamaan loppuajan sairaslomaa, saas nähdä mitä työterveyslääkäri sanoo.

Meillä on Möllille kaikki jo hommattuna ja asennettuna, sitteri on ainut joka enään puuttuu. Kohta se sieltä tulee :heart:

Minnimys & Mölli 26+3
 
Ehtoota.

Kivasti tullu tekstiä, ihana lukea kaikkien kuulumisia. =). Koitan kommentoida mahdollisimman montaa.. kaikki kyllä luen huolella.

Ninuka Koitahan nyt vaan malttaa huilata. Voiphan raskaus mennä vaikka yli lasketun, mutta samalla tavalla ossoo yllättää ja aukoa paikkoja liian aikaisin. Tsemppiä!

Terhitär Mukavaa reissua teille. Nauti! Siellä on varmasti iha terassikelit ni kiva käpötellä. Iisisti vain =)

Littlelion On oikeesti hienoa lukea että jollakin sujuu raskaus hyvin =)

An79 Onnea hyvistä sokerirasitus tuloksista!

EX4 Sullakin on hyvä vire päällä ja kauan aiot töissä jaksaa. Mutta toisaalta, siellä ne lomat odottelee sit ja mikäs siinä kun jaksaa =)

Astrea Hienoa että Unto voi hyvin. 13 viikkoa on pitkä aika, mutta ei kait se auta jos vaihtoehtoja ei ole. Tsemppiä ja jaksamista! Toivottavasti sulla on paljon kavereita jotka vois vierailla sun luona.

StaRR Tsemppiä sulle kolotusten ja flunssan voittamiseen!

Oma (.) Soitin terkalle ja kerroin eilisestä puhelusta KYSin kätilön kanssa. Tiivistetysti: kyseli vain että millä syyllä hän sen lähetteen kirjottas minulle. Kerroin että kuormittava elämäntilanne riittää syyksi. Sitten alkoi paassta että ei hänellä ole aikaa sellasia kirjotella että hää hukkuu töihin.. ens viikolla voi yrittää ehtiä oisko vartti jossain välissä tähän asiaan. Tokasin sit että pitkälle se menee, ja etten koe hyötyä siitä ens viikon ylimääräisestä ajasta sille koska koen etten voi puhua hänen kanssaan. Vastasi että ei hän voi olla minulle avuksi siinä että raskauden sujuminen yms.huolettaa.Siis mitä v*ttua teki mieli sanoa. Mutta sanoin että peru se ja pidetään se sovittu aika ja normi seuranta. Että sellasta :O. On se uskomaton eukko. Ei sillä ole mitään käsitystä että ihminen pitäisi kohdata kokonaisvaltaisesti tilanteet huomioon ottaen. Ite tuolla mt-puolella työtä tekevänä en vaan voi kun huolestua jos se ei ossa muuta ku verenpainetta yms.mittailla. Onneksi itsellä on voimia ja jaksamista sen verran että osaan hakea apua.. kaikilla ei vaa valitettavasti näin ole. No nyt odotellaan kutsua KYSille.
Tänään jaksamisen suhteen ollut parempi päivä. Pihahommia tehty porukalla ja omassa tahdissa haravaa heilutellu. Välillä supistanut kovempaa, kerran tuli sellainen kohdunsuulle tuikkiva.. onneks jäi siihen kertaan sellanen. Mielialakin tänään vähän parempi.

Huomenna on jo perjantai :O. Todella nopeesti meni viikko ku vajaa oli. Ihanaa kun vkl alkaa.

Jaksuja meille kaikille ja nautitaan kaikesta vaikka kolottaakin ja supistaa jajaja... Silti, parasta on Timpsun meuhkaaminen jota ei etuistukkakaan enää vaimenna <3

Nelli & Timpsu 27+3
 

Yhteistyössä