*Helmikuun Hehkeät 2011, JOULUKUU*

Mun BMI on jo valmiiksi 33, joten olen saanut neuvolassa positiivista palautetta siitä ettei paino ole noussut määrättömästi, on vaan sanottu että vauva kyllä omansa ottaa. Ja en ole todellakaan ollut laihdutus mentaliteetti päällä, syönyt ihan normaalisti ja varmasti reippaanlaisestikin välillä, eron vaan tekee entiseen se ettei nyt maistu mitkään herkut tai roskaruoka. Ja kuulun myös niihin joilla ei sentit uumalta inahdakaan vaikka vauva asuisi tissillä ensimmäisen vuoden, joten tästä tietoisena en halunnut sitä ylimääräistä kerätäkään. Edellisten odotusten kilot kun tosiaan on vielä tallella muutenkin : /

Mä rakennan pesää :heart: Etsin tänään viimeiset pikkuiset vaatteet ja pyöritin koneessa, äsken niitä narulle ripustelin ja ihmettelin että miten semmoisiin kukaan mahtuu sisälle :D Mies tapetoi eilen meidän makkarin ja saatiin samalla tehtyä uusi järjestys sinne, eli vauvan sänky ja muut ovat nyt paikallaan. Tuli kivan näköinen huone, tilaakin kun on sen 16m2 niin ei tarvinut sulloa kaikkea vieriviereen! Pitäisi vielä yhdelle seinälle maali käydä ostamassa, sitten on ihan valmista.

Happihypylle :hug: , miehet ne ei välillä ajattele mitä suustaan päästää.. : /

neitiniisku 30+5
 
Tänään oli vielä ultra aika sen vuoksi kun oli silloin pieni tuo sf-mitta. Niinkuin viime ultrassakin, niin sama oli tässä, pikkuinen on viikkoa pienempi mitä pitäisi viikkoihin nähden olla mutta ei tarvinnut mitenkään huolissaan olla. On kuitenkin selvästi kasvanut kolme viikkoa sitten tehtyyn ultraan verrattuna.

Ja noista hankinnoista sen verran että meillä on mennyt n.600e kun on kaikki jouduttu ostamaan, vaunuihin saatiin mun vanhemmilta osa.. Miehen äiti lupasi antaa rahat turvakaukaloon.

Sasuma ja taapero 29+1 :kiss:
 
aika pienellä päässy kaikki hankinnoissa.. Meillä on menny varmaan sellanen 3000€ :D:D
Vauvalle/huoneeseen on ostettu:
nojatuoli: 229€
hoitopöytä: 159€
"lokerikko": 99€
pinnasänky: 79€
patja+petari: 50€
matto: 49€
verhot: 40€
vaunut: n.900€
turvakaukalo: 170,10€
kaukalon lämpöpussi: 62,1€
telakka: 170,10€
adapteri vaunuihin kaukalolle: 29€
lampaantalja: 50€
tuttipulloja 2 ja tutteja: n.30€
"tilkkutäkki" tilaustyönä: 48€
vaatteita, pehmoleluja yms kaikkee muuta pikkutavaraa: 300-400€
Sit täytyis vielä ostella kylpyammetta, tuttipulloja, vaatteita jotain, kaiken näkösiä hoitotuotteita ja valmiiks tietty sit tammikuussa vaippoja yms.. Aika reippaasti täällä sitä rahaa on menny, mut turvakaukalon ja vaunut on ostanu mummut:)
Ja tosiaan ollaan tässä uusittu lähes kaikki huonekalut ja osteltu lisää kun uus asunto on isompi, niin tässä on kyl viimesen 7kk aikana menny varmaan enemmän rahaa kotiin kun mulla ikinä yhteensä:S en oo ees tajunnu tota rahan määrää kun vasta nyt kun tässä niitä mietti :headwall:
Ihanaa tänään meille saapuu uus sänky:) Jesss!! Anoppi tosiaan osti meille sellasen 1600€ kunnon sängyn. Pitäs selkävaivat lähtee:D ens yönä nukuttaa varmaan pikkasen makosasti:p

Jane & Viltsu 33+0:heart: POKS!!
 
Viimeksi muokattu:
Eilisiä neukkukuulumisia:
Paino: -225g (viimeks olin niin turvoksissa)
Turvotus: +-
RR: 125/73
Pissa: puhdas
Hemppa: 122
Sf: 30,5cm
Verensokeri: 5,8
Syke: 144
Liikkeet: ++
Vaavi on raivotarjonnassa edelleen ja kaikki ok! :) Parin viikon päästä olis neukkulääkäri..

Viime yönä tuli ensimmäinen supistus, jonka tunsin! Heräsin siihen, että vatsaa kiristi. Vatsalihakset oli ihan kovana, mutta kuitenkaan se ei kipeää käynyt. Tietenkin vähän painetta tuntui ja sitä kiristystä, mutta en kuitenkaan säikähtänyt. Jännä.. :snotty:

Mulla on kans ärsyttäny tuo painonnousun vouhotus neuvolassa! Päätin kuitenkin jo ensimmäisten "torujen" jälkeen, että ihan sama, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kaikki raskaudet, paino ja sen nousu, ja kaikki maailman mitat on yksilöllisiä ja niitä ei kannata verrata keskenään! Jokainen tietää itse, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei, milloin itsellä on hyvä olla ja milloin ei.. :) Kaikki vaan ei aina mene niinkuin elokuvissa.

Nyt tää mamma alkaa siivoileen näin vapaapäivän kunniaksi!

Lulu & mukelo 33+0 :heart: Poks!
 
Pakko tulla tännekin raportoimaan! Käväsin tänään siellä neuvolalääkärissä ja sain nyt sitten saikkua äitiysloman alkuun asti nivelkipujen takia. Pikkuinen on onneksi kääntynyt jo raivotarjontaan, vaikkei ollutkaan vielä kiinnittynyt. Toivottavasti ei enää ole suurta halua kuitenkaan tehdä kuperkeikkoja :D. Sf- mittakin kasvanut tasaisesti (nyt 28). Mutta itse lapsukainen ottanut oikein kasvupyrähdyksen, kuitenkin kuulema ihan normaalin rajoissa, ettei noiden sokereiden vaikutuksesta tarvitse olla kauhean huolissaan, kun ovat mittauksien mukaan kuitenkin pysyneet ihan kurissa. Paino arvio (ultralla) oli nyt 1920g! :eek: Lääkäri arvioi reilusti yli 4kg lasta, jos tulee täysaikaisena... Itse olen ollut 3200g, poika 3290g ja mies noin 2,5kg täysaikaisina syntyessään. Eihän meille voi noin iso lapsi olla tulossa! Edellinen painoarvio 12.11. (25+3) oli 908g, joten kilon olisi kasvanut kuukaudessa. Ja vielä 10 viikkoa jäljellä. Toivottavasti lääkäri on arvioinut väärin.... On kyllä molemmilla kerroilla ollut sama lääkäri, joten luulisi molempien arvioiden sitten heittävän. Nyt alkoi jo vähän kauhistuttamaan se synnytys :p

Aloin tässä itsekin laskeskelemaan, että miten paljon on mennyt vauvahankintoihin:
'Isyyspakkaus'(=tuttipullo, tutteja, kumihanskoja, korvatulpat, yms) n.30€
Kantoliina n.80€
Kestovaippoja n.50€
Lampaantalja 39€
Vaatteita (joita todellakaan ei olisi tarvinnut...) 12€
Rattaat (puoliksi siskon kanssa, saadaan sitten vaunujen jälkeen) 105€
Vauvapulkka (sisko käyttää tänä talvena) 9,50€
eli yhteensä n.300€
Kylpyamme vielä pitäisi ostaa ja tietenkin joitain kylpyöljyjä, rasvoja, yms.
Muut tavarat on saatu/lainattu.

Kohtahan voisi alkaa jo vähitellen laittaa jo tavaroitakin valmiiksi, pestä vaatteita ja muuta. Eihän tässä enää ole kuin 10 viikkoa jäljellä :D

Seepia ja Sintti 30+0 POKS!
 
Seepia,no vielä on aikaa...mulle kokoarvio tehdään tän diabeteksen takia rv36 siihenkin mennessä tilanne kerkeis vielä muuttumaan,toisekseen,eihän ne ihan kutiaan pidä muutenkaan. Luottettavimpana pitäsin sellasta lasketun ajan tiimoilla tehtyä...vaikka mettäänhän sekin on monella menny:D Esikoisesta yliaika kontrollissa arvio oli 3100-3300g ja 3400g oli painoa:)

Vauvantarvikkeisiin menny vissiin 30e ja sekin sikäli turha ostos,kun ostin tutulta säkillisen ihan pikkusia vaatteita pojalle. Vaikka mulla niitä laatikollinen on muutenkin:p
Seisomalaudan meinaan ostaa,mut se nyt ei tavallaan oo vauvantarvike...
Tuttipullo esikoisen jäljiltä,koskematon,sit ostan purkin korviketta varuiks. Tutteja en osta kun vasta sit jos niille ilmenee tarve. Siinähän sitä mitä ennakkoon tarvii olla:)

Repa ja säynävä 31+3
 
Meillä on ostettu tarvikkeita nyt ..öö... jollakin yhdeksällä sadalla. Mutta toisaalta oon myyny esikoisen vaunut neljällä sadalla ja saanu äippäpakkauksen rahana, joten ei sitä rahaa oikeasti ihan niin ole menny. Mutta onhan noita hankintoja, lähinnä on vaihdettu vaunut semmosiin, että sopii kahdelle (mutta saa yksösiksikin), sitteri, kaukalo (nämä oli esikoisella lainassa, joten omat piti tällä kertaa hankkia), hoitoalustan ostin yläkertaan (viimeksi oli yhdessä kerroksessa talo, nyt kahdessa) jne. Tuttipulloja en oo hankkinu muuta kuin ton, mikä tuli rintapumpun mukana (esikoisen rintapumpun pumppasin loppuun silloin, siksi uus) enkä hankikaan ennen kuin näen tarpeen. Yhden tutin meinasin ostaa varulle. Vaatteita on esikoiselta ja siskolta sain niin ison läjän poikien vaatteita, että montaa en ole hankkinut, vaikka jotakin tietysti on pitänyt.. Niin ja kehto ostettiin tälle, esikoiselle oli vain äp-laatikko (mikä tulee nyt alakertaan). Oikeestaan meinaan ostaa enää yläkertaan Ikeasta hoitopöydän (sen halvimman), mut loput sit sitä mukaa kuin oikeasti tarvii, jos tarvii. Tai no jonkun vauvapeiton voisin vielä kattoa vaunuihin. Esikoisen on pinkki ja sille niin rakas, että ostan tälle oman. :D

Mulla pitäs kanssa olla se painoarvio sitten rv 36. Katotaan... Mulla ultrattiin niin monta kertaa viimeksi loppumetreillä, et aika luotettavasti sain tietää koon. Ja hyvin se sit sinänsä pitikin paikkaansa. Pientä heittoa, mut ei pahasti. :)
 
hankinnoista vauvalleMeillä on mennyt kaiken kaikkiaan joku 500€, joista suurimman osan haukkasi vaunut (400€). Mulla ja kaverilla on toimiva systeemi, että meidän esikoisella olleet tavarat oli hänen kahdella lapsella tässä välissä lainassa ja nyt ovat taas sitten meidän pienen käytössä. Mä tykkään koluta kirppareita ja tehdä sieltä löytöjä. Itselle en ole vissiinkään muutamaan vuoteen ostanut yhtään vaatetta (paitsi alusvaatteet) "oikeasta" kaupasta. Nytkin äitiystoppatakki oli ainut mitä ei kirppikseltä löytynyt.
Tänään on ollut taas huono päivä selän osalta, käveleminen on ollut yhtä tuskaa ja selkä ja lantion seutu on ollut kuin tulessa. Nyt pikkaisen helpottaa kun on nukkunut 2 tunnin tirsat.
Vaivaako muita närästys? Ekasta oli kanssa tätä närästystä, mutta silloin alkoi vielä aikaisemmin.
Tänään on tullut muutama ihan kunnon harkkasupistus, onkin ollut vähän hiljaiseloa sillä saralla...
Suunnittelin, että jos ensi vuoden alukupäivinä alkaisi pesemään ja silittämään pikkukaverin vaatteita valmiiksi...haluttaisi jo nyt, mutta häätyy malttaa..
Auneliini+Jaakko 29+2
 
voi että olen ihan kateellinen kunsaatte hankkia tulokkaalle kaikkea kivaa... Meillä kun on ikäeroa tulossa vain se vuosi niin todellakin kaikki jo löytyy... tähän mennessä olen hankkinut yhden bodyn 9e, viisi valkoista peppupyyhettä ikeasta 2.50e, käytetyistä tuplarattaista on kaupat sovittu 70e, ja yksi paketti vaippoja on hankittu.
HAnkkia pitää muutama harso ikilikaantuneen tilalle, patja kehtoon, peitto kehtoon, tuttipullo, purkki korviketta,tutti... ja jos sattuu vastaan tulemaan niin niitä edestä avattavia bodyja, ovat niin paljon helpompia pienen kanssa, mutta pärjätään ilmankin.
Saas nähdä millaisen peiton kehtoon keksin.. nuo vauva peitot kun ovat ihan liian suuria.


kukkanen&elmeri 29+?
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikille!

Meille syntyi pieni prinsessa viime pe:na, mitat 620 g, 31,5 cm, rv 29-1.

Lääkärit päätti yhtäkkiä pe-aamuna (mulle tuli kyllä vähän sellainen tunne, että olivat päättäneet tuon jo keskenään, mulle ei vaan oltu kerrottu aiemmin, toisaalta parempi, ettei tiennytkään tarkkaa päivää, ois vaan liikaa etukäteen miettinyt), että leikataan sinä päivänä, kun vauvan vointi näytti kuitenkin edelleen hyvältä, mutta kun istukka toiminut jo niin kauan huonosti, niin sanoivat, että vauvan vointi voi yhtäkkiä huonontua, joten eivät halua ottaa sitä riskiä eli siinä päätöksen syy. Mies ei ehtinyt leikkaukseen mukaan, mut heti neitin synnyttyä oli täällä ja pääsi hänen luokseen. Tulihan toi leikkaus vähän yllättäen, vaikka siitä on ollut puhetta, mutta ei ite odotettu, että ois ollut kuitenkaan ihan vielä. Mut on alkanut tuntua, että tekivät oikean päätöksen, sillä pikkuprinsessamme on voinut alusta asti uskomattoman hyvin pienuuteensa nähden.

Hänen olotilansa ollut siis vakaa ja hyvä koko ajan, toki pieniä juttuja on, mitkä on ihan tyypillisiä, kuten välillä sokeriarvot laskee, vähän keltaisuutta yms.. Pirteän oloinen on, käsiään ja jalkojaan heiluttelee kovasti :) Maitoakin on jo saanut ihan pienen pieniä määriä, ja jopa mun omaakin, oonkin ihan ihmeissäni, että multa jo alkanut vähän maitoa tulemaan, varsinkin kun tällainen tilanne, ja esikonkin kohdalla oli alux vaikeuksia, ettei meinannut tulla ja tuli vähän.

Hän jaksaa hengittää ite uskomattoman hyvin. Jo leikkaussalissa kuulin muutaman kerran neitin parkasevan ja kyllä tuli sanoinkuvaamattoman helpottunut olo, siitä tiesin, että keuhkot toimii ainakin jotenkin. Ja niin ovat toimineetkin. Neiti oli hengittänyt ite leikkaussalista sinne teholle, minne on aika pitkä matka. Siellä teholla sitten olivat laittaneet hänet hengityskoneeseen pienelle teholle, mutta kun hengitti niin hyvin, niin seuraavana päivänä vaihtoivat hengityskoneen astetta kevyempään eli neiti sai hengittää ite, mut kone auttoi vähän, jos ei ite koko ajan jaksanut. Mutta nyt hengittää täysin ite. Toki voi tässä tulla päiviä, että näyttää rasittuvan liikaa itekseen hengittelystä, joten voivat laittaa apulaitteen takaisin välillä. Kaikenlaisia letkujahan hänellä on, mittaavat erilaisia arvoja sekä nenämahaletkusta menee maitoa ja ravintoaineita. Toi maitomäärä on nyt 1 ml parin tunnin välein, hyvin on ottanut sen vastaan, pienestä määrästä se lähtee, alussa on annettu 0,3 ml :)

Yritetään nauttia jokaisesta pienestä edistysaskeleesta neitiin liittyen ja elää tätä päivää ja toivoa, että näin jatkuukin. Tokihan täytyy varautua takautumiinkin, sillä pikkukeskosethan ovat esim. tosi herkkiä saamaan infektioita, mutta toiv. ei isoja takapakkeja tuu, ja pikkuneiti saa jatkaa kasvuaan hyvässä tehohoidossa, kun ei kerran masussa pystynyt kasvamaan.

On ihanaa ja helpottavaa nähdä, että pikkuneiti on kyllä maailman parhaassa hoidossa täällä. Henkilökunta on tosi sydämellistä, ja neitin luona saa olla, milloin vaan ja saa soittaa vaikka yölläkin, jos mietityttää neidin vointi. Neidillä on oma huone ja siellä on koko ajan joku hoitaja.

Ite pääseen huomenna kotiin, jee!!! On varmaan melko ihme tunne päästä sit tuonne ulkomaailmaan oltuani reilun kuukauden täällä :) Sit meillä onkin jonkun aikaa reissuelämää, kun asutaan 3 tunnin ajomatkan päässä sairaalasta. Välillä ollaan vauvan luona ja välillä joutuu kotonakin olla ja ottaa reilu 2-vuotias esikoinenm huomioon, kun reppana joutunut nyt elään erilaista elämää jo niin kauan aikaa, saa nähä miten reagoi, kun tuun kotia. Tiedän kyllä jo etukäteen, että poden huonoa omatuntoa kummassa paikassa tahansa ollessani.

Siinäpä meidän kuulumisia. Elämäänsä ei voi näköjään suunnitella etukäteen, mutta onnex meidän kohdalla kuitenkin asiat näyttää menevän hyvään suuntaan raskaasta ajasta huolimatta. Päivä kerrallaan elellään luottaen huomiseen. Käyn aina välillä kirjottelemassa kuulumisia, kunhan ehdin.

-sipe81-
 
Onnea Sipe! Mukava kuulla, että pikkuinen voi hyvin.

Varmasti sulla tulee oleen olo, että oot koko ajan väärässä paikassa, mutta lohduttaudu sillä, että keskoset nukkuu todella paljon (melkein koko ajan), joten ei hän tiedä, ettet ole siinä lämpökaapin vieressä valvomassa hänen untaan. Viikot menee yllättävän nopeaan, ja saatte vauvan kotiin =)

-Happis ja pikku-Kalle *POKS* 33
 
Voi Sipe, onnittelut pienestä prinsessasta! Vaikka synnytys tuli yllätyksenä, niin ainakin saat nyt olla ikävöimäsi esikoisen kanssa ja viettää joulua kotona sairaalan sijaan. Ja tosiaan, pieni nukkuu varmasti niin paljon, että koita nauttia olostasi myös kotona! Pidetään peukkuja, että vauvan vahva alku jatkuu samalla linjalla!

ON: Mulla tuli tänään vessassa käydessä limatulpan näköistä limaa tuollainen peukalonpään kokoinen klöntti paperiin pyyhkiessä. Tosin se oli aivan kirkasta, ei ollut siis verinaarmuja yhtään. Takana tosi rankka yö ja melko rankka päiväkin; esikoinen kovassa kuumessa, nuhassa ja yskässä joten viime yönä nukuin vaan kolme tuntia. Päivällä torkahtelin välillä, mutta aika rankkaa on ollut. Harkkasuppareita on nyt illalla tullut heti, jos nousee pystyasentoon, levossa loppuvat. Mutta koko ajan pissattaa. Toivottavasti ei nyt merkkaa mitään muuta kuin raskasta päivää ja poika pysyy vielä siellä missä kuuluukin olla...

Commander ja Pepe 30+5
 
Sipe Hurjan paljon onnea! saittekin sitten etukäteen joululahjan :heart: voimia teille kaikille. Onneksi pieni on noin vahvan oloinen :)

Tavaroihin
on meilläkin mennyt jo melko paljon rahaa kun olen tietyt asiat halunnut uusina ja osan käytettynä :)

Yhdistelmävaunut 600e
Kaukalo 119
Lampaantalja 30
Matkasänky 60
Vaatteista en osaa sanoa paljon on mennyt kun aina silloin tällöin on jotain tarttunut matkaan :)
Eilen tajusin että pakko ostaa lisää potkuhousuja ja paitoja ja kunnon pipoja, että pieni pysyy sitten lämpimänä :)

Mulla on tullu nolo vaiva :ashamed: jos aivastan yllättäen tai yskäsen saattaa lirahtaa housuun, ei tosin oo ku kaksi kertaa niin käyny, mutta on se inhottavaa :D MUILLA SAMAA ONGELMAA?

Nyt alan miettimään mitä voisin laittaa "isyyspakkaukseen" kun haluan sellaisen tehdä :)
 
Onnea Sipe! Vastaavaa tilannetta pohtimaan joutuneena sanoisin, että esikoiseen kannattaa panostaa nyt. Vauva ei vielä kaipaa ketään, hän vielä vain kasvaa. Näin olen itse ajattelut toimia, jos niin käy. Soita sairaalaan niin usein kuin vain tuntuu, mutta anna nyt aikaa esikoiselle, joka on ollut pitkään ilman äitiä ja joka kohta joutuu jakamaan äidin. Ja lepää itsesi kuntoon!

Hankinnoista Kävin eilen töissä suorittamassa osuuteni syysarvioinneista. Koulun keittäjä kyseli samalla, joko kaikki alkaa olla valmiina. Nauroin, että pakkaus tuli viime viikola ja se on avattu ja siinä onkin kaikki, mitä vauvan eteen on tehty. Ensi vuonna on vielä hyvin aikaa. Pestään ja silitellään sitten pimun kanssa yhdessä vauvapyykkiä paikoilleen, on se tytöstäkin hienoa. Hankintalistalla siis on seisomalauta (siskolta ostan), toinen kaukalon telakka ja rengasliina. Pikkuisia villahousuja pitänee tehdä jokuset, nykyiset pienimmät ovat ihan liian isoja vastasyntyneelle, falskaavat reidestä.
 
Onnea kovasti sipelle pikkuisesta tytöstä! :heart:

Happynow joo mulla on ollu toi ongelma jo pitkän aikaa:D nyt ei oo aivastuttanu moneen viikkoon ni ei oo lirahdellu, mut joo tuttua on:D kannatta käyttää pikkuhousun suojaa..
Mulla on myös ongelma että jos on paljon ilmavaivoja niin saattaa tulla itestään pikku paukku:D vähänkö on noloo jos on jossain istumassa ja tulee paukku.. Onneks tosin vaan pieniä, mut miehen kanssa kuollaan aina nauruun kun näin käy :D

Täällä ollaan vietetty hyvin levoton yö.. puoli 4 heräsin vessaan ja sen jälkeen en oo nukkunu: / söin miehen kanssa 6 aamupalaa kun nälkä oli jo nukkumaan mennessä.. mikä saatto vaikuttaa uniongelmaan.. Ja sit mietin kaikkia tarjottavia lauantaille kun vietellään miehen synttäreitä(jotka on jo pe) ja samalla myös tupareita:)
Nyt vois yrittää mennä edes hetkeks takasin nukkuun, jaksaa sit siivoilla ja pestä pyykkiä ja silittää vauvanhuoneen verhot ja laittaa paikalleen:)

Jane & Viltsu 33+1:kiss:
 
Viimeksi muokattu:
Sipelle paljon onnea pienestä prinsessasta :heart: Taas tuli yksi kiireinen helmivauva maailmaan.. Toivotaan, että jatko sujuu yhtä hyvin!

Meille on varmaan flunssa tulossa, poika itkeskeli tukkoisuutta useaan otteeseen yöllä.. Toivotaan, että jouluksi on jo sairastettu.

Hankintoja on täällä nihkeästi tehty, oikeastaan vain yhden potkupuvun olen ostanut. Aina jää vähän viime tippaan hankinnat, tosin tällä kertaa niitä ei kovin paljon tarvitsekaan tehdä. Hoitopöytä pitäisi saada ja uuden sitterin ajattelin hommata. Vauvan vaatteet ovat vielä siskolla, jonka vauvan käytössä olivat viimeksi. Pitäisi varmaan hakea ne ja käydä läpi tarvitaanko vielä jotain.. Joskus sitten joulun jälkeen..

Blue ja pienokainen 32+5
 
Sipelle paljon onnea pikkuisesta:heart:Toivottavasti kaikki sujuu yhtä hyvin kuin tähänasti:)

Happynow,Jos rakko on pikkasenkin täynnä ja etenkin vauveli painaa kivasti siihen niin kyllä pienempikin aivastus tms. saa pissat housuun... ja on noita paukkujakin puolhuomaamattomasti tullu.

Mun isä kuoli yllättäen eilen. Hänet oli marraskuussa leikattu,sydämessä synnynnäistä vikaa läpässä ja se menikin ok,mut hemppa ei ruvennut nouseen. Testasivat kaikki syyt ja tulivat siihen tulokseen et on leikattava uudestaan,et vika on siin läpässä kenties. Maanantaina isä soitti et tänään leikataan,isän vaimo soitti eilen et olikin leikattu jo eikä enää herännyt:'( Piti olla rutiinileikkaus,isä hyvässä kunnossa muuten,60v. Tää on nyt kolmas kuolema tän raskauden aikana... ensin mun äidinäiti ja isä ja nyt oma isä... pelottaa et mitä seuraavaks. Olo on tosi sekava....

Repa ja säynävä 31+4
 
sipe: Paljon onnea pienestä prinsessasta!:heart: Ihana kuulla, että pieni voi hyvin! Paljon voimia hänelle ja koko perheelle! Kylläpäs meidän helmikuisia nyt on alkanut putkahdella maailmaan aika reipasta vauhtia... :)

Repa: Osanotto isäsi kuolemaan! :hug: Voimia sulle, koita jaksaa! Kylläpä tuli itellekin paha mieli... :'(

Meidän vauva on liikkunut eilen ja toissapäivänä tosi vähän, eilen illalla aloin olla jo ihan maassa kun koko päivän olin odotellu ja laskeskellu liikkeitä... ajattelin että nyt soitan kyllä synnärille. Mutta sit illalla miehen kanssa makoiltiin sängyllä ja yritettiin herätellä vauvaa vähän hieromalla masua jne. sitten sieltä kyllä alkoi kuulua jotain. :) Yöllä nukuin huonosti kun kuulostelin liikkeitä, joita kyllä sitten alkoi tulla ihan mukavasti, välillä otti ihan kipeääkin. :) Tekis mieli soittaa neuvolaan, mutta olen ennenkin soittanut sinne näistä liikkeistä ja se terkka sanoo aina että: "jaa-a, vaikea tuohon sanoa oikein mitään"... Sieltä ei kyllä mihinkään oikein kunnon vastauksia saa. : / Jospa pieni nyt alkais tästä liikkua enemmän.

~ Merve ja masupoika 31+2
 
Moikka moi kaikille :)

Onnea kaikille jo nyyttiinsä saaneille ja voimia pikkuisille :heart:

:hug: kaikille joilla ollut surua elämässä... minun äiti on juuri äsken mennyt leikkaukseen kun löydettiin rintasyöpä 4 vkoa sitten. Varmasti kaikki menee hyvin mutta jännittää tämä kuitenkin...

Lirahduksia täällä kyllä kanssa... Yöt menee tyynyjä tyllättynä joka väliin ja sokerit mulla on koholla silloin testissä joten vähän pitää katella mitä suuhunsa laittaa. Huono olo yllättää jos väärin syö :(

Hankinnoista sen verran, että sain ystävältä paljon vaatteita joten ne on pesty ja kaappiin viikattu. Esikoisen yhdistelmät ovat edelleen iskussa joten niillä mennään. Kaukalo, matkarattaat, sitteri ja kantoliina olisi hankintalistalla, jos sitten ale myynneistä joulun jälkeen :cool:

Täälläkin lakanoiden pöllyttely hiljentynyt lähiaikoina, alkaa tuo masu olla vähän tiellä :whistle:

Nyt pitäs Ikeaan lähteä samoilemaan ja hakemaan loput astiat joulupöytään.

Jaksamisia kaikille ja rauhallista Joulun odotusta :wave:

Von Lin Lin ja Taisto 29+6 ( huomenna POKS )
 
Vaak-vaak, sanoi ankka.

Vuorossa on nurinaa. Jestas, että osaa häpyliitos olla kipeä! Yöllä olin aina niin pitkään paikallaan kuin vain suinkin siedin, sillä kyljenkääntöön liittyvä kipu vasta kaamea onkin! Ja kun nousee makuulta ylös (tai istumasta) on kipu ihan kamala. Siis oli nuo esikoisen aikanakin kipeät, mutta ei siitä kivusta voi puhua samana päivänäkään kuin tästä. Tai sitten aika on kullannut muistot todella perusteellisesti. Onneksi kohtuullisella liikkumisella (joka siis minun kohdunsuuni yms. kanssa on tosi vähäistä sekin) ainakin vielä olo on inhimillinen. Siis jos kävelytyylistä ei anneta tyylipisteitä ;) Mutta kyllä sattuu.

Olen myös kehittänyt aivan uudenlaisia supistuksia. Siis tähän raskauteenhan on kuulunut alussa keskenmenoon tähtäävät supparit (kiitos Lugen, ei onnistunut) ja sittemmin harkkarit, tiukat harkkarit, tosi tiukat harkkarit ja muutama lievä avaava. Nyt on tullut mukaan supparit, jotka tuntuvat alavatsalla kuten lievät kuukautiset, mutta ne eivät koveta vatsaa, kuten nuo kaikki muut tekevät. Kymmenkunta päivässä, kesto 45-90s. Kummallisia ovat nuo.

Vauva on vihdoin alkanut painaa kylkikaareen. Siis joo, sattuuhan sekin varsinkin kun pikkupeppu on nasevasti jonkin hermon kohdalla, mutta on ainakin kasvanut niin isoksi, että tuonne saakka yltää :)

Hissukseen olen järjestellyt vaatehuonetta. Tähän mennessä olen löytänyt reilun laatikollisen lisäimuja, kaikki kolme tuttipulloa, nokkamukit ja todella kaivatut TONTTULAKIT!!!

30+2
 
Sipelle onnea pienestä prinsessasta!

Ja Repalle voimia! Kyllä elämä välillä koettelee vähän liiankin kanssa.

Täällä ei mitään ihmeellistä, paitsi että esikoinen (1v3kk) nukkui taas piiitkästä aikaa yönsä läpi heräämättä kertaakaan. Hampaat ja flunssat ovat olleet koko syksyn riesana. Joten itselläkin on energiaa vaikka kuinka paljon. Pitäisi vielä viimeistellä muutama joulukortti ja sitten kirjoitella osoitteita kuoriin. Ja sitten tietysti käydä viemässä ne laatikkoon. Tuolla ulkona on vaan pakkasta -18°C, joten ei oikein huvittaisi.

Hellu ja 32+6 (huomenna poksuu taas viikot, ja sitten enää 3 viikkoa, niin on jo täysiaikainen)
 
Sipelle onnea vauvasta ja toivotaan, että kehittyminen jatkuu yhtä hyvänä kun on alkanut :)

Repalle :hug: menetyksien johdosta. Varmasti aivan kamala tilanne, tosi paha mieli tuli sun puolesta :(

Hankinnoista olitte jutelleet. Täällä on ostettu vauvalle:
yhdistelmät käytettynä 215€
matkarattaat+turvakaukalo+telakka 350€
pinnasängyn patja+verhot ym 80€
vaatteita arviolta 30€ (enempää ei tarvi ostaa kun saatu paljon ja lisäksi äippäpakkaus)

Mulla on useempana iltana supistellut kipeesti ja siitä syystä kävin tänään neuvolassa ylimääräsellä käynnillä eka th:n ja sit vielä lääkärin luona. "Alakerrassa" kaikki oli ok ja paikat kiinni, mutta valkuaiset yhdellä plussalla, turvotusta yli 2kg painoa viikossa ja verenpaineet koholla. Raskausmyrkytystä siis epäilivät ja perjantaina mentävä kontrolliin ja sit selviää jatko. Sairaslomaa on nyt äippälomaan saakka, toivottavasti en sairaalaan asti vuodelepoon joudu.

nelli & mytty 31+3
 
Sipelle suuret onnittelut!!! :)

Repalle :hug: Ei tähän oikein muuta osaa sanoa, kuin että voimia.

Mä entiiä, oisko mullakin alkanut supistelemaan...Esikoisen aikaanhan ekat supistukset tulivat vasta kun mentiin synnyttämään, joten en osaa oikein päätellä että millaisia ne lievemmät sitten ovat. :D
Välillä tuntuu mahassa ja selässäkin paineentunnetta ja sellasta menkkamaista TODELLA LIEVÄÄ kipua. Siis ei sitä oikein kunnon kivuksi voi edes sanoa...Mutta sellaista inhottavaa tunnetta. No, ensviikolla neuvolaan, niin pitääkin muistaa kysyä sieltä jos näitä vielä on.

Ääh, mä oon ihan hukassa noiden tuplarattaiden kanssa. Tilanpuutteen vuoksi ei ole mitenkään kätevää hommata sellasia rinnakkainistuttavia...Ja sitten taas ne peräkkäiset...No, Britaxin B-dualia olen nyt miettinyt MUTTA kun niissä on pienet etupyörät...Blaah.
Niin ja mitään tosi kalliita tuplia en hanki. Ei ole rahaa, eikä ne kuitenkaan olisi välttämättä niin hirveän kauaa käytössä.

Mutta tsempit kaikille vaappujille, tiedän itsekkin miten kamalaa on liikkua, kun tuntuu että häpyluu halkeaa särystä. No, nyt itselläni on taas hiukan parempia päiviä ollut, mutta kuitenkin. :)

May, 29+4
 

Yhteistyössä