Helmikuun helmiäiset 2016 *Tammikuussa*

Meinasin tulla tänne valittamaan että vauva on taas ollut monta päivää perätilassa mutta nyt juuri tuntuu potkivan ylöspäin eli on taas jossain välissä kääntynyt. Hassua että ei pysty liikkeiden perusteella sanomaan varmasti milloin heittää voltin vaikka on jo iso vauva ja tilaa vähän. :ROFLMAO: Ainut mistä tietää varmasti asennon on napakat potkut joko ihan ylös tai alas. Nyt siis murjoo keuhkoja kasaan ja maanantaina tuntui että ihan just potkaisee jalan ulos kun suoraan kohdunsuulle potki.:censored: Ei kovin kiva tunne, voin kertoa. :confused:

Pakkanen alkaa jo riittää minulle. Tulee mökkihöperöksi kun ei pääse ulos. Tänään hain pojan hoidosta kävellen ja tuntui ettei pääse kävelemään kun useamman päivän on vaan kotona pyörinyt pientä rinkiä. Reippaammat askeleet tuntui heti vihlaisuna alapäässä. Muutenkin melkein koko ajan jomottaa alapäätä varsinkin liikkuessa. :unsure: Toppatakkikin alkaa jo kirrata kun alle pitää tunkea niin monta paitaa.:D

Vauvavalmistelut on kutakuinkin tehty, pinniskin jo petattu. Ainut mikä on kesken on villahaalari mikä on ompelematta kasaan. Ei kiirettä paitsi että se olisi tarkoitus laittaa kotiinlähtiessä vauvalle päälle. :rolleyes: Ja napit siihen on vielä ostamatta. Tarkoitus olisi olla viikonloppuna ahkera ja sitten alkuviikolla lähden nappikauppaan ja esikoiselle etsimään isompia vaatteita kun entiset on kohta taas pieniä. Hassua miten huomaamatta lapset kasvaa, yhtäkkiä vaan huomaa miten kaikki hihat ja lahkeet alkaa olla liian lyhyitä
 
Hei vaan pitkästä aikaa :) lukemassa oon käynyt päivittäin, mutta kommentointi tällä puhelimella takkuaa niin pahasti, että hermot vaan menee aina kun edes yritän kirjoittaa jotakin... Argh! :/

Viikkoja kasassa 34+1, ja aika tuntuu menevän hitaasti... Vaikka enää max 8 viikkoa, on se synnytys oikeesti vaan lähellä :eek: :) mullakin tuntuu synnytyssupistukset alaselässä. Sen takia en ekalla kertaa tajunnutkaan että on synnytys käynnissä, ja ehin olla sairaalassa vaan tunnin verran ennenku esikoinen oli jo syntynyt ;) toka synnytys kesti kaikkineen 5 tuntia, joten nyt jännittää kun synnytys alkaa niin: onko mies silloin töissä? Saanko jostain lapsille hoitajan? Millä meen sairaalaan? (meillä ei oo autoa)... Ja ehdinkö edes sairaalaan asti? Huh, pikkuhiljaa alkaa jo jännittämään :D

Imetys, toivon että tällä kertaa onnistuis täysimetys, pääsis vaan paljon helpommalla verrattuna siihen pullorumbaan. Ja oon sitä mieltä että kukin hoitaa vauvan ruokkimisen tavallaan. :) sen tiedän kuitenkin, että iteltä tulee itku, jos ei imetys jostain syystä onnistu... :p

Mä oon tyytyväinen äitiysrahan määrään (+ lapsilisät tietysti :D), niillä pärjää paremmin kuin hyvin, ja jää vielä jonkin verran säästöönkin joka kuukausi :D vaikka maksetaan miehen kanssa kulut puoliksi, ja mä saan minimiäitiysrahaa :D eikä ees tunnu että nuukasti eläis :D
 
Siis mä en tajua. Kävin kelan sivuilla katsomassa josko ne olis vihdoin ja viimein saanu päätöksen tehtyä äitiyspäivärahasta.
No oli se ratkaistu, mutta missään ei lukenu että mikä ratkaisu oli, vanhempainraha - kohtaan ku meni niin siellä luki että hakemus saapunut 22.10.15 mutta ei mitään muuta.. Täytyykö mun nyt täyttää koko hemmetin hakemus uudelleen vai mitä ihmettä? :eek:
 
Mulla näyttäis kela edelleen että odottaa tietoja verottajalta.laitoin kyllä hakemuksen vasta 10.12.. jee huomenna alkaa viikko 33.miten musta tuntuu et nyt nämä viikot alko meneen hirveetä vauhtia.vaikka mitä on vielä tekemättä!

Mää sain pinnasänkyyn patjan ja nyt pitäis ommella siihen suojus.sitte vois ettiä peiton kaapista ja niitä suojafroteitahan siihen tarvis kans.harsot on ostamatta ja omia siteitä ja imetysliivejä ja joku kiva imetyspaita kyläilyimetykseen :D,vaippoja vauvalle ja kypärälakkikin puuttuu.apua,onkohan siinä kaikki mitä vielä tarvii. No sitä sairaalakassia vois kans joskus sitte pakkailla,laittais vaikka kotiutumisvaatteet vauvalle jo sinne.ai niin,vaunuihin se vaunuverho puuttuu vielä ja sen patjan suojus pitää pestä.puuh.

Mää tajusin että oon äitiyslomalla hyvällä tuurilla viikon ja sekin aika pitää tehdä opinnäytetyötä.. työharjoittelu loppuu 11.2 ja seuraava ultra on 18.2,tiiä vaikka sieltä jo passittaa synnyttämään :D

muoks. oliko tähkä siellä päätökset kohdassa?tai ku klikkaat sitä päivämäärää siitä päätöksestä? Jos se oli tullu tänään niin voihan olla et se ilmestyy sinne vasta huomenna..
 
Kirpsakka, mulla tulee makuulla ihan sama tunne päähän ja oonkin miettiny, että mitä ihmettä, onko ne oikeesti suppareita vai mitä. Kiva kuulla, että jollakin muullakin on sama tunne :)

Mulla oli viime yö taas nin huono. Joka paikkaa kolotti ja särki. Lonkat ja polvet on het ku vanhuksella ja kääntyminen aiheuttaa kauheeta kipua. Yöllä mun häpyliutos tai joku napsahti/rusahti niinku selkärangan nikama. Otti kyl kipeetä. Alaselkä mulla napsuu ja paukkuu muutenkin, nivelet on niiiiin löysänä. Alaselkä saattaa napsua ihan istumasta seisomaan noustessa :unsure:

Vielä pitäis pari viikkoa ootella painoarvioultraa ja sillon toivon lääkärin tekevän kunnon sisätutkimuksen, jossa vähän selviäis kohdunsuun tilanne.
 
Ei siellä näkynyt ku mun esikoisen aikaset päätökset(2014), päätöksiä vuonna 2016,2015 ei ollu.
Täytyy huominen vielä katsoa ja jossei oo tullu niin täytynee olla sit yhteydessä kelaan et mitäs nyt:unsure:.

Mulla on alkanu kans nyt lonkkia särkemään öisin, ja parina päivänä närästys ollu kyllä ihan huipussaan. Tosi kovasti polttaa kurkkua ja mikään ei sit auta, paitsi valvominen niin myöhää että nukahtaa miltein samantien, eikä närästystä ehdi tulemaan:D:ROFLMAO:.

Mua kyllä ärsyttää kun ei sitä lääkäriä enää oo tässä loppupuolella, olis ollu kiva toi kohdunsuun tilanne saada tsekattua.
 
IMN
Tähkä Katso kans Kirjeet-kohdasta ettei vaadi mitään lisäselvityksiä. Uskon kyllä että kyse on vain siitä, että päätös on tehty eilen ja ei siksi näy :) silloin näkyy juurikin ratkaistu/myönnetty, mutta päätös ei ole vielä luettavissa.

Mulla valahti eilisen aikana maha jotenki luonnottoman alas :D säikähin ku katoin illalla peiliin ja maha vaan roikku tossa.. vauvan pää on kyllä ollu turhankin alhaalla jo monta monta viikkoa, mutta nyt taisi laskeutua entisestään. Pitää vielå tänään ottaa kuvaa ja verrata viime viikkoiseen, etten vaan kuvittele :D

Kypärälakki.. ääh. Mistähän sellasen löytäis vastasyntyneen päähän? Meillä on semmonenkin ollu, mutta mihin lie hävinny..
 
IMN Itekki just tajusin että meille on tulossa talvivauva eikä mulla ole minkäänsortin pipoja vauvalle, mistä ihmeestä löytää tarpeeksi pieniä?:eek:

Liitoskivut vaivaa öisin kun kylkeä kääntää, melko kipeää tekee alakerran alueella. muutoin ovat pysyneet tosi maltillisina!

Painoarvioultra mullakin on tämä parin vk sisään, verikokeissa oli tosiaan se joku arvo yli sallitun rajan (joku sairaalakohtainen tutkimus), ja minulla on riski suurikokoisiin vauveleihin. Kiva päästä kurkkaamaan tulokasta. :)

Kela Mullakin roikkuu vielä päätös, tosin johtuu siitä että liitteeksi pitää toimittaa 6kk palkkakuitit ja sain ne vasta postissa. Pistän miehen asialle..:)
 
Mulla alkaa äitiysloma virallisesti maanantaina, Kelan sivuilla mun hakemus roikkuu "odottaa työnantajan tietoja" -statuksella, oman osuuteni oon hoitanu jo monta kuukautta sitten, mutta työnantajan pitäis postittaa paperit, kun TESsin mukaan ne maksaa mulle ekat kolme kuukautta ja kela sit loput.
Muutenkin pitää tänään varmaan mennä lankoja pitkin esimiehelle raivoon, eilen tuli palkkakuitti, jossa palkkaa 0e. Esimies ei ilmeisesti oo lähettänyt palkanlaskentaan joulun ja uudenvuoden välisiä työvuorojani, jotka oon ollu sairaslomalla. Eihän siinä oo kun 48h palkka ja lainan lyhennys menee maanantaina :mad:

Meidän perheen kumpikaan auto ei oo käynnistynyt muutamaan päivään, joten mies käy töissä kimppakyydillä ja mä kävin eilen kaverin ja naapurin avustuksella labrassa. Nyt pitäis lähtee tallustaan bussille, että pääsee äippäpolille ultraan. Julkiset on muuten kyllä tuttuja, mutta tällä puolella kaupunkia ollaan asuttu alle vuosi, enkä oo kertaakaan käyttänyt. :LOL: Onneks ei oo kun muutama pysäkin väli sairaalalle, että enköhän selviä.

Meni yö ihan pipariks suppareiden ja valvomisen takia, mä niin toivon ettei vauvalla sit kuitenkaan oo suolistossa mitään :unsure: Kerkesin jo näkeen untakin siitä miten pikkunen joutuu oleen sairaalassa Tampereella ja imetykset ja kaikki menee ihan myttyyn sen takia. :eek:
Mutta nyt leuka ylös ja mennään kattoon mikä on tilanne..
 
Huomenta! Tänään mulla äitiyslomalaisella ei oo mitään suunnitelmia. Kaikki siivoukset, pyykit ja tiskit ja ruuat on tehty aiemmin eli vapaapäivä! :D ehkä luen tuota kirjaston kirjaa kun joku oli sen varannut. Laina-aika päättyy laskettuna aikana, katotaan ehinkö lukea.

Joku kyseli selkäsupistelijoista :) minä oon sellanen. Esikosta lähettivät takas kotiinkin kun olin vain 2cm auki ja supistukset vain selässä. Nehän ei koskaan eteen sitten tulleetkaan, vatsa tietysti kiristi ja varsinainen tuskakipu tuli vasta 7cm kohdilla.

Nyt eilisestä lähtien makuulla juuri kuten parilla muullakin on supistuksen kaltainen "polte" tullut ristiluun ja lantion seutuun. Menivät ohi nopsaa, ei tuntunut kipua. Uskon että oli supistuksia koska mulla ei ole koskaan selkä ollut kipeä, iskias tms, ei ole vaivannut. Ja alempana tuo tuntui kuin rangassa. Silti uskon että yliajalle tämäkin menee. Jotain valmistelevaa harjoittelua tuo oli. Nyt sitä osaa vaan jo kuulostella.

Minä ja Pikku-Hippo siis rv36+4
 
Huh huh mitä hormonimyrskyä ollut tää viikko. Oon ollu ihan hirveen peloissani koko viikon ajan että vauvalla ei oo kaikki hyvin ku se on vähentänyt liikkeitä. Ja mun mielestä mulla on liian pieni maha verrattuna että oon viikolla 34+5. Toki vaavi potkii etenkin aamuisin ja iltaisin mutta mulle pitäis olla kestotykitys että uskoisin. No, eilen olin sitten neuvolassa niin rääyin siellä sitten tunnin ajan ja kävin läpi näitä pelkoja. Oli kyllä hyvin ymmärtäväinen täti, on silläkin työ kun joutuu lohduttamaan hysteerisiä ensiäitejä :ROFLMAO: sykkeet oli 150 luokkaa, ultrassa potki kovastikin, mm. istukkaa niin ei kaikki potkut tunnukaan. Ja kasvanut oli normaalisti. Sf-mitta 32.. Sovittiin sitten että loppuajasta käyn viikon välein neuvolassa että saan mielenrauhan edes hetkeksi. Kai on muitakin hysteerikkoja kuin minä?:LOL:

Toivottavasti helmikuussa ei oo näin kamalia pakkasia! Kämppä on kyllä niin kylmä aamuisin, ku kaupunki säästelee lämpöjään (vuokrakämppä kun on). Vauvalle oon hommannut kyllä aika paljonkin vaatteita. Tai kaikki muut on hommannut, mä oon vaan ottanu vastaan :whistle: pipojakin on siunaantunut, olis vaan oikean kokoisia.

Kivuista, niitä kyllä on. Lonkkia särkee kiitettävästi, alamahasta puhumattakaan. Levottomat jalat vaivaa öisin. Onneks en oo yksi vaivojeni kanssa (n)

Taidan hautautua peittojen alle, koira siellä näyttääkin jo olevan... tänään pääsee jalkahoitoon laittamaan kynnet kuntoon että kehtaa synnytellä. :ROFLMAO: (toisin sanoen, ukko ei enää jaksa hieroa niin aatteli pääsevänsä helpolla hommaamalla ajan ammattilaiselle. Tässä on kuitenki pitkä aika vielä laskettuun.... :geek:)
 
IMN
Huomaa että ekat mammalomat on alkaneet kun tännekin tulee niin paljon juttua, kiva! :)

Joku kirjoitti liikkeiden vähyydestä. Mustakin tuntuu että vauva liikkuu toisinaan tosi vähän, mutta ehkä sieltä alkaa vaan tila loppua kesken. Tuon kasvuhidastuman takia mun pitäis ottaa melko herkästi yhteyttä synnärille liikehälytyksistä, mutta koska sillon ku vauva liikkuu niin se liikkuu kans kunnolla, ei oo vielä kertaakaan tullu lähdettyä.

Vauvan hikkailuun mulla alkaa jo mennä hermot :D tuntuu että koko ajan tuntuu nykimistä ja juurikin siellä takapuolessa :LOL: no, onpahan ainaki vauvalla keuhkot kunnossa :rolleyes:

Mun äidillä ja yhdellä kaverilla myös tuntuu supistukset vain selän puolella. Kaverille kävi niin, ettei tajunnut synnytyksen käynnistyneen, vaikka valvoi selkäsärkynsä takia koko yön. Aamulla kun lähti synnärille, olikin kohdunsuu jo 9cm auki. Ei siis ees tienny lähtevänsä synnytysreissulle, vaan aatteli hakea vahvempaa särkylääkettä..

Wendysille tsempit ultraan! Toivotaan että kaikki näyttäisi nyt siltä miltä pitääkin :)

Mulle nähtävästi iski joku loppuraskauden pahoinvointi.. koko ajan tuntuu pala kurkussa ja röyhtäyttää:sick: vettä oon yrittäny juoda nyt entistä enemmän ja juomapullo kulkeekin koko ajan mukana.

Viis päivää ultraan, toivottavasti ei oo vielä "viimeinen reissu". Nimim. Hankinnat pahasti vaiheessa.. (n)
 
vii minun vauva on vissiin erikoisempi tapaus kun hikka tuntuu milloin missäkin puolella. Toki jatkuvat kääntyilyt vaikuttaa, mutta kun puolen tunnin sisällä hikka tuntuu omasta asennosta riippuen ylhäällä, kyljessä ja alhaalla niin tuntuu vauvakin sätkivän hikkaansa kummallisesti:p tosin veljensä oli ihan samanlainen, vaikka tasan varmasti oli pää alaspäin niin "hikkasi jaloillaan" ylävatsaan.

supistuksista minulla synnytyssupparit tuntui kyllä ihan joka puolella mutta niiden lisäksi alaselkää särki myös supistusten välillä. Kipu loppui vasta kun sain salissa aqua-rakkulat selkään ja selän sänkyä vasten. Ammekaan ei auttanut selkäkipuun. Tällä kertaa siis aqua-rakkulat heti kun synnärille asti päästään!(y)

Eilen illalla ja viime yönä oli koko ajan sellainen outo huono olo vatsan seudulla. Ei supistanut mutta mikään asento ei ollut hyvä enkä päässyt selvyyteen johtuiko olo suolistosta vai kohdusta. Lisäksi aivan kaamea närästys iski aina kun liikuin sängyssä eli varsin usein kun valvoin ja käänsin kylkeä. Ja tottakai poika sitten huuteli peittoa päälleen ja myöhemmin kömpi viereen juuri kun olin sikeässä unessa.:rolleyes:
Iltapäivällä on aika intialaiseen päähierontaan, sain synttärilahjaksi lahjakortin. Ihanaa päästä rentoutumaan!:oops: ja illalla mennään työporukalla teatteriin. Oikea luksuspäivä!:LOL:
 
Onpas tosiaan aamun aikana tullu tekstiä :). Hyvä niin.

Mulla ei tunnu supistukset selässä, ainoastaan mahassa. Mikä on sinänsä ärsyttävää kun mahaa ei oikein voi mitenkään hieroa, vaikka tiedä sit vaikuttaako hieronta itsellä kipuun.

Mä oon ajatellu tilata merinovillaisen kypärämyssyn vauvalle, erikoisella oli, tosin esikoinen oli yli puolivuotias, joten käytännön kokemusta ei sit taas oo vastasyntyneen käytöstä. Mutta ainakin esikoisen aikana oli tosi lämmin. Onhan ne vähä hintavampia, mutta onpa lämmin:).
 
Uskomaton tunne, sain nukuttua sen unilääkkeen avulla! Kerran heräsin vessaan ja jatkoin unia. Mies sanoi että olin nukkunut melko raskaan kuuloisesti. Ihmekkään kun monen viikon nukkumiset rästissä..

Tänään pitäis vääntäytyä vielä hammaslääkäriin kun en muistanut perua aikaa. Toivottavasti vain pikainen käynti, pää alaspäin, selällään oleminen ei kuulosta kivalle:confused: Ei varmaan kannata syödä ennen lähtöä..

Mulla kans Kelan päätökset odottaa verottajan tietoja..viikon olen ollut äippälomalla, olishan se kiva tietää paljonko päiväraha mahtaa olla?! Ja onko laskettu oikein...

Supistukset tuntuu aluksi mulla mahassa ja siirtyy sitten reisien ulkosivuille poltteeksi..kun mulle tuli eka keskenmeno, arvasin reisien tuntemuksista että "synnytys" on käynnissä ja kesken menee :(

Onko kellään kokemusta paracervikaali puudutuksesta? Epiduraalia toivottavasti en tarvitse mutta tuo kohdunkaulanpuudute kuulostais hyvälle..?! Mahtaakohan auttaa..
 
IMN
Ainiin, noista Kelan asioista tuli mieleen kun soitin viime viikolla verotoimistoon muutosverokortista. Kerronpa teillekin..
Tiesin siis että tuo 25% automaattinen ennakonpidätys on aivan turhan suuri. Siinä sitten aikani selittelin (miespuoliselle) virkailijalle tän vuoden arvioituja tulojani ja kuuntelin jo silloin että joudun varmaan soittamaan uudelleen. Se miksi sukupuoli oli olennainen asia, tuo mies ei tienny mitään äitiys- ja vanhempainpäivärahoista/lomista ja jouduin selittämään mitä mikäkin raha nyt tarkoittaa. Prosentiksi hän sai lopulta laskettua 11,5%.
No, eilen sain postissa tiedoksiannon Kelalle toimitetusta muutosverokortista ja siihen olikin merkattu 24,5%. Soitin uudestaan verotoimistoon ja kysyin että eikö tää nyt oo aika korkea näin pienituloiselle, ja muutenkin ihan eri kuin mistä oli puhe. Virkailija siinä aikansa selaili tietojani ja sanoi ettei hänen mielestään ainakaan vaikuta korkealta, mutta tarkistetaanpa nyt vielä..
"Eli sulla on täksi vuodeksi arvioitu työtuloja 12300€ ja Kelan etuuksia reilut 9000€". Niin että anteeksi MITÄ oli 12300€?! Virkailija sitten, että niin siis tän toukokuussa päättyvän äitiysloman jälkeen oot arvioinu loppuvuoden työtuloiksesi tuon. Anteeksi mitkä työtulot ja mikäköhän toukokuussa päättyvä äitiysloma :LOL: Enhän mää oo työelämässä ollutkaan.. Äitiyspäiväraha kyllä päättyy toukokuussa, mutta vanhempainpäiväraha jatkuu vielä marraskuulle. Aiempi virkailija oli kans merkannu että mulle on tän vuoden puolella jo maksettu jotain 1300€ äitiyspäivärahaa, mutta joo eipä ole, kun äitiyslomallakaan en oo ollu ees kahta viikkoa :cautious: Tää täti vaan sano, että ootappa ku minä klikkaan tästä että tyhjennä, niin alotetaan ihan alusta.. Loppujen lopuksi sai sitten laskettua vähän uskottavamman ennakonpidätysprosentin, joka osui noiden kahden aiemman välille.
Ennen en oo ikinä mitään päätöksiä sun muita tarkistellu, mutta tästä lähtien kyllä syynään tarkasti läpi :LOL:

Selässä tuntuvista supistuksista vielä. Vaikkei mulla itsellä supistukset tunnukaan selässä (tai ainakaan niin paljoa että ois jääny mieleen), niin selän hierominen on silti auttanut. Tiiättekö, semmonen väkivaltanen "katkasen sun selkärangan" -hieronta :LOL: Jotenkin on auttanut kun sen kivun on saanut "siirrettyä" toiseen paikkaan. Samoten alaselän/lantion keinutus on auttanut.
Ja kuten Laureliillakin, kipu on levinnyt sellaisena kuumottavana etu- ja sivureisiin. Tosi selkeä ylhäältä alaspäin liikkuva kipu, joka sitten huippukohdassa tuntuu kaikkialla.
 
Kohdunkaulanpuudutteesta mulle viime synnytyksessä yritettiin laittaa kohdunkaulanpuudute.kävi niin hiton kipeetä että siinä vaiheessa ku lääkäri sano että sitten vielä toinen puoli, mää huusin että et varmasti laita.. ja siihen jäi mun puudutukset.siitä puolikkaasta ei ainakaan ollu yhtään mitään iloa.en voi suositella enkä aio ikinä enää itelle sitä pyytää..

Mää haluaisin lähinnä siihen pään ulostuloon jotain lievitystä ja mielellään vielä semmosta mihin ei sisälly piikkejä.. :D
 
IMN
Määki kammoan piikkejä, mutta epiduraali on silti tuntunut herran siunaukselta :D siinä kohdin on niin paljon muita kipuja, etten oo ees epiduraalin laittoa tuntenut.
Kohdunkaulan puudutetta mullekin yritettiin ekassa laittaa, mutta en pystynyt olemaan selälläni, varsinkaan paikoillaan jalat levällään. Jäi mullakin siis aika paska maku siitä, varsinkin kun kätilö eo suostunut päästämään mua ammeeseen sen takia kun "et pystynyt puudutteen vertaa olemaan paikallas". Parille kaverille siitä on kyllä ollu apua, mutta mulla vaan ei se laittaminenkaan onnistunut :)
 
Netti tökkii ihan suunnattomasti, en meinannu kirjautumaan päästä.

Epiduraali oli kyllä aivan paras, kun se mies sai sen laitettua. Viidennellä kerralla vasta onnistu, oisin voinu vaikka vejellä päin näköä sitä ukkoo. Mur... Mut sit ku onnistu niin aaahh.... paras <3

Mulla kelan veroprosentti ois 23.5 joten en taida alkaa muuttelee tosta 25%. Kattoo sit loppuvuodesta kun jään varmaan taas kotihoidontuelle
 
IMN
Kyllä nyt on autoilut mun osalta ajeltu.. oli vähän vauhtia ja vaarallisia tilanteita kun vauva innostui pyörittelemään päätään ajon aikana :D koitappa siinä sitte painella polkimia. Tais kääntää kylkeä kun nyt tuntuu taas potkut toisella puolella. Kauhea paineentunnekin on koko ajan, ihan kuin vauva vaan tippuis housuihin hetkenä minä hyvänsä :D
 
Terveisiä ultrasta, vauva oli pääalaspäin ja pää vielä ylhäällä joten ei ehkä ihan tänään lähdetä synnyttämään :D Painoarvioksi tuli 3100g:n ja 2800g: väliltä, merkkasi tuon 2800g neuvolakorttiin :) Viikkoja tänään tasan 36 :)

Ensi tiistaina on sitten viimeinen neuvolalääkäri ja sitten saa vauva mun puolesta syntyä :love:

Supistuksista vielä, makasin ripsihuollossa ja aloin tuntemaan kun päähän alkaa tuntua paineen tunnetta ja sitten menikin vatta kivikovaksi, olin ihan varma että mun naama oli ihan punainen ja turvoksissa :X3: En kehdannut sanoa että nyt kyllä pakottaa niin kovasti päätä että pakko nousta :D

Pipo ongelmaan törmäsin myös kun laitoin kaukaloon vauvalle vaatteita valmiiksi, äiti oli ostanut kypärämyssyn mutta varmasti vauva hukkuu siihen, eikä ole sitten mitään sopivaa pipoa siihen päälle.

Epiduraalia koitan välttää, esikoisesta sain mutta eipä se tainnut mennä oikeeseen paikkaan kun ei auttanut mitään, tuikattiin vaan sisäreiteen joku piikki eikä hajuakaan mikä se oli. Tuplista en sitten saanutkaan mitään kun synnytystä koitettiin estää. Pelkään että menee vallan se kontrolli ja oma ponnistamisen tarve jos otan epiduraalin. Mutta saa katsoa kun oikein kipuilee :D
 

Yhteistyössä