**Helmikuussa 2011 syntyneet**

3kk neuvola oli meillä eilen, mitat nyt 5670g ja 56,5cm (28.3 4620g 52,3cm)
Neiti on hieman pullukka, kun painoa on ehkä suhteessa enemmän kuin pituutta mutta hyvä niin, oon miettinyt että saahan tarpeeksi rinnasta maitoa. Saa siis vissiin:D
Rokotukset itketti mutta jo ulkovaatteita pukiessa oli rauhottunut eikä tähän mennessä ole vaikuttanut mihinkään.

Yösyönti oli täällä myös pari viikkoa runsaampaa, nukkui yöllä 23--->03 ja heräsi jo syömään, noin 06 sitten jo toinen syönti, ennen nukkui 23--->05-06 ja sitten vasta yösyönti. Nyt nukkui toissayönä 23--->07 ja viimeyönä taas 23--->06 ennenkuin heräsi syömään.
Tissillä meillä ollaan aika paljon vaikka olen huomannut että alussa syö nopeaan tahtiin ja pian se muuttuukin vaan oleskeluksi ja imaisee silloin tällöin maitoa siinä torkkuessa. Oon antanut välillä olla siinä, mutta välillä tietysti pitää päästä tekemään muutakin kuin olla tuttina. Oikea tutti ei oikein kelpaa, joskus harvoin saattaa imeskellä sitä pidempään mutta yleensä ei huoli.

Meillä on kyllä ihan hyväntuulinen ja helppo vauva, vaikka välillä päiväunet jääkin vähemmälle. Silti kyllä pitää huolen että saa mitä haluaa, suuttuu välillä helposti, varsinkin kun on kyse ruuasta ja tissistä, sekin pitäis olla suussa sillä samalla sekunnilla kun otan Aadan syliini vaikka on juuri hetkeä aiemmin ollut ihan tyytyväinen, muuten tulee kiukkuista huutoa.

Nyrkki menee meilläkin suuhun kokoajan ja katselee jo käsiään muttei tartu mihinkään kuin vahingossa. Lattialla meillä on pidetty ehkä kuukauden verran vasta, kun oli sitä nuhaa niin en uskaltanut laittaa tukkoisen nenän takia.
Tsemppiä niille, joilla kuulosti olevan nuhaisia vauvoja, ite ainakin stressasin hirveästi kun meillä oli nuhaa, tosin onneksi se on enää vain paha muisto.

saraheinä&aada pian 3kk
 
Täälä ollaan edelleen täysin tuuliajolla päikkyjen kanssa... nyt kun maailma on muuttunut mielenkiintoiseksi ei malttais nukahtaakaan ennenkuin on ihan yliväsy..jos erehdyt vaunuihin laittamaan ilman et on tarpeeks väsy,alkaa kiukku...herättyään kyllä viihtyy vaunuissa maisemia katellen,jos nälkä ei pahasti kiusaa. Välillä nukkuu pidemmän pätkän puolilta päivin eteenpäin,mutta esim.eilen heräs 20min päästä vaunuissa ja jatko sit sylissä unta tissillä.

Itseasiassa meillä viihytään tissillä erittäin paljon..syö usein,mut sen lisäks siinä olis kiva myös nukkuu ja muuten vaan nautiskella:D Nyt onkin herralla kissanpäivät kun veikka on mummulassa yökylässä saa asua rinnalla...

Saraheinän tytön tavoin meillä on kans tyytyväinan vauva,mutta puolensa pitää..jos joku ei ole niinkuin pitäs,komentaa. Liikkeellelähdön tuska on kova ja turhautumisia tulee...sylissä pitää aina olla nenä menosuuntaan.

Mies ja esikoinen on flunssassa...mies on ollut jo useamman päivän ja poika eilisestä...kauankohan kestää ennenkuin tarttuu vauvaan,vai voiko säästyä?

Repa ja Aksel 3kk ja risat
 
Voi taas myöntää että nyt on tämä mamma todella väsynyt! Neiti herätti mut klo.2 yöllä (itse kömmin nukkumaan vasta 12 aikaan sänkyyn), syömisen ja tovin huutokonsertoin jälkeen vaihdoin vaipan, ei auttanut, huuto jatkuu, siiryimme sohvalle nukkumaan, että mies saisi nukuttua koska hän ei saa nukuttua päivällä kuten minä saan, enkä jaksa kiukkuavaa miestä katsoa. klo.6 aamulla neiti sitten viitsi nukahtaa.. noh, nukuimme sitten 10 asti, mutta silti väsyttää ihan armottomasti. 5 aikaan väänsin jo itkua täällä, kun olin niin yliväsynyt, mutta Allun ei jostain syystä ollut hyvä olla.

Nyt neiti nukkumassa ja itse painan kahvin voimalla eteenpäin, kun pitää hieman yrittää siivotakkin täällä.

Devilii ja Alexandra 3kk
 
Uuh!! Oksennustauti ollut esikoisella ja mulla viikolla ja kyllä vie voimat. Todella hutera olo edelleen ja päänsärky. Kun vielä oli huoli imettämisestä, tuleeko maitoa ollenkaan kun koko kroppa tyhjenee ja mikään ei pysy sisällä. Sulatin jo pakastettua äidinmaitota pojalle yhdeksi yöksi kun aattelin että tissit ihan tyhjät. kait sieltä jotain tuli kun söi ja nukahti. no toivottavasti se on nyt voitettu!

muutenkin meillä alkanut maailma kiinnostamaan enemmän, enää ei viihdytä ihan missä vaan vaan pitää nähdä. mieluiten oltaisiin olalla katselemasssa maailmaa, ja istumaan on kanssa alettu pöngätä. muutenkin illat menneet rikkonaisiksi torkkuja ottaa ja kitisee, ei oikein enää viihdy kuin sylissä... eikä viihdy oikein leikkimatollakaan (siis koskaan ei ole viihtynyt)

Muuten naureskelee kovasti, eilenkin päiväunilta heräsi ja menin katsomaan niin naurupoika siellä potkiskeli. Nukahtamisesta on tullut nyt hankalampaa, mutta yritän silti saada ainakin kerran päivällä nukahtamaan omaan sänkyyn ettei aina vaunuihin vaikka helpoin ja kivoin näin kesällä oikin. muuten päivärytmi hakusessa, en tiedä nukkuuko pisimmät unet heti aamusta ekoina unina vai iltapäivästä....

pitäisi alkaa leipomaan ja siivoamaan esikoisen synttäreitä varten viikonloppuna, mutta veto ihan veks... aurinkoista viikonloppua!

tiinis ja poika 2,5kk
 
Hei!

Anteeksi, nyt tulee ihan vaan omaa napaa. :( Meillä oli tänään pojan 3 kk neuvola ja painoa oli pojalle tullut vain 100 g reilu neljässä viikossa. Olen niin hämilläni ja huolissani... Terkkarikin oli ihmeissään. 2 kk asti paino on pojalla noussut hurjan hyvin (sekä 1 että 2 kk neuvolassa tullut melkein 1 kg kuukaudessa painoa.) Poika painoi nyt siis 5300 g kun 2 kk neuvolassa oli 5200 g. Pituutta oli kuitenkin tullut ihan ok... MISTÄ TÄÄ VOI JOHTUA??!! Kun paino on tähän asti kuitenkin noussut hyvin, miksi nyt ei olekaan enää noussut? Poika on tosi hoikka, voisi sanoa että melkein laihahko, terkkarikin totesi saman. Mulla on ollut tästä pikkuinen epäilys ja tässä jonkin aikaa, MUTTA, pissaa ja kakkaa tulee hyvin, poika on tyytyväinen ja nukkuukin minusta ihan kohtuullisen hyvin (yöllä herää 1-2 kertaa syömään) ja päivällä nukkuu yhdet 3-4 h päikkäri ja sit vielä illemmalla 30 min - 1 h päikkärit... Tissillä on paljon, välillä tuntuu että syö aina kun on hereillä, ja on tissillä tosi pitkän aikaa, usein saattaa tunninkin syödä. Ja omasta mielestäni mulla on maitoa, rinnat tuntuu usein täysiltä, maitoa heruu jne. Pojan imuotteen katsoi imetystukiryhmässä yks ihminen, että se on hyvä jne. Mistä siis voi kiikastaa? :(

Meillä on ens viikolla painokontrolli, siihen asti kokeilen syödä ja juoda tosi hyvin ja monipuolisesti. Jos paino ei ole lähtenyt nousuun (mitä kyllä epäilen, koska ei 4 viikossakaan ole noussut) niin katsotaan uudestaan. Kysyin terkkarilta, voisiko pojalla olla joku imeytymishäiriö tms. Mutta sanoi, että tuskin, kun siihen liittyisi paljon muutakin (iho-oireita yms). Nyt viime aikoina poika on alkanut kakkaamaan hurjan paljon, kakka haisee tosi pahalta ja on usein vihertävää. Voiskohan kyse olla että on allerginen jollekin ruoka-aineelle?

Kiitos, että sain purkaa. Tuun myöhemmin kirjoittelemaan lisää...

~ Merve ja pikkumies 3 kk
 
Tiinis meidän Minea syntyi 5 viikkoa etuajassa. Painoa ja pituutta seurataan korjatulla iällä, muuten olis koko ajan ikäänsä nähden liian pieni. Jossain vaiheessahan tyttö ottaa muut samaan aikaan syntyneet kiinni. Näiltä meidän 8 viikkoa etuajassa syntyneiltä kaksosilta kiinniottoon meni vuosi, joten luulis, että hiukan nopeammin menis nyt. Rokotukset tyttö saa kuitenkin syntymäajan mukaan. Kiinteitä sen sijaan piti aloitella jo aiemmin kuin muiden keskosuuden takia (jotta siis kasvais hyvin).

Merve tuo kyllä kuulostaa ripulilta. Voisko olla joku virus tai sitte jotain allergiaa, josta ei tule iho-oireita? Hyvä, että painoa nyt seurataan. Me ostettiin kalavaaka ja punnittiin sillä meidän tyttöä alussa, kun oli rintaruokinnalla ja huono syömään ja oli tärkeää, että paino nousi. Pysty punnitteen vaikka joka päivä, jos huoletti.

-Happis ja Minea (4,5 kk)
 
Heips pitkästä aikaa jälleen. Oon käyny lueskelemassa teidän kuulumisia mutta miten se on niin hankalaa kirjautua sisään ja kirjoittaa itse paria riviä :p.

Meillä menee ihan mukavasti. Ristiäisiä vietettiin vapunaattona ja keijosta tuli Kaapo :). Kaapo on tosi helppo vauva ja ollaan pysytty terveenäkin. Pari kertaa oon ite päässy tuulettamaan päätä kaverin kanssa kun isi on ollu Kaapon kanssa. Mies on kyllä ollu tosi ihana. Nostan hattua niille jotka yksin hoitaa pientä lasta, se on varmasti todella rankkaa.

Pysyvää rytmiä meillä ei vielä oo, mutta ei kai ihan vielä tarttiskaan olla. Yöt menee aika samalla kaavalla; unta 22-04, syöttö, unta 04-07, syöttö, unta 7-9 ja sit ylös uuteen päivään.

Mervelle tsemppiä painojuttuihin! Aika erikoiselta kuulostaa että yhtäkkiä paino ei ookaan noussu :eek:

Adalmis ja Kaapo 2kk 1vko
 
Kauhee kun kaikilla on niin pieniä vauvoja :D
Meillä oli 3kk mitat 62,5cm 6755g :D
Neuvolantäti on kyl sanonut jo monesti että mulla tulee kermaa kun poika kasvaa noin kovaa vauhtia.. Syntyessään poju oli kuitenkin sen 3390 ja sairaalasta lähtiessä vain 3005g ja tosiaan tissiä vaan saa:D Mut Leo ei silti oo mikään pullero.. Ihan pienikoinen eikä mikään michelin ukko :) hassua!

Merve voihan se olla että jos maitoa ei tulekkaan kuitenkaan niin paljoa? jos tunninkin imuttelee? Meillä ollaan meinaan tissillä yleensä 10min max ja painoo tullu koko ajan 1kg kuussa.. Mut sit kaikkihan kasvaa myös omaa tahtia, vaikka tuo 100g onkin ehkä vähän liian vähän. Kannattaa ehkä kattoo vaikka pumpulla et paljon sulta tulee maitoo? tai imetyksen jälkeen koittaa antaa vielä korviketta?

Jane & Leo 3kk5pv
 
Tohon ylläolevaan...Niin vaikka pumpulla ei tulis maitoa, se ei tarkoita etteikö vauva sitä imemällä saisi.
Mä imetin esikoista lähes 9kk, enkä saanut pumpulla irti, kuin ehkä 20ml. Ja poika silti kasvoi mun maidolla hyvin. Että tota...

Ja jos maitoa on tähän asti tullut hyvin, niin mä en jaksa uskoa, että se yhtäkkiä vaan loppuis.
 
Syy pojan vähäiseen painonnousuun selvis. Olen imettänyt alusta asti rintakumilla... nyt jätin rintakumin pois ja selvä muutos tapahtui heti. Pojalla kesti hetken opetella imemään ilman kumia, mutta aika nopeasti kuitenkin hoksas mistä on kyse. :) Nyt on rinnalla ja imee max. 15-20 min, öisin vähemmän aikaa... Eilen oli painokontrolli ja painoa oli tullut 200 g viidessä päivässä! :D Mulla on tosi helpottunut olo, ja olen myös ylpeä itsestäni, etten luovuttanut ja lopettanut imetystä, vaikka kyllä vähän sellainen oli mielessä viikonloppuna... Ja maitoahan mulla tulee, ihan suihkuamalla. Kuten May sanoikin, eihän se maito yhtäkkiä voi loppua, jos sitä kerran on aikaisemmin ollut riittävästi. Ja siis meidänkin pojalle tuli 2 kk ikään asti painoa melkein 1 kg kuukaudessa. Jostain syystä tuo rintakumi vain menetti tehonsa, ja kun kävin imetyspalstoilta lukemassa, niin sielläkin oli juttuja siitä, että niin voi tosiaan käydä.

Merve ja pikkumies 3 kk
 
Loistava homma Merve!!!

Yhdyn Mayn kommenttiin tuosta pumppaamisesta,rinta voi herua täysin erilailla vauvalle kuin pumpulle,joten sillä konstilla maidon riittävyyttä ei voi testata...

Meidän nuusku kuuluu näihin massankerääjiin:D Eli painoa syntyessä 3020g ja nyt kun ikää reilut 3,5kk kotivaaka näytti jotain 6900g,pituutta luulisin et on jotain 61cm... noh,toki vaatteet oli päällä jne. mut kyllä tällä aikamoiset makkarat reisistä löytyy,vaikkei muuten oo pullukka...mut hassua kun isoveljellään ei ollut noita makkaroita ollenkaan:)
Meillä yksi ruokailu kerta on kestoltaan lyhyt,ellei sit vaan hae unta ja lupsuttele huvin vuoks...mutta suht tiheesti rinnalla käy ja on aika kiinnostunut siitä mitä muut syö,joten kiinteitä alotellaan varmaan kuukauden päästä..

Muuten menee kivasti. Päikkärit edelleen suuriltaosin 20min pätkää,autoreisulla,kaupassa yms.voi nukkuu hiukan pidemmän (1h max) pätkän. Yöt menee yleensä hyvin,mut levottomampiakin öitä mahtuu mukaan... sai flunssan veljeltään tai nuhan viikko sitten ja vaikka on tosi lievä ja räkä valuvaa,niin öisin hiukan häiritsee.
Kova on naureskelemaan ja juttelemaan edelleen..seurallinen kaveri:)

Repa ja Aksel 3,5kk
 
May joo kyllä tiedän.. ei itsellänikään heruta pumpulle!! mutta jollain voi heruakkin..

kiva et repallakin on vähän isompi vaavi etten oo ainut :D heh...
meillä ei tissillä ees olla kovin usein ja silti paino nousee tota tahtia:D
tulee ainakin riski poika :) ja isänsä on pitkä, mutta kasvoi tosin vasta ammattikoulussa ja siihen asti oli sellanen 155cm :D:D Leo ottaa pituutensa varmaan jo heti:) ja äitihän on ollut kunnon michelinukko vauvana :)
 
Hienoa Merve että löysitte syyn tuohon painonnousun vähyyteen. Mä käytän kanssa rintakumia, mutta en varmasti pääse siitä koko imetyksen aikana eroon, mun nännit on niin onnettoman kokoset ja rinnan muotokin on aika kummallinen.

Nyt on myös tapahtunu kummallista maidon ehtymistä, eli sitä ei enää tule samoin kuin ennen, ja se aiheuttaa iltaisin ihan kamalat rintaraivarit. Kaheksaan asti illlalla imetys menee ihan ok, mutta sen jälkeen on annettava pulloa kun muuten ilta menee ihan huuteluksi. Totesin että en ole enää muistanu juoda ehkä ihan niin hyvin kuin aiemmin, se vaikuttanee maidon määrään. Saas nähdä siirrytäänkö meillä illalla korvikkeeseen, nyt vielä on maitoa pakkasessa. Mites muilla, riittääkö maitoa ihan ok vielä?

Muutoin meillä menee ihan hyvin, neiti possotaa nukkua kerrallaan 22-05, syöttö ja sitten vielä nukutaan kahdeksaan asti. Päikkärit on ilmeisesti jonkinlaisessa murroksessa, ennen on nukuttu yhdet pitkät unet ja kolmet puolen tunnin unet, nyt mennään vähemmillä unilla.

Amos ja Fanny
 
Älä Amos parjaa rintojasi! Luota vaan itseesi! Minulla on hyvin pienet nännit (halkaisija vajaa 5mm, kohollaan pari milliä nännipihasta) ja silti ovat tytöt osanneet imeä. Alkuun joutui käyttämään rintakumia kummallakin, että oppivat ottamaan kiinni, mutta mahdollisimman pian olen siitä opettanut eroon. Eli heti kun vauva pääsee imemisen makuun, kumi välistä pois ja imu jatkuu. Helmin kanssa kumi jäi alle viikossa, kun imetys oli itselle tuttua ja tiesi, miten rinta pitää muotoilla, että vauva saa sen suuhunsa, esikoisen kanssa meni kuukausi.

Jos jaksat hiukan taistella tapoihinsa piintyneen vauvan kanssa, varmaan pääset sinäkin kumista eroon ja maitoa heruu paremmin. Tunnen äidin, joka imetti ilman apuja neljä lasta sisäänpäin kääntyneillä nänneillään. Mutta muistahan juoda (täällä pata soimaa kattilaa).
 
Heippa pitkästä aikaa! Paljon on sattunut ja tapahtunut palstalla :)

Tänään oli Lukalla 4kk neuvolalääkäri, pojalla on refluksi helpottanut jonkin verran soseiden ja vellin aloittamisen myötä. Painoa on tullut ja poitsu painaa nyt 6495g, pituutta oli 62,6cm. Ihan tyytyväisiä ollaan kun on selvinnyt ongelmien syyt/aiheuttajat.
Meillä poika on siirtynyt nukkumaan omaan huoneeseen, omaan pinnasänkyyn kun äitiysboxi kävi pieneksi eikä pinnasänky mahdu meidän makkariin. Hyvin on poika sopeutunut. Äidille vaan tuottaa lisää yöjuoksuja maidon lämmitykset ja tutin suuhun laittamiset. Poika nukkuu iltavellin jälkeen 5-6 tunnin pätkän ja sen jälkeen herätään kolmen tunnin välein. Päikkärit on lyhentyneet eikä poika nuku kunnolla edes ulkona vaunuissa, oli ne liikkeessä tai ei.

Sori, oma napa...

Minnis ja Luka (parin päivän päästä 4kk)
 
Minnis,hienoa että refluksi helpottaa!!! ja hatunnosto tohon yösyöttöjuoksuun...miä oon niin laiska etten edes sängystä viiti nousta vaan ipana vieressä:D

maitoa piisaa hyvin,vaikken ees muista juoda tarpeeks:/ mut ei mulla oo ennenkää'n mikään siihen vaikuttanut jos vauva vaan imee....
 
Heippa pitkästä aikaa!

Olin nettipimennossa pari viikkoa, mutta nyt taas yhteydet toimii :) Paljon on tällä vauvat kasvaneet ja oppineet, äkkiä se aika kuluu. Ihan kaikkia viestejä en ehdi nyt lukea, että ehdin edes jotain kommentoida.

Meillä on 4 kk neuvola ensi maanantaina. Hyvinpä tuo poju on kasvanut ja tuntuu vähän hassulta kuukauden välein neuvolassa ravata, mutta kai se ihan hyväkin juttu. Näin kolmannen lapsen kanssa vaan tuntuu, että vähempikin riittäisi. Sitten kun tässä on väliin sattunut toisten lasten neuvolat + lääkärineuvolat, niin neuvolassa on käyty lähes kerran viikossa :)

Nopskulla on myös päiväunet hakusessa, siirtynee kaksiin uniin piakkoin. Nyt aamupäivällä nukkuu pitemmät unet (tosin nekin vaihtelevasti 2-4 h) ja illansuussa toiset, mutta iltapäivä menee torkkuessa ja hereillä sinnitellessä. Tosin osasyy on minun, kun meillä on iltapäivät aika menoa ja meininkiä kun pitää hoitaa asioita (koeajaa autoja, ostaa puutarhajuttuja, käydä fysioterapiassa yms.), joten sellaista rauhallista vaunuaikaa ei oikein ole ja kaukalossa ei malta oikein nukkua. Mutta kai se taas tästä ja onneksi yöunet on edelleen hyvät.

Me ollaan jo maisteltu vähän porkkanasosetta, kun tuntuu, että iltapäivisin on pikku-ukolla aivan kamala nälkä, enkä millään ehdi tissitellä tunnin välein. Nyt kahtena päivänä on syöty muutamat lusikalliset sosetta ja tänään syöttöväli olikin 3,5 tuntia, mikä helpotti huomattavasti arjen pyörittämistä.

Mulla itselläni pamahti selkä huonoon kuntoon ja joudun nyt käymään 1-2 kertaa viikossa fysioterapiassa. Se on haasteellista lasten kanssa, mutta toistaiseksi on selvitty, kiitos fysioterapeutin uskomattoman kärsivällisyyden. Maanantaina hän seurusteli vauvan kanssa puoli tuntia, kun mulla oli akuneulat selässä (isommat lapset oli kerhossa). Vaikka pientä parannusta parempaan on nyt kipujen kanssa ollutkin, pelottaa, että joudun taas leikkaukseen. Multahan on selkä leikattu siis jo kaksi kertaa. Oireet on taas melko samat, joten saa nähdä. Aamut on niin tuskaisia, että itku meinaa päästä, mutta iltapäivät ja illat menee onneksi paremmin. Jos leikkaukseen joudun, niin loppunee varmaan imetyskin :( Sairaalassa joutuu olemaan kuitenkin viikon päivät ja lääkitykset on tosi kovat. Mutta jospa saisin nyt muilla keinoilla itseni taas kuntoon.

Nelli, on tosiaan hurjaa, että jo seuraava helmikuisten "erä" saa alkunsa...Odotusaikaa kyllä hieman kaipaan, varsinkin kun se oli viimeinen. Mutta enpä kyllä yhtään enempää lapsia tähän touhotukseen haluaisi :)

Iloisia kevätpäiviä kaikille!

Commander ja Nooa 3,5 kk
 
commander toivottavasti saat selän kuntoon :/

joo on se kyllä ihmeellistä, että vuosi sitten meidän muksut on saanu alkunsa :) <3

Meillä on nyt muutama yö menny melko hyvin, että 8 jälkeen iltapesuille ja syömään ja nukkumaan ja herää tuhisemaan kolmelta jolloin on jopa tuttiin on nukahtanut ja sitten 6 syömään :) Vielä kun tuo kolmen herätys loppuisi niin olisin kiitollinen kunnon yöunista :D

hurjaa vauhtia poika kasvaa :)

happinow ja muru 3kk <3
 
Ja meillä on kohta jo 5kk-neuvola. Minea pyörähti eilen ekan kerran itse mahalleen. Vaikka Minttu syö jo paljon kiinteitä päivisin, niin silti se herää yhä 3-4 aikaan yöllä tissille. Pitäis alkaa vissiin antaan sille iltaisin velliä. Oon jo kerran antautki, vaan ei ainakaan sillon vaikuttanu tuohon yöheräämiseen mitenkään.
 

Yhteistyössä