Helmivauvat 2009 ~elokuussa~

Hauskaa, että virkayskät ja pöydän taputtelut näemmä kuuluu joka vauvan kehitykseen samalla tavalla ku kääntymiset jne. :)

Järvivedessä sai Viljakin varpaitaan uittaa viime viikolla ja tykkäsi kovin. Hihkui ja polskutteli.

Meillä tosi huono yö kans takana. Eilen oli näkyvissä hampaan eka kulma, vieläkään ei taida olla kokonaan läpi. Noin kärttyinen Vilja ei ole ollut pitkään aikaan. Jos ei huomiseksi helpota, niin sit painun vihdoin sinne lääkäriin. Sit täytyy ne korvat tarkistuttaa. Kiitti Tuiskunen , en muistanutkaan, että korvatulehduskin voi tulla ilman flunssaakin ja että kuume voi olla ainut selkeä oire.

Viljalla kuume laski kyllä, kun hammas tuli näkyviin, mutta kovin on ikävä olo pienellä. Yöllä jossain vaiheessa Viljalla oli sellainen kylmä hiki päällä. Parka. Nyt kun se herää päikkäreiltä, niin meinaan kiusata ja tutkia sen hampaan, että vieläkö joku osa on ikenen alla piilossa. Jos on, niin harkitsen vähän brutaalimpien keinojen käyttöä - hammaslääkärin ohjeen mukaan hammasta voi hangata kylmään veteen kostutetulla harsolla. Kokeilin sitä jo, mutta itku tuli.
Ja tietty hampaan vieruskaveri tekee myös tuloaan pahasti. Ja sit sen jälkeen sama enää sen 18 kertaa vai kuis se menee... :headwall:
 
Meillä viimein takana hyvin nukuttu yö :) Aino nukkui klo 20-7 yhdellä syötöllä 2.30 aikaan. Jospa se tästä. Pinnasänkyyn nukuttamistakin ollaan harjoiteltu muutama ilta, lopulta pyörimisen jälkeen nukahtaa paremmin sinne kuin syliin =) Alkoi syliin nukahtaminen olla yhtä kiukkua, joten pakko saada joku toinen tapa,alkoi jo nukkumaan menemiset olla rankkoja, kun yhtä huutoa :( Nyt aamupäivälläkin nukkui Aino hyvästi vaunulenkillä ja sen jälkeen. Meidän pikapäikkäreitä harrastava tyttö nukkui klo 10-12.15 välisen ajan :eek: Nyt on viikon ajan muutenkin nukkunut aamupäivällä tunnin unet, puolen päivän aikaan kaksi tuntia ja vielä myöhemmin iltapäivällä tunnin tirsat :) Nyt kun sen täällä kerron, niin homma muuttuu tietenkin taas.

Meillä taas joku huonon syömisen kausi, taidetaan mennä tänään maitolinjalla.

Seranzu tuskin sä ihan pieleen oot niitä painoja arvioinut, kun paino kerran noin hyvin lähtenyt putoo ;) Ehkä tämäkin äippä ottaa itseään kohta niskasta kiinni... Jäänyt tää raskauden aikainen herkutteluvaihe päälle :ashamed:

Haavemammalle älä tunne huonoa omaa tuntoa. Hyvä se tekee välillä ja tuo on niitä kerran elämässä asioita ;) Jaksaa olla parempi äiti taas kun vähän ottaa omaa aikaa.

Me lähdetään Ainon kanssa viikonloppuna viikoksi kotiseudulle tapaamaan ystäviä ja sukulaisia. Voi olla että ukon kutaletta tulee ikävä siltikin että se ärsyttää. Mutta minulle tekee hyvää nähdä omia tuttuja.
 
Noista hampaista!
Mä en muuten yhtään muista miten kahden aijemman kohdalla oli! :eek: Oliko itkua vai ei! Etäisesti mustan et poika jonkun yön itki! Mut tytön kohdal ei mitää hajua! Tyttö oli kyllä tosi tosi helppo vauva, viihtyi ja en musta sen kitisseen ja marisseen mitään :LOL: :LOL:
Onko jollain mielikuvaa? Onko kaikki hampaat tullessaan tehny oloa hankalaksi?

Me lähdetään tosiaan mutsille torstaina ja aijon varustautua purkkiruoalla moon ihan saletti et ei omatekemät kelpaa enää kun on 3pv syöny kaupan hienojakoisia sössöjä... Edelleen meinaan söis mielummi niitä! |O Mut periks ei anneta... Tänään ei oo syöny ollenkaa kiinteit, lukuunottamati parii lusikkaa, jonka jälkeen tulee iso huuto!! No seuraava on hedelmäsose, luulisi sen uppoavan

Jaaha kutsu...
 
Seranzulla tosi hieno alku laihiksessa!! :)

Haavemamma ihan turhaan tosiaan kannat huonoa omaatuntoa teidän häihin osallistumisesta ja vauvan hoitoon jättämisestä :D Mikä olis ton parempi syy ja sitäpaitsi on vauvallekin hyvä asia kun vanhemmat ovat naimisissa :)

Meillä yöt on ollut yhtä tutin nostelemista ja peiton takasin korjaamista, hirveetä mesoomista kaikenkaikkiaan! Keksin eilen sitten koittaa unipussia ja yhden yön kokemuksella voin sanoa että rauhoitti vähän sitä riehumista. Aiemmin tosiaan olen herännyt suunnilleen tytön varpaat suussa kun se väkkäröi ihan miten tahansa sängyssä ja varmaan tunnin välein muutenkin mutta nyt nukuin suht hyvin, vaan pari kertaa piti tutti korjata.
Kiva kuulla että joillain muullakin vauva nukkuu vielä vieressä :ashamed: :)

Me tilattiin sellanen ensiaskel-laite vauvalle kun ajateltiin että siinä voisi hetken aikaa itsekseen viihtyä kun tuntee itsensä enemmän omatoimiseksi siinä komentokeskuksessaan :D Meillä kun ei tosiaan yhtään viihdytä yksin ja hermostutaan kun ei pääse eteenpäin, ympäri kyllä mennään ja viltillä ei pysytä ja sekös aiheuttaa kitinää kun kovalla lattialla ollaan vähän väliä :kieh:

Meillä on kanssa varpaita huljuteltu vedessä ja tykkäs että oli aika kylmää... sen takia ei olla vielä otettu Lilliä mukaan uimaan altaaseen tai järveen.

Koirat on ottaneet tytön heti laumaansa ja antavat koittaa kuonosta ja turkista, ei anneta tietenkään tytön kovaa repiä koiria :D Koirat tervehtii aina tullessamme jostain sekä meidät että vauvan lipasemalla vauvaa varpaista. Koirankarvat on kyllä perseestä :kieh: Ostettiin just sellanen imevä höyrypuhdistin (imurin näköinen) jolla voi matot, sohvat ja lattiat jne pestä ilman myrkkyjä nyt kun vauva enemmän lattialla on koko ajan ja koirien takia on useammin lattioita kuitenkin hinkutettava.

Nyt kutsu kuuluu, n. 1,5h oli unien pituus näemmä tälläkertaa... :wave:
 
Hi joo en tullu ajatelleeks.... Mä vaan pelkäsin et joudun koht syömäää vielä vähemmä, ku jos oon arvioinu ruokamäärät liian suuriksi. :p :p

MEILLÄ ON NYT ONGELMA!!! Karvainen! Eli Kaapsu ryömii nyt ihan tosissaan ja tänään meni eteiseen koiran perään ja tämäpä MURISI vauvalle! :eek: :eek: :eek: Olin tietty vihainen koiralle ja kielsin! Mut oon tosi huolissani. Korvatki menee ihan luimuun, ku vauva lähestyy.... Äkkiä neuvoja jos jollain kokemusta!!!
 
Seranzu Auts... muuta en osaa neuvoo muutakuin et jostain luin että koiralla täytyy olla sellainen "oma alue" eli maakuupaikka tmv. mihin lapsi/lapset eivät saa mennä, missä koira saa olla ja nukkua ihan rauhassa. Ja toinen oli se, ettei koiraa saa EI-sanalla kieltää esim. haistelemasta vauvaa, vaan esim. kädellä ohjataan pois vauvan luota. Se EI-sana ilmeisesti erottaa koiran "eri laumaan" vauvan kanssa ja silloin voi tulla sitä mustasukkaisuutta.. Koira niinkus luulee että vauva ottaa hänen paikkansa laumassa. Tulipa taas monimutkainen selitys, toivottavasti ymmärsit :) .

Meillä on anoppi taas marjapuskissa. Juotiin tässä sumpit äsken eikä poika vierastanut anoppia lainkaan!!!! Naureskeli vaan ja jutteli omiansa! Siis jee! Taitaa joskus voida jättää hoitoonkin taas. Pelkäsin jo että poika vierastaa kaikkia kun tuntuu olevan semmonen kausi, mut eipä sentään.. Sit tietty kun vien anopille suraavaksi hoitoon niin huudetaan taas pää punaisena... :ashamed: Mut ihan lohdulliselta vaikuttaa...

Joo ja meillä kans ongelmana toi yöllinen peiton potkiminen! Toisaalta ei haittais kun on aika lämpimät yöt, mut toisaalta taas tuntuu aika viileeltä varpaat kun käyn yöllä peittelemässä (meil on yleensä yöllä toi ilmalämpöpumppu viilentämässä kun muuten ei nuku erkkikään). Että tiedä sitten mikä ois paras... Ja peittona mä oon vielä pitäny pelkkää pussilakanaa ja sit useasti aamuyöstä laitan vielä sellasen Henkkamaukan plyyssipeiton jaloille..

Juu, se olis klapishow ukolla tiedossa tänä iltana.. Hakee mun isältä klapeja talven varalle kun toi pappa niin auliisti lupas lahjottaa... Mä säästyn siltä selänhajotussessiolta tänä vuonna kun oon pojan kanssa kotona, heh =).
 
Mae
no niin, selvisin neuvolasta molempien poikien rokotuksesta huolimatta. Mutta hurjaa oli kyllä.

labello Joonan mitat 5kk 9kg, 70cm ja py 43,5cm... Iso mies.
Hauska kun kaikki sanovat Joonaa tosi pullukaksi ym. ja herra menee ihan tasan 0-käyrillä koko ajan. Ihme, että ruokamääriä saa vaan koko ajan nostaa kun tuo on noin iso.
Isoveljestä sitten tulikin enemmän valitusta. Herra kun on 108cm ja 19,5kg, niin paino kuulemma liian nousujohteista... Ja yökastelua pitää alkaa tarkkailemaan ja hienomotoriikkaa harjoittelemaan. Samoin L-,R- ja S-treenit päälle (tosin L on vain hukassa, R jo tulee, mutta liian pehmeästi ja S kuulemma suhahtaa vähän). Ärsyttävää koko neuvolatouhu.

Mutta tälläinen narina tälla kertaa.

Mae ja Joona +5kk

p.s huomenna aloitetaan vauvauinti :D
 
Seranzu: hui, toivottavasti löytyy joku keino saada haukku hyväksymään Kaapsu.
Niin ja onnea hienosta laihdutusstartista. :flower:

HM: ymmärrän täysin huonon omatuntosi, itsellä varmaan olisi kanssa, vaikka siihen ei todellakaan tuossa tilanteessa ole mitään syytä... :hug: Toivottavasti pystyt unohtamaan moiset aatokset ja nauttimaan täysillä häistäsi.

Mae: :hug: ei niitä nauvolan tätsyjä kannata ottaa niin tosissaan. Ne vaan tuijottelee keskiarvoja. Itse olen ainakin kasvanut pienenä niin, että ensin keräsin painoa ja sitten hurahdin pituutta. Äiti naureskeli, että välillä neuvolassa kehotettiin pienentämään annoksia ja välillä haukuttiin alipainoiseksi. Mulla sama jatkui myös kouluiässä. Ja hyvähän se on, että kehitystä seurataan ja poikkeamiin puututaan, mutta tuollaiset kommentit asioista, joihin ei kuitenkaan ole vielä tarvetta puuttua ovat mielestäni turhia.

Meillä oli tänään kasvukontrolli: painoa 9005g, pituutta 70.5cm ja myssy kasvaa ihan normaalisti 2-käyrällä, oli nyt 44.6cm. Aukile tosi pieni, mutta kuitenkin tuntuu vielä. Labello, ei tartte noita etusivulle lisäillä, kun kahden viikon kuluttua tulee sitten jo 6kk mitat.

Nukkuminen on puurojen aloituksesta huolimatta hankalaa. Nyt kyllä nukkuu aluksi hieman pidemmän pätkän, viime yönä klo 00.40 asti, mutta sitten heräileekin tunnin-kahden välein... |O Ja ylös noustaan klo 5 aikoihin. Kai tää joskus tästä helpottaa?!?
Saatiin eilen lääkäriltä resepti nutramigeniin, kun ei se almiron sopinut. Mua ei vaan yhtään huvita testata tota, jos se ei sovikaan ja menee taas yöunet ihan mahdottomiksi... Ja kun edelleen imetän, niin ei sillä sopivan korvikkeen löytymisellä ole niin kiire.

Konsta on keksinyt uuden harratuksen, käy kiskomassa uunin alla olevaa luukkua auki, jännityksellä odotan, koska kolauttaa sen ensimmäistä kertaa päähänsä.

Kuume ja Konsta 5kk+
 
Maha täälläkin löysällä ja tulee monta kertaa päivässä. Kuumuus kuulema tekee.... ( Siis vauvalla ei mulla)
6kk mitat 8150kg 68,6 pitkä ja pipo 43,1. Sit joskus Labello kun kerkeät.
Vitsi kun ei taas kerkeä kirjotteleen kauheesti enempää... Jumalauta tää mun elämä on niin kiireistä koko ajan |O
Ja nyt shokki uutinen teille ja varmaan tulee yleinen lynkkaus. Mut mä olen ylpeä itestäni. Jo viikko ilman tupakkaa :D Aijon siis lopettaa pysyvästi.... Ja kyllä poltin raskauden aikana tosin vähensin todella huomattavasti. Mutta olis ollut aika mahotontakin silloin lopettaa täysin kun oli juuri meneillään se ero prosessi ja yksin jääminen kahen lapsen kanssa silloin.
Lääkärikin sanoi, että ei se kova tressikään hyväksi ole. No mutta lapsi on terve, mutta silti kannan syyllisyyttä tästä koko loppuelämäni. En voi enään sitä asiaa muuttaa, mutta nyt yritän tosissani, että sais lapset pitää mahdollisimman kauan äitinsä. 18 vuotta tupakkaa riittää..
Tulihan vuodatus, mut helpotti kummasti!

Moips !
 
Memsku :hug: täällä myös yks äiti joka poltti raskauden ajan. Ennen raskaut 30 päivässä ja sit vähensin 10:een ja loput 3kk 3kpl per pv... Tekosyitä tähän ei ole. Mitään... En vaan pystyny. No oli sit suuri yllätys, kun Kaapsu synty, ni siihen loppu sit. Eli nyt reilu 5,5kk polttamatta!! Mut syön nikotiinipurkkaa... Muoks. Tsemppiä sulle savuttomaan elämään!!! Tiän miten se on vaikeaa!!!!

Hyvän kokoisia vauvoja! Ja ihan oikeasti, pääasia on et omaan tahtiin kasvaa, kunhan kasvaa!

Soitin hädissäni naapurin rouval. On innokas koirien kanssa. Ja heti löyty vinkkei. Sain silt lainaks kirjan "naksutinkoulutus" ja tarkoitus on nyt saada haukku eka ehdollistaa naksuttimeen ja sit sen kanssa Kaapsuun! :LOL: Eli kun naksahtaa koira saa herkun... Ja sit kun vilkaiseeki vauvaa saa heti palkkion. Vauva tehdään nyt sitten koiralle mieleiseksi. Katsotaan sit miten etenee. Luen eka tarkkaan ton kirjan... Joo ja pitää pitää huoli, et hauval on aina "pakenemismahdollisuus", tänään muuten ei ollu, kun oli käytävän päässä ja hirmuinen vauva ryömi kohti!!! Meikä viksuna ihasteli vieressä :eek: :eek:

Jos pujahtaisi koiruuskirjan kanssa sänkyyn. Kaapsu nukahti vellipullolle, kun ei kelvannu äipän nami nami ohrapuuro ja maitokaan. Kauheast puree purulelua ja mitä vaan. Kissaa muun muassa... (meillä katti, joka rojahtaa Kaapsun eteen ja on vaan et: "revi mua") Josko sit lisää hampei tekee...
 
Mae
vielä piti sellainen sanoa, että kysyin nla:sta kuin paljon uskallan syöttää niitä soseita kun Joonan määrät vaan kasvaa. Niin, se sano että "kokeile yks päivä kuinka paljon syö kerrallaan". No tänään aloitin kokeilun, päivällistä meni 2prk ja iltapuuroakin 1,5-2dl (en tiedä ihan tarkkaan). Ja yösyönnit pitäis lopettaa kun syö näin paljon, mutta kun Joonakin syö yöllä sen 130ml+aamuyöstä 130ml, eli ihan varmasti nälkäänsä syö kun tollaset määrät menee

Mae
 
Päivän oma rauhallinen hetki vihdoin, tyttö nukahti just ja saa hengähtää :whistle: tekstit luettu läpi ja paljon oli taas tullut juttua :) nyt en kyllä jaksa paljo kommentoida on sen verran väsy |O

Kaamee sählinki päällä tän talon myymisen kanssa kun on esittelyä toisensa perään, kiinnostusta on ihmisillä kun jatkuvasti tulee kyselyä välittäjälle ja kattomassakin on moni käynyt :whistle: huomennakin on kaks näyttöö kun kaikki ihmiset ei pääse samaan aikaan tuleen ja joutuu pitään eri aikoina näyttöjä, aika hiton rasittavaa pakata tyttö ja koira autoon tämän tästä ja häippästä kotoo siks aikaa pois :/ tänäänki joku kävi kattomassa vasta 19.30 ja oli tunnin, murahtelin kyllä välittäjälle että on vähän turhan myöhäinen aika esitellä taloo etteikö ihmisille noi yleiset esittelyajat millään sovi :whistle: josko tästä nyt sit hiljalleen alkais kehittyyn jotain konkreettista kun muutama tosi kiinnostunut on tällä hetkellä eli ei muutakun tarjousta odotellessa :) aika väsyttävää touhua kun mieskin taas osuvasti työreissussa yhtä mittaa niin ei oo siitäkään paljoo apua niin ja jonkun pitäis talokin pitää siistinä siinä sivussa :headwall: :headwall:

Koirista täällä ollut juttua, meillä koira erittäin mustis vauvasta, ei onneksi siis mitenkään vihainen sitä kohtaan oo ollut mut kerjää huomioo ihan älyttömästi :eek: jatkuvasti tunkee esim. lattialla vauvan viltin viereen jos ollaan siinä vauvan kanssa, murjottaa jossain nurkassa jos vauvalle jutellaan jne.. kaikkein negatiivisin asia on se ja mihin oon niin kyllästyny että heti jos esim. mennään mun vanhemmille ja monesti laitan koiran pihaan kiinni näin kesäaikaan niin eikös tämä aloita heti raapiin itteensä ja nuolee käpäliään yms. siis ei tarvitse mennä kuin sisälle hetkeks ja katsoo ikkunasta niin koira raapii itteensä siinä terassilla |O :eek: tällä hetkellä toi on tosi huono juttu kun muutenkin kovalla lääkekuurilla tassujen takia kun selvitellään iho-oireiden syytä ja sit pääsee käpäliään nuoleen ja raapiin korvansa :whistle: alkaa oleen aika kypsä ton koiran kanssa, epäilen vahvasti että on korvien välissä sillä toi touhu! niin ja viimekäynti makso sen 400? josta vain osa saatiin vakuutuksesta ja koira ei oo vielä yhtään paremmassa kunnossa vaikka on lääkettä joka lähtöön ja hoidetaan shampoopesuilla ja kaikenmaailman suihkeilla :eek: toivotonta sanon minä :'( nyt tuli niin paljon omaa napaa ja valitusta et paras mennä nukkuun... |O

väsyny Kareliini ja Sara huomenna 5kk
 
Perheitten hauvoista ja kisuista ollunna puhetta. Toivottavasti hauvat tottuvat uusiin perheenjäseniin!
Meidän mirri on ollut kesäsiirtolassa mummolassa yli kolme kuukautta. Se vain jäi sinne... Eikä ole varmuutta, tuodaanko takaisin. Pohdin asiaa lähes päivittäin ja ikävöin uskollista kissaseuralaistani jatkuvasti. Meillä oli nimittäin ennen lapsentuloa varsin symbioottinen suhde tämän killini kanssa.
Minä olen sen "ihminen", vaikka syli ei kelpaakaan. (Miehen (joka vastusti viimeiseen asti kissan ottoa) syliin kissa kyllä kapusi aina kun tämä istui teksti-teeveen ääreen tai kirja kourassa.) Kissa olisi ehkä kaivannut lajitoveria seurakseen, mutta mies kielsi jyrkästi ottamasta enää yhtään eläintä... neiti vain on niin seurankipeä, että teki pahaa kun ei ehtinyt toista leikittää tai jutella. Killi on edelleen arvaamaton, saattaa purra ohimennen, saa hepuleita ja säikyttelee jalkoihin juoksemalla. Bravuuri oli hyökätä suihkuverhon takaa varomattoman hampaanpesijän pohkeeseen kiinni... ja nämä hurjuudenosoitukset osuvat minuun, ei kehenkään muuhun.
Lasta hän väisteli alusta asti, haistoi kaukaa vain että hyh hyh, pysy etäällä, haisuli.
En kyllä koskaan ole kieltänyt haistelemasta, päinvastoin pyytänyt kissiä viereen esim. syöttäessä, ja monesti nukuttiinkin päiväunet kaikki saman peiton päällä.
Nyt kun yötkin on olleet jo monta kuukautta katkonaisia, en ole halunnut enää yhtään tekijää, joka saattaisi herättää, ja kissahan tekee niin, esimerkiksi hyökkäämällä kiinni varpaisiin kesken makeimman unen. Pelottaa, että kissa tekisi niin lapselle!
Keväällä, kun kissa jäi mummolaan ja seuraavan kerran mentiin käymään, en ehtinyt heti sisälle tullessa huomioida kissaa kun lapsi kiljui nälkäänsä. Kissa katseli kauempaa kun imetin, alkoi tulla huoneen poikki, ja kävi ihan yhtäkkiä käteen kiinni, siis puri ja raapi äkkiä syvät haavat ja juoksi karkuun. Loukkaannuin niin että aloin pillittää. En olisi tuommoista uskonut, vaikka lapselle ei käynyt kuinkaan.

Olen vähän hajalla tämän asian kanssa. Kissa viihtyy mainiosti meidän vanhemmilla, saa ulkoilla lieassa ja katsella lintuja ja nauttia ainokaisen osasta. Vanhemmatkin mielellään pitäisi kissan, mutta kun se on minun kissa! Nytkin itkettää. Asiasta toiseen, äkkiä.

Viime yönä heräiltiin taas tsiljoona kertaa, ainakin kolme kertaa syötiin tai lupsutettiin, en oikein rekisteröinyt... hampaita, kenties.
Puuro ei enää tunnu maistuvan, kauheaa sotkemista!

Yyh, tulipa paha mieli kissajutusta. Menen tekemään jotain muuta, anteeksi taas minäminävuodatus.
 
Kettu Pihlaja: :hug: on varmasti raskasta olla erossa omasta rakkaasta lemmikistä.

Täällä mies siirtyi viime yönä sohvalle nukkumaan. Ei tästä elosta tullut mitään, kun sekin heräili öisin ja ei sitten jaksanut nousta ajoissa töihin. Oli kuin myrskyn merkki aina aamuisin. Nukuin sitten ite sohvalla miehen vieressä siihen saakka kunnes aamuyön heräämiset alkoi. Heräsin edelleen sen miljoona kertaa, mutta mies oli sentään saanut nukuttua. Ja tänään sohvalta heräsi hyvällä tuulella oleva rakas :heart: :heart: Tuon miehen kanssa minä lupasin loppuelämäni viettää, enkä sen mörököllin joka meillä pyöri tässä loman loppumisen jälkeen.

Tämä antaa kyllä vauhtia sille asunnon etsimiselle. Meillä saa Konsta siirtyä heti omaan huoneeseen, kunhan meillä on sellainen antaa. Ellei ala piakkoin nukkumaan öitään edes hieman paremmin.

Ulkona sataa, kurjaa kun on ihan syksyn näköistä. Mutta iltapäivällä näen hyvän ystävän, joten eiköhän päivä siitä kirkastu. =)

Kuume ja Konsta 5kk+
 
Moi!

Sinne mun isot /pienet tytöt nyt lähti,siis kouluun..Käytiin kakkonen saattelemassa kouluun ja omaan luokkaan ja voi että neiti oli innoissaan :D yhtä hymyä oli koko aamun tämä ekaluokkalainen :heart: kolmasluokkalaistaki vähä jänskätti,uusi opettaja tulossa ja pari uutta luokkakaveria..no mutta saas ny nähä miten meillä rupee nepsun aamu unet meneen ku on tottunu menee puol 9 ekoille päikkäreille ja nukkuu sinne puol 12,mut nyt ois sit ton ekaluokkalaisen viennit kouluun ja hakemiset.

Memskulle tsempitykset!! :hug: mun mies kans lopetti nuuskan käytön täs keväällä ja oikeesti olin ihan varma et ei koskaan pysty lopettaan,ei halunnut ees keskustella ikään tosta lopettamisesta,mut niin vaan se siihen pysty!Nyt mennyt jo monta kuukautta ilman!

Täällä kans ihan sateinen ilma ja harmaata.Oltiin pikkasen märkiä ku tultiin kotiin.Nyt ois sit vielä klo 12 tytön haku,toivottavasti ei sillon paljo sada.Meillä ei ees ollu ehjiä sattenvarjoja :kieh:

nyt kuppi kahvia ja pian mun vanhempien haukku tulee hetkeks hoitoon :wave:

hemuliina
 
Pikaisesti omaa napaa, luen myöhemmin tekstit, kun odottelen suihkuseinän asentajaa.

Neuvolassa käytiin aamusta. Nyt 5,5 kk iässä painoa 6140g ja pituutta 63cm MUOKS. pituutta siis 66cm, äiti sekoilee.... Kun ehdoit ja joudat Labello, niin lisäätkö etusivulle, kiitos :flower: Kasvaa siis omaa omalla käyrällään nyt tasaisesti. Aterioita vuorokaudessa pitäisi alkaa lisäämään, eli pitäisi päästä siihen 5 kertaan päivässä. Iltavellit pitäisi lopetella, tilalle ottaa nyt puuro. Ja kuulemma antaa syödä kerralla niin paljon kuin vaan suinkin menee. Maidon määrästä kysyin, kuulemma n. 500ml vuorokaudessa on riittävä tämän ikäiselle jo. Ja miatoa olisi hyvä totuttaa juomaan aterioiden päälle, ei enää siinä välissä jo hampaiden takia, kunhan niitä joskus tulisi :| Rokotukset saatiin, pieni itku pääsi, mutta nopeasti unohtui.

Vauvauinnista mä kyselin aamulla. Täällä Jyväskylässä alkaa vasta joskus syyskuulla tai lokakuulla ilmeisesti, kun eka info on vasta 19.9. Voi siis olla ettei me ehkä voida enää osallistua siihen, kun tyttö on silloin jo yli 6kk tai jopa 7kk |O Harmittaa todella kun ei niitä kesäaikaan tietenkään järjestetä :headwall: Pitää vielä kysellä siltä vetäjältä, kunhan hän tulee loppukuusta töihin, että miten on.

Itsekseen nukahtaminen pinnikseen -kokeilu meillä jatkuu. Terkan mukaan on hyvä jos tässä veiheessa jo aloittelee tuota, kun kerran syliin nukahtaminen on vain yhtä huutoa.

Mutta nyt koira laittaa piiloon, kun tulee se asentaja. Muuten se vaan pyörii siellä tiellä
 
kuumeelle ensiksi halit.Hyvä että joku järjestys nukkumiselle järjestynyt että jokainen olisi edes vähän tyytyväinen oloonsa, paitsi sinä jolla on univelkaa.Nyt vaan koetat huilata kun poju nukkuu ja menet kotijutuissa sieltä missä aita on matalin :hug:
Itse kanssa suunnittelen tytön siirtoa omaan huoneeseen, mutta en ole saanut aikaiseksi.Pitäis viritellä pimennysverhoa ja muuta..saamattomuutta..

Seranzulle lykkyä koirakamun kanssa, kurja tilanne.

hemuliina; meillä onneksi taksit kuskaa nuo eskarit niin ei äiti ole joutunut "radalle", mutta ensi vuonna sitten taas..

memskulle lopettamisyritykseen onnea, äläkä nyt huonoa omaa tuntoa kanna, parhaasi yritit odotusaikana ja nyt taas =) Pääasia että vähensit edes.

HM; älä kanna huonoa omaa tuntoa, meillä äideillä tää ongelma on, ei vauvoilla, mutta tiedän ton tunteen, itse kärsin huonoa omaa tuntoa just noista yökyläilyjutuista vauva aikana. Kiva jos sun anoppi nyt niinku relasi tytön kanssa ja pärjäsi hyvin, ilman että perään puhelimet lauloi ;) kaikkeen tottuu ja kun hänellä ei sitä vauva kokemusta ollut itsellään kuin miehesi niin armahdetaan =)

kareliinille iso kerä pitkää hermoo, noi näytöt on just noin kivoja, ja kun ei oikein kehtais sanoa ettei käy, jos vaikka tilaisuus menisi ohi..Onko jo uusi koto katottuna? Oliko teillä kanssa ok-talo, muistanko oikein??

Tänään kalaa soseeksi tytylle pakkaseen vuorostaan..Ja mehuja keitelly urakalla. Perunoita pitäisi hakea perunatilalta suoraan kun meillä menee sitä aika lailla, kiitos lasten kasvukausien 2KG PER RUOKAILU...!!!!No kaipa sitä sitten täytyis haalia muutama sata kiloa, niin piisaa, onneksi on iso kellari.

meillä yöunille nukahtaminen on vähän niin ja näin kun syö viimoseksi tisua niin kannan siitä sänkyyn.Välillä herää useimmiten ei..Ja tästähän seuraa se ettei isi osaa nukuttaa kun mä sen aina vien ja havahtuminen pimeessä omassa sängyssä..Nää tulee siis myöhemmin tulevaisuudessa eteen..Täytyi nyt vaan jaksaa pinnistää ittestään että molemmat veisi neitiä nukkumaan ja vähän saada havahtumaan että nyt menee omaan petiin unille..Miten sitä ei saa sitäkään aikaiseksi..Edellisen vauva-ajan tämän asian kanssa taisteltiin ja olikin sitten oikea iilimato toi poika, nukkui lopulta melki 3 vuotiaaksi meidän kyljessä ja nukkumaan vaan äidin kanssa kainaloon ja ei puhettakaan että sänkyä olisi siirtänyt meidän sängystä irti..Tiedän mitä odottaa jos en saa itseäni niskasta kiinni..Toisaalta ihanaa nukkuva lapsi kainalossa mutta toi mun työ, kun hakulaite yöllä huusi ja poika huusi ja mun piti lähtee hälyytykseen ja lopulta huusi jo isikin kun piti jaksaa töihin senkin mennä.. :( näin puolivuotiaana ei lapsella pitäisi olla enää nälkä öisin normisti joten yösyötöistä pääsisi nyt helpolla ja sen sängyn siirto uuteen ympäristöön sujuisi just nyt hyvin, kun ei ole liiaksi tottunut meihin vanhempiin..

Mitäs muuta, mulla on taas muuten taajaman komeimmat silmäpussit, mikäs niihin auttoi muu kuin peräpukamavoide :LOL: :kieh: sehän on vanha kunnon hoitokonsti mutta ei löydy tuotetta kun ei moista vaivaa ole ollu.

nyt sumpille ja lehtien pariin, kaikki pikku väki nukkuis nyt, äidin laatuaikaa enkä minuuttiakaan anna siitä yhteiseen hyvään vaan itselleni :LOL:

sini ja tyty
 
Heips.
6kk neuvolassa tänään käyty, pinoa 7440g ja 67 cm py 44.3cm hyvin tasaisesti kasvaa.

Täällä kans painonpudotus aloitettu :kieh: lisää liikuntaa ja ei herkkuja, on nimittäin tuo suklaa maistunut vauvan syntymän jälkeen oikein kunnolla. Ja ruoka-annoksetkaan ei mitään pieniä ole ollut! Ja liikkuminenkin on välillä mitä on...urakkaa on paljon, mutta jospa se pikkuhijaa alkais putoamaan.

Mä oon nyt viikon syöny niitä gerazette pillereitä ja mulla on tullut finnejä otsaan ja hiusrajaan ja rasva vaan valuu naamasta, mä yhdistän tän kyllä pillerien aloitukseen. Normaalisti ei näppyjä kyllä ole ollenkaan. Onko muilla tullut pillereistä mitään oireita?

Jos sitä päiväkahvit lähtis juomaan ( ilman pullaa, kera porkkanan =) )
 
Kettu Pihlaja :hug: Mä tiedän niin sun tunteen kissaa kohtaan. Mulla on yks kissa liisingissä mun porukoilla maalla. Otin sen opiskeluaikoina itselleni, mut se ei koskaan oppinut sisäkissaksi tai valjaisiin. Sitten kun poikakaveri, nykyinen mies, muutti mun luo, niin ne ei tulleet keskenään toimeen ollenkaan. Mies halusi kissan, jota voi silitellä ja paijata ja pitää sylissä ja mun katti oli sellanen oman tiensä kulkija, joka tykkäs olla omissa oloissaan. Lisäks katti harrasti just tota varpaisiin hyökkimistä nukkuessa. Mulle se ei tehnyt sitä koskaan, mut miehelle lähes joka yö. Oli sit meidän kaikkien kannalta paras ratkaisu, et kissi saa mennä vapaasti maalla ja mä näen sitä siellä aina käydessäni. Tippa oli mullakin alussa linssissä, mut kissi on nyt onnellisempi (ja mies :LOL: ). Nyt meillä on toinen kissa, joka on ihan erilainen, sellanen miehen toivoma sylikissa. Tsemppiä sulle!

Vauva uinnista toivon mäkin vinkkejä! Just toi suihkuttelu askarruttaa mua niinkuin Almaakin. Vauvauinti sivuilla lukee vinkkinä, et suihkun ajaksi kandee ottaa muovitetulla froteella suojattu turvakaukalo mukaan vauvalle. Kaveripariskunta sanoi taas pitäneensä lasta istumassa vadissa oman suihkun ajan. Kertokaan nyt että mikä toimii parhaiten? No joo, meillä ei siis ole vielä edes sitä paikkaa sinne uintiin... Täällä ilmottautuminen jonotusperiaatteella elokuun lopussa ja eka uinti syyskun 5. Entä millanen uimapuku vauvalle kandee hommata? Sellanen koko uikkari vai uimahousut? Ja tajusin tossa yks päivä, et itsellekin tarttis uimapuku ostaa, eihän mulla ole kun bikineitä...

Nukkumaan meno on täälläkin yhtä tappelua ja huutoo! Tissillä nukuttaminen ei onnistu enää ollenkaan, eikä sylissä :headwall: Omaan sänkyyn kun laskee, niin ährää ja ährää ja ährää. Olenkohan sitten vaan liian hätänen ottamaan sieltä sängystä pois vai kauanko pitäis antaa siellä pinniksessä itsekseen ölistä? Mietin vaan pienessä päässäni, ettei toiselle tulis mitään kammoa pinnikseen... Kuinka nopeesti teillä nukahdetaan iltamaidon/vellin/puuron jälkeen? Meitin jannu saatttaa olla hereillä vielä 1,5h iltasyömisen päälle ja johan se siinä ajassa kuluttaa sitä energiaa niin paljon, et sitten herää yöllä niin useesti syömään :headwall: :headwall: ARG!

Jassoo, alkokohan sitten syksy, kun on niin harmaata? Toisaalta tykkään kyllä näistä hämäristä illoista =)

Meillä oli eilen 3vee hääpäivä ja arvatkaa muistiko kumpikaan :headwall: Mulle välähti asia viime yönä imettäes ja aamulla laitoinkin miehelle tekstarin töihin ja onnittelin :heart: Enpä voi sillekään vihanen olla unohduksesta, kun en itsekään muistanut. Koko päivän vaan oli sellanen olo, kun katsoin kalenteria, et jotain erikoista päivässä olis ollut :LOL:

Nyt poitsu soittelee itkuhälytintä, pitää mennä!

Tuiskunen ja Alexi 6kk 1vko+
 
Nyt ehti lukee, kun Ainokin päikkäreillä. Saatiin se suihkuseinä kylppäriin, Nyt pysyy vesi siellä missä kuuluukin :)

Lemmikkipulmien kanssa painaville :hug: Minua hieman jännittää se vaihe kun tyttö oppii ryömimään kunnolla, konttaa ja alkaa kävellä että kuis tuo koira... Tähän asti meillä siis mennyt hyvin, vaikka mustasukkainen koira onkin. Näyttää sen lähinnä minuun, harvemmin mieheen. Kovasti rapsutuksia kerjää ja kiehnää kun vieraita tulee käymään. Ei pitäis vielä etukäteen stressata, mutta olen ajatellut jo, ja päätöksen tältä saraa tehnyt, että jos jotain ongelmia tulee niin ikävä kyllä, vaikka rakas lemmikki onkin, niin koira lähtee. Saas nähdä sitä vaihetta kun meen töihin, että miten jää aikaa hauvalle :ashamed: Mutta jos tulee koirasta luopuminen vastaan, se tulee olemaan tosi kova paikka minulle :ashamed: Meillä kun koira ollut melkein lapsen asemassa ennen tyttöä :snotty:

Niin ja unettomien öiden kanssa painaville :hug: Nukkukaa silloin kuin suinkin pystytte, ei ne kotityöt ikävä kyllä häviä itsestään :LOL: Mä jouduin vauvan syntymän jälkeen luopumaan siitä, että koti on aina järjestyksessä... Nytkin on jonkunlainen järjestys, mutta ei niin kuin ennen. En vaan lestä elää sotkussa, hermo menee :ashamed: Vähän siivoojan vikaa, kun opiskeluaikana ollut siivoojana monta vuotta töissä :headwall: Ja jos tuntuu että on parempi kuin vauva nukkuu omassa sängyssä ja huoneessa, niin siitäkään kannata turhaan ressiä ottaa. Kyllä vauvan on yhtä hyvä olla siellä omassakin sängyssä, onpahan pirteämpi äiti aamulla, kun ei joka äänähdykseen herää =)
 
Heipsu... Tää on NIIN hankala päivä tänään... Ei vihdy yhtään ja ryömii kokoajan jonneki pulaan :eek: Noi miehen sähkörummut on yks HELVETTI, sanon minä! Ja on tähän asti nukkunu kahdet alle 30min päikkärit, eikä ees syö... |O |O |O |O |O Desi maitoo ja täts it sano maalari! Joten tunnin välein on NÄLKÄ.... Lähdin vartavasten kaupoillekin. Eli reilu pari h hereillä ja siltikään ei syöny, ku meinas sit nukahtaa sitteriin... :kieh: :kieh: :headwall: :headwall: :headwall:

Tsemppia muillekin painonpudottajille, mul vähä heikotus kokoajan... Tais romahtaa energiatasot aikas hurjasti... :eek: :whistle: :whistle:

Piti vauvauinnist kommentoida... Oon sie kahden kans käyny ja täl viikol alkais Kaapsun... Mut ei täst tuu ny mitään Palaan... :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall:
 
Josko tuo ny nukkuis...

Nii vauvauinti! Mä ajattelin et ainakin ekalla kerralla meen eka peseytymään ja laittaa uikkarin itelleni itsekseni. Mies pitää vauvaa sen aikaa... Sitten haen vauvan siltä. Veikkaan että oudot äänet ja ympäristö, viileys ja haju ja ennenkaikkea kaikuva tila... En oletakkaan et olis siel jee jee heti pesuhuoneessa, päin vastoin. :D Niin sit saan nopsaa ukkelin huuhdeltua ja uikkariin ja altaan puolelle!! Ehdottomasti suosittelen pojillekin kokouikkaria. Vauva on LIUKAS! Älkää myöskään rasvailko edellisenä päivänä, on entistä liukkaampi. :D

Turvaistuin sen muovifroteen kanssa on tosi hyvä... Meilläpä ei sitä istuinta ole joten ilman on selvittävä. Useimmissa paikoissa on varattu jumppapatja kylppäriin vauvoille ja joissain halleissa on jopa niitä bomboja tai mitä lie.. Vauva kannattaa myös altaalle saakka pitää pyyhkeen sisällä. Alastomana isossa tilassa voi tulla kylmän lisäksi myös hätä.

Muuta en nyt muista noist aikaisemmist uintikeikoist, mutta äkkiä se lähtee sujumaan :D Ne on NIIN riemuissaan siellä!! Mä ootan ihan hirveesti. Meil jää nyt heti eka kerta välistä, kun lähdetään huomenna reissuun, mut lupasivat että voidaan mennä sit viikolla.
Onkin mun päätettävä sit meenkö duunipaikan virkistysiltaan vai vauvauintiin... Hirveetä päätösten tekoa :whistle: kun ihan hirveesti haluisin molempiin!
 
Mae
vauvauinnista mulla oli esikoisella kaukalo mukana, mutta nyt en kyllä jaksa Joonalle ottaa kun se kaukalo painaa törkeesti ja Joona painaa törkeesti... Ajattelin ottaa ison pyyhkeen ja laittaa Joonan lattialle siihen pyyhkeen päälle, niin että sillä on itsellään oma pyyhe päällä (olipas sekava selostus), kun mä käyn suihkussa. Ja mä ostin sellaiset Speedon kakkasuojalla varustetut uikkarit, muualta sais halvemmalla esim. lindex tms., mutta luulen että ei ole oikein enää myytävänä kun ei ole kesäaika.

Me jouduttiin nyt sitten eka vauvauintikerta jättämään väliin, kun esikoinen kovassa kuumeessa ja röhässä ja Joonallakin 38 takapuolesta mitattuna. Itellä myös kurkku karhea. Harmittaa hirveästi :(

Meillä yöt taas tosi levottomia, liekö hampaita vai flunssaa vai muuten vaan. Päikkärit myös vähän mitä sattuu. :(
 
NESSU juu just täs tilantees ollaan ny, koira (joka ei kertakaikkiaan voi ymmärtää moista äheltäjää) ja ryömivä vauva. Koitamme naksutin koulutuksel saada vauvan jee jee jutuksi haukulle... Kun ny ehtis alottaa sen..
 

Yhteistyössä