** HUHTIKUISET 2010 **

bambinoko meillä oli/on myös tuota ähinää, viikko sitten oli ehkä pahimmat (eli suunnilleen saman ikäisenä kuin teillä). Oon kans miettinyt mistä johtuu, ja päätynyt siihen että on joko röyhtäisy jäänyt tulematta, masussa menee ilmaa tai sitten vain on imemisen tarvetta. Meilläkin miehen sylissä rauhoittuu silloin(kin) parhaiten, mun mielestä maidontuoksu saa hänet levottomammaksi. Ja ääntelyä, ähinää, tuhinaa joskus jopa itkuakin tulee unissaan. Välillä mä kaivan korvatulpat kun en oikeasti saa nukuttua siinä melussa B) (ja mies nukkkuu välillä työhuoneessa)

Viime yönä nukkui klo 1-8 välisen ajan. Aamulla kyllä sitten tuntuikin tisseissä tuo pidempi uniajakso. Mutta en todellakaan ala herättelemään, koska kasvaa hyvin ja on tyytyväinen =)

Mitä muuten ootte pukeneet vauvoille ulos nyt kun on ollut näitä helteitä? Meillä nukkuin bodyssa+puolipotkareissa makuupussin päällä ulkona varjossa ja silti oli ihan hikinen. Myöhemmin illalla sitten olikin ohut pipo + fleecehaalari sopiva vailinta.

Poppeliini ja poju 3vkoa3vrk :heart:
 
Pukemisesta Lotta nukkuu parasta aikaa terassilla vaunuissa (varjoisa paikka) ja päällä hänellä on pitkähihainen ohuehko kietaisubody ja puolipotkarit sekä ohut hattu. Vaunuissa ei ole peittoa eikä makuupussia ja tuo varustus tuntuu sopivalta :D

Kieltämättä haasteellista pukea tuota pientä näillä keleillä kun kuitenkin ollaan vasta toukokuussa. Onhan nuo helteet hieman eriasia nyt kuin sitten kesäkuukausina kun maa on kuitenkin vielä kylmää samoin vesistöt on vielä viileitä ja onhan tuo tuullutkin aika reippaasti täällä..

MaMa ja Lotta 1kk+ :heart:
 
No kiva, että teillekin Poppeliini tuo tuhina ja ähinä on tuttua. Sitä on varmaan tiedossa lisää, kun aloitellaan nyt just noi d-vitamiinit. Usein ähinän sivutuotteena rupajaa vaipassakin aika tavalla eli pitää sen pienenkin ilmeisesti pinnistää kakkaansa. Usein pelkkä töräyskin saa aikaan rauhan. Korvatulpat ei ole varmasti mikään huono ajatus. Täytynee kaivaa esiin, jos tämä nyt vielä jatkuu pitkään. Meilläkin on jo yhtenä yönä käyty vuorotellen olohuoneen puolella nukkumassa, kun kumpikaan vanhemmista ei pystynyt siinä ähinässä nukkumaan. Tuo meidän vaavi ei oikein tunnu röyhtäilevänkään, vaikka useimmiten sitä yritetäänkin. Röyhtäisy voisi tosiaan auttaa tuohon vääntelehtimiseen. Onneksi viime yö meni kuitenkin aika mukavasti eli saimme nukuttua ihan kohtuullisia pätkiä. Aamupäivällä oli taas samaa tuskailua, mutta kävelylenkki ulkona sai pojan rauhoittumaan ja unta taisi riittää melkein 4 tuntia. =) Äiti oli tyytyväinen.

Pukemisesta Meidän vauvalla oli vaunuissa tänään body + farkut :D eli aika paksut housut + tumput ja silkkipipo. Aluksi oli myös villatakki, mutta se otettiin pois, kun itse todettiin, että sää oli tosi lämmin. Peittoa ei ollut, mutta vaunujen kantokassissa on kyllä kuomu. Ei se hikinen ollut herätessään, mutta varpaat ei ole kyllä koskaan aiemmin ollu niin lämpimät eli hyvin oli tarjennut. Pukeminen on tuottanut mullekin päänvaivaa, mutta nämä ensimmäiset ulkoilut olen yrittänyt pitää ainakin riittävästi vaatetta. Nyt se onkin aivastellut muutamia kertoja ja kerran nenästä tuli oikein räkääkin, ihan pieni pallero tosin. Heti kauhistuin, että nytkö se on saanut jo nuhan. :eek: Mulla on ollut vaikeuksia myös itseni pukemisessa. Rintatulehdusta en haluaisi tietenkään, mutta tuolla helteessä kaulaan asti ulottuvat neuleetkin tuntuvat vähän liialliselta. Mitä siis puette itsellenne? =)

Bambinoko + Teutori 2 vk
 
Pukemisesta Pojalla oli tänään ekoilla unilla vaunuissa body ja puolipotkarit, nukkumisesta ei tullut mitään, toinen oli ihan hiki päässä ja selkeästi hankala olla. Toisella kertaa vaatetus oli sama, mutta otin vaunuista takaosan ja päällisen pois, eli nukkui ihan "taivasalla" ja olikin vähän parempi. Kuumakalle tuntuu olevan, iltasellakin pyörii ja hyörii sängyssä hikisenä, vaikka ainoastaan t-paita päällä. Tukala olla, sylistä hakee lohtua, mutta siinä vieläkin kuumempi :( . Tähän päälle vielä ähinät, puhinat, yksin viihtymättömyys, plus ne kamalat ilmavaivat toisella :'( . Nukahtaminen siis kestää ja kestää ja kestää näin iltasella...

Itsellä oli tänään t-paita ja caprit ja kuuma oli...
 
Heippa!

Kirjoitin jo pitkät pätkät, mitkä sitten katos :kieh: Ei jaksa kaikkea uudelleen.

Poppeliinille :flower: kiitos pinosta ja hienosta meidän tietojen päivityksestä etusivulle!

MaMa74 Ihanan nimen olette neidille antaneet, meillä esikoinen samanniminen :D Ja kaikki muutkin oli antanut hienoja nimiä vauvoille! Meidän murusen ristiäiset 6.6., jolloin vasta nimi tulee julkiseen tietoon, ei edes vanhemmille lapsille sanota ennen, kun sitten se olis sen jälkeen julkista tietoa :D Miten muilla, kerrotteko vauvan nimen ennen ristiäisiä/nimenantojuhlia?

Pukemisesta meidän neitosella ollut body ja puolipotkarit/housut+sukat, kun on kärryissä nukkunut. Hyvin on nukkunut, eikä ole ollut hikinen.

Nyt lähden nukkumaan. Toivottavasti vauva nukkuis yhtä pitkät unet kuin viime yönä putkeen, 7h! Olin ihan ihmeissäni ja oli kyllä täysinäinen olo rintavarustuksessa :D

siru ja muru melkein 7 vkoa
 
Täällä myös yksi ähisijä. Esikoinen nukkui hiljaisesti, mutta tämä tyttö osaa kyllä totta vie pitää elämää!!! Ähisee, puhisee, vingahtelee, röhisee, kiljahtelee jne... :LOL: Vielä en ole korvatulppien tarpeessa, mutta alan ymmärtää miksi jotkut niitä käyttävät öisin.

Nimi on julkistettu heti kun se on saatu päätettyä. Kastetilaisuus on haluttu jättää "vain kastetta varten". Samoin toimittiin esikoisen kohdalla.

Pukeminen näillä helteillä on tosiaan ollut hankalaa!!! Tyttö tuntuu olevan kuumaveristä sakkia ja siksi on tänäänkin joutanut pitkähihainen body nurkkaan. Lyhythihaisessa bodyssa ja puolipotkareissakin on tupannut tulemaan toiselle kuuma... Käsittämättömän nopeasti nämä kuumat kelit tulivat. Muullekin väelle sopivan vaatetuksen löytäminen on tuottanut harmaita hiuksia.

Nukahtaminen tuntuu olevan tosi vaikeaa. Tyttö ei tahdo rauhoittua unille, nukkuu vain vähän aikaa ja sama nukutusrumba alkaa alusta (hytkyteltävä ja kannettava tapaus siis). Viimeyönä laiton lapsen liinaan ja lähdin ulos kävelemään, jottei koko talo olisi herännyt nukutusoperaatioon... Liinaan nukahtaa kyllä ensin huudeltuaan ja nukkuisikin siinä tyytyväisenä vaikka kuinka kauan. Tänään kun lopulta sain tytön nukkumaan, päätin tutustua netin kautta kapaloinnin ihmeelliseen maailmaan ja totesin, että meille tulee kapalo! Jospa se toisi rauhan öihin ja helpottaisi nukahtamistakin. Esikoinen ei kapaloa sietänyt edes sairaalassa, joten hänen vauva-aikana ei tullut kapalointia käytettyä. Muutamaan otteeseen kokeilin, mutta kun ei niin ei.

Donu ja tyttö 3vk
 
Huomenta!

Täältäkin löytyy yksi ähisijä. Tai ainakin jos vähänkin on ilmaa mahassa niin sit kyllä kiemurtelee ja pitää jos jonkinmoista ääntä ja siihen tuppaa aina heräämään. Tunnin verran kyllä nukkuu nätisti, mutt sit alottaa "konsertin" ja joko ähisee unissaan tai sitten herää.

Nimi pysyy salassa ristiäsiin asti. Paitsi menin isosiskolle (tuleva kummi) lupaamaan, ett kerron sille nimen ristiäsilahjan takia. Olishan sen voinu jälkeen päin kaiverruttaa tai mihin sitä nimee nyt tartteekaan. Täällä tosiaan ristiäiset vasta kolmen viikon kulutta, mutta vieläkään en osaa päättää tuleeko Tuitulle kaksi vai kolme nimeä. Toisaalta kolme ois kiva, mutt kaks ois taas "käytännöllisempi" ja lyhyempi. Kamala päänvaiva tästäki :LOL:

Pukemisesta. Täällä on oltu lyhythihasessa bodyssa sisällä ja vaunuissa. Toinen läkähtyy jo noissakin vaatteissa. Aika lämminverinen tyyppi ja tulee itelleki kuuma, kun toista kantaa. Tietysti muuten pitää katella vähän toisenlaista vaatetusta päälle (esim. kauppareissut).

JääKyynel ja Tuittu päivää vaille 7vkoa
 
Vauvan pukeutuminen helteillä Lauantaina puin tuolle lyhythihaisen bodyn, housut ja sukat, oli vaunuissa, joissa harso suojana ja vaunukopan päällä vielä oma suojansa. Oli ihan liikaa. :ashamed: Otin kesken reissun vauvalta sukat pois ja vielä housutkin.

Oma pukeutuminen Lyhythihainen ollut päällä ja lyhyet tai pitkät housut, liikaa sekin. :D Rintatulehdus tulee mulle vissiin helposti, mutta tissit tuntuu jo sen verran normaaleilta, että uskaltaa noinkin vähissä vaatteissa mennä.

Täällä on jälkivuoto loppumaan päin. Ollut tosi niukkaa reilun viikon. Mulle tehtiin kaavinta synnytyksen jälkeen, niin se varmasti vähensi jälkivuodon määrää.

Oli taas kiva kauppareissu eilen. :kieh: Vauva päätti, että ei hän missään vaunuissa halua olla. Piti sitten miehen kanssa vuoronperään kantaa muksua sylissä, ei tuota pikkuista sentään viitsi huudattaa.

Miehellä jatkui työt tänään. Nyt sitä on sitten pärjättävä vauvan kanssa kaksistaan aina arkisin melkein puoli viiteen asti. :D Torstaina mennään isyyden tunnustukseen. Mitähän siitäkin reissusta tulee, kun pitää Hakaniemeen asti matkustaa, ja jos tuo vauva ei suostu nukkuun. :whistle:

Nimi kerrotaan ihmisille sitten, kun laitetaan nimipaperit menemään. Ei pidetä mitään nimenantojuhlia.

Tässä meidän Toukkanen huitoo menemään muutama päivä sitten :heart: Lopussa tulikin itku... View My Video

Empuuu ja Taapo 3vk4pv

Nonni, vauvan nenästä tuli räkää, oonks mä nyt palelluttanut hänet? :(
 
Meillä on nyt sit ristiäiset takanapäin ja nimeksi tuli Mandi Nanna Amanda :heart:
Tekonimi Nanna jäi siis nimeksi ja varmaankin monet jää häntä sillä nimellä myös kutsumaan.
Ite ollaan koko ajan puhuttu Nannasta niin vaatii vähän totuttelua toi Mandi, mut voi olla et kutsutaan sit ehkä kahdella eri nimellä..? :LOL:
Ristiäiset sujui hyvin ja olin ihan yllättyny kun Neiti oli hiljaa koko toimituksen ajan :D Mutta hyvä niin!

Mandi nukkuikin eilen ristiäisten jälkeen ennätyspitkän pätkän - 6 tuntia! :D

Nyt en kerkeekään muuta kirjotteleen, kun poika heräs päikkäreiltä. Ihme kyllä sain molemmat lapset yhtä aikaa unille.. :D

Katyana & Mandi 1kk 3pvä
 
Tuli tosta Katyana-87 videosta mieleen, ett kuinka monen vauva syö unissaan? Meinaa ite kuvasin sellasen session, kun jätkä nukahti tissille (oli jo päästäny irti). Pitkään siinä säännöllisesti suu kävi taukojen kans ja sit jossain vaiheessa lopetti. Tätä tapahtuu vieläpä usein ja on aika huvittavan näköstä :D
 
:wave:
täällä myös on ähisijä!! Ei meillä esikoinen tällee ähissy.. :p

Ihan järkyttävän KUUMA, mut en valita! :D
Eilen paukkui lämpömittarissa (auringossa) + 40 astetta, oli kyllä tukalaa! Pikku mies on ollu lyhyt hihaisessa bodyssa niin sisällä kuin ulkonakin vaunuissa ja silti hiestä märkänä! Aluks mulla oli puolipotkarit laitettuna mut oli pakko ottaa ne pois kun huomas oikein että toinen kärsi, vaunutkin oli vielä varjossa mut ei tuntun mitää auttavan. :( Tänään on onneks ollu hieman viileämpää kuin eilen joten on noi unetkin maistun ihan eri tavalla!

Meillä nimi pysyy salassa.. tai niin salassa kuin voi vaan pysyä! Ukko kun kutsuu jo tässä kotona poikaa nimellä niin on pari kertaa lipsahtan sukulaisten/kummien kuullen, yks kummeista älys homman, mut on pitän suun hienosti supussa! :saint:

Kivaa kun meillä isi on taas muutaman päivän kotona! =) Jakoi isyysvapaat neljään eri osaan.. saan minäkin hiukan "omaa aikaa" ja myös näitä rästiin jääneitä kotihommia tehtyä. Nyt vasta osa 2 menossa.. ainut inho vaan että ens viikon olenkin lasten kanssa omineen 24/7, tai siis maanataista perjantaihin. Ukko on puolustusvoimilla töissä ja ens viikko sillä vierähtää metsässä, taas, mut mä oon jo tottunu siihen. Onneks on tuota "tukiverkkoa" lähettyvillä niin saa apua heti kun vaan osaa pyytää.

Ristiäisiin vielä hieman alle 3 viikkoa, toivottavasti ois hyvä ilma silloin! Meinattiin että vois sit pihalla pitää ko. kemut. =)

Meillä myös harrastetaan tuota unissaan syömistä, on aika vekkulin näköistä touhua! :LOL:

Ai hitsi, meil onkii tänää juhlapäivä, pikku kundi tasan 1kk!
Äiti vois vaikka herkutella sen kunniaksi, kenties jäätelöllä? :D
 
Ähinää pitää tää meidänkin tyttö! Vaikee arvioida millo kyseessä on uniähinät, millon heräämisähinät. :whistle:

Meillä ollaa sisätiloissa pelkkä vaippa päällä ja siltikin on hirveen kuuma! Tuulettimella koetetaan ilmaa viilentää. Syöttäessä varsinkin tulee molemmille ihan hiki pintaan! Itsellä ollu pelkkä iso t-paita päällä tänää.

Kyllähän tuo unissaankin syö. Äskenkin kuorsas samalla kun joi pullosta. :kieh:

Harmittaa kun tyttö on ruvennu enempi vaan hylkiin rintaa! :/ Helpompaa olis vaan imettää. Pumppaamallakaan en hirveesti saa maitoo joten korviketta tarvii antaa lisäks.

Me kun ei nimijuhlaa pidetä niin kaikki saa tietää vauvan nimen omia aikojaan. :)

Tosi suloista muuten kun rupee tytön hiukset kasvaan. Selkeesti isänsä hiukset periny kun kihartaa niskasta. :D

Mä jäin yksin kotiin nyt vauvan kaa kun mies lähti sairaalahoitoon. :( Tosi yksinäistä ja ikävä miestä. Ajastakaan ei oo tietoo, ainakin viikko varmaa menee. :|



Feles & neiti 3vko 5pv <3
 
Moikka!

kuuma on kertakaikkisesti...

Tuntuu että tämä meidän neiti kesäheinä on tuonut kesän tullessaan, Sairaalasta kun päästiin niin hellettä on pidellyt =) ! kevät taisi jäädä välistä kokonaan...

Puettu on päälle pelkästään kietaisubodeja sisälle ja ulos, toisinaan pelkässä vaipassakin on hiippailtu..( äidillä päällä pelkät imetysliivit ja verkkarit! Jo on ollut naapureilla ihmettelemistä :LOL: :LOL: ) Kaupassa ja autossa on ilmastoinnin vuoksi ollutkin sitten hieman enemmän päällä, velourihaalari tumput ja pipo ja peitto.

Imetys sujuu... no kohtalaisesti, tuntuu että harjoitus tekee mestarin... rintapumppuolis kyllä ostoslistalla jahka lompakko antaa myöden... Siis sellaisen sähkökäyttöisen haluaisin,
ONKO kellään kokemusta tai suosituksia jostain merkistä/mallista??

Tuttiinon meillä oikein lääkärin määräys: neidillä oli syntyessään´"lisäsormet", jotka nyt on "hirtetty" ja jotta ne ei menis suuhun niin täytyypi tuttia tarjota...

Noh täytyypä tästä painella juomaan jotain ja laittamaan neitiä nukkumaan...

TInka ja neiti kesäheinä
 
Minäkin pyörähdän nyt tänne, saa nähdä kuinka ehdin missäkin kirjoittelemaan, mutta nyt ainakin on sopivan tuntuista aikaa kirjoittaa tännekin. :) Lukemassa olenkin käynyt epäsäännöllisen säännöllisesti.

Ensinnäkin Poppeliinille kiitokset pinosta. :)

Täällä helle on vaikuttanut nyt vähän meidän rutiineihin. Meillä oli jo jonkinlaista rytmiä elämässä kun päästiin vaunuilemaan puoliltapäivin ja tyttö nukkui vaunuissa sen jälkeen 2-4 tuntia, mutta nyt kun on niin paahtavan kuuma on vaunuilu jäänyt minimiin eikä unikaan vaunuissa maistu.
Nyt sitten sain tänään tytön nukahtamaan sisälle, mikä on suuri ihme, veteleekin unia nyt jo neljättä tuntia. :eek: Saa nähdä onko näillä näin myöhään nukutuilla unilla mikä vaikutus sitten yöuniin... Mutta pääasia että nukkuu nyt kuitenkin.

Torstaina meillä onkin edessä lääkärineuvola ja minulla jälkitarkastus.

Nyt vähän osallistumaan teidänkin keskusteluihin.

Kylvetys meillä kylvetään pari kertaa viikossa. Keskiviikko ja lauantai on meidän kylpypäivät. Käytiin meillä jo suihkussakin, oltiin mummolassa pari yötä ja siellä ei ollut oikein muuta kylvetysmahdollisuutta kuin suihku niin isä otti sitten tytön suihkuun ja voi että mikä riemu siellä repesi. Tyttö oikein hihkui suihkussa olemiselle kun oli niin kivaa. :D

Hormoninäpyt Meiltä on pahin vaihe mennyt ohitse, tietty heti ristiäisten jälkeen... :D

Imetyksestä
, meillä mennään osittaisimetyksellä. Tällä hetkellä kuitenkin annan pääosin rintaa, Nannia annetaan sitten jos selkeästi kaipaa lisämaitoa tai jos nyt jostain syystä en ole lähistöllä ruokkimassa, tosin tällaisia kertoja on ollut kerran kun olin juoksemassa ja tyttö herännyt huutamaan nälkäänsä silloin. Aiemmin annettiin korviketta enemmänkin, mukamas nukkui paremmin korvikkeen jälkeen mutta nyt on se väite kumottu, samanlaisia öitä on tullut rintaruokinnankin jälkeen. Ennätys on 8½ tuntia unta putkeen. :D

Ähinät, meillähän on alusta asti tyttö ähissyt ja puhissut kuin mikäkin. Alussa naurettiinkin että neiti osaa eläintarhan kaikki äänet unissaan. Vieläkin tuo on melko kova ääninen nukkuja mutta ilmeisesti olen tottunut jo niihin kun en enää niistä niin häiriinny.

Pukemisesta,
näillä keleillä kieltämättä ollaan oltu vähän hukassa pukeutumisen suhteen. Tällä hetkellä tyttö lyhythihaisessa bodyssa, vaunulenkillä oli harso päällä ja hattu päässä. Sisällä sitten ollaankin välillä pelkässä vaipassa tai sitten otetaan ilmakylpyjä. :)

Nyt mä lähden katteleen että eikö se meinaa herätä ollenkaan enää tänään. Omituista kun nukkuu tähän aikaan. :D Ja kun on jääkiekkoakin telkkarissa eikä neiti tiedä mitään, seuraa nimittäin jääkiekkoa ihan täpinöissään sitteristään. :D

- Hapsiainen ja Julia-Herne 2 kk
 
Onko nuo hormoninäpyt semmosia pieniä punaisia näppylöitä? On meidänkin pikku-ukon naamaan semmosia ilmestynyt. Löytyy kyllä myös valkoisia näppylöitä, mutta ne on varmaan sit jotain muuta.

Voi jehna, nyt vauvalla vuotaa toinen silmä ja alkanut myös punertaan. :( Oisko sitten silmätulehdus? Vaatiiko jonkin lääkekuurin? Neuvolaan varmaan pitää soittaa huomenna, vai voiko tuo mennä ohi itsestään? :attn:

Me ollaan oltu sisällä koko päivä. Päivällä tuo nukkuu yleensä pidemmän pätkän (yli 2h), joten pitäisi varmaan yrittää ulkoilla päivällä.

Empuuu ja Taapo 3vk4pv
 
Semmosta oon miettiny, että miten te laskette sen että vauva on kuukauden ikäinen... Meidän vauva synty keskiviikkona 28 päivä huhtikuuta, niin onko kuukauden tasan neljän viikon päästä keskiviikkona vai sitte 28 päivä toukokuuta... ????

hah on mullaki ongelmat :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Niin toivoisin:
Semmosta oon miettiny, että miten te laskette sen että vauva on kuukauden ikäinen... Meidän vauva synty keskiviikkona 28 päivä huhtikuuta, niin onko kuukauden tasan neljän viikon päästä keskiviikkona vai sitte 28 päivä toukokuuta... ????

hah on mullaki ongelmat :D
Minä ainakin lasken sen päivien en viikkojen mukaan eli Lotalla tulee kuukausia täyteen aina kuun 8.pv :D

Empuu ihana video Taaposta :heart: Lotallakin on noita "viitoilijarapu" kuvioita :D Ja ne hormoninäpyt voivat olla joko punaisia tai valkopäisiä. Näillä kuumilla keleillä tulee helposti myös ns. hikinäppyjäkin eli näppylöitä voi olla jos jonkinlaisia.. Toivottavasti ei Taapolla silmätulehdusta ole jospa hän olisi vain huitoessaan sohaissut silmää ja se sen vuoksi punoittaa..
Katyana hieno nimi tytöllä :heart:
Jälkitarkastus on viikon päästä.. Saa nähdä mitä puntari näyttää (kotona ei toimivaa vaakaa ole..) sillä imetyksen myötä on tuo makea tehnyt taas kauppansa :kieh:

Onko muilla makeanhimo kasvanut synnytyksen jälkeen/imetyksen myötä?

Nyt on pari yötä mennyt niin että ensimmäinen syöttöjenväli on ollut 7 tuntia ja siitä sitten n.3 tunnin välein syödään. Ihan kiva että on nyt tullut tuo yksi pidempi niin saa nukkua ihan mukavan pätkän :D Pitäisi lähteä hakemaan tuplarattaat (matka sellaiset) matkahuollosta kun huusin sellaiset että kauppareissuilla näiden kolmen pienen kanssa pääsee yksillä matkarattailla. Ja noihin saa tuon Lotan kaukalon suoraan kiinni eli tarvitse näihinkään puljata tyttöä turvaistuimesta aina pois. On nimittäin niiiiin kätevät nuo matkikset joihin saa kaukalon suoraan kiinni, kauppareissut on sujuneet hienosti kun Lotta on voinut nukkua ilman häiriöitä.

MaMa ja Lotta 1kk+ :heart:
 
MaMa74 En mä usko, että tuo ois vaan huitaissut silmäänsä, koska se punottaa vieläkin. Sitä punoitusta ei ole niinkään silmässä, vaan sen ympärillä enemmänkin. Ei rähmi, vaan vuotaa vettä. Räkää tuolta tulee myös ja ääni on käheä, joten liittyiskö nuo toisiinsa? Pitää kyl soittaa neuvolaan, kunhan kello tulee 12.

Makeaa tekee mieli, mutta niin teki raskausaikanakin. :snotty:

Niin toivoisin Kyllä se on niin, että jos muksu on syntynyt vaikka 22.4. (niin kuin meillä ;) ), täyttää hän kuukauden 22.5.

Tilasin eilen Manducan. Satanen meni, mutta jospa se olis hyvä, ja kestäähän se ilmeisesti kauan käytössä.

Empuuu ja Taapo 3vk5pv
 
Heippa pitkästä aikaa! :wave:

Nyt vasta löysin tämän pinon, kun oli aikaa tulla katselemaan tänne taas enemmän.
Meidän neiti on nyt tasan 6 viikkoa. Viikko sitten neuvolassa pituus oli 56,9cm ja paino 4970g. Hienosti tyttö kasvaa molemmat mitat +2-käyrällä. :heart:

Kastajaiset meillä on 6.6. eli kun tyttö on tasan 2kk. Nimi on vielä mietinnässä: meillä on useampikin hyvä vaihtoehto eikä osata päättää... :whistle: No, vielä on muutama viikko aikaa.

Tyttö syö hyvin ja usein, öisinkin valitettavasti äidin unien kannalta. Ollaan saatu lupa jättää lisämaito pois, mut vielä menee ehkä puoli desiä vuorokaudessa, lähinnä öisin.

Meilläkin tytöllä on parhaillaan hormoninäpyt, olleet jo viikon pari. Toivottavasti katoavat ennen kastajaisia. Tyttö on ollut terveenä nuhaa lukuunottamatta ja ollaankin jouduttu antamaan suolatippoja nenään ja niistämään nenäimurilla. Mut ei onneksi pahempaa.

Isosisko on ottanut pikkusiskon hyvin vastaan ja haluaisi hoitaa ja halia vauvaa koko ajan. Pitää vain katsoa hieman perään, ettei isosisko hali liian kovaa. Muutoin isosisko on ehkä ollut hieman itkuisempi ja ujompi, muutama pissavahinkokin on sattunut. Mutta tämä taitaa kuulua asiaan.

Oma vointi: Eilen oli jälkitarkastus ja kappas vain, kohtu ei olekaan tyhjentynyt. Mullahan oli se kohtutulehdus, johon söin kahdet antibiootit. Ultralla näkyi, että kohdussa on edelleen n. 3-4cm kokoinen möykky, mahdollisesti istukkaa tai kalvoja. Lääkäri aikoi konsultoida seniorikollegaansa, pitäisikö kohtu kaapia. :eek: Hän ilmoittaa asiasta minulle tällä viikolla. Joka tapauksessa kontrollikäynti on vielä 3vk päästä. Jälkivuotoakin tulee edelleen, joten onhan pieni mahdollisuus, että kohtu tyhjenisi vielä itsestään.

Sellaista siis tänne.

Piipa + tyttö6vkoa + isosisko 2,5v.
 
Heippa pitkästä aikaa. Minä bongasin vasta nyt tämän pinon tältä puolelta.

Meillä oli ristiäiset helatorstaina ja tytön nimeksi tuli Ida Aino Olivia. Nimi pysyi hyvin salassa loppuun saakka, kun varmistuikin vasta tuntia ennen tilaisuutta :)

Minä myös mietin pitkään jotakin kantovälinettä ja eilen tilasin Amazonas Carry Baby kantopussin. Kantoliinaa en voinut edes ajatella, koska en pysty sellaista sitomaan. Tuo kantopussi vaikutti hyvältä vaihtoehdolta joten tilasin sellaisen. Saa sitten nähdä miten sen käyttö luonnistuu.

Jälkitarkastukseen varasin ajan käyttämälleni yksityiselle lääkärille. Sain sen jo ensi viikolle, ihme kyllä, kun yleensä on mennyt 2-4 viikon päähän. Mutta hyvä näin, että saa senkin asian hoidettua.

Itsellä ollut tosi vaikeeta tuo pukeminen ja tuntuukin että Idalla voisi olla välillä hiukan liian lämpöisesti päällä, mutta kun en toisaalta kovin kevyestikään uskalla pukea...

Nyt pitää kyllä mennä ruuanlaittoon...

Krista ja Ida 1kk ja 11 pv (+ 3 isompaa)
 
Alkuperäinen kirjoittaja JääKyynel:
Tuli tosta Katyana-87 videosta mieleen, ett kuinka monen vauva syö unissaan? Meinaa ite kuvasin sellasen session, kun jätkä nukahti tissille (oli jo päästäny irti). Pitkään siinä säännöllisesti suu kävi taukojen kans ja sit jossain vaiheessa lopetti. Tätä tapahtuu vieläpä usein ja on aika huvittavan näköstä :D
Mistä videosta?? :O

Meillä syö joo unissaankin, poika teki ihan samaa. Tai enemmänkin näyttää siltä kun söis tuttia vaikka neiti ei siis edes huoli tuttia. Poika tekee sitä vieläkin, on nyt siis kohta 2v.

Taas kun pääsin tänne kirjotteleen, niin yllätys yllätys, poika heräs.. siispä palailen myöhemmin uudestaan!
 
Lääkäri soitti äsken. Oli näyttänyt mun ultrakuvia kollegoilleen ja olivat päätyneet siihen, että kohtu pitää kaapia. Kaavinta on ensi maanantaina. Siinä on nyt kuulemma enemmän riskejä, kun kohtu on synnytyksen jälkeen hauraampi, mutta olivat päätyneet siihen tulokseen, että on vielä enemmän riskejä odottaa.

Mä olen ihan paniikissa ja peloissani. Pelkään, että kohtu repeää ja mä kuolen verenhukkaan. Eikö nämä mun synnytykset voi ikinä mennä normaalisti???

:'( :'( :'(
 
duplo83 hieno nimi tytöllä :D Meidän tytöillä on sitten tuo kolmas nimi sama =)
Kantovälineistä minä ostin Tricot-slen kantoliinan ja on tosi hyvä. Tuota sidontaa minäkin epäilin (siis opinko koskaan..) mutta nuo mukana tulleet ohjeet on kyllä niin selkeät ettei voi olla oppimatta. Kovasti Lotta tykkäsi liinassa olla, ainakin siitä päätellen että nukkui hyvin tyytyväinen ilme kasvoilla :whistle: Ainoa haittapuoli tuossa on se että kun Lotta ähisee tuossa rinnalla niin maitoa alkaa nousta rintoihin oikein urakalla.. No eipähän lopu maito kesken :whistle:
Piipa75 toivotaan että kaavinta menee hienosti eikä siitä ainakaan tule enää mieliharmia :hug:

MaMa ja Lotta :heart:
 

Yhteistyössä