Inseminaatio 2015

Täällä kanssa yksi inssiin menijä. Julkisella puolella ollaan, ja hoitosuunitelmaan ollaan päästy nopealla tahdilla. Lääkäri itse on aika inhottava, mutta se nyt on kestettävä.
Tänään taisi alkaa kuukautiset, joten inssi olisi luvassa ilmeisesti parin viikon päästä!

Inssi oli tarkoitus tehdä luomuun kiertoon, mutta nyt käy ilmi, että kiertopäivät heittelee 28-33.
Onko sillä merkitystä? Onko siis mahdollista, että minulle kuitenkin määrättäisiin joku irroituspiikki pelkästään ovulaation oikean ajankohdan varmistamiseksi?

Odotukset itse inssistä ei jotenkin ole kovin korkealla, en tiedä miksi mutta ajattelen, että ei se näillä miksikään tule.
3 kertaa kokeillaan ja sen jälkeen IVF-ICSI hoitoon jonottelemaan.
 
Täällä kanssa yksi inssiin menijä. Julkisella puolella ollaan, ja hoitosuunitelmaan ollaan päästy nopealla tahdilla. Lääkäri itse on aika inhottava, mutta se nyt on kestettävä.
Tänään taisi alkaa kuukautiset, joten inssi olisi luvassa ilmeisesti parin viikon päästä!

Inssi oli tarkoitus tehdä luomuun kiertoon, mutta nyt käy ilmi, että kiertopäivät heittelee 28-33.
Onko sillä merkitystä? Onko siis mahdollista, että minulle kuitenkin määrättäisiin joku irroituspiikki pelkästään ovulaation oikean ajankohdan varmistamiseksi?

Odotukset itse inssistä ei jotenkin ole kovin korkealla, en tiedä miksi mutta ajattelen, että ei se näillä miksikään tule.
3 kertaa kokeillaan ja sen jälkeen IVF-ICSI hoitoon jonottelemaan.
Meillä kans ns. luomukiertoon tehdään. Vaikka mulla on päivälleen tarkat kuukautiset ja aina ovuloin niin sain silti Letroja ja Pregnylin. Kai ne haluaa vaan varmistaa "viimesen päälle", että on kaikki valmiina inssiä varten. Mä haluan uskoa että saadaan tällä avulla lapsi, koska kummassakaan ei ole todettu mitään vikaa. Olisi kauheeta joutua keinohedelmöitykseen.

Pakko kysyä, että koska teille on määrätty pistettäväksi Pregnyl ennen inssiä? Mulle hoitaja sano, että kellonajalla ei inssissä ole mitään väliä :O Kunhan tänään (su) eli 2pv ennen pistän. Netistä taas lukenu ihan toisenlaisia tarinoita.
 
Moi. Irrotuspiikki oli mullakin käytössä (pregnyl), enkä ovista tikuttanut ollenkaan. Mutta tuo(kin) käytäntö tuntuu vaihtelevan aika paljon. Niinkuin ilmeisesti pistosajankohtakin, mun se ainakin piti pistää 36 h ennen inssiä, ja olikin sitten aika myöhään yöllä tuo ajankohta.
 
Täällä odotettiin ja jännitettiin ensimmäistä inssiä ja miten se onnistuu työmatkojen lomassa. No nyt ei sitten enää jännitetä sitä, vaan jännätäänkin plussaa! Poistun nyt siis takavasemmalle toivomaan, että tästä plussasta jotain tulisi eikä tarvitsisikaan lähteä inseminaatioon. Iloita ei vielä uskalla, sen verran on tässä matkan varrella saanut pettyä. Pari todella pitkää viikkoa siis edessä ennen lääkärikäyntiä, koska en pääse aikaisemmin loman vuoksi. Täysin epätodellinen fiilis, koska en ole saanut koko yritysaikana (1.5v) aikana kuin yhden kerran haalean plussan (vuosi sitten). Tällöin testasin plussan heti kuukautisten loputtua eli siitä jo tiesi, että tämä tuskin tulee jatkumaan ja niinhän se olikin.
 
Voi Reuna

Montako inseminaatiota teille tehtiin? Mä luulen, että meille käy samalla tavalla. En usko ollenkaan inssin voimaan. Jotenkin se on niin hataraa se onnistuminen. Enkä voi ymmärtää jos sitä seksiä harrastaa kuin pienet porsaat läpi kuukauden, ja varsinkin ovulaatioviikkona ja plussaa ei vaan tule, niin mitä tuo inssi siihen muka muuttaisi. Toivon tietysti, että muuttaisi, mutta en usko.

Soitin tänään sinne polille, mulle tehdään inssi täysin luomuna?
Sanoi, että jos kierto on koko ajan sitten niin, että vkoloppuna olisi parhaat mahdollisuudet, niin sitten autetaan lääkkeillä mutta muuten ei.
Ultra on kp11 jonka perusteella inssipäivä määrätään, näillä näkymin eka inssi 2.11 maanantaina. Niin ja ovista pitää tikuttaa. Tikutin viime kierrossa myös, enkä saanut ovisplussaa missään vaiheessa.
Huoh. Kuluispa äkkiä tämä 2vkoa. Ja seuraavat 2vkoa. Odottavan aika on niiiiiiiin pitkä
 
Xenca hurjasti onnea ja paljon tarrasukkia mukaan matkaan! :love::love::love:

reuna tosi harmi, ettei inssit tuottanut tulosta. :unsure: Paljon tsemppiä tulevaan ja onneksi ivf hoitotulokset on ihan eri luokkaa.

ON Täällä pitää vielä odotella tää viikko ennenkuin saa alkaa popsiin teroja.. tylsääää miten tää aika menee hitaasti. Toivottavasti terot toimii yhtä hyvin kuin aiemmin ja saadaan kierto taas käyntiin ja hormonia kroppaan!
 
Viimeksi muokattu:
Täällä yksi uusi ilmoittautuu!

1.lapsi on kotona hoidoilla ennestään, se tuli vihdoin 1.IVF:n 1.PAS:ista (silloin tehtiin 2 inseminaatioita ja niistä negat, myöskään tuon 1.IVF:än tuoresiirtoon ei koskaan päästy ja siksi PAS).

Nyt 2.lasta yritettäessä PAS jäljellä pakkasessa olevalla alkiolla tuotti negan, joten inseminaatioden kautta yritetään taas. Tänään saatu ovisplussa ja huomenna ekaan inseminaatioon. Luonnolliseen kiertoon yritetään ainakin tämä eka kerta, koska ovuloin kohtuu hyvin, nyt kp 12 seurantaultrassa johtofollikkeli oli 16mm ja tänään siis kp 16 kun sain hymynaaman ovistestiin eli vaikuttaisi olevan hyvänkokoinen folli irtoamassa kun tuosta 16mm kasvoi vielä 4 päivää ennen ovista. Olen itsekin yllättynyt. Saa nähdä miten käy, odotuksia ei kyllä silti hirveästi ole.

Löytyikös täältä inseminaatiolla jo onnistuneita?
 
Syyskuussa ei sitten tehtykään toista inssiä, koska munarakkula ei ollukaan lähtenyt kunnolla kypsymään lääkkeiden avulla. Olin äärimmäisen skeptinen noiden lääkkeiden suhteen ja olin 100% varma, ettei kyseisestä kierrosta tule mitään ja eihän siitä sitten tullukaan mitään. Oli muutenkin sellanen olo, että tää kierto on vaan huono jo heti ekasta päivästä lähtien.

Ovuloin kyllä lopulta ja siksi tuli onneksi kuukautiset luonnolisesti kp34. Nyt huomenna olisi tarkoitus käydä jälleen kp10 ultrassa katsomassa mikä on tilanne tällä kertaa. Olen kumminkin syönyt nyt Letroja 3.-7. päivinä ja olo on ihan toisenlainen, paljon optimistisempi tämän kierron suhteen. Laskeskelin vaan, että kp 13-14 osuu viikonlopulle, mutta ovuloin viimeksikin kp20 päivänä, niin ei kai tässä mikää kiire oo tälläkään kertaa. Lääkäri ei halunnut tehdä viimeksi inseminaatiota ovulaatiosta huolimatta, koska munarakkula oli kuulemma niin pieni.

Ärsyttää vaan maksaa ittensä kipeeksi noilla ultrilla (3-5uä/kierto), kun lääkäri ei kaiketi luota mun ovulaatiotikutuksiin/tuntemuksiin. :(

Hassua miten tänään juuri mietin, että aloitin tämän matkani kesäkuussa ja olin ajatellut, että joka kuukausi olisi inseminaatio ja että lokakuussa olisi inseminaatio nro 5, jos huonosti on käynyt. Jotenkin olin ajatellu näiden hoitojen olevan jotenkin "aktiivisempia", mutta keho elää hyvinkin passiivisesti mun vauvahaaveiden suhteen. Tää saattaa kuulostaa hassulta, mutta mulla on jo ikävä piinailua. Noh, josko sitä sitten tästä kierrosta jäis jotain konkreettistakin tuonne kohtuun. :)
 
AdeliinaJosefiina meillä on hyvät hoitotuloksen inssin suhteen.. eli 2013 elämämme ekasta inssistä tärppäsi heti ja tuo inssiplussa tuhisee päikkäreitään juuri. :love:

Ja nyt aloitettiin elokuussa taas hoidot pikkukakkosen toivossa. Heti ekasta inssistä plussasin jälleen, mutta tällä kertaa päätyi spontaaniin keskenmenoon 6+0.
Meillä ongelmana mun pco ja siitä johtuva ovuloimattomuus. Pistoslääkkeellä kypsyy folli mulla hyvin ja siittiöissä ei oo vikaa. Meillä siis hyvä hoitomuoto tämä ainakin toistaiseksi ollut... (y)
 
Moikka kaikki uudet ja vanhat! :)

Onnea plussanneille, ihan mahtavaa että ootte onnistuneet! :)

Kävin tänään ekassa tapaamisessa ja lääkäri ehdotti heti seuraavasta kierosta inssiä! Olin aika yllättynyt et niin nopeesti kaikki lähti eteenpäin. Sain letroja seuraavaan kiertoon, onks teillä millasia kokemuksia niistä?
 
INSSILÄISET 2015

Torstai 22.10.




Nimimerkki IUI Ajankohta Folliuä Lääkitys Yritetty lähtien Syy
kolibri87 2. 10/15 21.10. lz siittiöt
mar80 2. 10/15 23.10. lz+pr 2012 selitm.
Eino 2. 10/15 - f 2014 selitm.
Pirunpelto 1. 2.11. 28.10. - siittiöt
Mamido 2. 11/15 - lz siittiöt
thelma_ 3. 11/15 - pu+pr 2011 siittiöt
Nappeus 2. 11/15 - lz 05/2014 pco
spring 4. 11/15 - mp 2014 selitm.
vane83 3. 11/15 - lz 2013
tuuti81 2. 11/15 - t+g+pr pco+km
Sangollinen 1. 11/15 - lz selitm.
Mursu83 3. - - -
EinoSanelma 3. - - lz 2014
Höytyvä 4. - - lz+mp+pr 02/2013 selitm.
amys 1. - - c+pu 2007 siittiöt

Lyhenteitä: c=clomifen, lz=letrozol, a=anazol, f=femar, pu=puregon, mp=menopur, m=metformiini, g=gonal-F, b=bemfola, pr=pregnyl, o=ovitrelle, l=luget, lt=lutinus, t=terolut, pri=primolut, ol=orgalutran, fos=fostimon, sy=synarela


PIINAILIJAT


Nimimerkki IUI Inssi Testi Lääkitys Yritetty lähtien Syy
kulmalla 1. 22.9. - - 2011
-bella 1. 6.10. 21.10. g+pr+l 2013 selitm.
eläinystävä 1. 20.10. - lz+pr+l selitm.
AdeliinaJosefiina 1. 21.10. - - siittiöt

INSSEISTÄ PLUSSANNEET


Nimimerkki IUI Plussauspvm Lääkitys Yritetty lähtien Haasteet
Madre-82 2. 14.1. c siittiöt
Yaelle 1. 7.3. c+pu+pr siittiöt
Lisperi 1. 8.3. f+pr+l pco
Felis 1. 9.3. c+pr selitm.
Intopiukka 2. 15.5. lz 9/2013 pco
Supsu86 1. 24.5. t+pu 1/2013 pco
Susanna38 5. 28.5. g+pr pco
Am80 3. 2.6. selitm
Hulda84 3. 17.7. c 10/2011 selitm.
Jookos79 2. 11.8. lz selitm.
Jensku80 2. 2.9. lz 2012 selitm.
tuuti81 1. 13.9. t+g+pr pco
vane83 2. 28.9. lz 2013
Petraus 2. 29.9. g+o 2013 selitm.
miicu 2. 12.10. g+o 2013 siittiöt


MUUTEN KETJUSTA POISTUNEET/TAUSTALLE SIIRTYNEET

Nimimerkki Inssejä Haasteet Poistumissyy
Ruu84 1 selitm. Plussa välikierrosta
vauvayritys 6 selitm. Siirtyi IVF-hoitoihin
_Lilja_ 0 selitm. Plussa välikierrosta
marianna87 3 - Siirtyi IVF-hoitoihin
kiia-s 1 pco Siirtyi IVF-hoitoihin
Rulla85 1 - Ei päivityksiä yli 60 päivään
HilleviHiiri83 1 - Ei päivityksiä yli 60 päivään
Nennalii 1 selitm. Siirtyi IVF-hoitoihin
Lara_ 3 selitm. Siirtyi IVF-hoitoihin
Inspis 3 selitm. Ei päivityksiä yli 60 päivään
haaveilija1986 3 siittiöt Ei päivityksiä yli 60 päivään
Suvipilvi 3 selitm. Siirtyi IVF-hoitoihin
Pupuska81 1 pco + siittiöt Siirtyi IVF-hoitoihin
Hipsunpöpsy 2 kierto + kilppari + ylipaino Tauolla
Neeeuska 3 - Siirtyi IVF-hoitoihin
babul 2 11/2013 - selitm. Plussa IVF-hoidoista
Vihdoinhoitoon 3 - Siirtyi IVF-hoitoihin
Mangalitza 0 selitm. Ei päivityksiä yli 60 päivään
Possunen 2 selitm. Ei päivityksiä yli 60 päivään
Roope82 1 kierto + siittiöt Siirtyi IVF-hoitoihin
karma82 5 selitm. Plussa välikierrosta
tiainen 2 selitm. Ei päivityksiä yli 60 päivään
karhukopla 0 selitm. Plussa välikierrosta
nans 3 siittiöt + pcos Siirtyi IVF-hoitoihin
Bunny91 2 selitm. Ei päivityksiä yli 60 päivään
Felis 2 selitm. Ei päivityksiä yli 60 päivään
taimi 1 siittiöt Ei päivityksiä yli 60 päivään
Vaavikuume80 0 Ei päivityksiä yli 60 päivään
tuuti81 1 pco Plussa insseistä sitten km, nyt tauolla
Xesca 0 ovulaatio Plussa välikierrosta
Reuna 4 pco Siirtyi IVF-hoitoihin


Päivityspyynnöt korostettuna, kiitos!
 
Viimeksi muokattu:
Kiva kun Susanna jaksaa päivittää listaa!
Xescalle onnea! Ihana uutinen.
Uusille tervetuloa!
Ja Reunalle tsemppiä IVF-hoitoihin. Epäilen vahvasti että minäkin pian siirryn niihin, on vähän samat ajatukset insseistä kuin Pirunpellolla, mutta tän kierron nyt vielä katson.

Letrozolista mulla on ihan hyviä kokemuksia, follit kasvoi hyvin kummallekin puolelle ekassa inssissä. Nyt tosin toisen kuurin kohdalla oli riesana päänsärky sen viiden päivän ajan, mitä ihmettelen kyllä kovasti, yleensä kun mulla ei ole koskaan mitään vaivoja ja siedän mitä lääkkeitä vaan. Mutta ne päivät on nyt onneksi ohi. Perjantaina on folliultra, se tosin on kp 12 ja viimeeksi inssi tehtiin kp 14, ja oli jo vähän myöhäinen ajankohta, eli enpä ole vielä ihan varma päästäänkö tästä kierrosta inssiin ollenkaan, mutta sen näkee sitten perjantaina.
 
Kiitoksia tervetulotoivotuksista! En oo aikaisemmin uskaltanut kirjoittaa mihinkään, edes 1.lapsen aikana

Tämän päiväisessä inssissä ei ollut hyviä uutisia, sperma huonoa (vain 1,3milj siittiöitä joista 20% liikkuvia). Inssi kuitenkin tehtiin, mutta mikäli raskaus ei tästä ala (joka on todella epätodennäköistä) niin lääkärin mielestä kutsuisi IVF taas. En tahtoisi

Saanko vielä kysyä millaista on ollut onnistuneiden spermanlaatu?
 
AdeliinaJosefiina meillä ei oo siittiöiden kans ongelmia eli ollu pesun jälkeen määrät jotain ~20miljoonaa. Liikkuvien osuuksia ei oo lääkäri edes kerroillut, todennut vaan että erinomainen on laatu...
 
Tuuti81: ok :) noin hyvällä määrällä varmasti ollutkin ihan eri mahdollisuudet onnistua!

Oliko täällä muuta porukkaa (nyt viime aikoina kirjoitelleita) kellä vika olis nimenomaan simpoissa? Vai onkohan kaikki jo IVF:n puolella :(
 
Adeliina, meillä on vika nimeomaan simpoissa. Termi oli "oligozoospermia". Eli kaikkea vähän. Ei liiku kunnolla, epämuodostuineita, viskositeetti huono sekä määrä alhainen.
Tästäkin huolimatta lääkäri lähetti meidät täysin luomuun inssiin joka siis on ehkä 2.11.2015.
Saa nähdä kuinka käy, kerron ihan varmasti kuulumiset alusta loppuun ja eri vaiheet sitä mukaa kun tiedän.
Olen itse yrittänyt paljon googletella ja yllättävän vähän löytyy infoa. Suuressa osassa vika on naisessa, ja sitä on lääkkeellisesti korjattu. Näitä "luomuinssejä" tai niitä kertomuksia ei löydy juurikaan, saati niiden onnistumisesta.

*muoks.*
Siis apua, eikö kukaan aiemmin plussannut ole ollut luomukiertolainen? Syövätkö ihan kaikki jotain lääkkeitä, vaikka simpoissa ois vika? Siis ovatko nuo ensimmäiset merkit plussanneissa mones inssi on tuottanut tuloksen? Usealla on näköjään 1-2? :eek:
Voi rähmä. Uskon mahiksiin vielä vähemmän. Tai sitten olen ensimmäisiä, jotka jää historian kirjoihin luomuinssi plussanneina :cautious: (y)
 
Pirunpelto: ok, päivittele tosiaan kuulumisia sitten! Mäkin sain aika hanakasti itse vaatia luonnolliseen kiertoon tehtävää inssiä, koska nyt oli tiedossa se että mussa ei ole mitään vikaa. Ovuloin, limis on aina paksu, säännöllinen kierto jne. Meidän ongelma vaan nuo simpat ja siksi sanoinkin klinikalla että mitä järkeä minun on pumpata itseeni lääkkeitä kun vika on muualla. Sanoivat että ovat niin tottuneita lääkkeellisiin kiertoihin että siksi suosittelevat niitä aina automaattisesti; yleisemmin vika on heidänkin mukaan naisen ovuloimattomuudessa tms tai sitten vika on "yhteinen" eli selittämätön jolloin myöskin lääkkeillä tuetaan. On kuulemma niin harvinaista että vika pelkissä simpoissa. Mutta onneksi itse avasin suuni ja sain luonnollisen. Eipä meillä ne lääkkeet oikeasti mitään auttaisi, kun ei ne siemennesteen laatua paranna :D mulla siis usko vahvasti luonnolliseen kiertoon, mutta meidän siemennesteeseen ei. Siksi en usko tästäkään raskautuvani.
 
Meillä oli eilen inssi. Miehellä melkein 30miljoonaa siittiöö yhdessä millissä, aivan priimakamaa. Me ei keretty peuhaamaan nyt vielä varmistukseksi joten inssin voimaan jää uskominen.
Munasolu ei ollut vielä irronnut, laitoin su iltana sen Pregnylin. Lääkäri sano että se on parempi tollain, koska siittiöt selviää siellä kyllä mutta munasolun on hyvä olla tuore.
Nyt mulla alotettiin samantien maximiannostuksella Lugesteronit 3x/vrk emättimeen. Huoh, heti unohdin ottaa yövuoroon yhden, että jää samantien välistä. Jos raskaus alkaa niin käytän niitä varhaisultraan asti.

Mullakin on sellanen olo, että tuskin tää inssi tuo toivottua tulosta...
 
Heippa kaikille!
Ilmottaudun joukkoonne. Meillä on ensi kuussa toivottavasti edessä ensimmäinen inssi.
Olemme siirtyneet pienemmästä sairaalasta nyt Helsinkiin Naistenklinikalle hoitoihin. Vuoden yritimme täällä kotipaikan hoidoilla. Takana on endon takia laparoskopia 2014 ja neljä turhaa clomifen kiertoa.
Meillä oli ensi käynti naikkarille tiistaina ja sain matkaani mukaan gonal f reseptin. Tällä pitäisi jatkaa hoitoja. Onko kellään kokenusta kyseisestä lääkkeestä?
Ovitrelle sitten irrottamaan.
Olen kuullut naistenklinikasta aika negatiivista palautetta ja että aikoja ei saisi. Toivon että näin ei olisi. Alkaa muuten epätoivo iskemään.

Onko kokemuksia kenelläkään naistenklinikasta?

En ole koko ryhmää ehtinyt lukea. Pitää iltasella lukasta lisää :)
 
Heippa, taustalla olen tätä jo pitkään lukenut ja inssiplussan jälkeen vieläkin luen... Pikainen kommentti vain.

Adeliina kyselit tuosta luonnonkierrosta. Meillä lapsettomuuden syy on ollut vain miehen siittiöt. Ensimmäisen näytteen tulos oli oligoasthenoteratozoospermia. Eli kaikki mahdollinen oli pielessä. Tuo näyte taisi olla jotenkin erikoisen huono, sillä kuitenkin nyt toisessa ja viimesimmässä inssissä vikaa oli vain simppojen liikkumisessa; ei yhtään nopeasti ja vain 16% hitaasti liikkuvia. Määrä kuitenkin juuri raja-arvon yli n.20milj/ml. Pesun jälkeen inssissä liikkeelle lähti n.2,8 miljoonaa liikkuvaa siimahäntää.
Meille inseminaatiot tehtiin minun omaan kiertoon ovulaatioplussan mukaan. Ja tällä toisella kerralla en edes halunnut/huolinut lugesteronia tukilääkkeeksi, kun tarvetta sille ei ole todettu. Niin epätodelliselta, kuin se tuntuukin, niin tästä hoidosta meille tuli plussa! Jotenkin hullua, miten 2 vuoden tuloksettomuuden jälkeen näin ”helppo” hoito toi positiivisen lopputuloksen :)
 
  • Tykkää
Reactions: Pirunpelto
Eläinystävä: wau! Teillä todellakin sperma priimakamaa, toivotaan siis negatiivisesta fiiliksestä huolimatta plussaa noin hyvillä simpoilla! :) jännää et ollaan nyt sit ihan samoissa piinapäivissä :)

Nove: kiitos tuhannesti että jaksoit tulla kertomaan teidän tilanteen! Se todellakin loi minuun edes vähän valoa. Olen tässä nyt tämän viimeisen vuorokauden pähkäillyt pelkästään tätä asiaa, ja aika varmasti tullut siihen tulokseen että vaikka simpat onkin noin huonoja meilläkin niin tahtoisin kokeilla muutaman inssin lisää jos vaan klinikka suostuu. Mutta katsotaan nyt tämä piinailu ensin, en kyllä silti uskalla toivoa ihmettä tästä! Mutta ihanaa kuulla teidän onnellinen tarina <3
 
  • Tykkää
Reactions: eläinystävä
Heippa kaikille!
Ilmottaudun joukkoonne. Meillä on ensi kuussa toivottavasti edessä ensimmäinen inssi.
Olemme siirtyneet pienemmästä sairaalasta nyt Helsinkiin Naistenklinikalle hoitoihin. Vuoden yritimme täällä kotipaikan hoidoilla. Takana on endon takia laparoskopia 2014 ja neljä turhaa clomifen kiertoa.
Meillä oli ensi käynti naikkarille tiistaina ja sain matkaani mukaan gonal f reseptin. Tällä pitäisi jatkaa hoitoja. Onko kellään kokenusta kyseisestä lääkkeestä?
Ovitrelle sitten irrottamaan.
Olen kuullut naistenklinikasta aika negatiivista palautetta ja että aikoja ei saisi. Toivon että näin ei olisi. Alkaa muuten epätoivo iskemään.

Onko kokemuksia kenelläkään naistenklinikasta?

En ole koko ryhmää ehtinyt lukea. Pitää iltasella lukasta lisää :)
Minulla kokemusta naistenklinikasta. Ite aina onnistuin hyvin saamaan ajan eikä ollut mitään ongelmia sen suhteen. Ainut mikä harmitti niin joka kerta oli eri hoitajat ja lääkärit, ja niilläkin varmaan tiukat aikataulut niin oli ajat aina myöhässä ja jotkut vaikutti vähän huonotuulisilta/kireiltä.
Ja mulla oli myös toisessa kierrossa gonal-f ja ovitrelle käytössä ja siitä seurasi plussa vaikka inseminaatiossa oli jo ovulaatio tapahtunut eikä ollu toiveet kovin korkealla :)
 
Miicu tai joku muu osaisi varmaan valaista mulle mitkä ovat Gonal-pistoksen hyödyt? Itsellä ongelmana on siis lyhyeen kiertoon 25 pv liittyvä myöhäinen ovulaatio (viime kierrossa kp 16). Tässä kierrossa eletään kp 14 ja ovulaatiota ei vieläkään tikutettu. Hyvin saa kulumaan Clearbluen ylihintaisia tikkuja ja testejä, kun tikutus täytyy aloittaa jo kp 9. Naistenklinikan lääkäri puhui, että pistokset voisi ehlä aloittaa ja femarit tuplata jos tässäkin kierrossa munasolu irtoaa liian myöhään. Niin lähinnä mietin että saako pistoksella aikaistettua munasolun irtoamista?

Onko täällä ketään muita joilla probleemana on lyhyt kierto ja myöhäinen ovis? Miehen tavara on priimaa, hoten harmittaa olla utse epäkunnossa.
 

Yhteistyössä