Myönnän, liikaa. Toistaseksi ainokainen tyttömme (huhtikuussa syntyy kakkonen) sai viime jouluna niin paljon ettei jaksanut aukoa. Joten tänä jouluna olen vähä rajoittanu. Tytölle on ostettu stiga rattikelkka, prinsessa verhokatos sänkyyn, play doh muovailuvahasetti jossa myös se "kone", kirjoja olen ostellut pitkin vuotta aleista, joten niitä tulee taas monta, pari filmiä, ym. Ostelen yleensäkin lahjoja kaikille pitkin vuotta ale-koreista ym. Jolloin saan laatutavaraa kohtuuhinnoilla. Esim barbie aikaa odottamassa meillä on kaapissa iso pino barbien vaatteita, ja huonekalusettikin. Meidän lahjojen lisäksi tyttö saa mummoilta ja papoilta, omani ja mieheni sisaruksilta ja kummeiltaan läjän lahjoja, yhteensä ehkä 15-20+meidän lahjat. Hyvin kuitenkin ovat kuunnelleet lahjatoiveita, ja meillä osaavat itsekin katsoa ettei mitään tyhjänpäiväistä, esim. tytön kummitäti ostaa tytölle nalle puh lehden tilausjakson, josta siis riittää hupia pitemmäksi aikaa. Itselläni tekis mieli ostaa vielä tytölle fisher price parkkitalo, ja lasten lumikola. Mutta ajattelin odottaa joulun yli ensin et mitä saa pukilta. Ai joo ja tuosta toisesta ketjusta bongasin vinkin choco pelistä, ja siskoni ostaa sen tytöllemme.<br><br>