Kasvissyöjälapset ja kotitaloustunti

  • Viestiketjun aloittaja äiskä minäkin
  • Ensimmäinen viesti
Hmm...
Kuka ne lasten ruuat tekee? Aina se sekasyöjäpuoliso? Vai syötetäänkö lapsille eineksiä, ettei äidin tarvitse koskea lihaan?
Kaikkien tuntemieni kasvissyöjä-äitien lapset nimittäin ovat sekasyöjiä. Koska niin vaan on helpointa koostaa ruokavalio, jossa kaikki lapsen tarvitsemat ravintoaineet ovat tasapainossa.
Tasapainoisen kasvisruokavalion koostaminen lapsille vaatii jo aikamoista perehtymistä, mieluiten ammattilaisen tekemänä.
Eihän se vaadi muuta kuin lihan korvaamista muilla proteiininlähteillä. Siis jos sekasyöjäperheen ruokavalio on lähtökohtaisesti tasapainossa.
 
Mielestäni on muiden huomioimista tehdä heille heidän haluamaansa / toivomaansa /rakastamaansa ruokaa. Muiden huomioimista ei ole se, että tekee vain itselleen ruokaa. Lihansyöjä voi huomioida kasvissyöjää valmistamalla kasvisruokaa ja päinvastoin. Useinkin tulee tehtyä esimerkiksi lapsille ruokaa, jota en itse pysty syömään. Se ei ole ongelma.

Koulussa olisi hyvä idea valmistaa liharuuan rinnalle kasvisruoka. Se olisi hyödyllinen taito. Mutta varmaankin oppilaille ja opettajalle on riittävästi työtä yhdenkin ruuan valmistamisessa, joten on helpompi tyytyä pelkkään liharuokaan etenkin kun määrärahat ovat rajalliset.
Eli naamioidaan lihansyöjien huomioon ottamiseksi se, että ei huomioida kasvissyöjää :LOL:
 
[QUOTE="viekku";30364770]Miksi ei tekisi? Kasvissyöjistäkin moni perustaa perheen. Saatta olla, että puoliso syö lihaa ja ehkä haluaa lastenkin olevan sekasyöjiä ainakin aluksi.

Tai meinaatko, ettei kasvissyöjästä voi tulla esim. kokkia?[/QUOTE]

Kyllä meillä mies saa ihan itse tehdä liharuokansa. En tee lihasta edes lapsille. Miksi tekisin? Teen varmasti paljon parempaa kasvisruokaa kuin liharuokaa. Osaan kyllä periaatteeessa tehdäkin liharuokia (esim lihakeittoa tai lihamureketta...) mutta en tee.
Olisin halunnut kokiksi, mutta hautasin haaveeni, koska en voi maistaa liharuokien makua. Ja kuka kokki ei maista millaista ruokaa on tehnyt? Onko esim maut kohdillaan..
 
"viekku"
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30365060:
Mutta jos olisi vaikka kala-allergiasta kyse, taitaisi olla pakko onnistua korvaavien tuotteiden hankkiminen.
Ei, vaan silloin todennäköisesti kala-allergikko söisi vain pelkkää salaattia ja perunaa. Köksän tunnilla päätarkoitus ei ole syöminen, vaan se ruuan valmistaminen ja kodinhoito. Ja allergian asteesta riippuu, osallistuuko allergikko ruuan valmistukseen vai ei. Ei siellä karppaajillekaan omia sapuskoita tarjoilla, vaikka erilaisiin ruokavalioihin varmasti jonkin verran perehdytäänkin.

Ja tosiaan jos kokiksi aikoisi, oletetaan kouluun mennessä, että ruuanlaiton alkeet on hallussa. Vaikka perustaisi kasvisravintolan, täytyy kokkikoulussa oppia valmistamaan kaikenlaista ruokaa. Ja ennen sitä ravintolan perustamista joutuu varmasti hankkimaan alkupääomaa käymällä töissä, jossa siis tarttee palvella kaikkia asiakkaita.
 
Kuka ne lasten ruuat tekee? Aina se sekasyöjäpuoliso? Vai syötetäänkö lapsille eineksiä, ettei äidin tarvitse koskea lihaan?
Kaikkien tuntemieni kasvissyöjä-äitien lapset nimittäin ovat sekasyöjiä. Koska niin vaan on helpointa koostaa ruokavalio, jossa kaikki lapsen tarvitsemat ravintoaineet ovat tasapainossa.
Tasapainoisen kasvisruokavalion koostaminen lapsille vaatii jo aikamoista perehtymistä, mieluiten ammattilaisen tekemänä.
Tämä on mun katsontavinkkelistä ihan käsittämätön lause. Me tehdään miehen kanssa molemmat lapsille ruokaa. Minä enemmän. Mä osaan ihan helposti valmistaa hyvää, terveellistä ja monipuolista kasvisruokaa. Ravintoterapeutin sanoin: monipuolisempaa kuin moni joka tarjoaa lapsille aina jotain jauhelihasta.
Meillä ei syödä eineksiä (juuri) koskaan. Välillä ostan lanttulaatikkoa ja porkkanalaatikkoa koska ne on vaan niin hyvä. Ja juuri ne tietyt eines versiot siis. :D
 
vierass
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30365207:
Eli naamioidaan lihansyöjien huomioon ottamiseksi se, että ei huomioida kasvissyöjää :LOL:
Eli sun mielestä kasvissyöjän ei tarvitse huomioida ketään muuta kuin itsensä. Asia tuli selväksi.
 
Eli sun mielestä kasvissyöjän ei tarvitse huomioida ketään muuta kuin itsensä. Asia tuli selväksi.
Kaikkien tulisi huomioida muutkin ihmiset.
Se ei silti ole sama asia kuin, että vegen pitäisi alkaa valmistaa lihapöperöitä.
Käsi pystyyn, kuinka moni on sitä mieltä, että aattellisin perustein täys vegaani huomioi muut vain jos hän valmistaa liharuokaa vieraillensa? Ja kysyn tätä ihan oikeasti mielenkiinnosta.
 
äiskä minäkin
Apua miten jyrkkiä mielipiteitä...ajattelin, että nykyään oltaisiin jo ymmärtäväisempiä erilaisia ihmisiä kohtaan. En tod. uskalla mennä sanomaan opelle, en oikeastaan edes tajunnut, että noon moni on noin jyrkkä. Ei ole muuten vähemmistöillä helppoa tässä maassa, näköjään riittää Justiinoita, jotka jysäytyää kalan kuin kalan
 
Alkuperäinen kirjoittaja lihansyöjä;30365283:
Jos minä tulen perheineni vegen kotiin pariksi päiväksi, niin kyllä odotan myös muuta kuin kasvisruokaa. Kokkaanhan itsekin kasvisruoat omille vege vierailleni.
Onkohan sulla ihan "oikeita" vege kavereita? En pysty edes kuvittelemaan että joidenkin ihmisten jääkaapista edes löytyisi lihatuotteita. Saati että he valmistaisivat siitä ruokaa. Omilla pannuillaan...
 
viera.s
Alkuperäinen kirjoittaja äiskä minäkin;30365279:

Et uskalla? Teiniltä arkailun ymmärrän, mutta aikuisen pitäisi jo kyetä asioita hoitamaan ilman turhanpäiväisiä pelkoja. Jos se opettaja olisikin Justiina, joka kalauttaa hengiltä vaikka rusakon, niin ei hän sinua hengiltä jysäytä vaikka ongelman esiin nostat! Todennäköisesti suhtautuu asiallisesti, vaikka olisikin sitä mieltä että silakan perkaaminen on kaikille tähdellinen taito. Jos ei, niin oma on häpeänsä.
 
"rrr"
Alkuperäinen kirjoittaja lihansyöjä;30365283:
Jos minä tulen perheineni vegen kotiin pariksi päiväksi, niin kyllä odotan myös muuta kuin kasvisruokaa. Kokkaanhan itsekin kasvisruoat omille vege vierailleni.
Lol. Itse olen kasvissyöjätutun vieraana kysynyt onko ok jos valmistan hänen uunissaan itselleni pizzan (itse ostamani) jossa on lihaa, ja olisin kyllä ihan täysin hyväksynyt jos hän olisi kieltäytynyt.
 
lihansyöjä
On. Esim viimeksi laittoi uunilohen mulle ja muksuille. Toisena päivänä oli vain kasvisvaihtoehto, mikä mulle ihan ok. Minä taas tein hänelle täytetyt paprikat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lihansyöjä;30365283:
Jos minä tulen perheineni vegen kotiin pariksi päiväksi, niin kyllä odotan myös muuta kuin kasvisruokaa. Kokkaanhan itsekin kasvisruoat omille vege vierailleni.
Yleensä ei ole tapana odottaa mitään tietynlaista, omien mieltymysten mukaista ruokaa, vaan otetaan vastaan isäntäväen vieraanvaraisuus. Jos on pakko syödä lihaa, voit kohteliaasti kysyä, sopiiko heille, jos tuot vähän kinkkua mukanasi, mitä voit laittaa iltapalalla leivän päälle. Siis jos on ihan pakko. Mutta yleensä normaali ihminen pärjää pari päivää ilman omia lempparisapuskoitaan. Isäntäväki toki huomioi muiden ruokarajoitteet, se on myös kohteliasta.
 
Onkohan sulla ihan "oikeita" vege kavereita? En pysty edes kuvittelemaan että joidenkin ihmisten jääkaapista edes löytyisi lihatuotteita. Saati että he valmistaisivat siitä ruokaa. Omilla pannuillaan...
Niinpä - saati että osaisivat laittaa siitä lihasta mitään. Itse en todellakaan osaisi laittaa mitään liha- tai kalaruokia. Pahimmillaan saa muuten ruokamyrkytyksen, jos liharuuan laittaa väärin, joten ehkä on parempi ettei odota liharuokiin tottumattoman sellaista laittavan.
 
Eli sun mielestä kasvissyöjän ei tarvitse huomioida ketään muuta kuin itsensä. Asia tuli selväksi.
Millä lailla kasvissyöjä ei huomioi sekasyöjää, jos laittaa ja syö oman ruokavaliona mukaista ruokaa? Edelleen sekasyöjät saavat syödä lihaa ja noudattaa omaa vakaumustaan. Myös kasvissyöjällä tulee olla oikeus noudattaa omaa vakaumustaan.
 
lihansyöjä
Ei voi lainata, sorry. Minusta on kohteliasta huomioida vieraitaan. Mistään leikkeleistä en nyt puhu. Väitän, että suurin osa vegeistä loukkaantuisi jos menisi kylään ystävälle ja tarjolla olisi vain lihavaihtoehto. Ilmeisesti on kuitenkin kohteliasta kokata vain kasvisvaihtoehto.... Niinhän se usein menee, että muiden pitäisi huomioida veget ja karpit jne, mutta sekasyöjän oletetaan syövän sitä mitä tarjotaan. Onneksi mun ystävä osaa huonioida muutkin, mekin huomioimme AINA hänet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiskä minäkin;30365279:
Apua miten jyrkkiä mielipiteitä...ajattelin, että nykyään oltaisiin jo ymmärtäväisempiä erilaisia ihmisiä kohtaan. En tod. uskalla mennä sanomaan opelle, en oikeastaan edes tajunnut, että noon moni on noin jyrkkä. Ei ole muuten vähemmistöillä helppoa tässä maassa, näköjään riittää Justiinoita, jotka jysäytyää kalan kuin kalan
Mulla ei ole mitään ongelmaa kasvissyöjiä vastaan. He saavat syödä ihan kuinka haluavat, kuten myös minä, joka pyrin syömään mahdollisimman lähellä ja mahdollisimman puhtaasti tuotettua ruokaa. Jos vieraakseni tulee kasvissyöjä, minulle on itsestäänselvyys tarjota hänelle kasvisruokaa, jota muutenkin syön itsekin paljon, vaikka liha ruokavaliooni kuuluukin. Juuri järjestin kälylleni juhlat perustuen pelkästään raakaravintoon, hän kun noudattaa raakaruokavaliota.

Kotitaloustuntien päätarkoitus ei kuitenkaan ole valmistaa jokaiselle maittava kaikkien tarpeet huomioon ottava ateria, vaan päästää usein täysin avuttomat koululaiset tekemään itse ruokaa. Usein kun ihan perusasiatkin on sille seiskaluokkaiselle uppo-outoja, jos kotona ei ole opetettu tai kannustettu kokeilemaan. Mikäli kokee, että jonkin ruoka-aineen käsittely on oman etiikan vastaista, asia on varmasti neuvoteltavissa opettajan kanssa. Kalalle allerginen tekee jotain muuta, kuin sitä kalaruokaa (salaatin, perunamuusin, jälkkärin tms.) ja on syömättä kala-osuutta. Miksei kasvissyöjä voi tehdä samoin, mikäli kokee asian itselleen vaikeaksi? Kuitenkin näistä asioista täytyy sopia. Se ei käy että tunnin alussa ilmoitetaan, ettei suostu paistamaan jauhelihaa, vaan asia täytyy sopia huoltajan ja opettajan välillä. Muslimiystäväni ei osallistunut kotitaloustunnille, mikäli aiheena oli porsaanliha, vaan teki kotona korvaavan ruokalajin perheelleen. Oletko kysynyt opettajalta, onko mahdollista korvata liha-osuus itsenäisillä kotitehtävillä tai keskittyä sitten aina tunnilla lisukkeiden valmistamiseen. Itse kuitenkin muistelen, että kaikilla tunneilla ei todellakaan ollut edes mitään lihaa tarjolla, kyllä sitä kasvisruokaakin ainakin ennen tehtiin jopa aika usein.
 
viiras
Alkuperäinen kirjoittaja Äiskä minäkin;30364639:
Aika harva aikuinenkaan perkailee silakoita kotonaan. Käsi sydämelle, kuinka moni on joutunut koulussa raatelemaan limatuubeja, kuinka moni hyödyntää nyt aikuisena tätä koulussa opittua taitoa?
Olen osannut perata kalan jo ennen koulun köksän tunteja. Enemmän käytännön hyötyä mulle on ollu kalaperkuu taidosta kuin yläasteen fysiikan tunneista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lihansyöjä;30365332:
Ei voi lainata, sorry. Minusta on kohteliasta huomioida vieraitaan. Mistään leikkeleistä en nyt puhu. Väitän, että suurin osa vegeistä loukkaantuisi jos menisi kylään ystävälle ja tarjolla olisi vain lihavaihtoehto. Ilmeisesti on kuitenkin kohteliasta kokata vain kasvisvaihtoehto.... Niinhän se usein menee, että muiden pitäisi huomioida veget ja karpit jne, mutta sekasyöjän oletetaan syövän sitä mitä tarjotaan. Onneksi mun ystävä osaa huonioida muutkin, mekin huomioimme AINA hänet.
Leikkele nyt on varmasti paljon "helpompi" tarjota kuin alkaa laittamaan ruokaa lihaklöntistä...

Mutta meitä on moneen junaan. Joku hyvinkin aatteellinen ja vakaumuksellinen vege pystyy pilkkomaan pihviä ja paistamaan jauhelihaa omassa keittiössään ja omilla pannuillaan... Joku toinen ei vain pysty.
Kukaan mun ystävistä tai vieraista ei ole koskaan loukkaantunut vaikka meillä ei ole ollut tarjolla muuta kuin laktoosittomia leinonnaisia ja ruokia ja lihattomia vaihtoehtoja.
Silloin kun olin tiukalla vähähiilarisella, en todellakaan odottanut, että mulle olisi väsätty mitään hiilarittomia herkkuja.
 
Vhu
En jaksanut lukea kuin ensimmäisen sivun, joten en tiedä joko tälläistä mietittiin, mutta mitäpä jos tälläinen vegeperheen lapsi haluaa opiskella kokiksi?
Pakkohan siellä ammattikoulussakin on lihaa ja kalaa käsitellä. Että sinänsä ne yläasteen kotsantunnit on ihan hyvää harjoitusta.

Ja saattaahan vege pariutua lihaa syövän kanssa. Eikö silloinkaan tekisi ruokaa sille puolisolleen?
 
äiskä minäkin
Ilaria, yleensä teini ei halua, että äiti menee opettajien,kanssa säätämään asioita. Mieluummin kärsitään. Uskaltaisin mä puhua, mutta teini ei uskalla eikä varsinkaan halua äidin puuttuvan asioihin. Muutenkin tällaisen huomioonottamisen pitäisi olla mielestäni itsestäänselvyys kun erikoisruokavaliot on kuitenkin etukäteen kysytty.

itse asiassa ope muuten otti asian itse jälkikäteen puheeksi. Hän laittoi erikoisplussaa teinilleni siitä, että oli rohjennut yrittää. Hän ei ollut huomioinut tilannetta itse mutta antoi positiivista palautta rohkeudesta lapselleni.
 
"Samu"
En jaksanut lukea kuin ensimmäisen sivun, joten en tiedä joko tälläistä mietittiin, mutta mitäpä jos tälläinen vegeperheen lapsi haluaa opiskella kokiksi?
Pakkohan siellä ammattikoulussakin on lihaa ja kalaa käsitellä. Että sinänsä ne yläasteen kotsantunnit on ihan hyvää harjoitusta.

Ja saattaahan vege pariutua lihaa syövän kanssa. Eikö silloinkaan tekisi ruokaa sille puolisolleen?
Pitäis myös kouluttaa laboranteiksi, lähihoitajiksi ja sähkömiehiksi. On tää törkeetä!
 
Yhteistyössä