Joo, meillä tosiaan Kasvetaan isolla k:lla. Oon saletti että pojan paino huitelee lähemmäs kahdeksaa kiloa jo. Esikoinen painoi tasan kymmenen kiloa puolivuotisneuvolassa ja sitäkin ihmiset kauhistelivat kun joidenkin lapset painavat sen kympin vuoden iässä. Veikkaan että tämä poika tulee olemaan vähintään 13-kiloinen puolivuotiaana.
Äidinmaitoa menee keskimäärin se 1500 ml päivässä - on paljon, juu, tiedetään, mutta eihän sitä voi lasta pitää nälässäkään kun selvästi huutaa nälkäänsä. Sakeuttaja "pitää huolen" ettei ylensyöntiä tapahdu, eli kun poika on täynnä, hän kyllä kieltäytyy juomasta enempää. Eikä pulautuksia tai oksentamistakaan tapahdu, joten kaikki mitä syödään menee käyttöön.
Poika on kasvanut niin hurjasti, että laitokselta kotiin tullessaan oli päätä lyhyempi kuin nyt. Vaattet tosiaan nyt 68 cm, taitaa enää parit 62 cm housut olla käytössä - housut vielä menee, selkä on niin pitkä pojalla että bodyt ei kyllä mahdu ellei ole sitten 68 cm.
Nyt meilläkin alettu hymyilemään urakalla. Pari päivää sitten sain ensimmäisen kunnon hymyn ja tuntia myöhemmin jopa hörönaurun kun hassuttelin. Muutenkin ääntelyä alkanut olla enempi, ei enää pelkkää geneeristä huutoa tai vaikerointia, vaan jokeltelun alkua. Alusta asti pojalla on ollut erikseen nälkäitku, kakkaitku ja väsyitku. Kertoo heti kun on kakat vaipassa kiekumalla "nnnejj", joka ikinen kerta on ollut kakkaa kun tuo itku on päässyt pojalta. Nyt sitten alkaa laajenemaan äänivarasto.
Nukuttamisesta ja iltarutiineista: miten teillä muilla on, onko eroa ns. yöunirutiineissa ja päiväunimeiningissä? Miten suoritatte rutiinit ja onko niistä vielä minkäänlaista apua? Onko tarkoituksena jossain vaiheessa siirtää vauva omaan sänkyyn vaikka vielä nukutatte/annatte nukahtaa viereen?
Me tarvittaisiin varmaankin joku rutiini. En ole vielä jaksanut paneutua että miten sujuisi parhaiten. Ollaan pojan kanssa edelleen sohvalla ja mies yksin makkarissa. Poika känisee niin hurjasti ja vaatii vähän väliä taputtelua tai paijausta ja herääkin kahden-kolmen tunnin välein, että ei tulisi mitään nukkua samassa huoneessa miehen kanssa joka tarvitsee unet että jaksaa töissä.
Miten teillä muilla on nukkuminen järjestetty?
Ongelmaksi meillä muodostuu esim. viikonloput, jolloin voisi valvoa vähän pidempään mutta poika olisi yöunivalmis 19-23 välillä, eikä oikein siedä televisiota päällä tai valoja häiritsemässä tms. Yritin saada pojan nukahtamaan omaan sänkyynsä yksi ilta, mutta ei tullut mitään. Muutenkin unta vastaan taistellaan hurjasti. On päiviä jolloin nukutaan vain 15-30 min pätkiä muutamat kymmenessä tunnissa ja vastapainona toisena päivänä sitten useat parituntiset nokoset samassa ajassa. Minkäänlaista rytmiä ei siis oikein ole, ja mietinkin että eikös rutiineilla olisi hyvä vaikutus rytmitystä silmällä pitäen?
Ajattelin että kun lähestytään kolmen kuukauden maagista rajaa niin alettaisiin suorittamaan iltapuuhia joka ilta ja rauhoitetaan menoa yms., että saataisiin joku selvä viesti vauvalle että nyt olisi aika yöunien. Tietty voi olla että kesän valoisuuskin häiritsee tässä vaiheessa kun ei ole täysin vissiä eroa yön ja päivän välillä valoisuuden suhteen.
Ohhoh, tulipas pitkä teksti nukkumisesta.
Sabsu, joo, mullakin sektiohaava oli tosi pitkään inhottava, just kanssa roikkunahka pussina ja haava siellä alla "hautumassa". Piti tosi paljon antaa ilmakylpyä, arasta mahanahkasta kiinni ja varovasti vetää ylöspäin että haava saa ilmaa. Onneksi nyt jo haava sen verran kiinni että Ceridalilla voi voidella niin pahin kiristys katoaa. Mulla kanssa sellasta "kovuutta" haavassa ja sen yläpuolella, mutta uskoisin että oli jotain traumasta aiheutunutta ja osittaista turvotusta tms., sillä nyt ihan viikon sisään iho pehmennyt ja suurin osa "pussista" kadonnut, eli vihdoinkin viimeiset turvotukset kadonneet. Verenpurkaumia on kanssa pahoja mullakin haavan ympärillä, enkä tiedä lähteekö ne koskaan. Aika rujon näköinen tuo alavatsa on, mutta minkäs sille voi. : /
Esikoinen ollut kyllä mahdoton. Toisaalta "leikkii" niin isoa ja kaikentietävää, toisaalta taas käyttäytyy kuin kolmevuotias pahimmassa uhmassaan, vaikka ikää on kahta kuukautta vajaa seitsemän. Olen pyrkinyt olemaan huutamatta tai menettämättä hermojani (on kyllä niin vaikeaa, että!) ja sen sijaan puhun rauhallisesti ja mahdollisimman pelkistetysti. Pikkuhiljaa tää tästä varmaan lähtee lutviutumaan. Kuukausi esikoisen koulun alkuun ja sekin kyllä taatusti lasta jännittää. On ollut muutosten kesä (ja koko vuosi). Ajan kanssa tää tasoittuu.
Järkättiin tytölle jo leikkipuistosta ohjatun toiminnan iltapäiväkerhopaikka - toki tyttö saa tulla kotiin koulusta suoraan jos niin mielii, mutta ei musta paljoa ole leikkikaveriksi, siksi tuo ip-kerho on oivallinen. Läksyjen kanssa ensimmäisenä vuotena tuskin tulee ongelmaa kun lapsi on osannut lukea kohta kolme vuotta ja laskuista sujuu helpot kerto- ja jakolaskutkin. Toki läksyt aina tehdään ja opetetaan osaksi rutiinia, vaikka niissä ei haastetta alkuun olisikaan. Nyt kesällä ollaan harjoiteltu jäykän oven avaamista avaimella, kännykän käyttöä ja tavaroista huolen pitämistä. Hyvin on sujunut tähän mennessä. Yritetään antaa tytölle vähän "vapautta" ja tunnetta siitä että hän on selvästi isompi kuin pikkuveljensä, luottamuksen arvoinen ja kykeneväinen itsenäiseen toimintaan. Ja sitten vastapainoksi syliä ja halittelua ja kutittelua. Paljon ollaan myös jouduttu käymään keskustelua siitä että kummatkin lapset ovat yhtä tärkeitä meille - hurjaa miten paljon esikoinen vaatii tuon asian toistoa, päivittäin hokee meille vanhemmille rakastavansa meitä useita, ellei jopa kymmeniä kertoja, ja aina vastataan takaisin että niin mekin häntä. Ja sitten kuitenkin tyttö hakee huomiota temppuilemalla ja kiukkuamalla ja uhmaamalla. Niin raivostuttavaa. Ah, lapset.
Oiskohan tässä nyt taas vähäksi aikaa tarpeeksi hölisty.
Lettu ja M, tasan 7 vk tänään
