**KESÄMASSUT 2009 marraskuussa**(kesäkuussa puhkeaa!)

Levoton strutsi:Mulla kohtu menee kans jo navan korkeaudella,näin on ollut liki joka raskaudessa tässä vaiheessa.Mulla sf-mitat paukkunut 3:ssa viime odotuksessa ihan omilla käyrillä(yläkäyrän yläpuolella)

A-Mam ja Mimmi rv 12 :heart:
 
Moi kaikki!
Ekaa kertaa tällaiselle palstalle kirjoittelen...katsotaan onnistuuko :) Olen 31 vuotias ja odottelen esikoista viikolla 11+5. Voi tätä epävarmuuden aikaa. Kysynkin heti onko muilla loppuneet oireet näillä viikoilla kokonaan? Itselläni ei ole pahoinvointia ollut koko aikana mutta muita oireita kylläkin. Kauhea pelko että jotakin vialla kun ei tunnu yhtään että olisi raskaana. Olen kokenut taannoin keskenmenon ja siksi ehkä näin kamalan pelokas raskauden suhteen. Ihana on ollut lukea teidän odotushistoriaa ja onnea kaikille jotka ovat päässeet näinkin pitkälle! =)
 
Huomenna np-ultra OYS:ssa. Pelottaa, ja ahdistaa. Tulee taas tunne, ettei sydänääniä kuulu tai näy... Pelottaakohan mua tässä raskaudessa joka kerta aina näin paljon... Taas yritän varautua henkisesti pahimpaan... :/ Voi olla, ettei ens yönä nukuta, ja asia (siis enkelivauvan vaiheet ) tulee uniin... :(
 
Mun kohalle saa merkitä LA yhä? ja synnärinä OYS ja 5. ois tuloillaan :wave:

Olotila on on yhä persiitä. Nukun, nukun ,voin huonosti, nukun...
jatkova öklötys ajaa makoilemaan ja lapset kera ukon hyppii seinille kun äiti ei EHDI auttamaan :headwall:

Kelleenkään IRLissä ei oo kerrottu eikä kerrota, huomatkoot itte :kieh: Mutta täällä netissä useekin tietää B)

Eppuliini & :heart:
 
NÄRÄSTÄÄ! :$ :x nyt se sit alko jo... eihän tässä oo enää kun sellaset hupsheijaa 30 viikkoa närästystä sitten tiedossa. Yäks!

HS Kaarinassa =) tuntuu muutens olevan - mitä nyt teidänkin juttuja lukenut - harvinaisempaa, että ultra olis täysin ilmainen

maare2 tervetuloa mukaan joukkoon paisuvaan :wave:

LS kivoja lääkäriuutisia! :) no ei joo ihme, että maha pömpöttää. mä en tän hetkistä omaa tilannetta tiedä, mut uskoisin, että mullakin on aika korkeella jälleen tuo kohtu kuten aiemminkin. Mulla kasvaa hirmusesti maha tuolta ylhäältä, mikä aiheuttaa sen ettei esim. kaik äitiyspökät sovi olleskaan kun ne kiristää ylhäältä ja "mahapussissa" taas olis tilaa vaiks kuin

MM:lle paljon onnea raskaudesta, koskettava tarina

omppunen ihana lukea tuollasiakin juttuja. Itellä oli kans aika runsasta vuotoa ekassa raskaudessa, mutta lopulta kaikki oli hyvin. =)

tuokio :hug: koita ottaa nyt ihan rauhassa. Mun mielestä vähän hassua, et ees yritetään kuunnella, kun suurimmalla osalla ei kuulu viel noilla viikoilla. :/ Varmasti siel masussa on kaikki hyvin, vaikka ymmärrän, että tollanen säikäyttää.

Lissuli höpö höpö! tottakai kehtaat ottaa saikkua! Raskaana jos koskaan ihmisen täytyy uskaltaa olla terveellä tavalla itsekäs ja kuunnella omaa vointia. Sulla on pieni ihmisen alku siellä mahassa, joka on juuri nyt se kaikkein tärkein asia. Jos sun päivät kuluu pöntöllä oksentaen töissä niin ota hyvä ihminen sitä saikkua! Pidä huolta itsestäsi ja siitä masukkaasta =)
 
Onko muilla oireet mitättömät sitten niin että joku päivä ei ole mitään ja taas toisena päivänä on..?
Kolme viikkoa sitten varhaisultrassa oli kaikki tosi hyvin,heti näkyi alkion sydämen syke ja vähäsen liikettä..Perjantain eka neuvola ja silloin kuulee dopplerilla,stressaan ettei siellä kuulukkaan mitään..!!Apua!
 
LS: Onnittelut ultrakuulumisista! Nyt onkin kivempi mennä sinne huomenna itse kun vähän tietää mitä odottaa :)

Sisu: Huoli pois, tsemppiä!! (paraskin puhuja kun itsekin olin alkuun aika hysteerinen..)

Ninniliina: Niin siinä sitten kävi että saikkuahan sitä piti hakea. Kävin työterveydessä ja se kirjoitti loppu päivän ja ihmetteli sekin miksi ihmeessä olen töissä... Sit sain vielä huomisen päivän lepoa. Ja huomenna on tosiaan se neuvolalääkäri, niin saa sit vähän ohjeistaa mitä mun kannattais tehdä et olo paranee ja antaakohan se sit lisää saikkua...

Kai se on tää työtilanteen epävarmuus mikä pistää sitten tekemään tyhmiä juttuja, kuten sairaana töihin menemisen. Harmittaa kun haluis olla "tärkeä" töissä ja sit joutuu olee kokoajan saikulla. Oli niin vaikea mennä sen lapun kanssa pomolle sanoo et mäpäs meen kotiin, mut oli se ihan ymmärtäväinen, sanoi että ilmoittele voinnista niin he sit keksivät jotain ensiapua loppuviikoks jos en pääse... Tietysti siellä hommat hoituu ilman minua, mut kun haluis niin et työt jatkuis viel vuodenvaihteen jälkeen jne.... aargh, taas mä pölisen näitä mun juttuja... Nyt rupeen kattoo taas BB:tä... morjens!

L&M 12+0
 
Tervetuloa uudet, kiva saada lisää porukkaa!! Ja taas oli kivoja uutisia neuvoloistakin!! JEE!

Oma napa: Musta tuntuu et oon ihan itsekeskeinen, mut kirjotan nyt kuiteski vaan itsestäni.. Aluks piti olla pe lääkäri ja ultra, no se siirty eiliselle, siellä eilen sit alakerta paljaana venailin kunnes hoitaja tuli sanoo ettei lääkäri ehi tulla.. No saatiin kolmas aika täksi aamuksi ja lääkäri myöhästy vaan 45 min. Mutta: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: pikkunen oli kasvanut paljon, pääperämitta oli vajaa neljä senttiä ja sydämensyke oli edelleen tosi vahva, se heilutteli meille tassujaan ja välillä lepäili. Ai että ku me oltiin yhtä hymyä miehen kanssa!!! Lisäks kaikki testit mitä multa on otettu pari viikkoa sitten olivat kuulemma arvoiltaan täydellisiä (toivottavasti pysyvätkin hyvinä.. puunkoputus). Ja lääkäri sanoi ettei oo mitään huolta niiden arvojen ja ultrankaan perusteella et vauvalla olis mikään vialla. Ihanaa onnea pahan olon keskelle!!!! Paitsi et sain vielä jotain tabuja tähän vointiin..

Äitiyspakkaus: Otetaan!

Ostokset: Perjantaina ostettiin aappakaupasta miehelle apinankuvamyssy ja pienelle ostettiin sellanen ihana myssy, mikä on aapan pää (siis Paul Frankin putiikki), se oli niin söpö!

Enää kolme viikkoo Losia ja Suomeen jeeeeee!!! Ens viikolla laitetaan perheille ja ystäville maisemakortit vauvauutisten kera.

Peppi + pkm (10+6)
 
HelloShitty
Ninniliina; juu. täällä maksaa ultra 22? per käynti. |O ja se on siis ihan tavallinen.

jee! täälläkin meni nyt sitten maaginen raja rikki! B) :heart:
ONNEA muillekin! :flower:

ostoksia; en oo ostanu mitään! enkä varmaan ostakaan ennen kun tiiän mitä olis tulossa. tytölle löytyy jo enemmän ku tarpeeks. :D

jeps..eipä mitään muuta. väsyttää vaikka menin nukkuu eilen jo ennen yheksää ja heräsin ysin jälkeen aamulla. :xmas:

HS ja viikuna (limen kokoinen) rv 12+0 :heart:
 
Hei taas kaikille. Pahoittelut niille jotka ovat huonoja uutisia saanet. Lukemassa olen käynty , mutta laiskana en ole jaksanut kirjoitella, oma vointi on ollut niin ihmeellisen hyvä, väsymystä ja pientä närästyksen poikasta liikkellä vain.
Vaikea on tajuta että kyydissä on sinttikin....ja pakko on alkaa tajuamaan...eilen käytiin katsomassa toisen kerran sinttiä ja hienosti oli hän kasvanut...on jo yli pari senttiä reippaasti =) sydän pampatteli ja kyllä taas tippaa silmäkulmista isi ja äitikin kuivailivat.
Tälläistä tällä kertaa ja onnea niille jotka sen maagisen 12 rajan ovat saavuttaneet. Perässä tullaan ja lujaa...
Pa-mi ja sintti 9+2
 
Tervetuloa maare2 :flower:

Täällä taas vähän parempi päivä, jaksoin jopa mennä lumitöihin kun oli yöaikana satanut melko lailla lunta. Ja vielä raskasta sellaista! Useampi päivä tuossa menikin huonosti....
Joku kirjoitti närästyksestä, täällä on myös jo nyt alkanut vaivaamaan :kieh: Siitä olenki kärsinyt joka raskaudessa ja lopussa on ollut melko pahanakin :kieh: Edellistä odottaessa heräsin monesti siihen kun tuli sappinesteet suuhun :x Oli muuten tosi inhottava herätys...
Täytyy varmaan Rennietä käydä ostamassa.

Peppita+PikkuKutonen 10+3
 
Yeb
Alkuperäinen kirjoittaja bad virgin:
Minen haluisi vielä laittaa Yeb sua tippuneisiin kun toivon et vuoto olisi harmitonta :hug:

bad virgin ja hippu 12+2
Kiitos tsempityksestä BV ja muutkin, ootte kyllä ihania :hug:

Perjantaina vasta pääsen ultraan varmistamaan tilanteen, oon ihan varma ettei ole elämää.. Mutta saapahan tietää millä viikolla on mennyt kesken vai onko kukaan koskaan ollutkaan :O Ja onko kohtu tyhjentynyt kokonaan. Mulle olis hyviä uutisia jo se ettei tarvis kaavintaa tai lääkkeellistä tyhjennystä.

Tulen sitten perjantaina kertomaan miten kävi!
 
hei! ilmoittautuisin uutena mukaan tähän kesäkuun ketjuun... 28v, Barceloonassa asun espanjalaisen miehen kanssa ja esikoinen olisi tulossa. fertilityfriendin ovulaatiokalenterin mukaan olisin nyt viikolla 8+6. ensimmäinen neuvola olisi reilun kahden viikon päästä ja siellä voi kyllä viikot vielä vaihtua.

innolla olen seurannut tätä ja aikaisempaa kesäkuun ketjua lähes alusta asti, mutta en ole kehdannut ilmoittautua kun en itse ole niin kauhean innostunut vauvan saamisesta... ihan suunniteltu lapsi on kyllä tulossa, mutta mies on kyllä paljon innostuneempi kuin minä asiasta ja miehen takiahan minä tähän suostuinkin. olen kuullut monilta tahoilta että kyllä omaansa rakastaa ja toivon että vanha sanonta toteutuu, kun en todellakaan ole millään lailla lapsirakas ihminen. eli täällä melko pelästyneenä mietiskelen, että onkohan minusta äidiksi.

ei olla vielä kerrottu kellekkään raskaudesta. mies ei ymmärrä miksei voi kertoa, mutta itse en ole todellakaan vielä valmis kertomaan. olen päättänyt antaa itselleni tottumisaikaa sinne maagiselle viikolle 12, mikäli raskaus sinne asti etenee ja miehelle olen jo sanonut, että hän saa ensiviikonloppuna kertoa perheelleen ja ystävilleen kunhan ei odota että minä vastaan kenenkään soittoon tai tekstariin tai muuhun kyselyyn. en ole luonteeltani ollenkaan avoin yksityiselämästäni ja täällähän sitä ei ymmärretä sitten ollenkaan...

pahoinvointi on ollut ihan siedettävää niin kauan kun on jotain syötävää ollut käsillä ja hyökkää lähinnä vain iltaisin. kiloja onkin sitten tullut jo aika reippaasti, vk 7 kävin terkkarilla ja olin lihonut jo yli 4kg... nyt tosin viimeisen viikon aikana on pahaolo rauhoittunut ja syöminenkin sitä mukaa taas vähentynyt. onneksi käytän paljon hameita ja matalamallisia housuja, kun ne on ainuita jotka mahtuu vielä hyvin päälle.

no, tulipas vuodatus... eiköhän tämä riitäkin jo tältä kertaa... =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja caisachu:
hei! ilmoittautuisin uutena mukaan tähän kesäkuun ketjuun... 28v, Barceloonassa asun espanjalaisen miehen kanssa ja esikoinen olisi tulossa. fertilityfriendin ovulaatiokalenterin mukaan olisin nyt viikolla 8+6. ensimmäinen neuvola olisi reilun kahden viikon päästä ja siellä voi kyllä viikot vielä vaihtua.

innolla olen seurannut tätä ja aikaisempaa kesäkuun ketjua lähes alusta asti, mutta en ole kehdannut ilmoittautua kun en itse ole niin kauhean innostunut vauvan saamisesta... ihan suunniteltu lapsi on kyllä tulossa, mutta mies on kyllä paljon innostuneempi kuin minä asiasta ja miehen takiahan minä tähän suostuinkin. olen kuullut monilta tahoilta että kyllä omaansa rakastaa ja toivon että vanha sanonta toteutuu, kun en todellakaan ole millään lailla lapsirakas ihminen. eli täällä melko pelästyneenä mietiskelen, että onkohan minusta äidiksi.

ei olla vielä kerrottu kellekkään raskaudesta. mies ei ymmärrä miksei voi kertoa, mutta itse en ole todellakaan vielä valmis kertomaan. olen päättänyt antaa itselleni tottumisaikaa sinne maagiselle viikolle 12, mikäli raskaus sinne asti etenee ja miehelle olen jo sanonut, että hän saa ensiviikonloppuna kertoa perheelleen ja ystävilleen kunhan ei odota että minä vastaan kenenkään soittoon tai tekstariin tai muuhun kyselyyn. en ole luonteeltani ollenkaan avoin yksityiselämästäni ja täällähän sitä ei ymmärretä sitten ollenkaan...

pahoinvointi on ollut ihan siedettävää niin kauan kun on jotain syötävää ollut käsillä ja hyökkää lähinnä vain iltaisin. kiloja onkin sitten tullut jo aika reippaasti, vk 7 kävin terkkarilla ja olin lihonut jo yli 4kg... nyt tosin viimeisen viikon aikana on pahaolo rauhoittunut ja syöminenkin sitä mukaa taas vähentynyt. onneksi käytän paljon hameita ja matalamallisia housuja, kun ne on ainuita jotka mahtuu vielä hyvin päälle.

no, tulipas vuodatus... eiköhän tämä riitäkin jo tältä kertaa... =)
Tervetuloa joukkoon ja oikeastaan ihan hauskaa saada vähän erilaista näkökulmaa mukaan kun itse olen taas niiiiin innoissani vauvasta ja lapsista ylipäätään (no omista tietysti eniten) ja aika samanlaista tuntuu muukin porukka olevan, niin hauska että joku "jalat maassa tyyppi -vauvan suhteen" uskaltautuu mukaan!

Kaikki ok, ultran mukaan viikkoja jo 13, muuten tuo viikko tulee vasta su, (ja ton jälkimmäisen mukaan elelen) luottavaisesti jo suhtaudun vauvaan ja välllä hymyilittää itsekseen kun tietää että pieni kirppu siellä suhaa, tai kirppu kun ma oli jo pää-perä mittä 6 senttiä!!
Ihmeellistä tosiaan että jossain 3d ultra ilmainen, täällä tuo tavis maksaa jo muutamaa euroa vaille 30 ja siitä vaan puhutaan tyyliin - kuuluu odottajalle- vaikkei tosiaan ihan ilmainen ole ollenkaan.

Töissä jaksan hyvin, nyt vaan alkanut jo ensimmäisiä tuntemuksia supistuksista tulemaan, ei niitä siis edes kädellä tunne kun pehmeää masua päällä mutta se tunne on niin sama kun enennkin kun on supistellut että esim. kävelytahtia pitää hiljentää ja väkisin tekee mieli pitää masusta kiinni.
Tavis vaatteilla täällä vielä mennään, iltaisin kyllä pömppö aika makee, mut aamuisin ei näy mitään.

kekkeri 12+3 kai...

 
:wave: Uusille tulokkaille! Ja tietenkin :hug: huonoja uutisia saaneille!

Täällä ollaan toisiaan ihan ilman oireita ja taas toisinaan oireita on vaikka kuinka :x
Ollaan yritetty piilotella raskautta ja piilotellaanki yli joulun... Ei haluta uteluita yhtään!!
Huomenna eka neuvola ja sitte ollaanki viisaampia, ehkä, kuis pitkällä olen :whistle:


Eppuliini & :heart:
 
Eilen kävin sitten ultrassa ja olihan siellä pieni vipeltäjä menossa mukaan. Koko ajan pyöri ja hyöri, mutta sai taitava ultraaja kaikki mitat otettua. 5,4cm oli koko ja maaginen niskaturvotus oli 0,7cm. Eli ei aihetta jatkotoimenpiteisiin. Huomenna olisi sitten lääkärineuvola edessä.

Pahoinvointi on nyt aikalailla hallinnassa, tänään ei siis ole tehnyt pahaa ollenkaan. Kohtu oli niin mahdottoman alhaalla, että vauvamahaa en taida saada vielä aikoihin. Turvotusta kyllä on senkin edestä mahan seudulla. Potkuista kyselin, niin tuumasi, että en ole niitä vielä voinut tuntea, mutta povaili, että josko jo viikolla 15 jotain alkaisi tuntumaan.

Eipä tänne muuta.. Huomenna laitan sitten neuvolakuulumisia.

Pikkuötökkä ja eemeli 12+5
 
Tervetuloa maare ja caisachu!!

Tulipa käytyä neuvolalääkärillä. Lääkäri oli kyllä niin jotenkin tylsä ja kaavamainen, siis hyvin lääkärimäinen. Saatiin sydänäänetkin kuuluviin vaikka mustikka siellä niin kauheasti taas touhus ja heilu, että oli vaikea tavoitettava :D Sanoi niiden olevan n. 150-160 mut korttiin merkkas +160. hmm.. tarkoittaiskohan se tyttöä?? :D
Paino oli pudonnut viime kerrasta ja pissanäytteestä katsottiin että pientä kuivumisen merkkiä olisi havaittavissa, joten lääkäri kirjoitti sairaslomaa tämän viikon. Saa nyt sit lepäillä.
Tänään on kyl ruoka pysynyt sisällä kun lääkärillä käynnin jälkeen söin kanaa ja perunamuusia ihan antaamuksella kun oli niin sika nälkä! Jospa tämä siis tästä alkais helpottaa :)

L&M 12+1
 

Yhteistyössä