Kuinka moni teistä EI VIE lastaan hoitoon, jos jää ite sairastavan kotiin??

  • Viestiketjun aloittaja Prrrr
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Minusta riippuu ihan sairasloman syystä ja lasten iästä. Olen ollut niin kipeä, että en pystynyt nousemaan sängystä pyörtymättä, tuolloin olisin tuskin ollut kykenevä hoitamaan 2-vuotiasta. Jos taas olen sairaslomalla "vähäpätöisemmän" syyn takia, niin lapsi toki voi olla kotona. Niin ja jos olen niin siaras, etten pysty lastani hoitamaan, niin lapsen isä vie lapsen hoitoon, en ala puolikuolleena hoipertelemaan päiväkotiin lastani viemään.
 
"Vieras"
Meillä neuvolan ja työterveyslääkärin kanta on, että sairaslomalla keskitytään oman voinnin parantamiseen ja mahdollisimman nopeaan toipumiseen ja jos kykenee hoitamaan lapsia kotona samalla, ei ole riittävän sairas olemaan töistä pois. Eli aina lapset hoitoon kun itse on saikulla. Mies vie lapset hoitoon silloin jos sairastan.
 
meillä näin
Jos mä oon sairauden takia pois töistä, päiväkodista, en ole siinä kunnossa että hoitaisin omianikaan. Vien lapset myöhemmin tarhaan ja haen aiemmin ja sen väliajan lepään.
 
---
Juu en todellakaan vie. Lapsen paikka on kotona, jos vanhempikin on. Kyllähän hoitovapaallakin ollessa lapsi hoidetaan itse vaikka pääkainalossa... ?? Tai, jos vauvan äiti sairastuu niin ei isä voi töistä jäädä vauvaa hoitamaan sen takia niin kyllä se on äidin vaan jaksettava hoitaa kipeänäkin (valitettavasti) niin miksi ihmeessä veisin jo isomman ja omatoimisemman lapsen hoitoon ollessani kipeä, kun en pienenäkään ole lykännyt pois jaloista. ja tosiaan jos vauva on sylivauva joka pötköttää vieressä niin helppoahan se on mutta itse kipeänä hoidin monesti erittäin aktiivista koheloa, joka käveli 9kk ikäisenä vailla sen kummempaa järkeä.
 
Ai koska jonkun on pakko hoitaa lasta puolikuolleena, niin kaikkien pitää solidaarisuudesta toimia samalla tavalla vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi? Jos oikeasti olen kipeä (esim. korkea kuume = pyörtyilyä, harhoja), niin todellakin mies vie lapsen hoitoon ja minä olen kotona. Kyllä lapsen etu on turvallinen hoitopaikka ja tolkuissaan oleva hoitaja.
 
"alma"
Juu en todellakaan vie. Lapsen paikka on kotona, jos vanhempikin on. Kyllähän hoitovapaallakin ollessa lapsi hoidetaan itse vaikka pääkainalossa... ?? Tai, jos vauvan äiti sairastuu niin ei isä voi töistä jäädä vauvaa hoitamaan sen takia niin kyllä se on äidin vaan jaksettava hoitaa kipeänäkin (valitettavasti) niin miksi ihmeessä veisin jo isomman ja omatoimisemman lapsen hoitoon ollessani kipeä, kun en pienenäkään ole lykännyt pois jaloista. ja tosiaan jos vauva on sylivauva joka pötköttää vieressä niin helppoahan se on mutta itse kipeänä hoidin monesti erittäin aktiivista koheloa, joka käveli 9kk ikäisenä vailla sen kummempaa järkeä.
Haluatko mitalin? Itse olen kokenut paremmaksi vaihtoehdoksi sen, että äitiysvapaalla ollessani olen pyrkinyt saamaan lapselle hoitajan, jos olen itse ollut "pää kainalossa". Mutta kukin toki tyylillään.
 
Juu en todellakaan vie. Lapsen paikka on kotona, jos vanhempikin on. Kyllähän hoitovapaallakin ollessa lapsi hoidetaan itse vaikka pääkainalossa... ?? Tai, jos vauvan äiti sairastuu niin ei isä voi töistä jäädä vauvaa hoitamaan sen takia niin kyllä se on äidin vaan jaksettava hoitaa kipeänäkin (valitettavasti) niin miksi ihmeessä veisin jo isomman ja omatoimisemman lapsen hoitoon ollessani kipeä, kun en pienenäkään ole lykännyt pois jaloista. ja tosiaan jos vauva on sylivauva joka pötköttää vieressä niin helppoahan se on mutta itse kipeänä hoidin monesti erittäin aktiivista koheloa, joka käveli 9kk ikäisenä vailla sen kummempaa järkeä.
No johan on . Itse olen ollut hoitovapaalla niin kipeenä että olisin vaikka maksanut, että olisin saanut lapset vaikka mummolaan muutamaksi tunniksi. Joillain ei kovakaan kuume tunnu missää, mutta mulla jo 37 asteen lämpö vie sängyn phjalle. Työssä ollessa mieheni vei lapset hoitoon, jos olin niin kipeä, etten voinut töihin mennä. Kenen etu se on, että äiti reporankana yrittää vielä lapsetkin hoitaa ja oma lepääminen jää sinne hautaan.
 
"Heli"
[QUOTE="Jenis";27764928]Jos mä oon niin kipeä etten pysty töihin, en todellakaan pysty myöskään hoitamaan kahta vauhdikasta lasta. Esim. influenssassa en pystynyt edes nousemaan sängystä pyörtymättä, lapsethan ois ihan heitteillä tommosen zombien kans.[/QUOTE]

Sama juttu.

Lapset ovat todellakin hoidossa, jos minä makaan sängyn pohjalla. En kykene sairaana laittamaan ruokaa, ulkoilemaan, pitämään kuria, valvomaan lasten puuhia tai antamaan muitakaan virikkeitä, joten ainoa vaihtoehto on viedä lapset hoitoon. Onneksi meillä on hoitopaikka ihan kodin vieressä. Helpottaa elämää näissä tilanteissa kummasti.
 
"Heli"
[QUOTE="vieras";27764988]Minusta riippuu ihan sairasloman syystä ja lasten iästä. Olen ollut niin kipeä, että en pystynyt nousemaan sängystä pyörtymättä, tuolloin olisin tuskin ollut kykenevä hoitamaan 2-vuotiasta. Jos taas olen sairaslomalla "vähäpätöisemmän" syyn takia, niin lapsi toki voi olla kotona. Niin ja jos olen niin siaras, etten pysty lastani hoitamaan, niin lapsen isä vie lapsen hoitoon, en ala puolikuolleena hoipertelemaan päiväkotiin lastani viemään.[/QUOTE]

Näinpä. Ihmettelen, millä ihmiset perustelevat sairauslomansa töistä, jos kuitenkin ovat kykeneviä hoitamaan lapsia.
 
"alma"
[QUOTE="Heli";27765487]Näinpä. Ihmettelen, millä ihmiset perustelevat sairauslomansa töistä, jos kuitenkin ovat kykeneviä hoitamaan lapsia.[/QUOTE]

Etenkin kun olen tältä palstalta oppinut, että omien lasten hoitaminen on suunnilleen maailman vaativinta ja rankinta työtä. ja sitten sitä kuitenkin voi tehdä kuumehoureisena pää kainalossa. Hämmentävää...
 
Onpas vaikeeta harmaana
Vain kerran olen vienyt hoitoon ollessani itse kipeä. Tai siis mies vei, en olisi itse pystynyt, vaikka eskariin olikin matkaa vain 200 metriä. Olin keuhkokuumeessa, ja silloin pahinpana kahtena päivänä niin kipeä että mies vei ja haki lapset hoidosta, mä lähinnä nukuin koko ajan. Sen jälkeen jo helpotti, ja lapset jäi mun kanssa kotiin. (Eskarilainenkin taisi pitää vapaata sen pari päivää, seuraavalla viikolla takaisin sitten eskaan.) Mutta onneksi toivuinkin tuosta nopsasti, kuumeen noususta alle kaksi viikkoa niin olin takaisin töissä.

Mutta ns. "normikipeänä" olen hoitanut lapsetkin kotona, joskus jopa ne vieraat. :/
 
Riippuu sairaudesta, josku vien hoitoon ns. virikepäivälle 9-15 tjtn. ja joskus jää kotiin. Yleensä se lapsi (melkein 6v) lähtee mielellään sinne päikkäriin osaksi päivää leikkimään ja minä saan levätä :)
 
"vieras"
Jos jään pois töistä, niin olen kyllä niin kipeä, etten pysty lapsiakaan hoitamaan. Eli viime vuosina sairastamispäiviä poissa töistä kokonaiset 2 kpl ja silloin lapset olivat kyllä todellakin päivähoidossa.
 
säpäle harmaana
[QUOTE="Heli";27765487]Näinpä. Ihmettelen, millä ihmiset perustelevat sairauslomansa töistä, jos kuitenkin ovat kykeneviä hoitamaan lapsia.[/QUOTE]

No sekin varmaan vähän riippuu esim lapsien iästä ja luonteesta. Ja jos on kipeänä, ei kyllä lähdetä ulkoilemaan, syödään, mitä kaapista löytyy ja laitetaan vaikka videot pyörimään. Normaalitilanteessahan nämä asiat tehdään vähän eri tavalla. Minusta lapsen kanssa kotona videoiden katselu on paljon helpompaa, kuin sinne hoitoon raahaaminen.
 
Mitäköhän se työnantaja tykkäis, jos jäisinkin lasten kanssa sairastamaan? Jos hoidan kotona lapsia, en voi vaikkapa nukkua koko päivää ja keskittyä työkuntoon pääsemiseen. Sairaus pitkittyy ja palkka sen kun juoksee... Eri asia tietty on, jos lapsikin on sairas.
 
"Viima"

Eli mun pitäis repiä lapsi ja itseni aamulla klo 7 bussiin, ajaa sil 25km, raahata muksu 2km kävellen hoitoon, kävellä takas asemalle, ajaa kotiin ja sit iltapäiväl sama homma uudestaan? Sori mut vaihtoehto on sohvalla makoilu, päiväunet, telkkarin katsominen, piirtäminen yms lapsen kans kotona niin en evääni liikauta. Olen hoitanut lapsen hoitovapaalla 39 asteen kuumees joten riköhän se onnistu muutaman päivän vaik töissä olisinkin ja sielt saikulla.
 
"xXx"
Todellakin lapsi menee päiväkotiin jos olen itse kipeä, mies vie. Ei ole mielestäni kovinkaan laadukasta kotihoitoa olla koko ajan torkkuvan kuumeisen äidin kanssa ja telkkaria kytäten. Ennemmin hoitoon, jossa voi ulkoilla, saa lämpimän ruoan jne. Itsekin toivun puolet nopeammin.. Työnantaja lienee samaa mieltä, jos jaksan lapsen hoitaa, niin jaksan varmaan käydä sitten töissäkin.
 
Huoh!
näissä tarkoiteta sitä tavallisinta perhetilannetta, jossa perheessä on kaksi aikuista tai isosisaruksia. Yksinhuoltajalla on tietenkin eri tilanne kun ei voi vaan jäädä kotiin lepäämään. Tosin yksinhuoltajana pyytäisin isovanhempia tai ystävää apuun viemään lapsen hoitoon. Suurimmalla osalla myös päiväkoti on se lähipäiväkoti, jolloin vaikkapa naapurin lasten kanssa saattaa päästä samaa matkaa. Tai kuten minulla, päiväkoti on parin minuutin kävelymatkan päässä. Pystyisin siis itsekin viemään lapsen, ellen tosiaan olisi aivan pää paketissa ja silloin en varmaan pystyisi myöskään pientä lasta kotosalla myöskääön hoitamaan. Kaikilla kun elämä ei ole ihan niin hankalaa kuin toisilla...

[QUOTE="Viima";27766051]Eli mun pitäis repiä lapsi ja itseni aamulla klo 7 bussiin, ajaa sil 25km, raahata muksu 2km kävellen hoitoon, kävellä takas asemalle, ajaa kotiin ja sit iltapäiväl sama homma uudestaan? Sori mut vaihtoehto on sohvalla makoilu, päiväunet, telkkarin katsominen, piirtäminen yms lapsen kans kotona niin en evääni liikauta. Olen hoitanut lapsen hoitovapaalla 39 asteen kuumees joten riköhän se onnistu muutaman päivän vaik töissä olisinkin ja sielt saikulla.[/QUOTE]
 
"Jenis"
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;27765725:
No sekin varmaan vähän riippuu esim lapsien iästä ja luonteesta. Ja jos on kipeänä, ei kyllä lähdetä ulkoilemaan, syödään, mitä kaapista löytyy ja laitetaan vaikka videot pyörimään. Normaalitilanteessahan nämä asiat tehdään vähän eri tavalla. Minusta lapsen kanssa kotona videoiden katselu on paljon helpompaa, kuin sinne hoitoon raahaaminen.
Ja se on lapsen etu istua koko päivä/monta päivää katsomassa videoita, kun äiti torkkuu sohvalla? Jännää.

En mäkään lapsia hoitoon raahaa jos olen itse sairas, mies hoitaa sen homman.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;27765725:
No sekin varmaan vähän riippuu esim lapsien iästä ja luonteesta. Ja jos on kipeänä, ei kyllä lähdetä ulkoilemaan, syödään, mitä kaapista löytyy ja laitetaan vaikka videot pyörimään. Normaalitilanteessahan nämä asiat tehdään vähän eri tavalla. Minusta lapsen kanssa kotona videoiden katselu on paljon helpompaa, kuin sinne hoitoon raahaaminen.
Näin todella riippuu. Mun keskimmäinen istuisi vaikka viikon telkkarin edessä, nuorimmaisen kohdalla on pakko sanoa että helvetti jäätyy ennen kuin se lapsi on 5 minuuttia hiljaa paikallaan. Ja hän ei taatusti jätä käyttämättä ainoatakaan tilaisuutta tuhota jotain tai joutua hämmästyttäviin tapaturmiin.
 
"vieras"
Hoitovapaalla ollessani sairastin esimerkiksi sikaflunssan, ei tullut mieleenkään hoitaa itse 40 asteen kuumeessa, pyysin tätitini hoitamaan lasta.Esikoisen aikana leikkaukseni jälkeen lapsi meni hoitoon, koska oli nostokielto enkä olisi pärjännyt lapsen kanssa yksin kotona. Muuten en olekaan niin sairas ollut, että olisin töistä ollut pois. Eli jos olen kyvykäs hoitamaan lapsia, olen myös kyvykäs menemään töihin.
 
Yhteistyössä