Kummitusjuttuja... Onko sinulle itsellesi tai lähipiirissäsi tapahtunut jotain yliluonnollista?

Voi olla, että on vain hyvää tuuria, mutta olen ollut elämäni aikana melko hurjissa tilanteissa ja selvinnyt kuin ihmeen kaupalla vahingoittumattomana. Hengenlähtö on ollut hiuskarvan varassa ainakin 2 kertaa, kerran meinasin hukkua ja toisen kerran putosin 4m korkeudesta kivilattialle.

Muita tilanteita on ollut, miljoonakaupungissa naisena (yöllä yksinäni pahamaineisilla alueilla) eksyneenä jne.

 

Meillä kuuluu askelia, tietokoneet ja televisiot menee itsekseen päälle ( töpseli ei seinässä), jos sytytän valot, lamput poksahtaa. Myöskin henget tulee kyläilemään. Kiusaavat yleensä lasta
Onneksi minulla on valta päätää haluanko rauhaisaa vai tapahtumarikasta elämää ja nyt nautin rauhallisuudesta

Itse pystyn noita henkiolentoja määräämään, siksi ei ne minua häiritse, vaan ovat aina tyttäreni kimpussa. Haittapuolena on, että uskoni kärsii

 

Tuo kauko-ohjattavan auton itsestään liikkuminen ei minusta ole yliluonnollista. Meillä on lasten leikkikoirat 2 kertaa alkaneet haukkua keskellä yötä, toisella vielä kivasti syttyy punaiset valot silmiin kun haukkuu

Tara, haluatko kertoa enemmän tuosta rajakokemuksesta?

 

Muakin kiinnostaisi se raja-kokemus...

 

Tara, haluatko kertoa enemmän tuosta rajakokemuksesta?

Sitä on vaikea selittää tarkasti, eli ajattele vaikka että olet elokuvissa ja kaikki menee silmien edessä hidastettuna koko sun siihen astinen elämä ikäkaudet, ihmisineen ja hyvät sekä pahat muistot. Sitten tuli pimeys jonka keskellä näin mummin, se oli pelottavaa mutta sitten rauhoituin kun tuli lähemmäs, otti kädestä sekä jutteli ja samalla silitti hiuksia.

 

Sitä on vaikea selittää tarkasti, eli ajattele vaikka että olet elokuvissa ja kaikki menee silmien edessä hidastettuna koko sun siihen astinen elämä ikäkaudet, ihmisineen ja hyvät sekä pahat muistot. Sitten tuli pimeys jonka keskellä näin mummin, se oli pelottavaa mutta sitten rauhoituin kun tuli lähemmäs, otti kädestä sekä jutteli ja samalla silitti hiuksia.

Jäikö tuosta kokemuksesta jotain ahdistavaa mielen päälle?

 

[QUOTE="vieras";23084192]Jäikö tuosta kokemuksesta jotain ahdistavaa mielen päälle?[/QUOTE]

Vahingossa lähetin vieraana

 

[QUOTE="vieras";23084192]Jäikö tuosta kokemuksesta jotain ahdistavaa mielen päälle?[/QUOTE]

Ei, päinvastoin.

 

Olen joskus aikaisemminkin kertonut tämän täällä. VIeläkin menee kylmät väreet kun muistelen aikaa... Lapsemme oli 3-vuotias silloin. Nukkui omassa huoneessaan. Yöt alkoi olla levottomia, pelonsekaista itkua jne. Eräänä iltana taas huusi ja itki kun vein nukkumaan. Menin kysymään mikä hätänä, sanoi että paha setä laittaa hänelle sähköä suuhun =O itki paniikissa. Tämän jälkeen ei enää suostunu edes leikkimään huoneessaan, puhui vain pahasta sedästä, joka oli huoneessa. Tätä kesti monta viikkoa, sitten eräs ystäväni kysyi että saako pyytää yhtä näkijää (tai mikä nyt olikin) katsomaan mikä/kuka sielä huoneessa on. Annoin luvan.
Eräänä iltana olin naapurissa kahvilla ja ystäväni soitti, että nyt on katsottu ja sielä oli vainaja ollut. Näkijä oli karkottanu sen pois. Itse olin hieman skeptinen asian suhteen. Mutta kun menin kotiin, lapsemme juoksi ovelle vastaan ja sanoi iloisena " Äiti, paha setä lähti pois!" =O Arvatkaa vain menikö väreet selkäpiitä pitkin silloin! Siitä asti nukkui ja leikki omassa huoneessaan ihan normaalisti.

On paljon muutakin mitä lapsemme aisti pienempänä. Näki metsässä mm. jonku hakkaamassa puita, sotilas vaatteet päällä (tai niin päättelin kun kyselin häneltä että millaiset vaatteet sillä on päällä ja onko partaa yms). Mentiin potkurilla ohi siitä paikasta ja lapsi tervehti tätä puun hakkaajaa mennessä ja tullessa. Tämä paikka on ollu Saksalaisten tukikohtana sota-aikana ja täällä metsässä hautoja, korsuja jne.

 

Ei, päinvastoin.

Hyvä =)

 

Ripustin pesuhuoneessa pyykkiä. Katsoin sivusilmällä että joku tytöistä tuli pukuhuoneen puolelle, ovi pesuhuoneeseen oli auki. Kun käännyin katsomaan näin vain vilahduksen katoavasta tytöstä. Kysyin sisälle tullessa kuka kävi pesuhuoneessa ja mitä asiaa. Kukaan tytöistä ei siellä kuitenkaan käynyt, mieskin todisti että olivat omassa huoneessaan.

Kuopuksella on jonkinlainen kyky, juttelee välillä "tyhjälle" ja nauraa, katselee jotakin nurkkaa ja kysyy kuka tuo on. Ikää on 2½ vuotta.

 

Kuopuksella on jonkinlainen kyky, juttelee välillä "tyhjälle" ja nauraa, katselee jotakin nurkkaa ja kysyy kuka tuo on. Ikää on 2½ vuotta.

Onpa jännittävää... Oletko kysellyt lapselta että kuka on ja miltä näyttää?

 

Olen joskus aikaisemminkin kertonut tämän täällä. VIeläkin menee kylmät väreet kun muistelen aikaa... Lapsemme oli 3-vuotias silloin. Nukkui omassa huoneessaan. Yöt alkoi olla levottomia, pelonsekaista itkua jne. Eräänä iltana taas huusi ja itki kun vein nukkumaan. Menin kysymään mikä hätänä, sanoi että paha setä laittaa hänelle sähköä suuhun =O itki paniikissa. Tämän jälkeen ei enää suostunu edes leikkimään huoneessaan, puhui vain pahasta sedästä, joka oli huoneessa. Tätä kesti monta viikkoa, sitten eräs ystäväni kysyi että saako pyytää yhtä näkijää (tai mikä nyt olikin) katsomaan mikä/kuka sielä huoneessa on. Annoin luvan.
Eräänä iltana olin naapurissa kahvilla ja ystäväni soitti, että nyt on katsottu ja sielä oli vainaja ollut. Näkijä oli karkottanu sen pois. Itse olin hieman skeptinen asian suhteen. Mutta kun menin kotiin, lapsemme juoksi ovelle vastaan ja sanoi iloisena " Äiti, paha setä lähti pois!" =O Arvatkaa vain menikö väreet selkäpiitä pitkin silloin! Siitä asti nukkui ja leikki omassa huoneessaan ihan normaalisti.

On paljon muutakin mitä lapsemme aisti pienempänä. Näki metsässä mm. jonku hakkaamassa puita, sotilas vaatteet päällä (tai niin päättelin kun kyselin häneltä että millaiset vaatteet sillä on päällä ja onko partaa yms). Mentiin potkurilla ohi siitä paikasta ja lapsi tervehti tätä puun hakkaajaa mennessä ja tullessa. Tämä paikka on ollu Saksalaisten tukikohtana sota-aikana ja täällä metsässä hautoja, korsuja jne.

Muistaako lapsi vielä tätä itse?

Sanoiko hän muuta tuosta "sedästä"? Aika kammoa kyllä...

 

Olen joskus aikaisemminkin kertonut tämän täällä. VIeläkin menee kylmät väreet kun muistelen aikaa... Lapsemme oli 3-vuotias silloin. Nukkui omassa huoneessaan. Yöt alkoi olla levottomia, pelonsekaista itkua jne. Eräänä iltana taas huusi ja itki kun vein nukkumaan. Menin kysymään mikä hätänä, sanoi että paha setä laittaa hänelle sähköä suuhun =O itki paniikissa. Tämän jälkeen ei enää suostunu edes leikkimään huoneessaan, puhui vain pahasta sedästä, joka oli huoneessa. Tätä kesti monta viikkoa, sitten eräs ystäväni kysyi että saako pyytää yhtä näkijää (tai mikä nyt olikin) katsomaan mikä/kuka sielä huoneessa on. Annoin luvan.
Eräänä iltana olin naapurissa kahvilla ja ystäväni soitti, että nyt on katsottu ja sielä oli vainaja ollut. Näkijä oli karkottanu sen pois. Itse olin hieman skeptinen asian suhteen. Mutta kun menin kotiin, lapsemme juoksi ovelle vastaan ja sanoi iloisena " Äiti, paha setä lähti pois!" =O Arvatkaa vain menikö väreet selkäpiitä pitkin silloin! Siitä asti nukkui ja leikki omassa huoneessaan ihan normaalisti.

On paljon muutakin mitä lapsemme aisti pienempänä. Näki metsässä mm. jonku hakkaamassa puita, sotilas vaatteet päällä (tai niin päättelin kun kyselin häneltä että millaiset vaatteet sillä on päällä ja onko partaa yms). Mentiin potkurilla ohi siitä paikasta ja lapsi tervehti tätä puun hakkaajaa mennessä ja tullessa. Tämä paikka on ollu Saksalaisten tukikohtana sota-aikana ja täällä metsässä hautoja, korsuja jne.

Hyi!! Ei olisi pitänyt lukea :O

 

Muistaako lapsi vielä tätä itse?

Sanoiko hän muuta tuosta "sedästä"? Aika kammoa kyllä...

En ole edes kysyny nyt asiasta. Siitä on jo viisi vuotta aikaa. Puhui mustasta sedästä ja joskus puhui että niitä on kaksi ja ne piirittää sitä. Kertoi että ne on pahoja eikä kilttejä, kuten yritin joskus häntä rauhoitella...

 

Onpa jännittävää... Oletko kysellyt lapselta että kuka on ja miltä näyttää?

Kyselee usein mitä nämä valot on, tai ketä nuo on, erivärisinä näkee niitä. Ei vaan osaa värejä vielä, joten vaikea sanoa mitä värejä. Parina iltana tyttö huusi makuuhuoneesta, et "äiti tuu kattoon! Täällä on näitä enkeleitä!" Sit näytti kolmeen eri kohtaan missä ne hänestä oli. En tiedä mitä henkiä tms. ovat, mutta selvästikään tyttö ei pelkää.

 

Minulla on yksi ainoa tapaus elämässäni joka jäänyt ilman selitystä...

2v sitten talvella olimme mökillä. Oli yö, olimme nukkumassa, äitini oli mukana myös. Meillä on mieheni kanssa tuvan vieressä makuualkovi ja äiti nukkui tuvassa, niitä erottaa vain ohuen ohut seinä. Makuualkovi on pieni, juuri ja juuri sänkymme kokoinen. Mökki on tarkoitettu vain kesäkäyttöön (vaikka me sitä kyllä talvisinkin käytetään) eli siellä on todella ohuet seinät. No, olen huono nukkumaan muutenkin ja sinä yönä taas valvoin sängyssä ja kuuntelin mieheni tuhinaa.. Kunnes yksi kaksi kuuluu KARMEAN kovaan ääneen että seinään koputetaan 6-7 kertaa ulkoapäin. Äitini ja miehenikin herää siihen. Mies kysyy unisena minulta että mitä oikein koputtelen... Menen ikkunaan ja ajattelen että siellä on jotkut teinit asialla tmv, mutta pihalla ei näkynyt ketään. Aamulla kun herättiin, menin katsoo onko jalanjälkiä lumessa, ei ollut. Ja toisekseen juuri siinä kohtaa mistä koputus kuului on oja/joku syvennys maassa ettei siihen pääse kävelemään lainkaan.

Tavallisesti ajattelisin että siellä oli lintu tmv, mutta mikään elukka ei sellaista koputusta aikaiseksi saa, se oli niin kova ääni. Ja koputukset tuli hyvin selkeinä yksittäisinä koputuksina. Kuin kauhufilmistä jossa hitaasti joku pahis koputtaa KOP.. KOP.. KOP.. KOP.. KOP.... Täytyy myöntää että sinä yönä sekä äitini että minä olimme aivan paniikissa, mies jatkoi uniaan.

 

Minulla on yksi ainoa tapaus elämässäni joka jäänyt ilman selitystä...

2v sitten talvella olimme mökillä. Oli yö, olimme nukkumassa, äitini oli mukana myös. Meillä on mieheni kanssa tuvan vieressä makuualkovi ja äiti nukkui tuvassa, niitä erottaa vain ohuen ohut seinä. Makuualkovi on pieni, juuri ja juuri sänkymme kokoinen. Mökki on tarkoitettu vain kesäkäyttöön (vaikka me sitä kyllä talvisinkin käytetään) eli siellä on todella ohuet seinät. No, olen huono nukkumaan muutenkin ja sinä yönä taas valvoin sängyssä ja kuuntelin mieheni tuhinaa.. Kunnes yksi kaksi kuuluu KARMEAN kovaan ääneen että seinään koputetaan 6-7 kertaa ulkoapäin. Äitini ja miehenikin herää siihen. Mies kysyy unisena minulta että mitä oikein koputtelen... Menen ikkunaan ja ajattelen että siellä on jotkut teinit asialla tmv, mutta pihalla ei näkynyt ketään. Aamulla kun herättiin, menin katsoo onko jalanjälkiä lumessa, ei ollut. Ja toisekseen juuri siinä kohtaa mistä koputus kuului on oja/joku syvennys maassa ettei siihen pääse kävelemään lainkaan.

Tavallisesti ajattelisin että siellä oli lintu tmv, mutta mikään elukka ei sellaista koputusta aikaiseksi saa, se oli niin kova ääni. Ja koputukset tuli hyvin selkeinä yksittäisinä koputuksina. Kuin kauhufilmistä jossa hitaasti joku pahis koputtaa KOP.. KOP.. KOP.. KOP.. KOP.... Täytyy myöntää että sinä yönä sekä äitini että minä olimme aivan paniikissa, mies jatkoi uniaan.

Meillä pakkanen tekee tuota talvella mökissä.

 

[QUOTE="hmmm";23085323]Meillä pakkanen tekee tuota talvella mökissä.[/QUOTE]

pakkanen tekee erilaisen äänen, ei noin isoa ja selkeää. tää ääni oli ihan kuin ulkoa olisi rystysillä koputettu erittäin lujalla voimalla suoraan siitä kohdasta missä minä makasin. kuten sanoin alkovi on pieni joten pääni on sängyssä maatessani seinän vieressä ja seinän toisella puolella on se oja tmv. mä oon kaikki mahdollisuudet miettinyt juurikin talon omaa natinaa tmv, mutta ei sellaista koputusta kyllä selitä ainakaan minun päässäni juuri mikään.

ja tosiaan talvia on vietetty kys mökillä eikä se koskaan edes natise tai pidä muutakaan ääntä, oli pakkasta tai ei.

 

Tuli tuossa päivällä mieleen että tein kotityötä aikoinaan ja eräässä paikassa oli perheen isän äiti kuollut ja yhtenä aamuna kun aloitin työt ja menin olohuoneeseen, näin sen "vanhan rouvan" sohvalla. Siis sen edesmenneen. Ei asunut tässä talossa.
Ei siinä mitään, tervehdin ja tein työt.
Se sohva kun oli sen pojan käytössä ja siksi se äiti siinä istui, mutta vain vähän aikaa..
Pystyn siis "näkemään" joskus näitä.

 

uppis

 

upp

 

up

 

Mä en itse ole kokenut mitään yliluonnollista tms. Mutta mun isä on. Ja mä olen sen kanssa hyvin samanlainen ja myös siitä että me annetaan sillekin mahdollisuus että tämän nykyisen elämänmuodon ohella voi olla muutakin, joku ulottuvuus jota emme oikeasti havaitse. Johtuneeko sitten isän saamat kokemukset tästä vai mistä, alkaneet myöhemmällä iällä joten toiveikas että olisin yhtä avoin myöhemmin näille asioille.

Isä ajaa työkseen ihan hirveästi, on aina ajanut. se on saanut sellaisia etiäisiä monesti ajaessaa, että nyt täytyy hiljentää ja sitten se on hiljentänyt ja pian on hirvi mennyt tien yli. Näitä on ollut monia. Yhtä laillai sillä on käynyt kun se lähestyy risteystä vaikkakin etuajo-oikeutetulta tietä pitkin että höllennetään kaasujalkaa ja sitten risteyksessä on kolmion takaa joku posauttanut tielle.
Näillä etiäisillä se on välttänyt kolareita.
Jossain vaiheessa se uskoi että se saa aina näitä etiäisiä ja ajoi sen mukaan, lujaa. Onneksi ei silti ole käynyt mitään.

Sitten se on saanut etiäisiä kun sen äiti kuoli. Nähnyt unia joissa sen kotitalossa aamupalapöytään onkin katettu vain yksi kahvikuppi ym ym.

On se sitten nähnyt näitä kuolleitakin. Yksi juttu tulee heti mieleen. Se oli reissullansa käväisemässä entisellä asuinpaikkakunnalla, kierteli autolla kattelemassa miten kylä on muuttunut. Sitten risteyksessä sitä vastaan oli tullut auto jossa oli joku vanha tuttu mieshenkilö, työkaveri. Tämä mies oli heilauttanut kättä. Isä oli innostunut ja kääntänyt autonsa mennäkseen sen perään. Näki että kääntyy seuraavasta risteyksestä kaupan suuntaan. Meni perään ja kaupan pihassa alkanut kattelee että mihin se auto oli mennyt. Eikä ollut nähnyt. Pari kertaa puisteli päätään että ei se nyt niin huonosti voi nähdä mutta kun aikataulu oli tiukka niin oli jatkanut matkaa.
Se oli vähän asiasta jutellut äitille kotona mutta asia oli jäänyt siksensä. Kunnes viikon päästä isälle oltiin soitettu juuri tästä vanhasta ystävästä jonka se oli nähnyt, että se oli kuollut syöpään. Oli ollut jo siis viikko sitten niin huonossa kunnossa, sairaalassa saattohoidossa että ei todellakaan ollut ajanut autoa siellä kun isä näki.
Isä oli vaan sitten todennut että se oli kait sen ystävän viimeinen tervehdys.

 

Tämä ei ole mikään kummallinen tarina näin kerrottuna, mutta koettuna se tuntuu edelleen oudolta.

Pari vuotta sitten olin saanut ruusun, enkä muista enää keneltä. Se oli ihan mielettömän kaunis, ihan täydellinen ja loistossaan. Yöllä sitten heräsin johonkin, ja lähdin vessaan. Avasin makuuhuoneen oven ja tuli sellainen kummallinen olo, etten ole yksin. Samalla haistoin ilmaa, mikä oli täynnä ruusuntuoksua, sellaista huumaavaa, täyteläistä tuoksua. Kävin vessassa, ja menin takaisin nukkumaan miettien samalla, miksi on niin kummallinen olo.

Aamulla kun heräsin, tuoksu oli poissa ja ruusu kuollut