Lapsirakkaat rottweilerit...

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Mun mielestä mitään rotua ei pidä kieltää, mutta olisi todellakin syytä laittaa ylipäätään koiran hankinta luvanvaraiseksi. Kun näkee niin älyttömän paljon näitä pikkukoiria joita ei kasvateta ollenkaan ja jotka satuttavat ihmisiä (jäljet on sen verran pientä luokkaa, ettei niistä puhuta julkisuudessa, mutta ei niistä ihan pelkillä näykkäisyillä kuitenkaan selvitä, ei varsinkaan jos osuman ottajana on pikkulapsi) ja isoja koiria joita pidetään pienissä kerrostaloasunnoissa. Nykyinen lainsäädäntö on vielä sellainen, että vaikka kuinka teet ilmoitusta eläinsuojeluviranomaisille, mitään ei voida kuitenkaan tehdä.
 
"Kifa"
Rottweiler on rotuna luonnostaan erittäin lempeä, lapsiystävällinen ja tottelevainen. Se on koulutettu palveluskoiraksi ja nauttii kaikenlaisten tehtävien suorittamisesta ja ylipäätään siitä että se kokee noudattavansa "lauman" sääntöjä. Itse olen lapsuuteni kasvanut "rotikallisessa" perheessä ja niin kilttiä ja mukavuudenhaluista otusta ei liene syntynytkään kuin meidän pötkylä, siltä sai oikeasti pikkulapsi mennä kiskomaan luun suusta eikä koira olisi vahingossakaan näykkäissyt. Syy siihen, miksi ko. rotu sitten noissa onnettomuustilastoissa komeilee lienee epäilemättä siinä, että jotkut hankkivat rotikan juurikin "egonjatkeeksi" eli halutaan mahdollisimman iso ja pelottava koira jota muut pelkäävät ja tieten tahtoen koulutetaan se aggressiiviseksi - usein hakkaamalla ja huutamalla jolloin koirasta tulee hermoheikko ja hallitsematon.
 
"vieras"
Tätäpä juuri tarkoitin mammanmussukka-omistajilla: ei pystytä näkemään rodun kokonaistilannetta vaan tuijotetaan vaan sitä omaa piskiä kun tää on niin kiltti ja ihana ja lapsirakas, varmasti onkin... onhan niissä yksilöissä eroja toki mutta kun tilanne alkaa Suomessakin olemaan se että joka toinen narun päässä liikkuva rottweiler (etenkin uros) alkaa olemaan h...tin dominoiva pullistelija joka on valmis tappamaan kaikki vastaantulevat koirat niin ei se kovin hyvää kuvaa anna rodun (tai omistajien) tasosta. Itse olen nähnyt viime vuosina todella monta epämiellyttävästi (dominoivia, teräviä, aggressiivisia) käyttäytyvää rottweileria monissa eri tilanteissa, että valitettavasti en voi puoltaa tämän rodun pitämistä LEMMIKKIELÄIMENÄ.
 
"Kifa"
Kannattaa tutustua koirakirjojen antamaan yleiseen rotukuvaukseen, se antaa todenmukaisemman kuvan kuin yksittäistapaukset. Omat vanhempani aikanaan hankkivat rottweilerin juurikin siksi että se oli sekä kirjallisuuden että kasvattajien mukaan ihanteellinen lapsiperhekoira.
 
[QUOTE="vieras";26201435]Sathyn kirjoituksiin kannattaakin luottaa 100 %:sti, sieltä riveistä ne koiratappelujen järjestäjät ja niihin koiria kasvattaneetkin tulivat... :D[/QUOTE]

Just nyt mä luotan tuohon lähteeseen yhtä paljon kuin ap:n vouhkaamiseen! ;)
 
AP tuomitsee koko rodun huonojen omistajientakia.. tervetuloa katsomaan mun hyvä käytöksistä sekotus urosta ja ystäväni puhdasrotuista narttua.koirani omaa toki niskarvoja nostattavan tavan se rakastaa nuolla ihmisten korvat mitä likasemmat sen parempi :D mutta ei murise tahi hauku vieraat otetaan vastaan (vaikkei ikinä olisi nähnyt) häntä heiluen eteisessä odottaen :)
 
"äiti2010"
Suomessa on satoja rotikoita, mutta harvoja raatelutapauksia onneksi. Eikä erimaiden koiria voi suoraan verrata, mm saksalaiset sakut ovat niin luonteelta, kuin ulkonäöltä erilaisia kuin jenkki saksanpaimenkoirat. Yksyhteen ei mene myös rotikoiden luonteet erimaissa.

Mihin unohtuu ne rotikat, jotka on saaneet sankarikoira palkinnon? Tuotte jonkun ulkomaalaisen youtube-pätkän ja ykskaks kaikki rotikat onkin sitten pipipäitä?

Oma rotikka pärjää lasten ja aikuisten kanssa. Mh-luonnekuvauksessa tuomari kehui luonnetta, saa ärsyttää vaikka kuin ja aggressio ei nouse pintaan. Hyvät hermot, eikä pelkotiloja. Bh-koe eli käyttäytymiskoe on suoritettu ja ykköstulos on tottelevaisuuskokeistakin. Järkevä mukava koira.
 
  • Tykkää
Reactions: Liro
Ei koiria
Pelkään koiria ja en päästä moisia otuksia lähellekään lapsiani. Kerran lenkillä irti ollut koira hyökkäsi pimeydestä yllättäin kimppuuni ja näykkäsi jalasta. Onneksi oli talvi ja minulla ol paksut housut jalassa+pitkikset alla. Silti iho meni naarmuille. Säihkähdin niin, etten osannut koiraa ulkoiluttavalle pariskunnalle sanoa yhtään mitään. Nuorempanakin yksi koira oli kintussa kiinni. Ärsyttävää, kun ihmiset ei pidä koiria kiinni ja luulevat, että kaikkihan niitä rakastavat. Koirankakkakasatkin on ällöjä! Lapset ja koirat kannattaa pitää visusti kaukana toisistaan!
 
Mullakin kerran juoksi pimeällä kävelytiellä metsässä vastaan sakemanni irrallaan. Olin siis omaa koiraa ulkoiluttamassa sillon. Oman koiran käytöksestä ensin huomasin, et jotain on tulossa, sit näin vastaan juoksevan ison sakemannin. Vähän aikaa meinas iskeä paniikki, sit muistin et mun pitää olla pomo tilanteessa. Menin koirani eteen seisomaan ja huusin sille sakemannille jotain tyyliin "Ei tule". Sakemanni pysähtyi ja meni surkeena pusikkoon. Kohta juoksi paikalle hieman laitapuolen kulkijalta vaikuttanut sakemannin omistaja. Alkoi heti sättimään koiraansa ja sakemanni oli häntä koipien välissä surkeena. Sääliksi kävi koiraa. :( Oma koirani taas kattoi tapahtuman jälkeen mua hyvinkin arvostavasti. Muitakin ikäviä tilanteita ollut, mut jos en halua ikävää jälkeä tai päästä mahdollisimman vähällä niin mun se pitää se tilanne hallita. Siis jos kerran se toinen koiranomistaja ei hallitse.

Ikävä faktahan se on, et monet koirista mitään tajuamattomat ottaa jonkun sakemannin/rotikan/dopperin/pittbullin yms. egon jatkeeksi ja tämä ei sitten tee hyvää koiranomistajien taikka kyseisten rotujen maineelle.
 
"vieras"
Rottweilerissä ei rotuna mun mielestä ole sen enempää vikaa kuin missään muussakaan rodussa, koiria ne kaikki on loppupeleissä. Rottweiler on iso ja vahva koira, ja jos se puree niin se on iso juttu. Ihan samalla tapaa puree muutkin koirat mäyräkoirista saakka, mutta ne ei saa samaa jälkeä aikaan joten niistä ei uutisoida. Ongelma onkin siellä hihnan toisessa päässä, useinhan noita rotikoita on ihmisillä joille ne on munanjatkeita jne.

Rotikat on kyllä muuten ihan yhtä ihania koiria kuin kaikki muutkin.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";26201403]Tätäpä juuri tarkoitin mammanmussukka-omistajilla: ei pystytä näkemään rodun kokonaistilannetta vaan tuijotetaan vaan sitä omaa piskiä kun tää on niin kiltti ja ihana ja lapsirakas, varmasti onkin... onhan niissä yksilöissä eroja toki mutta kun tilanne alkaa Suomessakin olemaan se että joka toinen narun päässä liikkuva rottweiler (etenkin uros) alkaa olemaan h...tin dominoiva pullistelija joka on valmis tappamaan kaikki vastaantulevat koirat niin ei se kovin hyvää kuvaa anna rodun (tai omistajien) tasosta. Itse olen nähnyt viime vuosina todella monta epämiellyttävästi (dominoivia, teräviä, aggressiivisia) käyttäytyvää rottweileria monissa eri tilanteissa, että valitettavasti en voi puoltaa tämän rodun pitämistä LEMMIKKIELÄIMENÄ.[/QUOTE]

heh... huomaa ettei sulla ole mitään tietotasoa koiran koulutuksesta ylipäätään. Tiedätkö kuinka paljon maailmaan mahtuu mammam mussukoita joita ei ole koulutettu? niitä on pilvin pimein. Eikä se todellakaan rajoitu rotikoihin.

Ja missäköhän tilanteissa olet nähnyt oikein MONIA? liikutko kenties piireissä ja missä?
 
"Mihla"
Meidän rotikkauros on meidän toinen rotikka. Kasvattajamme oli todella vastuullinen ja teki tiukat haastattelut sekä halusi nähdä meidät vielä koiran saamisen jälkeenkin muutaman kerran, että näki miten koiraa on koulutettu. Molempia rotikoitamme olemme kouluttaneet ja tehneet säännöt selviksi. Ongelmia ei ole ollut koskaan. Nyt siis takana yhteensä 14 vuotta. Ongelma on tosiaan aina remmin toisessa päässä, pois lukien koirat joilla on oikeasti jotakin elimellistä vikaa kuten aivokasvain.

Muistaakseni Suomen "purutilastoa" johtaa kultainen noutaja, ap:lle tiedoksi.
 
"vieras"
Meiltä lähti rotikka lapsen myötä. Ei vihaisuuden vuoksi vaan massan vuoksi. Lapsena näin miten pikkuveljeni ja koira törmäsivät pihapolulla ja veljeltä lähti taju, seurauksena vakavat ruhjeet. Kun oman lapsen kanssa oli käydä samoin, lähti koira. Ihan liian iso massa ja ei tosiaan tarvita kuin yksi törmäys... oli kuinka rauhallinen koira vaan, mutta kun ne tolvanat ei osaa väistää! Juoksee lapsen vierestä ja *pum*
Tuliko se koiran massa sulle jotenkin yllätyksenä kun lapsi syntyi?Eikö se ollut iso jo ennen lasta tai edes tiedossa että rotikka kasvaa ISOKSI??
Miksi otit koiran(varsinkin ison rodun) jos perheenlisäys oli suunnitteilla?

Mulla ei vaan riitä ymmärrys että koirasta luovutaan lasten takia...eikä varmaan sillä koirallakaan!
Eri asia on tietysti jos koiran luonne muuttuu kun lapsi tulee ja osoittaa vihaa lasta tai aikuista kohtaan,mutta sun tapauksessahan oli rauhallinen koira!!
 
  • Tykkää
Reactions: _Pigeon_
"vieras"
Meiltä lähti rotikka lapsen myötä. Ei vihaisuuden vuoksi vaan massan vuoksi. Lapsena näin miten pikkuveljeni ja koira törmäsivät pihapolulla ja veljeltä lähti taju, seurauksena vakavat ruhjeet. Kun oman lapsen kanssa oli käydä samoin, lähti koira. Ihan liian iso massa ja ei tosiaan tarvita kuin yksi törmäys... oli kuinka rauhallinen koira vaan, mutta kun ne tolvanat ei osaa väistää! Juoksee lapsen vierestä ja *pum*

Ei tullu mieleen komentaa/rauhoittaa koiraa ja pitää silmällä sitä kun se on lapsesi kanssa? En voi uskoa että noin tyhjäpäisiä ihmisiä on edes olemassa.
 
[QUOTE="vieras";26203818]Ei tullu mieleen komentaa/rauhoittaa koiraa ja pitää silmällä sitä kun se on lapsesi kanssa? En voi uskoa että noin tyhjäpäisiä ihmisiä on edes olemassa.[/QUOTE]

samaa mieltä.mun mikseri joka myöskin hyvin massakas ei todellakaan jyrää lapsia vaan joko ohittaa tai pysähtyy eteen rapsuteltavaksi.eikä se ollut edes kovin vaikeaa opettaa.
 
Ihmiset jotka oikeesti sanoo että rotikat on vaarallisia, niin voi miettiä että onko vika todellakin siinä "rottweiler" rodussa vai ihmisessä jonka vastuulla koiran koulutus on!! Mistä vaan koirasta saa vihaisen, huonokäytöksisen ja jopa mielenvikaisen JOS ihminen tekee koirastaan sellaisen! Jopa chihuahua voi tappaa lapsen/vauvan jos ne jää kahdestaan, tai aiheuttaa elinikäisen vamman (mutta eihän se mamin pieni mussukka tee sellaista tietenkään, niin ei tietenkään omistajan katseen alaisena!).. ja jopa kissakin voi olla pienelle vauvalle vaarallinen jos jäävät kahdestaan.
Kouluttakaa hyvät ihmiset koiranne tai jos ette itse osaa niin pyytäkää apua, menkää koirakouluun tai sitten yksin kertaisesti älkää ottako koiraa tai mitään muuta eläintä mikä voi aiheuttaa ihmisen tai toisen eläimen kuoleman koska loppujen lopuksi oot ite vastuussa lemmikistäsi ja siitä miten se sopii yhteiskuntaan.

ELI ÄLKÄÄ TUOMITKO ROTUA SEN PERUSTEELLA MITÄ NE ON TEHNYT TAI MITÄ NIISTÄ SANOTAAN, VAAN TUOMITKAA OMISTAJIA NIIDEN KOULUTTAMISESTA KOIRA EPÄTASAPAINOISEKSI TAI KOULUTUKSEN EPÄONNISTUMISESTA !!!!! ei se nimittäin koiran syy ole jos ihminen sen valitsee, eikä koirat voi valita omistajiaan.
 

Yhteistyössä