Lokakuun -08 kullannuput

Heippahei :wave:

Täällä vietettiin esikoisen 3v synttärit eilen ja kyllä tuo juhlien järjestäminen käy ihan työstä :$ Esikoinenkin nukkui 13 tunnin yöunet.

Mä itse olen ollut superkipee :x Perjantaina korvaa särki ja käytin Saraa muutenkin tk:ssa kun kuumetta on ollut jo melkein viikon.Saran korvat punotti ja lääkäri määräs sellasia tippoja pelkästään.Vien kyllä maanantaina uudestaan koska ei noista näytä olevan apua.Mun korvat oli myös punaset mutta niihin lekuri ei määrännyt mitään :$ Ajattelin että kyllähän useimmat tulehdukset paranee itestään.Ja ootas ku pääsin kotiin niin alko maailman kauhein korvasärky :x Tuntu että pää irtoo juurineen irti :x Ja kuume huiteli 40 asteessa.Lähin sitten päivystykseen ja korva oli todella pahasti tulehtunut.Kiitti vaan sille tk:n lekurille :wave: |O Sain sitten antibiootin ja nyt ei ole enää muuta kun että en kuule korvalla mitään :/ Onneksi olin eilen senverran kunnossa että sain järkättyä ne esikoisen juhlat.

Mitäs muuta.....Meillä on Saralla puhjennut kaksi hammasta yhtäaikaa :heart: Tohon eteen :heart: Voi miten sulosen näköstä kun toisella kaks nököä törröttää tossa edessä :heart: Tuttipullon juomisesta ei tuu enää oikein mitään kun Sara vaan puree sitä tuttiosaa :D Joten harjoitellaan nokkamukia parhaillaan ja se näyttää sujuvan hyvin.

Mainio kuva Siiri :LOL: Homma menee sananmukasesti rinnuksille :LOL:

-Laura ja Sara 5,5kk-
 
moi

Siiri vähän on toinen ylpee saavutuksestaan eli sotkemisesta =) ..ihana...

Naurukohtaus auts..kuulostaa tosi ilkeeltä ,mulla on ollu aikuisiällä yksi korvatulehdus ja voi hitsi et osaa olla kipee....onneksi nyt sait lääkkeet...

Meillä Nooa on alkanut urakalla kääntyilemään, kääntyy mahalleen ja sit alkaa kohta huuto kun ei pääse siitä mihinkään
:heart:
dietit mulla taas jatkuu ,uudestaan käytävä glut. ja oltava ainakin viikko, aloitin kauran pari päivää sitten ja kaverin tuotos on..hmm ..sanoisinko limaista :x ...onneksi Nooan kasvu on ok ja toinen on ihan tyytyväinen,joku vaan ärsyttänyt suoliston..no katsellaan taasen, tääon välillä niin epätoivoista..

mut nyt touhuamaan muuta,mulla on tänään me and i kutsut..kivaa...

pw ja Nooa
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa, olen kyllä teidän kuulumisia käynyt lukemassa mutta itse en ole saanut aikaiseksi kirjoitella kun vasta nyt...

Meillä poika on nyt reilun 4 kk ikäinen ja soseiden maistatuksia käynnistellään... Kysymys miten te muut ootte tehneet: kuinka paljon sosetta saa antaa kerrallaan? muutama lusikallinen vai "jopa" puoli purkkia tai purkillisen esim. Bonaa kerrallaan? Eilen aloitettiin kokeilu päärynällä ja kaveri olisi syönyt tätä innoissaan vaikka kuinka...

Kirjoittelen myöhemmin lisää, päivä unilta äänestä päätellen herätty :D

Terkuin,
Kaneli-07
 
kaneli: Mä annoin ainakin ekoilla kerroilla niin paljon kun napa veti :whistle: Mutta ei sitä silti niin kauheesti mennyt.Yleinen suositushan kai on että lusikka,pari per päivä mutta emmä enää toisen lapsen kohdalla jaksanu olla niin säntillinen :whistle: :saint: Mutta jos olen antanut jotain josta mahdollisesti tulisi allergiaa helpommin esim.kiivi niin sitten olen kyllä antanut ihan vain muutaman lusikallisen,mutta nää vatsaystävälliset päärynä,ruusunmarja summuut niin niitä annoin heti sen verran kun meni.

gabrielle: meillä sara on tykännyt autosta alusta asti.Aina nukahtaa kun autoon laittaan =) Voisko olla mahdollista että tyttönne voi huonosti kun selkä menosuuntaan.Mun esikoinen on todella matkapahoinvoiva vaikka vauvana viihtyikin autossa.JOuduttiin laittaa naama menosuuntaan ihan ennen aikojaan juuri tuon vaivan takia,muttei hän kuitenkaan noin pieni ollut kuin teidän tytteli.
 
Joonatan on alkanut pikkuhiljaa kääntymään selältä vatsalle :) Pyöräytti eilen illalla jalat vatsallamakuu asentoon, mutta yläkroppa jäi vielä kyljelle. Siinä se sitten olla möllötti :D Itsekin vähän ihmettelin, että mites se nyt noin kun ei oo mitenkään edes yrittänyt tuota kääntymistä aikaisemmin ja nyt jo melkein kääntyi. Ei se eilenkään yrittänyt sen käden yli punkea, vaan oli vaan ja katseli. Ehkä se sitten joku päivä tässä yllättää ja kääntyy kokonaan. Itse meinasin, että tää kääntyy vasta myöhemmin kuin nuo isommat on kääntyneet, mutta taitaa pysyä suunnilleen samassa aikataulussa.

Vähän on itkuista ollut meillä, kun olen nyt viikon verran syönyt maitoa ja viljoja. Mutta kuitenkin yöt ja päiväunet menee ihan hyvin, joten kai tää tästä. Välillä tulee ruokailun yhteydessä hillittömiä itkukohtauksia, mutta menee onneksi nopeaan ohi. Mahaa kipristää vissiin. Joonatan imeskeli yhtenä päivänä banaania ja on maistanut pari pientä nokaretta perunaa tässä parina päivänä. Pikkuhiljaa yritän nyt antaa tuollaisia makupaloja, ennen kuin aletaan varsinaisesti syömään.

Tässä harvinainen hymykuva, äiti pääsi yllättämään. Kamera kun vetää yleensä naaman niin vakavaksi.


ziz+Joonatan 4kk 2vko
 
Kaneli

Me on annettu joku 1/3 tai 1/4 bonaa aluksi kerran päivässä. Noin viikon jälkeen 3-4 kertaa päivässä (1/3 osa bonaa) hetki (15-30 min) tissityksen jälkeen. Kyllä kaverille menisi enemmänkin. Tuolla mennään aluksi, ollaan annettu saman päivänä luumua, päärynää ja ruusunmarjaa. En kyllä tiedä miten pitäsi antaa, itsekin vähän mietin, et antaisko purkin kerralla. Rinnoista maito ehtyy jos jää syöttöjä väliin, niin päädyin yllämainittuun.

Zizilisko kiva hymy Joonatalilla.

 
heipparallaa...

paljon on taas juttua tullut... en oo jaksanu kirjotella, kun meillä maisa oli hieman kipeenä ja jotenki itelläki sit ihan saamaton olo koko viime viikon ku jäpitti täälä 4 seinän sisällä :'( kauppaan pääsi välillä, seki oli hiukan hienoo... pienet on ilot välillä itelläki :) uintikin jätettiin eilen väliin, ku vielä vähän neidin hengitys krohisee, mut onneks se pärskiminen ja yskiminen on jo loppunut miltei kokonaan. lääkäris käytiin eikä onneks mitään tulehduksia neidillä ollut!!
meillä ei vielä(kään) käännytä, ei oo edes oikein yritystä ollu, vaikka neiti kyl lattialla hyvin viihtyy... noh, kaikki aikanaan...
soseita alottelen sit 4kk eli reilu viikon päästä... kerran annoin perunaa ihan pienen ripun, ku oli keitettynä, niin maisa oksensi siitä oikein kunnolla, saas näkee kuin sit käy ku ihan oikeesti pitäs syödä!!??
mut määpä sain liput madonnan keikalle!!! :D aivan loistavaa päästä kattoon popin kuningatarta livenä!!! tällä mä fiilistelenkin monta päivää.... :)
 
Moikka!

meillä neiti viihtyy hyvin autossa. Vähän aikaa juttelee ja sit torkahtaa, pienet matkat menee nukkumatta mut jos matka kestää yli 10 min niin neiti jo nukkuu!

Me käytiin perhekerhossa ekaa kertaa ja Saana oli ihan ihmeissään. Vähän oli outoa aluksi ja ei oikein tiennyt eetä olisiko aloittanut itkemään vai ei mutta hienosti meni. Väsy tuli puolessatoista tunnissa ja sitten lähdettiin kotiin. Nyt nukkuu tuolla ulkona...

Mä teen silleen että annan noin 3 lusikallista sosetta päivällä ja sit tissille vilä masu täyteen. Olen nyt viikon antanut kerran päivässä ja ajattelin et huomenna neuvolan (4kk) jälkeen aloitan antamaan 2 krt päivässä sosetta. Meillä on maissi, bataatti ja peruna maisteltu ja hyvin on mennyt. Huomenna siirrytään porkkanaan ja sit ajattelin että otan noita hedelmä soseita toiseen ruokailukertaan. Määrät pidän vielä pieninä koska maito on kuitenkin se pääravinto!!

aleksiina vähän olen kade! Itse en saanut lippuja :'(
 
aleksiina - Mä myös onnistuin lipun saamaan Madonnan konserttiin. Vähän tökki noi lippupalvelun sivut. Ostin lipun vaan itselleni, mutta kyllä sinne varmaan joku kaveri on myös menossa ja jos ei ole, niin paikanpäällä on sitten kyllä seuraa pilvinpimein :D
Mä olen haaveillut Madonnan konsertista ihan lapsesta asti, joten pakko oli lippu ostaa.
 
Täälhän taitaa Madonnafaneja olla sitten useampi :) MEKIN MIEHENI kanssa saatiin liput!!! Se taitaa sitten olla eka kerta yön yli poissaoloa vauvan luota....jospa joku lupautuisi sitten hoitamaan. Ajateltiin olla sitten oikein hotellissa jne. Täytyy vaan sekin varata pian.

Meillä kanssa kääntyileminen sujuu vatsalleen, mutta tekee sitä vain kerran, pari pvässä.

rintaraivareita on taas ollut. Maitoa kyl tulee, mutta en tiedä. Ja sitten mua sattuu ihan sikanaan, kun se sillai vetää haukaten sitä tissinpäätä ---- että tekee gutaa!!! :kieh:
 
Autoilu meillä Karoliina tykkää olla autossa, juttelee paljon matkojen aikana jollei nuku.

Karoliina kääntyilee päivittäin nyt selältä vatsallee, välillä yölläkin on kääntyillyt vatsalleen.
se on niin hasssun näköistä tuo kääntyminen ja sitten viellä kun se tulee ähisten ja puhisten ainakin vällillä. :D
Karoliina on myös ruvennut ottamaan leluja käteensä antaessa tai jopa omatoimisesti,
kun neiti on tuossa leikkiamatolla/viltillä lelujensa kanssa onpi makoilemassa niin saattaa ottaa itekseen tuon äippäpakkauksesta tulleen helistimen käteensä ja rupeaa heiluttelemaan sitä.

Mä näin tänä aamuna kun neidiltä vaippaa vaihdoin että sillä on ylä ikenessä neljä pistettä, taitaapi olla tännekkin tulossa hampaita tai ainakin luulen niin, no ajan kanssahan tuo selviää kummasti mutta innolla odotetaan tapahtumaa. =)

meilläkin ollan pikkaisen maisteltu perunaa suunillen kaksi lusikallista päivässä, kun en ihan vielä viitsi ruveta paljoa antamaan soseita kun tuota maitoa vielä kumminkin tulee ja näyttää sillä pärjäävän todella hyvin.

Eilen illlalla enne nukkumaan menoa neiti soi kokonaisuudessaan varmaan viisi minuuttia ja rupesi nukkumaan, ja nukkuikin sitten klo 22-04 heräämättä :eek: sitten taas syötiin ja nukkumaan.
kaiken kaikkiaan herättiin sitten kahdeksalta ylös.

yleensä kuin me mennään nukkumaan vasta klo 23 ja yleensä on rinnalla ollut reilu puoli tuntia kerrallakin, jotta saa tissit tyhjiksi.
no eilen kun ei tosiaan syönyt kun ton hetken niin jouduin lypsäämään niin taasen tulihan sitä maitoa ihan kiitettävästi, toisesta tissistä reilu 100ml ja toisesta joku 20 ml.. harmillista vaan kun toi pakkanen rupeaa olemaan kohta maitoa täynnä. enkä tiedä mihinkä sitä tunkisin :ashamed:
vaikka pakko on myöntää että välillä antelen koirille nappuloiden kanssa rintamaitoa ja kyllä koirat tykkää. :saint:
Aikaisemmin tuota maitoa on tullut vaihtelevasti
välillä tuli lypsettyä parikymmentä ml aamulla tai illalla, kun tuntui että tissit räjähtää. ja nyt on taas ruvennut tulemaan reilusti maitoa.. siinä 60- 100 ml per rinta..
no toisaalta ei pitäisi valittaa mutta kun harmittaa kun neiti ei sitä käytä kun ei juo pullosta mitenkään kaikki kikat on yritetty tuloksetta. :( ´

Mä ajattelin mennä keskiviikkona babybioon Flamingoon kun ei oikein kotona tuppaa olemaan mitään tekemistä ja kaverit kaikki on flunssassa tai töissä niin ei niistäkään oikein seuraa saa päiväksi. ja voisihan tuo olla kivaakin vaihteen vuoksi mennä leffaan.

mutta nyt pakko mennä kutsutaan lattialla.. :wave:

Leppis&Karoliina
 
FPI
Moi!

Kivoja kuvia!

Ja onnea niille, jotka on saanu liput Madonnan konserttiin! B)

Täällä on ihanan aurinkoinen ja keväinen ilma, jee! Lämpömittari näytti 6 astetta, mutta siihen tais paistaa aurinko...

Meillä uinti sujui eilen taas oikein hyvin, mutta vaippaihottuma tuli takaisin...nyt se ei oo sellaista röpöliäistä näppyä vaan pylly on vaan punanen...en taas tajua, mistä tuo tuli? Oisko unti tai siis se kloorivesi voinu jotenkin ärsyttää? tai se, että maistatettiin mustikkaa?

Jeps, aurinkoista maanantaita!

Milla ja Minni 4kk ja 2 pvää :heart:
 
moi

ihanaa täällä on muitakin Madonna faneja...mieheni sai kans ostettua liput c-katsomosta tosin mut sekään ei haittaa....fiilis on varmaan hyvä vaikka missä kunhan on paikanpäällä...ainut ongelma tuli mieleen et apua mihis mä tän pikkumiehen laitan ..meiltä kun on matkaa sinne niin et yöksi varmaan jäädään ja imetän toivottavasti edelleen ..niin hmm tätä täytyy ihan tosiaan pohtia...

meillä Nooa kääntyy nyt koko ajan selältä vatsalleen ja sit alkaa hetken päästä itku kun tahto selälleen takas... :heart:

mulla oli eilen me and i kutsut ja Nooa nautti värikkäistä vaatteista ja ylikymmenen naisen ihailusta :heart: ..toinen kiljui ja nauroin niin ettei koskaan ennen ole noin innoissaan ollut..kaikille muille tein ostoksia paitsi itselle ei löytynyt mitään tai ois mut ei lompakolle sopivaa enää..

ihana auringonpaiste ulkona...

pw ja Nooa
 
Ihania kuvia pikkuisista! Kyllä ne on kaikki niin söpöjä :)

Me käytiin tänään 4kk neuvolassa, ukkelin mitat oli 6610 g ja 63 cm. Rintamaidolla mennään, olen kyllä miettinyt tuota soseiden aloittamista pikkuhiljaa, kun monesta suunnasta kuullut juuri siitä, että voi olla vaikeaa aloittaa sitten puolivuotiaana kertarysäyksellä...

Ensimmäinen hammas meillä bongattiin lauantaina, olen kyllä jo jonkun aikaa miehelle valitellut, että kun imettäminen tuntuisi olevan jotenkin kipeämpää touhua nykyisin :) Onko muilla vauvat jyrsineet tissiä hampaillaan? Kyllähän tämän vielä kestää, mutta mitäs sitten kun ylös tulee vastapari..hui

Autossa poika viihtyy loistavasti, nukahtaa melkein samointein kun kaukaloon laskee :) Pääsiäisenä olisi itse asiassa tarkoitus lähteä autolla Etelä-Ruotsiin (1300 km suuntaansa) että toivottavasti tilanne pysyy samana.

Mut nyt kotihommiin, mukavaa viikkoa kaikille!

Taralee ja Kalle
 
Moikka!

Meillä kääntyillään nyt oikein urakalla. Sylissä tai sitterissä poitsu ei kauaa viihdy, lattialla on huomattavasti kivempaa. Otto tarttuu kaikkeen maholliseen, erityisesti tykkää mun hiuksista =)

Autossa Otto nukahtaa usein tosi nopee. Itse asiassa uni tulee jo siinä vaiheessa, ku ulkovaatteita puetaan päälle.

Pakko testata nyt, että osaisinkohan liittää kuvia tänne...

Luumusose maistui hyvälle :)


Ihmettelyä..
 
Heipsan!

tänään 4kk neuvola ja kasvanut oli neiti loistavasti :heart:
painoa oli 8,3 kg ja pituutta 65 cm... Lääkäri katsoi Saanan ja totesi että onpa hieno ja jäntevä tyttö. Oli kovin ihmeissään kun päätä en enää tukenut ollenkaan ja tyttö istui sylissä koko ajan neuvolassa. Eikä kieltänyt istuttamasta kun kerran itse niin haluaa... Joten taitaa olla puppua se että tyttöjä ei saa istuttaa...

t. saikku ja Saana
 
Silleri
Huomenna neuvola, mielenkiinnolla odotan uusia mittoja.

Mutta noista kiinteiden aloituksesta pakko kyllä olla tylsä täti ja kertoa varoittava sananen: tuttavan vaimo, lääkärisnainen vielä, aikanaan antoi esikoiselleen tyynesti banaania heti ensimmäisellä kerralla niin paljon kuin lapsi halusi, melkein puoli banaania ja lapsi olikin sille allerginen, sai anafylaktisen shokin, turvotti kurkkunsa umpeen ja meinasi kuolla siihen maisteluun. Harva ruoka-ainehan sellaista aiheuttaa ja todella harvinaista on noin raju oirehtiminen, mutta kannattaa se ensimmäinen makuannos malttaa antaa pieni ekana päivänä varmuuden vuoksi. Sitten muina päivinä enemmän.

Ja gabrielle, periiko kela esim. valmistumisen vuoksi tukia takaisin? Jos on valmistumisen jälkeen mennyt töihin ja siksi "tienannut liikaa", asiasta pitää vain virallisesti ilmoittaa eivätkä peri sitten kaikkea ainakaan.

Kaisla on suloinen, meni 2 viikkoa väliä ennenkuin toinen hammas puhkesi ja nyt siellä suussa pilkistää näkyvissä yksi pikkuinen ryyni. :heart: Söpö toinen, yksihampainen...

Silleri ja Kaisla 4kk ja viikko
 
Silleri
Ai niin ja se istumisasia: itse olen käsittänyt, että istumiskielto koskee oman selän varassa istumista pystymmässä, ei tuettua rönöttelyä esim. sylissä. Syöttötuolissa siis ei saa istuttaa liian pientä eikä yrittää liian varhain laittaa lattialle ilman tukea istumaan. :)
 
Meilläkin 4kk lääkäri neuvola takana. Reipas ja terve tyttö kirjotti lääkäri ;) Painoa 6640g (2990) ja pituus 62,3cm (49). Hyvin kasvaa tasan nolla käyrällä. Esikoinen oli lähes grammalleen samanpainoinen syntyessään, mutta yli kilon painavampi 4kk iässä :D

Kiinteitä kehoiteltiin aloittamaan omaan tahtiin kun siltä tuntuu.. Ajattelin, että annan toisen tässä makustella silloin tällöin ennen kunnon syömisiä. Tänään maistettiin pikkusen päärynä sosetta kun isosisko söi ja ai kun se olikin mahtavaa! Tyttö oikein kiljahteli riemusta :LOL: Saas nyt nähä kuin tässä sitten käy... Esikoiselle alotettiin kiinteät 4 kuisena ja alusta asti söi hyvin.

Meilläkin sylissä viihdytään vain istuen. Tai sitten kun pötkölleen laskee niin nukahtaa tosi helposti. Päätä kannatellaan kanssa jo ihan täysin.

Auto on meilläkin välillä tosi paha paikka. Hyvin kun ajottaa lähtemisen niin nukahtaa kyllä heti, mutta jos menee esim kauppaan niin herää siellä kaupassa ja takas tulo matka onkin sitten huutoa... Ja kun tuttia ei syö niin oikein mitään rauhottelu keinoa ei oo. Välillä matkustaa kyllä ihan rauhassa. Sen olen kyllä huomannut, että jos vähääkään on liikaa vaatetta niin huutoa piisaa. Niinpä yleensä mennään lähes sisävaatteilla + pipot ym ja paksu viltti päälle tuon hetken mikä ulkona ollaan.

Tässäpä vielä muutaman päivän takainen kuva neitosesta



Emppu & tytöt


sinisin - kuvan lisääminen.. lataa kuva esim aijaa.comin ja siltä kopioit sen tokan rivin eli pieni kuva suoraan vaan tänne...
 
Aivan loistavia kuvia :heart:

meillä 4kk mitat: 6960g 62,3 cm, py 43.
Kehuja saatiin jäntevyydestä ja iloisuudesta :) Toinen oli niin hyvällä tuulella :heart:
Nyt jäädään odottelemaan, että mitä rota rokotteen toinen annos tuo tullessaan kun ekasta tuli aika kovat itkut muutaman päivän päästä.
 
Ihania pikkuisia!

Meillä on nyt opittu oman peukalon imeminen :ashamed: Mä olen itse kuulemma pienenä imenyt tosi paljon peukaloa ja muistelen että se oli tosi vaikee paikka luopua siitä tavasta... Joten toivoin että Saana ei sitä oppisi mutta ihan onnessaan lutkuttaa ja kovaa sitä... Onhan se toisaalta niin söpö peukku suussa!

Eilen neuvolassa oli tädin kanssa puhetta miten paljon säästää jos tekee soseet itse. tarkoitti siis vihannessoseita. Meillä täti sanoikin etä ensin perusvihannekset ja sitten vasta hedelmiin siirtyä... Vihannekset on harvoin allergisoivia mutta hedelmissä voi olla enemmän niitä jotka aiheuttaa ongelmia, siksi suositteli aloittaa vihanneksilla. Mutta takaisin aiheeseen eli joku äiti oli laskenut paljonko säästää kun tekee soseet itse ja se oli yli 40e kuussa... :eek: aika paljon, riippuu tietysti minkä verran lapsi syö, mut silti...

rupesin siis tekemään isoa kattilallista sosetta pakkaseen :LOL:
 

Yhteistyössä