Lokakuun -08 kullannuput

:wave:

Käyn lukemassa täällä päivittäin kuulumiset mutten itse saa aikaiseksi kirjoitella.
Ihania kuvia ja ihan älyttömän nopeasti nämä meidän kullanmurut kasvaa!

Meidän poika oli 3 kk neuvolassa 6,2 kg ja 62,5 cm ja kaikki kunnossa. Tammikuun alkupuolella oli pikkuisella ääni ihan painoksissa. Ääntä ei lähtenyt juuri ollenkaan muttei ollut yskää. Epäilin kurkunpään tulehdusta ja samaa epäili neuvola kun soitin ja kyselin. Kolmannen päivän jälkeen alkoi ääni palaamaan ja poikakin virkistyi.

Eilen herättiin varhain aamulla vaipan vaihtoon kun oli vaippa ihan täysi. Laitoin pojan vessan matolle kun pesin käsiäni niin jätkä pyörähti mahalleen ihan yllättäen. Mutta päivällä ei edes yrittänyt kun oli lattialla ja yleisöä oli paikalla =) Istumaan kampeaa sylissä myös koko ajan. Vauva asento ei ole kiva ollenkaan :)

Soseita ollaan vähän maisteltu ja päärynä on naamasta päätellen ollut parasta. Päiväunia nukutaan 3-4 tuntia ja on ollut kovin nukkuja meidän lapsista. Vaunuihin nukahtaa heti ja omaan sänkyynsä kun on aikansa paininut nallensa kanssa.

Meinasin alkaa käymään seurakunnan järjestämässä äiti-lapsi kerhossa mutta enpä vielä mene. Säästö syistä lopettivat toisen kerhopäivän ja nyt yhtenä päivänä siellä on tupa aivan liian täynnä. Kuulema kauhea sirkus kun niin paljon ihmisiä pienessä tilassa ettei siitä nauti kukaan. Pitää yrittää käydä kevät puolella katsomassa mikä meininki. Harmillista kun kaikessa säästetään.

Nyt kotitöiden kimppuun, ne ei lopu jostain syystä ikinä tästä huushollista :| Imurointi, pyykkivuori, tiskit... Onneksi isommat jo auttaa paljon monessa asiassa (ei aina kovin iloisina)

Tiihu ja Samuel 3kk 3vko
 
Tultiin just Sisin kanssa baby biosta :) kivaa oli.. Sisikin kattoi melkeen koko elokuvan mun sylissä.
Sellanen asia tuli tässä mieleen, et kun olette alottaneet soseet niin annatteko makupaloja kerran päivässä ja useemmin? Sisille annoin vatsan takia luumua ja irvisteli ja sama homma oli porkkanan kanssa.. Kuulin myös et lapsen täytyy 15 kertaa maistaa uutta ennen kun tottuu tms..?
 
FPI
Heips!

Aivan ihania kuvia ja hienosti on vauvat kasvaneet! :heart:

Me oltiin taas vauvakerhossa ja Minni viihtyy siellä tosi hyvin, "juttelee" kovasti toisille vauvoille :D

Me ollaan maisteltu ihan teelusikallinen mustikkasosetta kolmena iltana...eli hyvin vähäisissä määrin vielä.

Tässä pari kuvaa typystä! :heart:


Nukuttaa kesken leikkien!


Ai, siis mitä sanoit?


Eiks ookki hienot kengät mulla?

Milla ja Minni 4kk ja vähän päälle :heart:
 
Kivoja kuvia ootte laittanu =)

Hienosti kaikkien pienet kasvaa ja taitojakin tulee lisää, kiva juttu :)

Autossa viihtymisestä:Meillä viihytään autossa jos ei ole nälkä tai kuuma... Pidemmillä matkoilla nukutaan helposti, pääasia et auto liikkuu. Liikennevaloissa odottaminen on tuskaa meitin pojan mielestä, siis jos ollaan hereillä =)
Onneks meillä on isompiakin lapsia takapenkillä jotka voi viihdyttää poikaa...

jenksu: Me ollaan annettu kerran päivässä sosetta. Parin viikon jälkeen ollaan kokeiltu kahta kertaa, kun poika tuntuu syövän maitoa ja velliä niin paljon.
Kannattaa antaa pidempään sen yhden kerran ja sit kun syöminen sujuu ja jos vauva on kovin nälkänen muuten, niin lisätä sit syöntikertoja. :)
Tuo 15 kertaa on kyllä turha yleistys ;) Tottuminen on todella yksilöllistä. Meillä Jere on tottunu uuteen makuu toisella syöntikerralla viimeistään. Poika söi kyllä esim. päärynää heti kerralla purkillisen, vaikka ei oltu ennen maistettu.

saikku: Kyllä itsetehden tosiaan säästää ja saa varmasti maukkaampaa syötävää. :) Ite teen porkkana- , kukkakaali- , parsakaali- ja bataattisosetta. Tietysti sit jatkossa myös liha- ja kalasosetta. :D Hedelmät ostetaan purkissa.

Me oltiin eilen mammatapaamisessa, siis tän alueen äidit kokoontu tällä kertaa yhden meistä kotiin kahville. Paikalla oli lähes 10 äitiä lasten kanssa. Suurin osa vauvoista oli iältään 3-4kk. Oli hyvin virkistävää nähdä muita samanikäsen äitejä ja jutella "äiti-lapsiasioita" ;)

Syömiset Jerellä sujuu hyvin. Sosetta menee päivässä semmonen "pilttipurkillinen" eli ihan hyvä määrä vasta 2 vkon syömisen jälkeen... Maitoa ja velliä menee edelleen n.1000ml siksi ollaan annettu kaksi kertaa päivässä soseita. Puoliltapäivin vihannes- ja hedelmäsosetta. Iltapäivällä hedelmää.
Unet on selvästi parantunu. Viimeyönä Jere nukku 4-5 tuntia putkeen sit söi ja nukkui taas 3 tuntia. Ennen on saatettu herätä jo tunti ton syönnin jälkeen... =)
Ens viikon maanantaina olis 4kk neuvola. Saas nähdä mitkä on kommentit tosta syömisestä tällä kertaa.




jasmara ja Jere, huomenna 4kk
 
Meillä viihdytään autossa ihan hyvin jos kaikki perustarpeet on kunnossa. Yleensä lähdetään liikenteeseen syönnin jälkeen/sillon kun neiti alkaa nukkumaan niin nukahdaa usein jo pukiessa tai sitten viimeistään kun kaukalo on autossa. Mitä pitempiä matkoja yhtä jaksoisesti tehdää sitä paremmin nukkuu. :D

Meillä kaksi huonosti nukuttua yötä takana. nukkumaan mennään edelleen hienosti mutta ekan ja ainoon yösyötön jälkeen ei olla nukahdettu. viime yönä oltiin herellä klo 00-3.30. ekat puolituosta tuntia se vaan pyöri ja jutteli sängyssä, välillä käytiin tuttia laittaa. sitten alko itku ja ajattelin että väsyä mutta ei ollut. Siitä huusi sitten tuonne vähän yli kolmeen. Joskus puoli 3 laitoin supon kun ajattelin että nyt kyllä sattuu johonkin kun ei nuku ja itku tuli aina yhtäkkiä, kovaa ja korkeelta niin kuin aina. Sitten kolmen aikaa hieroin sen alaientä ja siihen rauhoittu. raukalla ikenet kipiänä ja äidillä meni 3h tajuta se. :( Suppo sitten teki tehtävänsä ja ennen sitä hieroin niitä kylmällä sillä purujutulla. sitten nukkui 9 asti. Toivottavasti helpottaisi pian. ei kauaa kestä kyllä tuollaisia unia. :(

Salille oli kuitenkin päästävä aamulla ja onneksi menin. olo on väsynyt mutta sai tuuletella ajatuksia. Yöllä sain jo yhden itkukohtauksen neidin itkiessä ja ajattelin että parempi kun menen hetkeksi päivällä muualle niin saa nollata tilannetta.

Erotatteko te teidän vauvan itkusta koska on nälkä, väsy, kipiä? musta tuntuu että meidän neidin itku on aina ihan samanlaista. kovaa ja korkeelta. tunnen itseni huonoksi äidiksi kun en erota vaikka joka paikassa sanotaa että kyllä se pitäisi erottaa että mitä itkua on. :ashamed:

Jahas. sitten seurustelemaan neidin kanssa:)
 
Hauskoja kuvia taas ootte laittanut :hug:
Vaavi nukkuu, niin ehtii pari riviä raapaista.

Semmointa gallupin tapaista taas: Meinaatteko olla vauvan kanssa kauankin kotona? Miten tuo isyyskuukausi, meinaako iskät pitää sen?

Itse en vielä tiedä, tuntuu vaan, että 9kk ikäinen on liian pieni hoitoon laitettavaksi. Kesälomat ja isyyskuukausen voisi tietysti sumplia sillee, että lapsi olisi yhden vuoden ikäinen kun hoitoon. Tai sitten vielä jäisi senkin jälkeen hoitovapaalle. Näitäkin pitää jo sumplia, kun kesäloman ajankohta tulisi jo päättää.
Niin elikkä miten ootte meinanneet itse tehdä?
 
Mekin oltiin tänään Joonatanin kanssa leffassa. Ihan hauska leffa oli, vaikkakaan ei mikään huippupätkä. Voisivat joskus esittää noita vähän suositumpiakin kuvia vauvakinossa, kun tuntuu, että kaikki hyvät jää itseltä näkemättä.

Joonatan nauroi eilen ensimmäistä kertaa ääneen. Ihanan kuuloista :) Innostui kun isoveli teki voltteja vieressä.

Toiveikasäiti - Mä en kyllä erota toisistaan nälkä ja tylsyys/syliin itkua, mutta kipuitku ja säikähdys sen sijaan on ihan erilaista kuin muut. Eli pitää vaan aina kokeilla, että kumpaa mahtaa olla.

Kotona olemisesta taisi olla keskustelua juuri vähän aikaa sitten. Itse aion olla kotona vähintään 2 vuotta.

Meillä on kastetilaisuus nyt tulevana lauantaina. Meinaan tehdä melkein kaikki valmiiksi jo perjantaina. Salaatin teon ja kakkujen kuorrutukset ja koristelut jätän sitten seurakuntatalolle. Mutta onhan taas hommaa, niin ettei varmana käy aika pitkäksi :D

Ziz+ Joonatan 4,5kk
 
Moi

pikainen terveydys,meill rantautui vatsatauti, puolet nyt ollut siinä, toivottavasti nuo pienimmät nyt siltä välttyy...

töihin menosta olen ollut kotona siis 7 v ja olin ajatellut olla niin pitkään kun Nooa 2 v mut ma tilanne muuttui niin kun mies ilmoitti että heidän firma meni konkkaan ,tosta vaan ja työt loppuu ensi viikolla eli pulassa ollaan, eilen jo itkin vatsatudin kourissa et mut pakotetaan hylkäämään noin pieni vauva kotiin ja lähden raskaaseen kolmivuorotyöhön maitoa pumppaamaan :eek: ,mut illalla vaan tein rajun päätöksen että en lähde kuin vasta sitten kun vanh.loma loppuu eli kait tuossa heinäkuun alussa...ja mies jää hoitamaan lapsia kotiin jos ei oo töitä löytynyt sitä ennen, pääasia että ei tarvi mihinkän viedä, en vois..nytkin sydän huutaa varmaan "et väärin väärin " ja työmotivaatio on nollissa sit kun joudun menemään mut se on pakko..ois ihan eri jos ois joku päiväduuni niin voisin mennä jo aiemminkin..mut kun oma terveys ei oikein enää edes kestä tuota kolmeavuroa..mu en jaksa enää miettiä sitä, nyt vaan mietittävä miten siihen asti pärjätään :headwall:

mut nyt on pakko lähtee lepäilee ,veto ihan pois...

pw ja Nooa :heart: :heart:
 
Hienoja kuvia :heart: ja onnea uusista taidoista :flower:

Autoilusta: me ei olla pahemmin matkustettu autolla, muutama pidempi matka vain. Iida ei oikein viihdy. Pirteänä menee jotenkin, mutta väsyneenä menee itkuksi, kun ei näytä nukkuvan autossa.

Itkun syyn erotan ja en erota. Väsyitku on yleensä erilaista, sellaista ponnetonta ininää. Muuten itku kuulostaa aikalailla samalta, korkealta ja kovaa. Kellon kanssa sitten väliin pähkin, voiko syötöstä olla jo tarpeeksi ja itkee sitä vai jotain muuta.

pinkwawe :hug: olipa huonoja uutisia. Toivottavasti pystyisitte olemaan liikaa murehtimatta ja mies saisi uusia töitä. Mun työpaikalla alkaa lomautukset parin viikon päästä, joten meillä voi suunnitelmat mennä uusiksi, kun ei sitten tiedä, koska töitä on taas.

Meillä taidetaan unohtaa tuttipullot ja aloitetaan sitten harjoitella nokkamukin käyttöä, kun aloitetaan kiinteät. Yritettiin taas muutaman kerran syödä pullosta ja huudoksi meni. Mies oli jättänyt maanantai-iltana pakastimen oven raolleen ja kaikki sisällä oli sulanut :headwall: tuo oli viimeinen niitti, kun ei nyt ole maitoa.

Iida nukkui viime yönä kuusi tuntia putkeen. Itsekin sai reilu neljä tuntia katkeamanto unta, niin tänään on ollut kuin uusi ihminen.

Tässä meidän punasilmäinen pulloposki
 
Vega - Wau mikä tukka teijän tytöllä :heart: Meillekin neuvolassa täti suositteli suoraan nokkamukia kun pulloa ei vieläkään huoli. Nokkamukista onkin jo muutaman huikan ottanut!

Kotona aion olla tämän vuoden ja ehkä vähän ensi vuottakin. Mulla on kanssa kolmivuorotyö johon en aio palata... Mies tekee myös kolmivuorotyötä ja ei onnistu lasten hoidot jos molemmat on vuorohommissa... Meillä miehen piti pitää isäkuukausi ja viikko on vielä isyyslomaakin pitämättä, mutta heillä on työpaikalla tulossa pitkiä lomautuksia joten kotona on sitten muutenkin....

PW - Jaksamisia sinne teille. Kurjia uutisia tommoset..

Nyt syömään ja nukkumaan.

Emppu & tytöt
 
vega aivan mahtava tukka teidän neidillä. :) on niin hassua katsoa vauvoja joilla on noin paljon tukkaa kun meidän neidillä on vain takatukkajeejee pieni, päällä tummi haivenia mutta ei tukkaa siis nimeksikään. Uusimman vauvalehden kannessakin oli ihana tyttö jolla paljon tukkaa. Mä hetken sitä kuvaa katselin että miksi se näyttää minusta niin kummalliselta ja sitten tajusin että se tukka sen tekee. :LOL:

Ihana kuulla että muillakin on "kovaa ja korkeelta" vauvoja. unia näen niistä vauvoista jotka on vain pieniä kitisijöitä, jotka ei osaa huutaa ollenkaan tai jos huutavat niin heti tietää missä mennään. :) Minäkin aina kelloa katsastan että onko se nälkää tai väsy itkua ja jos ei kello kerro että olisi niin sitten vain pomppimaan jumppapallon päälle tai hierotaan ikeniä niin helpottaa, tai sitten ei. :headwall:

itselläni on melkoiset ressit vielä edessä tuosta neidin hoitoon laittamisesta. Niin talous kuin oma pää ei kestä että oisin kovin kauaa kotona mutta taas inhottaa laittaa Jenni jo pienenä hoitoon. Mutta minulla on tasan kolme vaihtoehtoa: palaan syksyllä kouluun ja jenni pph:lle, yritän päästä kouluun vasta tammikuussa että oisi jennillä vähän enemmän ikää tai sitten siirrän koulun jatkon seuraavaan syksyyn. Viimeinen vaihtoehto ei käy, koska haluan valmistua ja päästä hommiin (lähihoitajaksi opiskelen) ja talous ei kestä jos olisin vielä kaksi vuotta kelan tuilla ja miehen tuloilla elettäisi. Kouluun paluussakin on omat ongelmansa kun joutuisin menee sjoelle (60km päähän) jos koulutusohjelmaani ei ala täällä ja se on kyllä melko rankkaa + jennillä voisi olla tosi pitkiä päiviä hoidossa niin pieneksi. Ahdistaa jo ajatuskin että pitäisi alkaa pian tehdä jotain päätöksi. Ihanaa se ois jos ois koulu jo takana eikä tarttis sitä murehtia, sitä kun ei voi jatkaa ihan koska vaan. |O plaah.

Nyt nauttimaan hiljaisuudesta kun se on vielä mahdollista. jännityksellä odotan mitä tämä yö tuo tullessaan.
 
Nii joo ja piti vielä varmistaa että saiko ja miten paljon istuttaa vauvaa sylissä ollessaan? Kun huomasin tuossa illalla että kun on neiti sylissä niin koko ajan jäkittää yläkroppaansa ja jos ei nostanut istumaan niin alko huuto. istuessa sitten katteli kauheesti ympärillee ja oli tyytyväinen. välillä tömähti mahaa/tissejä vasten ja sitten taas könyttiin ylös. Istuessa oikein suoristi selkäänsäkin ja päätä piti koko ajan ylhäällä... en neuvolassa viimeksi tajunnut kysyä kun silloin ei vielä ollut tuollaista, millaisia ohjeita teille on annettu?
 
Moi!
Ensinnäkin :hug: pinkwavelle. Toivottavasti teillä asiat selviää!

Mä joudun laittaa pojan siis jo ens syksynä hoitoon, koska on palattava kouluun, etten menetä opinto-oikeutta. Valmistua olisi siis tarkoitus keväällä 2010. Poitsu menee yksityiselle pph:lle. On tuttu hoitaja, kivi putosi sydämeltä, kun varmistui hoitopaikka. On todella ihana ihminen, tiedän että hoitaa lapsia suurella sydämellä.

Huomasin just, et kummassakin kuvassa poitsulla on likanen body päällä... Kyllä mä oikeasti pyrin puhtaita vaatteita pojalla pitää :LOL: On vaan melkoisen kova pulauttelee...

Istumisesta Mulle terkkari sano, et jos lapsi itse pyrkii istumaan, ni ei pidä estellä.. Mutta siis tuetusti antaa istua sylissä eikä kovin paljon varaa selkärangalle.

Nyt pakko mennä nukkumaan..

Sinisin ja poitsu kohta 4kk
 
Huomenta!
Me eilen miehen kanssa laskettiin ja pohditiin hoitoon laittamista ja tultiin siihen tulokseen et mä pystyn jäämään kotiin vielä vanhempainvapaan jälkeen vähäksi aikaa. Teen sit jonkin verran töitä samaan aikaan baarilla. Ja siirretiin asunnon osto haavetta eteenpäin, niin ei tule niin paljoa taloudellisia paineita. Ihanaa ettei tartte sisiä laittaa heti hoitoon!

Sisi käänty vähän aikaa sitten selältä mahalle! Aika nopeesti kun vasta viikonloppuna alko kyljelleen kääntyilee ja nyt jo mahalleen. Äiti oli ylpee. Ja pari päivää sitten oppi ottamaan leluja käteen lattialta kun makaa selällään.

Meillä Sisi istuu kovasti. Sitterissä ja turvakaukalossakin punkee kovasti istumaan. Mutta niissä istuu vielä sillai ihan kasassa, ei siis pidä selkää suorassa ja mä yritän aina työntää takas nojaamaan..

Jenksu ja Sisi 3kk 3vko
 
voiko koliikkia ilmetä vasta 3,5kk ikäisellä?
Eli siis yö meni reisille, taas. puoli 12 heräsi ja 3 jälkeen nukahti. välissä huudettiin joku 2h, välillä pitäen hengitys taukoja. Ikenien hieronta ei auttanut, oli asento mikä hyvänsä huusi vain. äiti itki ja pyyteli tytöltä anteeksi kun on huono äiti. sitten 3 aikaa nukahti kuin kuin salaman iskusta. päivällä ei huutanut ollenkaan, oli kuin pieni enkeli niin kuin yleensä onkin. yöllä vain alkaa huuto. alkaa olla niin ideat kuin paukutkin loppu. jos joku paikka on kipiä niin luulisi sen olevan kipiä myös muullonkin kuin klo 00-03 yöllä...
 
Pinkwawe :hug: Voin vaan kuvitella mitkä fiilikset teillä ja vielä noin lyhyellä varoitusajalla.

Meilläkin on miehellä työt vähentynyt tosi paljon, kun yksi myymälä lopetti. Työhakemuksia on lähtenyt varmaan 200 ja joitakin haastatteluitakin on ollut. Mutta kun tää nykyinen taloustilanne on mitä on, niin eipä ole työn saaminenkaan enää niin helppoa kuin vielä joku aika sitten. :/

Lääkäri soitti joku aika sitten mun kilpirauhasarvoista ja basedowin tautia meinasi :( Jotain lääkettä sydämentykytykseen määräsi nyt heti. Kuun lopussa on vastaanotto aika ja varmaan lääkkeitä pitää alkaa syömään. Saa nähdä miten imetyksen kanssa käy. Kysyin kyllä puhelimessa, mutta ei osannut suoraa vastausta antaa.
 
Moi

Vega aivan hurmaava kuva

kiitos kaikille myötätunnosta =) :hug: ..kyllä tää tästä, kaikista pääasia on ja mulle tärkeää että kun tehtiin päätös et en lähde nyt heti vaan sinne kesään asti mennään ja se on mulle ihan tosi tärkeää et mies jää kotiin ja sitten jos se saa jostain töitä niin jään sit hoitovapaalle, meillä kun neljä tarviaa hoitopaikkaa niin ei oo järkee sinänsä maksella kaikista hoitomaksuja...kyllä näitä lomautuksia ym on ihan hirveesti ja näköjään tääläkin koskettaa monia....eihän tää lama ikuisesti kestä mut näin kun itse ä-lomalla ja sitten vielä toinen jää työttömäksi ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta niin on tää niin kurjaa....ja mies eilen kyllä totes et ei hän kyllä mikään koti-isi ole ja yrittää heti aloittaa työn etsimisen...voi vaan olla kiven alla ainakin täällä meilläpäin ja varmaan muuallakin..

vatsatauti täällä onneksi helpottamassa, 4 v oli tänään aika veto pois mut kun sai syötyä niin olo koheni....toivon ettei tuo Nooa saa vaan mitään, mahan kanssa kun muutenkin ihmetellään...mulla siis dietit jatkuu ja kohta koitan maitotuotteita ottaa listalle ja meinaan vetää nimittäin juustoa ihan antaumuksella =)

mutta nyt lepäilee kun tuo olo ei oon mikään maailman paras vielä...

pw ja Nooa
 
Heippa!

Pw jaksamista sinne! Ja ihailtava asenne sulla... :heart:

Vega ihanan paksu tukka.... voi miten söpö neiti!

Kotona olemisesta ja isäkuukaudesta
Meillä mies pitää heinäkuun isäkuukautta ja minä meinaan olla kotona ainakin marraskuun loppuun saakka. Mies on sitten joulukuun lomalla joten pitää sitten itse katsoa josko menisi jo töihin. Me vaihdettiin isompi auto juuri joten ei hirveän kauaa voi olla kodinhoidontuella kotona kun pitää asuntolainaa ja autolainaa maksaa pois....

toiveikasäiti eikös ne sano että koliikki menee ohi 3 kk mennessä joten epäilen tuota. Mieti mitä olet itse syönyt tai onko vauva syönyt jotain uutta??? Ilmavaivoja meillä joskus itki ja sitten yhtääkkiä nukahti kun oli saanut pierastua ilmat pois!
 
Moi vaan!

Mirolla on sitten elämänsä ensimmäinen korvatulehdus.
Terveyskeskus käynnit oli taas kerran järkytys..
Maanantaina nousi kuume ja tiistaina Miro kieltäytyi syömästä ja ei suostunut makuulleen,kuume huiteli 40 asteessa.
Soitin omaan tk,eivät antaneet aikaa,flunssa sillä vaan on sanottiin..
klo.16 alkoi päivystys jorvissa ja mies vei meidät sinne.
Päästiin n.tunnissa lekuriin,mutta........
Lääkäri puhui TODELLA huonosti suomea,tutki huonosti.
Katsoi nopeesti korvat ja sanoi "hienot on,ei tulehdus"
Kyseli,että syökö Miro vastasi ja kerroin ettei syö eikä suostu nukkumaan.
Lääkäri vastasi "syö hyvin,ok.Vointi hyvä"
Lähetti meidät kotiin,ottamatta mitään labroja.
Noh illalla 20 aikoihin Miro huusi vaan huusi kipuitkua,sanoin miehelle että mennään takasin sairaalalle.
sama ihana lasten sairaanhoitaja otti meidät vastaan klo.21 ja sanoi,että pääsemme eri lääkärille,hänen vuoronsa kuitenkin loppui ja kanslisti sitten oli kuitenkin järkytykseksi laittanut meidät samalle lääkärille.
Labrat otettiin heti kun mentiin,mutta klo00.30 päästiin vasta lääkärille.
crp oli 60 luokkaa ja tohtorilla ei ollut mitään hajua mikä pojalla voisi olla...
Sanoin,että kaikki ei ole hyvin ja haluan toisen lääkärin konsultaation!
Tämä sitten soitti lastenlääkärille,jolle sitten heti pääsimme.
Tutki pojan läpikotaisin ja 5 minuuttiin totesi,että Mirolla on nolemmissa korvissa tulehdus.
Sitten vielä päivystävän apteekin kautta kotiin,että saatiin lääkkeet.
Kotona oltiin 2 aikaan..
Kyllä oli henkisesti raskas ilta/yö,monta itkua tuli itkettyä sairaalassa.
Ja tokihan korvat oli todella kipeät kun niitä oli tutkittu ja kaivettu.
Onneksi kunnon resepti särkylääkkeet(supot)ja puuduttavat tipat sai Miron nukkumaan klo.3.30
Tänään Miro on jo jaksanut hymyillä ja vähän jokellella,tosi väsynyt toki on..
Ja viime yökin meni hyvin..

Pakko oli tulla purkamaan omaa ahdistusta
:ashamed:
 
pw jaksamisia :hug: kyllä ne asiat aina järjestyy...
ja samperin puusilmä :hug: teille kans ja mirolle pikaista paranemista :heart: kyllä rupes kiukuttaan ku luin tota sun juttua.. miks kuuleekin niin harvoin hyvää ja positiivistä lääkärikäynnin jälkeen.. ikävää... :(
meillä onkin nyt jo sitten alettu syömään kiinteitä (vaik piti odottaa vielä viikko...) hyvin on neidille peruna-porkkanasose maistunut ja päärynäsose erityisesti :p :) meni ekana päivänä puolipurkkia, vaik aattelin et se riittäs ainaki kaks päivää... esikoisen kans oli paljo vaikeempaa :( tämä neiti syö niinku ois aina perunaa syöny!!!
ja sitten laitteleen iltapalaa miehelle ja tyttärelle, kun kohta tulevat harrastuksistansa :)
 
pinkwawe: Tosiaan kurja juttu ja ikävä kuulla näitä työnmenetysuutisia. Taitaa olla vaan nykypäivää.... Jaksamista ja positiivista ajattelua :hug:

samperin puusilmä: No, johan oli lääkärissäkäynti. Onneks saitte kuitenkin apua ja poika on toipumaan päin. :hug:

Vega: Kylläpä teidän neidillä on paljon tukkaa, johan sitä saa kohta jo leikata ;) Oliko sitä jo syntyessä paljon??
Meidän poitsu kun on tyylikkään paljaspäinen, no kun tarkkaan kattoo, niin hienoinen kerros näkyy tummahkoa hiusta. :)

Itkun tunnistamisesta: Meillä aletaan pikkuhiljaa erottaa eri itkut. Kipuitku on selvästi kovempaa ja tuskasempaa. Nälkäitku on kyllä kovaa ja vaativaa, mut ei niin tuskasen kuulosta. Vaikea selittää, mut kyllä niissä eroa on. =)

Istumisesta: Jere ei paljo muuten enää viihdykään ku istuen. Sylissä, jos ei syödä pullosta, on istuvassa asennossa. Samoin jos kannetaan, niin paras asento pojan mielestä on istuva eli pidetään vartaloa vasten naama eteenpäin, toinen käsi pepun alla, toinen kainaloiden alla. Sitterissäkin yritetään nousta ylös...

toiveikasäiti: Ei koliikki tule enää 3,5kk ikäsenä, olisi ollut jo aiemmin. Kyseessä täytyy olla jokin muu kipu joka aiheutti itkun. Tai onhan koliikkikin masukipua, mut kriteerit on melko erilaiset ku perus mahakivulla.
Jos itku johtu jostain mitä vauva tai sä olet syöny, niin saattaahan se tulla esille vasta yöllä. Ruuan kierto suolistossahan kestää kuitenkin melko kauan...

Kotona olemisesta: Oon ajatellu olla kotona tän vuoden. Tilanne voi toki muuttua, jos hyvä työtarjous ilmenee... Yhden keikan meen tekeen jo huhtikuussa. Mies piti isyysloman jo lokakuussa, tosin on nyt työttömänä eli kotona koko ajan. ;)

jasmara ja Jere, tasan 4kk
 
Ihanan aurinkoista huomenta :wave:
Täällä ollaan onneksi paremman puolella tuon sairastelun suhteen.Mullakin korvat parantuneet ja tänään lähdetään miehen kanssa illanviettoon kun miehen hyvä ystävä täyttää 30v.Mä olen odottanut tätä tosi kauan koska ollaan miehen kanssa päästy kahestaan johonkin viimeksi ties kuinka kauan sitten.

samperin puusilmä Jorvin päivystys on niiiin |O |O |O |O !!!!!! Kävin siellä raskaana ollessa kun epäilin että umpisuoli olis puhjennut ja odotin 16 tuntia lääkärille pääsyä |O |O Suosittelen erittäin lämpimästi Puolarmetsän päivystystä.Siellä on suomalaiset lääkärit ja viime perjantaina mulla meni 20min niin olin ulkona.Tokihan se riippuu myös ihmisitä kauan menee mutta se lääkärin suomalaisuus on mulle kaikki kaikessa.Nä'htiinhän se viime pe ku tk-lääkäri käski mun syödä vitamiinia korvatulehdukseen |O

Meillä ollaan siirrytty oikeastaan kokonaan nokkamukin käyttöön.Jos yöllä syödään niin tietysti sitten pullosta mutta muuten kaikki ateriat nautitaan nokkiksesta ja sen käyttö on opittu hyvin.Meillä on tuo Tupperwaren nokkis ja on ihan superhyvä.
Nyt olen huomannut että sara on ihan mieletön syömään :eek: Eilen illalla vetäs 2dl puuroa ja purkin hedelmäsosetta ja siihen vielä 100ml maitoa ja silti heräs 5.00 kun oli mukamas nälkä :eek: Mihin ihmeeseen tuo lapsi oikein syö??Esikoisen kanssa sai aina tapella ja paino huiteli ties missä miinuskäyrillä ja sitten yks on tollanen joka vaan söis ja söis :D

En muista mitä piti vielä kommata.... :snotty:

-Laura ja Sara 5,5kk-
 
zizilisko: meille tuli. eikä aiota osallistua... en halua yhteenkään ylimääräiseen tutkimukseen/rokotukseen/nielunäytteenottoon viedä pojua...

meillä taas öisin syödään noin 3-4 kertaa...
kiinteitä maistellaan jo aika kivasti, neuvolan ohjeen mukaan 1krt pvässä kasviksia+ 1krt pvässä hed/marjoja...
huusin pojalle huuto.netistä ihanan, uuden reiman myssyn missä on korvaläpätkin, kokoa 46cm, mutta se on liian pieni meidän "isopäiselle" pojalle, harmi!
haluaisiko joku "pienempipäinen" ostaa sen?? maksoin siitä 7euroa+1e pk...
voin lähettää kuvia s.postiin...jos jotain kiinnostaa..
meidän pojan py taitaa olla n.44cm

mammatuu & poju 4kk ja vko
 

Yhteistyössä