Luovutettujen munasolujen/alkioiden avulla raskautuneet

Ihana kuulla Weeru että kaikki on nyt hyvin, olenkin miettinyt että miten sinulla mahtaa mennä! Onneksi on jo kivasti viikkoja kasassa tyttöjä ajatellen.
Mä olen pessyt esikoisen ihania villapukuja ym ja on se niin ihanaa kun vauvajuttuja roikkuu narulla! Odotan niin että pääsee kans pinnistä ym laittamaan sitten loppusyksyllä. Liikkeet alkaa voimistua pikkasen, mutta onneksi nyt tiedän että etuseinäistukka vaimentaa liikkeitä. Neuvola olisi reilun viikon kuluttua ja kela-jutut sitten siinä samalla.
Ihanat hellekelit, töissä onneksi pärjää ku hyvä ilmastointi. Maha on alkanut kasvaa kunnolla.
21+0
 
Weeru, kiva että menee hyvin :) Tosiaan, äitiys/-vanhempainrahakausi on aina saman mittainen riippumatta siitä, koska vauva(t) syntyy. Meidän esikoinen syntyi 2 viikkoa ennen laskettua aikaa, ja itse ajattelin sen olevan sikäli hyvä juttu, että vaikka ehdin olla äitiyslomalla vain 3 viikkoa ennen vauvan syntymää, niin kausi oli sitten pidempi toisessa päässä ja lapsi 2 viikkoa vanhempi ennen hoitoon laittamista :)

Iitu, sullakin kyllä jo niin pitkällä viikot! Ihanaa kun olet innostunut vaatteiden kanssa. Mulla vielä kaikki vaiheessa, pitää saada muuton jäljiltä ensin muut paikat kuntoon ja sitten voi keskittyä vauvan huoneeseen ja tavaroihin. Kauheasti ei ole kyllä tarvetta mitään ostaa kun olen säästellyt vanhoja tavaroita ja vaatteita.

Mä nautin näistä lämpimistä ilmoista eikä olo ole niiden takia ollenkaan tuskainen, lähinnä vain mahassa punkeva vauva välillä ahdistaa oloa. Töissä taasen on hyvinkin tuskaista, ajatushommat eivät luista ja mieli seilaa jo äitiyslomalla. Istuminen tuntuu raskaalta painonnousun takia.

Viime viikolla kävin taas neuvolassa ja lääkärillä, kaikki muuten ihan ok, paitsi että vauva on edelleen sivuttain mahassa. Seuraava aika ensi viikolla, kaippa sitten lähtee lähetettä johonkin eteenpäin jossain vaiheessa jos vauva ei käänny raivotarjontaan. Näen ensi käynnillä sitten uuden neuvolantädinkin kun piti vaihtaa paikkaa muuton takia.

Onko muilla hikkaavia vauvoja? Se tuntuu aina niin hassulta kun toinen nikottelee masussa :) Vaikka ei se tunnu vauvaa häiritsevän.

Lempiviola 31+0
 
No niin, tulenpas nyt minäkin reippaana tyttönä tänne odottajien puolelle keskustelemaan:) Kaksosia odotan ja Tsekeissä saivat luovutetuilla munasoluilla alkunsa.

Vaikka tuntuukin hassulta ajatella olevansa täällä odottajien puolella, kun on niin alussa tämä raskaus vielä että ihan epätodellisen tuntuista.
Ensi viikolla on eka neuvola ja onhan sekin joku etappi. Olen tässä yrittänyt rakentaa näitä etappeja asiasta jos toisestakin, jotta menisi tämä ensimmäinen kolmannes nyt nopeasti eteenpäin:)

Työpaikassani ei huvita olla ollenkaan (ei ole huvittanut enää pariin vuoteen), mutta en ole viittinyt irtisanoutua kun on koko ajan ollut toive että jospa kohta onnistuisi ja tulisin raskaaksi. Nyt kun se toive on toteutunut niin en millään malttaisi odottaa, että pääsen kertomaan olevani raskaana! Varsinkin kun kaksosista taitaa päästä vähän aiemmin jo äitiyslomalle. Sen ajatuksen voimin taaperran päivästä toiseen työpaikalle ja sieltä kotiin.

Bessonnitsa ja nasut 8+4
 
Lempiviola täällä hikotellaan päivittäin. :) mulle työt vielä maittaisi, kunhan saisi nukuttua paremmin.

Bessonitsa tervetuloa mukaan ja onnea kaksosista!

Neuvolassa käyty tänään, kaikki oli mallillaan, vaikka esim. jäätelö on maistunut vähän liiankin hyvin. Samalla sovittiin loppuraskauden käynnit. Synnytystapa-arvio tehdään mulle sairaalan puolella luovutustaustan takia kuukausi ennen laskettua aikaa. Kiva saada vähän erikoiskohtelua! :)

Aniraz_ 32+1
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa nyt tänne Bessonnitsa, mun mielestä aika mateli sinne rv 12 asti, sen jälkeen on mennyt nopsaan.
Aniraz, miten tää luovarihomma liittyy siihen synnytystapa-arvioon? Mulle ekassa ultrassa lääkäri sanoi että hivenen suurempi raskausmyrkytyksen riski on, mutta muuta en ole kuullut. Sekin oli mulle uutta ja ihmettelin ettei hoitojen aikana ole mitään tuollaista kerrottu. No mulla istukan takia lääkäri ja ultra rv 30 niin kai ne siinä sitte miettii asiaa eteenkinpäin.
21+2
 
Tervetuloa Bessonitsa odottajiin ja tuplasti onnea kaksosista!! Nopeasti kännykällä vaan kirjoitan että viikolla 28 viimeistään kirjoittavat tuplien odottajille saikkua äippäloman alkuun asti. Mulla oli tuplista niin paha pahoinvointi puoliväliin asti että jo silloin saikutin pari kertaa. Muutenkin kaksosten odottajia seurataan tiheämmin äippäpolilla. Ultrat yleensä 2 viikon välein.
Ja kuuntele itseäsi, hae herkästi sairaslomaa jos yhtään siltä tuntuu. Mä oon ainakin koko raskaus ajan yrittänyt muistaa että ennenaikasuuden riski on kohonnut jo ilman omaa rehkimistäkin. Vauvat on nyt kaikista tärkeimmät.

Tänään ultrattiin taas. Painoero typyköitä kaventunut; A viettää kilo bileitä 1070 grammaa ja B 978 grammaa eli ihanasti B kuronut tuota eroa. Muutenkin kaikki näytti vauvojen osalta hyvältä, mutta mä sain käskyn levätä. Kohdunkaula oli lyhentynyt viime mittauksesta ja siellä oli nestettä. Eli nyt sitten lepoa ettei vaan vielä rupea syntymään. Eli täällä mä pötkötän kotona ja muutto ei edisty. Mies raukka joutuu Pakkaus puuhiin työpäivän päätteeksi. Mutta kuten kirjoitin, vauvojen hyvinvointi on nyt prioriteetti nro 1! Helteistä loppuviikkoa kaikille!

- Weeru rv 27+0 ja tylleröt
 
Iitu78 neuvolassa vain sanottiin, että koska tässä on erikoinen lähtökohta. Mutta mikäs siinä, mieluummin kunnon tarkastus. :) mullekaan ei hoitojen aikana sanottu että olisi kohonneita riskejä, vaikka kysyin asiasta. Mutta tässä voi olla montaa eri näkemystä lääkäreillä.

Weeru mukavia uutisia! Todellakin, nyt vaan lepäät ja keskityt vauvoihin. :) koska vauvat saisivat syntyä?

Aniraz_ 32+2
 
Aniraz_ Lääkäri sanoi että ainakin 4 viikkoa olis hyvä vielä kohdun suojissa pysyä, mutta silloinkin vasta rv 31. Kyllä mä toivon että vähintään 35 viikolle pääsisin, tai sen olen hiljaa mielessäni sellaiseksi tavoitteeksi asettanut. Tänään oon vaan huilannut koko aamupäivän. Äsken pakkasin pari kaappia pois laatikoihin ja nyt taas huilia. Säälittää vaan mies kun töiden lisäksi hänellä vielä nyt koiran ulkoilutukset ja nämä muutto tohinat. Kaupassa käynnitkin hänen vastuullaan kun en mä saa mitään painavia kantaa...
 
Tervetuloa Bessonitsa minunkin puolestani odottajiin! Täällä onkin paljon porukkaa, hieno vauvavuosi :)
Ja Weerulla ja vauvoilla kaikki kunnossa, onneksi saitte nopeaa apuja ja hoitoa. Nyt vaan lepoa, jokainen lisäviikko kohdun lämmössä on plussaa!

(.) Täällä voidaan todella paksusti, tuntuu että vatsanahka repeää kohta. Öisin saan ihan kohtuullisesti nukuttua, mutta vessassa kyllä ramppaan 4-5 krt yössä. Kävin viime viikolla äitiyspolilla, vauva voi hyvin, mutta edelleen yläkäyrän tuntumassa mennään. Kävin samalla tapaamassa diabeteshoitajaa ja pelkällä ruokavaliolla ja liikunnalla ei tässä minun tilanteessani saatu riittäviä tuloksia, joten aloitin siis pienellä annoksella myös insuliinin. Olo ja arvot kohenivat saman tien, joten hyvä niin. Vauvan parastahan tällä tavoitellaan ja pistäminen on ihan ok. Ensi viikolla arvioidaan koko tilannetta uudestaan esim. käynnistetäänkö synnytys ennen laskettua aikaa. Odottavan aika on pitkä, toisaalta toivoisi, että vauva syntyisi jo, mutta synnytys herättää myös kaikenlaisia ajatuksia, jännittää. Oman historian huomioonottaen sitä väistämättäkin miettii, että jokin menee pielee, niin paljon "huonoa tuuria" on matkan varrella ollut. No kaipa tämäkin on ihan normaalia hermoilua :geek:

Fanni 36+5
 
Bessonitsa: Tervetuloa odottajiin!

Weeru: Hyviä lepohetkiä!

Fanni: Tsemppiä viime metreille!

Aniraz: Kuinka usein käydään loppuraskauden aikana neuvolassa?

Iitu78: Mulla on myös etuseinämässä istukka. Kerroit, että vatsa on tullut hyvin esiin. Onko sulla tullut paljon painoa?

Saiga: Sulla taitaa olla piakkoin rakenneultra. Tsemppiä!

Kävimme rakenneultrassa eilen. Kaikki raajat löytyi ja mitään ei puuttunut. Siellä hän veti "linkkuveitsi" liikkeitä :) Mulla on istukka etuseinämässä, joten sen takia en ole tuntenut liikkeitä paljon. Mahan sivuilla olen vähäisiä liikkeitä tuntenut. Nyt hän oli myös innokas poseeraamaan. Tyttö on tulossa! Meillä on kyl kaveripiirissä ollut sellainenkin tilanne, että ensi määritelty tytöksi ja 3D selvisi myöhemmin, että tuleekin poika.

Tytsy75 20+2
 
Fanni mullakin pyörii ajatukset laidasta laitaan, vaikka on vielä aikaa synnytykseen. Myös samankuuloisia pelkoja on. Mutta varmasti niitä on ihan jokaisella jossain määrin, niin iso elämänmuutos edessä. Tsemppiä, vauva voi olla sylissä ihan kohta! :)

Tytsy mulla on neuvola vk 37, 38, 40 ja 42. Onnea tytöstä!

Aniraz_ 32+5
 
Viimeksi muokattu:
Ihanaa odotusaikaa teille kaikille toivotan ! Se on lyhyt aika loppujenlopuksi ja sitä jopa kaipaa sitten joskus...
Terveiset meiltä arjen keskeltä : meidän tuplat on jo 5 kk ja päivityäin oppivat uusia asioita, terveitä ovat olleet ja rytmiä päiviin ja öihin alkaa vähitellen tulemaan. Omat persoonat tulleet myls esiin.
Ihana kesä ollut ja vaunuissa nämä viihtyvät hyvin, varsinkin jos vaunut liikkuu.
Käyn välillä lueskelemassa juttujanne, mutta kun en enää aktiivisesti seuraa palstaa niin nimimerkit ei tunnu enää tutuilta. Täytyy kyllä todeta : ihan mielettömän hyvä vauvavuosi ja seuraavakin tuntuu olevan :) Vihdoin monien hoidot onnistuu ja kyllä Reprofitistä on tullut monta plussaa ja vauvaa ja aika monet tuplatkin :)

T. Paulanna ja babyt
 
Kiva Paulanna, että teillä menee noin hyvin. Pitää muistaa todella nauttia sitten tuosta vauva-ajasta, niin nopsaan se menee ja sitten ovatkin jo taaperoita, mutta ihana ikä sekin.
Tytsy, onnea tyttölupauksesta! No olisi kyllä sokki jos sukupuoli vielä tässä muuttuisi, mä juuri nytkin viikonloppuna ostelin niin ihanaa tyttö-va, atetta että! Meidän poika sitten pukeutuisi pinkkiin...
Katsotaanko sulla istukan tilannetta uudelleen? Mulla on ultra viikolla 30 vaikka istukka ei kait suoranaisesti ole ihan kohdunsuun päällä. Painoa on tullu tosi vähän, jotain 1,5kg, masu näkyy jo mutta on sellanen näppärä pieni kuitenkin eikä normi housut mee jalkaan.
Tänään yksi etappi täynnä, jos olen oikein tajunnut niin tästä alkaen vauva jo yritettäisi pelastaa jos jotain tapahtuisi!
22+0
 
Hei pitkästä aikaa! Onpa kiva lukea, kun kaikilla tuntuu nyt etenevät hyvin raskaudet.

Weeru, ihana kuulla että teidän pienillä on nyt kaikki hyvin!

Tytsy myös, ihanaa että rakenneultrassa kaikki hyvin! Onnittelut tytöstä!

Bessonnitsa, tuplaonnittelut ja tervetuloa tänne puolelle!

Fanni, sinulla ei kyllä ole onneksi paljoa aikaa enää synnytykseen, ja hyvä kun sokerit saatiin piikeillä kuriin.

Minä olen huomenna taas menossa sydänäänten kuunteluun, ja sitten myös noista sokereista puhutaan, että tarviiko jotain lisää noiden muutamien ylitysten takia. Sydänäänten kuuntelu on kyllä tarpeen, tuo valmiiksi sovittu käynti on helpottanut oloa. Edelleenkään en tunne liikkeitä, vaikka mulla istukan pitäisi olla takana. Niitä kovia möykkyjä tulee välillä vatsaan, mutta en tiedä onko se vauva vai jotain muuta. Oikeastaan tuntuu että vasta viime viikolla on tullut raskausvatsa esiin, aikasemmin ei oikein erottunut muusta pömpötyksestä. Mutta väljien paitojen kanssa kukaan ei vielä ole kysellyt... Rakenneultrakin onneksi kohta käsillä, kyllä mä sitä odotankin!
 
Neuvolassa käyty eilen. Sokerit tasapainossa, hemppa noussut 126 (oli jossain vaiheessa 103), sydänäänet kuuluivat vahvasti 140-150 välillä. Paino ei noussut. Verenpaineet olivat koholla, mutta mulla kanssa "valkotakkikauhua", ts. mittaan aina ennen vastaanottoa kotona ja arvot olleet ihan ok, näin myös eilen. Terkka sanoi laittavansa lähetteen äitiyspolille, tietty tässä vaiheessa ovat erityisen tarkkoja näissä. Samoin synnytykseen (pelkoon) liittyvistä asioista jotain lähetettä. Katsotaan nyt sitten, oma kokemus toistaiseksi on polilta, että joka kerta eri lääkäri, eikä siinä ole kovin paljoa ole ollut aikaa keskusteluihin.

Mulla pe joka tapauksessa kontrollikäynti polilla, samalla käsittääkseni
synnytystapa-arviointi. Ja huomenna perhevalmennus, jossa aiheena synnytys. Joten pikkuhiljaa ollaan siellä "ytimessä". Hui :eek:

Fanni 37+1
 
Fanni sullahan on jo täysaikainen vauva masussa, joten ihan ytimessä ootkin. Enää pari hassua viikkoa! :)

Mä sain neuvolasta lähetteen neuvolapsykologille, jos se auttaisi näihin huoliin, lapsettomuus on varmasti niissä takana.

Täällä potkitaan ja liikutaan vilkkaasti, siitä tulee aina hyvä mieli. :) ja kelasta tuli päätös äitiys- ja vanheimpanvapaista.

Aniraz_ 33+1
 
Totta, ollaan päästy jo tosi pitkälle :) Juttelu psykologin kanssa kuulostaa hyvältä idealta!

Liikkeet tuntuu täälläkin tosi hyvin. Mukula on ollut jo jonkin aikaa pää alaspäin ja työntää peppua vatsanahkasta "läpi" vähän väliä. Se rauhoittaa ja jotenkin liikkistä <3

Terkka soitti, polin ohjeitus seurata verenpaineita kotona ja tuoda tiedot pe mukana. No aamulla mittasin ja ok oli. Tein myös pissatestin, puhdas oli. Toki jos tilanne muuttuu, pitää olla yhteydessä suoraa poliin. Hyvä näin :)
 
Kiitoksia tyttöonnitteluista!

Etuseinämän istukkaa minulla ei erikseen seurata. Kyseinen ultra oli viimeinen julkisilla. Katsotaan, jos me käydään ultrassa yksityisellä sitten viimeistään viikolla 30. Silloin ilmeisesti vauva mahtuisi kokonaisena kuviin.

Minkälaisia vaunuja olette hankkimassa? Mietin talvella tarpomista vaunujen kanssa, että pitääkö siinä jotain erikoista huomioida?

Tytsy75 20 + 6
 
Neuvolassa käyty ja Kela jutut nyt täytetty, marraskuun puolivälissä alkais äippäloma, ihanaa:)
Sydänäänet kuului hyvin siinä 140-150 välillä oli syke, ihanasti tuntuu myös liikkeitä.
Eilen tein aivan mahtavia kirppislöytöjä! Esim. ihanan reunapehmusteen pinnasänkyyn, samantyyppistä olin uutena katsellut n.60 euroa ja kirppikseltä tosi nätissä kunnossa oleva 12e. Leikkikaaren/maton löysin ja paljon ihania vaatteita!!
Tytsy, me asutaan maalla ja hiekkatien varressa, eli vaunujen pitää kulkea. Ostin käytetyt Emmaljungan duo edget ja tosi hyvän tuntuiset ovat hiekassa työntää, lumessa pitäis mennä kans hyvin. Varmaan ainakin 4-pyöräiset ennemmin ja ei ihan pienillä pyörillä. Merkeistä mulla ei pahemmin ole kokemusta, kuuntelin muiden mielipiteitä joilla on.
22+4
 
Täällä on taas mukavia ja positiivisia uutisia :) Onnea hyvistä ultra- ja neuvolakäynneistä itse kullekin! Jatketaan samaa rataa :) fannille tsemppiä viime metreille, kohta on vauva sylissä! Miten saigan neuvolakäynti meni? Bessonitsalle tervetuloa ja onnea kaksosista!

Meillä on vaunuina Quinnyn Speedit. Ostettin ne esikoiselle kun ovat näppärät laittaa kasaan ja kääntyvät tosi hyvin, sopivat kaupunkikärryttelyyn. Vaunut ovat kovalla kopalla. Yhdistelmävaunuissa olisi varmaan omat hyvät puolensa, mutta niin näissäkin, eli vanhoilla mennään.

Mulla oli eilen taas neuvolakäynti. Vauva on hassusti pää alaspäin ja peppu sivulla, ja ilmeisesti majailee aika alhaalla. Sf-mitta vetelee kuitenkin yläkäyrää ja painonnousua en viitsi ääneen sanoa kun tuntuu että kaikilla muilla se on pysynyt kurissa :oops: Parin viikon päästä on viimeinen neuvolalääkäri, saatan vielä pyytää aikaa ultraan jos tarjonnan voisi vielä varmistaa, beibi ei kuitenkaan ole ihan normaalissa tarjonnassa. Menoa kuitenkin riittää, vähän vähempikin potkiminen sopisi... :)

Enää 2 viikkoa töitä ja sitten alkaa äitiysloma!

Lempiviola 32+4
 
Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan :LOL:

Polilla käyty eilen ja kaikki mallillaan. Vauvalta otettiin sydänkäyrä ja hänhän sitten aluksi veteli pitkät pätkät hirsiä :sleep: no heräsi viimein ja saatiin kunnon käyrää myös. Koko ultrattiin myös, aika samalla käyrällä mennään edelleen, mutta sehän olikin jo tiedossa. Sf-mittaa seurattu neuvolassa ja tasaisesti sekin kasvaa yläkäyrällä. Mielenkiintoista nähdä kyllä mikä paino on sitten lopullisesti, jotenkin tuntuu, että voisi olla vaikka vähän pienempikin.

Käynnistys sovittu meillä 31.8. (silloin rv 39+0) jos ei ole syntynyt ennen sitä. Lääkäri tutki kohdun suun tilanteen eilen ja tarkoituksella ehkä hiukan kovakouraisemmin, josko saisi aikaan toimintaa kohdun suulla. Tällä viikolla on muutenkin jonkin verran ollut tuntemuksia, viime yönä taisi supistellakin!

Odottavaisin mielin siis,

Fanni 37+5 :p
 
Mimosa, en tiedä onko juuri tähän kohdennettua ryhmää olemassa, ehkä voisi Simpukka ry kautta kysellä, heillä kun on erilaisia lapsettomuusryhmiä myös niille joilla on jo lapsi.
Kiva kun kaikilla hyvin asiat, Fannikin saa babyn kohta syliin kun käynnistyskin jo sovittuna.
Täällä viikot poksuu ja ensi viikolla ohjelmassa sokerirasitus.
23+0
 
Fannilla synnytys lähenee kovaa vauhtia, jännää ja tsemppiä! Se on menoa sitten:)

Meillä oli eka neuvola viime viikolla, mutta sanoi ettei voida vielä kuulla sydänääniä että ei kuunnella. Höh, mä olisin kyllä halunnut edes yrittää. Vaikka jooo, toki ymmärrän että jos ei sit oliskaan kuulunut ni olis vaan tullut turhaa huolta mulle. Onneks pian pitäis olla se nt-ultra ja sitten pääsen kertoon pomolle, se on ihan juhlahetki ;)

Tajusin tänään, että en voikaan perjantaina (viikko11 täynnä) lopettaa tukilääkitystä (Progynova ja Utrogestan=sama kuin lugesteron) kertaheitolla vaan että pitää pikku hiljaa vähentää. En oo saanut kuitenkaan klinikalta mitään sen tarkempia ohjeita, että miten se pikku hiljaa vähentäminen sitten tapahtuu tai siis että viikon ajanko pitää vähentää vai miten. Niin miten teillä muilla on ollut? Oon siis kiskonut 400mg x2 eli 800mg päivässä tota progesteronia ja Progynovaa 4 taplettia päivässä eli 8mg yhteensä. Niin kuulostaisiko teistä järkevältä jos vähentäisin niitä molempia puoleen vaikka 4 päivän ajaksi ja sitten lopettaisin vallan?
Vai pitäisköhän tätä nyt ihan kysyä sieltä lääkäriltä..

Bessonnitsa ja nasut 10+3
 
bessonitsa, mulla oli yhtä vahva lääkitys ja ohje klinikalta oli, että voin lopettaa seinään kun 10 raskausviikkoa on täynnä. Tein kuitenkin juuri noin kuin kuvailit, eli puolitin annokset muutamaksi päiväksi (ja sitten taisin vielä siitäkin puolittaa) ja sitten lopetin. Mulla meni ainakin hyvin, ei tullut mitään vuotoja tms. :)

Lempiviola 33+1, ihan valmis mammalomalle...
 

Yhteistyössä