Maalismasut 2009:stä vauvautuneet *talviketju*

Onpas ollut ihanaa lukea joidenkin teidän raskausuutisia! Onnittelut! Mekin jätettiin juuri pari päivää sitten ehkäisy pois. :heart: Te olette nyt ainoita, jotka sen tietää, hssss. :D

Meillä lähdettiin 9kk ikäisenä konttaamaan. :) Ryömitty ei laisinkaan. Kovasti jo yritetään pystyynkin, mutta omin voimin ei vielä nousta. Aplo. Sanoit, että teillä ei vielä ryömitä eikä kontata. Meidän poju ei ryöminyt lainkaan, eikä viihtynyt vatsallaan, kun ei päässyt siitä mihinkään. Konttaamaan oppi vähän aika sitten ja itse asiassa me harjotutettiin pojua siinä asiassa. Iltaisin pidettiin perhehetkeä sängyssä makoillen ja jutellen ja siinä nostettiin pojua konttausasentoon ja pidettiin siinä. Hän heijasi itseään eteen ja taakse, mutta kun irrotti, niin mätkähti alas. Sängyssä se oli hyvä tehdä, kun on pehmeä alusta. Lattialla ollessakin pidin silloin tällöin konttausasennossa, mutta en irrottanut, ettei lyö naamaansa lattiaan. Siirtelin kyllä jalkoja ja käsiä joskus vuoron perään eteenpäin. Siitä se pikku hiljaa sitten vain lähti.

Yöt on meillä nykyään todella levottomia. Poju herää syömään tissiä monta kertaa ja nukutaan paljon vierekkäin. En ole ollut perhepedin kannattaja, vaan olen pyrkinyt nostamaan pojun aina omaan sänkyyn, mutta nykyään on lipsuttu siitä ja rankasti! :D

Nuhakierrettä tuntui olevan ja kaksi antibioottia syötiin korvatulehduksiin. Sen jälkeenkin nenä vuoti ja yskitti, joten pelkäsin kolmannen lääkekuurin uhkaa ja veinkin pojun sitten homeopaatille. Tauti loppui, joko itsestään tai homeopatialla. Jälkitarkastuksessa täytyy vielä käydä ja siellä nähdään lopullinen tilanne. Mies ei usko lainkaan homeopatiaan tai mihinkään muuhunkaan luontaishoitoon, mutta mä olen vähän kallellani semmoisten suuntaan. :)

Meillä on ollut jo hetken käytössä huutonetistä käytettynä ostettu Reiman toppapuku ja sen alla villahaalari. Varpaissa on ollut puolipotkarit, villasukat ja toppatöppöset. Ja vaikka on ollut peittokin, niin varpaat ei oo olleet mun mielestä tarpeeksi lämpimät. Oon aatellut ostaa jotkut paksummat töppöset.

Maidon pullossa olosta ja lämmityksestä. Onko vastikkeessa ja äidinmaidossa sama vai eri säilyvyys, en tiedä. Mutta itse olen pumpannut omaa maitoa pulloon ja laskenut, että se on kuusi tuntia huoneenlämmössä käyttökelpoista, enkä ole lämmitellyt enää pitkiin aikoihin. Hyvin kelpaa. :)
 
Huomenta!

Mä kun pääsin tänne hehkuttamaan, et yöt on rauhottunu ni eikö taas oo kaks yötä takana jatkuvaa heräämsitä... Tosin tänä aamuna oli sit kaks vihreetä puikkoo nenästä suuhun, et se tokin voi vaikuttaa uniin :D Neiti siis kuulostaakin tosi räkäseltä. Mut syömisestä en lipsunu eka kerran sai tissiä vasta viiden jälkeen. Mut oon myös huomannu sen yöllä klo 4-6 heräämiset ei jää mihenkään muistiin. Aamulla ei yhtään muista miten on klo 4-6 heräilty, vaikka kuinka yrittäs kelloo katsoa ja yrittäis muistaa.

Niin ja ihanaa tosiaan lukea muiden raskautumisesta, mut mä taidan olla varma et meen lapsiluku on täynnä... Näin edellisyönä painajaista, et olin raskaana, siis ihan kauhee tnne ko heräsin :LOL: :LOL:

ja nyt kakkavaipan vaihtoon :D
 
No nyt on tullut talvi! Täällä Etelässäkin on mittarin mukaan about -15 astetta! Ulos kun astuin niin meinasin jäätyä pystyyn! Siitäkin huolimatta laitoin tytön ulos nukkumaan, kun ei oikein osaa nukkua päiväunia sisällä. Päälle laitoin sisävaatteet, lapaset, toppahanskat, villasukat, toppatöppöset, äp:n toppapuvun, kypärämyssyn ja pipon. Vaunuissa on samainen makuupussi kuin ärrierillä ja marzalla. Vaunujen päällä on vielä peitto, ettei viima pääse suoraan vaunuihin. Saas nähdä onko tarpeeksi tai liian paljon päällä!
Toi makuupussi on kyllä todella lämpöisen oloinen. Me saatiin se miehen serkuilta ihan ilmatteeksi. Tuskin olisi itse tullut tuollaista ostettua mutta nyt kun se meillä on niin ilmankaan ei varmasti pärjäisi!

Meillä nukutaan kahdet päikkärit. Ekat puolen päivän aikaan ja viimiset tuossa 15-17 välillä. Yhdillä unilla kestoa n. 1½h. Jos tyttö herää vimpoilta unilta klo 16 niin se on siinä ja siinä, että jaksaa valvoa yöunille saakka. On mukavaa kun tytöllä on jo selvä päivärytmi. Osaa itsekin keksiä sitten ohjelmaa, kun tietää suurinpirtein, mitä mihinkin aikaan tapahtuu. Aiemminhan tyttö nukkui päivällä ihan miten sattuu.

Soraya Pitänee vissiin alkaa tuolla kertomallasi tavalla harjoittaa tyttöä, jospa hän innostuisi konttauksesta. Nyt vaan tuntuu, että lattialla ei oikein viihtyisi, koko ajan pitäisi olla tyttöä kävelyttämässä. Ollaan muutamia kertoja yritetty laittaa konttausasentoon, tyttö ei tee jaloillaan mitään mutta käsillä "kävelee" eteenpäin :D
Toivottavasti teidän pojalla on nyt tauti ohi! Niin ja onnea raskautumiseen :flower:

Kaikille yövalvojille ja nuhanenille :hug:
 
Marais Jep, ei oo ihan lepposin tuo Ronikaan iltasin :D "Lievän" kiukkuinen. Mut en mä saa sitä vaan toisille päikkäreille vaik mitä teen ja mihin aikaan vaan yritän. Ja sit jos vihdoin ja viimein saan toisille päikkäreille ja herätän ettei nuku pitkään, niin silti menee sitten ilta pitemmäksi ja taas kiukutellaan. Ei oo helppoa ei :D

Maidon säilyminen Korvikeesta muistelen, että menis niin, että tunnin säilyy avattuna huoneen lämmössä jos on maistettu ja kaks tuntia huoneen lämmössä puhtaassa pullossa.
Jääkaapissa avattuna tölkissään tai puhtaassa pullossa se vuorokausi.
Mä olen itte aika tarkka tosta, koska en jois ittekää pöydäl seisonutta maitoa eli tsekkaan vähän kellosta paljonko on ku otan maitoa pulloon ja sitte siinä tunnin päästä käyn kippaamassa mäkeen sen maidon, paitsi jos Ronille ei oo kelvannu, mikä on tosi harvinaista.

Danjuska Välillä Ronillaki vaikuttaa päikkärit öihin. Jos on nukkunut suht olemattomast ni yöt on aika pätkäsii, samoten kyl jos nukkuu liikaa. Pitäis löytää sellanen kultanen keskitie, et hyvät päikkärit ja yöunet ja päiväl ei väsykiukutteluu.

Soraya Onnea konttaamaan oppimisesta pikkuiselle :flower:

päksy79 Oon nähny samaisen painajaisen, huh :D


Yritän laittaa Ronia just päikkäreille, tänään tuntuu taas jotenkin tosi hankalalta. Siellä se yksin juttelee ja lepertelee tuteilleen :)
Vihdoin ja viimein sain tilattua vaatteitakin ittelleni. On pitäny tilata jo monta kuukautta. Ei olis kannattanu odotella, kivoin paita minkä halusin tilata, oli loppuunmyyty. Taisin innostuakin vähän kun niitä vaatteita siinä katselin ja tilasin t-paidan joka maksoi 30? :ashamed:
Äh, vielä oli vaikka mitä asiaa, mutta täytynee mennä taputtelemaan ja silittelemään Ronia vähäsen että saisi pikkuherra unen päästä kiini.
 
Hrrr, kylmää viikonalkua.

Päikkäreistä: meillä nukutaan kaks kertaa 1.5 tuntia. Aamupäikkärit on n. 9-10.30 ja iltapäiväpäikkärit n. 14-15.30. Ja yöunille Kalle menee 8 maissa.

Ite olen kanssa antanut maidon huoneenlämpöisenä tai jääkaappikylmänä. Ja n. parin tunnin sisään olen huoneenlämpöisen pojalle yrittäny antaa ja sen jälkeen kaatanu pois.

Meillä on käytössä tällä hetkellä kirpparilta ostettu Reiman toppahaalari , joka on ihan paras. On vain käymässä pieneksi ja kuumeisesti oon yrittäny metsästää uutta, tai siis kirpparilta kun kaupasta ei henno ostaa.

Danjuska: Hienoa että teillä meni vapaailta hyvin. Kyllä se tekee ihmeitä kotona jaksamiselle kun välilllä pääsee ihmisten ilmoille

Outius: Ei Kallekaan ilmoittele nälästään. n. 3 tunnin välein on meillä ruokailut. Oon ajatellu että koska poika on tyytyväinen ja kasvaa niin ruokaa tulee tarpeeksi ja ruokailuvälit on sopivat. Tissille halustaan ilmoittaa alkamalla sillai jännästi känisemään.

Täälläkin osoitetaan selvästi jos syliin haluaa. Kädet nousee ilmaan tai ryömitään luo.

Ratkaisin tuon ulkonanukuttamisongelman sillai, et pojalle hieman kevyempi vaatetus päälle, ulkona nukutus ja sit otin ulkoeteiseen vaunut ja siinä nukkuu yhtä hyvin kuin ulkona. Sain lämpotilan eteisessä laskettua n. 7 asteeseen niin ei poika ollut yhtään hikinenkään kun heräsi.

Riksu-
 
moi

Soraya: Meillä loppui kuukauden mittainen korvatulehdus (ois joutunu toisen kuurin ptukeen syöttämään syöttämään ) homeopaattisilla =) Ja vannon kyllä vastaisuudessakin niihin!
Tosin ihan ulalla olen vielä kaikesta mutta kaverin opastuksella ;)
Nyt pojalle aloitin kuurin että saatais molluskat kuriin.

Marais: Teitkö jotain maidottomia/munattomia lihapullia??
Itse ajattelin kanssa että jenna varmasti tykkäis mutta munaa meillä ei vielä olla kokeiltu.. ja sitten että millä tyylillä teit ne.. ihan paistamallako?

Täällä oli mittari näyttänyt -24 kun mies lähti töihin :eek: ja 21.4 oli kun me herättiin.
jenna nukkui kokonaisen tunnin pätkissä päivä unia :headwall: toisille unille laitoin raalasti ulos. Päälle villahaalari, villasukat ja -tumput, toppatumput ja -tossut, kypärämyssy+hattu, toppahaalari. Sitten lämpöpussiin ja suuaukolle laitoin viltin ja vielä rattaitten päälle heitin viltin. Siellä neiti nukkui onnellisenä 2,5tuntia :) :whistle: Eikä ollut kylmät kädet eikä varpaat. mittarissa oli sillon -19 ja risat, mutta kun kävin välillä kokeilemassa "vaunujen ilmaa" niin huomattavasti lämpöisempi mitä ulkoilma.. ehkä hiukan hullu olen mutta kun meillä ei muuten nukuta näköjään.
Voisi huomenna kokeilla ekoille unille vaunuihin sisälle. Vaikka luulen että ei nuku siltikään kunnolla.

Käytiin ostamassa esikoiselle sukset.. pääsee huomenna hiihtämään :D

nyt aiotaan uskaltautua vielä poitsun kanssa ulos hiukan kuusenoksia hakemaan :)
 
Iltaa mammat!

Onnittelut Minilla ja ärrieri raskautumisesta! Itse en tiedä, ollako kade vai ei... mutta iloinen olen kyllä teidän puolesta!

Misstra, Minea ja Outius tsempitykset työn aloitukseen tulee kyllä tarpeeseen :LOL: Kiitos niistä! Toisaalta ihan kivaakin olla töissä, mutta ajankohta koulumaailmassa on hankala, kun oppilailla motivaatio melko vähissä näin joululoman kynnyksellä ja kollegat aika työllistettyjä kokeiden ja numeroidenannon kanssa. Ihan mukava nähdä työkavereita, mutta nuo puoli seitsemän aamuherätykset on pyllystä!

Viola hieno vaippavoitto! Tuo on jo pitkän pennin arvoinen tuollanen määrä vaippoja. Eipä ole vielä kuulunut fysioterapiasta mitään, joten menee varmaan tammikuulle.

Aplo ei mitään läpimurtoa liikkeellelähdön suhteen täälläkään. Liköörikonvehti ja Julia-karkkipaperit on ollu kyllä hyvänä apuna ryömimisen houkuttelussa ja niitä onkin äidin pitänyt syödä ihan sen takia :LOL: No, jospa teillä ja meillä innostuttaisiin joulukuusen kaatoon - se on kai aika perinteinen! Mun pikkusiskot (kaksoset) oli aikanaan vähän Siiriä vanhempia ensimmäisenä joulunaan ja kuusi lähti ulos, kun olivat kaataneet sen kolmesti :LOL:

Tänään olikin sitten kunnon pakkaspäivä ja nukutusongelmia oli miehelle tullu. Ei ollu Siiri nukahtanut vaunuihin sisälle. Normaalisti nukahtaa 10.30 -11 välillä. Mies luovutti puoli yhden aikaan, kun tyttö oli kitissyt melkein pari tuntia ja laittoi ulos nukkumaan. Siellä nukkuikin sitten yli kolme tuntia 15 asteen pakkasessa! Kasvot oli kylmät herätessä, mutta muuten ihan OK. Mietittiin, että meidän ulkovarastossa vois nukuttaa, jos pakkanen vielä kiristyy. Varastossa pidetään matalaa lämpöä, niin vois olla hyvä.

Päikkäreitä meillä nukuttu kolmena päivänä vain yhdet, mutta pitkät kylläkin (kolme tuntia).

Nyt Siiri hermostuu, jatkan taas joskus...

Mukavaa joulunalusaikaa kaikille!

 
Moi!

Päksy; mulle käy AINA niin, et kun täällä kerron et hyvin menee joku asia (nukkuminen, syöminen tms), niin eiköhän se heti seuraavana päivänä muutu. :LOL: Kumma kun asian ilmaisee ääneen, niin heti menee häränpyllyä kaikki aiemmat tavat. :D Miksei niin voisi käydä myös niille ei niin hyville -asioille. =)

Täälläkin on tänään nukuttu ulkona pakkasesta huolimatta. Meidän mittari näytti -12 kun lähdetiin likan ja esikoisen kanssa ulkoilemaan. Käveltiin tästä meiltä raksalle miestä moikkaamaan. Esikoista vedin välillä pulkassa, välillä hän käveli itse. Oli kyllä ihanaa olla ulkona kunnon talvi-ilmalla. :) Ja mitä pukemiseen tulee, niin likalla oli päällä body, potkuhousut, villahaalari, kypärämyssy, villamyssy, tumput, villasukat, toppatöppöset ja äitiyspakkauksen talvihaalari. Ja vaunuissa oli se lämpöpussi. Herättyään sormet ja varpaat oli ihan lämpöiset, eikä tyttö ollut yhtään hikinen.

Soraya ; onnea raskautumiseen. Mäkään en ole kertonut kenellekään paitsi tänne, että meille kolmas vauva saa tulla jos on tullakseen. =)

Nyt likka heräs. Täytyy mennä.

marza
 
Danjuska: Tein lihapullat possun jauhelihasta, pyörittelin pelkästä lihasta sellaisia marmorikuulan kokoisia pieniä palleroita. Keitin ne sitten kattilassa. Kypsyivät nopeasti, pysyivät koossa ja hyviä tuli. Mieskin kävi niitä salaa syömässä, kun osa oli mystisesti hävinnyt (?). Lihapulliin saa lisää kosteutta, kun laittaa piltin/bonan maissisosetta mukaan. Puolitin vielä pullat Leolle, ja kyllä teki tänäänkin kauppansa! :xmas: Tuli vielä mieleen, että jos uskaltaa, niin niihinhän voisi vielä laittaa esim. persiljaa.

Vihvi:
Hurjaa, että pikkuhiljaa vauvoille tulee jo 10 kuukautta! Onnea jo Nennelle etukäteen! Syödäänkö teillä nyt lusikalla, vai onko lakko nyt "totaalinen"?

Soraya: Onnea matkaan!

Joku kysäisi milloin meillä on se verikoe: käytiin tänään. Leo ei ollut moksiskaan, vaikka verta otettiin sekä sormesta että kyynärtaipeesta. Äidin rohkea poika :heart: Toivotaan tosiaan, että kaikki olisi hyvin! Tuloksista osa saadaan keskiviikkona, osa menee ensi viikkoon.

T.Marais ja Leksa
 
Kiitti Marais ohjeistuksesta :D Itse ajattelin just laittaa joukkoon persiljaa tai sipulia, mitä Jennalla myös kasvissoseihin oon laittanut.

Nyt rohisee täällä tytön nenä |O aivan varmasti ollaan koko sakki jouluna kipeitä :| Eilen illalla jo vähän kattelin että vuotaa nenä mutta nyt iski päälle ihan kunnolla... hohhoijaa..

Pitänee vielä kipasta viinimarjoja sulamaan niin saa aamulla mehustumaan =) sama tehdä tommoset hommat alta pois nyt kun ei ulos niin kovin mieli tee ;) -22 mittarissa..
 
Meilläkin pakkanen paukkui tänään ja sitähän on luvattu parille seuraavallekkin päivällä. :/ En uskaltanut Ninniä nukuttaa ulkona. meillä oli -22 pakkasta. Ja senpä takia Ninni nukku kahdet puolen tunnin päikkärit sisällä. Eli väsyny oli koko päivän ja kärtynen. Ei meinannu millään nukahtaa omaan sänkyyn vaikka iltasin sinne niin hyvin nukahtaa. Mutta ehkäpä otan Danjuskasta mallia ja huomena koitan nukuttaa ulkona. Puen neitin vaan lämpimästi. Meillä kuitenkin saa vaunut suojaan hyvin ettei tuuli pääse kylmettämään.

Mulla alkaa jo stressiä repiä joulun suhteen. Aatto ollaan anopilla ja olen lupautunut (lue itse olen ehdottanut) leipomaan jouluherkkuja sinne. Jotenki vaan tyhmää mennä valmiiseen pöytään.. Ja sit mun porukat tulee sit joko joulupäivänä tai tapanin päivänä meille ja sit pitääki tehdä vielä erikseen kaikki muut ruuat. Että tekemistä riittää. Sit vielä joulusiivous. Pitäisköhän se tilata siivousfirmalta?? HMM... No ehkei se oo hyvä ajatus ku ne ei siivoa just silleen ku minä itse. Joutuu vielä erikseen sit siivoamaan. :LOL:

Jossu ja Ninni 9kk
 
Huomenta mammat!

Olipas tullut taas paljon asiaa sitten viime kommentoinnin. Yritän parhaani mukaan kommentoida mitä muistan :)

Kiitos kaikille onnistteluista vaippavuoren vuoksi :flower: =) Ongelmia meinaa olla mihin nuo kaikki saisi säilöttyä kun meän 60m2 asunto tuntuu olevan täynnä vaippoja :LOL: Marais: Soittivat sieltä cittarista ja sain itse valita koon ja mallin. Eli meille sitten tuli active fit vaippoja ja housuvaippoja molempia, ihan mukava kun saa kokeilla molempia! Nyt en ole vielä raskinut niitä housuvaippoja ostaa, ku en tiiä miten ne sopii :)

Pakkasraja on tainnu olla ajankohtainen viimeaikoina vähän joka paikassa. Itse pidän melko ehdottomana tuota -15 astetta. Pakkanenhan sinänsä on pukeutumis/pukemis kysymys. Mut itseä huolettaa pienen hengityksen kestävyys kylmemmässä. Olen lukenut että vauvojen keuhkoissa olevat "värekarvat" paleltuvat kovin helposti jos pakkanen on yli sen -15. Tämä paleltuminen aiheuttaisi värekarvojen häviämistä ja siten altistaa hengitystie infektioille ja astamalle pitemmällä aikavälillä... Tiiä sitten, mut itse olen niin hyväuskoinen ja "varman päälle" ottava monessa asiassa, että meillä tuo -15 pitää aika tarkasti :)

Lotta75: voimia väsymyksen kanssa :hug: Välipalaksi tuli vielä mieleen että oletko tehnyt puolukkapuuroa välissä mustikoista? Se on mun mielestä ihan hyvää kans! Ja miten karkeammat ruuat uppoaa? voisitko muussatamarjoja ja tarjota sitten niitä soseen muodossa?

Upupa: Meillä äp:n toppapuku ja Tutan toppapuku joka vähän paksumpi. Ne on mun mielestä ollu ihan hyviä ulkona. meillä saaga ei ole ollut ulkona ikinä maassa? Ois varmaan ihan järkyttynyt jos sen ulkona tuonne kinokseen laskisin ku just on sisällä oppinut liikkumaan niin niissä toppapakkauksissa hyvä että silmät liikkuu päässä :D Ulkona käydään leikkipuistossa keinumassa ym. ja siitä neiti tuntuutykkäävän kovasti! Jalassa meillä on äp:n toppatöppöset ja villasukat. Pukin konttiin on ostettu kuoman talvikengät, jotka toivottavasti menee sit koko talven!

8kk mitoista. Meillä 8,5kk 8600g ja 71,5cm.

niinu meillä kans kovasti hytkytellään musiikin tahdissa, niin suloista ku pikku peppu vain heiluu :heart:

Kaa: Voimia väsyn ja pahoinvoinnin kanssa :hug:

Meillä Saaga ei osaa syödä itse pullosta tai nokkamukista vielä. En ole kyllä juuri edes antanut harjoitella kun vedet/maidot ois pitkin pitäjää jos neiti saisi itse pidellä pulloja. Tuttipulloa pitää kyllä tyhjänä kädessä ja osaa tähdätä suuhunkin, mut täytenä ku se on niin neiti on niin maidonperso et oottaa hihkuen suu auki et joku törkkäis pullon suuhun ja tyytyväisenä sit lurpsuttelee kainalossa :heart: Oon joskus yrittänyt sitä käteen antaa, mut yleensä alkaa vaan itkeen ku heti pulloa saa, malttamaton luonne kun on :D


Mut nyt en jaksa enempää kirjoittaa yhdellä käellä kun neito heräsi ja rimpuilee toisessa kainalossa. Maraikselle ja Sorayalle ainakin oli vielä kommentoitavaa, mut palaan myöhemmin takaisin paremmalla aikaaa... Anteeksi kirjoitusvirheeni, mut en jaksa lukea enää läpi ku neitin alkaa hermostua :)

Hyvää pakkaspäivää kaikille! :xmas:

-Viola ja Saaga-sappura
 
hohhoijaa sanon minä. tällä vaan valvoskellaan.
käytiin viime perjantaina jeren kanssa korvien jälkitarkastuksessa ja kunnossa oli.
yöllä sitten tuli kipeeks ja taas valvottiin. eilen sitten käytiin taas lääkärissä ja yllätys yllätys korvatulehdus |O tää on nyt kolmas ihan peräkkäin.
nyt saatiin pitkä lääkekuuri ja sen jälkeen korvalääkärille. seuraavaksi sitten risojen poisto ja tuubitus jos vielä jatkuu.
kyllä tää syksy ja alku talvi on mennyt jerellä sairasteluun.
ja joulusta. ei sitten yhtään ole sellainen olo että olis aatto ens viikolla.
mitään joulujuttuja ei kiinnosta tehdä. lahjat ostamatta (muutama löytyy) ei huvittais mennä niitäkään ostamaan. siivoukselle ei ole aikaa kun mies vaan töissä.
ensimmäinen kerta kun toivon että joulu jo todellakin olisi jo ohi :ashamed:
nyt kyllä tuli vaan omaa napaa ja rutinaa :/
ehkä jotain iloistakin kohta taas. no se että jere konttaa vallan =)
jospa kirjoittelen kun saan vähän univelkoja nukuttua.
 
moikat

Mä opin esikoisen kanssa et nuo korvahommat kannattaa heti hoitaa korvalääkärillä. Niillä on kunnon vehkeet millä sinne korviin katselee, eikä varmuuden vuoksi määräile lääkkeitä. Mä en enää luota yleislääkärin korvatulehdus diagnoosiin. On ollu niin monta jospa kuitenkin -juttua.

Niin ja sit mulle tarjottiin vuoden sijaisuutta kun kävin 30-vuotis tarkastuksessa neuvolassa. Vähän tuli puskista kun en ollu kyllä vielä aatellu mennä töihin, mut kyl mä sen nyt kuitenkin päädyin ottamaan vastaan. Näitä tilaisuuksia ei täällä jaeta ihan joka tk:ssa. No alkaa vasta helmikuussa, et onhan tässä aikaa henkisesti valmistautua töihin menoon ja tuon neidin hoitoon viemiseen. Tuolle 5 veelle tekeekin ihan hyvää päästä hoitoon ja oman ikäisten seuraan.
 
Nyt on tullut taas niin paljon tekstiä, etten varmasti muista kommentoida kaikkea, mutta kirjoitellaan nyt jotakin.

Paranemisia kaikille korvatulehduskierteessä oleville tai muuten sairastaville!

Marais: varmasti harmittaa imetyksen lopettaminen, mutta hyvä, että pullokin kelpaa. Ja hyvä, että tutkivat kunnolla. Toivottavasti mitään ihmeellistä ei löydy.

Minea: meille tulee brasilianterrieri. Se on semmonen melko pieni, mustavalkokirjava.

lotta: ei kannata stressata mistään siivouksista ym (tää on kyllä varmasti helpommin sanottu kuin tehty). Tokihan se on kivaa, jos on siistiä, mutta tärkeintä kuitenkin ainakin mun mielestä yhdessäolo kaikessa rauhassa.

päksy: onnittelut työpaikasta!

Aika kylmää on kyllä ollut. Eilen oli -13C ja silloin nukutin normaalisti ulkona; laitoin vaan paljon päälle. Tänään oli -18C, joten ei menty ulos. Aamulla nukutin kantorepussa. Iltapäivällä käytiin kerhossa kävellen, mutta sinne on matkaa 500 m. Kerhosta tullessa Velmo nukahti vaunuihin. Otettiin vaunut kotona sisään ja aateltiin, ettei kyllä kauaa nuku, kun tulee kuuma. Vielä mitä, jätkä veteli sikeitä 2 h 15 min! Ei ole tainnut koko elämänsä aikana nukkua noin pitkiä päiväunia ja nyt hikipäissään villahaalari, toppahaalari ym. päällä nukkuu noin kauan. :eek: Ei voi ymmärtää. Pidetäänköhän me normaalisti liian vähän päällä...

Mä odotan kyllä joulua tänä vuonna erityisen paljon. Eka joulu lapsen kanssa on kuitenkin aika spesiaali. Ollaan lisäksi ekaa kertaa joulua kotona. Saa kerrankin tehdä niitä ruokia, mitä haluaa, luoda omia perinteitä jne. Ja tietenkin pikku pentu luo oman mausteensa joulunviettoon. Voi kyllä olla, että olen jouluna ihan helisemässä, kun Velmo kaataa kuusen, pentu syö huonekalut, ruoat epäonnistuu jne. :LOL:

Misstra + Velmo 9 kk, 1 vko
 
Päksy onnittelut sijaisuudesta! Tulihan tuo varmasti aika äkkiseltään päätettäväksi, mutta tulevaisuutta työelämässä pitää ajatella. Onko millanen päivähoitotilanne teilläpäin - ootko jo kyselly lapsille paikkaa? Onko työpaikka siis teidän "omassa" neuvolassa?

Cadillac voi ankeus tuota Jeren sairastelukierrettä :| Voimia sulle! Toivotaan että valvomiset helpottais ja kerkeisit kerätä vähän voimia ja nukkua pahimmat univelat pois ennen joulua. Täällä jää joulun laitto vähemmälle myös. Yöt on meillä edelleen niin katkonaisia ja nyt vielä pitkiä päiviä töissä niin ei iltaisin jaksa laittaa. Koitetaan olla liikaa ressaamatta.

8 kk mitat meillä oli 7180 g ja 69,5 cm. Tampereen pikkujoulukuvista tuo meidän Siirin piskuinen koko hyvin kävi ilmi. Neuvolasta ohjeistivat rypsiöljykuurille ja meidän oli tarkoitus mennä tarkistuspunnituksille, mutta ei sieltä ole soitettu aikaa niin on jäänyt käymättä. kotipunnituksen mukaan nyt on painoa tullu ihan mukavasti.

Maitoa Siiri juo edellen korvikkeena tosi vähän - hyvä jos 200 ml tetra menee vuorokaudessa. Siiri juo maidon ruuan kanssa yleensä jääkaappikylmänä.

Unikoulu on meillä heittänyt häränpyllyä jo pari viikkoa- meillä siis tissitellään pariin otteeseen taas joka yö. Ei vaan jaksa muuta. Joulun välipäivinä koitetaan taas reipastua miehen kanssa. Oli just tänään puhetta, että yritettäis korvata yösyöttö pulloruokinnalla, kun pullo on nyt ruennu vähän kelpaamaan. Siiri oli tarkotus myös laittaa omaan huoneeseen nukkumaan loman aikana.

Nyt saunaan, kun mies tuli harrastuksista.

 
Ei ollut sijaisuus ihan "omasta" neuvolasta, mut naapurikunnasta, samaa kuntayhtymää. Työmatka olis noin 10km. Hoitopaikkaa soittelin heti ja kyselin tilannetta, joka tietenkin on huono. Vieläkö tarttis kaks lasta saada sinne hoitoon. No tuo isompi alottaa eskarin sit syksyllä, mut onhan siihen vielä hetki vaikka aika nopsaan kuluu.

Niin ja Cadillacille voimia korvakierteeseen ja toivottavasti pian helpottas. Se on ihan hirveetä kun koko ajan saa hypätä jollakin lääkärillä.

Kaatjuska, On teidän Siiri kyllä pikkunen ja erottu pieni koko kyllä kuvasta. Meillä mies katteli niitä kuvia ja kysy, et ihan oikeestiko nuo kaikki on saman ikäsii? :D Niin ne lapset kasvaa eri vauhtia.
Kovin vähänlaisesti tosiaan maitoa menee päivällä, mut jos Siiri ottaa yöllä tarvitsemansa maidon ja siks unikoulukin polkee paikallaan, tsemppiä öihin. Ite oon nyt päättänyt et ei erityistä unikoulua, vaan herätään jos herätään ja aamu viiden jälkeen saa tissiä. Niin ja illan nukahtaminen on alkanut sujua! (en vaan sano sitä ääneeni :whistle: ) Jaksan itekin paremmin kun en stressaa siitä nukkumattomuudesta. Kyllä tuo neiti kai joskus alkaa yönsä nukkua :D
 
Päksylle onnea työpaikasta! :flower: Voi kun tuo mieskin sais jostain töitä. Koulun lähiviikot ja samalla opintotukikuukaudet loppuivat, kesällä mies suorittaa vielä ulkopuolisella työnantajalla ison näytön ja valmistuu sitten luontokartoittajaksi. Sai junailtua siihen näyttöön (sudenkorentokartoitus eräällä saarella) rahoituksen, eli matkakulut ja päivärahat. Kesäksi olis tiedossa toinenkin homma, mutta nyt talveksi/kevääksi ei mitään. Täällä on nyt tosi huono työllisyystilanne, ''hanttihommiakaan'' ei tunnu löytyvän.

8kk mitat oli Mimosalla 7170g/68cm. Eli kaatjuska, kirppu löytyy täältäkin :) Meille ei kyllä ole mistään rypsiöljylisistä tai lisäpunnituksista puhuttu mitään?

vihvi meillä kans ens viikolla tulee 10kk täyteen! ''Ne kasvaa niin nopeesti''-sanontaa ei kyllä käsitä, ennen kuin on oma lapsi. Vasta tuo oli parikiloinen mytty, joka hukkui 50-senttisiin vaatteisiin ja vain söi ja nukkui ja oli omassa vauvamaailmassaan. Nyt se on jo niin iso, pissii pottaan ja kävelee tukea vasten ja hoksaa jo asioita.

Mimosa on muuten alkanut kerjäämään, vaikka just olis syönyt vatsansa täyteen niin heti kun näkee että äiti tai iskä syö niin tulee lujaa vauhtia jalkoihin ja HUUTAA ''nanna!nanna!nanna!'' (anna?) Ja se on ihan sama mitä lautasella on, niin sitä on saatava! Teenkin nykyään niin, että syötän Mimon eka ja sitten kun miehen kanssa syödään, laitan tytön sitteriin/syöttötuoliin maissinaksun kanssa jotta saatais ruokarauha :D

Cadillacille jaksamista korvapotilaan kanssa :hug:

Lotta Mä en ainakaan jaksa mitään perusteellista joulusiivoa tehdä. Keväämmällä sitten, silloin löytyy aina uutta energiaa tekemiseen pitkän talven jälkeen.

upupa ja Mimosa ensi viikolla 10kk!
 
Hip hei!

Täällä taas yksi valvottu yö takana. :eek: Likka oli yöllä sitä mieltä ettei nyt nukuta vaan seurustellaan ja leikitään. Pari tuntia meni ennen kun saatiin tyttö nukahtamaan uudestaan.

Päksy, oikein paljon onnea työpaikasta!!! :flower: Mäkin olen nyt lähettänyt työhakemuksia muutamiin paikkoihin, vaikkei mulla vielä mikään kiire töihin olekaan. Mutta jos joku mielenkiintoinen työ löytyy, niin kyllä mä töihin menen. Ei enää yhtään huvittais palata samaan työpaikkaan.

Cadillac, tsemppiä pienen potilaan kanssa. :hug:

Vihvi, mä en tiennytkään että tuon ikäisten vauvojen pitäis osata jo tavailla sanoja. Tai siis tavuja. :eek: Meidän likka on ihan viime päivinä vasta alkanut enemmän ääntelemään. Mä yhdessä vaiheessa jo epäilin että onko likan kuulossa vikaa, kun tyttö ei edes nauranut ääneen. Eikä kauheesti sitä tee vieläkään. Nauraa kyllä kovasti, mutta ääntä siitä ei tule. Ja noita tavuja tulee vielä aika vähän, mä tietysti kuulen että likka tavaa äi-ti. :LOL:

Joulusiivous, mikä se on? :LOL: Me ei vieläkään saada viettää joulua omassa kotona, joten en viitis kauheasti siivotakaan. :( Mä vannotin jo viime jouluna etten lähde koko jouluna mihinkään vaan olen kotona ja meille saa sukulaiset tulla jos haluaa. Mutta eipä tuo talo olekaan vielä valmis, vaikka niin kaavailtiin, joten joudutaan taas viettään kiertolaisjoulu. Ja nyt meillä on pieni riita miehen kanssa siitä ollaanko jouluaatto mun vai hänen porukoilla. Toisaalta mä voisin ihan hyvin olla anoppilassakin, mutta mua surettaa mun siskot, jotka kovasti tahtois meidät luokseen. Mun nuorempi sisko on vasta 8-vuotias ja hänelle on tosi tärkeetä että me ja varsinkin lapset ollaan jouluna siellä. Ja mun toinen sisko on 26, eikä hänellä ole omaa perhettä eikä poikaystävää, joten mun lapset on hänelle kun omia ja meillä on tosi läheiset välit. Tiedän et varsinkin mun vanhempi sisko loukkaantuis jos me ei oltais aattona siellä. :/ Täytyy vielä miettiä tätä... meillä on kuitenkin se hyvä puoli et meidän vanhemmat asuu noin parin kilometrin säteellä toisistaan, joten voidaan aika nopeesti vaihtaa paikkaa vaikka pariinkin kertaan jos huvittaa. =)

Hassua et toisilla vauvoilla tulee jo 10 kk täyteen, eikä meidän likka ole vielä edes 9 kk. Mutta ensi viikolla sekin etappi tulee täyteen. =)

Tässä vielä pari kuvaa mitä otin joulukortteja varten.





Mukavaa ja kiireetöntä joulun odotusta kaikille!

marza

 
Terve!

Taasen on hypätty lääkärissä - aamulla oli ihan kirpakka pakkanen lähteä liikenteeseen :xmas:

Leon veriarvoista kaikki muut olivat hyviä, mutta rautaa oli veressä liian vähän. Ei sentään anemiaa vielä, mutta ei kovin kaukana siitä. Lääkäri epäili, että nyt kun saa riittävän määrän maitoa, niin ne arvot lähtevät luultavasti nousuun, eikä rautalisää tarvita. Konrollissa käydään vielä ainakin kertaalleen tuon rauta-arvon vuoksi. Ja lihapullia saa kuulema antaa niin paljon kuin menee :D Lihassa kuulema rautaa piisaa. Ja ohhoh, viime torstaista painoa on tullut 500g lisää---> Eli Leo painaa nyt 9,1kg!!! Ai että mä oon onnellinen, että joku sanoi mulle, että nyt se imetys loppuu!

Nyt sitten juteltiin lääkärissä jo tuosta unikoulustakin, ja tehdään pehmeä aloitus niin, että ensin vain yhdellä yösyötöllä (nyt menee 2-3 maitopulloa) ja sitten katsotaan, onnistuisiko ilman yösyöttöjä. Huomenna soittaa vielä unihoitaja tarkemmista ohjeista, ja saatiin sellainen seurantapäiväkirja.

Marza:
Mukavat kuvat pikkutontuista! Teillä on jo tomeran näköinen tyttö!

Kirppusten äidit: Meille lastenlääkäri sanoi, että voi antaa jo maidotonta margariinia, pieni suolamäärä ei haittaa. Me laitetaan ruokaan sinistä keijua, ja sämpylän päällä se näyttää olevan suorastaan herkkua :) Mä oon antanu jo niitä Fazerin Vilpuri-sämpylöitä, omiakin oon tietty tehnyt, mut jostain syystä Vilpurit tekee paremmin kauppaansa.. :whistle:

T.Marais ja Leo
 
Päksy oon aika vakuuttunut, että Siiri tosiaan tankkaa sen maidon öisin, kun syö 2-3 tunnin välein.

Marais oon nyt vähän ruennu ajattelemaan, että josko minäkin koittaisin hiljalleen lopetella imettämisen. Meidän yöt on pahasti saman kuuloisia kuin teillä ennen tissittelyn lopettamista. Kirjoittelit epäilystä, että oma maitomääräsi ei ehkä enää Leolle riittänyt tai laatu oli jo "kevyempää". Siirille painoa oli tullu 6 kk- 8 kk niin huonosti, että epäilen samaa. Eipä taideta meilläkään kunnolla nukkua ennen kuin tissittelykierteestä pääsee eroon. Rupeen jotenkin itsekin oleen pikkuhiljaa valmis lopettamaan imetyksen, kun nuo yöt on niin katkonaisia.

Mahtava muuten tuo Leon painonnousu!!!

Upupa meidän ihanat pikku kirppuset :heart:
 
Huomenta!

Herättiin tänään jo ennen klo 7, villanpuhaltajat tulivat mölyämään tonne katolle ja rekka just meidän oven edessä hurisemassa. Väsyttää, ihan kun ei olisi univelkaa jo muutenkin. :/

Jolukorteista, mie tein taas ite ja Venla pääsi kuvaan:



Mahdottomat pakkaset ollut meillä Joensuussa, eilen oli tallilla (maalla) -23 ja yöllä oli ollut kuulema -27. Ei olla tytön kanssa ulkoiltu aikoihin.. Mälsää.

Oon monet kerrat ajatellut sitä, kun viime jouluna mietiskelin että ensi jouluna mulla on oma pikku piparinpaistaja apulaisena, ja voi mikä pikku "apuri" sieltä tulikaan
:heart: Saa suupielet väkisin hymyyn. :)
 
Kuinka moni on meinannut joulukuusen laittaa tänä jouluna? Me ei ajateltu, muutenkin vähän tilanpuutetta ja epäilen, että se kaatuaisi kuitenki monet kerrat. Porukat joskus laittoivat kattoon kiinni latvasta kun kissat ja koirat kaateli kuusta, mutta niin isoa kuusta meille ei kuitenkaan hankittas, että siististi sais kattoon kiinni.

vihvi Mä en myöskään ole kovin myönteinen sen asian suhteen, että huudattamalla "opetettais" nukkumaan maidotta koko yö. Oon lukenu siitä niin paljon miinusta, ettei musta olis siihen. Muistaakseni vaikutti kommunikointiin ja puheen kehitykseen. Roni kyllä nukkuu hyvin, mutta jos on sellainen yö, että nukkuukin huonosti, niin aina oon kutsuihin vastannu. Ehkä enemmänkin oon sen kannalla, että jos juo vaikka pullosta ja yömaitoa haluaa, niin pikkuhiljaa vähentäis sitä määrää.
Napatyrä on muistaakseni joku sellainen että siitä voi suoli pullahtaa ohi tai jotain sellaista. En ihan tarkkaan muista, mutta mies siitä jotain sanoi. Ronin napaa tsekkaillaan välillä, koska on kuulemma perinnöllistä.

Roni on oppinut vilkuttamaan jo jonkun verran. Kun joku vilkuttelee niin melkein aina vilkuttelee takaisin.

Marais Kiva kun kerroit miten teit lihapullat, voisin joskus itsekin koklailla :)
Aika mahtava painonnousu :)

8kk Mitat olivat 9,3kg ja 71cm

marza Ihania kuvia :heart:

Niinku86 Ihana kuva :heart:

Ronikin alkaa jo olemaan hereillä. Meni eilen vähän aikaisemmin nukkumaan, mutta heräsi varmaan kun itsekin heräsin jo muutama tunti sitten. Yritin kyllä hiljaa tässä siivoilla, mutta ainahan siinä pientä ääntä tulee.
 
Huomenta!

Kaatjuska: Meille imetyksen lopettaminen näytti ainakin olevan oikea ratkaisu, lopetin sen kerralla. Perjantai-aamuna annoin maidon pullosta, ja ihme&kumma se kelpasi. Jos pullo ei olisi kelvannut, niin olisin hörpyttänyt nokkamukista. Oma maidontuotantokin tyrehtyi n. neljässä päivässä. Jos päätät lopettaa myös, niin onnea matkaan, toivottavasti sujuu mukavasti! Eikä meillä ainakaan tuosta lapsi näyttänyt kärsivän, päinvastoin, sai lisää energiaa ja on entistä iloisempi :heart:

Niinu, ihana pieni apulainen teillä tosiaan, kaunis hymy! Ja ihanat töppöset!

Zoe: Mä haluaisin kuusen, mutta kun "joudutaan" TAAS lähtemään Savoon sukuloimaan, niin en mä mitään omaa kuusta saa... Lihapullat on tosiaan ollut suksee, suosittelen :)

T.Marais ja sängyssään heräilevä Leo
 

Yhteistyössä