Terveiset ultrasta!
Kaikki masussa hyvin! Kovasti oli vaavi kasvanut sitten viime ultrasta (tehty 2 kk:tta sitten)
Vastasi viikkoja, korkeintaan päivän heitto. Paino n. 410 g, syke 151. Istukka etuseinässä, joten ei mikään ihme, että liikkeet olleet vaimeita. Veikkasi poikaa, varmaksi ei tosin sanonut ja vain pikaisesti kurkkasi jalkoväliin (en kyllä itsekään havainnut tyttöön viittaavia piirteitä). Olen siis edelleenkin epätietoinen sukupuolesta, joten vaatteita aion hankkia vain neutraaleissa väreissä. No, viimeistään se sitten näkee marraskuussa.
Pikkasen jäi ultrasta huono fiilis. Ultrauksen teki sijainen, joten heti aluksi tuli sellainen olo, että uusi ultra-aika on saatava. Kuvaa emme saaneet mukaamme ja isäkään ei pysynyt alkuunkaan mukana missä kohtaa ultraaja kulloinkin kuvasi (mutisi pääasiassa itsekseen), joten varasin ajan 4D:hen heti töihin päästyäni. Elokuussa siis näemme masuasukin jälleen!!!
Pikaisesti kävin vaan kertomassa terveiset, luen illalla muiden kuulumiset!
Esikko77 ja Möhköfantti 21+0 POKS POKS