carubeelle iso halaus täältäkin :hug:
Tiedän mitä käyt läpi tällä hetkellä. Itse olin samassa tilanteessa -01. Odotin silloin keskimmäistä tytärtäni ja hänkin marraskuinen. Rakenneultrassa tuli ilmi rakenteellinen vaikeasti hoidettava poikkeavuus http://www.fimnet.fi/finnanest/lehdet/2002/no_5/a_tuominen.pdf
Silloin vuonna 2001 näitä lapsia selviytyi n.50%.
Ilmitulo oli täysi shokki minulle. Pääsin naistenklinikalle vasta viikolla 22 ja minulle tarjottiin melkeinpä ensitöiksi aborttia, johon olisin päässyt 24 viikon jälkeen vasta. Oli heinäkuu ja luvan saanti olisi kestänyt, joten minulle jopa ehdotettiin että sikiön iäksi laitettaisiin papereihin pari viikkoa vähemmän jotta se menisi läpi
Melkein jo suostuin, mutta lopulta päätinkin jatkaa raskautta. Minun oli annettava mahdollisuus minun vauvalleni ja nähdä itse miten asiassa tulee käymään? En halunnut antaa periksi, vaan halusin antaa lapselleni mahdollisuuden.
Raskausaika oli todella raskasta aikaa. Yhtenä päivänä uskoin täysin että pieni tyttöni jaksaa elää ja jaksaa tulevan leikkauksen ja taas toisena päivänä suunnittelin mielessäni hautajaisia. Varsinaista vuoristorataa siis koko odotus.
Tyttäreni syntyi sitten suunnitellusti ja siirrettiin lastenteholle lastenklinikalle. Neljän päivän iässä suoritettiin iso leikkaus ja sitten odotettiin. Hän toipui hyvin ja siirtyi normaalille kirurgiselle osastolle. Loppujen lopuksi hänet on leikattu 4 kertaa koko elämänsä aikana. Meillä kävi tuuri ja sain pitää lapseni. Tosin hänellä todettiin kehitysvammaisuus sitten 2,5vuotiaana. Eli hän on ja tulee aina olemaan erilainen. Rakennepoikkeavuus joka hoidettiin vastasyntyneenä ei näy oikeastaan muuta kuin arpena rinnassa. Kukaan ei voisi kuvitellakaan millainen sekasorto siellä vauvan kehon sisällä on ollut joskus ja tilalla goretexia jolla pallea paikattiin. Itse olen onnellinen että aikoinaan tein ITSE oman päätökseni, eikä kukaan muu tehnyt sitä puolestani ja painostanut. Elämä erityisen lapsen kanssa, sairaalassa ensimmäiset 5kk:tta vietetty aika, sen jälkeiset monet kymmenet lääkärikäynnit on olleet joskus todella raskaita, mutta kaiken sen jälkeen silti rakastan tytärtäni niin paljon! :heart:
Se miksi matka vanhemmuuteen täytyy alkaa joidenkin kohdalla niin raskaalla ja koettelevalla tavalla on niin väärin :'( Äiti on se joka sen raskaimman ja suurimman päätöksen joutuu tekemään, kukaan muu ei voi tehdä sitä kenenkään äidin puolesta. Siihen tarvitaan paljon voimia, oli se mikä tahansa. Se vain täytyy tehdä huolella. :hug:
Ja tällaisesta asiasta on puhuttava ja siitä on kirjoitettava vaikka tänne marraskuisten ketjuun. Siksi tämä ketju on perustettu, että me äidit saamme jakaa niitä surullisia ja iloisia asioita täällä samassa elämäntilanteessa olevien kanssa! :hug: :heart: Itse puhuin niin paljon asiasta että lopulta suunnilleen kyllästyin puhumaan koko aiheesta. Kun päästin sen kaiken skaalan tunteita ulos puhumalla, itkemällä,ym, niin selviytyminen koko asiasta vauvan syntymän jälkeen oli helpompaa.
Toivotan caribbee sinulle hurjasti voimia mihin ikinä päädytkin :hug: :heart:
Ja jos nyt sitten pikkuisen kehtaa vielä laittaa omaa napaa..
Rakenneultra takana eilen rv 20+4. Vauvelilla kaikki kunnossa ja pallean kohta myös tarkasti katsottuna ja oli kunnossa. Minulle rakenneultrasta on jäänyt jonkinmoiset traumat, joten pyydän eritoten palleankaaren tarkistusta :| Vian uusiutuminen minun kohdalla on minimaalisen pieni, koska minulla on uusi mies, mutta silti menneet kummittelee :ashamed:
Painoarvio 343g ja vastaa viikkoja 20+2 eli tarkasti katsottuna 2 päivää pienempi, mutta siis vastaa viikkoja silti
Ja vauveli oli hyvin näyttäväisellä tuulella ja sukupuolta sitten katseltiin jos jonkinmoisesta kuvakulmasta, eikä ulokkeita löytynyt
Eli niinkuin arvelin sydänäänien perusteella, meille tulee neljäs tytär tähän huusholliin :heart: :heart: :heart: Mies hiukan "kauhuissaan"
Haluaa muuttaa autotalliin jossain vaiheessa :kieh:
Myllää kovasti varsinkin kun pitäisi nukkumaan käydä
Chira ja pikku pötkyläinen rv 20+5