Mies syyttää kusipääksi

Mä en kyllä yhtään ymmärrä mistä tässä puhutaan. Eikö saisi esimerkkiä?

Eli tässä on kyseessä joku tilanne, josta ollaan kumppanin kanssa erimieltä. Kun asiasta aletaan keskustelemaan tulee päällepuhumista ja toista ei kuunnella ja aletaan vänkäämään omaa kantaa läpi, pysähtymättä edes koittamaan ymmärtää toisen kantaa ja hyväksymään sen, että asioista voi olla erimieltäkin ja se on ihan ok. Sitten erittäintärkeissä asioissa jää se kompromissin tekokin, kun toinen lopulta kieltää koko keskustelun ja asian selvittämisen kokonaan ja sen päälle loukkaantuu jostain toisen sanomasta, vaikka toinen ei ole tarkoittanut sanoillaan millään tavalla loukata. Lisäksi toinen ei ikinä usko, ettei toinen ole tarkoittanut todellakaan loukata, vaikka toinen kuinka koittaa saada toisen ymmärtämään tämän. Meillä vielä lisäjuttu tässä on se, että jos minä keskusteluhalukas joskus loukkaannun ei-keskusteluhaluisen miehen sanomasta jutusta keskustelun aikana, mies syyttää tästäkin vain minua. Tässä on myös kyse siitä, että ei-keskusteluhaluinen pitää aina riitana sitä jos koittaa selvittää keskustelemalla asiaa, josta ollaan erimieltä. Ei-keskusteluhaluinen ei ymmärrä sitä, että eriävistä mielipiteistä keskustelu ei ole riitely.

 

Tämä oli kuin suoraan mun kynästä Ihan kuin olisin itse tämän kirjoittanut...

- mä tiiän mitä toi on liiankin hyvin...
Tosin sulla on tavallaan etuna se, että toinen edes puuskahtaa vastaukseksi sun olevan kusipää - mikä nyt on niin tyhjän mitätön lause niin mihinkään asiaan loppukommentiksi, mutta tahtoessaan tuostakin voi saada aikaiseksi mielenkiintoisen keskustelun, jos vain toinen osapuoli on kykeneväinen avaamaan omaa mielipidettään lauseen takana.

Ikävintä on se, kun vastassa on pelkkää hiljaisuutta. Siinä ei pahemmin oikeesti keskustella.

 

Nimimerkki ei keskustelulle, miten tämmöisen umpisolmuun menneen tilanteen voisi katkaista ja estää vastaavien tilanteiden syntymisen jatkossa? Miksi pitää suuttua ja loukkaantua, jos toinen tuo eriävän kantansa esiin? Ei rakentava keskustelu ole tappelua/riitelyä. Opettiko isäsi todellakin, että eriävät mielipiteet ja niistä puhuminen on riitely???

Ei enää niitä 'en mä tiedä', vastuksia pliis. Eikä vastauksia 'ei keskustella ikinä mistään'.

Et kai säkään halua oikeesti tappelua miehesi kanssa, eikö niin?

ps. Mä puhun sulle tässä, koska sä tunnut ajattelevan samoin, kun mun mies ja mä tunnun ajattelvan samoin, kuin sun mies. Jos tästä vaikka kehkeytys ratkaisu, että miten vastaavat tilanteet välttää...

Vaihdatte miehenne päittäin

 

- mä tiiän mitä toi on liiankin hyvin...
Tosin sulla on tavallaan etuna se, että toinen edes puuskahtaa vastaukseksi sun olevan kusipää - mikä nyt on niin tyhjän mitätön lause niin mihinkään asiaan loppukommentiksi, mutta tahtoessaan tuostakin voi saada aikaiseksi mielenkiintoisen keskustelun, jos vain toinen osapuoli on kykeneväinen avaamaan omaa mielipidettään lauseen takana.

Ikävintä on se, kun vastassa on pelkkää hiljaisuutta. Siinä ei pahemmin oikeesti keskustella.

Mun mies on kertonut tuon kusipääksi haukunnan johtuvan lopussa siitä, että en ole miehen pyynnöistä huolimatta lopettanut keskustelua. Se on kuulemma miehen loppuveto siihen.

...mutta, kuten yllä huomaattekin, eihän se keskustelemattomuus poista ongelmaa koskaan, vaan se vain paisuu ja paisuu...

Teilla on ilmeisesti mykkäkouluu? Meilläkin oli ennen kanssa mököttävä mykkäkouluinen mies. Se meni ohi jotenkin siten, että en enää pakottanut miestä puhumaan asiaa heti vaan odotin välillä vaikka päivän tai pari.

 

Vaihdatte miehenne päittäin

Mullakin kävi tämä mielessä

 

Eli tässä on kyseessä joku tilanne, josta ollaan kumppanin kanssa erimieltä. Kun asiasta aletaan keskustelemaan tulee päällepuhumista ja toista ei kuunnella ja aletaan vänkäämään omaa kantaa läpi, pysähtymättä edes koittamaan ymmärtää toisen kantaa ja hyväksymään sen, että asioista voi olla erimieltäkin ja se on ihan ok. Sitten erittäintärkeissä asioissa jää se kompromissin tekokin, kun toinen lopulta kieltää koko keskustelun ja asian selvittämisen kokonaan ja sen päälle loukkaantuu jostain toisen sanomasta, vaikka toinen ei ole tarkoittanut sanoillaan millään tavalla loukata. Lisäksi toinen ei ikinä usko, ettei toinen ole tarkoittanut todellakaan loukata, vaikka toinen kuinka koittaa saada toisen ymmärtämään tämän. Meillä vielä lisäjuttu tässä on se, että jos minä keskusteluhalukas joskus loukkaannun ei-keskusteluhaluisen miehen sanomasta jutusta keskustelun aikana, mies syyttää tästäkin vain minua. Tässä on myös kyse siitä, että ei-keskusteluhaluinen pitää aina riitana sitä jos koittaa selvittää keskustelemalla asiaa, josta ollaan erimieltä. Ei-keskusteluhaluinen ei ymmärrä sitä, että eriävistä mielipiteistä keskustelu ei ole riitely.

Miksi ette voi vaan olaa eri mieltä? Miksi pitää jankata?

 

Mun mies on kertonut tuon kusipääksi haukunnan johtuvan lopussa siitä, että en ole miehen pyynnöistä huolimatta lopettanut keskustelua. Se on kuulemma miehen loppuveto siihen.

...mutta, kuten yllä huomaattekin, eihän se keskustelemattomuus poista ongelmaa koskaan, vaan se vain paisuu ja paisuu...

Teilla on ilmeisesti mykkäkouluu? Meilläkin oli ennen kanssa mököttävä mykkäkouluinen mies. Se meni ohi jotenkin siten, että en enää pakottanut miestä puhumaan asiaa heti vaan odotin välillä vaikka päivän tai pari.

Äh, toi tommoinen pisteen paikka keskustelulle on kyllä tyhjää. Koska toinen osapuoli jää, mä jäisin, kysymysmerkiksi ja toinen taas vie mukanaan tuon asenteen seuraaviin keskusteluihin - eli kierrehän tossa on selvänä.

Meillä oli hyvin niukkasanaisia keskusteluja . Tai mä halusin keskustella mutta toinen ei. Jolloin keskustelu jäi ikään kuin ilmaan roikkumaan...siihen seuraavaan kertaan, jolloin toistui sama kuvio. Olisikin vaikka mököttänyt ja mykkäkouluillut, niin siinä olisi ollut jotain reaktiota mitä lähteä myöhemmin purkamaan. Mutta kun se meni semmoiseksi vastaanottamattomuudeksi, niin - eihän se
ketään palvele missään tilanteessa.

Mutta puhuminen on kyllä avainasemassa ja keskusteluyhteydestä kannattaa pitää viimeiseen saakka kiinni. Vaikka omistaisikin eriävän mielipiteen

 

Miksi ette voi vaan olaa eri mieltä? Miksi pitää jankata?

Eri mieltä todellakin olisi toivottavaa voida olla jankkaamatta. Tämä vain vaatii sen, että molemmat ovat suostuvaisia tähän, että molempien kanta on ok, eikä vain toisen. Jankkaaminen tulee siitä, kun ei kuunnella ollenkaan toisen kantaa saati koiteta ymmärtää sitä, eikä hyväksytä tätä ollenkaan.Tästä erotuksena sitten semmoinen sen verran tärkeä asia, josta pitää löytyä se kompromissi eli kanta, joka on 50/50 molempien kanta mahdollisimman lähelle.

 

Eri mieltä todellakin olisi toivottavaa voida olla jankkaamatta. Tämä vain vaatii sen, että molemmat ovat suostuvaisia tähän, että molempien kanta on ok, eikä vain toisen. Jankkaaminen tulee siitä, kun ei kuunnella ollenkaan toisen kantaa saati koiteta ymmärtää sitä, eikä hyväksytä tätä ollenkaan.Tästä erotuksena sitten semmoinen sen verran tärkeä asia, josta pitää löytyä se kompromissi eli kanta, joka on 50/50 molempien kanta mahdollisimman lähelle.

Juurikin näin . Ja se, että saa sen kompromissin oikeesti aikaiseksi niissa tärkeissä asioissa eli sen yhteisymmärryksen, jossa molemmat ovat tulleet mielipiteissään ja näkökulmissaan toisiansa vastaan ja että sen yhteisen kompromissipäätöksen voi sitten hyvillä mielin jättää myös taaksensa . Että sitä yhteistä päätöstä ei sitten oteta missään vaiheessa tulevissa tilanteissa ikään kuin aseeksi keskusteluun mukaan, missä tuleekin ilmi se, että toinen olikin ollut tyytymätön asiaan mutta ei osannut tuoda sitä esille.

 

Siis mistä te väittelette? Voisiko ihan nyt oikeasti kertoa sen esimerkin.

 

Juurikin näin . Ja se, että saa sen kompromissin oikeesti aikaiseksi niissa tärkeissä asioissa eli sen yhteisymmärryksen, jossa molemmat ovat tulleet mielipiteissään ja näkökulmissaan toisiansa vastaan ja että sen yhteisen kompromissipäätöksen voi sitten hyvillä mielin jättää myös taaksensa . Että sitä yhteistä päätöstä ei sitten oteta missään vaiheessa tulevissa tilanteissa ikään kuin aseeksi keskusteluun mukaan, missä tuleekin ilmi se, että toinen olikin ollut tyytymätön asiaan mutta ei osannut tuoda sitä esille.

Tämä ois joo se ihanne

Miehen mielestä se kompromissi on vain kuulemma mun tapa käydä valtataistelua. Hän ei usko sitä, ettei kyse ole valtataistelusta. Kyse on vain saada aikaan molempia miellyttävä kompromissiratkaisu erimielisyyteen. Mies ei monesti myös otan mun kantaa ollenkaan huomioon, koska kuulemma pointti on vain saada homma toimimaan ja kuulemma miehen kanta vain ainoastaan takaa sen homman toimivuuden. aaargh.

 

Tämä ois joo se ihanne

Miehen mielestä se kompromissi on vain kuulemma mun tapa käydä valtataistelua. Hän ei usko sitä, ettei kyse ole valtataistelusta. Kyse on vain saada aikaan molempia miellyttävä kompromissiratkaisu erimielisyyteen. Mies ei monesti myös otan mun kantaa ollenkaan huomioon, koska kuulemma pointti on vain saada homma toimimaan ja kuulemma miehen kanta vain ainoastaan takaa sen homman toimivuuden. aaargh.

..eli miehesi on jostain syystä kuitenkin kompromisseja tehdessä hyökkäyskannalla koska vetoaa päätöksiä tehdessä sitten siihen, että hänen näkökulmansa on se ratkaisevin ja toimivin eikä suostu ottamaan sun ajatuksia huomioon. Taitolajiahan se kompromissien tekeminen on, että pystyy ottamaan toisen näkökulman huomioon ja myös arvostamaan sitä ja että puolestaan pystyy omastaan antamaan periksi, jotta se ajatus muotoutuisi uudeksi yhdessä tehdyksi ratkaisumalliksi . Mutta siihen pääsee vain ja ainoastaan sillä avoimella keskustelulla, missä myös osataan kuunnella toista ja ymmärretään, että yhdessä yhteisvoiminhan tässä ollaan elämässä ja olemassa eikä suinkaan toisia vastaan taistelemassa .

 

..eli miehesi on jostain syystä kuitenkin kompromisseja tehdessä hyökkäyskannalla koska vetoaa päätöksiä tehdessä sitten siihen, että hänen näkökulmansa on se ratkaisevin ja toimivin eikä suostu ottamaan sun ajatuksia huomioon. Taitolajiahan se kompromissien tekeminen on, että pystyy ottamaan toisen näkökulman huomioon ja myös arvostamaan sitä ja että puolestaan pystyy omastaan antamaan periksi, jotta se ajatus muotoutuisi uudeksi yhdessä tehdyksi ratkaisumalliksi . Mutta siihen pääsee vain ja ainoastaan sillä avoimella keskustelulla, missä myös osataan kuunnella toista ja ymmärretään, että yhdessä yhteisvoiminhan tässä ollaan elämässä ja olemassa eikä suinkaan toisia vastaan taistelemassa .

Huokaus.. Juuri näin! Voi, että olisinkin onnellinen jos mies joku kaunis päivä ymmärtäisi tämän

 

Olen miehen kanssa samaa mieltä. Jos toinen pyytää olee hiljaa, eli lopettaa "keskustelun", nii silloin se pitää lopettaa.
On henkistä väkivaltaa pakottaa toista "keskustelemaan", tai kuuntelemaan "keskustelua".

....mieti mikä saa sinut ymmärtämään ettei toinen pysty jaksa "keskustella", eli riidellä.
Kyllähän asioista saa olla erimieltä, miksi niistä pitää "keskustella"?? Eli väitellä.
Väität että asioista saa olla eri mieltä, ja että niistä voisi keskustella "rakentavasti". Eli todellisuudessa haluat väitellä asiasta niin kauan että saisit miehen ymmärtämään sinun olevan oikeassa - voisitte yhdessä naurahtaa, että nonii olit ihan oikeassa.

Eiiiii Ei ei.

Olkaa eri mieltä asioista. Lopeta se "keskustelu". Sinä olet kusipää.
Meillä mies on samanlainen.

Lopettaa vasta sitten kun lähden ovesta pihalle ja jätän kännykän kotia - ettei pysty jatkaa "keskustelua" eli henkistä väkivaltaa viestien kautta.

Olet aivan kuin mieheni, ajatusmaailmaa myöten... mieheni on sairastanut masennusta jo monta vuotta eikä löytänyt apua vuosiin. Aina sanoi ettei jaksa keskustella ja haukkumisen ja hermojen menettämisen rima oli todella alhaalla. Nyt kun lääke on alkanut jollakin tapaa toimimaan ja mies on enemmän elämän syrjässä kiinni, hänen asenne on muuttunut. Ymmärtää sen että asioista on pystyttävä puhumaan ja välillä voi tulla tiukka keskustelu. Toimin itse aiemmin juuri noin, halusin juurta jaksain jutella kun loukkasi niin paljon ettei omilla ajatuksilla ja tunteilla ole väliä,olin aina vain kusipää. Mies sanoi usein ettei ole väliä mitä puhun kun koko puhe ja ääni ahdistaa. Hän uhkasi erolla joka toinen päivä ja katseli vuokra asuntoja, oli niin toivoton omassa olossaan. Nyt olemme saaneet sen verran hyvän luottamuksen ja kunnioituksen takaisin että meillä on paljon hiljaisempaa eikä keskustella koko ajan. Aikaisemmin puhe ja riitely oli oireilua rankasta tilanteesta ja pahoinvointia puolin ja toisin. Nyt hiljaisuuden keskellä voimme jutella asioista " turvallisesti" kun vuorovaikutuksessa on kaksi normaalia ihmistä eikä vastassa ole masentunut ( noh, toki aina on mutta nyt on hyvä jakso, nautitaan siitä ). Aloimme katsomaan keskustelun tuomaa kitkaa toistemme näkökulmasta kun välillemme palasi hellyys ja läheisyys. Toki nytkin ärräpäät lentelee ja mokailemme varmasti tulevaisuudessa, varmaan tulen haukutuksikin... mutta harjoitellaan koko ajan

 

..lapsi välillä nukkumaan.
Mutta siis.

Mää olen samaa mieltä miesten vaihdosta


Nää on nii monisyisiä asioita ettei näitä saa tässä mitenkään selkeästi sanottua..
Mutta tässä keskustelussa on vähän sama juoni kuin meillä kotona. Vain minun tunnereaktiot ja käytös on väärää, toisen osapuolen tavassa ei ole mitään väärää... Ei tavassa tuoda asia esille, ei oma reaktio toisen eriävään mielipiteeseen, eikä sit edes kyetä lopettaa..
Kompromissiä sekin on että ylipäätään alunperinkin jättää sanomatta asiasta, onko se oikeesti edes aina tarpeellista, kun kuitenkin on kaksi aikuista ihmistä.
Tai jos sen keskustelun aloittaisi suoraa sillä että kun me olemme tästä eri mieltä nii mites me nyt hoidetaan tämä jatkossa. -Yleensähän kuitenkin se toisen erilainen suhtautuminen asiaan on kuitenkin jo tiedossa, voisi hypätä suoraa sen väittelyn ylitse..

...Minä kyllä kuuntelen. Tai kuuntelin. Enää en suostu, koska meidän perheessä siinä ei ole mitään kohtuutta kuinka kauan joudun istuu kuin herran terttu ja kuuntelee kun mies paasaa miltä hänestä tuntuu ja miksi hän mitä ja miksi hän tätä. Ja kysyy lopuksi että eikö?
Ja kun minä vastaan, että no se on sinun mielipiteesi, minä en ole tästä asiasta ollenkaan samaa mieltä, niin saan takaisin vähintäänkin järkyttyneen turhautunutta hiusten(sa) repimistä - ja sama paasaus alkaa uudestaan.
Meillä mies on aika mustavalkoinen siinä, että vaikka meilläkin muka saa molemmilla olla omat mielipiteet, jatkaa hän asiaansa niin kauan että kuvittelee lopulta saavansa minut olemaan samaa mieltä asiasta. Ja voin sanoa, että tähän mennessä ei kovin montaa sellaista asiaa ole tullut...
Ongelmaa lisää se, ettei mies todellakaan ymmärrä mistä kenkä minulla puristaa, ja jankkaa vaan sitä omaa asiasnsa. .. Ja loppujen lopuks, kun asiaa tarpeeksi monta kertaa jankataan, hän ylipäätään ymmärtää missä teki väärin. Viime viikolla selvitimme yhden asian mikä tapahtui kolme vuotta sitten! Mutta hän ei tuolloin ymmärtänyt asiassa olevan mitään väärää, koska hänen mielestään siinä ei ollut mitään väärää. Minä ymmärsin, vaikkei minulla ollutkaan tuolloin omaa lasta. Hänen piti saada oma lapsi ennen kuin kykeni ymmärtämään että tapahtuneessa asiassa oli jotain väärää.

Vähän samalla linjalla meillä on muutkin asiat - hän saa määritellä milloin kenelläkin on oikeus loukkaantua. Kun niitä konkreettisia esimerkkejä vaaditaan, nii yks meidän keskusteluista tuli autossa.
Olimme matkalla, hetkeä aikaisemmin lähteneet huoltoasemalta jossa olimme syöneet, syöttäneet juottaneet ja kuivittanu vauvan. Olimme pysähtyneet sinne vauvan itkun vuoksi. Lähdimme ajaa, ja ehkä vartin päästä vauva alkoi itkee aivan kauheesti. Mies ei halunnut pysähtyä, "ei sillä mitään hätää ole, vasta kaikki laitettiin kuntoon, syöny juonu on" jne. Asiaa keskusteltiin. Asiaa väännettiin. Asiaa tapeltiin. Vasta kun uhkasin vetää käsijarrusta ja ottavani vauvan kanssa taksin lähimpään kaupunkiin ja sieltä junan kotia, mies suostui pysähtymään. Ja koko ajan vauva huutaa kaukalossaan.
Vauva oli oksentanut päällensä.
Tää on yks niitä tilanteita joista olen vieläkin vihainen, pitäköön hemmetti kumpikin omat mielipiteensä, mutta ei niistä saa joutua muut kärsimään.
Miehen mielestä vauvalla ei voinut olla mitään hätää, koska hänelläkään ei ollut nälkä eikä jano, eikä voinut olla mitään hätää.

Se kun pitää vaan jäädä vakuuttelee toista asian oikeasta laidasta, vaikka ei edes itse tiedä koko asiaa...
Eikä todellakaan ymmärrä, että toinen voi tuntea asiasta niin eri tavalla. Eikä sit kuitenkaan sulata sitä, kun toinen sanoo olevansa täysin eri mieltä..

 

Minäkin jäin odottamaan tähän vastausta..

No jos ei ole valmis keskustelemaan parisuhteessa ja avaamaan sille toiselle osapuolelle omia ajatuksiaan. Pakenee tilanteesta pois ja ja jättää toisen arvailemaan omia ajatuksiaan. Ja en laske keskusteluksi jankkaamista ja tarkoituksellista riidanhaastamista. Keskustelu on mielestäni sitä, että yritetään saada toinen ymmärtämään oma näkökulma ja myös itse ymmärtää se toisen näkökulma. Äänenvoimakkuus, -painot ym. voi riidan aikana vaihdella. =)

Yhtä tehokkaasti yhteisymmärryksen löytymisen voi pilata tilanteesta pakenemisella ja sillä että jankkaa vaan omia fraasejaan eikä kuuntele toista. Kumpikaan ei ole mielestäni järkevää käytöstä.

 

Olet aivan kuin mieheni, ajatusmaailmaa myöten... mieheni on sairastanut masennusta jo monta vuotta eikä löytänyt apua vuosiin. Aina sanoi ettei jaksa keskustella ja haukkumisen ja hermojen menettämisen rima oli todella alhaalla. Nyt kun lääke on alkanut jollakin tapaa toimimaan ja mies on enemmän elämän syrjässä kiinni, hänen asenne on muuttunut. Ymmärtää sen että asioista on pystyttävä puhumaan ja välillä voi tulla tiukka keskustelu. Toimin itse aiemmin juuri noin, halusin juurta jaksain jutella kun loukkasi niin paljon ettei omilla ajatuksilla ja tunteilla ole väliä,olin aina vain kusipää. Mies sanoi usein ettei ole väliä mitä puhun kun koko puhe ja ääni ahdistaa. Hän uhkasi erolla joka toinen päivä ja katseli vuokra asuntoja, oli niin toivoton omassa olossaan. Nyt olemme saaneet sen verran hyvän luottamuksen ja kunnioituksen takaisin että meillä on paljon hiljaisempaa eikä keskustella koko ajan. Aikaisemmin puhe ja riitely oli oireilua rankasta tilanteesta ja pahoinvointia puolin ja toisin. Nyt hiljaisuuden keskellä voimme jutella asioista " turvallisesti" kun vuorovaikutuksessa on kaksi normaalia ihmistä eikä vastassa ole masentunut ( noh, toki aina on mutta nyt on hyvä jakso, nautitaan siitä ). Aloimme katsomaan keskustelun tuomaa kitkaa toistemme näkökulmasta kun välillemme palasi hellyys ja läheisyys. Toki nytkin ärräpäät lentelee ja mokailemme varmasti tulevaisuudessa, varmaan tulen haukutuksikin... mutta harjoitellaan koko ajan

Taas kerran kuulostaa ihan, kuin mun mieheltä sun mies. Todella 'huojentavaa' huomata, että en ole yksin tämän ongelman kanssa.

Miten käytännössä saitte sen verran hyvän luottamuksen ja kunnioituksen ja hellyyden ja läheisyyden takaisin ja täten keskusteluyhteyden kitkattomaksi?

Meillä ei kukaan ole varsinaisesti masentunut kumminkaan.

 

Huokaus.. Juuri näin! Voi, että olisinkin onnellinen jos mies joku kaunis päivä ymmärtäisi tämän

Niin kauan kun teillä kuitenkin on menossa keskusteluyhteyttä ja eriävien mielipiteiden vaihtelua, niin - mä näen siinä kuitenkin isosti toivoa ja eteenpäin menoa, vaikka välttämättä ei ihan heti konkretisoidukaan . Ja kun pitää sitä yhdessä tekemisen tärkeyttä ykkösenä, että yhdessä tässä olemme ja yhdessä elämme toisiamme kunnioittaen. Yhdessä tuemme toisiamme ja joustamme tarvittaessa, niin silloin se on mukavaa ja helppoa . Minä tutustun sinun ajatuksiisi ja annan niille sijaa vaikka kovin erilaisia ovatkin - ja sinä tutustut minun ajatuksiini, vice versa. Yhdessä eläen .

 

Mä en kyllä yhtään ymmärrä mistä tässä puhutaan. Eikö saisi esimerkkiä?

Siis akka nalkuttaa miehelleen päivittäin ja itkee täällä hyväksyntää nalkuttamiselle.

 

Vähän niin kuin nuo vaalikeskustelut..
Mies pitää niitä keskusteluina.

Minä en todellakaan. Minun mielestä vaalikeskustelujen tyylinen väittely ja "keskustelu" ei sovi parisuhteeseen. Ei millään tapaa.

Noissakinhan on täysin eri kannoilla olevia ihmisiä, joiden tarkoitus ei millään tapaa ole saavuttaa yhteisymmärrystä, vaan kumota toisen mielipiteet, pilkata toista, osoittaa toinen tietämättömäksi ja saada kaikki muut omalle puolelle.
Ei niissä ole tippaakaan kyse toista arvostavasta keskustelusta.

Ainut mikä meillä on saanu miestä hieman avartamaan käsitystään oli jossai myyntikoulutuksessa opetettu asia, että asiakkaan kanssa jokainen voitettu väittely on menetetty kauppa.
Mun mielestä aika hyvin sanottu..

 

No, mä olen tuo jonka kanssa ei voi keskustella mielipiteistään. Tai voi tiettyyn rajaan asti, ja sen jälkeen mä pyydän lopettamaan keskustelun. Ja jos keskustelu ei lopu, mä alan huutamaan ja jopa kiljumaan....

Okei, tuollainen olin ennen, nykyään vähän keskutelevampi ja rauhallisempi. HARJOITUKSEN ANSIOSTA! Ja kärsivällisen miehen avulla.

Mä epäilen että mun ongelma johtuu siitä ihan yksinkertaisesta asiasta, kuin oman äidin täysi puhumattomuus. Mitään ei pyydetty anteeksi, mistään ei puhuttu, kaikki lakaistiin maton alle, mitään pahaa ei ole koskaan tapahtunutkaan....

Mä olen nyt aikuisena joutunut tämän opettelemaan, ja voin kyllä sanoa että helppoa se ei ole ollut!!!! Keskusteleminen pahoista/ikävistä asioista saa mut juoksemaan karkuun ja sulkemaan korvat!

 

..lapsi välillä nukkumaan.
Mutta siis.

Mää olen samaa mieltä miesten vaihdosta


Nää on nii monisyisiä asioita ettei näitä saa tässä mitenkään selkeästi sanottua..
Mutta tässä keskustelussa on vähän sama juoni kuin meillä kotona. Vain minun tunnereaktiot ja käytös on väärää, toisen osapuolen tavassa ei ole mitään väärää... Ei tavassa tuoda asia esille, ei oma reaktio toisen eriävään mielipiteeseen, eikä sit edes kyetä lopettaa..
Kompromissiä sekin on että ylipäätään alunperinkin jättää sanomatta asiasta, onko se oikeesti edes aina tarpeellista, kun kuitenkin on kaksi aikuista ihmistä.
Tai jos sen keskustelun aloittaisi suoraa sillä että kun me olemme tästä eri mieltä nii mites me nyt hoidetaan tämä jatkossa. -Yleensähän kuitenkin se toisen erilainen suhtautuminen asiaan on kuitenkin jo tiedossa, voisi hypätä suoraa sen väittelyn ylitse..

...Minä kyllä kuuntelen. Tai kuuntelin. Enää en suostu, koska meidän perheessä siinä ei ole mitään kohtuutta kuinka kauan joudun istuu kuin herran terttu ja kuuntelee kun mies paasaa miltä hänestä tuntuu ja miksi hän mitä ja miksi hän tätä. Ja kysyy lopuksi että eikö?
Ja kun minä vastaan, että no se on sinun mielipiteesi, minä en ole tästä asiasta ollenkaan samaa mieltä, niin saan takaisin vähintäänkin järkyttyneen turhautunutta hiusten(sa) repimistä - ja sama paasaus alkaa uudestaan.
Meillä mies on aika mustavalkoinen siinä, että vaikka meilläkin muka saa molemmilla olla omat mielipiteet, jatkaa hän asiaansa niin kauan että kuvittelee lopulta saavansa minut olemaan samaa mieltä asiasta. Ja voin sanoa, että tähän mennessä ei kovin montaa sellaista asiaa ole tullut...
Ongelmaa lisää se, ettei mies todellakaan ymmärrä mistä kenkä minulla puristaa, ja jankkaa vaan sitä omaa asiasnsa. .. Ja loppujen lopuks, kun asiaa tarpeeksi monta kertaa jankataan, hän ylipäätään ymmärtää missä teki väärin. Viime viikolla selvitimme yhden asian mikä tapahtui kolme vuotta sitten! Mutta hän ei tuolloin ymmärtänyt asiassa olevan mitään väärää, koska hänen mielestään siinä ei ollut mitään väärää. Minä ymmärsin, vaikkei minulla ollutkaan tuolloin omaa lasta. Hänen piti saada oma lapsi ennen kuin kykeni ymmärtämään että tapahtuneessa asiassa oli jotain väärää.

Vähän samalla linjalla meillä on muutkin asiat - hän saa määritellä milloin kenelläkin on oikeus loukkaantua. Kun niitä konkreettisia esimerkkejä vaaditaan, nii yks meidän keskusteluista tuli autossa.
Olimme matkalla, hetkeä aikaisemmin lähteneet huoltoasemalta jossa olimme syöneet, syöttäneet juottaneet ja kuivittanu vauvan. Olimme pysähtyneet sinne vauvan itkun vuoksi. Lähdimme ajaa, ja ehkä vartin päästä vauva alkoi itkee aivan kauheesti. Mies ei halunnut pysähtyä, "ei sillä mitään hätää ole, vasta kaikki laitettiin kuntoon, syöny juonu on" jne. Asiaa keskusteltiin. Asiaa väännettiin. Asiaa tapeltiin. Vasta kun uhkasin vetää käsijarrusta ja ottavani vauvan kanssa taksin lähimpään kaupunkiin ja sieltä junan kotia, mies suostui pysähtymään. Ja koko ajan vauva huutaa kaukalossaan.
Vauva oli oksentanut päällensä.
Tää on yks niitä tilanteita joista olen vieläkin vihainen, pitäköön hemmetti kumpikin omat mielipiteensä, mutta ei niistä saa joutua muut kärsimään.
Miehen mielestä vauvalla ei voinut olla mitään hätää, koska hänelläkään ei ollut nälkä eikä jano, eikä voinut olla mitään hätää.

Se kun pitää vaan jäädä vakuuttelee toista asian oikeasta laidasta, vaikka ei edes itse tiedä koko asiaa...
Eikä todellakaan ymmärrä, että toinen voi tuntea asiasta niin eri tavalla. Eikä sit kuitenkaan sulata sitä, kun toinen sanoo olevansa täysin eri mieltä..

Tai jos sen keskustelun aloittaisi suoraa sillä että kun me olemme tästä eri mieltä nii mites me nyt hoidetaan tämä jatkossa. -Yleensähän kuitenkin se toisen erilainen suhtautuminen asiaan on kuitenkin jo tiedossa, voisi hypätä suoraa sen väittelyn ylitse..

Tätä mä voisin kokeillakin, että toimisiko mun mieheen. Pelkään kylläkin, että mies vastaa siihen ''en tiedä''. Sitten asia jäisi taas selvittämättä

 

minkä ikäsii te ootte? koska toi kuullostaa niin samalle ku jos juttelisin isä ukon kaa tietyistä jutuista ni se kiukustuu heti ku oon erimieltä asiasta. vanhemmille miehille tuntuu olevan tärkeintä se oikeassa olemisen tarve eikä se rikkaus ja mihin se keskustelu voi johtaa uusien juttujen löytämiseen ja oppimiseen mutta mutta yks kyssäri tohon jos olette kolmisteen autolla ni kait jompi kumpi istuu takana pitämässä seuraa? ettei tarvii joka kerta pysähtyy? jos tulee propleemia mä ainakin itte istuin melkein aina takana.

nooh esim oman isän kanssa rauhallinen keskustelu tyyli syntyy silkki hansikkain jokaista äänen painoo pitää harkita että toinen ei sais ylimielistä kuvaa se kumpi ton snaijjaa voi alottaa eikä provosoidu koska yleensä se vihanenkaan kehtaa huutaa jos vastaat hyvällä takas eihän sekään aina toimi jos ihmiset on liian jääristyneitä yhteen juttuun ja asenteeseen.

siitä oikeessa olemisen tarpeesta kun pääsee eroon ni elämä on helpompaa ja ottaa elämän oppilaan roolissa aina ja harjottaa sitä värässä olemisen tunnetta . kyllähän se voi joitakin nolottaa jos otetaan keskustelu jonain kisana kuka fiksuin?

mut musta tuntuu et toi pittä hokasta itte. kaavat kangistaa .

hmm itte asiassa ittelläkin tietty noita piirteitä. mut just esim pikkuveljelle mä sanon aina suoraan et miten noissa jutuissa pääsee paREmpaann mieleen itsekkin ni ei tarvis pysyy siinä oletuksessa että nainen ei saa hyppiä silmille esim olemalla erimieltä. se on vaan tosi vaikee jaa voimakas tapa

 

Vähän niin kuin nuo vaalikeskustelut..
Mies pitää niitä keskusteluina.

Minä en todellakaan. Minun mielestä vaalikeskustelujen tyylinen väittely ja "keskustelu" ei sovi parisuhteeseen. Ei millään tapaa.

Noissakinhan on täysin eri kannoilla olevia ihmisiä, joiden tarkoitus ei millään tapaa ole saavuttaa yhteisymmärrystä, vaan kumota toisen mielipiteet, pilkata toista, osoittaa toinen tietämättömäksi ja saada kaikki muut omalle puolelle.
Ei niissä ole tippaakaan kyse toista arvostavasta keskustelusta.

Ainut mikä meillä on saanu miestä hieman avartamaan käsitystään oli jossai myyntikoulutuksessa opetettu asia, että asiakkaan kanssa jokainen voitettu väittely on menetetty kauppa.
Mun mielestä aika hyvin sanottu..

''jokainen voitettu väittely on menetetty kauppa''.

Tuo on munkin mielestä tosi hyvin sanottu. Itseasiassa meinaan painaa tämän mieleeni nyt

Tuli mieleen kysymys. Koitan ymmärtää sun kantaa nimittäin...

Kun sä sanot miehellesi, että oot eri mieltä tosta miehesi sanomasta. Ymmärrätkö ja hyväksytkö sä itse kumminkin sen miehenkin kannan omasi lisäksi?

Mäkin rupean nyt pikkuhiljaa väsymään tähän aiheeseen tältä erää. Monesti turrunkin joksus asiaan hetkeksi. Mulla ja sun miehellä se väsymysraja keskusteluun on vaan paljon laajempi, kuin sulla ja mun miehellä. Näin käy varmaan miehellesikin sen 1,5h jälkeen, kun lopulta lopettaa...

 

Taas kerran kuulostaa ihan, kuin mun mieheltä sun mies. Todella 'huojentavaa' huomata, että en ole yksin tämän ongelman kanssa.

Miten käytännössä saitte sen verran hyvän luottamuksen ja kunnioituksen ja hellyyden ja läheisyyden takaisin ja täten keskusteluyhteyden kitkattomaksi?

Meillä ei kukaan ole varsinaisesti masentunut kumminkaan.

Olin reissussa ja palaamiseni jälkeen. mies oli jostain syystä ihan hermoheikko. Hermoili kaikesta mitä suustani päästin ja ajattelin sen olevan kiukuttelua kun ei oltu nähty vähään aikaan, ikävä tai mikä lie purkautui. Sitten seuraavana päivänä ehdotin miehelle että pitäiskö meidän ruveta kunnioittamaan ja hellimään toisiamme enemmän, ollaan selkeästi kumpikin oireiltu niiden puuttumisen takia. Kumpikin alkoi heti sen jälkeen tekemään tietoisia päätöksiä toisen kohtelun suhteen ja hellittiin toisiamme enemmän kuin aikoihin. Sen myötä palasi ymmärrys siitä miten hyvä olo tulee kun saa rakkautta ja antaa rakkautta. Keskustelu yhteys parani sen jälkeen kun katsoimme toisiamme uusin silmin. Seuraavalla viikolla joka toinen päivä meni tosi rakastavassa ilmapiirissä ja joka toinen tapeltiin samoin kuin aikaisemmin. Niiden vääntöjen aikana tajuttiin yhtä sun toista ja juteltiin asioista. Ja mies haukkui ja mä jankutin kaikki virheet tehtiin mutta sen jälkeen oltiin taas tietoisesti läsnä ja helliä. Niiden päivien jälkeen on ollut rauhallisempaa ja tosi leppoista elämää. Mutta varmasti mokataan vielä kumpikin kun tulee tiukka keskustelu, sitä se harjoittelu teettää...tiedostetaan nyt se että pitää yrittää tilanteen ollessa päällä toimia järkevämmin. Nyt ei ole ollut haukkumista eikä jankkausta. En tiedä tulevaisuudesta mutta nyt nautitaan tästä.