Mies syyttää kusipääksi

Tätä mä voisin kokeillakin, että toimisiko mun mieheen. Pelkään kylläkin, että mies vastaa siihen ''en tiedä''. Sitten asia jäisi taas selvittämättä

Niin minäkin vastaisin, jaa-a en voi tietää.
Ja sitten väittelystä ja riitelystä pitävä mieheni turhautuu, lopettaa keskustelun siihen ja lähtee salille.

Nii-i, en voi tietää miten asia ratkaistaan ja mitä asian suhteen lopulta tehdään. Vastahan siitä alettais keskustelee..
-Mitkä sinun mielestä on vaihtoehdot miten tehdään
-Jos tehdään näin, nii voidaanko ensi kerralla tehdä näin
-Mitä siitä seuraa jos tehdään näin
-Jos tehdään näin, niin sitten täytyy tehdä tuo toinen asia näin.. jne.


Ja ei, emme istuneet millään automatkoilla vauvan kanssa takana, koska yleensä ei ollut tarvetta kun vauva nukkui aina autossa. Jos halusimme valvottaa vauvaa, nii silloi jompi kumpi oli takana leikittämässä vauvaa.

 

KERTOKAA NYT ESIMERKKI!!!
Mä en käsitä yhtään mistä voi noin väitellä?

 

Niin minäkin vastaisin, jaa-a en voi tietää.
Ja sitten väittelystä ja riitelystä pitävä mieheni turhautuu, lopettaa keskustelun siihen ja lähtee salille.

Nii-i, en voi tietää miten asia ratkaistaan ja mitä asian suhteen lopulta tehdään. Vastahan siitä alettais keskustelee..
-Mitkä sinun mielestä on vaihtoehdot miten tehdään
-Jos tehdään näin, nii voidaanko ensi kerralla tehdä näin
-Mitä siitä seuraa jos tehdään näin
-Jos tehdään näin, niin sitten täytyy tehdä tuo toinen asia näin.. jne.


Ja ei, emme istuneet millään automatkoilla vauvan kanssa takana, koska yleensä ei ollut tarvetta kun vauva nukkui aina autossa. Jos halusimme valvottaa vauvaa, nii silloi jompi kumpi oli takana leikittämässä vauvaa.

Miksi sinä et voi vieläkään käsittää sitä, että se jota sinä pidät riitelynä, ei ole miehellesi riitelyä ollenkaan, vaan pelkkää keskustelua ja väittelyä? Miehesi ei siis pidä riitelystä. Miehesi pitää keskustelusta ja väittelystä.

Miten sä tässä nyt oletkin valmis ja ymmärtäväinen siihen, että asiasta aletaan keskustelemaan? Koko tässä netti keskustelussahan on juuri käyty läpi sitä, että kun sinä ja mun mies ette kumpikaan suostu siihen keskusteluun, koska ollaan eri mieltä. Nyt yht'äkkiä sä osaatkin ja haluatkin keskustella ja teet siitä vielä ranskalaiset viivatkin. Miks et toimi näin miehesikin kanssa? Mistä kummasta mä ja sun miehesi voidaan muka tietää, että koska toinen onkin puuntakaa valmis siihen keskusteluun, vaikka yleensä pistää keskusteluun vastaan ja väittää keskustelua riitelyksi?

 

"Kun sä sanot miehellesi, että oot eri mieltä tosta miehesi sanomasta. Ymmärrätkö ja hyväksytkö sä itse kumminkin sen miehenkin kannan omasi lisäksi?"

..En nyt ole varma mitä ymmärtäminen ja hyväksyminen sitten tarkoittaa....? Jos oikeasti ymmärtäisin ja hyväksyisin, nii sithän olisin samaa mieltä? En ole.
Voin kyllä selittelyjen ja selittelyjen jälkeen ymmärtää miksi mies teki jonkun asian jollain tapaa. Mutta meillä kun tilanne on sen verta kärjistynyt, niin ei mua kyllä enää edes kiinnosta kuunnella. Tehty mikä tehty. Anna olla. Anna olla, ja sitä rataa taas..

Omalta puoleltani voin vaan sanoa, etten todellakaan kaipaa elämääni nyt enää yhtään vääntämistä enkä ankeuttamista, ja haluan nukkua yöni rauhassa.. Kaipaan elämääni vähän positiivisempaa tilaa omassa kodissani. Enkä aio olla käytettävissä toiselle aina kun hän ja niin kauan kun hän haluaa. Piste.

No juu. Hyvää yötä minunkin puolesta ja kiitos keskustelusta..

 

No sepä se pointti juuri onkin, että te ette huomaa ettekä halua ymmärtää, että se mikä teille on keskustelua, on meille jo riitelyä.-Ettekä kunnioita ollenkaan sitä, että toinen ei ole luonteeltaan sellainen että haluaisi riidellä oman puolison kanssa.
Ja tehän saatte "keskusteluanne" jatkaa hamaan tappiin saakka, sehän on teidän mielestä vain keskustelua, vaikka näissäkin monessa kommentissa "keskustelu" on samassa asiayhteydessä väittelyn ja riitelyn kanssa.
Mutta vain te saatte määritellä mitä on riitely ja mitä keskustelu..

 

Miksi sinä et voi vieläkään käsittää sitä, että se jota sinä pidät riitelynä, ei ole miehellesi riitelyä ollenkaan, vaan pelkkää keskustelua ja väittelyä? Miehesi ei siis pidä riitelystä. Miehesi pitää keskustelusta ja väittelystä.

Miten sä tässä nyt oletkin valmis ja ymmärtäväinen siihen, että asiasta aletaan keskustelemaan? Koko tässä netti keskustelussahan on juuri käyty läpi sitä, että kun sinä ja mun mies ette kumpikaan suostu siihen keskusteluun, koska ollaan eri mieltä. Nyt yht'äkkiä sä osaatkin ja haluatkin keskustella ja teet siitä vielä ranskalaiset viivatkin. Miks et toimi näin miehesikin kanssa? Mistä kummasta mä ja sun miehesi voidaan muka tietää, että koska toinen onkin puuntakaa valmis siihen keskusteluun, vaikka yleensä pistää keskusteluun vastaan ja väittää keskustelua riitelyksi?

Ihan sivustalukijana vaan kommentoin, että esim. tämä viestisi on jo sen niin agressiivisesti kirjoitettu, että ei-keskustelevan henkilön kanssa varmasti lähtisi tuossa kohtaa keskustelu väärille urille.
Ja vastaukseksi tulisi se ilmaisu, että keskustelu päättyi siihen (kuten esim. Hyvää yötä)...

 

Ihan sivustalukijana vaan kommentoin, että esim. tämä viestisi on jo sen niin agressiivisesti kirjoitettu, että ei-keskustelevan henkilön kanssa varmasti lähtisi tuossa kohtaa keskustelu väärille urille.
Ja vastaukseksi tulisi se ilmaisu, että keskustelu päättyi siihen (kuten esim. Hyvää yötä)...

Anteeksi hyvän yön toivotukseni. Luulin ap:n jo lähteneen, kuten aikaisemmassa viestissään kirjoitti. Enkä nähnyt hänen.uutta viestiään kun samaan aikaan näpyttelin vastausta

 

Ihan sivustalukijana vaan kommentoin, että esim. tämä viestisi on jo sen niin agressiivisesti kirjoitettu, että ei-keskustelevan henkilön kanssa varmasti lähtisi tuossa kohtaa keskustelu väärille urille.
Ja vastaukseksi tulisi se ilmaisu, että keskustelu päättyi siihen (kuten esim. Hyvää yötä)...

Äh, ja damn Tämä nyt on vain mun tyyli kertoo asia. Se, et jos mä sanon asian hieman 'kovemmin' ei tarkoita sitä et mä olisin jotenkin agressiivinen.

Luojan kiitos, että tässä maaboltsissa on ees joitain, jotka ymmärtääkin mua
Ei, en tarkoita sua, ei keskusteluillea enkä mun miestä.

 

Anteeksi hyvän yön toivotukseni. Luulin ap:n jo lähteneen, kuten aikaisemmassa viestissään kirjoitti. Enkä nähnyt hänen.uutta viestiään kun samaan aikaan näpyttelin vastausta

En siis syyttänyt kumpaakaan! Itse sijoitun tuohon teidän välimaastoon, niin ymmärrän kyllä molempienkin näkökulmia.

 

No sepä se pointti juuri onkin, että te ette huomaa ettekä halua ymmärtää, että se mikä teille on keskustelua, on meille jo riitelyä.-Ettekä kunnioita ollenkaan sitä, että toinen ei ole luonteeltaan sellainen että haluaisi riidellä oman puolison kanssa.
Ja tehän saatte "keskusteluanne" jatkaa hamaan tappiin saakka, sehän on teidän mielestä vain keskustelua, vaikka näissäkin monessa kommentissa "keskustelu" on samassa asiayhteydessä väittelyn ja riitelyn kanssa.
Mutta vain te saatte määritellä mitä on riitely ja mitä keskustelu..

Joo en mä mennytkään vielä nukkumaan, mutta kohta menen, koska pitää herää vauvan kanssa aikaiseen.

Mikä sun mielestä on sitten keskustelun, väittelyn ja riitelyn ero? Ei mekään (mä ja sun mieskään) haluta riidellä nimittäin, eikä me omasta mielestämme edes riidellä, vaikka teidän (sun ja mun miehen) mielestä me riidellään. Mä oonkin monesti ihan puulla päähän lyöty, kun mies tokaisee lauseen 'älä ala taas riitelemään'. Mut enhän mä ole riidellyt! Joo, meillä on käsitysero miehen kanssa siitä, et mikä on riitelyy ja mikä vain keskusteluu ja väittelyy.

Riitely= Pahantahtoista kinastelua
Väittely= Kuten koulun väittelykisat, joissa valitaan aihe ja toinen on puolesta ja toinen vastaan. Kumotaan toinen toisensa väitteitä. Kuten eduskunnan istunto.
Keskustelu= Hyväntahtoista smaltalkkia, syvällistä vakavaakin keskustelua, (jossa voi myös olla eri mieltäkin) esim. jos matti ja minna ovat eri mieltä. voi matti silti ymmärtää, että miksi minna ajattelee noin ja minna voi ymmärtää, miksi matti taas ajattelee eritavoin. Kumpikaan ei silti ole samaa mieltä.

Tossa on mun määritelmä käsitteille. Määrittele sä kans omasi...Ei vain me saada määritellä... Saat sinäkin.

 

Yleensä jos joku alkaa pienen erimielisyyden johdosta syyttää toista riitelystä niin sillon sen toisen äänensävy tai elekieli kertoo, että ei ole kyse tavallisesta kaskustelusta. Tätä voi tehdä ihan huomaamatta jokainen. Toinen syy miksi toinen kavahtaa on se, että toinen osapuoli jaksaa koko ajan väitellä kaikesta ja se jatkuu tolkuttoman kauan.
Ap, asun miehes on väsynyt tuohon jatkuvaan "keskusteluun". Miksi et anna sen olla rauhassa, kohta se jättää sut jos et osaa lopettaa ajoissa. Ei kukaan jaksa nurkaan ahdistamista.

 

Yleensä jos joku alkaa pienen erimielisyyden johdosta syyttää toista riitelystä niin sillon sen toisen äänensävy tai elekieli kertoo, että ei ole kyse tavallisesta kaskustelusta. Tätä voi tehdä ihan huomaamatta jokainen. Toinen syy miksi toinen kavahtaa on se, että toinen osapuoli jaksaa koko ajan väitellä kaikesta ja se jatkuu tolkuttoman kauan.
Ap, asun miehes on väsynyt tuohon jatkuvaan "keskusteluun". Miksi et anna sen olla rauhassa, kohta se jättää sut jos et osaa lopettaa ajoissa. Ei kukaan jaksa nurkaan ahdistamista.

Jos antaisin asian vain olla, tarkoittaisi se sitä, että olisin tyytynyt vain miehen mielipiteeseen ja oma mielipiteeni olisi tyrmätty täysin. En ole niin masokisti. Minäkö tässä tyytyväisenä olen ja en mieti näissä tilanteissa miehen jättämistä? Jos ei ala kunnioittamaan minunkin mielipiteitäni...

 

Jos toinen pyytää että Ole hiljaa. Niin ole!!!!! Anna "tuittupäisemmän"tunteiden tasaantua äläkä tivaa keskustelemaan. Vaikka ahdistaskin. Yhtälailla tenttaus ahdistaa tuittupäisempää.

Kun tilanne rauhoittunut ja tasaantunut, voi taas alkaa jutella kuin aikuiset. Mutta Jos sulle sanotaa että ole hiljaa - niin kunnioita hieman sitä pyyntöä.

Itse olen tuittupää enkä voi sietää että joku pakottaa mut keskusteleen silloin kun näen punaista ja tiedän että sammakoita voi lennellä suusta. Osaan kyllä keskustella, mutta vasta kun ärtymys on ohi.

 

Jos toinen pyytää että Ole hiljaa. Niin ole!!!!! Anna "tuittupäisemmän"tunteiden tasaantua äläkä tivaa keskustelemaan. Vaikka ahdistaskin. Yhtälailla tenttaus ahdistaa tuittupäisempää.

Kun tilanne rauhoittunut ja tasaantunut, voi taas alkaa jutella kuin aikuiset. Mutta Jos sulle sanotaa että ole hiljaa - niin kunnioita hieman sitä pyyntöä.

Itse olen tuittupää enkä voi sietää että joku pakottaa mut keskusteleen silloin kun näen punaista ja tiedän että sammakoita voi lennellä suusta. Osaan kyllä keskustella, mutta vasta kun ärtymys on ohi.

Oletko koskaan ajatellut, että sitä ärtymystäsi olisi hyvä opetella määrätietoisesti hillitsemään, jotta vastaavia tilanteita ei syntyisi?

 

Jos toinen pyytää että Ole hiljaa. Niin ole!!!!! Anna "tuittupäisemmän"tunteiden tasaantua äläkä tivaa keskustelemaan. Vaikka ahdistaskin. Yhtälailla tenttaus ahdistaa tuittupäisempää.

Kun tilanne rauhoittunut ja tasaantunut, voi taas alkaa jutella kuin aikuiset. Mutta Jos sulle sanotaa että ole hiljaa - niin kunnioita hieman sitä pyyntöä.

Itse olen tuittupää enkä voi sietää että joku pakottaa mut keskusteleen silloin kun näen punaista ja tiedän että sammakoita voi lennellä suusta. Osaan kyllä keskustella, mutta vasta kun ärtymys on ohi.

..ja silloin tämä tuittupää ikään kuin tuolla kykenemättömyydellään hallita ja hillitä itseään johtaa orkesteria, koska silloinhan joudutaan menemään koko ajan hänen ehdoillaan? Reilua? Ei musta.

Kyllä sen tuitullisenkin pitää kyetä asialliseen keskusteluun, vaikka se nostattaisi tunteitakin - aikuisiahan tässä ollaan, joten ne omat tunteet pitää kyetä sanoittamaan eikä heti keskenkasvuisena räyhäämään ja käskyttämään toista olemaan hiljaa, jolloin itse asia taas jälleen lakaistaan maton alle ja keskitytään hoivaamaan tätä kiivasluonteisempaa. Että keskustelemme sitten vasta kun olen rauhoittunut ja selkeyttänyt ajatukseni...entä jos on vastassa sellainen tilanne, että se asia on vain kyettävä keskustelemaan just nyt loppuun asti? On pystyttävä tekemään molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu, jotta tilanteessa päästään eteenpäin? Tätähän ei pystytä sitten vissiin tuitullisen kanssa tekemään ollenkaan? Ja jos sammakoita tulee, niin kuin yleensä ihan tavallisessakin keskustelussa huomaamatta voi ja tuleekin, niin mikä estää pyytämästä anteeksi siinä vaiheessa, kun huomaa että toista on tahtomattaan loukannut? Tuolla tavallahan sitä vain oppii toisesta lisää, mitä juuri keskustelulla haetaankin

Ja miksi ylipäätänsä keskusteleminen nähdään - niin kuin täälläkin on tullut hyvin selville - jonain ihme mörköpeikkona, joka väännetään heti vänkäämiseksi/jankuttamiseksi/riitelyksi? Keskusteleminenhan on rauhassa tapahtuvaa kommunikointia missä nimenomaisesti osataan myös kunnioittaa vastapuolen eriävääkin mielipidettä ja haetaan yhdessä ajatuksia vaihtamalla sitä mahdollista yhdessä ääneen sanottua ja ajateltua uutta yhteistä toimintatapaa/mallia/ajatusta .

 

Jos antaisin asian vain olla, tarkoittaisi se sitä, että olisin tyytynyt vain miehen mielipiteeseen ja oma mielipiteeni olisi tyrmätty täysin. En ole niin masokisti. Minäkö tässä tyytyväisenä olen ja en mieti näissä tilanteissa miehen jättämistä? Jos ei ala kunnioittamaan minunkin mielipiteitäni...

Miten niin? Etkös sinä ole sen oman mielipiteesi jo kertonut siinä vaiheessa kun mies pyytää sinua olemaan hiljaa?

Tuntuu, ettet sinä hyväksy muuta lopputulosta kuin sen, että mies kääntyisi kannallesi. Ei sekään toisen mielipiteen kunnioittamista ole.

Konkreettiset esimerkit auttaisi tätä keskustelua. Jos on kyse asioista, joissa ei tarvitse saavuttaa yhteisymmärrystä tai kompromissia, niistä vääntämisen voisi vain lopettaa. Esimerkiksi minusta poliittiset väittelyt on ihan hauskoja, vaikka oltaisiinkin eri mieltä. Mutta ei tällaisia tarpeettomia väittelyitä ole mikään pakko käydä puolison kanssa. Perusarvot selvitetään jo seurustelusuhteen alkuaikoina ja jos erot on häiritsevän suuria, suhde loppuu alkuunsa. Mutta sellaiset erot mitkä on silloin hyväksytty, saa olla eikä asioista kehitetä riitoja eikä edes väittelyjä, jos molemmat ei ole niihin halukkaita.

Jos taas on kyse arkisemmista asioista, esimerkiksi kotitöistä, rahankäytöstä tai lasten kasvatuksesta, pitää tietysti saavuttaa jonkinlainen yhteisymmärrys. Tosin näidenkin asioiden perusteet on syytä minusta puhua läpi ennen kuin suhteessa otetaan ratkaisevia askeleita. Eli raha- ja kotityöjutut ennen kuin muutetaan yhteen, lastenkasvatuksen perusnäkemykset ennen kuin lasta aletaan yrittämään. Silloin voi vielä muuttaa suunnitelmia ja etsiä sopivamman kumppanin, jos todetaan että umpikujia on edessä. Tietysti tilanteet muuttuu, eikä kaikkia yksityiskohtia voida sopia ennen kuin asiat ovat oikeasti ajankohtaisia.

Jos jatkuvasti päädytään tilanteeseen, jossa asiasta vääntäminen ei johda muuhun kuin riitaan ja toisen hermostumiseen, tuskin on kyse vain keskustelutyylien erilaisuudesta. Vaan veikkaan, että puoliso on vain arvoiltaan ja mielipiteiltään liian erilainen. Jos olet mielipiteesi kertonut ja mies pyytää sen jälkeen sinua olemaan hiljaa ja jatkamatta keskustelua, hän on todennäköisesti sitä mieltä ettei keskustelu tulisi johtamaan mihinkään. Sinulla on mielipiteesi ja miehellä toinen, eikä mies ole valmis kääntymään kannallesi. Eikä se siitä muutu, vaikka paasaisit tuntikausia. Joten silloin on vaan paras "luovuttaa" eikä turhaan luoda uusia ongelmia kärjistämällä tilannetta entisestään.

Tietysti osin asiaan voi vaikuttaa omia keskustelutaitojaan kehittämällä. Rakentavaa keskustelua ei aloiteta tuomitsemalla toisen toimintaa tai mielipidettä tai julistamalla omaa mielipidettään, vaan kysymällä toiselta, millä tavoin hänen mielestään asia tulisi hoitaa. Voi tietysti tehdä ehdotuksia itsekin, varsinkin jos toisella ei ole esittää ratkaisuehdotusta. Keskustelua ei myöskään kannata aloittaa silloin, kun itse on hermostunut toisen toimintaan vaan rauhallisessa mielentilassa yleisemmällä tasolla. Näin ei saada vain käsiteltyä sitä yksittäistä erimielisyyden aihetta, vaan voi kehittää pysyvämpiä ratkaisumalleja. Sillä usein samat teemat toistuu, eli vaikka kotitöihin osallistuminen tai rahankäyttö. Eikä ole järkevää riidellä joka ostoksesta tai lattialle jääneestä sukasta erikseen.

 

Kyllä sitä pyydetään olemaan hiljaa jos ei pystytä keskustelemaan niin kuin aikuiset. Se että huutamalla käsketään toista olemaan hiljaa ole sekään fiksua.

 

Oletko koskaan ajatellut, että sitä ärtymystäsi olisi hyvä opetella määrätietoisesti hillitsemään, jotta vastaavia tilanteita ei syntyisi?

Kyllä - mutta myös sinä voit mietti miksi tenttaaminen ja tivaaminen on mielstäsi oikein? Vai onko jossain olemassa kirja,tai laki, jossa kerrotaan miten riidellä oikein ja miten siinä tilanteessa pitäs tuntee? Kato kun meitä ihmisiä on erilaisia. Ja tärkeintä että on että tuntee itsensä. Myös ne huonot puolet. TUNNEKO sinä omat huonot puolet riidoissa (kukaan ei ole täydellinen kun tunteet kuohuu)

EIKÖS oleellisinta ole että ihminen saa suuttua? Ja rauhoittua? Ja sitten jos pystytään vielä puhumaan, siis suuttumuksen jälkeen, niin sehän on win-win??

Eli mitäs jos sinäkin opettelisit pitämään suuta kiinni silloin kun sitä sinulta pyydetään?Se ei tarkoita että tarttis hyväksyy mitä toinen on mieltä, mutta anna toisellekin tilaa "setviä tunteet"äläkä ole noin MINÄMINÄ, mitä kommenttisi antavat ymmärtää.

Kuuteleppa tämä laulu:

 

..ja silloin tämä tuittupää ikään kuin tuolla kykenemättömyydellään hallita ja hillitä itseään johtaa orkesteria, koska silloinhan joudutaan menemään koko ajan hänen ehdoillaan? Reilua? Ei musta.

Kyllä sen tuitullisenkin pitää kyetä asialliseen keskusteluun, vaikka se nostattaisi tunteitakin - aikuisiahan tässä ollaan, joten ne omat tunteet pitää kyetä sanoittamaan eikä heti keskenkasvuisena räyhäämään ja käskyttämään toista olemaan hiljaa, jolloin itse asia taas jälleen lakaistaan maton alle ja keskitytään hoivaamaan tätä kiivasluonteisempaa. Että keskustelemme sitten vasta kun olen rauhoittunut ja selkeyttänyt ajatukseni...entä jos on vastassa sellainen tilanne, että se asia on vain kyettävä keskustelemaan just nyt loppuun asti? On pystyttävä tekemään molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu, jotta tilanteessa päästään eteenpäin? Tätähän ei pystytä sitten vissiin tuitullisen kanssa tekemään ollenkaan? Ja jos sammakoita tulee, niin kuin yleensä ihan tavallisessakin keskustelussa huomaamatta voi ja tuleekin, niin mikä estää pyytämästä anteeksi siinä vaiheessa, kun huomaa että toista on tahtomattaan loukannut? Tuolla tavallahan sitä vain oppii toisesta lisää, mitä juuri keskustelulla haetaankin

Ja miksi ylipäätänsä keskusteleminen nähdään - niin kuin täälläkin on tullut hyvin selville - jonain ihme mörköpeikkona, joka väännetään heti vänkäämiseksi/jankuttamiseksi/riitelyksi? Keskusteleminenhan on rauhassa tapahtuvaa kommunikointia missä nimenomaisesti osataan myös kunnioittaa vastapuolen eriävääkin mielipidettä ja haetaan yhdessä ajatuksia vaihtamalla sitä mahdollista yhdessä ääneen sanottua ja ajateltua uutta yhteistä toimintatapaa/mallia/ajatusta .

Vaikka väkisinpitäs siis puhua? Vaikka näkis sen hetken punaista? Mulle riittää yleensä alla vartti raitista ilmaa. Että saan sen "suuttumuksen" tunteen pois. Sellainen olen, olen muuttunut vuosien varrella parempaa. Mutta miksi tapanisuuttua on väärin? Kuka määrittelee miten saa suuttua ja miten ei?

Ei, en paisko tavaroita, ei en pakuta ovia. Haluan vaan hetken hiljaisuutta. Hetken vetää henkeä. En sitä että mulle paukutetaan: PUHUPUHU PUHU. Mä puhun. KUN saan hetken rauhoittua. Mä kykenen kyllä keskusteluun, ihan aikuisten oikeasti. Mutta mulla suuttumus nyt on vahva tunne ANTEEKSI että synnyin näin.

Sammakkoni toki pyydän anteeksi. Se varmasti minussa parempaa kuin AP:n miehessä. Mutta oi minkä vuoksi on oikeampaa riidellä "keskustellen" toisin sanoen että toinen tivaa, kuin se että pyytää hetkan rauhaa??

KATSO kun se rauhallinen keskustelu käydään sitten kun suuttumus on ohi. NOTE teen töissäkin niin että jos kovin suututtaa joku, niin lähden ensin mieluummin vaikka hakemaan kupin kahvia kuin käyn suuttumuksen värittämää ajatustani julkituomaan. Aina voi pyytää vessa ja kahvitauon.

 

Vaikka väkisinpitäs siis puhua? Vaikka näkis sen hetken punaista? Mulle riittää yleensä alla vartti raitista ilmaa. Että saan sen "suuttumuksen" tunteen pois. Sellainen olen, olen muuttunut vuosien varrella parempaa. Mutta miksi tapanisuuttua on väärin? Kuka määrittelee miten saa suuttua ja miten ei?

Ei, en paisko tavaroita, ei en pakuta ovia. Haluan vaan hetken hiljaisuutta. Hetken vetää henkeä. En sitä että mulle paukutetaan: PUHUPUHU PUHU. Mä puhun. KUN saan hetken rauhoittua. Mä kykenen kyllä keskusteluun, ihan aikuisten oikeasti. Mutta mulla suuttumus nyt on vahva tunne ANTEEKSI että synnyin näin.

Sammakkoni toki pyydän anteeksi. Se varmasti minussa parempaa kuin AP:n miehessä. Mutta oi minkä vuoksi on oikeampaa riidellä "keskustellen" toisin sanoen että toinen tivaa, kuin se että pyytää hetkan rauhaa??

KATSO kun se rauhallinen keskustelu käydään sitten kun suuttumus on ohi. NOTE teen töissäkin niin että jos kovin suututtaa joku, niin lähden ensin mieluummin vaikka hakemaan kupin kahvia kuin käyn suuttumuksen värittämää ajatustani julkituomaan. Aina voi pyytää vessa ja kahvitauon.

Mutta joskus vain tulee oikeesti myös sellaisia tilanteita ja keskusteluita - huom. keskusteluita ei riitelyitä - että on päästävä nopeasti yhteisymmärrykseen ja silloin on vain osattava siirtää ne omat ärsyyntymisen tunteet just siinä tilanteessa sivuun. On osattava nähdä se käsiteltävä asia ykkösenä eikä ne omat tunteet. Niitä voi sitten käsitellä tuonnempana, voi sanoa, että mua kyllä kiukutti ja sitten siitä hakea sitä keskusteluyhteyttä .

Äläkä multa lähde pyytelemään omaa tapaasi olla ja toimia anteeksi - sä oot tommonen ja that's fine . Mä ihan yhtälailla yritän ymmärtää näitäkin asioita, eikä ne selviä muutoin kun juttelemalla ja toisiin tutustumalla

 

Jos antaisin asian vain olla, tarkoittaisi se sitä, että olisin tyytynyt vain miehen mielipiteeseen ja oma mielipiteeni olisi tyrmätty täysin. En ole niin masokisti. Minäkö tässä tyytyväisenä olen ja en mieti näissä tilanteissa miehen jättämistä? Jos ei ala kunnioittamaan minunkin mielipiteitäni...

Mikä on niin tärkeää, että pitää olla aina oikeassa?

 

AP vaikuttaa äärimäisen ärsyttävältä, ihme ettei ole vielä turpaan saanut. Mä olisin jo lyönyt jos tahalaan noin ärsytettään päivästä toiseen. Mikä helvetti sua oikein vaivaa?

 

Täällä on kyllä joillain hyvin erikoisia parisuhteita, kannatasko erota jos elämä on tuollaista?

 

Miten niin? Etkös sinä ole sen oman mielipiteesi jo kertonut siinä vaiheessa kun mies pyytää sinua olemaan hiljaa?

Vastaan tähän nyt aluksi.

Monesti en saa sanoa omaa mielipidettäni edes loppuun, kun mies jo pyytää olemaan hiljaa. Hän monesti katkaisee koko lauseeni puhumalla minun puheeni päälle omaa kantaansa. Sitten kun koitan sanoa omaa kantaani loppuun tulee se komento olla hiljaa.

Nyt luen viesti loppuosan...

 

..ja silloin tämä tuittupää ikään kuin tuolla kykenemättömyydellään hallita ja hillitä itseään johtaa orkesteria, koska silloinhan joudutaan menemään koko ajan hänen ehdoillaan? Reilua? Ei musta.

Kyllä sen tuitullisenkin pitää kyetä asialliseen keskusteluun, vaikka se nostattaisi tunteitakin - aikuisiahan tässä ollaan, joten ne omat tunteet pitää kyetä sanoittamaan eikä heti keskenkasvuisena räyhäämään ja käskyttämään toista olemaan hiljaa, jolloin itse asia taas jälleen lakaistaan maton alle ja keskitytään hoivaamaan tätä kiivasluonteisempaa. Että keskustelemme sitten vasta kun olen rauhoittunut ja selkeyttänyt ajatukseni...entä jos on vastassa sellainen tilanne, että se asia on vain kyettävä keskustelemaan just nyt loppuun asti? On pystyttävä tekemään molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu, jotta tilanteessa päästään eteenpäin? Tätähän ei pystytä sitten vissiin tuitullisen kanssa tekemään ollenkaan? Ja jos sammakoita tulee, niin kuin yleensä ihan tavallisessakin keskustelussa huomaamatta voi ja tuleekin, niin mikä estää pyytämästä anteeksi siinä vaiheessa, kun huomaa että toista on tahtomattaan loukannut? Tuolla tavallahan sitä vain oppii toisesta lisää, mitä juuri keskustelulla haetaankin

Ja miksi ylipäätänsä keskusteleminen nähdään - niin kuin täälläkin on tullut hyvin selville - jonain ihme mörköpeikkona, joka väännetään heti vänkäämiseksi/jankuttamiseksi/riitelyksi? Keskusteleminenhan on rauhassa tapahtuvaa kommunikointia missä nimenomaisesti osataan myös kunnioittaa vastapuolen eriävääkin mielipidettä ja haetaan yhdessä ajatuksia vaihtamalla sitä mahdollista yhdessä ääneen sanottua ja ajateltua uutta yhteistä toimintatapaa/mallia/ajatusta .

Komppaan edelleen täysin