Millainen huonekaveri sinulla oli lapsivuodeosastolla?

Minulla oli todella ärsyttävä. Ensinäkin oli hyvin "luonnollinen" eli raportoi kaikki p*skalla käyntinsä ja eritteensä minulle ja piereskeli kovaan ääneen. Siis tokihan synnärillä ollaan kaikki hyvin luonnollisessa tilassa jne. mutta tuo muija oli jo oksettava juttuineen. Lisäksi selitti koko ajan jotain turhan päiväistä yötä myöten vaikka itse olisin halunnut nukkua tai olla muutoin rauhassa! Ja se porukan määrä mikä huoneessa ramppasi muijaa katsomassa! Ukkonsakaan ei meinannut suostua siksi aikaa ulos, kun kätilö tuli painamaan kohtuani.

Taas pitäisi mennä. En kestä, olisipa kaikki yhden hengen huoneita.

 

Ihan mukava toi oma mies oli huonekaverina

 

Meillä oli 4 hengen huoneet ja ihan ok porukkaa oli kaikki. Ahdasta vaan oli.

 

Ekan synnytyksen jälkeen huonekaveriti vaihtu tiuhaan. Yhden kans tuli vähän enemmän juteltua, muiden kanssa ei juurikaan. Toka synnytys oli kaksossynnytys ja saatiin yksityishuone, joten ei ollu huonekavereita, mikä oli kyllä ihan huippujuttu.

 

Mä sain olla lähtöaamuun asti yksin neljän hengen huoneessa.
Lähtöaamuna huoneeseen tuli reilu 30v äiti joka koko ajan soitti hoitajien kelloa; heidän piti pöyhiä hänen tyynyä, antaa lasi pöydältä,katsoa miksi vauva itki äidin vieressä olevassa sängyssä jne.
Valitti kaikesta koko ajan, ensimmäiseksi vaati saada tietää ruokalistan ja eri vaihtoehdot.
Ja kun hoitaja toi naiselle tulleeet kolme kukkakimppua ja kehu kukkia niin nainen vastasi tylysti että aika onnettomia nuo on ja olisi enemmän pitänyt tulla.
Onneksi piti olla vain neljä tuntia samassa huoneessa.
Joulukuussa uudestaan..

 

Esikoisen syntyessä neljän hengen huoneessa ei ollut mitään ongelmia. Kuopuksen syntyessä kahden hengen huoneessa naapurin puhelin soi yöllä ja aikaisin aamulla ja tietysti siihen piti vastata. Onneksi ei tarvinnut olla sen kanssa kuin yksi kokonainen yö samassa huoneessa.

 

Minulla oli kaksi huonekaveria, jotka oli muuten ok, mutta katsoivat yhdessä BB:tä iltamyöhäisellä ja mitä lie muita ohjelmia. Minähän en sitä telkkaria voinut katsoa, kun se oli just oman sängyn yläpuolella ja vaikka olisivat kuinka hiljaisella pitäneet, niin eihän siitä voinut olla harmistumatta. Oma vauvakin oli vähän temperamenttinen ja herkkä kaikelle valolle ja äänelle, ja itse hermona, kun eka lapsi.

Ihan yhtä helvettiä oli osastolla olla. Seuraavalla kerralla sanon suoraan hoitajille, jos jokin mättää, että oisko ees jotain mahdollisuutta päästä omaan rauhaan - tai mieluummin kotiin sit.

 

Muita ei ole mulle jäänyt mieleen kuin prenalla oli myös käynnistyksessä toinen synnytyspelkoinen jonka kanssa oli makava jutella kaikesta.. Ja synnytyksen jälkeen oli samassa huoneessa oli vauva joka huusi ihan kokoajan siis ei ollut minuuttiakaan huutamatta, kyllä kävi sääliksi kun se äiti kotiutui tuo vauvan kanssa.

 

Mukava siinä mielessä, että oli erakko eikä puhunut minulle mitään, mutta puhelimessa puhui ja valitti tutuilleen aika paljon. Ja kun kerran menin keittämään itselle kahvia ja kysyin, ottaako hänkin niin sain vastaukseksi "no en ota". Okei, ei sitten. Ja kun pääsin kotiin ennen häntä, sanoin ovella että hei ja hyvää jatkoa. Hän ei sanonut mitään, oli vain selin minuun. Ja oli kyllä hereillä, sen huomasin.

Kohtelias tyttö

 

Minulla oli todella ärsyttävä. Ensinäkin oli hyvin "luonnollinen" eli raportoi kaikki p*skalla käyntinsä ja eritteensä minulle ja piereskeli kovaan ääneen. Siis tokihan synnärillä ollaan kaikki hyvin luonnollisessa tilassa jne. mutta tuo muija oli jo oksettava juttuineen. Lisäksi selitti koko ajan jotain turhan päiväistä yötä myöten vaikka itse olisin halunnut nukkua tai olla muutoin rauhassa! Ja se porukan määrä mikä huoneessa ramppasi muijaa katsomassa! Ukkonsakaan ei meinannut suostua siksi aikaa ulos, kun kätilö tuli painamaan kohtuani.

Taas pitäisi mennä. En kestä, olisipa kaikki yhden hengen huoneita.

Oliskohan tää sama ollut mulla naistentaudeilla? Kuulosti niin tutulta, puheripuli alkoi pahimmillaan klo 05...Onneks kolme yötä riitti mulle, ja pääsin synnyttää...Jos se kerto uusperhekuviot, niin sitten on varmaan sama Mut ukolle ei kehdannu sanoa, että *askattaa, mutta mulle kyllä kehtasi, yök...

 

ei ole ollut huonekavereita millään reissulla

 

Eka kerralla oli kaksi mukavaa tyyppiä joista toisen kanssa pidetään vieläkin yhteyttä. Toisella kertaa olin yksin. Kolmannella kerralla nelikymppinen ensisynnyttäjä jonka kuvitelmat yksityisyydestä olivat taivaitahipovan epärealistisia... olisi mennyt mielummin yksityissairaalaan. Käytävälläkään ei olisi hoitaja saanut pyytää ruokkimaan vauvaansa, jos oli hoitohuoneessa. Ettei vain muut kuule... no huoh!

 

Sellainen joka nukahtamislääkkeen kanssa kuorsas raskaasti ja sangen äänekkäästi KOKO yön ja joka yön.
Aamulla kertoi kuinka on niin hyvin nukkunut, ihanaa :heart:

Päivät hermoili syötön kanssa- tästä mä en jaksanut ärsyyntyä, ymmärsin toki että ekan kanssa on epävarma.
Mutta kätilöt ja lastenhoitajat meinas hermostua, kun järjestys oli aina että 1) vauva herää, 2)soitetaan kelloa ja kutsutaan hoitaja hätiin syötön kanssa,
3) vaihdetaan vaippa,
4) odotutetaan soittoon vastannutta henkilöä ovensuussa joka lupaa tulla sitten hetken päästä auttelemaan jos on tarvis,
5) hermoillaan ja pyöritään, yritetään mutta kovasti hermoillen syöttää vauvaa
6)pyydetään lisämaitoa että vauva rauhoittuu
7)loppupäivästä ollaan sitä mieltä että oma maito ei riitä, sitä ei tule, saisko lisämaitoa
(ja tätä oli jatkunut jo VIIKON ennen kuin minä tulin huoneeseen, he jäivät sinne vielä kun lähdimme vauvan kanssa kotiin- eivät uskaltaneet mennä kotiin jos eivät pärjää, normaali synnytys, ei sektiota)



Mä oikeasti pelkäsin että kohta yks vanhempi kätilö sille hermostuu ihan oikeasti :O

 

Oli jonkun aikaa viimeisimmällä kerralla sellainen, joka paukutti ovet ja kaapit tosi kovaa kiinni, vaihtoi vaippaa vauvalleen koko ajan. Avasi keskellä yötä koko huoneen täysvalaistukseen jne.

 

Ekalla kertaa oli sellanen, joka kuorsasi koko yön ihan sairaan kovaa, niin etten saanut nukuttua. Tokalla kertaa oli ihan mukava, nuori nainen.

 

Viimeeksi ekana vuorokautena oli ihme hihhuli uskovainen, jutteli että jumala on määrännyt niin että kaikilta tulee maitoa, no mulla ei ole ikinä noussut ja ei viimeeksikään tuli pieni väittely

Loput 3 vrk oli aivan ihan nainen poikansa kanssa ja yhteyksissä vieläkin, pierskeltiin kilpaa ja muutenkin oli aika hulvatonta menoa. Pojatkin söi öisin samaan aikaan ja nukuttua saatiin hyvin.

 

Kahden hengen huoneessa olin. Ensin huonetoverina nuori tyttö joka ramppasi tupakilla vähän väliä ja näpytteli puhelinta. Katsoi telkkaria pitkälle yöhön (Ei haitannut minua kun itseänikin valvotutti, lapsi oli lastenosastolla)
Sitten sain olla yön yksin, avasin ikkunaa kun oli kuuma vaikka oli talvi.
Seuraavat kaksi päivää ja yötä oli huonetoveri ikkunan puolella, joka piti ikkunan visusti kiinni. Hänellä ramppasi vaikka ketä sukua siinä turisemassa (oli rajoitettu että vain isä ja sisarukset). Vauva oli itkuisa (ei haitannut, oma lapsi nukkui silti hyvin) ja äiti söpötti sille taukoamatta jotakin kovaan ääneen kun yritin nukkua, "sinua varmaan koskee mahaan, sinulla on varmaan nälkä, voi sinua, aiai, ota tissiä, koeta pierasta".
Nämäkään ei haitanneet. Mutta tämä mami haisi vain niin kaamealle, että voin itse huoneessa pahoin. Pakoilin ne päivät pitkin käytäviä vauvani ja kirjan kanssa, mentiin käytävän nurkkaan nojatuoliin lueskelemaan tai ruokailutilan kiikkustuoliin kiikuttelemaan tms. Kyllä se poteron kanssa tai vauva kainalossa kävely taisi nopeuttaa sektiosta toipumista

 

Kahden hengen huoneessa olin. Naapuripedissä viikko sitten synnyttänyt äiti, joka oli _tosi_ kipeä. Kamalan korkea kuume ja paikalla ravasi yötä päivää hoitajia ja lääkäreitä, tippatelineessä roikkui monta pussia ja tämä äiti vain itki koko ajan. Onneksi hänen vauvansa oli terve ja helppo tapaus. Omani oli alhaisten sokereiden vuoksi vastasyntyneiden osastolla, joten en siellä huoneessa ollut kuin iltakymmenestä aamukahdeksaan. Olis ollut kyllä mukavampi, että olisivat laittaneet sellaiset äidit samaan huoneeseen, joiden vauvat oli vastasyntyneillä. Mutta en valita, kiirettä oli silloin ja tuo äiti ei todellakaan voinut mitään sille, että oli kipeänä. Jollekin keskellä yötä puhelimeen turhuuksia hölisevälle olisin varmaan sanonut, että menepä kuule käytävälle juttelemaan, täällä haluaa muut nukkua.

Niin ja mä kyllä piereskelin synnytyksen jälkeen ihan vahingossa. Pumppa vaan tuli, en pystynyt pidättämään.

 

Ensimmäisenä yönä oli huonekaverina joku maahanmuuttaja mutta tarkemmin en muista kun nukuin kuin tukki (lapsi kansliassa sektion jälkeen). Seuraavan yön olin yksin ja kaksi viimeistä yötä mukavan noin kolmikymppisen hesalaisen opettajan kanssa. Hänen vauvansa oli syntynyt samana päivänä kuin omani mutta oli joutunut olemaan infektion vuoksi lastenklinikalla. Vauva oli edelleen antibioottikuurilla ja lisäksi keltainen, joten öisin huoneessa oli sininen tunnelma. Huonekaveri jäi vielä sairaalaan kun me kotiuduimme.

 

Kun sain esikoiseni, niin minulla oli huonekaverina äiti, joka oli juuri saanut kolmannen lapsensa. Olin vähän masentunut (babyblues?) ja hoitajilla oli hirveä kiire, eikä ehtineet opastaa esim. kylvetyksessä ja navan puhdistamisessa. Tämä äiti otti minut "siipiensä suojaan", opasti ja neuvoi ja meillä oli tosi mukavaa yhdessä. Vuorotellen päästettiin toisemme esim. oman miehen kanssa kanttiiniin kahville, toinen hoiti molempien vauvat sillä aikaa. Pitkään oltiin yhteyksissä sen jälkeen, mutta vähitellen yhteydenpito hiipui, harmi.
Toisella kerralla ei ollut ketään niin läheistä huonekaveria, muutama sana vaihdettiin, ei sen kummempaa. Mutta ei kenestäkään häiriötäkään ollut.

 

Mulla oli ihan mukava nainen huonekaverina, hää oli ollut siellä jo jokusen päivän kun pieni oli ollut lastenosastolla tms.(en muista enää tarkalleen). Ei voi pahaa sanaa sanoa..

Lähtivät kotiin mun synnytystä seuraavana päivänä ja sit olin yhden yön yksin huoneessa ja läksin ite kotiin..

Musta oli hirveen vaivaannuttavaa olla siellä, pelotti et kuorsaan tai häiritsen häntä muuten ja sit kun oli tosiaan karmeet ilmavaivat yms. niin hävetti.. :ashamed:

 

kahden hengen huoneessa olin... ihan perus jees muuten oli kämppis mut ekana yönä se ei ollenkaan sammuttanut kattovaloja omalta puoleltaan... sit tokana yönä se hokas et siinä sängyn päässä on se himmeempi valo jonka saa kätevästi päälle esim imettäessä ja sammutti kattovalon...

hieman kyl häiritis se ettei se viittiny hakee puhdasta pyjamaa vaikka se oli ihan veressä ja sit se röhnötti sängyllään niin et pyjama oli vyötäisillä ja ne ah niin ihanat verkkokalsarit näky... ei muuten mitään mut sen punkkaa ei saanut verhoilla kokonaan piiloon kun oli muka huoneen perällä mut vessan ovi oli sen jalkopäässä niin jouduin siittä kokoajan ravaamaan...

 

Ekalla kerralla perhehuoneessa miehen kanssa, joten ei seurassa valittamista Tokalla kerralla poliklininen synnytys l. lähdimme kotiin vauvan ollessa 6h ikäinen. Ei ollut huonekavereita Kolmannella kerralla sit viivyttiin kuopuksen kanssa 3 yötä osastolla, kun ei meinannut lapsosen verensokerit lähteä nousemaan. Ei jäänyt kyllä mielikuvia huonekavereista, paitsi vastapäisen sängyn esikoisen saanut nainen. Hän oli ihana ja herkkä, joka oli silleen suloisesti pihalla, kuin esikoisen saaneet nyt ovat.

 

Ekalla kerralla ei ketään, kun olin yhden hengen huoneessa sektion jälkeen ja toisella kerralla olin 2 hengen huoneessa ekat 2 päivää yksin ja sitten kaveriksi tuli äiti, jonka lapsi oli myös teholla, kuten minunkin. Aika rauhallista meillä oli ensin kun molempien vauvat oli siellä teholla, kummallakaan vauvalla ei kuitenkaan ollut mitään suurempaa hätää, omallani verensokerit alhaiset ja huonekaverin vauvalla sama, mutta se myös oli tosi pieni syntyessään.

Huonekaveri oli myös todella mukava.

 

Esikoisen "haku"aikaan (tasan 8 vuotta sitten) oli toisella puolella vl-äiti, jonka vauva parkui jatkuvasti. Ja toisella puolella oli tyyppi, joka oli kyllä mukava, mutta se tykkäsi kieloista, niin olin hätää kärsimässä, kun ne kielot kun lemuavat todella voimakkaalle.

Toisen lapsen aikaan oli aivan ihana huonetoveri. Ollaan edelleen yhteyksissä. :heart: