Mistä prkl:stä niitä lahjakortteja ja avustuksia oikein pitää kaivaa?

Täällä ei taas tästäkään asiasta tunnu kukaan tietävän mitään. Mä soitin aluksi maanantaina kirkolle diakoniapuolelle. Sieltä sanottiin että käänny neuvolan tai SPR:n puoleen. No mä sitten aattelin että kun meillä oli tänään neuvola, että kysyn siellä sitten samalla. Tänään sitten itkin oikeasti koko tän raha-kaaostilanteen ja miehen työttömyyden yms. verosotkut neuvolantädille, ja kysyin mistä sellaista hyvän mielen lahjakorttia voisi kysyä vai onko ne kaikki jo jaettu. Täti ei vastannut itse kysymykseen mitään, vaan ainoa mitä hän kommentoi, oli "teidän poika on vielä niin pieni, ei hän muista tästä joulusta tulevaisuudessa mitään, joten älä ota stressiä niistä lahjoista ja ruuista, jouluaatto on ihan tavallinen päivä muiden joukossa".

Että silleen, lohduttaa ihan sikana.
 
"vieras"
No tämän joulun suhteen olet jo valitettavasti myöhässä, korttien saajat on valittu jo :(

Soita uudestaan diakonille, varmaan ainoa paikka josta ehdit mahdolliseti saada apua ennen joulua.
 
oliko
Ootko sä se onneton tunari joka sössi itse raha-asiansa ostamalla mitä mieli tekee etkä oo koskaan ajatellu säästää, ja asutte liian kalliissa asunnossa jne.? Jos olet, niin ei noi avustukset teille kuulu, otahan opikses tyhmyydestäs.
 
"vieras"
mll-lahjakortit ovat jaettu, niitä piti kysellä jo lokakuussa jos oli sellaista haluamassa ( kiitos palstan muistutusviestin ja mä kysyin lokakuussa ja sain sen joulukuun eka pv) ... eli käänny diakonin puoleen!
 
Kokemusta on
Jos oikein itket ja vakuutat diakonin niin kyllä hän ottaa sieltä kirkon jättisuuresta kassasta se muutama kymppin lahjojen ostoon.
Jos pokkaa riittää niin cittarin lähistölle seisomaan yhden päivän ajaksi, iso pahvilautanen pystyyn jossa kirjoitettuna: työttömyyden takia emme saaneet ostettua lapsille joululahjaa....
 
No oikeassahan hän oli? Pienelle lapselle riittää joku pikku lelu käärittynä ja joulun saa tehtyä halvallakin jos niikseen on.
Oli oikeasssa juu, mutta meille on tulossa myös miehen suku jouluaatoksi, onneksi tosin kukin tuo ruokaakin jotain mukanaan, mutta on se ehkä vähän noloa jos kaikilla muilla on lahjoja toisilleen ja meillä ei ole kenellekään. :(
 
No jos käyt ostamassa kirpparilta vauvalle jonkun bodyn tms ja miehelles suklaarasia tms. Ei ne montaa euroa maksa.
Meidän "vauva" on jo reilu 1,5v nuorimies. Enkä mä miehenkään lahjasta pahoillani ole, kun ollaan jo sovittu että ostetaan toisillemme sitten kun on sellaiseen oikeasti taas varaa.

Mutta ihan oikeasti mua hävettää jos miehen kaikki sukulaiset tuo meidän pojalle lahjat, ja meillä ei oo heidän lapsilleen mitään, ja safkatkin heidän pitää itse roudata mukanaan... :( Tiedän, monen mielestä mä varmaan marisen turhasta, mutta mä olin niin paljon odottanut tätä joulua. Onneks mies sai sentään tänään uuden työn, että kyllä me taas ens kuussa jo jotenkin pärjäillään.
 
"verena"
Missä asutte ap? Minkä ikäisiä lapsia, ja sukupuoli?
Meillä olisi yksi avaamaton tyttöjen barbie nukke ja yksi avaamaton radio-ohjattva helikopteri. Jos asutaan lähellä toisiamme niin voimme sopia treffit niin mielihyvin antaisimme ne lelut teille...
Asumme vantaalla ilolassa
 
[QUOTE="verena";25227065]Missä asutte ap? Minkä ikäisiä lapsia, ja sukupuoli?
Meillä olisi yksi avaamaton tyttöjen barbie nukke ja yksi avaamaton radio-ohjattva helikopteri. Jos asutaan lähellä toisiamme niin voimme sopia treffit niin mielihyvin antaisimme ne lelut teille...
Asumme vantaalla ilolassa[/QUOTE]

Tosi kaunis ajatus, kiitos sinulle. Mä kuitenkin luulen että nuo on vähän liian isojen juttuja meidän tarpeisiin. Oma poika on tosiaan vasta 1,5v, ja serkkupojat 1v, 3v ja reilu 4v. Mun mies tietty ois ihan fileissä kauko-ohjattavasta helikopterista, mutta annetaan olla. :D
 
"vieras"
Meidän "vauva" on jo reilu 1,5v nuorimies. Enkä mä miehenkään lahjasta pahoillani ole, kun ollaan jo sovittu että ostetaan toisillemme sitten kun on sellaiseen oikeasti taas varaa.

Mutta ihan oikeasti mua hävettää jos miehen kaikki sukulaiset tuo meidän pojalle lahjat, ja meillä ei oo heidän lapsilleen mitään, ja safkatkin heidän pitää itse roudata mukanaan... :( Tiedän, monen mielestä mä varmaan marisen turhasta, mutta mä olin niin paljon odottanut tätä joulua. Onneks mies sai sentään tänään uuden työn, että kyllä me taas ens kuussa jo jotenkin pärjäillään.
Jos sua tämä harmittaa tosi paljon, niin miten paljon sulla olisi mahdollista laittaa rahaa lasten lahjoihin yhteensä? Vai ei ollenkaan?

Mitä jos järjestäisit lahjana jonkun ohjelmanumeroa, esim. karkin etsinnän tai itse askarrellun pinjatan tai jotain sellaista? Kävisikö se sukulaislapsille lahjasta? Ja jos he tietävät teidän tilanteen, niin kukaan ei välitä lahjoista. Enempi nolostuttaa, jos olet jotain lapsille vähistä rahoistanne ostanut. Ja muutenkin, ei varmaan kukaan lahjoista niin paljoa välitä.

ÄLÄKÄ OTA MITÄÄN PIKAVIPPEJÄ! Niihin sulla EI ole varaa.
 
uljas
Siis ihan tosissasiko mietit, että ostaisit avustusrahalla serkuille joululahjat?
Avustusrahalla kustantaisit joulun sukulaisille?

Kaikenlaisia idiootteja sitä maa päällään kantaa.
 
"vieras"
1 v, 3 v ja 4 v eivät paljoa tarvitse lahjaksi. Tai siis eivät ymmärrä eurojen päälle, eivät tiedä onko kallis vai ei. Jos on pakko jotain ostaa, niin osta jotkin tosi edulliset sormivärit tai muovailuvahat tai värityskirjat tms. Tai hae alehyllystä kuvakirjat tms.

Mutta vain, jos sulla jotain ylimääräistä. Mitä sulla ei ilmeisesti kuitenkaan ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto;25227084:
Miksi miehen suku on tulossa jouluaatoksi teille, jos teillä on niin tiukkaa?
No sanopa muuta! Tää joulukokoontuminen meille oli jo sovittu ennen kuin meillä levis talous käsiin pari viikkoa sitten. Mun mies on niin jäärä, ettei se anna mun kertoa perheelleen mitä tapahtui, joten en voi millään syyllä peruakaan heidän tulemistaan. Usko pois, peruisin kyllä jos se ois mahdollisuus.
 
No anna niille sukulaislapsille lahjaksi vaikkapa aarteenetsintäretki. Laitat sinne aarteeksi vaikkapa suklaapatukat kaikille, ei maksa paljon, ja itse tekeminen on varmasti vähintään yhtä kivaa kuin se suklaa. Ei lahjojen tarvii olla aina jotain mitä ostetaan kalliilla hinnalla kaupasta.
 
"verena"
Tosi kaunis ajatus, kiitos sinulle. Mä kuitenkin luulen että nuo on vähän liian isojen juttuja meidän tarpeisiin. Oma poika on tosiaan vasta 1,5v, ja serkkupojat 1v, 3v ja reilu 4v. Mun mies tietty ois ihan fileissä kauko-ohjattavasta helikopterista, mutta annetaan olla. :D
Hmm,,nukesta en tiedä mutta muistaakseni meillä mies ensimmäisen kerran osti sellaisen kauko-ohjattavan helikopterin kun pojat olivat vielä 3-5v. Olivat aivan innoissaan lentävästä häkkyrästä. Tää nykyinen oli tarkoitus antaa jollekin lahjaksi mutta ajattelin, että teille se olisi enemmänkin tarpeen.
Ilmeisesti ette asu lähellä vantaa?
 
No sanopa muuta! Tää joulukokoontuminen meille oli jo sovittu ennen kuin meillä levis talous käsiin pari viikkoa sitten. Mun mies on niin jäärä, ettei se anna mun kertoa perheelleen mitä tapahtui, joten en voi millään syyllä peruakaan heidän tulemistaan. Usko pois, peruisin kyllä jos se ois mahdollisuus.
siis millä tavalla teidän talous levisi kaks viikkoa sitten?? :O voisitko vähä selventää.
 

Yhteistyössä