Miten selvisit alusta taaperon ja vauvan kanssa?

Nooh... meillä oli 1,5v ja sit tuli kaksoset Hengissä ollaan. Kannattaa olla selkee rytmi päivässä. Mä sanosin, että rankempaa nyt on, ku ovat 4,5v ja 2x 3v. Kaikilla vissiin joku uhma meneillään

 

Miksette kertoneet tätä vuosi sitten? :headwall:

Kyllä se usein kerrotaan, mutta kun on tarpeeksi kova vauvakuume, niin se menee ohi korvien. Tai itse ainakin ajattelin, että kyllä mä kestän ja jaksan kun olen niin vahva ja "hyvä äiti"...

Miksette kertoneet tätä vuosi sitten? :headwall:

Sori, sillon ei ollut vielä kokemusta. Mun esikoisella ja kakkosella on ikäeroa 5 vuotta, ja vannon että se on paljon parempi... epäilinkin sitä, mutta nyt voin varmaksi todeta.

Älä edes sano! Mä niin kovin mainostin miehelle kuinka pieni ikäero on hyvä juttu. Huh.

 

Voi onneksi olkoon vauvasta! :heart: :heart: Miten ihanan pieni ikäero!
Alankin seurailla jos löydän sua täältä. Koska mulla ehkä tulossa sama tilanne n. 1v4kk :den ikäerolla.. Jos hyvin käy.

 

esikoinen oli 4v uhmaikäinen
kakkonen just 1v täyttänyt kun kuopus syntyi.
imetyksessä oli ongelmia ja sillä oli vielä koliikkivaivaa.
mies oli kotona muistaakseni viikon.
kyllä mua jännitti jäädä yksin päiviksi,mutta se meni hienosti. väsynyt oli toki.
pärjäsin hienosti ja nostan itselleni vielä hattuakin =)
nyt jälkeenpäin aateltuna en ymmärrä miten oikein jaksoinkaan. en nukkunu kuukausiin kun muutamantunnin yöllä eikä päivisin kerenny nukkuu. vauva ei koskaan ollut muualla kun sylissä,paitsi jos ois halunnu huudattaa.
vaunuissa ei ollut hiljaa vaan sitä sai jatkuvasti kantaa,liinassa ei viihtyny ollenkaan ja reppu oli ainoo vaihtoehto saada kädet vapaaksi. mun selkä oli ihan rikki.
nyt se onkin jo 1v =)
kyl ne äidit kaikkee jaksaa kun asennoituu oikein.
onneks mies jaksoi antaa sitten paljon huomioo kahdelle isommalle lapselle kun aika meni totaalisesti vauvaan.

 

Nyt täytyy ainakin hetkeksi poistua, ymmärrättekin ehkä. Palaan pian...

 

Esim. Mulla jo broidilla ikäero vain reilu 2 vuotta.. Ja leikimme koko lapsuuden yhdessä melkein joka päivä. Isompina lapsina tietty oli muitakin kavereita. Mutta myös kaveripiirit yhdistyivät. Viimeksi tänään olin veljeni luona koko päivän mieheni kanssa ja hauskaa on edelleen viettää aikaa broidin kanssa! Olemme kavereinemme 50% / 50% yhdistyneitä :-D koska olimme nuorina ja lapsina niin saman ikäisiä.

 

Esikoisella ja kakkosella ikäeroa 1v3kk ja olin tuolloin yksinhuoltajana ihan jo raskaus ajasta lähtien, hyvin rullas arki kun ei stressannut pienistä asioista ja tietenkin nukkui aina kun lapsetkin Nyt kolmoselle ja neloselle tulossa sama ikäero, mies on mutta painaa pitkää päivää duunissa, isyyslomaakaan ei luultavasti heti ihan vauvan syntymästä asti pidä, että jotenkin on vaan pärjättävä.. Onneksi nuo kaksi ensimmäistä on sen verran isoja että niistä on hyvin apuakin jo

Tsemppiä arkeen, kyllä se siitä lähtee omalla painollaan

 

Miksette kertoneet tätä vuosi sitten? :headwall:

Kyllä se usein kerrotaan, mutta kun on tarpeeksi kova vauvakuume, niin se menee ohi korvien. Tai itse ainakin ajattelin, että kyllä mä kestän ja jaksan kun olen niin vahva ja "hyvä äiti"...

Miksette kertoneet tätä vuosi sitten? :headwall:

Sori, sillon ei ollut vielä kokemusta. Mun esikoisella ja kakkosella on ikäeroa 5 vuotta, ja vannon että se on paljon parempi... epäilinkin sitä, mutta nyt voin varmaksi todeta.

Älä edes sano! Mä niin kovin mainostin miehelle kuinka pieni ikäero on hyvä juttu. Huh.

Nooooh.. voihan sitä ajatella ett onhan siinä puolensa. Ett nyt kun näistä kahdesta selviää, ei meidän ainakaan tarvitse lisää enää tehdä. Kolme lasta olikin meille just passeli. :xmas:

 

Mä en tajua tota iltarutiinia-juttua, siis mitä sillä tarkoitat. Mutta kyllä se siitä alkaa sujua.

Annan esikoiselle iltamaitoa sohvalla, vauva haluaakin tissiä. Lapsi ei tykkää kun sen rutiinit keskeytyy, ja silloin ne pitää aloittaa alusta. Minne se itkevä vauva pannaan siksi aikaa? Tai siis sittenhän joudun joka tapauksessa keskeyttämään esikoisen kanssa, kunnes saan imetettyä. Tai jotain. :ashamed:

Ok. Meillä mies hoiti esikoisen hoitamisen kun kotiin tuli. Antoi iltapalan ja nukutti. Mun täytyi selvitä vain miehen työssä oloaika kahden lapsen kanssa. Hämmästyttävän monia asioita pystyy tekemään vauvaa imetettäessä. Aina sitä keksi jonkun ratkaisun.

Eniten mua rassas tossa ajassa se, että tuntui ettei esikoiselle oo tarpeeksi aikaa. Joutui usein sanomaan, että odota vähän. Ennen kakkosen syntymää lohduttauduin sillä, että oon sitten esikoisen kanssa kun vauva nukkuu ja touhutaan kahden kaikkea. Nooh, tämä vauva ei todellakaan sitten nukkunut kuin sellasia 15 min pätkiä ja muut ajat itki. Mutta en mä missään vaiheessa kokenut kahden hoitamista raskaana. Enemmän mä olin shokissa ekan syntymän jälkeen. Toi meidän tuittupää (siis kuopus) oli hankala vauva, ei se esikoinen siitä sen hankalampaa enää tehnyt.

Tulipas taas sekavaa tekstiä... :ashamed:

 

Meillä kahdella vanhimmalla on ikäeroa vuosi. Alku oli hankalaa. Vanhempi oli aina nukutettu syliin ja pullolle. No siitä sitten tuli ongelma kun lasten kanssa yksin olin ja mies ilta/yövuorossa.

Pikkuhiljaa opetin nukahtamaan itse, eli vein hereillä sänkyyn. siinä meni viikko ja homma toimi. Sen aikaa ku annoin pullosta maitoa sohvalla oli vauva joka nukkumassa tai sitten sitterissa ja kiikutin samalla koko ajan. Niin ja tuota keskimmäistä täys imetin 5 kk.

 

Esim. Mulla jo broidilla ikäero vain reilu 2 vuotta.. Ja leikimme koko lapsuuden yhdessä melkein joka päivä. Isompina lapsina tietty oli muitakin kavereita. Mutta myös kaveripiirit yhdistyivät. Viimeksi tänään olin veljeni luona koko päivän mieheni kanssa ja hauskaa on edelleen viettää aikaa broidin kanssa! Olemme kavereinemme 50% / 50% yhdistyneitä :-D koska olimme nuorina ja lapsina niin saman ikäisiä.

Hmm. Mulla ja mun systerillä on ikäeroa vuosi ja rapiat päälle, eikä me muuta tehty koko lapsuusaikana kun kiljuttiin, heiteltiin toisiamme henkareilla, nipisteltiin, purtiin, lyötiin, irvisteltiin ja oltiin ilkeitä toisillemme. Jopa silloin kun oltiin muka liittoutuneita yhdessä pahan tekoon, siitä seurasi kuitenkin aina riita: toi alotti, eipäs kun toi!! Kun mä muka vahingossa söin koko jugurtti purkin, vaikka systerille piti antaa puolet, se löi mua kirjalla päähän.. Sitt kun tuli teini-ikä, tapeltiin ja eroteltiin kavereita: noi on mun, nää sun. Paitsi jos nekin on mielummin mun. :xmas:

Mutt mun lapset varmaan on sitt teini-iässä kuitenkin ihan kivoja. :saint:

 

Kääk! Alkoi hieman hirvittämään. 1v 9kk tulossa ikäeroa. Mä luulen että mun pelastus on se että pystyn kuuntelemaan huutoa sen aikaa että saa jonkun homman hoidettua toisen kanssa loppuun. Mun mielestä tuntuu vähän ylihysteeriseltä keskeyttää vauvan imetys kun esikolla on joku kiukkukohtaus, tai toisin päin huutoa.
Välillä tuntuu että mammat pomppaa samalla sekunnilla hätiin kun huuto alkaa, vaikka joku vielä puoli minuuttia vaativa homma olisi pian valmis. *Sateenvarjo auki*

 

Minä olen tainnut vauva-ajan päästä helpolla. Ikäeroksi tuli 1v1kk. Kuopus tosin vietti ensimmäisen elinkuukautensa keskolassa ja senkin jälkeen nukkui tosi paljon. Söi ja nukahti, eli hirmu "helppo" vauva. Esikoinen myös oli/on ns. helppo lapsi. Molemmat nukkuivat yöt hyvin, esikoinen koko yön ja vauveli heräili aluksi 3-4 tunnin välein ja tuossa 5kk tienoilla heräsi enää kerran yössä, joten olen saanut nukkuakin. Nyt nuo on jo 2v4kk ja 3v5kk ja enemmän on hankaluuksia uhmaavan esikoisen ja tuittupäisen kuopuksen kanssa, mutta suhteellisen helppoa on edelleen Varsinkin kun nyt alkavat jo leikkiäkin yhdessä

 

Meillä lasten ikäero oli 1v6kk. Molemmat on/oli vauvasta lähtien tosi vaativia tapauksia. Tempperamenttia, uniongelmia, koliikkia, mustasukkaisuutta, voimakasta uhmaa, allergioita, paljon sairasteluja jne. Lisäksi jatkuvaa omaa riittämättömyyden ja huonon omatunnon tunnetta. Eka vuosi oli jotain aivan järkyttävää! Ihme että hengissä selvisin/selvittiin miehen kanssa. Mutta selvittiinpä kuitenkin. Nyt kuopus 1v4kk ja elämä on jo helpompaa, vaikka melkoista hulabaloota kahden vauhdikkaan taaperonkin kanssa=)
Neuvoksi sanon, että "mene sieltä missä aita on matalin". Unohda siis liika siivous jne. Ja jos apua on tarjolla, ota sitä!!! Meillä ei ollut sukulaisia, ystäviä jne. auttamassa. Neuvolassa yrittivät moneen kertaan suositella perhetyöntekijääkin, sillä varmasti näkivät (ja kerroinkin täysin avoimesti) rankasta elämänvaiheestamme. Itsepäinen olin ja ajattelin, että kyllä me itse selvitään! Ja selvittäänhän me... mutta edelleen se eka vuosi vie voimia. Missään vaiheessa en/ei miehen kanssa olla päästy keräämään uusia voimia. Esikoinen koettelee edelleenkin paljon, mutta onneksi kuopuksen vauva-ajan hankaluudet ovat takana päin..
Voimia sinne ja nauti kiireestä huolimatta kahden lapsen äitinä olemisesta!

 

Meillä ikäeroa oli 1v10kk. En mä kokenut tossa mitään hankaluutta, tai siis shokkia. Eihän asiat sujuneet mitenkään helposti, joutui vähän miettiä etukäteen missä välissä teki ruokaa jne, mutta ei mitään ylivoimasta ollut. Esikoinen oli kans helppo lapsi, toi kakkonen sitten ihan päivastainen. Huusi ekan vuoden varmaan 80% hereillä olo ajastaan, ei nukkunut yöllä ei päivällä. Mut pelasti kantoliina, jonka hommasin, kun vauva ei suostunut olemaan kuin sylissä. Mä en tajua tota iltarutiinia-juttua, siis mitä sillä tarkoitat. Mutta kyllä se siitä alkaa sujua.

Paitsi että ikäero 1v8 kk.

Kummasti ollaan selvitty. Eniten ärsyttää se, että mies ei osaa eikä ole halukas opettelemaan organisointia, eli on vähän kuin kolmas lapsi, jota mä joudun komentelemaan kun vaikka pitäis lähteä johonkin etten joutuis ihan koko jengiä pakkaamaan ja siirtämään paikasta A paikkaan B.

En kyllä silti ihan tiedä, miten selvisin nuorimmaisen pikkuvauva-ajan. Vieläkään kukaan ei suostu sitä ottamaan hoitoon kun on niin vaativa (on toki huomattavasti helpottunut). Kolmas lapsi ei oo ihan hetkeen harkinnassa

 

Sanotaanko näin, että onneksi kuopus oli pullovauva. Muutoin ois varmaan hajonnut pää.

Täysimetin vauvaa 6kk, söi 1,5 tunnin välein...aikamoistahan se oli, mut aikansa kutakin. Tän laitoin vaan siksi, et mua kaikki "pelotteli" ettei toisen lapsen imetys tuu onnistumaan, en arvostellakseni toisen valintoja!

Juu, kyllähän se imetys onnistu mullakin, vaikka ensin kyl ajattelin että mitenköhän. Mulla ollut kaksikin kertaa toi tilanne, että on taapero ja vauva samaan aikaan. Neljännen lapsen kohdalla tosiaan ajattelin, että jätän sen imetyksen kokonaan väliin. Mutta kyllä se siitä sit kuitenkin ihan meni...

 

Meillä lasten ikäero oli 1v6kk. Molemmat on/oli vauvasta lähtien tosi vaativia tapauksia. Tempperamenttia, uniongelmia, koliikkia, mustasukkaisuutta, voimakasta uhmaa, allergioita, paljon sairasteluja jne. Lisäksi jatkuvaa omaa riittämättömyyden ja huonon omatunnon tunnetta. Eka vuosi oli jotain aivan järkyttävää! Ihme että hengissä selvisin/selvittiin miehen kanssa. Mutta selvittiinpä kuitenkin. Nyt kuopus 1v4kk ja elämä on jo helpompaa, vaikka melkoista hulabaloota kahden vauhdikkaan taaperonkin kanssa=)
Neuvoksi sanon, että "mene sieltä missä aita on matalin". Unohda siis liika siivous jne. Ja jos apua on tarjolla, ota sitä!!! Meillä ei ollut sukulaisia, ystäviä jne. auttamassa. Neuvolassa yrittivät moneen kertaan suositella perhetyöntekijääkin, sillä varmasti näkivät (ja kerroinkin täysin avoimesti) rankasta elämänvaiheestamme. Itsepäinen olin ja ajattelin, että kyllä me itse selvitään! Ja selvittäänhän me... mutta edelleen se eka vuosi vie voimia. Missään vaiheessa en/ei miehen kanssa olla päästy keräämään uusia voimia. Esikoinen koettelee edelleenkin paljon, mutta onneksi kuopuksen vauva-ajan hankaluudet ovat takana päin..
Voimia sinne ja nauti kiireestä huolimatta kahden lapsen äitinä olemisesta!

No mä sanoisin tähän, että kannattaa toki ottaa apua vastaan, jos sitä tarjotaan. Meillä on käynyt perhetyöntekijä jo pitempään, ihan neuvolasta sain minäkin sen tiedon.

 

Hyvin siitä selviää, opit uudet "rutiinit" siihen mennessä ku miehesi palaa töihin! Kaikki panikoi alussa...

Niin =) Meillä oli sama ikäero, tosin mulla ehti olla yksi keskenmeno siinä välissä, niin että oli erittäin onnellinen terveestä kauniista vauvasta, enkä ehtinyt murehtia miten pärjätään. Isompi oppii vähän joustamaan, ja sinä opit ne asiat missä hän ei pysty joustamaan (esim iltarutiinit: vauva lattialle/koppaan kylläisenä, ja isompi iltapuuhiin) ja toimit sen mukaan. Kaikki päivät ei ole helppoja, mutta ei sinun nyt tarvii muuhunkaan keskittyä, yrität hoitaa oman univajeesi vähemmälle niin jaksat sit paremmin kun mies menee töihin.

 

Meillä lasten ikäero oli 1v6kk. Molemmat on/oli vauvasta lähtien tosi vaativia tapauksia. Tempperamenttia, uniongelmia, koliikkia, mustasukkaisuutta, voimakasta uhmaa, allergioita, paljon sairasteluja jne. Lisäksi jatkuvaa omaa riittämättömyyden ja huonon omatunnon tunnetta. Eka vuosi oli jotain aivan järkyttävää! Ihme että hengissä selvisin/selvittiin miehen kanssa. Mutta selvittiinpä kuitenkin. Nyt kuopus 1v4kk ja elämä on jo helpompaa, vaikka melkoista hulabaloota kahden vauhdikkaan taaperonkin kanssa=)
Neuvoksi sanon, että "mene sieltä missä aita on matalin". Unohda siis liika siivous jne. Ja jos apua on tarjolla, ota sitä!!! Meillä ei ollut sukulaisia, ystäviä jne. auttamassa. Neuvolassa yrittivät moneen kertaan suositella perhetyöntekijääkin, sillä varmasti näkivät (ja kerroinkin täysin avoimesti) rankasta elämänvaiheestamme. Itsepäinen olin ja ajattelin, että kyllä me itse selvitään! Ja selvittäänhän me... mutta edelleen se eka vuosi vie voimia. Missään vaiheessa en/ei miehen kanssa olla päästy keräämään uusia voimia. Esikoinen koettelee edelleenkin paljon, mutta onneksi kuopuksen vauva-ajan hankaluudet ovat takana päin..
Voimia sinne ja nauti kiireestä huolimatta kahden lapsen äitinä olemisesta!

No mä sanoisin tähän, että kannattaa toki ottaa apua vastaan, jos sitä tarjotaan. Meillä on käynyt perhetyöntekijä jo pitempään, ihan neuvolasta sain minäkin sen tiedon.

Juu, kyllä tekisinkin niin nyt myöhemmin. Silloin sitä vaan "oli niin syvällä siinä hullumyllyssä" että ajatteli koko ajan sen loppuvan ihan kohta... Ja jaksavan vielä hetken. Hullua! Suosittelen kyllä kaikille avun vastaanottamista. Eihän kaikkea tarvitse jaksaa itse!

 

Kääk! Alkoi hieman hirvittämään. 1v 9kk tulossa ikäeroa. Mä luulen että mun pelastus on se että pystyn kuuntelemaan huutoa sen aikaa että saa jonkun homman hoidettua toisen kanssa loppuun. Mun mielestä tuntuu vähän ylihysteeriseltä keskeyttää vauvan imetys kun esikolla on joku kiukkukohtaus, tai toisin päin huutoa.
Välillä tuntuu että mammat pomppaa samalla sekunnilla hätiin kun huuto alkaa, vaikka joku vielä puoli minuuttia vaativa homma olisi pian valmis. *Sateenvarjo auki*

Ja sitten on niitä tilanteita ja niitä lapsia, jotka kerkeävät parissa minuutissa kiipeämään keittiön pöydälle, vetämään kaapeista kuiva-aineet pitkin keittiönlattiaa, kaatamaan rivillisen kukkia, tyhjentämään kissojen hiekka-astian, jne. Ei se huuto mitään, mutta se toiminta....

 

yllättävän hyvin ja vielä paremmin ku ukko meni töihin, yksi passattava vähempi. alku aika työntäyteistä vaippasirkusta kun eka vasta 1v5kk, mut 6kk jälkeen helpotti kummasti kun vauva kasvoi ja oppi esim, istuu ja syömää kiinteitä. imetyskin meni ihan hyvin kun laitto isommalle tomi traktorin ja puuha peten pyörii samalla kun ite istui sohvalla imettämässä.

 

Meillä lasten ikäero 1v ja täytyy sanoa että ensimmäinen puoli vuotta täyttä h***ttiä, esikoinen helppo, mutta vauva sitäkin vaativampi, kokoajan ois pitäny pitää sylissä, yöt rikkonaisia, kitinää yms. Mulla meni niskatkin niin jumiin et oli jatkuvaa huimausta. Neuvolasta meillekin suositeltiin perhetyöntekijää kotiin, mut en suostunu ottaan vastaan, jotenki sitä vaan ajatteli et ku ite sopan on keittäny niin se on kestettävä (vaikka meille oli kakkonen onnellinen vahinko). Ja minä luonteeltaan sellanen et koti oltava siisti ja järjestyksessä, niin sekin vähänen aika minkä ois voinu käyttää levähtämiseen meni mulla siivoamiseen, pyykkäämiseen yms.
Mutta siitä selvittiin, nyt pukkaa vanhemmalla uhmaa päälle ja hän on kokoajan nuorempaa kiusaamassa ja kuopus edelleen vaativa, ei kuitenkaan enää niin itkunen.

 

Meillä 5v, 3v (liikuntavammainen) ja nyt 4vko ikäinen vauva, mies pystyi olemaan 2vkoa kotona kun tultiin sairaalasta ja mulle tehtiin sektio.
Olisin halunnut onnistua nyt imetyksessä kun sain suuren avun ja tuen sairaalasta, mutta tässä asiassakin oli luovutettava kun maitoa ei riittämiin tullut meinasi pää hajota, vauvan paino vaan tippui ja erityislapsikin tarvitsi minua kun ei liiku kun polvikävelyä.
Jostain oli pakko luopua ja se oli imetys ja saatiin joku tolkku päivään etten istu tunteja yrittäen imettää ja saan aikaan muutakin ja toiset lapsetkin pääsivät rytmiin ja ovesta ulos.
Ulos lähteminenkin on haastavaa kun on kaksi kannettaavaa esim. autoon.
Vaikka mennyt vasta nyt viikko kun mies on palannut töihin tuntuu jo loppu viikko paremmalta eka päivä oli kauhea ja nyt katsotaan miten kaikki alkaa rullaamaan kun keskinmäisen terapiatkin pyörähtää käyntiin pelottaa, mutta toivottavasti selvitään itsehän teimme valintamme että vielä yksi vaikka on erityislapsi joka vaatii paljon, mutta hänellekkin on tullut muutamia uusia kehityksiä kun vauva tuli taloon
Tais tulla sekava

 

Meillä on kahdella ikäeroa 1v 6kk ja hyvin pärjättiin. Toisena kotonaolo päivänä tuli ulko-oveen portti kun esikoinen tykkäsi painella pihalle iteksiään. Esikoinen oli jo vieroitettu pullosta tuossa vaiheessa. Ja kuopus oli sen verran lunki kaveri, että saatoin vaikka kävellä ja imettää, esikoinen oli usein vieressä ja luettiin kirjaa. Niin kaun oli oikeastaan aika helppoa kun kuopus pysyi siinä mihin jätettiin. Ei se, että joskus joutui hetken itkemään häntä pilannut.

 

Lisäys: Mun ja broidin pieni ikäero kyllä merkitsi myös paljon tappelua sen leikin lisäksi.