Moniko ollut loppuun asti vierellä lemmikkinsä lopetuksessa?

mie olin ..koira oli nuori mutta pakko oli nukuttaa pois..vieläkin muistan kuinka eläinlääkäri syyllisti minut joka oisin eläimen toivonut selviävän..hautaaminen kanssa oli kauhea kokemus..maa jäässä ja isäni keuhkokuumeessa kaivakassa apuna kun olin niin raskaana että en saanut enää tehdä kovia hommia.. mies oli kotona pojan kanssa..itkemässä :'(

Miten se ell sut voisi syyllistää?

:hug:

 

Olen ollut koiran seurana kun se on saanut viimeisen piikin ja pidellyt kotona kissaa sylissä kun tämä on vetänyt viimeiset hengenvedot. Molemmat tilanteet todella traumaattisia.

 

:hug: :hug:
kaikille sen kokeneille...

en oo kokenut mutta ajatuskin saa pillittämään...joskushan se on sekin edessä...
mutta aion mennä...pakkohan se on...
tosin varmaan mies saa olla sit mulle se joka mut raaha ulos sieltä ku pidän koiraa sylissä...itsekseen mua ei sen jälkeen voi rattiin päästää

 

Olin ja ei käyny edes mielessä että oisin jääny pois.Halusin olla rakkaan lemmikin vieressä ihan loppuun asti vaikka se oli vaikeeta ja itkuhan siinä tuli :'(

 

2 kertaa ollut mukana loppuun saakka hammasta purren ja kotiin tuonut ja haudannut

 

Itken täällä virtanaan lukiessani tätä ketjua. Itse en ole tätä vielä joutunut kokemaan, mutta se päivä tulee.

 

Mukana olin, kolme vuotta sitten, oman koirani vierellä. Onneksi mies oli mukana. Koira oli osa elämäämme yli 13v, eihän me haluttu eikä voitu sitä tuossakaan tilanteessa yksin jättää... Yhdessä kuljettiin kaikki polut, myös se viimeinen. Nykyisen kanssa sitten joskus (toivottavasti) valovuosien päästä samoin...

Viimeinen palvelus on se vaikein - mutta se on mielestäni myös tärkein

 

Minä, aina ja joka kerta. On tehtävänäni olla mukana myös viimeisellä retkellä. Toki siinä itku pääsee, mutta jos lopetukseen on todellinen syy (meillä aina ollut) niin sen ymmärtää, että lemmikille se lopetus on parempi ja se tietyllä tapaa vähän lohduttaa. En voisi antaa eläintäni jonkun muun mukaan viimeiselle retkelleen.

 

Minä olin ja kova paikka oli kun 16 vuotias kissani lopetettiin

 

Kaks kertaa pitäny koirani sylissä viimeiseen hengen vetoon asti :snotty:

 

:hug: :'( Olen jo tässä hyvän aikaa itkenyt kirjoituksia lukiessani...

Itsehankkimistani koirista ei ole toistaiseksi kuopput kuin tuo yksi, eläinlääkärillä lopetettiin vanhus jonka sydän ei enää jaksanut. Mitä ap:n kysymykseen tulee, niin minua ei olisi siitä saanut pois revittyä millään. Tottakai tilanne oli kauhea ja lopullinen, kaikki tuli vielä niin äkkiä ettei oikein itse kerennyt edes ajatuksessa mukaan. En kuitenkaan kokenut vieressäolemista siinä vaikeaksi vaan siksi ainoaksi asiaksi minkä tuolla hetkellä halusin tehdä. Kauhistuttaa ajatuskin ettei minun olisi annettu olla koiran vieressä. Samoin koiran nukuttua pois sain rauhassa jäädä hyvästelemään häntä. Silloin teki lähinnä pahaa miehenpuolesta joka ei koiraa nähnyt eikä eläinlääkärille lähtiessäni edes tajunnut tilanteen vakavuutta... :'(

muoks. minua varmaan tuossa helpotti jonkinlainen kokemus kun omassa työssä saa olla saattelemassa ihmisiä viimeiselle matkalle. Siksi siis luonnollista olla vieressä eikä antaa toisen kuolla yksin.

 

up

 

Olin vierellä ja tulen olemaan jatkossakin kun on sen aika. Itkin niin, etten meinannu henkeä saada nyyhkytykseltäni. Kissani oli tosi sairas. Se oli kipeä jo minulle tullessaan, löytyi ulkoa todella huonossa kunnossa ja mm.sokeana, mutta toipui sellaiseen kuntoon että sai viettää meidän kanssa muutaman kehräyksentäyteisen saattohoitokuukauden. Kun sitten kunto romahti ja odoteltiin piikkiä, kissa oli sylissäni ja tajusi pahan oloni. Nosti tassut mun olalle ja kehräsi korvaani. Ihan kuin sanoen että tämä on hyvä näin. Nytkin tulee niin kauhea itku kun sitä muistelee. Se oli mun vierellä ja minä sen vierellä, kumpikin tuettiin toisiamme.